Lomayritys

Matalalla olevat pilvet kiitävät taivaalla vauhdikkaasti myrskytuulen ajamana. Tuulinen päivä tänään. Koskaan aikaisempina vuosina en ole tuulella ajatellut sen tietävän edullista sähkönhintaa, mutta tänä vuonna tulee sekin mieleen. Tosin minulla ei kyllä ole pörssisähköä, ettei se nyt aivan itseen suoraan vaikuta. Mutta näin on maailma muuttunut. Henkilökohtaisesti vaikuttaa tällä hetkellä enemmän traktoreissa käytettävän polttoöljyn hinta, kun tässä lähiaikoina maatilan säiliötä täytettiin. Hinta on vuosia ollut siinä yhden euron tietämillä, mutta nyt oli ostattaessa 1,89 €. Ei ihme, että kaikki kallistuu.

Lokakuu on mennyt ihan mukavasti. Alkupuolella kuuta oli kolmen päivän Ruotsin matka eli olin ulkomailla kolmen vuoden tauon jälkeen. Olihan se melkein ihmeellistä pitkästä aikaa seilata laivalla ja olla vain menossa johonkin. Tosin mihinkään erityiseen ”ulkomaillaolofiilikseen” näillä Ruotsin matkoilla ei oikein pääse, kun koko ajan ollaan suomalaisten seurassa.  Myös se paikka, jossa kokoonnutaan, on jo niin jotenkin tuttu maisemiltaan, ettei oikein meinaa muistaakaan että on ulkomailla. Mutta tulipa nyt kuitenkin nostettua kruunuja pankkiautomaatista ja sanottua kaupan kassalla hej ja tack, niin onhan se jo eksoottista. Hengellisesti päivät olivat hyvät, mutta ei nyt mitään erityistä mainittavaa jäänyt mieleen.

Tarkoitus olisi nyt pitää lomaviikko eli olla viikkoon menemättä maatilalle. Viimeksi yritin tätä syyskuussa ja muutaman päivän olinkin vapaalla, mutta sitten tuli asioita, joiden takia pitikin mennä maatilalle. Toivon, että nyt saisin olla viikon vapaalla. En koe itseäni erityisen väsyneeksi, mutta silti olisi hienoa saada murtaa hetkeksi jokapäiväinen rutiini ja välillä tehdä jotain muutakin. Vaikka vain pyöriä vähän kaupungilla ja kyllä mietin kylpyläpäivääkin. Yksi rutiini, jonka rikkomista myös haluaisin yrittää, on netissä roikkuminen. Katselen nykyään todella paljon uutisia ja ne kiinnostavan hyvin paljon. Silti vähän vähempikin riittäisi.  Toinen koukutus on youtube-videot, joita katselen illat pitkät. Näissäkin on paljon hyödyllistä asiaa, mutta jälleen kerran -vähempikin riittäisi. Mutta sitten taas, en nyt kauheasti halua itseäni soimatakaan näissä asioissa. Syksyn ja talven pimeinä iltoina sohva vaan vetää kovasti puoleensa, jos ei muuta iltamenoa ole. En tiedä pitäisikö alkaa vaikka kutoa jotakin lahjoitusvillasukkia, niin youtube- ja sohva-aika saisivat jotakin konkreettistakin aikaan. Kolmet villasukat olen kyllä jo tänä syksynä kutonut, mutta se homma lähti siitä kun omat vanhat olivat niin rikkinäisiä ja likaisia. Villapaidan haluaisin osata tehdä, mutta siihen sitten tarvitsisin jo opastusta. Kenties youtubesta löytyisi joku opastaja siihenkin, jos oikein innostuisi.

Niin, tämmöistä tämä nyt sitten helposti on, että mietin maailman menoa eikä nyt aina ole niin paljon Herra mielessä. Ja sitten kuitenkin onkin. Mutta ehkä valitettavasti enemmän jotenkin taustalla. Toivoisin jotakin uutta innostumista. Tai jotakin mitä en osaa selittää, en edes tiedä mitä ”tarvitsisin”. Ehkä nykyään kokee paljon enemmän vastuuta esimerkiksi maatilasta ja sitten kun nämä monet maailman asiat (kuten kohonneet hinnat) vaikuttavat siihen, niin sitten niitäkin miettii jotenkin enemmän kuin ennen. Ja rahaa muutenkin.  Ei välttämättä suurella murehtimisella, mutta ajattelemalla kuitenkin. Siinä niin helposti alkaa miettiä että pitäisikö tehdä sitä vai tätä, kun toimintaympäristö muuttuu. Ja sitten ei enää niin etsikään Jumalan valtakuntaa vaan maallisia asioita. En silti koskaan ennen ole miettinyt, että pitäisikö mennä johonkin osa-aikatöihin ja että kuinka kauan on varaa maatilaa pyörittää tällä menolla. Nyt olen joskus miettinyt sellaistakin. Toimintaympäristö on muuttunut. Mutta sitten taas Jumala ei ole muuttunut, että yhtä paljon elämäni on hänen johdatuksessaan, kuin ennenkin. Ja jos Hän haluaa avata jonkun työpaikan, niin Hän sitten johdattaa sen, eikä minun sitäkään tarvitsisi kauheasti pähkäillä ja yrittää ennustella etukäteen että mitä tapahtuu. Hän on luvannut että pitää huolta ja sanotaan myös että ”Kun meillä on ruoka ja vaatteet, tyytykäämme niihin.” (1. Tim. 6:8) Tänään on ruoka ja vaatteet ja vielä luksuksena lämmin koti, niin kaikki on oikein hyvin. Siunattua marraskuuta! J

”Jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa on suuri voitto. Emmehän ole tuoneet maailmaan mitään, emme voi myöskään mitään täältä viedä.” (1. Tim. 6:6-7)

Matka näkyvissä

Syystervehdys kerrostalolta. 4 kuukautta majailin maatilalla ja nyt olen reilun viikon ollut sitten taas täällä. Molemmat paikat ovat niin tuttuja, että sopeutumiset tapahtuvat hyvin nopeasti. Kummassakin paikassa on omat plussat ja miinuksensa. Ihan hyvältä tuntui tulla taas tännekin. Maatilalla on vähän semmoinen kaaos. Paljon tavaroita, joita pitäisi järjestellä ja aina jotakin mitä voisi tehdä. Pienessä kerrostaloasunnossa ei ole ihan sitä samaa ja ehkä senkin takia täällä on jotenkin rauhallisempi olo ja pystyy paremmin keskittymään vähän muuhunkin.

Uusi plussapiste kerrostalolle on tänä syksynä sähkön hinta. Näitä uutisia on tämän syksyn ajankohtaisasiana tullut luettua, kun ei tämmöistäkään tilannetta ole koskaan oman elämän varrelle ennen osunut. Pääsen kokeilemaan tänä syksynä jo sekä kallista ja edullista sähkösopimusta, kun täällä kerrostalolla jatkuu vielä pitkään edullinen määräaikaissopimus ja maatilalla on toisin. Farmilla on toistaiseksi voimassaoleva sopimus, jossa lokakuun alusta päästään jo kokeilemaan korkeampia hintoja eli 29 snt/kWh+alv ja marraskuun alusta 38 snt/kWh.  Talossa ei kuitenkaan ole sähkölämmitystä, joten kulutus ei ole mitään valtavaa.

Suurin sähkösyöppö on kuitenkin se sähkölämmitteinen homemökki, jonka tarinaa olen täällä kertonut. Se on ollut käyttämättömänä ja peruslämmöllä nyt jo 1,5 vuotta. Siellä edullinen sähkösopimus jatkuu maaliskuun loppuun eli tämä talvi ei nyt ole vielä kovin akuutti sielläkään. Mutta onhan sen kohtalo vähän tylsäksi jäänyt, kun niin paljon remontteja tehtiin ja nyt sitten käyttämättömänä homeen takia kuitenkin on. Eikä enää tiedä mikä olisi järkevää ja kuinka paljon siihen haluaisi investoida. Taas pitäisi tehdä valtavat remontit, että samalla jo voisi melkein saada uuden mökin. Ja onko siinä sitten mitään ideaa. Tämä on nyt jäänyt tällaiseksi rukousaiheeksi ja odottavaan tilaan.

Tämä talvikausi tuntuu monella lailla isolta kysymysmerkiltä, kun yhteiskunnassa on niin paljon isoja muutoksia. Viimeisimpänä Venäjän liikekannallepano, Ukrainasta vallattujen alueiden kansanäänestysteatteri ja avoimet uhkailut ydinaseilla, mitkä eivät ole pieniä asioita. Erilaisten profeetallisten sanomien kautta Jumala on jo pitkään puhunut vaikeista puutteen ajoista ja nyt aletaan elää tilanteita, joissa on jo mahdollista nähdä niiden lähestyvän. Pelkästään sähkön hinnan nousu koko Euroopan alueella varmastikin vaikuttaa vielä paljon lisää hintojen nousua. Eikä valitettavasti näytä mitenkään täysin mahdottomalta sekään, etteikö Venäjä voisi käyttää myös ydinasetta Ukrainassa. Se taas on jotakin minkä seurauksia en osaa edes ajatella.

