Joitain aikoja sitten yksi kana hengaili sen verran huolimattomasti lähelläni, että sain sen kiinni ja syliin. Tänä vuonna sylikanat ovat olleet vielä aikaisempia vuosia harvemmassa, kun mukana ei ole ollut ketään hidasliikkeistä yksilöä. Nappasin siis kanan syliin. Kukko näki sen ja kiivastui oikein kunnolla. Kertaakaan aiemmin se ei ole tuolla lailla ihmisille kukkoillutkaan. Se meinasi melkein tulla päälle, muttei sitten kuitenkaan. Kuitenkin selvästi sitä vihastutti, kun joku nappasi yhden hänen laumastaan. Minulle sanottiin kukkoa hakiessani, että kukkoa ei kannata ärsyttää. En olisi tähän mennessä oikeastaan edes tiennytkään tapoja, miten kukkoa voisi ärsyttää. Nyt tiedän, että kanan nappaaminen silmien edestä kiristää kaiken eniten sen hermoja. En taitaisi edes uudelleen uskaltaa yrittääkään, nyt kun tiedän, kuinka kukko siitä suuttuu.
Pidin kanaa jonkun aikaa sylissä, vaikkei se siitä oikein tykkääkään. Otin myös lähikuvia kanasta. Yksi on tämmöinen silmään ja korvaan tsuumattu:
Kanan (linnun) korvat ovat ulkoisesti jokseenkin erilaiset kuin ihmisillä tai nisäkkäillä. Ulkokorvat puuttuvat (olisihan se aika hassun näköistä jos ne olisivat) ja on vain pikkuhöyhenten peittämä alue, jossa kohtaa on reikä päässä ja korva siellä. Niillä ne sitten kuulostelevat. Tarkkana ollessaan nostavat kaulansa mahdollisimman pitkiksi ja sieltä korkealta katselevat ja kuuntelevat ympäristöä. Kyllä ne korvat toimivat, vaikkei korvalehtiä olekaan. (Erityisen positiivinen puoli kanojen korvalehdettömyydessä muuten on se, ettei EU voi vaatia niille korvamerkkejä..)
Jeesus sanoi usein: ”Jolla on korvat, se kuulkoon”. ”Siis te, lapset, kuulkaa minua; autuaat ne, jotka noudattavat minun teitäni!” ”Autuas se ihminen, joka minua kuulee”.
Kuuleminen on molemminpuolista, Jumalallakin on korvat: ”Jumala, kuule minun rukoukseni, ota korviisi minun suuni sanat.” ”Sinä kuulet nöyrien halajamisen, Herra, sinä vahvistat heidän sydämensä, sinä teroitat korvasi,” ”Joka on korvan istuttanut, hänkö ei kuulisi? Joka on silmän luonut, hänkö ei näkisi?”
Harvalla tuntuu vain olevan aikaa pysähtyä kuuntelemaan mitä Jumala haluaisi kertoa. Pysähtyä Raamatun äärelle tai pysähtyä kuuntelevaan rukoukseen. Pysähtyä kysymään Jumalalta, että mitä sinä haluaisit minulle sanoa. Jos ei pysähdy kuuntelemaan Jeesuksen sanomisia, ei voi tulla uskoonkaan: ”Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.”
Jokaisen elämä on täynnänsä omia ajatuksia, suunnitelmia, haaveita, murheita, tekemistä jne. Kaikki ne peittävät niin helposti Jumalan äänen. Kuka uskaltaisi huutaa niin lujaa, että se ylittäisi kaikki muut soundit päässä? Huutaa täysillä, niin kuin Jesajaakin kehotettiin: ” Huuda täyttä kurkkua, älä säästä, korota äänesi niinkuin pasuna, ilmoita minun kansalleni heidän rikoksensa ja Jaakobin huoneelle heidän syntinsä.” JEESUS ON KANTANUT KAIKKI SYNTISI RISTILLE JA KÄRSINYT SYNNIN RANGAISTUKSEN PUOLESTASI! OTA VALTAVA LAHJA VASTAAN! HÄN ON ELÄVÄ JUMALA! HÄN RAKASTAA SINUA! ÄLÄ PIDÄ HÄNTÄ HALPANA, ITSESTÄÄNSELVYYTENÄ TAI LEGENDANA! HÄN KUTSUU SINUA SEURAAMAAN HÄNTÄ! TUTUSTU HÄNEEN!
Joo, vois huutaa vaikka kuinka paljon. Koko raamatun läpi. Ehkä ei kannata kuitenkaan, jokainen voi lukea sitä itse ja olla kuulolla Jumalan suuntaan.
Oi voi, kunpa itse saisi olla enemmän korvat auki Jumalan suuntaan. Kyllähän sitä usein itsekin jotkut korvatulpat korvissa menee ja melkein pelkää ettei Jumala nyt vaan puhuisi mitään. Ihminen on tämmöinen, ettei edes halua kuulla Jumalan puhetta. Ja sitten kumminkin haluaakin. Muuten on aivan harhateillä ja elämä tyhjää.
”Kuunnelkaa ja kuulkaa minun ääntäni, tarkatkaa ja kuulkaa minun sanojani.”
