Uuden vuoden siemenet

Tämä meni nyt kyllä sitten ihmeen puolelle. Ennen kuin tasavallan presidentti oli ehtinyt uudenvuoden puhettaan pitää, olin sitten eilisen kirjoituksen saanut kolme ihmeellistä asiaa kokea – aivan kuin siemeniä uudelle vuodelle. 

Tuo eilinen valitus meni nyt aivan uusiksi. Sain vajaan vuorokauden sisään vastauksen aivan kuin jokaiseen hätääni siinä. Sen mainitsemani pienen puhelun seurauksena eräs ystävä alkoi eilisiltana puhua keväällä olevasta Israelin matkasta. Olin sitä laimeasti miettinyt itsekseni, mutta nyt se syttyi ihan oikeasti. Ilmeisesti mielekästä matkaa taas tiedossa. En voikaan enää sanoa, ettei tapahdu mitään.

Tässä ei kuitenkaan ollut vielä alkuunkaan kaikki, vaikka tuo olisi jo yksistään riittänyt piristämään tämän vuodenvaihteen. Tänään aamupäivällä sain puolestaan viestin, jossa ehdotettiin, että järjestettäisiin tänä vuonna seminaari, jossa käsitellään uskovien yhteyttä haittaavia asioita! Ja tämä henkilö ei todellakaan ollut lukenut eilistä blogiani.

Kolmantena siemenenä vielä sain pienen suloisen kännykkäviestin eräältä mieheltä. Aivan kuin vastauksena tuosta teemasta murehtimiselleni eilen.

Tuskailin tekemättömyyden puutetta – sekin murhe meni jo pois – yllämainitut jutut aiheuttavat jo ihan sopivaa liikehdintää. Tänäänkin olen kirjoittanut sähköposteja jo niin paljon että ihan elämältä taas vaikuttaa.

Kerroin että kolme uutista ystävieni tapahtumista saivat minut masentumaan. Nyt kyllä tuli sitten kolme uutista, jotka saivat sen kaiken unohtamaan. Kolme tärkeää siementä: Israel, uskovien yhteys Suomessa ja yhteys kahden ihmisen välillä. Mitä Isä näistä sitten kasvattaakin tämän vuoden aikana? Ainakin haluaisi näitä juttuja kastella ja hoitaa. Siinä sopivaa mielekästä tekemistä vuodelle 2015. Käsittämätöntä. Kiitos Isä. :)

Vuodenvaihdefiilarit

Kuvittelin jo kirjoittavani tämän tekstin syvältä masennuksen syövereistä. Se suunnitelma kuitenkin epäonnistui, koska sain hetki sitten puhelun, jossa pyydettiin yhteen pieneen juttuun. Ja sitten tämä ihan pieni juttu jo kirkastikin mieltä sen verran, että masennuksensyöveriolo meni pois. Voin siis kirjoittaa tässä edelleen itselle vaikeistakin aiheista, mutten kuitenkaan masennuksesta käsin.

Jos en olisi saanut tuota puhelua, olisin nyt siis masentunut siitä että elämässäni ei tapahdu mitään. Viime päivinä olotila on ollut sellainen aivan kuin itsellä olisi oma auto jo vuosia sitten hajonnut tienvarteen, siitä vain edelleen yrittää epätoivoisesti vikoja etsiä ja niitä muka korjailla vaikka ei yhtään osaa ja samalla katselee kuinka muut kiitävät ohitse ja perävaloja vaan saa katsella. On jo aivan epätoivoinen siitä että oma matkanteko tyssäsi nyt tähän ja tästä ei enää minnekään liikuta – muilla vain tapahtuu, minun kapasiteetti ei riitä enää minnekään uuteen.

Tällaista oloa on toki ollut ennenkin, mutta nyt sen ehkä laukaisi aivan muutaman päivän sisällä tulleet kolmen eri ihmisen hienot isot positiiviset uutiset. Tosi hienoa että tällaisia juttuja tapahtuu näillä ystävillä. Ja sitten jo sorruinkin taas itsesäälin valtaan.