Eli on hienoa että elämän on Jumalan varassa eikä oman itsen tai vallitsevien olosuhteiden varassa. Ja sekin on hienoa että jos Herra suo, niin kahden viikon päästä olisi tarkoitus lähteä ulkomaille. Ihan Ruotsiin. Koronan alkamisen jälkeen eli yli kahteen ja puoleen vuoteen en ole ollut ulkomailla enkä nukkunut missään muualla kuin omassa sängyssä. Olen siis hyvin jässähtänyt. Ja nyt sitten pitäisi lähteä oikein laivalla Ruotsiin ja nukkua 3 yötä muualla kuin omassa sängyssä. Huh huh J Paikka on tuttu ruotsinsuomalaisten kristillisen järjestön kiinteistö, missä olen useampia kertoja ollut, viimeksi 3 vuotta sitten. Ajatus matkaan lähtemisestä on niin hieno ja toisaalta mietityttää jaksaminen ja kaikki. On mielenkiintoista nähdä kuinka matka menee, kun kokee itsensä niin paljon väsyneemmäksi nykyään kuin ennen. Ja silti olen oikein kiitollinen tästä mahdollisuudesta. Saa nähdä vieläkö Jumala tekee minusta matkustuskelpoisen ja vieläkö pääsisi jonnekin muuallekin, Israeliin jne.? Luulin tosiaan että siinä 65+ vuotiaana alkaa tuntua tältä, ettei enää niin jaksa mennä minnekään, mutta näköjään se voi tulla jo paljon aikaisemminkin. En koe olevani täysin terve, mutta ei ole mitään syitäkään löytynyt.

Kaunein ruska-aika alkaa olla käsillä ja pian pääsee taas haravoimaan vaahteranlehtiä. Kanat ovat maatilalla edelleen, kun en ole raaskinut niistä luopua ja pärjäävät vielä näissä syyssäissä. Mutta kyllä ennen Ruotsinmatkaa pitäisi ne sitten palauttaa. Ja se on hienoa että valtakunnallinen missio näkyy ja kuuluu parhaillaan. Kunpa moni saisi kääntyä Herran Jeesuksen puoleen sen sanoman siivittämänä!

”Sanokaa niille, joiden sydän on pelokas: ”Olkaa lujia, älkää pelätkö. Katsokaa, teidän Jumalanne! Kosto tulee, Jumalan rangaistus. Hän tulee ja pelastaa teidät.”
Siellä on oleva valtatie, jonka nimi on Pyhä tie. Sitä ei kulje saastainen, se on niitä varten, jotka vaeltavat Herran tiellä. Tyhmätkään eivät sillä tiellä eksy.” (Jes. 35:4,8)

Kesän viimeinen

Viimeksi kirjoittelin hyvin väsyneenä ja nyt tuntuu olevan vähän samanlaista – tosin eri syystä. Usko on täällä edelleen ja olen sopeutunut sen kiekumiseen. Viimeksi kirjoitin, että en pysty käyttämään tinnituksen takia korvatulppia. En niitä mielellään käytäkään, mutta niiden avulla pääsin kuitenkin eteenpäin eli sain vielä nukuttua, vaikka kiekuminen alkoi. Nykyään en sitten enää niin paljon häiriinny kiekumisen alkamisesta ilman korvatulppiakaan ja tullaan Uskon kanssa hyvin toimeen. Syyskuu lähenee ja varmaankin jokusen viikon kuluttua Usko ja kanat palautetaan sinne mistä ne alkukesästä tulivat ja minä puolestani palaan kerrostaloon. Nyt olen kuitenkin liian väsynyt miettimään vielä mitään muuttoa.

Tämä väsymys johtuu paljolti puinneista. Ne alkoivat viikko sitten eli 20.8., mutta sateita on ollut niin paljon ja puitava, erityisesti herne, on ollut niin märkää, että vielä ei olla puolessa välissäkään sitä työtä hehtaareissa laskettuna. On ollut hyviä päiviä, mutta sitten välillä niin hermostuneita ja stressaavia että olen siitä väsynyt. Tänään sataa ja pidän lepopäivää, mutta silti on jotenkin stressaantunut olo. Kaipaisi lepoa enemmänkin kuin yhden päivän. Mutta kyllä Herra tarvittavat voimat antaa. Kun vaan ei itseltään vaatisi yhtään ylimääräistä.

Kesä alkaa olla lopussa. Tavallaan kesä on ollut ihan hyvä ja sitten en kuitenkaan muista siitä oikein mitään. Ei tullut erityisempiä kohokohtia. Ihmissuhdeajattelu on syönyt ajatuksiani ja se on ollut vähän raskasta. Epäselvät tilanteet syövät minua selvästi todella paljon enkä pysty suhtautumaan niihin rennosti ja analysoin ja analysoin, mikä ei kuitenkaan auta itse asiaan ollenkaan. Kun muodostuu jotakin sielun siteitä, niin sitten on niin vaikea jättää asioita vaan Herralle ja hänen hoitoonsa ilman että itse ajattelisi asioita. Tässä pyydän paljon apua Herralta, että voisi vielä kokea olevansa vapaa. Jeesus autathan.

