Mitäs tänään kirjoiteltaisiin? Aloitetaan vaikka kirjaamalla
muistiin tämän päivän lämpötila, +9-10 C täällä omalla paikkakunnallani.
Pilvistä, harmaata, tuulista ja sateista keskipäivän tietämillä.
Tämä syksykausi on ollut oikein taas sohvallamakaamissyksy.
Keuhkokuume teki siinä oman osansa, mutta kyllä sitten on makoiltu senkin
jälkeen ilman kuumeita. En ole käynyt missään jumpassa koko syksynä.
Jonkinlaisia kävelylenkkejä teen, mutta kyllä liikuntaa tarttisi enemmän olla.
Heprealaisten tanssien tunnilla kävin syksyllä joitain kertoja. Se oli ihan
hauskaa, mutta ei siitäkään nyt kauheasti sitä liikuntaa tullut. Ai niin ja
joulukuun alussa olin kerran ratsastustunnilla.
Tämä ehkä jossain määrin liian vähäinen tai tehoton liikunta
on ollut näitä ”ikuisuuskysymyksiä”, jolle ei kovasti mitään ole tapahtunut
vuosien varrella. Kun sen oman jutun löytäminen on vain ollut niin vaikeaa.
Voin ottaa itseäni niskasta kiinni ja mennä pari kertaa tehokkaalle
jumppatunnille, mutta kun siellä ei ole kavereita enkä tykkää musiikista ja
muutenkin alkaa homma kyllästyttää, niin ei se sitten pitkälle kanna eikä siitä
mitään aktiivisempaa elämäntapaa sillä tyylillä tule. Kävely on ainoa laji, mitä
olen harrastanut pitkään ja mikä on ”elämäntapa”. Eikä se sitten pelkällä
haaveilulla ole juoksuksi muuttunut. Juoksemista häiritsee eräs seikka, josta
en nyt viitsi tässä enempää mainita, muuta kuin että semmoinen juttu on, mikä
ei ole kiva, niin ei sitten ole tullut pahemmin juostua, vaikka periaatteessa
haluaisikin.
Yksi elämää peruspassivoiva tekijä on itsellä kenties tämä
asumismuoto eli kerrostalo. Kun asuu yksin ja kerrostalossa, niin eipä minun
sitten kotona tule muuta tehtyä kuin kirjoja luettua ja netissä surffailtua ja
sieltä erilaisia ohjelmia katseltua ja kuunneltua. Kaikkea sitä sohvalta käsin.
Siinäpä ne pimeät illat ja viikonloput sitten menevät, sinänsä ihan hyvin.
Nytkin olen lukenut oikein hyvää kirjaa, josta on saanut paljon hyviä ajatuksia
lisää, että olen kyllä kiitollinen että tällaiseen on mahdollisuus. Mutta kai
sitä haluaisi että koko elämä nyt olisi pelkkää sohvalla makaamista.
Jossain siellä keuhkokuumeen keskellä tuli yhtäkkiä kesken
kaiken ajatus asumismuodon muutoksesta. Kun minulla olisi mahdollisuus kokeilla
muutakin kuin tätä kerrostalotouhua. Olen kertonut täällä siitä yhden mökin ostamisesta
ja remontoinnista. http://munavaikana.blogspot.fi/2014/05/purkuviikko.html Siellä on nyt ollut vuokralaiset 11 kk. Kovin ihanaa, että
vuosia asumaton ja kurja mökki sai uuden elämän. Niinkin paljon elämää, että
vuokralaisnuorelleparille syntyi heidän asumisvuotensa aikana esikoinen ja nyt
mökki ja erityisesti sen pesutilat ovat liian pienet. He lähtevät pois
tammikuun lopussa ja minä olen sitten miettinyt että jos kokeilisin siellä
asumista.
Erityisesti kerrostaloelämä tökkii keväisin ja kesäisin – ei
juuri nyt.. Mutta on siinä sitten taas puolensa ja puolensa. Mietin että
erakoidunko sinne sitten jotenkin ”lopullisesti”, tuleeko sieltä lähdettyä
harrastuksiin senkään vertaa mitä nyt? Ovatko vanhemmat liian lähellä ja
pystynkö pitämään yhtään erillään ”omaa elämää”, kun maatila on parinsadan metrin päässä?