Ehdottomasti suurin pelko on se, että jos ei koskaan kykene aitoon yhteyteen. Kun ei ole kyennyt tähän saakka, niin mitä jos ei pysty koskaan. Jos koskaan ei pysty olemaan toisen seurassa aidosti oma itsensä, kertomaan tarpeistaan, tunteistaan ja rakastamaan toista aidosti. Mitä jos jää ainaisuuteen itsensä vangiksi ja elämä jää suorittamiseksi ja yrittämiseksi – ponnisteluiksi, pakoksi ja väsymyksen tilaan. Jos ikinä ei löydä sitä mitä oikeasti haluaisi tehdä ja lähelle ihmistä jonka kanssa oikeasti haluaa olla -ilman taka-ajatuksia, järkeilyjä, ulkoaohjautuvia näin-sitä-vaan-kuuluu-elämän-mennä -ajatuksia. Tämä ”mitä jos jää yhteyttä vaille” herättää suurta kauhua. Onneksi tuli pieni puhelu.

Ei saisi vertailla elämäänsä toisiin. Ei yhtään. Siihen kyllä sorrun niin helposti.

Mutta se yhteys. Se tuntuu niin kauhean tärkeältä nyt. Että voisi olla yhteys jonkun (miehen) kanssa oikeasti. Ja toki sitten paremmat kyvyt ylläpitää yhteyttä myös kaikkien kanssa. Ja sitten uskovien yhteys ylipäänsä. Edelleen suurimpia surunaiheitani ovat kaikki ihmisten tekemät opilliset kummajaiset, jotka rikkovat uskovien yhteyden, ettei maailma voi kunnolla nähdä että Jeesuksen omat ovat yhtä ja että oikeasti on vain yksi Seurakunta. Ja toki sitten ne asiat, jotka estävät muutenkin ihmisten välistä yhteyttä – ylpeydestähän ne kaikki usein lähtevät. Ainakin minulla. Mutta toki elämänkokemuksetkin vaikuttavat paljon omaan käyttäytymiseen. Saiko mallin että esim. tunteista ja tarpeista puhuminen on hyvä asia vai ei? Onko luontevaa koskettaa toista vai ei? Mikä on tervettä omaa juttua ja mikä itsekkyyttä? Uudelleenopettelu tuntuu epätoivoisen vaikealta, häpeää on vieläkin niin paljon – on niin vaikea puhua monista asioista kun hävettää niin paljon. Mutta haluan uskoa, että se on sittenkin mahdollista.

Siitä on jo jonkin verran aikaa kun vihdoin ymmärsin että elämän tarkoitus on rakastaa. Vieläkään en kuitenkaan ole päässyt tästä teorian tasolla tapahtuneesta oivalluksesta puusta pitkälle. Että mitä se rakastaminen voisi kenties tarkoittaa omalla kohdallani. Käytännössä. Kaipaan jo jotenkin ihan kauheasti että olisi jotain mielekästä tekemistä. Ja sitten sitä muka ei ole. Mieli on kuitenkin ihan tyhjä siitä, mitä se omalla kohdallani voisi olla. En voi kuin rukoilla apua tässä.

Olen täällä aiemminkin siteerannut raamatunkohtaa Jes. 40:31 ”Mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman. He kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy.” Pari päivää sitten sain tämän tekstiviestinä eräältä tutulta. Voisiko 2015 olla jo uuden voiman vuosi, että jotakin uutta voisi jo ottaa vastaan..? On tai ei, rukous ainakin on, että se olisi Herran odottamisen vuosi. Joka päivä Jeesuksen tulo on lähempänä. Kunpa todella voisi olla siihen valmis ja omalta osaltaan valmistaa tietä Hänelle muutenkin.

”Mutta keskellä yötä kuului huuto: ”Sulhanen saapuu! Menkää häntä vastaan!”” (Matt. 25:6)

Siunattua Jeesuksen tuloon valmistautumisen vuotta 2015!

