Yksin kotona

Ensimmäistä kertaa kaikkien näiden vuosien aikana kirjoitan nyt maatilan keittiön pöydän ääressä. Muutin tänne helatostaina eli 10 päivää sitten, kun tänään on helluntai. Oli ehkä vähän outoa muuttaa tällä kertaa, kun en nyt tiedä, olenko täällä vain kesäasumassa vai olenko muuttanut pysyvämmin. Tavaroiden puolesta muutin niin kuin kesäasumaan ja kerrostaloasunto on edelleen olemassa kaikkine huonekaluineen jne. Täällä maatilalla kaikki kaapit ovat yhtä täynnä kuin isäni asuessa ja hädin tuskin saan omia vähäisiä tavaroitani sopimaan mihinkään. Eli tämmöisestä tulee se väliaikaisen asumisen olotila edelleen. Mutta toki nyt sitten olisi mahdollisuus alkaa järjestää kaikki uudelleen, raivata itselleen tilaa, tehdä kenties remonttejakin ja kaikkea sellaista. Eli katsotaan millaiseksi kaikki kehittyy ja millaiseksi mieli vaikka kesän aikanakin muodostuu. Paikka ja ympäristö sinänsä on kotoisa, vaikka täällä sisällä ei niin kodikasta olekaan.

Isän hautajaiset olivat 6.5. ja siitä tuli jotenkin oikein hieno tilaisuus ja hyvä päivä. Aivan kuin omassa mielentilassa se olisi ollut joku käännekohta, jonka jälkeen on mieli ollut selkeästi parempi. En osaa sitä kuvailla muuta kuin että Jumala vain teki jotain. Ja olihan se sellainen yhteisöllinen ja yhdistävä päivä, kun pitkästä aikaa näki monia sukulaisia, mm. sellaisia serkkuja, joita olen tainnut viimeksi nähdä setäni hautajaisissa vajaa 7 vuotta sitten. Oli myös hienoa että pappina toimi minulle pitkältä ajalta tuttu henkilö eikä tarvinnut jollekin ventovieraalle yrittää isästä etukäteen kertoa. Ja tietysti se, että ylösnousemususko ja Jeesuksen ristintyön armo olivat läsnä sanoissa ja todellisena uskona. Sää oli kaunis ja moni mukana ollut kuvaili tilaisuutta valoiseksi, toivoa antavaksi ja tietysti koskettavaksi myös. Sain myös olla kiitollinen, että vaikka korona oli väsyttänyt ja yskittänyt aiemmin jaksoin tuon päivän erinomaisesti enkä yskinytkään ollenkaan, vaikka sitten taas sen jälkeen yskä on jatkunutkin. Ja ylijäämäruualla on saanut jonkun aikaa elää hautajaisten jälkeenkin, niin sekin oli kätevää että oli kylvöajaksi ruokiakin valmiina.

Kevätsäät olivat sellaisia, ettei peltotöihin ollut mitään painetta tai tarvetta ennen hautajaisia. Sekin tuntui hienolta, että sai ensin keskittyä rauhassa hautajaisjärjestelyihin ja vasta niiden oltua alkoi peltotöiden aika. Vaikka välillä olinkin hermostunut milloin mistäkin kylvöihin liittyvästä, tuli työ valmiiksi 25.5. En ollut traktorissa ollenkaan, vaan vakituisen työntekijän lisäksi eläkeläistyöntekijä oli täällä viitenä päivänä. Nyt on kiva katsella ulkona ropisevaa sadetta, joka on oikein tervetullutta.

Kuoleman työllistävä vaikutus jatkuu edelleen perunkirjoituksen ja kaikkeen siihen liittyvän osalta. Isällä oli semmoista keräilijäluonnetta, ja on sitten oma juttunsa selvittää, mikä arvo on vaikka postimerkkikokoelmalla ja vintillä vuosikymmeniä käyttämättömänä oleilleella jenkkiautolla. No, onneksi erilaisia arviointipalveluja kyllä löytyy, kun niitä on alkanut etsimään, että eiköhän tämäkin perunkirjoituskin vielä joskus valmistu.