Oletetaanko että olen jatkuvasti heidän asioillaan ja omat kiinnostukseni, jos
niitä siinä lähellä puuhaan (tai olen vaan) ovat pahoja ja itsekkäitä, kun en
24/7 toimi heidän toiveiden mukaan? Täällä 10 km päässä olen tarpeeksi kaukana
tietyistä ikävistä asioista, joita maatilaan liittyy, mutta onko tapahtunut jo
niin paljon muutosta, että pystyisin elämään ilman jatkuvaa murhetta 200 metrin
päässä? Tätä en oikein ollenkaan tiedä. Siksi kyseessä olisikin aluksi vain kokeilu.
Mietin edelleen persoonaa ja persoonallisuutta. Muistan
joskus täällä kirjoittaneeni että ajatus omana itsenä olemisesta tuntuu kauhean
pelottavalta. Kuitenkin varmasti se, että oma persoonallisuus ei pääse kokonaan
esiin tekee juuri osansa yhteydettömyyden kokemukseen. Itsekin tiedän
henkilöitä, jotka ovat jotenkin ”piilossa” ja heihin on paljon vaikeampi tai
suorastaan mahdotonta saada kontaktia, kun sitten taas joidenkin persoona on
paljon enemmän esillä ja yhteys tulee paljon helpommin. En haluaisi lopun
elämääni olla ihan piilossakaan.
Itselle yksi piilopiirre on jonkunlainen lapsenmielisyys. Muistan
kun otin maatilalle ensimmäiset kanat jonkinsorttisesta vastustuksesta
huolimatta. Minulle sanottiin silloin että minua lapsettaa – että oli jotenkin
negatiivista lapsellista toimintaa ottaa kesäkanoja. Matkan varrella on ollut
lukuisia muitakin tilanteita, joissa persoonallinen innostus on pahoin torjuttu
jotenkin pahana asiana. Aivan kuin lapsenkaltainen innostus olisi pahuutta ja
itsekkyyttä. Kyllä sellainen latistaa ja masentaa ja lopulta hukkaa kyvyn
kokonaan innostua. Nyt sitä sitten etsitään kanojen ja koirien kanssa.. ja
Jumalan Sanan kanssa.
Kirja, jota olen viime aikoina lukenut, on vienyt lisää
ajattelemaan Isäsuhdetta ja isäsuhdetta – opettanut katsomaan Jeesuksen sydäntä
ja suhdetta Isään Jumalaan. Tänään ajattelin kohtaa ”taivaista kuului ääni, joka sanoi: ”Tämä on
minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt””. (Matt. 3:17) Ajattelin
tilannetta, jossa Isä tämän Pojalleen sanoi. Se oli tilanne, jossa Jeesus ei
ollut vielä julkisesti opettanut mitään, hänellä ei ollut opetuslapsia, hän ei
ollut parantanut ketään. Hän ei ollut tehnyt ”mitään” ja Isä oli häneen
mieltynyt. Hän oli Hänen Poikansa ja se riitti mieltymykseen. Sydämestään Poika
sitten sen jälkeen halusi tehdä Isänsä tekoja. Siinä yhteydessä ei pelkoa ollut
eikä epämääräisiä itsekkäitä motiiveja tekemisiin. Jos Jeesus tarvitsi tämän
vakuuden sydämeensä taivaalliselta Isältään, niin vähintään yhtä paljon mekin
sitä varmuutta tarvitsemme – mieltymystä poikana tai tyttärenä ilman
suorituksia – vain omana persoonanaan Jumalan lapsena ja kuvana.
Tämä tyyppi on uusin tulokkaani, Kornelius-kukko. Se on
käsinukke ja siihen liittyy ajatus lapsenkaltaisuudesta, ilosta ja luovuudesta.
Että jos vielä joskus pystyisi pitämään lapsille jotain ohjelmaa, vaikka Muna
vai kana –maatilapyhäkoulua. Siliteltäisiin kanoja ja etsittäisiin munia ja
sitten Kornelius-kukko voisi kertoa mikä Raamatunkohta häntä on viime aikoina
puhutellut. Niin, tässä siis tarvittaisiin kanojakin.!
