Munintatauko

Oon lähdössä vähän reissuille ny. Munijat jää muiden hoitoon. En tiedä koska tulee seuraava ploki. En kyllä tähänkään saakka ole mitenkään yrittänyt kirjoittaa säännöllisesti, mutta niitä on vaan tässä nyt pullahdellut niin kuin kanoilta munia, siis muna/ploki per päivä! :) Voi mennä heinäkuun puolelle ennen kuin pukkaa seuraavaa.

Siiven alla

Jossain vaiheessa huomasin ajattelevani, että kanat ovat oikeastaan aika hassun näköisiä. Sen takia kun niillä ei ole käsiä. Että kulkevat kahdella jalalla ja sitten on siivet, mutta niillä ne nyt eivät tee kauheasti mitään näkyvää. Kunhan oikoilevat niitä välillä. Ja pitävät apuna tasapainoillessaan orrella. Välillä hyppäävät ilmaan ja räpyttävät hiukan siipiä, mutta ei kyllä vielä mitään kanan lentoa ole nähty.

Siiville tulisi varmaan enemmän käyttöä, jos kanoilla olisi poikasia. Silloin ne varmasti ottaisivat poikasia siipiensä alle ja pitäisivät lämpimänä ja suojelisivat niitä. Poikasethan tarvitsevat paljon lämpöä. Ei kanallakaan siipiä turhaan ole.

Ihmisenkin on helpompi käsittää Jumalan huolenpitoa, lämpöä ja suojelua, kun Jumala itse vertaa itseään huolenpidossaan kanaemon toimintoihin. Toimintamalli ei varmaankaan ole Jumalalle vieras, kun onhan Hän Luojana suunnitellut ja toteuttanut kanan sekä koodannut sen geeneihin tällaisen toimintamallin poikasiaan kohtaan. Tuon mallin idean Hän on varmaankin ottanut omasta toimintatavastaan.

Jeesus kehottaa: ”Katsokaa taivaan lintuja” ja ”Katselkaa kedon kukkia” (Matt. 6:26,28). Sekä luonnon tuntemisessa että Jumalan tuntemisessa pätee sama havainto: Mitä enemmän tietää asioita, sitä paremmin ymmärtää, kuinka vähän oikeastaan tietää ja ymmärtää. Jos ei tiedä oikeastaan aiheista paljon mitään, ei voi käsittääkään, kuinka loputtoman monimuotoisia ne kumpikin ovat. ”Jos joku luulee jotakin tietävänsä, ei hän vielä tiedä, niinkuin tietää tulee.” (1. Kor. 8:2)

Seuraavat siivekkäät Raamatunkohdat ovat lohdullisia niille, jotka haluavat turvata Jumalaan. Saa uskoa että Hän toimii samalla lailla suojaavasti Hänen luokseen tulevaa ihmistä kohtaan, kuin kana omia poikasiaan kohtaan.
”Sulillansa hän sinua suojaa, ja sinä saat turvan hänen siipiensä alla” (Ps. 91:4)
”Varjele minua niin kuin silmäterää, kätke minut siipiesi suojaan.” (Ps. 17:8)
”Minä turvaan sinun siipiesi suojaan, kunnes onnettomuudet ovat ohitse.” (Ps. 57:2)

Pikatesti

Kanojen kieltä en edelleenkään ymmärrä. Aamulla ne rääkyvät, en tiedä miksi. Myöhemmin päivällä ne puhuvat kaa-kaa-kaa. Ja minä vastaan niille että kaa-kaa-kaa. Ja olen huomannut, että ehkä tekis hyvää välillä taas olla enemmän ihmisten ilmoilla, kun kohta vaan puhun kaikille että ”kaa-kaa-kaa” ja ”onkos meitä tänään on munituttanut” ja ”ei saa kiusata Outolintua”. Mielestäni kanat eivät edelleenkään kotkota iloisesti. En ymmärrä. Sitä odotellessa pitää sit vaan kirjoittaa plokeja.