Erityisherkkä, HSP

Viime aikoina olen netistä ja kirjallisuudesta tutustunut aiheeseen ”erityisherkkä ihminen” = ”HSP, highly sensitive person”. Termillä kuvataan erityisen aisti- ja tunneherkkiä ihmisiä, joita sanotaan olevan noin 20 % väestöstä. Ei voi mitään, mutta jotenkin on kyllä kolahtanut aika paljon tämä juttu. Itsensä ymmärtäminen ja hyväksyminen on lisääntynyt melkoisesti. Monta asiaa, mitä en ole pystynyt paljostakaan prosessoinnista huolimatta käsittämään ja jotenkaan hyväksymään itsessäni, selittyy nyt tämän kautta. Että jonkun ihmisen hermosto on vain herkempi kuin toisen. Ja ettei se hermoston herkkyys tee henkilöstä huonompaa, vaan ainoastaan erilaisen.

Erityisherkkyyteen sisältyy monia piirteitä, eivätkä kaikki erityisherkät ole samanlaisia. Itselle kolahtavia tekijöitä olivat sisäisen ajattelun aktiivisuus ja rikas mielikuvitus, tarve olla enemmän yksin ja prosessoida, ylivirittyneisyys, joka helposti tulee kun on paljon ärsykkeitä sisältävissä paikoissa, kuten muiden ihmisen kanssa ja sen seuraukset esim. nukkumisvaikeudet. Kyky aistia ilmapiiri ja toisten tunnetilat ja omat reaktiot niihin on myös jotenkin hyvin tuttua (en meinaa kestää olla riitelevässä seurassa, se ahdistaa heti vaikkei kohdistuisi minuun ollenkaan). Sarjaan sopii hyvin myös reaktioni, jos jonkun seurassa ollessani laitetaan radiota tai televisiota päälle. Häiriinnyn siitä joskus aika paljon ja ihmettelen miksi tällaista kiusantekoa – eikö voida päättää seurustellaanko vai kuunnellaanko musiikkia – molemmat yhdessä on liikaa. Normaalia erityisherkälle – liikaa ärsykkeitä ja vaikeuksia keskittyä.

Minun on ollut aiemmin hyvin vaikea käsittää näitä piirteitäni ja hyväksyä niitä – ne kun ovat tuntuneet jotenkin vääriltä. Yhteiskunta tuntuu ihannoivan enemmän ulospäin suuntautuneita ja erityisherkkä tarvitsisi erityistä rohkaisua ja kannustusta tuodakseen omat vahvuutensa esiin. Kuinka usein olenkaan oman hiljaisen elämäni aikana miettinyt, mikseivät suulaammat ihmiset auta hiljaista – esim. kysymällä tai jotenkin rohkaisemalla – antamalla tilaa. Nykyään kyllä useimmiten saan jo suuni auki, jos haluan – Jumala on tehnyt paljon ja antanut tilaisuuksia tulla rohkaistuksi. Ja olen pystynyt hyväksymään myös hiljaisen puoleni – tosin nyt tähän aihepiiriin tutustumisen jälkeen vielä enemmän.

Voisin luetella loputtoman määrän esimerkkejä oman elämän varrelta, mihin tämä erityisherkkyys-näkökulma antaa uuden puolen. Erityisesti sosiaalisten tilanteiden hankaluuteen ja ulkopuolisuuden tunteeseen. Täällä blogissakin olen kertonut useana vuonna kuinka olen suunnitellut lähtöä talouskouluun, lähetyskouluun, sielunhoitoterapeuttikoulutukseen ja englanninkieliseen raamattukouluun. Enkä sitten ole lähtenyt yhtään mihinkään. Yksi syy on tilanne maatilalla ja lähdön vaikeus, toinen on sosiaalisten tilanteiden pelko noissa paikoissa. Erityisesti murehdin saisiko niissä riittävästi omaa tilaa ja sopivaa määrää yksinäisyyttä. Ja jos taas ottaa itselleen tarvittavan yksinäisen rauhoittumisajan, mikä on enemmän kuin normiväestöllä niin jääkö sitten taas yksinäiseksi joukosta ulostippujaksi, kun muut nauttivat toisensa seurasta enemmän, pystyvät asumaan kahden tai useamman hengen huoneissa jne. Yhteyttä kaipaan hyvin paljon, mutta yksinäisyyttäkin ja aikaa pohtia tarvitsen myös paljon. Viikon tai kahden matkat menevät, koska vaikka siellä olen kierroksilla, nukkuminen on huonoa ylivirittyneisyyden takia ja aikaa pohtia on niukasti – tiedän että kohta olen taas kotona yksin möllöttämässä ja voin viikon toipua siitä kaikesta. Pidemmän ajan jutut kuitenkin pelottavat enemmän, koska sitten sitä rauhaa pitäisi osata jo ottaa siellä välissä. Tai muuten ahdistun aivan kauheasti ja on pakko keskeyttää. Ja sitten kuitenkin pelkää ulkopuolelle jäämistä.

