Sahaavaa matkakuumeilua?

Kiova, Harkova, Mariupol, Odessa, Lviv.. Viimeisen viiden viikon aikana kaupungit, joista aiemmin kaikkia ei ollut ehkä edes kuullut ovat tulleet nyt tutuiksi surullisella tavalla. Ukrainasta ja ukrainalaisista on tullut kaikille ”tuttuja”. Ja ehkä jossain määrin tähän uuteen tilanteeseen on jo vähän tottunutkin, vaikka paljon rukoiltavaa riittääkin. Itse en ole vielä ollut kontaktissa kenenkään Ukrainan pakolaisen kanssa, mutta tuttuni kyllä ovat olleet. Nähtäväksi jää, tuleeko itsellekin jotain yhteyksiä jossain vaiheessa. Toivottavasti moni heistä saisi tulla uskoon Suomessa ollessaan ja toki muutenkin saada hyvää kohtelua tässä vaikeassa tilanteessa. Kyllähän sitä itsellekin tulee mieleen, että millaista olisi nopeasti pakata reppunsa ja lähteä pois kotoa ja kotimaasta tietämättä onko sinne koskaan enää paluuta. Aika iso ajatus.

Maaliskuu kului siis Ukraina semmoisena tausta-ajatuksena. Lisäksi maaliskuussa olin korona-ajan tähän asti pisimmällä reissulla. Käytiin lyhyesti Helsingissä ja sitten Uudellamaalla tutustumassa kaurankuorintakoneeseen, kun semmoisen osto on ollut vähän mietinnässä. Nämä sotaan liittyvät ajatukset saivat aktivoitumaan tämän kuorintakoneeseen tutustumismatkan, jos vaikka olisi omavaraisuuden lisääminen jotenkin hyvä juttu. Oli virkistävää pitkästä aikaa käydä vähän ajelulla ja Helsingin keskusta oli liki eksoottinen elämys. Taitaa olla melkein kolme vuotta, kun olen viimeksi ollut Helsingissä. Kuorintakoneesta saatiin hyvä esittely, mutta ei sitä nyt ainakaan vielä ole tilattu.

Tämä oli päiväreissu ja olin aivan poikki kun pääsin kotiin. Toisaalta tekisi mieli vähän muillekin reissuille, ja toisaalta on ristiriitainen olo, kun tuntuu, ettei oikein meinaa nykyään jaksaa mitään ja väsyy niin valtavan helposti. Kun ajattelen vaikka Israeliin lähtöä, niin nykyään mietin, että jaksaisinko enää semmoista matkaa millaisilla ennen on ollut. No, sitten vain ajattelee että Jumala antaa voiman, jos on Hän antaa tarkoituksen myös matkustamiseen. Ihmeellistä on, että Israeliin voisi nyt taas pitkästä aikaa aivan vapaasti matkustaa. Ilman rokotustodista. Kaiken koronarokotusuutisoinnin jälkeen olisi luullut, että ehkä se ei ole enää koskaan mahdollista, mutta näin se vaan ainakin Israelin suhteen on. 1.3. lähtien ovat ovet taas olleet kaikille matkailijoille auki. Tämä oli minulle melkein järkytys, kun oli niin ajatellut, että menee vielä kauan ennen kuin matkaa ajatellakaan. Tai että jos sitten Israelin matkaa varten pitää ottaa esim. Novavaxin rokotus. Mutta nyt siellä onkin sitten luovuttu kaikista rajoituksista maskeja lukuun ottamatta. Aivan ihmeellistä. Ei silti ole vielä matka varauksessa tai erityisemmin suunnitteilla. Mutta toki haluaisi olla valmis lähtemään, jos Herra semmoista inspiraatioita antaisi.