Eli kaikki on ihan hyvin, kun vaan ottaa rauhallisesti eikä ahdistu kaikesta vajavaisuudesta ja sotkusta, mitä täältä talon sisältä löytyy. Tietysti ajatus tuppaa karkaamaan myös pidemmän ajan pohdintoihin ja kyllähän tällaisessa isossa talossa tulee mieleen, että täällä olisi tilaa jollekin toisellekin asua. Tai että olisiko Jumalalla jotain muutakin käyttöä tälle paikalle kuin vain että minä asun täällä. Mutta tosiaan ehkä nyt on hyvä ottaa ihan rauhallisesti ja jatkaa vain komeroiden tyhjennystä, kun tällä hetkellä ei kyllä kenenkään muunkaan tavarat sopisi tänne, kun eivät  oikein sovi omatkaan.

Siunattua helluntaita!

”Aika on etsiä ja aika kadottaa, aika on säilyttää ja aika viskata pois, aika on repäistä rikki ja aika ommella yhteen, aika on olla vaiti ja aika puhua, aika on rakastaa ja aika on vihata, aika on sodalla ja aika rauhalla.” (Saar. 3:6-8)

Täysorpo

Tämä on teksti, jota en haluaisi kirjoittaa. Isä kuoli 12.4. hyvin yllättäen. Hän päätyi sairaalaan 11.4., kun jalat eivät oikein kantaneet maattuaan 12 tuntia lattialla, kun ei pystynyt nousemaan ylös. Kuitenkin hän oli 11.4. illalla ihan normaalin oloinen, kun puhelimessa puhuin. Ja sitten 12.4. aamupäivällä soitettiin, että on kuollut. Se oli järkyttävää ja vaikea uskoa. Siskoni kanssa oltiin sitten ruumista katsomassa. Samassa sairaalassa kuin reilu 2,5 vuotta sitten äitiä. Olen väsynyt ruumiisiin.

Nyt on sitten järjestetty hautajaisia. Olin arkkukaupoilla ensimmäistä kertaa elämässäni, kun isä valitsi aikanaan äitini arkun. Valittiin isälle samanlainen arkku kuin äidin ruumiilla oli. Samanlaiset arkut. En meinaa kestää. Paitsi että isälle piti tilata erikoispitkänä.

Oma lisänsä tilanteessa on ollut se, että olen ollut koronassa. Oireet alkoivat 11.4. illalla ja 12.4. aamulla ajattelin, että tänään pitää nyt sitten ottaa rauhallisesti. Tuli vähän erilainen päivä. Jumala antoi kuumeen kuitenkin laskea, että terveyden puolesta jaksoin ihan hyvin mennä katsomaan ruumista. Omat oireet ovat tavallaan olleet lieviä: aluksi pientä lämpöä, pientä päänsärkyä ja myöhemmin sitten yskää ja väsymystä. Eniten olen väsynyt yskimiseen, joka nyt jatkuu ja jatkuu. On turhauttavaa, kun haluaisi haravoida ja vähän enemmän liikkua kevätluonnossa, mutta nyt on sitten vain pitänyt olla aloillaan. Ja toisaalta voi olla, että fyysinen heikkous sopii yhteen tämän mielen murheen kanssa.

Minun on ollut vaikea hyväksyä sitä, että isä otettiin näin äkillisellä tavalla. Vaikka ikää oli 87 v ja vanhuuden vaivoja kyllä, niin kuitenkin hän oli tavallaan ihan hyvässä kunnossa ja pärjäsi kotona ihan hyvin. Vajaa 6 vuorokautta kestänyt tapahtumasarja oli niin käsittämätön, että tuntuu aivan kuin nyt todella oli hänen aikansa vain lähteä. Kaatuminen ulkona 6.4. oli outo juttu. Mitä ilmeisimmin sitä seuranneella päivystysreissulla mukaan tuli koronavirus. Oireita emme kuitenkaan huomanneet kuin vasta 11.4. jolloin kävi ilmi, että isällä oli kuumetta ja tosiaan hän oli viettänyt yön lattialla, jossa oireet tietysti pahenivat ja hän varmastikin sai keuhkokuumeen. Vielä viimeisenä aamuna sairaalassa isä oli löytynyt lattialta (elossa), eikä sitäkään tiedetä varmaksi, jos vaikka lopussa sai vielä jonkun sairaskohtauksen, kun lääkärin ja hoitajankin mielestä kuolema oli ollut nopea ja yllättävä. Tapahtumat aivan kuin etenivät kohti vääjäämätöntä, vaikka sitä ei niin osannut tai halunnut ajatellakaan.