Myös havainnot työelämästä tukevat tätä. Erityisherkkä on herkempi stressille ja uupumukselle. Työelämässä suurin ihmettelyn aiheeni oli millaisia ovat ne fakiirit, jotka 8 h työpäivän jälkeen jaksavat perhe-elämää. Itse olin aivan poikki pelkästä työstä. Toki yksinäisyys oli ikävää, mutta toisaalta en mitenkään olisi jaksanut huolehtia kenestäkään töiden jälkeen. Nyt olen ollut hyvin kiitollinen siitä, ettei ole ollut sellaista painetta mikä normaalista työelämästä helposti tulee. Siellä kun niitä vetäytymisen taukoja ei ole mahdollisuus pitää. Ja siitä nousee sitten ahdistus, kun tulee tunne että on vaan pakko jaksaa ja kestää vaikka haluaisikin häipyä tilanteesta pois.

Selitystä tästä löytyy myös pelolleni mahdollisesta parisuhteessa elämisestä. Että jos ei saisikaan tarpeeksi rauhaa ja väsyisi – jos ei tulisikaan tarpeissaan ymmärretyksi vaan jyrätyksi. Toki kovasti auttaa, että edes itse ymmärtää itseään ja vähän nyt alkaa tajuamaan missä tästä kaikesta on kyse.. Ettei ehkä olekaan se maailman epäsosiaalisin ihmissuhdeinvalidi, vaan on vain herkkä hermosto joka tarvitsee enemmän lepoa.. Että voi sittenkin vielä löytää rajat ja rakentavasti kertoa niistä ilman että tarvitsee olla vihainen ja syytellä toista tai epämääräisesti vetäytyä ilman että toinen tajuaa yhtään mistä oli kyse. 

Joku muu on pystynyt varmasti hyväksymään piirteensä ja erityistarpeensa ilman koko erityisherkkä-määritelmää. Minulle tässä nyt oli kuitenkin paljon hyviä oivalluksia. Ajattelen että erityisherkästä tulee helposti erityiskova ja kontrolloiva, kun hän ei ymmärrä herkkyyttään ja joutuu sitä suojelemaan kovan kuoren avulla. Siitä ainakin haluaisin vapautua. Että voisi olla sitten uloskinpäin juuri sellainen millaiseksi Herra on tehnyt. Ettei persoonaansa tarvitsisi hävetä ja eikä tarpeistaan syyllisyyttä kantaa.

Näitä pohdintoja voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon – tyypillistä erityisherkkää.. 

”Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta.” (Jes. 42:3)

Kansakunnan tila

Eduskunnan äänestyspäätös 28.11. sukupuolineutraalin avioliiton käsittelyyn ottamisesta oli äärimmäisen vakavaa Jumalan tahdon vastaan rikkomista. On kristallinkirkasta, että Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi ja siunannut heidät, ja että homoseksuaalisuuden harjoittaminen on syntiä. Eduskunnassa olisi siis vajaa viikko sitten voitu yhtä lailla äänestää kysymyksestä ”Onko Jumalan Sanalla mitään merkitystä suomalaisessa yhteiskunnassa?”. Äänin 105-92 Suomen eduskunta päätti, että Jumalan Sanalla ei ole mitään väliä. Että kiitos ja hei Jumala, sinua ei täällä enää tarvita.

Itse olen kokenut hengessä, että Suomen yli tuli jonkinlainen pimeys tuon jälkeen. Pimeydelle annettiin lupa tulla, sille annettiin tuossa valta – avattiin ovi. 