Lisääntynyt valo vie myös aivan kuin uuteen aikakauteen. Se vaikuttaa minuun niin paljon nykyään. Mutta sitten on ne sisäiset asiat ja sielun ihmetykset jotka tuntuvat pysyvän välillä valitettavan samoina. Oli sota tai rauha, korona tai ei, talvi tai kesä, niin jotkut vaikeuteni pysyvät hyvin samanlaisina. Paljon on Herralla syvää työtä tehtävänä, mitä näihin tunnemaailma kiemuroihin liittyy. Onko kiintymys aitoa vai takertunutta hylätyksi tulemisen pelkoa? Miksi on niin vaikea pitää omia rajoja ja niin helposti lähtee mukautumaan toisen ajatusmaailman mukaan? Kuinka on niin vaikea keskittyä Herraan ja Hänen äänensä kuulemiseen kun niin monet muut ajatukset vellovat joka suuntaan? Ja ties mitä sellaista, mitä ei nyt ihan suoraan halua tässäkään sanoa. Mietin myös että lähtisinkö juttelemaan erään vähän kauempana asuvan uskovan kanssa näistä asioista, kun en ole oikein puhelimessa puhuvaa sorttia (toki puhun, mutta tykkään paljon enemmän puhua livenä). Nähtäväksi jää.

Niin, tässä sitä taaperretaan. Huhtikuun alku vaikuttaa niin kylmältä, ettei oikein osaa vielä ajatella että kylvöaika voisi olla kuukauden päästä käynnissä. Kesää en ole suuremmin miettinyt, vaikka jotain reissuhaaveita onkin yllättäen pukannut. Mutta en tiedä voivatko ne toteutua, kun en semmoiselle pidemmälle ajelulle, mikä on tullut mieleen, kuitenkaan yksin voisi lähteä.

Tämmöisiä tällä kertaa. Tulikin yllättävän matkustushenkinen kirjoitus, vaikka en ole käynyt kuin päiväretkellä Helsingissä..

”Onnellisia ne ihmiset, joiden voima on sinussa, joilla on sydämellään pyhät matkat! Kun he kulkevat kyynellaakson kautta, he muuttavat sen lähteitten maaksi, ja syyssade peittää sen siunauksilla.” (Ps. 84:6-7)

Sanomia sodista ynnä muuta

”Ja kun kuulette sodista ja levottomuuksista, älkää pelästykö. Näiden kyllä täytyy ensin tapahtua, mutta loppu ei tule heti.” (Luuk. 21:9)

Taas kääntyi yksi historian lehti ja korona jäi jonnekin edelliselle sivulle ainakin juuri nyt hyvin vähäpätöiseltä tuntuvana asiana tässä uudessa tilanteessa. Taas on uusia asioita rukoiltavaksi ja mietittäväksi. Venäjä on lähtenyt liikenteeseen. Nyt Ukrainaan ja mihin seuraavaksi? Vuosikymmenien varrelta on paljon profetioita, joissa Venäjä tavalla tai toisella ottaa haltuunsa osia Suomesta. Raamatussa taas Hesekielin kirjan luvut 38 ja 39 kuvaavat Googin sotaa, jossa ”Googin, Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinas” eli Venäjä liittolaisineen hyökkää rauhassa asuvaa Israelia vastaan: ”Pitkien aikojen perästä sinä saat määräyksen, vuosien lopulla sinun on mentävä maahan, joka on toipunut miekan jäljiltä, ja kansan luo, joka on koottu monien kansojen seasta. Sinun on mentävä Israelin vuorille, jotka kauan aikaa ovat olleet rauniomaana. Se kansa on tuotu pois kansojen seasta ja kaikki asuvat siellä turvallisesti.” (Hes. 38:8). Jne, kannattaa lukea molemmat luvut, niin näkee myös  lopputuloksen.

On sota ja sitten on sydämen rauha. ”Kun nämä alkavat tapahtua, rohkaiskaa mielenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.” (Luuk. 21:28) Niin kuin elämässä muutenkin, jatkossa varmaan vielä enemmän saadaan rukoilla ja jotenkin taistellakin pelkoa vastaan. Ettei se hallitsisi, vaan että Jumalan rauha saisi hallita ja Pyhä Henki johdattaa kaiken keskellä vaikka kuinka maailma ympärillä järkkyisi ja muuttuisi. Jeesus ja Jumalan Sana on kuitenkin sama joka päivä olivat ulkoiset tilanteet ihan mitä hyvänsä.