Nyt olen sitten täysorpo 46-vuotiaana. Kyllä siinä oikeasti orpo olo tulee. Ja huolta tulevaisuudesta meinaa pukata. Että miten tuo kaikki maatalouteen ja maatilaan liittyvä oikein tulee menemään. Kevätkylvöjä pitäisi pian olla aloittamassa ja nyt on kaikilta vain voimat pois. Työntekijämmekin sai isältä koronan ja on ollut voimaton yhtä kauan kuin minäkin. Pakko vain yrittää ajatella päivä kerrallaan, ettei murehtisi liian pitkälle.

Tällaista tapahtumasarjaa on nyt sitten eletty päivä kerrallaan. Hautajaiset ovat 6.5. perinteisellä tyylillä. Enempää en nyt jaksa kirjoittaa.

”Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani. Kaikki päivät oli luotu ja kirjoitettu sinun kirjaasi, ennen kuin ainoakaan niistä oli tullut.” (Ps. 139:16)

Pääsiäiställi

Hyvää toista pääsiäispäivää!  Ihana aurinkoinen pääsiäinen ollut pitkän talven jälkeen. Maaliskuu oli niin kylmä ja luminen, että nyt vasta huhtikuussa on vihdoin maa paljastunut ja kevät alkaa tuntua selkeästi.

Etukäteen mietin, että tympiinnynköhän pääsiäisenä, kun ei ollut tiedossa oikein mitään ohjelmaa. Mutta olikin sitten oikein hieno asia, ettei etukäteen ollut ohjelmaa tiedossa, kun niitä olisi sitten kenties joutunut perumaan. Pääsiäisestä tuli oletettua erilainen. Kiirastorstaina 6.4. oli kaunis päivä ja 87-vuotias isäni lähti kävelylle ulos pitkästä aikaa. Loppumatkasta alkoi ilmeisesti väsymys painaa ja tietä ylittäessään hän kaatui keskelle maantietä. Ohiajaneet taluttivat hänet lähellä olevaan kotiin. Kasvot olivat pahan näköiset, kun oli suoraan naamalleen kaatunut tiehen. Lähdin hänen kanssaan päivystykseen ja puolenyön aikaan sain hakea hänet pois. Käsi oli murtunut ja kipsattu ja kasvoihin oli laitettu muutama tikki, mutta jonkunlaista verenvuotoa oli edelleen. Menin yöksi hänen luokseen ja parin tunnin välein piti herättää ja tarkistaa vointia, kun on tullut tuollainen isku päähän. Sain voimaa valvomiseen siitä, että oli juuri kiirastorstain ja pitkäperjantain välinen yö: Mooseksen kirjoissa mainittu valvontayö, jonka Jeesus valvoi Getsemanessa. Omat vaikeudet eivät olleet Hänen yönsä rinnallaan miltään.

Isällä on tietysti hankalampaa nyt, kun käsi on paketissa ja olen pääsiäisenä viettänyt maatilalla jonkun verran aikaa. Kasvohaavat ovat alkaneet näyttää paremmilta. Viime yönä hän on kuitenkin kaatunut sisällä ja lyönyt taas päätään. Mitään ulkoisia vaurioita siitä ei kuitenkaan ollut tullut – kiitos Jumalalle- ja oli itse päässyt ylös ja takaisin nukkumaan. Tämän lisäksi yksi toinen sukulainen päätyi myös pääsiäisen aikana sairaalaan. Että kaiken Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen muistelemisen keskellä on nyt ollut tällainen huoli isästä ja vaihtelevien tapahtumien sarja.

Kun äiti kuoli elokuussa 2020 toivoin ja rukoilin että kunpa isä saisi elää ainakin vuoden, ettei ihan heti tarvitsisi olla järjestämässä uusia hautajaisia ja olla käymässä läpi kaikkea sitä, mitä vanhemman kuolemaan liittyy. Ei tässä nytkään olla hautajaisia järjestämässä, mutta tietysti näin iäkkään ihmisen kohdalla kaikki tällainen jotenkin tuo myös sellaiset mahdollisuuden mieleen. Ja toisaalta taas ongelmani on liian pitkälle ajatteleminen, että parempi sitten kuitenkin pysyä tässä hetkessä ja mennä päivä kerrallaan.