On vaikea kuvata kaikkea sitä, mitä kaikkia asioita tässä reilun viikon takana on mielessä ollut. Huolestumista, hätää, ahdistusta, halua toimia, lisääntynyttä kaipausta Jumalan puoleen, kaipuuta herätykseen, halua antautua Jumalalle entistä enemmän, ehkä jotain rohkeuden lisääntymistäkin, asioiden selvempänä näkemistä jne jne. Pimeys pimenee ja valo kirkastuu.

Tarvitsemme suurta hengellistä herätystä Suomeen tai muuten tämä kansa menee tuhon tietä täysin pois Jumalan hyvän tahdon suunnitelmasta. Herätystä tuskin taas tulee ilman isoja vaikeuksia, koska viimeistään tämä äänestys kuvasi kansan suuren paatumuksen Jumalan asioille. Jos jotain vakavaa Suomelle sattuu, se on suurta Jumalan armoa. Vaikka sitä ei kukaan haluaisi – mikä muu enää saa aikaan sitä että ihmiset heräävät ja kiinnostuvat Jumalasta ja Hänen turvastaan? Toivottavasti joku muu, mutta silti huolestuttavalta näyttää. Muuten voidaan joidenkin vuosien päästä lähetellä ”Terveisiä Sodomasta” –postikortteja (eikä suurin osa tiedä mitä se tarkoittaa..) Sellaisessa paikassa ei kuitenkaan ole kenenkään hyvä olla.

Eräs henkilö kysyi tulisiko minulta mitään tekstiä tästä aiheesta lehteen lähetettävää mielipidekirjoitusta varten. Alla oleva teksti sitten tuli. Lähetettiin se omaan maakuntalehteen ja kolmeen muuhun isoon päivittäislehteen. 6 päivää on nyt kulunut lähettämisestä, eikä yksikään ole julkaissut tekstiä. Ilmeisesti ei tule julkaisemaankaan. Jääköön nyt sitten edes tänne blogiarkistoon:

*********************************************************************************

Tahdon valinta

Rakkaus ei ole tunne, rakkaus on tahdon asia. Rakkaus on vapaaehtoista, se ei ole pakko. Ihmiselle on annettu vapaa tahto - myös suhteessa Jumalaan. Joka haluaa rakastaa Jumalaa, haluaa myös tehdä Hänen mielensä mukaisia valintoja: ”Rakkaus on sitä, että me vaellamme hänen käskyjensä mukaan” (Raamattu).

Valinnoilla on seurauksensa: T-risteyksen tiet vievät täysin eri suuntiin. Ihmisen tekijällä, Luojalla, on hyvä tahto ihmistä kohtaan. Tätä hyvää ei voida kuitenkaan saavuttaa muuten kuin seuraamalla Hänen neuvomaansa tietä. Raamattu on tämän tien karttakirja. Sieltä näemme, mikä tie johtaa minnekin. Jos haluamme, voimme ennalta välttää tuhoutumisen tien yksilöinä ja kansakuntina – luottaessamme karttaan ja valitessamme hyvän tahdon tien.

Suomen eduskunta äänesti 28.11. sen puolesta, että Suomen rattia käännetään Jumalan tahdon vastaiselle tielle. ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi – että menestyisit ja eläisit kauan maan päällä” on yksi Raamatun lukuisista suuntaviivoista, jotka osoittavat nyt valitun suunnan vääräksi. Suomen menestys tulisi sillä tiellä, jolla kansakuntana ja lainsäädännössä kunnioitetaan isyyttä ja äitiyttä ja Luojaa tämän järjestyksen suunnittelijana. Nyt valitulla tiellä ei menestystä ole.

Jumalan lait ovat aina voimassa. Painovoima toimii, vaikka emme uskoisi sen asettajaan. Samoin Jumalan järjestyksen vastustaminen tulee pudottamaan meidät maanpinnalle – uskoi siihen tai ei. Avioliittolainsäädännön muuttaminen on nyt kuitenkin vasta aivan alussa. Suuntavilkkua voidaan vaihtaa vielä toiseenkin suuntaan, jos niin halutaan. Voimme edelleen valita vielä myös hyvän tahdon tien. 

Haluamme nyt siis rohkaista kaikkia pitämään kiinni siitä elämän tien suunnasta, joka kirkkaana Raamatusta löytyy. Haluamme myös kannustaa kaikkia tulevia kansanedustajaehdokkaita pitämään esillä Jumalan tahdon mukaisia valintoja. Voimme tehdä vielä tahdon valinnan Suomelle menestyksen suuntaan: rakkaudesta Jumalaan ja tämän maan kaikkiin kansalaisiin.