”Älkää siis kantako huolta huomisesta, sillä huominen päivä pitää huolen itsestään. Kullekin päivälle riittää oma vaivansa.” (Matt. 6:34) Tänään on tänään ja tänään saa olla kiitollinen kaikesta Herran huolenpidosta. Sitten viime kirjoituksen olen ollut useampia kertoja hiihtämässä. Lisäksi talvihaaveisiin kuului, että pääsisi kokeilemaan luistelua luonnonjäällä. Se onnistuikin, kiitos Herralle, ja olen kaksi kertaa käynyt 40 km päässä olevalla järvellä, missä on useampien kilometrien aurattu ja hoidettu luistelurata. Kouluaikaiset kaunoluistimet ovat olleet käytössä taas pitkästä aikaa ja onhan se ihanaa olla ulkona kevätauringon alkaessa lämmittää. Toisella kerralla mukana oli 9 v siskontyttö ja hänen mummonsa, niin sekin oli oikein kivaa.

Toinen helmikuun uusi avaus oli ompelu. Olen tässä nyt viikon sisään tehnyt kaksi t-paitaa. Sitten kouluaikojen en ole tehnyt ompelukoneella mitään vaatetta, mutta jostain tuli nyt inspiraatio kokeilla. Ja sehän ihan onnistuikin. Tarkoitus olisi tilata seuraavaksi jotain kana-aiheista kangasta, niin jos siitä vielä tulee joku paita, niin sen kuvan voin sitten laittaa tänne. Mutta oli kiva olla hetkeksi innostunut jostakin. Minulla näitä innostuksia tulee ja menee, että tuskin tämäkään miksikään kovin pysyväksi asiaksi jää, mutta olen ollut noista tekeleistä iloinen.

Eilisestä vielä sen verran että toivoin ja rukoilin, ettei Iisebelistä (Jezebel) kertova laulu olisi tullut Suomen euroviisuedustajaksi, mutta niin se sitten kuitenkin meni. On surullista että suurin osa suomalaisista ei varmaankaan ollenkaan ymmärrä, mitä kaikkea Jumalaa vastustavaa tähän henkilöön ja laajemmin ottaen Iisebelin henkeen sisältyy. Mutta ei siitä nyt tässä sen enempää.

Eipä enää kauaakaan niin sitten 45 v tulee mittariin ja keski-ikäisyyden määritelmä viimeistään täyttyy. Jos olisi rauhallisempi tilanne, niin saattaisin surkeilla tässä kohtaa kovasti lopullista lapsettomuuttani.  Mutta nyt kun maailma näin keikkuu valtavasti, niin enpä sitten olekaan asiasta taas yhtään niin surullinen, vaan välillä aivan kiitollinen. Isä kuitenkin tietää mikä minulle parhaiten sopii ja näin tämä kaikki sitten on vain mennyt.

”Me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa, niiden, jotka hän on suunnitelmansa mukaan kutsunut.” (Room. 8:28)

Isompaa ja pienempää vainoa

Tänään tiistaina en jaksanut mennä maatilalle. Oli vaan jotenkin niin uupunut olo ja vähän ehkä pääkin kipeä. En voi mielestäni täysin hyvin, kun niin usein on niin jaksamaton olo. Mutta en sitten yhtään tiedä mitä tämä tämmöinen on. Eilen hiihdin puoli tuntia ja olin sen jälkeen aivan uupunut. Jonain toisena kertana voi hiihdon jälkeen olla kyllä ihan energinenkin olo. E-pillereiden sivuvaikutusluettelossakin on väsymys, että tiedä sitten mikä tulee mistäkin.

Koronaa tuntuu olevan nyt liikkeellä runsaasti. Nyt vasta se on tullut kunnolla lähelle, kun hyvinkin tuttuja ihmisiä on sen saanut. Omassa perhepiirissä ei ole kuitenkaan sitä toistaiseksi ollut. Tänään alkaa hoitohenkilökunnan rokotuspaikkoaika ja täytyy sanoa, että tämä kyllä aiheuttaa minussa surua. Omikron leviää rokotettujen kautta aivan yhtä lailla (tai jos sitten jonkun prosenttiyksikön vähemmän, mutta kuitenkin leviää), joten rokotettu hoitaja ei voi yhtään sen enempää taata potilasturvallisuutta. Lisäksi rokotetta ei ole edes kehitetty omikron-varianttiin, joten nyt hoitajien olisi pakko ottaa rokotus, jota ei ole edes suunniteltu kyseiseen virusmuotoon. En ymmärrä kuinka Suomella on varaa hukata hoitoresursseja tällä tavalla.