Ihmisen suusta tulee ulos myös kaikenlaista äänimaailmaa. Raamatussa puhutaan paljon suusta ja sen sanoista. Jopa niin että ”jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä” (Matt. 12:36). Siinä kyllä riittää selittelemistä silloin itse kullakin..

Mulla on ollu ny mielessä uskossa olemisen pikatesti. Tää on ihan omasta hatusta vedetty ja siihen pitää suhtautua niin kuin kaikkiin pikatesteihin yleensä. Tulokset ovat siis vain erittäin suuntaa antavia ja voivat täten heittää suuntaan tai toiseen. Mutta kuitenkin. Kerron sen tässä:

Kuvittele, että ajat autoa kaikessa rauhassa. Radio soi ja olet rennoissa mietteissä. Vastaan tulee toinen auto ja kun se on melkein kohdallasi, yhtäkkiä huomaat kauhuksesi, että se onkin tulossa suoraan sinua kohti, sinun kaistalle. Mitä suustasi pääsee tuossa äkillisessä tilanteessa?
A) perkele/saatana!
B) Jumala/Jeesus/Herra auta!

Tästä voi vähän päätellä, ketä avuksensa huutaa hädän hetkellä. Molemmat osapuolet ovat todellisuutta, vaikkei moni sitä perkeleen nimeä lausuessaan ajattelekaan. Tai en minä ainakaan ollut ajatellut yhtään ennen uskoontuloani. Mutta ei kaiketi olisi sanaa perkeleelle, jos sitä ei olisi olemassa? Kumman apua tällaisessa tilanteessa sitten kaipaa? Jeesus sanoo: ”Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan” (Matt. 12:30). Kehotetaan myös: ”Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne” (2. Kor. 13:5).

Enkä ollenkaan sano, ettei pidä kiroilla. Kyllä sananvapaus on oikein hyvä asia. ”Sydämen kyllyydestä suu puhuu” (Matt. 12:34) ja jokainen voi tällöin omista sanoistaan pohtia kumpaa osapuolta haluaa kutsua tai ajattelemattaan kutsuu. Harva sanoo muuten yllämainitussa kuvitellussa pikatestitilanteessa: voihan nenä! ;)

Jaahas, jokohan kanat on jo alkanu kotkottaa…?

Mistä kana pissaa?

Onneksi jotkut miettivät elämän perimmäisiä kysymyksiä juhannuksenakin! Sain tänään nimittäin sähköpostia, jossa kysyjä kertoi pohtineensa koko aamun, että mistä kana pissaa. Vaikka montaa asiaa en kanan elintoiminnoista tiedäkään, tähän osasin antaa vastauksen, jonka olen oppinut äidiltäni jo lapsuudestani lähtien. Kanan niin kuin muidenkin lintujen pläjäykset sisältävät sekä pissan että kakan. Kätevä yhdistelmä, molemmat samassa! Valkoinen osa on pissaa ja se on värjäytynyt kalkista valkoiseksi. Tumma on sitten taas kakkaa. Että kun puhutaan vaikka biolanin kanankakasta ”yks kakkaa, kaks kakkaa”, niin se on oikeastaan harhaanjohtavaa mainontaa, kun siinä on myös kanan pissaa! Tätä jälkimmäistä asiaa en olekaan tajunnut itsekään aikaisemmin, vaan tämä kysymys ja siihen vastaaminen opetti nyt juuri minulle tämänkin asian. On se valtavaa! :)

Kysyminen on erittäin hyvä asia. Tämän yllämainitun kysymyksen arvoa nosti vielä huomattavasti se, että kysyjä on itse kotieläintieteen agronomi. Ja hän pystyi noin vain kysymään minulta, tänään kaksi viikkoa kesäkanoja pitäneeltä tyttöseltä tällaista kysymystä. Se kyllä vaatii tietynlaista nöyrää mielenlaatua. Joka taas koitui siunaukseksi minullekin. Minä taas en ollut tullut ajatelleeksi koko asiaa aiemmin, kun se oli ollut minulle ”itsestään selvää” lapsesta lähtien. Ja näiden asioiden kohtaamisesta syntyi mielenkiintoinen(??) blogi! :)