Blogin kirjoittaminen on ollut vähäistä ja yksi syy muiden syiden joukossa on se, että kun olen kirjoittanut joitain muita tekstejä, niin sitten en ole enää jaksanut kirjoittaa tänne. Näitä muita tekstejä ovat mm. aamuhartaudet, joita on erään kristillisen järjestön youtube-kanavalla.  Ja kesällä on sitten mieluummin ulkona kuin tietokoneella. Toki myös youtuben katseleminen vie minulla edelleen hyvin paljon aikaa. Mutta ehkä se on enemmän semmoista iltatoimintaa.

Olen vähän surullinen fyysisestä ja henkisestä väsymyksestä, mutta jos niitä ei lasketa, liittyy tulevaan talvikauteen myös mielenkiintoisuuden elementit. Kuinka paljon muutoksia elämään tulee kun sähkön hinta nousee ja kaikki kallistuu sen myötä? Mitä Ukrainan sota tuo tullessaan? Tällaista fiilistä ei koskaan ennen ole syksyllä ollut. Ja sitten toisaalta on haikeaa jättää kesälle hyvästit. Pidän niin paljon valosta ja lämmöstä ja talvi on sitten niin valtavan erilaista. Onneksi kylvöt ja puinnit tehdään kuitenkin valoisassa. Ja alkusyksyn päivät ovat myös kauniita. Mielenkiintoista on myös syyskuussa alkava valtakunnallinen mediamissio. Kunpa paljon ihmisiä voisi tulla uskoon Jeesukseen ja saisi löytää pysyvän turvan Jumalassa näiden huojuvien olosuhteiden keskellä.

”Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.” (Jes. 54:10)

Kriisi Uskosta

Olenko valmis kärsimään Uskon tähden? Vai luovunko Uskosta kärsimysten edessä? Minulla on nyt Uskonkriisi. Usko on kukko, joka on ollut täällä viikon ja sinä aikana olen herännyt aamuisin välillä klo 5-6. Tähän en ollut osannut varautua. Viime vuotisella kukolla Hananjalla oli paljon matalampi ääni enkä siihen herännyt. Muina kukkovuosina en taas ole asunut tässä maatilan päärakennuksessa, mutta äiti ei ainakaan koskaan sanonut heränneensä kukkoon. Tämä Usko antaa äänensä kuulua - se on jotenkin korkea ja kuuluva ja minä olen hyvin herkkäuninen. Tänään herätys oli 5:40.

Aluksi olin Uskosta hyvin kiitollinen. Koitin etsiä kukkoa tori.fi:stä, mutta mitään erityisen sopivaa yksilöä ei sieltä löytynyt. Kukot olivat koko liian kaukana tai sitten jotakin rotua mitä en halunnut (kuten vaikka ayam cemani) tai sitten liian isoa tai liian pientä rotua. Yhdestä kukosta olin kiinnostunut, mutta sillä ei ollut salmonellatodistusta. Lopulta kysyin vielä siitä samasta paikasta mistä kanat tulivat, että vieläkö sieltä saisi kukon. Ja niin sai. Usko on samaa rotua kuin kanat ja mielestäni se on tosi hieno ja jotenkin harvinaislaatuisen näköinen. En ole ennen nähnyt tämän rodun kukkoa. Usko on hyväluonteinen ja Rakkaus, Ilo, Rauha ja Itsehillintä ottivat sen oikein hyvin vastaan. Usko ottaa hienoja Uskon askeleita ja aluksi iloitsin Uskosta. Nyt sitten myös kärsin Uskon tähden.

Siinäpä oppia kerrakseen. Olen nyt aika väsynyt, mutta halusin pitkästä aikaa kirjoittaa jotakin. Kesä on mennyt kaiketi aika tavallisesti. Maatilaelämää. Jotain päiväretkiä lukuun ottamatta en ole käynyt missään. Vaihteleva sää on ollut tämän kesän juttu. +30 helteistä +15 kevytuntsikkakeleihin. Tänä vuonna lähikaupungin kristillisen musiikin ympärille rakentuvassa kesäjuhlassa sai laittaa pitkikset farkkujen alle ja tosiaan istua kevytuntuvatakissa pienessä tihkusateessa. Mutta olen kyllä kiitollinen tuosta tapahtumasta. Herran Henki oli läsnä ja paljon sai kohdata tuttuja vähän kauempaakin.