Tammikuun pimeinä iltoina luin kirjan ”Lujana Kristuksessa” (2016). Kirja kertoo kiinalaisen kristityn Zhang Rongliangin elämäntarinaa kommunistisen puolueen vainoissa. Hän oli Jeesuksen takia vankilassa ja kidutettuna useita vuosia ja useita kertoja. Kirja oli kuitenkin helppolukuinen ja hyvin mielenkiintoinen ja toi taas vainotut kristityt mieleen. Viime vuonna luin Richard Wurmbrandin elämästä kertovan kirjan ”Wurmbrand”, joka kertoo hänen elämäntarinansa vainoista ja kidutuksista kommunistisessa Romaniassa 1950-luvulla. Kiinalaismiehen tarina tuli kuitenkin lähemmäs siksi, että hän oli uskonsa tähden vangittuna vielä 2000-luvulla. Kirja toi Kiinan uskovien tilanteen aivan näihin päiviin asti. Open Doors –järjestön listauksen mukaan Kiina on kristittyjen vainoissa sijalla 17, ensimmäisen sijan ollessa tänä vuonna Afganistanilla.

Youtube alkoi puolestaan ehdotella minulle videoita Pohjois-Koreasta ja nyt olen jonkun verran katsonut Pohjois-Koreasta paenneiden henkilöiden videoita ja kertomuksia maasta. Olen joskus ennenkin ajatellut Pohjois-Koreaa, mutta nyt se on tullut taas vahvasti esille ja rukousaiheeksi. On järkyttävää, että maailmasssa on tällainen koko maan kokoinen vankila. Järkyttävää on myös se, miten Kiina kohtelee sinne paenneita (eli lähettää takaisin Pohjois-Koreaan, vaikka voisi auttaa eteenpäin Etelä-Koreaan). On nyt sitten tullut ainakin Pohjois-Korea taas rukousaiheeksi. Siellä uskovien täytyy toimia aivan salassa ja monet ovat vankileireillä kauheissa oloissa. Mutta varmasti on Herra heitä lähellä joka hetki.

Näistä päästää sitten vielä sujuvasti viime viikolla olleeseen Päivi Räsäsen ja Juhana Pohjolan oikeudenkäyntiin, mikä kuvaa hyvin myös ateismin lisääntymistä maassamme, että tällaisessakin tilanteessa jo ollaan. Oikeudessa punnitaan sitä, saako olla sitä mieltä mitä Raamatussa sanotaan ja saako sanoa ääneen, että on sitä mieltä mitä Raamatussa sanotaan. Varmasti moni on rukoillut tämänkin asian puolesta ja kiitos Jumalalle, että on Päivi Räsäsen antanut ja valmistanut Suomelle tällaiseksi rohkeaksi ja valoisaksi todistajaksi tässä asiassa. Kevään mittaan kuulemme sitten lisää.

Tämmöisissä merkeissä on tammikuu vierähtänyt. Pohjois-Koreassa videoissa ja rukouksin ja sitten vähän väsyneenä täällä muuten. Sitten on päälle vielä kaikki oman sydämen vääntelyt ja kääntelyt, milloin mustasukkaisuutta, milloin hylätyksi tulemisen pelkoa, häpeää, milloin mitäkin. Ja kuitenkin on hyvä että kaikkia paljastetaan. Saa tulla heikoksi ja luottaa, että Herra tietää mitä tekee.

Pakkasta taitaa olla nyt jotain 13 astetta, kirkas päivä ja paljon lunta. Jonkunlaiselle ulkoilulle tästä sitten varmaan seuraavaksi.

”Hyvä on Herra, turvapaikka ahdistuksen päivänä. Hän tuntee ne, jotka häneen luottavat” (Nah. 1:7)

2022 alkuaatokset

Uusi kalenterivuori on jo loppiaisen kohdalla. Tänään torstaina olen omassa kotona ja katselen ikkunasta lumista maisemaa. Aivan hienoa että on lunta ja kaksi kertaa olen jo ollutkin hiukan testaamassa uusia suksia. Ne tuntuvat tosi hyviltä, ihan huipuilta, mutta monojen kanssa on vähän ongelmia. Olisi hienoa, jos tänä talvena saisi hiihdellä, niin tulisi edes vähän jotain liikuntaa kävelyn lisäksi. Syksypuolella kävin uimahallissa joitakin kertoja. Se sitten loppui, kun joulukuussa olisi pitänyt näyttää koronapassia ja sitten ei mennyt montaa viikkoa, kun ei enää kukaan päässyt sisään rajoitusten kiristyessä.