*****************************************************************************

(Lisäys 12.12.: Meni sittenkin läpi tuo teksti maakuntalehdessä.)

Lost and Found

Marraskuu on jo aika pitkällä. Muutama lumihaiven maassa, mutta plussakeliä on taas luvattu. Viime viikonloppuna oli pikkupakkasta. Ainakin tuolla Pietarin suunnalla, missä minä viime viikonlopun vietin. 

Oli jotenkin hienoa olla pitkästä aikaa Venäjällä. Olen kyllä vuosien varrella käynyt tuossa rajan takana 7 kertaa aikaisemmin, mutta edellisestä kerrastakin oli jo melkein 5 vuotta aikaa. Useimmat aikaisemmat matkat ovat jotenkin liittyneet venäläisiin lastenkotilapsiin. Sitten on ollut myös pari edelliseen työhöni liittyvää reissua. Nyt oli ihan uusi syy: lähdin mukaan ryhmään, joka käy tervehtimässä Pietarissa asuvia juutalaisia ja vie heille avustusta. Jumalan antama kiinnostus ja välittäminen juutalaisista sai nyt siis tämän suunnan, kun jossain vaiheessa aloin ymmärtää että tuossa rajan takana heitä onkin valtavia määriä. Ettei välttämättä tarvitse lähteä Israeliin halutakseen osoittaa välittämistä juutalaisille. Lähempääkin löytyy. 

Aivan oli hyvä matka. Ja erityisesti jotenkin sen jälkeen on ollut siunattu olo. En osaa selittää, mutta vaikka oli vain muutaman päivän pois ja tapasi vain muutamia vanhuksia siellä, silti jälkeenpäin on ollut olo niin kuin jotain isompaakin olisi tapahtunut ja aivan kuin olisi ollut pitkäänkin poissa. Ja ihan kuin jälleen kerran Israelin kansan siunaaminen (yhtä lailla Israelin ulkopuolella) olisi tuonut siunausta itselle. Juuri niin kuin Jumala lupaakin tapahtuvaksi:  ”Siunattu olkoon, joka sinua siunaa, kirottu, joka sinua kiroaa!" (4. Moos. 24:9) Näin se aina toimii – läpi historian. Yksilön ja kansakuntien kohdalla. Suhtautuminen Israelin kansaan vaikuttaa siunausta tai kirousta. Tämän takia olisi niin valtavan tärkeää, että Suomessa monella tavalla ymmärrettäisiin siunata Israelia.

Toinen teema, mikä tänä syksynä on ollut paljon mielessä, liittyy oikeastaan tähän samaan. Jotenkin tämä nyt alkaa vain kirkastua ja kirkastua – Jumala tuo esiin sen, mikä on ollut kätköissä, mutta koko ajan hänen tiedossaan. Nimittäin suomalaisten israelilaiset juuret. Raamatusta voimme hyvin selvästi ymmärtää, että kuningas Salomon kuninkuuden jälkeen vuonna 930 eKr Israelin valtio jakaantui kahtia. Etelään muodostui oma valtio Juuda, joka koostui Juudan ja Benjaminin heimoista ja pohjoiseen tuli valtio nimeltä Israel (Efraim), joka muodostui 10 muusta Israelin heimosta. Pohjoisvaltiossa hylättiin Jumalan antamat säädökset, joka johti valtion tuhoon. Vuonna 722 eKr nämä pohjoisvaltio-Israelin heimot vietiin pakkosiirtolaisuuteen Assyriaan, eikä heistä ole kansoina sen jälkeen enää mitään kuulunut. Jumala kuitenkin lupasi tuoda myös nämä kadonneet heimot takaisin. Eihän Israel voi olla Israel ilman kaikkia 12 heimoa! Nyky-Israel koostuu vasta  2 heimosta, jotka ovat vuosituhansien saatossa säilyttäneet juutalaisen identiteetin. Nyt elämme uutta vaihetta, jossa Jumalan Henki on herättämässä vielä nämä 10 muutakin takaisin heimoa israelilaiseen identiteettiinsä.