Onneksi ei tarvitse olla yksin tässäkään asiassa. Siskoni on mukana yhtälailla kaikessa ja asuu vielä lähempänäkin. Ja on sitten muitakin ystäviä tukena. Ja tietysti Jumalan tuki ja apu. Näissäkin molemmissa kaatumissa saa olla kiitollinen, ettei ole käynyt pahemmin. Pahimmassa tapauksessa joku auto olisi voinut ajaa isän yli, kun on tiellä maannut ja vähän mutkan takaa autot tulevat siihen kohtaan. Ja viime yönä olisi voinut lyödä päänsä todella pahasti. Mutta on se silti rankkaa ja huolestuttavaa kuultavaa ja nähtävää, kun oma isä on tuollaisessa kunnossa, kivuissa ja vaikeuksissa. Viime vuonna muutin maatilalle kesäasumaan toukokuun puolessa välissä, mutta katsotaan jos tänä vuonna menen jo aiemmin.

Tällainen on sen verran pysäyttävää, ettei oikein meinaa muistaa mitä muuta nyt viime aikoina onkaan tapahtunut. Eduskuntavaalit ja muut asiat, mitä on seurannut, niin jäävät yhtäkkiä kovasti taka-alalle. Mutta siis juu, muuten kevättalvi on mennyt ihan hyvin ja tavallisesti.

”Kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? ”(Matt. 6:27)

Päivitys 14.4.: Isä kuoli 12.4. Hautajaisjärjestelyt täydessä käynnissä..

Kahdella kaistalla

Maaliskuun puoliväli melkein jo. Kuukausi  on ollut aika kylmä tähän asti, mutta pidennyt päivä antaa jo lupauksen kevään tulosta. Johonkin talviaika on taas mennyt ja kevättöiden suunnittelu alkaa olla kovasti ajankohtaista. Tänä vuonna alkaa EU:n maatalouspolitiikan uusi kausi 2023-2027 ja uusia tukiehtoja pitäisi opetella ja ottaa käytäntöön. Ehkä suurin muutos on se, että jatkossa satelliiteista valvotaan lohkoilla tapahtuvaa toimintaa ja puhelinsovelluksella pitää vastailla kysymyksiin, jos satelliittivalvonnassa nähdään jotakin poikkeavaa. En tiedä mitä tästä pitäisi ajatella. Tavallaan kätevää ja tavallaan ahdistavaa.

Viimeksi kirjoitin, että olen aloittanut pianonsoittotunnit ja kansalaisopiston jumpan. Ne ovat jatkuneet ihan hyvin. Itsellä on usein kiinnostusongelma, että innostus ei välttämättä kovin kauan kestä. Alun kiinnostukset saattavat muuttua velvollisuuksiksi vähän liian helposti. No, ei nuo nyt vielä raskaiksi ole tulleet ja huhtikuussa molemmat sitten jo loppuvatkin. Nähtäväksi jää, jatkuuko pianotunnit vielä joskus, vai oliko se vain tämän kevään innoitus.

Ikämittari pyörähti 46 vuoteen. Tässä on jotain sellaista puolenvälin makua vahvasti. Tulin uskoon 23- vuotiaana, niin tänä vuonna tulee eteen tilanne, jossa on ollut uskossa puolet elämästään. Valmistuin myös yliopistosta 26-vuotiaana eli työelämää tulee täyteen 20 vuotta ja kenties jotain samanverran olisi edessä jos katsotaan puhtaasti nykyisiä eläkelaskureita. Ei siis ihme että on hyvin keski-ikäinen olo. Ja sitten toisaalta tietysti ajattelen, että mikä tahansa päivä voi olla viimeinen täällä tai mitä tahansa voi maailmassa tapahtua ja Jeesus voi tulla takaisin. Mutta kuitenkin, olotila on keski-ikäinen. Enemmän tai vähemmän väsähtänyt keski-ikäinen. Jos tästä vielä joskus merkittävästi piristyy, niin se on Jumalan suuri ihme. Ihme jota kyllä kaipaisin, mutta näillä voimilla nyt mennään, mitkä on annettu kuhunkin päivään.

Helmikuussa yksi viikonloppu meni Kristityt viljelijät –päivillä. Pitkästä aikaa tuli oltua yksi yö muualla kuin omassa sängyssä. Viikonloppu oli monella lailla hyvä, mutta itselle jäi ehkä eniten mieleen yksi näky, jonka eräs paikalla ollut kertoi nähneensä. Tässä näyssä oli ollut kaksikaistainen maantie, jossa molemmilla kaistoilla ajettiin samaan suuntaan ja tiellä ajajat olivat kaikki uskovia. Toisen kaistan nimi oli pyhitys ja toisen kaistan nimi viihdytys. Alkumatkasta oli helppo vaihdella kaistaa, monet olivat välillä pyhitys- ja välillä viihdytyskaistalla. Pikkuhiljaa kaistojen väliin alkoi kuitenkin nousta keskikaide, niin että lopulta kaistan vaihtaminen oli mahdotonta. Viihdytystyskaista kääntyi vähitellen pois tai se jotenkin otettiin olemasta enää osa tietä. Pyhityskaistalla kulkijat kulkivat kaitaa ja kapeaa pyhää tietä.