Koronatilanteen ja –rajoitusten suhteen vuosi alkaa arvoituksellisessa tilanteessa, jossa ei taas yhtään tiedä millainen tämä kevätkausi tulee olemaan. Ovatko lapset kohta etäkoulussa ja mitä voi tehdä ja mitä ei voi tehdä? Tämä on kaikki hyvää harjoitusta päivä kerrallaan ottamiseen ja Jumalan varaan kaiken laittamiseen. Ja ettei etsisi iloa tästä maailmasta, vaan Jumalan maailmasta. Täällä myrskyää, mutta Hänen valtakunnassaan on kaikki hyvin.

Vuosi alkaa jälleen vailla sen kummempia suunnitelmia. Terveysmurheitakin on ollut, ja olen ollut väsynyt ja aikaansaamaton. Tämä kaamosaika on myös tuntunut hyvin pimeältä, mutta nythän se päivä jo pitenee. Niin, en oikein osaa suunnitella yhtään mitään, vaan ottaa vain mitä päivät tuovat ja toki haluaisi olla lähellä Herraa ja valvoa Hänen seurassaan ja odottaa Herran paluuta. Mitä ikinä se sitten päivittäisessä elämässä tarkoittaakin. Haaveilen myös tässä aika pian pitäväni taas ns. lomaviikkoja, että saisi päivien ohjelma muodostua vapaasti ilman rutiineja maatilalla.

Jumala tekee työtä koko ajan. Usein on vaikea tietää mitä tapahtuu tai sitten sanoittaa sitä. Jotakin hyvin hidasta armossa ja luottamuksessa kasvamista, vääristä tai väliaikaisista turvista irrottamista ja mitä sitten milloinkin. Itse koen saaneeni kokea jotakin uusia armon kokemuksia kaiken heikkouteni ja syntisyyteni keskellä. Rakkaudessa kasvamista ja suorituksista irrottamista. Kuitenkin aivan valtavan pienin askelin. Niin pienin että yleensä tuntuu, että kaikki vain polkee paikallaan eikä mitään tapahdu. Mutta kunpa voisi luottaa, että se kaikki ”ei mitään” on kuitenkin tärkeää ja arvokasta elämää, jonka on Herralta lahjaksi saanut.

Tämmöisin ajatuksin vuoteen 2022. Herran siunausta alkaneeseen vuoteesi!

Marraskuun suksikaupoilla myyjä valitsi sukset, mitkä hänen mielestään olivat minulle heidän valikoimistaan sopivimmat ja ostin ne. Ne olivat tämmöiset kukko-kuviolla varustetut J

Aivopesuun

Tämä ei välttämättä ole paras olotila kirjoittaa, mutta nyt on aikaa enkä ole taas hetkeen kirjoitellut. Joulukuun lyhyt iltapäivä on jo pimentynyt, kynttilä palaa ja kupissa on glögiä. Mutta olotila ei tosiaan ole paras mahdollinen. Minulla on viime aikoina ollut jotenkin vaikeaa, ehkä vähän koko syksyn. On rauhatonta oloa, ajatukset sirpaleisia ja nukun huonosti. Välillä on sitten taas ihan hyvä olla.

En osaa sanoa mitään selvää, mistä tämä rauhattomuus johtuu. Siihen voi olla useita syitä. Ainakin 4 muutosta on tapahtunut tässä viimeisen reilun vuoden aikana, joilla on ollut vaikutuksia arkeen ja tuonut kovasti lisää stressaavaakin ajattelua. Yksi on tietysti korona ja kaikki siitä seurannut Suomessa ja maailmalla. Olen ollut siitä tavallaan hyvin kiinnostunut, se on hyvin ajankohtainen ja täysin uusi aihe, jonka seuraaminen ja vaiheet sinänsä kiinnostavat kovasti. Toisaalta se on myös hyvin stressaava aihe ja on tuonut elämään sellaisia jännityksiä ja ajoittaisia pelkoja sekä toisaalta turhautumista ja ties mitä hämmästelyä, että kyllä siitä ajatusmaailmansa on välillä saanut ihan täyteen. Plus sitten kuulumiset tuttujenkin vakavista sairastumisista ja toisaalta vakavista rokotusseurauksista. Tarina ei näytä osoittavan loppumisen merkkejä ollenkaan.