Israelissa tätä aihetta on tutkittu ja toki Suomessakin. Ostin tässä hiljan vastailmestyneen kirjan ”Tuon heidät takaisin” (Pekka Sartola 2014). En ole vielä ehtinyt lukea, mutta esitelmän aiheesta kuulin. Jännästi tämä teema nyt nousee niin joka puolelta. Aivan kuin nyt olisi tullut aika alkaa puhua tästä ääneen, eikä enää kuiskia takahuoneissa, että tällainenkin mahdollisuus on. TV7:ssä on ihmeellinen ohjelmasarja ”Israelin vuoret”, jossa rukouksessa raivataan tietä näiden heimojen paluulle Israelin vuorille. Ilmeisesti nämä heimot ovat hajaantuneet ympäri maailmaa. Mutta selvästikin Suomessakin näitä joitakin heimoja on. Kenties tosi moni suomalainen on juureltaan Israelin heimoja – valittua kansaa. Se on jotakin niin käsittämätöntä. Se tekee niin nöyräksi. Kyllä Jumala sen vielä paljastaa loppuun asti. Dna-tutkimuksilla asioita voidaan varmasti selvittää. Mutta tietysti ihmeellistä on että Pyhä Henki voi näitä asioita näin avata – myös Hän voi identiteetin kertoa. Elokuun yhdellä raamattuviikolla eräs nainen kertoi aamulla, että herätessään hänellä oli mielessä sana ”Manasse”. Hän ei yhtään tiennyt että mitä se tarkoittaa. Hän ei tiennyt että yksi Israelin heimoista on Manasse. Itse ajattelin toki heti että Jumala puhui. Olimme puhelleet juuri edellisenä päivä kadonneista heimoista muiden kanssa, mutta tämä nainen ei ollut niissä keskusteluissa mukana. Ja sitten hän ihmettelee seuraavana aamuna että mitä tarkoittaa ”Manasse”.. Nämä ovat niin valtavia asioita.

Itselle ei ole tullut vielä mitään aavistusta siitä mitä heimoa voisin olla vai onko mitään heimoa. Jumala sen sitten näyttää jos haluaa. Se on hänen asiansa. Ja tietysti Jeesuksen seuraaminen on tärkeintä, vaikka olisi ihan mitä vain tai vaikka ei olisi. Parannuksen tekeminen ja valossa vaeltaminen. Syntinsä tunnustaminen ja Jeesuksen vanhurskauden kautta eläminen. Totuus ja armo. Jeesuksen paluun odottaminen. Ja Israelin siunaaminen. Ne kuuluvat kaikille. 

Vaan silti tämä Israelin heimot -asia on niin valtavaa..

”Minulle tuli tämä Herran sana: ”Sinä, ihmislapsi, ota sauva ja kirjoita siihen: ’Juudalle ja häneen liittyneille israelilaisille’. Ota sitten toinen sauva ja kirjoita siihen: ’Joosefille; Efraimin ja koko häneen liittyneen Israelin huoneen sauva’. Vie ne sitten lähelle toisiaan niin, että niistä tulee kuin yksi sauva sinun kädessäsi. Kun sitten maanmiehesi pyytävät sinua kertomaan heille, mitä tarkoitat sauvoilla, niin sano heille: ’Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä otan Efraimin kädessä olevan Joosefin ja häneen liittyneet Israelin heimojen sauvan ja asetan sen yhteen Juudan sauvan kanssa. Minä teen niistä yhden sauvan, ja niistä tulee kädessäni yhtenäinen.’ Olkoot sauvat, joihin olet kirjoittanut, kädessäsi heidän nähtensä, ja puhu heille: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä otan israelilaiset pois kansojen keskeltä, minne he ovat joutuneetkin. Minä kokoan heidät kaikkialta ja tuon heidät omaan maahansa. Minä teen heistä yhden kansan siinä maassa, Israelin vuorilla, ja yksi kuningas hallitsee heitä kaikkia. Silloin he eivät enää ole kahtena kansana eivätkä he enää jakaannu kahdeksi valtakunnaksi.” (Hes. 37:15-22)