Tämä on jäänyt puhuttelemaan, koska omassa elämässäkin on niin paljon sitä viihdytyskaistalla olemista ja ehkä sellaista hauskuuden ja kepeyden ja ilon hakemista maailman asioista. Välillä on viihdytyskaistalla ja sitten taas se tuntuu tyhjältä ja kovasti kaipaa olla pyhityskaistallakin. On niin monella lailla oppinut tästä maailmasta elämään ja nauttimaan, eikä tietysti halua olla väärällä tavalla lakihenkinen. Niin en sitten aina kunnolla edes tiedä mitä tuo näky tarkoittaa eri tilanteissa, paitsi että on tärkeää olla elämässä pyhityksen tiellä ettei ajautuisi pois. Välillä on surullista huomata, että Jumalasuhteessa ei ole sitä samaa paloa kuin joskus aikaisemmin on ollut. Että saattaa mennä vähän autopilotti päällä, vanhoilla opituilla asioilla,  tietämisillä ja rutiineilla, eikä joka päivä uudessa ja tuoreessa suhteessa. Tähän apua pyydän, ettei matka kävisi liian raskaaksi, vaan voisi saada uutta voimaa ja virvoitusta Hengelle.

”Nuorukaiset väsyvät ja nääntyvät, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat; mutta ne jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy.” (Jes. 40:30-31)

Tammikuun touhut

Auringonpaiste ja +2 C saavat aikaan kevättalvisemman vaikutelman kuin vielä onkaan. Toivon että tulisi vielä selkeä pakkasjakso, koska olisi tarkoitus pitkästä aikaa kalkita joitakin peltoja. Siihen tarvittaisiin pakkasta, että maa olisi kunnolla jäässä kalkinlevityskoneen kantaakseen. Muuten leuto talvi on ollut varmastikin hyvä asia sähkölaskujen ja ennustellun sähköpulan takia. Hiihtämään ei ole tarvinnut mennä pitkään aikaan. Vuodenvaihteessa kävin kaksi kertaa ja sen jälkeen ei ole ollut mitään hyviä mahdollisuuksia täälläpäin, kun lunta on niin vähän.

Jotain uusia juttuja on alkanut tänä vuonna. Olen käynyt yhden kerran pianotunnilla ja kerran naisten kuntojumpassa. Molempia olisi tarkoitus edes hiukan jatkaa tässä kevään mittaan. Ihan tuntuu ihmeelliseltä että on saanut jotain tuollaista uutta aloitusta aikaiseksi. Sähköpianon ostin reilu 3 vuotta sitten ja nyt vihdoin sain aikaiseksi mennä tunnille. Kansalaisopiston jumppa ei nyt ole niin ihmeellinen asia, mutta semmoisistakin on minulla ollut vuosien tauko. Ehkä se, että hiihtoa ei ole voinut pitää talviliikuntana teki sen, että tuli edes mentyä jumppaan. Jumpan jonkinlainen erikoisuus on se, että vetäjä on  80-vuotias supervetreä rouva. Olen käynyt hänen jumpissaan lukioaikana vajaa 30 vuotta sitten. Kaikki osallistujat ovat häntä nuorempia ja kankeampia.

Viime viikolla sain tietää, että maksa-arvoni ovat vähän yli viitearvojen. Tällaista ei ole ollut minulla koskaan ennen. Epäilen e-pillereitä, kun niissä lukeekin maksa-arvojen nousu mahdollisena haittavaikutuksena. Nähtäväksi jää, miten tämä asia johdattuu. En ole missään vaiheessa ollut innostunut e-pillereistä, mutta endometrioosin kasvun ehkäisyyn niitä nyt sitten on käyttänyt. En tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu, muuta kuin että minulla on lääkärin soittoaika parin päivän päästä. Voi olla ettei heti tapahdu mitään vaan arvoja vain seurataan jatkossakin.

Kirjoittamisjuttuja on ollut jonkun verran, kun on ollut aamuhartauksien tekemistä ja sitten muutamia hartauskirjoituksia lehtiin. En tiedä tulisiko blogia kirjoitettua muutenkaan useammin, mutta ainakaan näiden lisäksi ei sitten tule niin helposti kirjoitettua muuten. Tulee vähän tämmöisiä koottuja päiväkirjamerkintöjä sitten vain näistä, eikä niin paljon johonkin teemaan liittyvä kuin ehkä aikaisemmin.