Toinen mieltäni raskaasti kuormittanut asia on ihmissuhdekuviot. En seurustele, koska se aiheutti kesällä mielessäni niin paljon rauhattomuutta, ettei siitä tullut mitään. Kuitenkin ollaan kavereita ja tietyllä lailla ajatusmaailma pyörittää jatkuvasti jotakin tähän liittyvää pohdintaa. Se on usein tosi raskasta myös.

Kolmas asia on äidin kuolema. Se muutti kuvioita maatilalla ja vaikka on varmasti hyvä ottaa vastuuta terveellä tavalla, olen huomannut stressaavani maatilan asioita myös aivan uudella intensiteetillä. Äidin kuolema yhdistettynä koronaan on tehnyt sen, että arki on ollut tekemisen tasolla paljon yksitoikkoisempaa, kun ei ole ollut mitään matkoja jossa saisi hetkeksi aivan muuta mietittävää ja täydellisen irtioton.

Neljäs asia on se, että en samalla lailla hiljenny Raamatun äärelle kuin ennen. Tämä johtuu siitä että olen nyt yli 1,5 vuotta osallistunut zoomin kautta (melkein) joka aamu raamattupiiriin, jossa yhdessä luetaan ne samat raamatunkohdat, jotka aikaisemmin luin yksin. Tämä on ristiriitaista, koska toisaalta on hienoa olla yhdessä ja kuulla sitten muiden ajatuksia näistä raamatunkohdista, mutta toisaalta se tekee sen, että en pysty samalla lailla keskittymään Sanaan ja siihen mitä se puhuu minulle, kun keskityn kuuntelemaan toisia. Joskus sitten tulee sitäkin että saattaa vähän nähdä vaivaa jonkun kommenteista ja ainakin kuulee paljon kaikenlaisia mielipiteitä ja käsityksiä. Niin seurauksena on, että se hetki, mikä aikanaan oli Raamatun äärellä keskittymisen ja hiljentymisen hetki, saattaakin tuoda paljon lisäajatuksia jo valmiiksi seonneeseen päähän.

Joskus haluaisin vain mennä johonkin aivopesuun tai vaihtaa pään tyhjempään versioon. Muisti pätkii aivan valtavasti ja sekin stressaa. Minun on vaikea pitää asioita itseni ulkopuolella, kun kaikki jutut tulevat niin helposti vaikuttamaan tosi paljon mieleen. Ja on vaikea suojella ajatuksia, en sitä oikein osaa. Mutta ehkä Jumala jotakin tämän kaiken keskellä myös opettaa.

Toisaalta olen monista yllämainituista asioista myös kiitollinen. On hienoa että korona-aikana on ollut ”koronakaveri”, kun muuten olisi ollut varmaan kauhean yksinäistä. Zoom-piirissä on saatu rukoilla paljon yhdessä eikä koronakaan mitään oikeasti kamalaa ole tuonut minulle. Silti ajatusmaailmassa on ollut käynnissä kovat taistelu ja kovasti huolet ja murheet ovat pyrkineet tukahduttamaan sitä mikä on Jeesuksen elämää. Ajatukset ovat olleet maailmassa, maailman murheissa ja omassa itsessä hyvin paljon. Ja sitten on vielä siitäkin ollut huolestunut.

Saksalainen kaverini lähetti minulle raamatunkohdan 2. Moos. 14:14: ”Herra sotii teidän puolestanne, olkaa te hiljaa.” Tämä oli lohduttava, kun niin usein ajattelee, että mitä pitäisi tehdä ja pitäisiko olla jotenkin toisenlainen ja käyttäytyä toisella lailla ja kuinka tästä raskaasta olosta pääsisi eroon. Kiitos Herra, että sodit meidän puolestamme.

Siunattua loppuvuotta!

