Heinäkuu alkaa olla jo loppupuolellaan. Sateista ja
viileääkin on tässä kuussa ollut helteisen kesäkuun jälkeen. Peltokasvit
ottaisivat vastaan mieluummin sateisen kesäkuun ja helteisen heinäkuun, mutta
onneksi ihminen ei voi niitä valintoja tehdä. Elokuun säillä on iso merkitys siihen,
minkä laatuista vilja tulee olemaan.
Kesäasustelu mökissä jatkuu, enkä kerrostalolle ole
ollenkaan kaivannut. Ehkä tässä jotenkin vähän näkee sitäkin, että aika vähillä
varusteilla tulee toimeen. ”Kun meillä on ruoka ja vaatteet, tyytykäämme
niihin.” (1. Tim. 6:8) En ollenkaan sano, että elämäni olisi niukkaa ja
minimalistista, mutta kyllä tällainen pitkälti maatilalla eläminen ehkä jotakin
rönsyjä karsii. Tai sitten se on vain mökkihöperöitymistä, kun näkee muita
ihmisiä niin harvoin. Jonain viikonlopun päivinä olen käynyt vähän
kerrostalolla järjestelemässä tavaroita. Kaapit pursuavat siellä kaikenlaista,
mistä voisi hyvin hankkiutua eroon, kun niin montaa asiaa vain säilyttää vaikka
ei tarvitse. Ehkä sitäkin energiaa vielä joskus annetaan. ”Aika on säilyttää ja aika viskata pois.” (Saarn.
3:6). Täällä maatilalla taas voisin
käyttää varmaan useamman vuoden pelkkään tavaroiden lajitteluun ja
järjestelyyn, kun materiaalia on kertynyt useamman sukupolven ajalta.
Nähtäväksi jää, onko joskus aikaa ja intoa siihen. Tähän mennessä ei ole ollut,
eikä oikein mahdollisuuksiakaan.
Vaikka elämäni voisi olla tällaista hiljaiseloa ihan
muutenkin, onhan tämä korona oman lisänsä tuonut. Vaikka tapauksia ilmenee
Suomessa nyt vähän, niitä kuitenkin edelleen ilmenee. Ja monissa maissa tilanne
on hyvin paha. Israeliin tuli ensimmäistä aalto paljon pahempi toinen koronaaalto
tässä kesällä. Ja Ruotsi on ollut kuuluisa paljoista tartunnoistaan, eli nämä
kaksi maata joissa olen viime vuosina eniten käynyt on molemmat huonossa
tilanteessa. Pietari on se kohde, minne seuraavaksi haluaisin matkustaa, mutta
Venäjälle ei nyt tässä tilanteessa tarvitse haaveilla ollenkaan. Ja nyt kun on täällä maalla ollut hyvin
pienissä piireissä, niin välttämättä ihan tavallinen bussi-, tai junamatkakaan
Suomen sisällä ei tässä tilanteessa innostaisi, ellei siihen olisi todella
hyvää syytä. Reviiri on siis ollut vähän pieni, mutta ehkä on sitten paremmin
pystynyt keskittymään siihen pieneen kuvioon ja siinäkin suhteessa todennut,
että vähemmälläkin pärjää. Varsinkin kun ympärillä on ollut Suomen kaunis kesä.
Ilman Jeesusta ja Jumalan Sanaa olisi kuitenkin kauhean
tyhjää. Myös nyt neljä kuukautta joka aamu skypessä kokoontunut Raamattu- ja
rukouspiiri on ollut oikein hieno juttu. Ilman sitä olisin saattanut olla hyvinkin
paljon masentuneempi tänä aikana. Jumalan Hengen puhuttelut kulkevat jossakin
siellä mistä vähän jo viimeksi kirjoitin. Oman hyvyyden tarpeen alueella. On
ollut jotenkin hyvin vapauttavaa nähdä tarvettaan olla jotakin tai jonkinlainen
omissa ja toisten silmissä. Nähdä, tunnustaa sitä Jumalalle, ja saada tilalle
Hänen antamaa vapautta. Ettei tarvitse niin kovasti ylläpitää jotakin kuvaa,
vaan saa olla syntinen ja Jeesuksen vanhurskauteen puettu. Ei tarvitse itse
koittaa peittää mitään, vaan saa luottaa Jumalan antamaan täyteen vaatetukseen.
Tekopyhyyttä löytyy ja rakkaudettomuutta hyvin paljon. On jotenkin kamala
huomata taas edelleen miten rakkaudeton olen. Niin kovasti sitä haluaisi
peittää ja sitten yrittää olla jotenkin hyvä ja tehdä hyviä tekoja. Mutta kun
ne nousevat jostain muusta kuin rakkaudesta, ovat ne sitten kuitenkin raskaita
taakkoja. Tämä on vaikea alue. Ei Jumalalle ole yllätys, etten rakasta. Ja
kuitenkin kehotus rakkauteen, on harvinaisen selvä. Tässä on niin tyhjyyden ja
mahdottomuuden äärellä. Kehotuksia rakkauteen mihin ei pysty, ja jos sitä itse
yrittää, niin siitä tuleekin jotakin muuta, tekopyhyyttä ja omavanhurskautta.
”Mutta toivo ei tuota pettymystä, sillä Jumalan rakkaus on
vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.”
(Room. 5:5). ”Mutta Hengen hedelmä on rakkaus..” (Gal. 5:22). ”Me rakastamme,
koska hän on ensin rakastanut meitä.” (1. Joh. 4:19) ”Joka ei rakasta, ei tunne
Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.” (1. Joh. 4:7).
Niin. Onhan se vähän nolon oloista, että on ollut 20 vuotta
uskossa ja silti tuntuu, ettei rakasta, eikä tunne Jumalaa tältä rakkauden
puolelta. Toisaalta se taas on helpotus. Ei tarvitse yrittää itse mitään, vaan
uskoa vain siihen että Jumalan Henki siihenkin suuntaan edelleen vie ja että
Jumalasta voi aina ja edelleen oppia tuntemaan jotakin uutta. Olkoon se sitten
tämä outo ja kummallinen asia kuin rakkaus minun kohdallani. Ehkä vähemmän
tietämistä ja oikeassa olemista ja herkkyyttä nähdä. Vai mitä ikinä Jumala
sitten tekeekin. Mahdottomalta tuntuu, mutta mahdottomaan Hän kykenee. Tyhjä on
sydän, mutta tyhjästä Hän elämää luokin. On vapauttavaa, ettei Hän sitä minulta
odota eikä vaadi, kun en siihen kykene. Kunpa en vaatisi itseltänikään.
