Ihan kaikki kansalaiset eivät välttämättä ole tietoisia siitä merkittävästä murrosvaiheesta, mikä kanamaailmassa tällä hetkellä on meneillään. Ei minun kanojeni elinympäristössä, vaan ylipäätään suomalaisten ja muidenkin eurooppalaisten kanojen elinympäristössä. Valtava muutos on koko ajan käynnissä ja tällä muutoksella on aikaa jäljellä 1 vuosi 4 kuukautta ja 13 päivää. 31.12.2011 on viimeinen päivä, jolloin kanoja saa pitää perinteisissä häkeissä. Sen jälkeen on takana pätkä historiaa, jossa kanat elivät virikkeettömissä häkeissä.
Kun häkkikanalat ovat aikanaan, kaiketi 60-luvulla tulleet kanankasvatukseen, ovat ne olleet viimeistä huutoa ja hieno asia. Silloinen yksinkertaisempi tekniikka ei varmastikaan olisi edes mahdollistanut isoja lattiakanaloita. Häkkikanaloissa tauteja oli vähemmän silloiseen lattiakasvatukseen verrattuna. Kaupungistumisen ja vaurastumisen myötä kotitarvekananpito jäi useammilta pois ja tuli tarve pitää isompia kanaloita. Kun ihmiset pakkautuivat kaupunkeihin, myös kanoja piti pystyä kasvattamaan tiiviimmissä tiloissa. Näin luulisin asioiden menneen.
Suurin osa suomalaisista kanoista on elänyt näissä ns. perinteisissä häkeissä. Tämän päivän prosenttiosuuksia en tiedä, koska muutosta tapahtuu nyt koko ajan. Useat sadat kanalanomistajat ovat päätöksen edessä mitä tehdä kanalansa suhteen: jatkaako kananpitoa tekemällä isot investoinnit muihin kanalamuotoihin vai lopettaako kananpito. Monet lopettavat ensi vuoden aikana kananpidon. Toiset taas päättävät jatkaa ja tekevät investoinnin, yleensä nykyistä isompaan kanalaan. Suurimmissa suomalaisissa kanaloissa on yli 100 000 kanaa. On siinä kotkotusta. (Muttei kiekumista. Jos isoon kanalaumaan laittaa kukon, kanat tappavat sen.)
Murros on siis koko ajan menossa kanamaailmassa, vaikkei sitä kaikki käsitäkään eikä se kaikkia kiinnosta. Murros on myös tapahtumassa hengellisessä kentässä, vaikkei sitä kaikki käsitäkään eikä se kaikkia kiinnosta. Myös siellä ollaan tulossa ulos perinteisistä häkeistä, jotka ovat estäneet ”lajityypillistä käyttäytymistä” tarjoamatta tarpeeksi virikkeitä ja tilaa.
Monet uskovat ovat alkaneet käsittää, että se heidän oma kirkkokuntahäkkinsä ei olekaan mikään ainoa oikea. Uskovat ovat alkaneet nähdä, että sen sijaan että katsotaan kuka kuuluu mihinkin lahkoon, katsotaankin sitä, kuka on oikeasti Jeesuksen oma. Ja että yhtä lailla veljiä ja sisaria Herrassa ovat kaikki, jotka rakastavat Jeesusta ja keissä on Pyhän Hengen sinetti. Että epäoleellista on, mihin kirkkokuntaan kuuluu ja oleellista on, että kuuluu Jeesukselle. Että Jeesuksen rukous olisi totta keskellämme: ”Että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä (Isä) olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niin kuin sinä olet minua rakastanut.” (Joh. 17:23)
Onhan tämä yhteys tosiaankin vielä aivan alkuvaiheessa vasta. Eihän tätä alkuunkaan kaikki uskovat vielä käsitä, mutta olen ollut havaitsevinani että erityisesti nuoremman sukupolven keskuudessa perinteisistä kirkkokuntahäkeistä on helpompi tulla ulos havaitsemaan uskovien todellisen yhteyden merkitys. Mikä yhteys se onkaan, joka perustuu tavallaan pakkoon, siihen että ollaan tultu laitetuksi samaan häkkiin? Ei kai siitä maailma mitään uskovien keskinäistä rakkautta voi nähdä, jos saman pienen yhdistyksen jäsenet tapaavat toisiaan suljetussa ympäristössä vuosikymmenestä toiseen? Uskovien keskinäisen rakkauden tulisi näkyä ja olla totta erityisesti arjessa eikä sunnuntaisin.