Hengellisissä asioissa vallitsee monilla nämä kaksi teemaa. ”Lapsesta saakka” ja ”voiko tällaista kysyä”. Tiettyihin asioihin on vaan urautunut lapsesta saakka, eikä niitä sitten ole tullut sen enempää pohdittua. Että Jumala on jonkinlainen ja että hengellisyys on jotakin tietynlaista, mitä isotäti tai mummu tai joku muu harjoitti. Ja että Jumala on Taivaallinen Isä, jolle voi sanoa iltarukouksen ja kirkossa voi käydä joskus. Näinhän se monilla menee, eikä asiat vain tule eteen eikä niitä tule mietittyä. Se on ihan luonnollista.

Jumala on kuitenkin antanut ihmisille aivot niitä käyttääksemme. Ja hengellisiä asioita saa ja on lupa kysellä ja kyseenalaistaa. Ja miettiä ja pohtia. Mitä tyhmemmän kuuloinen kysymys, sen parempi! Uskovat ilomielin odottaisivat kuulevansa kaikenlaisia kysymyksiä hengellisistä asioista. Kristilliset kirjakaupat ovat täynnä hengellisiä kirjoja. Ja Jumala odottaa, että Häneltä rukouksessa kyseltäisiin asioita. Varmasti Hän sitten järjestäisi jonkun vastaamaan tuohon kysymykseen. Vaatii vain pikkuisen nöyryyttä kysyä joltakin sitä asiaa, mitä on aina miettinyt. Jotakin ihan hassun kuuloistakin. Hengellisten asioiden mistä kana pissaa!

Jeesus sanoo: ”ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan” (Matt. 18:3). Lapset ovat tietyssä iässä kovia kyselemään. Ja taivasten valtakuntaan ei Jeesuksen sanojen mukaan pääse, jos ei tule lasten kaltaiseksi. Kyselyikään. Monet pienet hassut kysymykset voivat olla esteenä sille, ettei ole päässyt uskon tiellä eteenpäin. Tai edes sille uskontielle. Varsinkin jos on saanut jostain huonoja vastauksia. Jeesus sanoo: ” Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä.” (Matt. 23:13). Jos joskus on saanut ikävän tai tyhjäksi jättävän vastauksen, niin se ei tarkoita sitä että se välttämättä olisi ollut ollenkaan Jumalan tarkoittama vastaus tuohon kysymykseen. Sitä vaan sitten kannattaa kysyä muutamalta muultakin. Tai lukea joku toinen kirja, jos ensimmäinen ei antanut vastauksia. Uskovien vastaukset voivat olla joskus ”aivan mitä sattuu” tai kenties vastaaja ei edes ole uskossa, luulee vain olevansa. Mutta silti Jeesus kehottaa etsimään että löytäisi. Varmaan tarkoittaa vastauksia kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin.

Parhaimpia kysymyksiä on miksi Jeesuksen piti kuolla? Se oli minullekin, lapsesta saakka, ollut mysteeri. Jumala kyllä oli selvästi olemassa, mutta että mitä virkaa oli Jeesuksella? Tähän kysymykseen Jumala haluaisi myös henkilökohtaisesti jokaiselle vastata. Ja vastasi minullekin, silloin kerran, kun halusin oikein Jeesukseen tutustua. Vastaushan voidaan sanoa näinkin: "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” (Joh. 3:16). Mutta jos ei pysty ottamaan tätä vastausta vastaan tai ymmärrä sitä tai se kuulostaa vain sanahelinältä, niin se ei tarkoita, etteikö asia kuitenkin voisi vielä koskettaakin. Pitää vain kysyä ne kaikki muut kysymykset ensin pois alta, ennen kuin tulee tämän vuoro. Että miksi Jumala sallii sodat? Miksi on niin paljon kärsimystä? Miksi lapsuuteni oli sellainen kuin oli? Miksi joku kuoli nuorena? Miksi minulla on tämä sairaus? Miksi on niin monia eri uskontoja? Jne. Isän luo saa tulla kyselemään ja hän haluaa vastata niin kuin vanhempi lapselleen. Raamatun sanoja nämäkin: ”Se huulille suutelee, joka oikean vastauksen antaa.” (Sananl. 24:26)

