Kanat kotkottavat, munivat, kuopivat jne edelleen. En vieläkään tiedä, koska niiden päivät päättyvät, mutta ajattelin nyt olla hyvissä ajoin liikkeellä byrokratian suhteen. Ja kysellä jo etukäteen, mitä kananruumiille kuuluu tehdä, kun sellaisia on tullut. Soittelin kunnan eläinlääkärille, kun terveystarkastaja käski soittaa hänelle. Kun lopulta sain eläinlääkärin kiinni, hän ei osannut vastata kysymykseen, vaan lupasi selvittää asiaa.
Varmastikaan suurin osa ihmisistä, jotka lopettavat pari kanaa, eivät tiedustele viranomaisilta mitä niille kuuluu tehdä, vaan kaivavat kuopan ja asia on sillä haudattu. Näin onnellisessa asemassa ovat ne, jotka ovat autuaan tietämättömiä siitä, mitä viranomaiset ovat siipikarjasta määränneet (koiran ja hevosen saa kyllä haudata, mutta kana onkin eri juttu..)
Kanat ovat siipikarjaa ja ”siipikarjan raadot hävitetään joko raatokeräilyyn osallistumalla tai polttamalla ruhot hyväksytyssä polttolaitoksessa. Siipikarjan raatojen hautaaminen on kielletty muualla kuin syrjäisillä alueilla.” (sitten luetellaan kuntia, joista käy ilmi ettei kotikuntani ole syrjäinen alue.) (Eviran nettisivut)
Raatokeräilyn minimierä on kuitenkin 150 kg. Eli pitäisi olla varastoituna noin kymmenen vuoden kananraadot, ennen kuin ne saa raatokeräilyyn (maksullista tietysti). Odotan siis mielenkiinnolla mitä eläinlääkäri vastaa, ehkä hän antaa luvan näin pienen määrän hautaamiseen. On tämä vaan niin ihmeen vaikeaa. Pitääkö minun lähteä viemään kananraatoja Honkajoki Oy:n polttolaitokseen? Pitääkö tehdä poikkeuslupa-anomus kanojen hautaamisesta? Hommaanko hautapaikan eläinten hautausmaalta? Nähtäväksi jää.
Kun aikanaan erosin kirkosta, tuntui suurin huolenaihe muilla olevan, että mihin minun ruumiini sitten lykätään, kun kuolen. Itse sanoin silloin, että viekää sitten vaikka Honkajoen polttolaitokselle, jos ette muuta paikkaa keksi. Käsittääkseni kyllä ev. lut kirkon hautausmaat ihan ottavat multiinsa myös sellaisia, jotka eivät kuulu kirkkoon, joten ongelman ei pitäisi olla minkäänmoinen. Lisäksi kirkolla on velvollisuus järjestää hautausmaalle uskonnottomille tai muille kuin luterilaisille kuuluva nurkkaus (heidän halutessaan erityisnurkkaukseen). Minulle itselleni on aivan sama missä kohtaa kenen tahansa omistamaa hautausmaata ruumiini sijaitsee, perusalueella tai sitten nurkkauksessa, aivan sama.
Joskus olen huvin vuoksi päässäni pyöritellyt, täytyykö hautausmaiden hoidon ylipäätään olla kirkon toimenkuvaa. Kirkkojen budjeteista menee iso osa hautausmaiden ylläpitoon. Kun kerran jokaisen ihmisen ruumis tasa-arvoisesti kuolee, niin eikö tämä kuuluisi kunnalliselle puolelle? Jokainen saisi sitten virittää vainajalleen sellaisen hautakivisysteemin kuin haluaa ja kaikki kuntayhtymän kansalaiset voisivat yhdessä maatua samassa paikassa ilman, että täytyy olla eri tahojen omia hautausmaita tai hautausmailla eri nurkkauksia. (Tosin tulisikohan siitä mitään jo sen takia että jossain uskonnossa pitää olla haudattuna pää sinnepäin ja jossain pää johonkin toiseensuuntaan..)
Tämmöiset hautaamiset ”siunattuun maahan” perinteet eivät lähde Raamatusta, vaan ne ovat uskonnollisuutta. Kun ihminen on kuollut – hänen ruumiinsa kuollut, ja on aivan sama millaisia toimenpiteitä hänen ruumiille sen jälkeen tehdään. Tietysti on omaisille lohdullista järjestää hautajaiset, arvokkaasti saattaa ruumis maahan ja kuulla puheita, jotka auttavat surutyössä ja kertovat ylösnousemuksesta, mutta jos ajatellaan, että ruumiin siunaaminen tai hautapaikan sijainti jossain pyhemmällä paikalla vaikuttaisi siihen, missä vainajan sielu viettää ikuisuutensa, niin ollaan vahvasti uskonnollisuuden pauloissa.
Hautajaissanat, jotka ruumiille evankelis-luterilaisissa hautajaisissa sanotaan (joka ei sanoja taatusti kuule kun sielu on ollut pois ruumiista jo vähintään kaksi viikkoa) ovat totuudesta vähän sinnepäin (ensimmäinen lause Raamatusta, jälkimmäinen ei): ”Maasta sinä olet tullut, maaksi sinun pitää jälleen tulla. Jeesus Kristus, Vapahtajamme, herättää sinut viimeisenä päivänä.” Kaikki nousevat kyllä kuolleista, sekä Jeesukseen uskovat, että ne jotka eivät pidä häntä Herranaan. Tavallaan sanat kuitenkaan eivät ole totta, koska ylösnousemuksia on kaksi eikä Jeesus herätä kaikkia samana ”viimeisenä päivänä”: Jeesuksen omina kuolleet herätetään aikaisemmin ja muut myöhemmin. Näin ollen tavallaan itse en haluaisi kuulua niihin, jotka herätetään ”viimeisenä päivänä”, vaan niihin, jotka herätetään jo silloin kun Jeesus hakee omansa pois. ”Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.” (2. Tess. 4:14-18). ”Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennen kuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus. Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa (Ilm. 20:5-6).
Jeesus laittoi asiat tärkeysjärjestykseen: ”Ja eräs toinen hänen opetuslapsistaan sanoi hänelle: "Herra, salli minun ensin käydä hautaamassa isäni." Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Seuraa sinä minua, ja anna kuolleitten haudata kuolleensa."” (Matt. 8:21) Kun seuraa Jeesusta, seuraa Elämää.
Kanojen ja minunkin raatoni sijoituspaikat varmasti järjestyvät ajallaan. Kumpikaan ei ole onneksi asianomaisten itsensä murhe: kanoille on ihan sama mitä niiden raadoilla tehdään ja minulle ei ole väliä mihin multiin ruumiini väliaikaisesti sijoitetaan. Haluaisin ensisijaisesti taivaaseen, enkä mahdollisimman painavan hautakiven alle..
P.S. En toki halua provosoida liikaa. On tavallaan kuitenkin hyvin kaunistakin, että ruumiit odottavat ylösnousemusta rakennuksen ympärillä, jossa toivottavasti julistetaan Jumalan sanaa. Siinä muistuttavat meitä muita rajallisuudesta ja iankaikkisuuden odotuksesta. Hautausmaat ovat mielenkiintoisia ja koskettavia paikkoja.