Pidin tammikuussa yhden viikon, jolloin en käynyt maatilalla. Päivät pyörivät silloin jossain määrin kirjoitusten ympärillä, mutta yksi päivä oli piristävän erilainen. Käväisin päiväseltään Helsingissä pitkästä aikaa. Aamujunalla sinne ja kotona olin takaisin 24:00. Oli kiva nähdä Helsingissä työskentelevää ystävää (kiitos viimeisestä! J) ja sen lisäksi pyörin yksikseni hyvin turistimaisesti keskustassa käyden mm. Oodissa, Kaisaniemen puutarhassa, Helsinki Sky Wheelissa ja Allas Sea Poolissa. Oikein eksoottista ja ilahduttavaa maakuntaansa jässähtäneelle maalaisneidille. Kiitos Jumalalle tästäkin päivästä.

Ajankohtaisista asioita vielä sen verran, että ensi viikolla on äänestys translaista, mikä tietysti järkyttää uskovia että tämmöistä voidaan edes ajatella: kelle tahansa oikeus vaihtaa juridista sukupuolta ilmoitusasiana. Onkohan missään muussa maassa tällaista? Olen vähän pihalla, että onko Suomi edelläkävijänä tässä. Paljon on tietysti rukoiltu ja onneksi on eduskunnassakin ääniä, jotka selkeästi ovat puhuneet tätä vastaan. Mutta siitä huolimatta järkyttävä ja jännittävä äänestys tulossa.

Tammikuun päivitys taitaa olla sitten tässä. Siunausta päivääsi!

Laitan tähän loppuun jakeen, jonka eräs tuttuni Venäjältä oli tänä aamuna laittanut whatsapp-viestiin:

”Älä pelkää, sillä minä olen kanssasi. Älä pälyile ympärillesi, sillä minä olen sinun Jumalasi. Minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vanhurskauteni oikealla kädellä.” (Jes. 41:10)

Tiivistelmä v. 2022

Vuoden viimeistä päivää viedään. Siinä taas yksi vuosi taakse hurahtaneena. Kyllähän nämä nykyään aika nopeasti menevät. Juuri olin menossa vuosi sitten uudenvuoden aaton hengelliseen tilaisuuteen ja taas on se tapahtuma tänään edessä. Se on kyllä ollut usein hyvä tilaisuus, kiitos Herralle siitä.

En oikein tiedä, mihin tämä vuosi on mennyt. Ei ole oikein semmoisia kohokohtia. Hassu pieni kohokohta oli, kun kesällä sain kokeilla skuutilla ajamista. Siitä on jäänyt semmoisen iloisen, positiivisen jännityksen ja kiitollisen mielen hetki huristellessani pitkin kylänraittia lainaskuutilla. Toki kesästä on muitakin auringon ja uimisen ihania hetkiä mielessä. Mutta silti yleisfiilis vuodesta on vähän semmoinen tylsä ja tasapaksu. Ei mitään pahaa, muttei mitään semmoista mikä erityisesti olisi sykähdyttänytkään. Ja tämä näin henkilökohtaisen elämän puolella.

Ulkoisista asioita mielessä on montakin asiaa. Tänä vuonna Euroopassa syttyi sota, jota on jatkunut jo 10 kuukautta eikä loppua näy. Sodan ja sen seurausten seuraaminen uutisista on vienyt paljon aikaa. Polttoaineiden hinnat nousivat aluksi ja sitten sähkön hinta. On käsittämätöntä, että jotkut ihmiset asuvat kylmissä kodeissa samalla, kun sähköyhtiöt tekevät isoja voittoja. Itse en asu kylmässä kodissa, mutta näitä asioita on kuitenkin mielessä tänä vuonna ollut. Ja maatilalta on ostettu klapeja tänä vuonna enemmän kuin aikaisemmin. On ollut ihan kiva juttu, että jollain lailla on voitu vähän niin kuin auttaakin näissä klapimyynneissä.