Kananaskel vapauteen

”Vihreille niityille hän vie minut lepäämään, tyynten vetten äärelle hän minut johdattaa.” (Ps. 23:2)

Blogitusta torstaina keskellä päivää eli luksusta. Ajattelin kuunnella sitä ääntä, joka kaipasi sairaslomaa, vaikka lääkäriltä sitä ei tullutkaan. Tämän viikon olen ollut pois maatilalta ja ollut omassa kodissa ilman sen suurempia suunnitelmia. On jännä, kun täällä sitten tulee mieleen kaikenlaista, mitä haluaisi tehdä tai voisi tehdä ja jotenkin elämä vaan tuntuu huomattavasti enemmän omalta, kuin niinä viikkoina kun vanhat rutiinit pyörivät. Maatilaviikkoina en meinaa saada aikaiseksi mitään omia juttuja hoidettua, ainoastaan aivan pakolliset kuviot.  Nyt on tyytyväinen fiilis, kun eilen sain viimein ostettua uudet lenkkarit, mitä olen suunnitellut jo ainakin puoli vuotta. Toinen ostos, millä melkein yllätin itsenikin, oli karvapohjasukset (ja muu setti)! (Vaikka sitäkin olen ajatellut ainakin parina viime talvena.)

Tämä viikko ei ole niinkään tuntunut lomalta, vaan enemmänkin tavalliselta elämältä, jossa on ihan valinnan mahdollisuuksia. Pitää koittaa ottaa tämän viikon oppeja käytäntöön enemmän muutenkin eikä olla sitten niin liimaantunut sinne maatilalle, sitten kun sinne taas menee. Viime viikolla jostakin pukkasi esiin ajatus ”olen väsynyt olemaan hyvä ihminen”. Kaikenlaisia huomioita nousi sitten sen mukana. Hyvä ihminen kuulosti aika paljon siltä elämäntyylin mallilta, mitä olen läheisellä ihmisellä katsellut. Ja sitten kun nousee niitä omia tarpeita ja ajatuksia ja haaveita jotka ovat jossain kohtaa toisenlaisia, niin sitten on sitä jatkuvaa sisäistä ristiriitaa, kun se ”hyvä ihminen” odottaa tietynlaista käytöstä ja se ei-hyvä-ihminen toisenlaista. Kai siinä sairasloman kaipuussa oli juuri tuota hyvän ihmisen väsymystä – se kun ei lomaile kuin sairaslomalla, ja muuten on muiden palveluksessa, tai ainakin kauheasti yrittää olla vaikkei oikeasti yhtään jaksakaan olla.

Otin myös askeleen lääkärin määräämän keltarauhashormonin napsimiseen. Kohta on kolme viikkoa täynnä ja sinänsä olen tyytyväinen, että kaikista ennakkoluuloistani ja peloistani huolimatta sain sitten voimaa kokeilla enkä edes lopettanut heti alkuunsa. Kaikenlaisia sivuvaikutuksia on tullut, mutta osa on sitten ehkä jo mennytkin. Yksi tympeimpiä on vaikutukset nukkumiseen. Minun on vaikea arvioida kuinka suuri vaikutus valmisteella on huonoon nukkumiseeni, koska nukuin huonosti jo ennen pillereitä. Nyt nukun sitten vielä huonommin. Jotain muitakin juttuja on, mutta säästän lukijat yksityiskohdilta. Ensi viikolla minulla on soittoaika sille ensimmäiselle lääkärille, joka näki ne muodostumat, mitä se seuraava ei nähnyt. Haluan nyt häneltä kysellä vielä jotakin.

Yksi hulluimpia ajatuksia tällä viikolla on ollut, että mitä jos joskus vielä alkaisin tekemään videoita. Olen viime vuosina katsellut niin paljon tubettajien tekemiä videoita, että tavallaan se on ”arkipäivää”. Ja sitten kuitenkin niin villi ajatus omalle kohdalle. Isoja kynnyksiä on tekninen puoli, koska ne videot mistä pidän, ovat yleensä todella hyvin tehtyjä ja editoituja, visuaalisesti kauniita ja rauhallisia (mistä ne kaikki taustamusiikitkin löytyy..?) . En osaa editoida ollenkaan ja siinä olisi hyvin paljon opeteltavaa. Toinen iso kynnys on sitten omalla naamalla esiintyminen. Ja ehkä se ääneen puhuminen ylipäätään. Toisaalta taas kuitenkin haluaisi oppia vielä joskus jotakin uutta. Olen niin jässähtänyt ja ajatus uuden opettelemisestakin on jotenkin pelottava. Että pystyykö enää oppimaan yhtään mitään, kun muisti vain menee. Niin, tämmöisiä ajatuksia.  Puhelimeen latasin ilmaisen videoeditorisovelluksen ja johonkin omaan videoon lisäsin sitten vähän puhetta päälle, nopeutettua kuvaa ja pari hymiötä hyppimään. Sitten olinkin jo aivan väsynyt J

Tämmöistä täällä. Mukavan tavallista. Kiitos Jeesus.