Käänteinen nokkimisjärjestys

Kun kanoja tarkkailee häkin ulkopuolelta, niin havaitsee, että neljä niistä on aktiivista ja yksi surkein ja arin. Tämän viidennen harjassa on eniten toisten nokanjälkiä ja jos se tulee paikalle muiden mielestä huonoon aikaan, niin se saa tuntea toisten nokat selässään tai harjassaan. Minäkin nimitin sen Outolinnuksi, kun se niin paljon vietti aikaansa kopissa ja siellä vain nokki pahvilaatikon seinää. Ajattelin että onko se päästänsä vialla. Se on pienin, silmänsä ovat vähän surkean näköiset, höyhenpeitteensä kulunein. Niinä päivinä kun tulee vain 4 munaa, epäilen että juuri Outolintu ei ole muninut.

Asialle ilmeni kuitenkin aivan käänteinenkin puoli. Kun menen häkkiin ja yritän tehdä tuttavuutta kanojen kanssa, houkutella niitä lähelleni ja koittaa kesyttää ruuan kanssa, niiden rohkeusjärjestys onkin aivan toisenlainen. Nämä neljä ulkopuolelta tarkasteltuna niin mahtavaa ja pienimmän rökittäjää pinkovat karkuun pyrstösulat pölisten. Sen sijaan Outolintu tulee kaikkein lähimmäksi. Eilen minulla oli pakottava tarve saada pitää kanaa sylissä. ”Rohkea” nelikko säntäili tiehensä siihen tahtiin, ettei siitä mitään tullut, mutta Outolinnun sai helposti kiinni ja niin se oli sylissä paijattavana ihan kiltisti jonkun aikaa.

En tiedä minkä syyn takia Outolinnusta on tullut nokkimisjärjestyksen viimeinen. Joku pieni heikkous on riittänyt siihen, että siitä on tullut surkein ja sen jälkeen muut ovat pitäneet huolen, että se varmasti pysyy surkeimpana. Kai se jotenkin pelkää muita kanoja, kun niin pysyttelee paljon omissa oloissaan. Ettei tulisi nokituksi yhtään enempää, kuin mitä välttämättömillä ruuanhakumatkoilla joutuu kohtaamaan. Minun näkökulmastani Outolintu on kuitenkin kaikkein rohkein ja viisain lintu. Se ei pelkää ihmistä, joka on sentään niin paljon suurempi kuin kana. Ja se tulee edes hiukan tekemään tuttavuutta minun kanssani toisin kuin muut. Haluaisin seurustella kaikkien kanojeni kanssa, mutta tällä hetkellä kontaktia on saanut vain Outolintuun.

Näin se vaan menee usein Jumalasuhteessakin. Ensimmäisenä hänen luokseen yleensä uskaltavat mennä ne, jotka ovat tulleet nokituiksi muiden ihmisten taholta. Jotka eivät saa arvostusta muilta ihmisiltä ja jotka eivät jotenkin täysin sopeudu joukkoon. Näistä sitten sanotaan, että ovat keksineet Jumalan turvakseen, kun eivät elämässä muka muuten pärjäisi. Mutta Jumalan silmissä nämä ovat varmasti niitä rohkeimpia ja hän iloitsee siitä, että nämä tulevat Hänen luokseen, niin kuin minä siitä että Outolintu tulee luokseni. Jumalan maailmassa pätee käänteinen nokkimisjärjestys: ”monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi” (Mark. 10:31).

