Leipomisvaihde on taas ollut vähän päällä. Netistä katselin mustikkapiirakan ohjeita – paljon löytyi. Leivontaohjeita katselen mielellään yksityisten ihmisten blogeista – kukaan ei varmasti laita omaan blogiinsa mitään surkeaa ohjetta, vaan parhaaksi testatut ja hiotut. Pitääkseen ruoka-, leivonta-, käsityö- tai ihan mitä tahansa blogia täytyy olla oikeasti innostunut asiasta – se kun on puhtaasti vapaaehtoista. Joku tietysti voi pitää blogia palkkatyönsäkin puolesta, mutta se on kuitenkin hyvin harvinaista.
Annoin kanoillekin mustikoita. Ne tykkäsivät niistä tosi paljon. Olivat aivan innolla nokkimassa. Olen minä muitakin marjoja niille antanut ja kyllä ne vadelmaa ja punaherukkaa ja mansikkaakin syövät, mutta silti vaikutti siltä aivan kuin mustikka olisi ollut suosituin. Kukkokin nokiskeli mustikoita. Sitten olivat nokka mustikassa. Ja vähän päästä pihassa oli tummaksi värjäytyneitä kanankakkoja.. Väriaineiden kierto elimistössä oli todella nopeaa (ajattelin että tulisikohan sinertäviä munia, mutta tulikin vaan jotain muuta sinertävää.)
Itse en ole mustikkametsässä ollut. Vuosikausiin. Ei ole ollut virtaa ja mustikat on ostettu tutuilta. Vanhemmilta ihmisiltä. Tänäkin vuonna taas sain kuulla, kuinka hiljaista mustikkametsässä on, että paljon useampikin sinne sopisi noukkimaan ja marjoja riittäisi. Onhan se sinänsä surkeaa, että niin hienoa marjaa jää metsiin niin paljon. Jumala on sinne laittanut hienot kattaukset mitä terveellisintä hyvää marjaa, mutta ei sitten vaan ole mahdollisuuksia noukkia niitä. Monet, minä mukaan luettuna, notkuvat runsaasti tietokoneidensa ääressä eikä lähdetä metsään (toki tunnen myös paljon sellaisia jotka lähtevät). Olisi kyllä mielenkiintoista tehdä/nähdä tilasto mustikanpoimijoiden ikäjakaumasta. Voi olla että hetken päästä metsissä on vielä hiljaisempaa, ellei minun ikäluokkani löydä tietä marjametsään.
Toinen asia mustikanpoiminnan lisäksi missä olen ottanut vähemmän työläämmän reitin (kaikkien muiden mistä aita on matalin -juttujen ohessa), on kananruokintaan liittyvä. Vaikka meillä olisi itsellä hernettä, josta saisi tarvittavan valkuaisrehun, olen tänäkin vuonna hommannut kanoille rehuteollisuuden pussitavaraa. On huomattavasti helpompaa heittää kaukaloon rehua pussista, kuin keitellä hernettä, jotta kanat voisivat sitä syödä (kokonainen kuiva herne ei oikein mene nokasta alas). Periaatteessa olisi paljon hienompaa ruokkia kanat kokonaan omalla rehulla, mutta käytännössä ei vain ole ollut virtaa siihen.
Rehuteollisuuden kananrehun valkuainen on pääasiassa soijasta. Soijapapuhan ei Suomessa kasva eli on tuontitavaraa. Kysyin rehufirmasta, että onko ko. soija gmo-vapaata ja se oli. Tämäkään ei ole täysi itsestään selvyys, sillä suurin osa maailman soijasta on geneettisesti muunneltua erään jättifirman rikkakasvintorjunta-ainetta kestäväksi. (Sama firma myy omaa rikkakasvintorjunta-ainettaan ja sitä kestäväksi jalostamiaan kasvilajikkeita (kaikki muu vihreä kuolee paitsi kyseinen geneettisesti muunneltu kasvi)). Kytkykauppa on kaamea. Kun perinteisiä kasvilajikkeita menetetään, niitä ei saa enää mistään takaisin, ainakaan missään kohtuullisessa ajassa.) Suomeenkin tuodaan myös tätä gm-soijaa rehuteollisuuteen.
On tavallaan surullista, että mustikat jäävät metsiin ja on tavallaan surullista, että Suomeen pitää tuoda niin paljon soijaa (vaikka ei edes olisi gm). Aivan yhtä hyvin täällä voitaisiin viljellä runsaasti valkuaiskasveja itsekin, hernettä, rypsiä jne sekä saada sitä vaikka bioetanolin valmistuksen sivutuotteena viljasta. Tällä hetkellä kuitenkin melkein kaikki Suomen kotieläimet ovat riippuvaisia ulkomaisesta soijasta. Pikkuisen tulee elukoille ravintovajausta, jos soijaa ei jostain syystä olisikaan saatavilla. Nyt se on ollut halpaa, tähän helppouteen on itsekin mennyt kananrehujen kanssa – ei silti hyvä tämä trendi. Ja luomuksi munia ei ainakaan voi mainostaa, kun rehuni on ties mistä tuhotun sademetsän tilalla kasvavalta suursoijaplantaasilta, missä pienviljelijät on ajettu pois kodeistaan slummeihin huumekauppaan ja prostituutioon suuryhtiöiden tieltä.. oi voi.. josko jo ensi vuonna jaksaisin tarjoilla kaakoille päivittäisen hernekeittonsa..
En oikein edes tiedä, mikä on tämän kirjoituksen pointti. Sitä on itsekin niin kaikessa tässä mukana, jättämässä mustikat metsiin ja syöttämässä kanoille soijaa, ettei osaa ulkopuolisen silmin edes asioita katsoakaan. Ja mitään yksittäisen ihmisen syntejähän nämä eivät olekaan. Tavallaan kansakuntana ja koko maailman mittakaavassa olemme ajautuneet tähän ”globaalin taloudellisuuden” eli toisin sanoen ihmisen ahneuden nimissä. Siinä pyörässä on hirveän vaikea edes toimia toisin, esim. kun ei ole edes vaihtoehtoista kotimaista kanarehupussia saatavilla, niin toinen vaihtoehto on vain se täysi omatoimisuus.
Raamattu antaa ohjeeksi: ”Älkää mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.” (Room. 12:2) Kaikki olemme oman maailmanaikamme ajatusmaailman vankeja. On kamalan vaikea olla erilainen, kun koko maailma on ”ruokittu samalla soijalla”. Jumala kuitenkin kannustaa etsimään ja anomaan Hänestä tulevaa ymmärrystä, tutkimaan Raamattua ja ruokkimaan itsensä hengellisillä asioilla (”Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana.” Kol. 3:16). Vähitellen voi sitten mielikin uudistua ja Jumalan tahto tulee tärkeimmäksi. Ehkä sillä tiellä vielä kaiken muun lisäksi rakastuu myös hiljaisiin metsiin ja pieniin tummiin mustikoihin kuusten siimeksessä. Kanat ainakin tajusivat heti, että ne ovat arvokkaita.
Kanat nokkivat mustikoita. Kukolla vartiointitauko.