Tänään väsyttää ja olen vähän ihmeissäni Uskon takia. Olen nyt parina yönä teljennyt kanat yöksi koppiin, niin etteivät pääse ulos ennen kuin päästän ne. Toivoin, että puusuulin seinät, jonka sisällä kanojen orret ja sisäkoppi sijaitsee, hiljentäisivät kieunnan ääntä niin, etten siihen heräisi. Olen nyt vähän pettynyt, kun ei sekään auttanut asiaan. En oikeastaan enää tiedä mitä tehdä. Tietysti kanoille voi rakentaa vahvan sisäkopin, jossa on tarpeeksi äänieristystä. Mutta se tuntuu nyt vähän turhan järeältä toimelta tilanteessa jossa kanojen pitoa olisi reilu kuukausi jäljellä. Korvatulppia en tinnitukseni takia pysty pitämään. En tiedä voisiko omaan ikkunaan saada jonkun äänieristysvirityksen. Tai sitten vaan nöyrtyisi ja palauttaisi Uskon, kun ei sitä pysty pitämään. Arkisin herätyskelloni on soinut normaalisti siinä klo 7 maissa. Kuudelta ehkä voisin siirtyä heräämäänkin tämän loppukesän, mutta tuo klo 5 on niin aikaisin, että sitten olen vain päivää pökkyrässä.

Olisi varmaan pitänyt luottaa Jumalan johdatukseen siitä, että kun ei alun perin kukkoa saanut, niin olisi sitten hyväksynyt sen tilanteen koko kesäksi. Yksi syy, miksi kukkoa myös halusin, oli se että yhdeltä tutultani kettu vei kukon keväällä ja hän sanoi, että ottaisi sitten mielellään syksyllä minulta kukon. Niinpä sitten ajattelin auttavani myös tätä tuttua samalla. No, tänään nyt sitten kuulin, että hän tuleekin saamaan kukon muualta. Eli se siitä auttamisyrittämisestä sitten. On nyt sitten kiekuva kukko ja jatkuva väsymys. En tiedä saanko tätä tekstiä kirjoitettua loppuun kun unettaa niin..

Mitä opin tästä? Että luottaisi vain Jumalaan kaikenlaisissa haluamisissakin. Tämä oli nyt oikein itseaiheutettu kärsimys. Tietysti pieni asia, kun halutessani voin melkein koska vain palauttaa Uskon. Mutta toisaalta hyvä muistutus siitä ettei sitten isommissa asioissa väkisin vääntäisi asioita. Minullahan on esimerkiksi hyvin usein mielessä se puolisoajatus. Ja tästäkin opetuksesta tulee vain mieleen että Jumala tietää paremmin mikä minulle sopii. Yksinolo on varmasti aivan hyvä ja sopiva asia minulle eikä ainakaan tarvitse yrittää väkisin vääntää mitään. Nyt on kukko, mutta en pysty siitä yhtään iloitsemaan kun se muistuttaa vain aamuheräämisistä. Isommissa asioissa en omilla typerillä haluamisillani haluaisi aiheuttaa vastaavia isomman mittaluokan ongelmia. Jumalan johdatus on sitten niin eri asia. Hän antaa voiman vaikeuksienkin keskellä.

Tässä on Uskon kuva ja minä lähden nyt huilaamaan.

Nirppanokat

Kesäkanat saapuivat kaksi viikkoa sitten. (Ankat on unohdettu ainakin tältä kesältä.) Tällä kertaa löysin tori.fin kautta kesäkanavälittäjän tästä aika läheltä, noin vartin ajomatkan päästä. Kanat ovat samaa ruskeaa tehomunijarotua, kuin mitä oli viime vuonnakin. Ja nytkin sen ikäisiä että ensimmäisiä munia on saatu sen jälkeen kun viikon olivat olleet täällä. Nuoria ja innokkaita neitejä. Kanoja on 4 ja kukkoa ei nyt sitten ainakaan toistaiseksi ole. Kysyin paikasta mahdollisuutta kukkoon ja heillä ei silloin ollut tarjolla, kun kanat hain. Jälkeenpäin sieltä sitten kuitenkin tarjottiin kukkoakin, mutta se on nyt sitten ainakin toistaiseksi jäänyt hakematta.

                                             Kanat miettimässä voiko piimää juoda.