Mutta aivan yhtä paljon kuin minä haluaisin, että kaikki kanat rynnisivät luokseni, uskon että Jumala haluaisin että kaikki ihmiset rynnisivät Hänen luokseen. Jeesus sanoo eräälle kaupungille: ” Kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.” (Matt. 23:37)

Vaikka Outolintu on kaikkein nokituin, kyllä kaikilla muillakin toistensa nokkimisjälkiä harjoissaan näkyy, eikä niiden neljänkään elämä mitään täyttä harmoniaa ole, vaan nokaniskuja nekin saavat toisiltaan. Eikä tässä elämässä kukaan selviä haavoja saamatta. Kovin kauaa ei tarvitse ihmisen kanssa jutella, kun jo saa kuulla tai havaita, miten hänen elämäänsä on murrettu ja mitä haavoja herkkiin kohtiin on tullut. Kanoillakin harja on niin näkyvällä ja suojaamattomalla paikalla. Siihen tulee herkästi iskut ja siitä ne voi myös havaita. Emme me ihmisetkään pysty kipujamme piilottamaan. Tavalla tai toisella saamamme iskut ovat aina esillä. Jos ei suoraan, niin välillisesti.

Jumala haluaisi kuitenkin hoitaa kaikkia näitä matkan varrella saamiamme haavoja: ”Sillä näin sanoo Korkea ja Ylhäinen, jonka asumus on iankaikkinen ja jonka nimi on Pyhä: Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki, että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi.” (Jes. 57:15). Toisaalla: ”Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan ilosanomaa nöyrille, lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä.., lohduttamaan kaikkia murheellisia.” (Jes. 61:1,2) Ja Jeesus itse kertoo: ”Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen.” (Matt. 5:4) ja ”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon” (Matt. 11:28).

Muodonmuutos

Kanahäkkiä siirrettiin tänään uuteen paikkaan, uuteen puhtaaseen kohtaan. Nyt riittää taas ruohoja syötäväksi. Häkin siirtoa kanat pelkäsivät kovin. Eilen yritin kesyttää niitä heittelemällä nokan eteen herkkuaan, munitusrehua. Mutta sitäkin pelkäsivät kovin. Luulivat että pommitan niitä jollakin, vaikka oikein rauhallisesti yritin heitellä. Kun ei ne meinaa ymmärtää, että kanojen kuuluis tykätä siitä että niille heitellään jyviä tai muuta rehua! Säntivät karkuun ja heittäytyvät verkkoakin vasten. Ei siinä auta kuin koittaa vain rauhallisesti liikkua häkissä ja laittaa rehut kaukaloon. Kuuroille korville tuntuvat menevät kaikki lempeän hellät sanat ja muut tekemiset. Eivät ne osaa yhdistää, että joku kiltti ihminen tuo niille ruokaa eikä tuota kilttiä tarvitsisi pelätä, kun se haluaa vain niiden parasta.

Kanojen kyky ymmärtää ihmisen puhetta on siis jokseenkin rajallinen! Jos haluaisin mennä kertomaan niille, että minulla on hyvä tahto niitä kohtaan ja että asiat mitä niiden ympärillä teen, ovat niiden parhaaksi, niin minun pitäisi muuttua kanaksi, että voisin kertoa asioita heidän kielellään. Kenties jonkun mielestä olenkin jokseenkin munapää, mutta eläväksi kanaksi muuttuminen ei kuitenkaan onnistu. Enkä varmaan sitä haluaisikaan kokeilla. Tuonne koppiin asumaan. Kananpaskaan astelemaan. Nokkimisjärjestyksen armoille. Pitäisi rakastaa kanoja todella paljon, että haluaisin tulla edes joksikin aikaa sellaiseksi.