Vuosi alkoi tiukoissa koronakaranteeneissa, mutta kiitos Jumalalle lievemmästä omikronista, joka sitten kevään aikana meni varmaan suht hyvin väestön läpi ja rajoitukset on saatiin purkaa. Itse en ole ollut juuri minkäänlaisessa nuhassa sen maaliskuun 2020 jälkeen, mikä on aika käsittämätöntä. 2022 olen saanut olla terveenä. Ja koko vuosi on nyt sitten syöty endometrioosin takia keltarauhashormonia. En ole siitä kovin innoissani, mutta ei siitä nyt sitten erityisempää haittaakaan tunnu olevan sen jälkeen, kun keho siihen lopulta tottui. Yleisvointi on vähän väsynyt ja vetämätön. Siitä on tosi vaikea sanoa mikä on fyysistä ja mikä psyykkistä. Kyllä tämä keski-ikäkin tehtävänsä tekee. Olen niin kiitollinen, ettei aamuisin tarvitse rynnätä mihinkään, vaan saa aloittaa päivän kaikessa rauhassa.

Koko vuoden on jälleen pyörinyt joka-aamuinen aamupiiri Zoomissa. Klo 9 aloitetaan lukemalla päivän raamatunkohdat, keskustellaan niistä ja sitten on yhteistä rukousta. Tämä piiri on pyörinyt kohta 3 vuotta, mikä sekin on käsittämätöntä. Välillä koen vähän ristiriitaa, kun tuo yhteisluku on sitten jotenkin pois omasta kaksinvietetystä ajasta Herran kanssa. Mietin että pääseekö Hän puhuttelemaan minua samalla tavalla tuossa yhteisessä piirissä kuin mitä se olisi jos lukisin samat kohdat yksin, niin kuin olen ennen piiriä tehnyt. Toisaalta taas yhteydessä on omat hyvät puolensa ja nyt on tuohonkin sitten aika lailla rutinoitunut, että on vähän vaikea jäädä poiskin. Toinen rutiiniksi tullut asia on tiistai raamattupiiri, joka on pyörinyt vuoden ympäri. Siihenkin ehkä kaipaisin jotakin muutosta, mutta en edes tiedä mitä se olisi. Siinä piirissä olen vetäjä, mitä kautta tulee joskus vähän ehkä turhaa stressiä. Ja kuitenkin on hienoa saada olla aktiivisessa uskovien yhteydessä. Lisäksi vuoteen ovat kuuluneet aamuhartauksien tekemisiä ja muutamia lehtikirjoituksia. Ensi vuodelle pyydettiin muutama kirjoitus yhteen toiseen lehteen. Ei voi kun pyytää, että Herra niihin aiheet antaisi.

Läpi vuoden jatkunut asia on tämä yksi ihmissuhde, mikä on tuonut stressiä ja päänvaivaa aika paljon. Toisaalta apua yksinäisyyteen, mutta toisaalta myös semmoista tukahduttavaa ja hermostuttavaa oloa. Olen kiitollinen Jumalalle, että Hän on tuonut siihen selkeyttä ja jonkun verran rajoja, mutta kieltämättä asia vie edelleen ajatus- ja tunnemaailmastani jotenkin aika paljon. Olen kuitenkin tämänkin halunnut hyväksyä elämänvaiheena tähän kohtaan ja luotan että Jumala vie vielä täyteen selkeyteen ja vapauteen.

Isäni täytti 87 vuotta ja saan olla kiitollinen, että hän tämän vuoden on saanut olla edelleen siinä kunnossa että on pystynyt asumaan yksin kotona, kunhan ruoka- ja pyykkihuolto jne pelaa. Kyllä hänenkin terveytensä yksi mietityttävä asia on ja monenlaista vaivaa ilmenee. Päivä kerrallaan ja sitten kuitenkin joskus pelottaa että millaista sitten on kun häntä ei enää ole. Hän on maatilalla niin merkittävä hahmo, että en yhtään osaa ajatella, mitä sitten tapahtuu kun häntä ei enää ole.

Niin, tässä  nyt jonkunlainen kokoelma tasapaksun tuntuisen vuoden tunnelmista. Kiitos Jeesus sinun uskollisuudestasi kaikenlaisissa vaiheissa.

”Älkää siis kantako huolta huomisesta, sillä huominen päivä pitää huolen itsestään. Kullekin päivälle riittää oma vaivansa.” (Matt. 6:34)

Herran siunausta ja johdatusta vuoteen 2023!