Näiden kanojen erikoisuus on ollut ruokien poikkeuksellinen nirsoilu ja ennakkoluuloisuus. Useimmat ruuat mitkä olen vuosien varrella oppinut olemaan kanojen herkkua, nämä jättävät koskematta. On selvää, että näitä on syötetty alkupaikassaan täysrehulla eivätkä ole oikein oppineet muuhun. Aiempina vuosina olen oppinut että kuoritut auringonkukansiemenet ovat olleet kanojen herkkua. Nämä eivät ole niitä suostuneet nokkaansa laittamaan. Keitetyt perunat ja meloninkuoret, jossa on vähän melonia vielä jäljellä, jäävät koskematta myös. Alussa olin hieman epätoivoinen että tuleeko tästä yhtään mitään. Vehnän ja kauranjyviä ovat kyllä syöneet alusta asti, mutta siinä jää vielä proteiinit saamatta. Nyt kanat saavat päivittäin herneannoksen vähän keitettynä, niin se kyllä sitten menee. Ja piimä. Mutta ovat kyllä ihme nirsoilijoita. Ja sitten kuitenkin kun vietiin niille muutamia lehtokotiloita, niin johan alkoi taistelu niistä. Hyönteiset, etanat ja madot ovat parasta ikinä.

Kukkoa tarjottiin minulle siinä kohtaa, kun olin kaikkein epätoivoisin kanojen syömisen suhteen. Ajattelin että jos samasta paikasta tulee vielä nirso kukko, joka ei ymmärrä erilaisten ruokien päälle, niin tuleeko tästä yhtään mitään. Mietin että sen sijaan joku sellainen kukko olisi hyvä, joka voisi näyttää kanoille mallia että auringonkukansiemeniäkin voi syödä. Toistaiseksi kanat ovat ihan keskenään ja kyllähän ne ilman kukkoakin pärjäävät. Toisaalta kukon touhuja on kyllä mukava katsella. Ja sitten taas jos ostaa jonkun tuntemattoman kukon, niin ei tiedä että minkä luontoinen kaveri sieltä tulee. Katselen usein tori.fi:n kukkopalstaa ja kyllä siellä vaihtoehtoja on. Toisaalta taas en kovin kaukaa lähtisi hakemaan. Nykyään tulee laskettua paljon enemmän kuin ennen, mitä eri ajomatkojen bensat maksaa. Mutta joo, kyllä kukon voisin vielä ottaakin. Nähtäväksi jää, miten tämä menee. Voi olla että haen vielä nirsokukon, jos se on saatavilla.

Kanojen nimet ovat Rakkaus, Ilo, Rauha ja Itsehillintä. Enkä ole yrittänyt opetella erottamaan niitä toisistaan. Usein on kuitenkin niin, että kolme kanaa on keskenään ja yksi tekee jotain ihan omia juttuja. Muista erillään oleva on silloin Itsehillintä. Paitsi että välillä olen kutsunut sitä Itsepäisyydeksi, koska se välillä tekee hyvinkin omia juttua. Erään kerran kun illalla menin katsomaan kanakoppia, kolme oli sisällä orrella nukkumassa ja neljättä ei näkynyt missään. Olin jo ihan ihmeissäni kun sitä ei näkynyt tarhassakaan. Mutta sitten silmäni osuivat tarhassa olevaan tuomipöheikköön ja siellä tuomenoksalla oli kana orrella! Koskaan ennen ei tämmöistä ole tapahtunut. Itsehillintä oli löytänyt aivan uuden paikalla yöpymiseen! Mutta kyllä se sen jälkeen on nähty orrellakin muiden kanssa.

Eläinjuttuja on nyt näin paljon pitkästä aikaa enkä kaikkea jaksa yksityiskohtaisesti kirjoittaa. En ole vielä päässyt edes kertomaan toisesta eläinlajista! Kesäyllätys on nimittäin se, että täällä nyt sitten kuitenkin on myös kaksi lammasta. Olin ajatellut että tänä vuonna niitä ei sitten enää tule, kun lampuri jäi eläkkeelle. Mutta sitten eräs tuttu kysyi, että voisiko heidän kaksi lammasta tulla kesälaitumelle meille. Ja niin ne sitten tulivat. Muutaman päivä kuluttua tuli järisyttävä soitto. Meidän naapurissa kylässä ollut tanskandoggi oli hyökännyt toisen lampaan kimppuun. Kuvaillun perusteella odotin jotain aivan kauheaa näkyä ja pohdintaa siitä pitääkö lammas lopettaa vai ei. Helpotus oli suuri, kun vamma oli sen näköinen että paraneminen olisi mahdollista. Toki murehdutti ajatus syvän haavan tulehtumisesta, mutta kiitos Jumalalle, viikossa haava on parantunut oikein hyvin. Jännitystrauma kuitenkin näkyy lampaassa edelleen: se pälyilee ympäristöä aika paljon. Voi kun voisi sanoa lampaankielellä, että doggi ei asu tässä lähimaastossa.