Minä en haluaisi tulla kanaksi, vaikka saisin silti elää tässä samassa pihapiirissäkin. Jumalan Poika halusi kuitenkin tulla ihmiseksi, vaikka se tarkoitti sitä, että Hän jätti taivaan kirkkauden ja oman valtansa, Isän ja enkelilegioonien seuran ja palvelukset sekä olotilan, jossa ei ole ajan eikä ruumiin rajoitteita. Hän tuli tänne hikoilemaan, käymään huusseissa, sairastelemaan, työskentelemään, elämään lapsiperheessä esikoisena kenties muiden lasten kiusattavana, kiertelemään ilman majapaikkaa, kuulemaan ivaa ja tulemaan teloitetuksi.

Minusta ei tulee kanaa, mutta Jumalasta tuli ihminen. Jeesus ”otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen. ” (Fil. 2:7) ”Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi.” (Hebr. 2:14) ”Sentähden että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa.” (Hebr. 2:18) Ja ”sentähden piti hänen kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi, että hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalan edessä, sovittaakseen kansan synnit.” (Hebr. 2:17).

Jos tulisin kanaksi kertoisin niille, että niistä välitetään ja että ei tarvitse murehtia mistään eikä pelätä mitään, ja että annan niille kyllä ruuan ajallaan, mutta tosin päiväannoksen kerrallaan, jne. Näitä samoja asioita Jeesuskin kertoi ihmisille, kun massoittain väkeä oli kokoontunut kuulemaan häntä Gennesaretin järven läheisyyteen. :) (Matt. 6:25-34)

Päivän extra

Oltiin tänään iltapäivään asti pois kotoa ja vasta neljän maissa kävin hakemassa päivän munat. Hämmästyksekseni niitä oli 6! Viideltä kanalta. Ajattelin, että onko joku tehnyt mulle käytännön pilan ja tuonut pesään yhden ylimääräisen! Mutta missään munassa ei ollut leimamerkintöjä :)

Munankuori murtuu

Olen selaillut kirjahyllystämme löytyneitä 60-luvun kananhoitokirjoja. Yhden nimi on ”Untuvikosta munivaksi” ja sen kannessa on valokuva pörheästä untuvikosta. Aloin miettiä, että olenko koskaan nähnytkään livenä kanan untuvikkoa. Ja sitä, kun se kuoriutuu munasta. Ehkä jossain telkkariohjelmassa on kana kuoriutunut. Ja ehkä joskus jossain maatalousnäyttelyssä tms. on ollut untuvikkojakin ihmeteltävänä. Mutta kovin on vähäiset nämä kuoriutumis- ja untuvikkohavainnot. Ei uskoisi että meidänkin kanat ovat joskus olleet munankuoressa!

Munia ja niiden sisältöä voisi helposti verrata ihmisen sisäiseen maailmaan. Kaikki asuvat ruumiinsa kuoressa, jossa on toki kaikilla omat persoonalliset eronsa, mutta jotka kuitenkin ovat loppuviimein kaikki hyvin samanlaisia. Ja kenenkään ulkokuoren perusteella, varsinkaan jos ajatellaan sitä kuorta, joka meillä on ilman ihmisen tekemiä omia lisäyksiä kuten vaatetuksia, tunnusmerkkejä ja muita tyylejä, ei voi päätellä, mitä ihmiset sisässä on. Ainakin kuoltuamme olemme kaikki aivan samanlaisia kuoria. Ja syntyessämme olimme. Siinä välissä voi olla enemmän tai vähemmän oman munankuoremme maalausharrastusta.