”Hän virvoittaa minun sieluni. Hän johdattaa minua vanhurskauden tiellä nimensä tähden.” (Ps. 23:3)

Mitä tapahtui?

Pari päivää sitten kävin naistentautien poliklinkalla ja tulin sieltä ulos hyvin hämmentyneenä e-pillerireseptin kanssa. Tämä lääkäri ei nyt sitten ollenkaan nähnyt niitä samoja isoja nesterakkuloita, mitä se edellinen näki kaksi viikkoa sitten ja alkoi puhua leikkauksesta. Mitä ihmettä tapahtui? Antoiko Jumala niiden pienetä tässä parissa viikossa? Onko se jotenkin luonnollistakin että niin voi tapahtua?  Vai onko mahdollista, että tämä lääkäri ei saanut ultraäänilaitetta osumaan oikeaan kohtaan? Se mikä nyt ainakin oli selvää, oli se, että syövän merkkiaineet eivät olleet koholla. Kiitos Jumalalle siitä.

Olen todella epäileväinen sen suhteen, että tuo e-pilleri oikeasti sopisi minulle ja hirvittää edes kokeilla. Mutta kai se nyt tässä kohtaa on sitten paras vaihtoehto mitä saattoi tapahtua. Tämä tarina nyt sitten vielä jatkuu.

Oli kyllä mielenkiintoiset nuo kaksi viikkoa poliklinikka-aikaa odotellessa. Vaikka välillä tuli ahdistuksen aaltoja, sai silti jättää itsensä myös turvallisesti Herran käsiin. Nyt on tosiaan hämmentynyt olo. Olin niin varma, että jonkunlainen leikkaus on tulossa, että aloin jo miettiä kaikkia sairausloman hyviä puolia. Haaveilin todellisesta katkosta tähän rutiinienpyöritykseen. Että sitten en tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa, kun tuli vain pilleriresepti. Sisin kaipaa edelleen jotakin suurta lepoa.

Youtube tarjosi minulle vähän aikaa sitten läheisriippuvuus-videota. Se kolahti yllättävän paljon nyt. Toisten kautta ajattelu on hyvin usein ongelmani. Tämmöisessä blogikirjoittamisessa on helppoa olla avoin, kun kukaan ei ole lähellä, jotta ajatteluni mukautuisi toisen vaikutuksesta yhtään. Mutta sitten mitä läheisempi ja tarvitsevampi toinen ihminen on, sitä hankalammaksi kaikki menee. Kai tämä sairaalloinen sairaslomasta haaveilu jotenkin liittyy tähän. On vaan muuten niin vaikea antaa itselleen vapautusta arjen rutiineista, kun ympärillä on tarvitsevia ihmisiä. On vaikea sanoa muille, että en tee tätä kun tämä asia ei nyt vaan kiinnosta, jos se on jotakin mitä on normaalisti tehnyt jo vuosia. Se on vaikeaa, kun ei halua loukata tai aiheuttaa hankaluuksia. Ja miksi ei halua? Koska toisen tunnereaktiot vaikuttavat niin paljon itseen. Tätä kai se läheisriippuvuus ainakin osittain on. Lisäksi on vaikea päästää muita ihmisiä hyvin läheiseen arkiseen yhteyteen, koska sitten tulee vain lisää siteitä ja vaikutteita ja kokemusta siitä, että oma tila pienenee ja toisen ajatteleminen valtaa niin suuren osan omasta ajatuskapasiteetista. On ylipäätään vaikea sanoa yhtään mitään, missä tietää toisen olevan eri mieltä. Ja näitähän asioita maailma on täynnä.

Kiitos Jeesus, että autat näissä läheisriippuvuus ym. ihmispelkoasioissa.