Pitkästä aikaa oli nyt paljon eläinkuulumisia, vaikka ne eivät mitenkään ole koko elämä. Pieni ja kiva kesälisä kuitenkin. Jumalasuhdetta joudun kyllä nykyään miettimään ehkä vähän erilailla kuin ennen, kun tuntuu, että niin paljon erilaisia asioita vyöryy ja täyttää mieltä ja sydäntä. On taistelua siinä että rakastaisi tätä maailmaan ja tämän maailman asioita ja Herra jää sitten johonkin sivurooliin ja mukavien asioiden järjestäjän virkaan. Hän on kuitenkin aika lailla jotakin muuta, maailmankaikkeuden Luoja ja Herra, jonka Sanalla on kaikki luotu ja kaikki pysyy voimassa ja olemassa. Sydämestä ja sydämen valtiaan paikasta käydään taistelua. Minä itse, minun omat toiveeni ja haaveeni vai Jeesuksen Hengen kuninkuus? Koen nykyään olevani vähän jotenkin hukassa. On vaikeampi keskittyä Herraan, kuin joskus aikaisemmin. Mutta tällä kertaa lopetan nyt tähän ja kenties joku toinen kerta voin vielä kirjoittaa enemmän tähänkin liittyvää.

”Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku rakastaa maailmaa, Isän rakkaus ei ole hänessä. Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmien halu ja elämän korskeu, se ei ole Isästä vaan maailmasta. Maailma katoaa himoineen, mutta joka tekee Jumalan tahdon, pysyy iäti.” (1. Joh. 2:15-17)

Kesäasukin paluu

Terveisiä maalta. Muutin viikkoa sitten tänne maatilalle kesäasumaan – sama kuvio kuin viime kesänäkin. Mökki on edelleen homeessa eikä ole ollut mitään todellista toimeliaisuutta sen remonttiin. Viime kesänä jo harjoittelin kesäasumista isäni kanssa samassa talossa ja aivan hyvinhän se sujui. Kuten silloin kerroinkin, talo on sen verran iso, että ulko-ovia on kaksi, molemmilla omat vessat ja hyvin on omaa tilaa. On nyt sitten taas aivan ihana nauttia vihdoinkin lämmenneestä ja kukoistukseen puhjenneesta keväästä. Tämä on mielestäni vuoden kaunein aika, kun vihreä on niin tuoreen ja iloisen vihreää. Tänä vuonna vihreyttä ja lämpöä sai odottaa vielä ehkä normaalia vähän pidempään.

Kylvöt saatiin valmiiksi 20.5. ja kiitos Herralle että kaikki meni aivan hyvin. Muokkaukset hoiti 86 v isäni ja kylvötraktoria ajoi 75-vuotias mies, joka on ollut viime vuosi töissä kylvö- ja korjuuaikana. Varsinainen työntekijämme (42 v) ajoi tasausäestä, levitti lannoitteet (yhdelle pellolle luomukanankakkaraelannoitus), jyräsi ja kaikkea muuta yleisluontoista kylvöihin liittyvää. Itse jyräsin ehkä 2 tuntia ja siinä kaikki. Aika erilaista nyt kuin joskus muinoin kun olen ollut traktorissa itse koko kylvöajan. Ei tulisi enää mitään.

Kylvöjen jälkeen tulee välillä hetkeksi vähän tyhjä olo että mitäs sitten? Eipä nyt mitään ihmeempiä suunnitelmia tällekään kesälle ole. Mutta kyllä ne päivät yleensä tuppaavat täyttymään eikä mihinkään kovin ihmeelliseen minulla energiaa kyllä olekaan. Tähän aikaan keväästä yleensä iskee pieni taiteellisuuspläjäys. Viime vuonna maalasin kiviä ja tänä vuonna tilasin DIY mosaiikkityöpakkauksen kokeiluun. Mitä eläimiin tulee, jonkun näköisistä siivekkäistä olen kyllä taas haaveillut. Kana on tietysti tuttu ja helpoin, mutta sitten näin Torissa myös ilmoituksen ankanpoikasista ja nyt ole youtuubista katsellut kauhean paljon ankkavideoita. Tavallaan olisin hienoa kokeilla jotakin uutta – eli ankkoja. Mutta katsotaan. Lampaita ei varmaankaan tänä vuonna ole enää tulossa, kun lampuri jäi eläkkeelle eikä hänellä ole enää kuin ihan muutama oma lemmikkilammas.

Yksi muutos oli se, että en ole enää taloyhtiön hallituksessa. 10 vuotta tuli oltua ja kyllähän se ihan hyvä kokemus oli. Mutta viime talvena taloon muutti uusi aviopari, jonka mies oli valmis ottamaan vastaan hallituspaikan. Niin näin vapauduin sitten siitä pestistä. Ihan kiva näin, vaikka tämä viimeinen vuosi oli jo hyvin leppoisa kun en ollut enää puheenjohtaja.