Taannoin olin kyllä loksauttaa leukani, kun vielä kuulin taas sellaista puhetta, että on suurin piirtein vaarallista olla tekemisissä muiden uskovien kuin oman karsinan ihmisten kanssa. Käsitin kyllä puhujan huolestuneisuuden vääristä opeista, mutta ilmaistessaan huolensa muita karsinoita kohtaan hän tavallaan samalla korotti omaa karsinaansa aivan kuin se olisi sitten jotain parempaa ja turvallisempaa. Vääriä oppeja, uskonnollisuutta ja lahkohenkisyyttä liittyy kaikkiin Suomessakin toimiviin ns. seurakuntiin. Mikään tällainen järjestö ei ole turva, koska ne jokainen ovat karsinoita eivätkä näin ollen mikään toistansa parempia. Tietysti oppikysymyksissä joku on enemmän metsässä kuin joku toinen, mutta nyt puhutaankin uskovista yksilöinä ja Kristuksen ruumiin jäseninä eikä näistä karsinoista.
Uskovien tulisi rukoilla enentyvässä määrin uskovien yhteyden ja rakkauden lisääntymistä ja silmien aukeamista sille, ketkä ovat veljiä ja sisaria. Tämä tosin vaatii sitä, että tunnetaan Raamattua ja Pyhä Henki. Karsinoissa on tietty turvallisuus, jos hengellinen erottelukyky on hyvin vajavaista. Kuitenkin pidemmän päälle ne rajaavat toiminnot yleensä aika minimiin, koska lähes kaikki kirkkokunnat kuitenkin toimivat periaatteella, jossa muutamat henkilöt, yleensä palkatut ja kenties erityisesti vielä ”vihityt” ovat aktiivisia ja muut passiivisempia. Tämä rapistuttaa muiden ”hengellisen kunnon” ja häkkielämäntyyli on valmis. Lisäksi Pyhän Hengen elävä ja uutta luova ohjaus saatetaan korvata vinhasti ohi Raamatun menevällä organisaation traditiolla.
”Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta”. Koko Raamattu kertoo Jumalan rakkaudesta. ”Sillä Jumala on rakkaus”. Mutta kuten edellisessä kirjoituksessa tuli myös todettua, saatana yrittää jatkuvasti vääristellä kaikkia Jumalan asioita ja tekee niistä lisäksi omia feikki-kopioitaan, joissa on jotakin hyvin samankaltaista kuin Jumalalta tulleessa asiassa, mutta joka kuitenkin on asian täysi vääristymä. Nykyään törmää esimerkiksi hirveän usein vihollisen lanseeraamaan ”rakkauteen”. Toiselta nimeltään se kulkee välillä ”suvaitsevaisuutena”, mutta usein ihan ”rakkautena”. Tällaiseen ”rakkauden” pohjalta tehdään sitten kaikkia Jumalan Sanaa vastaan olevia asioita. Vihollisen ”rakkaus” on ihmismielen helppo ottaa vastaan.
Jumala rakastaa jokaista ihmistä. Mutta vihaa syntiä. Saatana rakastaa syntiä, mutta vihaa jokaista ihmistä. Jumalan rakkaus vetää ihmistä parannukseen, Jeesuksen luo ja iankaikkiseen elämään. Saatanan ”rakkaus” pitää ihmisen synnissä, kaukana Jeesuksesta ja vie lopulta helvettiin.
Jumala antoi Pyhän Hengen yhteyden ja keskinäisen rakkauden uskovien välille. Vihollinen on tehnyt tästäkin oman virityksensä maailmanlaajuisen perinteiden pohjalle rakentuvan kirkkokuntainstituution keinolla. Keitos on edelleen tänä päivänä kamala sekasotku, kun uskovia on monissa eri häkeissä ja niiden ulkopuolella ja siellä ja täällä ja tuolla. Luulen kuitenkin, että Jumala on jo avannut häkkien ovet ja elävät kanat tulevat häkeistä ulos tavalla tai toisella. Kuopsuttelemaan ja ottamaan multakylpyjä. Elämään elävässä rakkaudessa, jossa ei rakasteta sanalla ja kielellä vaan teossa ja totuudessa. Ja Jeesus-kukko johdattaa ja suojelee laumaansa taivaan orsille saakka. Amen, tule, Herra Jeesus!
P.S. Yksi tapa hahmottaa uskovien yhteyttä paikkakunnalla on esim. miettiä, että jos apostoli Paavali nyt kirjoittaisi kirjeen vaikka porilaisille, niin keille kirje olisi osoitettu ja keille se tulisi lukea? ”Kaikille Porissa oleville Jumalan rakkaille, kutsutuille pyhille” (Room) ”Porissa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät” (1. Kor) ”Porissa olevalle Jumalan seurakunnalle ynnä kaikille pyhille koko Satakunnassa” (2. Kor) ”Porissa oleville pyhille ja uskoville Kristuksessa Jeesuksessa” (Ef.) Kaikille uskoville siis. Seurakunta on eri asia kuin kirkkokunta.