Hiljaista kuin huopatossutehtaassa

Lumisadetta ja itsenäisyyspäivää. Tänään on tiistai, mutta ei yhtään tunnu siltä, kun kaikessa rauhassa istuu kotosalla kynttilän luodessa tunnelmaa tietokoneen vieressä. Illemmalla ehkä tuntuu enemmän tiistailta, kun tänäänkin kokoonnutaan tiistaisen raamattupiirin merkeissä. Tuntuu ihan hienolta, ettei peruttu sitä itsenäisyyspäivän takia, vaan että tänäänkin voidaan yhdessä kokoontua kiittämään Jumalaa hänen armostaan ja rukoilla Suomen puolesta.

Tänään on hyvä päivä, mutta olen kyllä ollut jotenkin turhautunut ja tympiintynyt viime viikkoina. Olen  ollut jotenkin ristiriitaisissa tunnelmissa. Toisaalta on ihanaa, että saa olla iltaisin kaikessa rauhassa kotona eikä ole pakko mennä minnekään, ja sitten välillä se tuntuu niin turhalta ja tylsältä. Illat kuluvat youtuben, erilaisten uutiskanavien ja sitten myös sanaristikoiden parissa. Istun sohvalla tuntitolkulla enkä yhtään jaksa tehdä iltaisin mitään muuta, jos ei ole mitään sovittua menoa. Pimeys ulkona passivoi minua todella paljon. Mutta ei kai se sitten niin vaarallista ole. Ja alkaahan se päiväkin pidentyä jo parin viikon päästä. Siltikin ajattelin kertoa, että olen välillä tylsistynyt. Ei vaan ole oikein mitään, mistä olisin innostunut.

Hiljaisina aikoina minulle edelleen tulee mieleen, että alkaisinko tai pystyisinkö tekemään videoita youtubeen. Tämä ajatus tuli ensimmäisen kerran noin vuosi sitten ja on taas noussut esiin näinä tylsinä hetkinä. Se on yhtä aikaa kiehtova ja pelottava ajatus. Kiinnostava ja liki mahdoton. Innostava ja lukemattomien esteiden takana oleva asia. Minulle isojen teknisten haasteiden takana oleva asia. Ja ties minkä takana. Silti tuntuu hassulta että kaikessa tylsyydessään päätyy sitten tällaisen asian äärelle. Voisihan sitä tulla mieleen niin monta muutakin asiaa, mitä voisi haluta aloittaa silloin, kun ei ole mitään ja elämä tuntuu tylsältä. Monelle riittävästi haastetta tulee normaalin työ- tai perhe-elämän kautta, mutta minulla arki on helposti niin rutiininomaista, että sitten kuitenkin kaipaa jotain muutakin.

Olen vähän huolestunut siitä, kuinka enää ei opi uusia asioita samoin kuin silloin kuin oli palkkatöissä. Kun oli muualla töissä, niin silloin oli milloin mitäkin koulutuksia ja esimerkiksi tietotekniset taidot tulivat liki huomaamatta siinä ohessa, kun järjestelmiä jatkuvasti jonkun it-osaston kautta päivitettiin jne. Tässä meikäläisen elämässä sitten taas on jämähtänyt niihin juttuihin, mitkä ehkä joskus on osannut, mutta kukaan ei tule automaattisesti päivittämään tietotekniikkataitojani. Tämä ei olisi mikään ongelma jos luontaisesti olisi kiinnostunut tekniikasta, mutta kun en ole. Kännykän vaihtaminen ja tietokoneen vaihtaminen tai ohjelmistojen päivitys tapahtuvat sitten, kun laite ei oikein ollenkaan enää toimi. Tämä on yksi syy, miksi videomaailman tuottaminen tuntuu vaikean takana olevalta asialta myös teknisesti.

Vähän on hiljaista nyt tällä kertaa. Päivitys kuitenkin viimekertaiseen tekstiin siinä, että se Israelin matka huhtikuussa, mitä tuttuni oli järjestämässä, peruttiin. Koska ja miten seuraavaksi Israeliin on kyllä rukousaiheena, mutta mitään konkretiaa ei ole sen suhteen näkyvissä. Pientä vaihtelua arkeen toi myös se, että pitkästä aikaa Suomessa oli taas käymässä se yksi intialainen uskova, josta olen täällä joskus maininnut. Hänen mukaan tuli tuulahdus maailmasta, missä kaikki on hyvin erilaista. Jotakin sellaista, että saa todella olla kiitollinen että on syntynyt hiljaiseen ja rauhalliseen Suomeen. On luksusta olla näin tylsiintynyt. Kiitos Jeesus tästäkin.

”Antakaa Herralle, te kansojen heimot, antakaa Herralle kunnia.” (Ps. 96:7)