Näin on sitten kesä monella lailla avoinna Herran edessä. Kenties tulee mentyä joillekin hengellisille kesäjuhlille, kun niihin on taas mahdollisuus. Joku matkakin olisi varmasti piristävä pitkästä aikaa ja harmittaa, kun on näin jässähtänyt olotila, ettei muka jaksa mitään. Ja sitten on tuo sotatila kuitenkin olemassa ja siten ei ole aivan sellaista ”normaalia” aikaa, mihin oli ennen koronaa tottunut.

Mutta joo, päivä kerrallaan. Ja tänään olisi vielä tarkoitus mennä kuulolle yhteen seurakuntatilaisuuteen. Siunattuja kevätpäiviä!

”Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne kasvavat. Eivät ne tee työtä eivätkä kehrää. Kuitenkin minä sanon teille: ei edes Salomo kaikessa loistossaan ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä.” (Matt. 6:28-29)

Viileä alkukevät

Äitienpäivä. Ehkä vähän hassu olo siitä tänä vuonna, kun se ei nyt oikein tunnu yhtään missään. Jonain vuonna olen kokenut silloin erityistä kipua omasta lapsettomuudesta, jonain vuonna kipuillut suhdetta omaan äitiini. Ja tietysti toisaalta konkreettisesti muistanut häntä. Konkreettisesti ei voi enää muistaa ja nyt kun on toinen äitienpäivä ilman hänen läsnäoloaan, niin se ei ole enää sama kuin ensimmäinen. Tänä vuonna tämä päivä ei oikein aiheuta mitään erityistä tunnetta eikä konkretiaa. Se on nyt vain päivä muiden joukossa.

Yksi asia, mikä kuluneella viikolla sen sijaan aiheutti tunnetta, oli Ylen uutisointi venäläissotilaiden tekemistä lasten ja nuorten joukkoraiskauksista Ukrainassa. Tämä todella aiheutti tunnetta. Mietin että jätänkö uutisen lukematta kun se arvatenkin on niin tuskallista, mutta en sitten halunnut ummistaa silmiänikään asialle. Jotakin niin kauheaa, äärimmäistä tuskaa ja pahuuden näennäistä valtaa. Oli aivan pakko rukoilla ja pyytää että Herra antaisi ajatuksia joiden avulla kestää tällaiset uutiset. Kuitenkin Jumalalla on vastaus aivan kaikkeen eikä mikään ole Hänelle mahdotonta. Olen tuon uutisen jälkeen saanut rukoilla sekä sotilaiden että näiden uhrien puolesta. Että Herra auttaisi ja armahtaisi näitä molempia. Jumalan lopullinen tuomio on oikeudenmukainen ja sydäntä varjelee se, että voi rukoilla vihamiestenkin puolesta ja siunata heitä. Toki tämä kauheus saa huutamaan lisää myös Suomen puolesta. Ettei saman kohtalon tarvitsisi kohdata meitä, vaan voisimme kääntyä Herran puoleen ja tehdä parannusta kansankunnan synneistä ilman että täytyy kohdata näin suuria kauheuksia.

Kevät on ollut viileä, joten pelloillamme ei ole toistaiseksi tapahtunut vielä mitään. Kenties tällä alkavalla viikolla sitten jotakin alkaa tapahtua. Jossain vaiheessa meinasi tupata perinteistä kylvöaikajännitystä, mutta se on nyt onneksi vähän rauhoittunut. Pitää taas koittaa päivä kerrallaan eikä murehtia etukäteen.

Olen myös miettinyt ja rukoillut Israeliin lähtemistä kesäkuussa. Mutta ainakaan toistaiseksi ei ole tullut täyttä rauhaa asiaan. On paikkoja, missä haluaisin käydä. Viimeksi olin Israelissa 2019 kesäkuussa ja näiden kolmen vuoden aikana yksi tuttuni on aloittanut Jordanin laaksossa  pienimuotoisen majatalotoiminnan, minne tietysti kiinnostaisi mennä. Mutta joku nyt sitten vain pidättää, etten pysty varausta tekemään. En tiedä vielä jääkö se kokonaan tekemättä, vai voisiko tämä juttu vielä jotenkin aueta, että saisin innon lähtemiseen. Rukouksiin jää tämä asia vielä.

Tässäpä nyt jotakin kuulumisia näin toukokuun alkuun. Saapa nähdä millainen kevät ja kesä tästä oikein tuleekaan. Toivottavasti saisi olla lähellä Herraa ja elää päivän kerrallaan.

”Mutta minun onneni on olla lähellä Jumalaa, minä panen turvani Herraan Jumalaan, kertoakseni kaikista sinun töistäsi.” (Ps. 73:28)