Minua pelottaa. Minua pelottaa aika paljon. Ihan vähän
melkein hassun kuuloisesta syystä, mutta ei se nyt silti yhtään hassulta tunnu.
Siskoni (37 v) sairastui vesirokkoon. Pahimmat päivät ovat kai ohi ja
rukoillaan, ettei mitään jälkitauteja tai muita seuraamuksia tulisi. Pelkoni
kohdistuu nyt ihan itseeni ja omaan aika suureen mahdollisuuteen sairastua samaan
tautiin seuraavien viikkojen aikana. Minulla ei ole vasta-aineita veressä ja
olen aivan liian myöhään tajunnut tämän asian vakavuuden. Eilen näin netistä,
että rokotteen olisi voinut ottaa vielä 72 h altistumisen jälkeen. Harmitti
aivan kauheasti, kun en tuotakaan ole aiemmin tiennyt. Nyt ei voi muuta kuin
jäädä katsomaan että tuleeko tauti minuunkin, vaikka alkuviikosta olisi vielä
voinut ottaa rokotteenkin... Olen siskoni seurassa ollut aivan edellisinä
päivinä hänen oireidensa alkamisesta, joten altistukseni on hyvin
todennäköinen. Tuntuu käsittämättömältä, ettei mitenkään aiemmin ole tullut
vastaan tämä asia ja että kannattaisi selvittää onko sairastanut vesirokon ja
jos ei niin ottaa rokote. Nyt minä sitten vain kohtaan pelkojani taas jollain
uudella tasolla.
Olen aina jotenkin tuntenut jotain pelkoja sairastuessani.
Tavallinen flunssakin ahdistaa usein vähän alussa. Kun meneehän siinä usein
omat systeemit sekaisin, joutuu perumaan jotain juttuja, ei tiedä mimmoinen
tauti tällä kertaa on tullut ja kauanko kestää, erinäisiä syyllisyydentunteita jne.
Ja jotenkin semmoinen yksinäisyydentunne. Viime vuoden keuhkokuume ei mitenkään
vähentänyt tautipelkoa vaan melkein pahensi. Oli niin kamalaa olla aivan voimattomana
yksin kauhean taudin kourissa, syödä lääkkeitä (joita pelkään myös, kun saan
niin helposti kaikkia sivuvaikutuksia) ja kaiken keskellä miettiä Jumalaa, ja
ihmetellä millainen Hän on, kun ei varjele tällaiselta kauhukokemukselta. Nyt
sitten luen netistä aikuisten vesirokosta ja olen aivan kauhuissani. Tautia
jotenkin mahdollisesti lyhentävän viruslääkkeen vaikutuksista en ole edes
pystynyt lukemaan. (Siskoni ei sitä käyttänyt, kun ei ole halunnut vauvalleen
lisäaineita maitoon..) Itse pitäisi sitten kuitenkin pystyä päättämään ottaako
lääkkeen vai ei ja kaikki tämmöiset päätökset ahdistaa kovasti.
Eli minä nyt sitten pelkään. Ja koitan ottaa tämän nyt myös
mahdollisuutena kohdata pelkoa ja ajatella pelon alle. Kun olen nyt kuitenkin
Jumalan lapsi, jolla voisi olla mahdollisuus myös olla pelkäämättä
tulevaisuutta. Minulla pitäisi olla mahdollisuus uskoa itseni Jumalan käsiin ja
ajatella että olen turvassa tässäkin tilanteessa tapahtui mitä tapahtui. Ja
minä huomaan, että luottamukseni on hyvin haperaa ja turvallisuudentunne aika
olematon. Minun on vaikea luottaa että Jumala haluaa minulle vain ja ainoastaan
hyvää ja parasta vaikeuksienkin keskellä. Pelkään että tauti tulee, koen sen
keskellä suurta yksinäisyyttä ja Jumalakin jostain kaukaa vain ihmettelee miksi
en tajunnut ottaa rokotetta ajoissa, kun olisihan tässä ollut melkein 40 vuotta
aikaa..
Luen Psalmia 91 ja ihmettelen tätä uskoa. ”Hän päästää sinut
linnustajan ansasta ja surmaavasta rutosta. Sulillaan hän suojaa sinua, hänen
siipiensä alla sinä saat turvan. Hänen totuutensa on kilpi ja suojus. Sinä et
pelkää yön kauhuja, et päivällä lentävää nuolta, et ruttoa, joka kulkee
pimeässä, et tautia, joka tekee tuhojaan keskellä päivää.” (Ps. 91:3-6) Olen
ollut tämän psalmin äärellä todellisten pelkojen ja tilanteiden keskellä ennenkin. Silloin kyseessä
oli ”lentävät nuolet”, kun marraskuussa 2012 Tel Avivissa ollessani sinne
ammuttiin Gazasta raketteja. Ja kyllä minä silloin pelkäsin päivällä lentävää
nuolta ja yritin tällä psalmilla lohduttautua. Nyt puolestani rukoilen, että
oikeasti ei tarvitsisi pelätä tauteja. Tuntuu uskomattomalta, että voisi
oikeasti olla pelkäämättä, vaikka kysymyksessä olisi rutto: ”Kaatukoot tuhat
sivuiltasi, kymmenen tuhatta oikealta puoleltasi, mutta sinuun ei satu.” (Ps.
91:7) Mistä voi tulla tällainen rohkeus ja luottamus varsinkin, kun näkee että
uskovillakin on monenlaisia sairauksia? Täysin yliluonnollista ja yli ymmärryksen käyvää.
Luulen, että kokemus Tel Avivin ”päivällä lentävistä
nuolista” loppupeleissä kuitenkin lisäsi turvallisuudentunnettani ja luottamusta
Jumalan varjelukseen koetulla alueella. Rukoilen ja toivon, että tämä nyt
läpi elettävä kokemus voisi myös lisätä rohkeuttani eikä vähentää sitä
entisestään. Haluaisin nähdä, että Jumala todella voi ja haluaa varjella vakavalta
taudilta, vaikka sille olisikin altistunut. Tai että jos se tulee, niin ettei
kuitenkaan tarvitsisi taudissakaan kokea pelkoa vaan voisi siinäkin olla
turvallisin mielin kaiken keskellä.
Eilen tuli jostain syystä mieleen katsoa, mikä vesirokko on
englanniksi. Niinpä niin: Chickenpox. Kanarokko. Mikäpä muukaan.. Tämä nyt toi
tähän kuvioon ensimmäisen vähän huvittavan puolen..
Kanablogin kirjoittajaa uhkaa kanarokko ja Suomen kanoja
uhkaa parhaillaan lintuinfluenssa, joka on levinnyt Suomeen ja tekee vakavaa
tuhoa jos leviää johonkin kanalaan. Saa rukoilla suojelusta kanoille ja
minullekin..
Uusi kalenterivuosi on taas alkamassa. Jotenkin ei nyt ole yhtään
”uusivuosiolo”, johtuu ehkä osittain näistä akuuteista vesirokkomietteistä.