Mutta mitä sitten tapahtuu, kun onkin kuoren murtumisen aika? Ruumiin toiminnot lakkaavat eli Raamatun sanoin ”vaikka tämä meidän maallinen majamme hajotetaankin maahan”. Kuoren murtuminen on kuitenkin vasta alku kanan elämälle. Munansisäinen elämä on kestänyt noin 3 viikkoa, kanan elämä voi sen jälkeen kestää vuosia. Ihmiselämä tässä ruumiin munankuoressa kestää 0-120 vuotta, mutta sen jälkeen kuoresta pullahtaa untuvikko, jolle kuolema onkin vain tämän ikuisuusolennon vapautuminen kuorestaan aivan toisenlaiseen todellisuuteen, joka on kuoren ulkopuolella. Kananpoika ei voi kuorensa sisällä ollenkaan käsittää minkälaista on munankuoren ulkopuolella. Eikä ihminen voi ollenkaan käsittää millaista on elämä poissa tästä maailmasta ja ilman tämän ruumiin rajoitteita. Mutta silti vaikkei kana sitä munan sisässä käsitäkään, silti sen ominaisuudet valmistuvat juuri tätä maailmaa varten. Ja Raamatun mukaan ihminen taas on valmistettu nimenomaan ikuisuutta varten. Että siellä vasta lopulta täydellisesti selviää, miksi olemme olemassa. Minkä täyttymyksen saavat nekin Raamatun sanat, jotka kertovat: ”Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa”. ”Sinä päivänä te ette minulta mitään kysy”, totesi Jeesus.

Meidän sisällämme on elävä sielu, jonka pystyy elämään myös ilman tätä ruumista. Sen todistavat jo pelkästään aika useidenkin kokemat ruumiista irtoamiskokemukset. Tämä aika on kuitenkin tarkoitettu elettäväksi tässä ruumiissa ja niin kuin munankuori on suoja kehittyvälle tipulle, niin varmaan meidän sielummekin tarvitsee ruumistamme myös jonkunlaiseksi suojaksi. Siten on vaarallistakin lähteä itse tietoisesti harjoittamaan ruumiista irtoamiskokemuksia, koska luulisin, että niissä sielu joutuu tekemisiin sellaisten henkivaltojen voimien kanssa, jotka eivät tee sille hyvää. Joillakuilla taas on ollut esim. onnettomuudesta tai sairaskohtauksesta johtuvia tilanteita, jossa Jumala on sallinut sielun irtoamisen ruumiista. Nämä henkilöt ovat voineet jopa Jumalan suojelemina päästä pistäytymään ajasta ikuisuuden puolella. He ovat kuvailleet nähneensä siellä kaksi paikkaa ja kahden eri hengen vaikutuksen: kaamean tuskaisan pimeyden ja valtavan ihanan ja täydellisen, sanoinkuvaamattoman rakkauden puolet. Näitä paikkoja ei mennä katsomaan tämän ruumiin aikana, mutta ruumiista kuoriutunut sielu elää tuota tulevaa varten.

Kaikki tuntevat stereotyyppiuskovaisen ärsyttävät sanat: ”Joudut helvettiin, jos et usko Jeesukseen”. Harva pystyy niitä iloiten ottamaan vastaan ja kokemaan, että tuo ihminen aivan erityisesti rakastaa häntä, kun hänelle näin sanoo. Toivottavasti jokainen joka näistä sanoista on loukkaantunut, voisi antaa sanojalle anteeksi, sillä rakkaudesta ne kuitenkin on sanottu vaikkakin ehkä erityisen taidottomalla ja ehkä jopa tylyllä ja kylmäkiskoisella tavalla. Mutta eihän rakkauden vastakohta kuitenkaan ole varoittelu eikä nuhtelu, vaan välinpitämättömyys. Perheissäkään ei ole niin vaarallista, vaikka joskus huudetaan ja ovet paukkuvat. Mutta sitten on surullinen tilanne, jos ketään ei enää kiinnosta mitä toisen elämässä tapahtuu.

Levollinen sanoma on se, että jokaisella on mahdollisuus tulla tuntemaan kuka Jeesus on, miksi Hän tuli käymään maan päällä ihmisruumissa ja mitä se jokaisen omalle kohdalle merkitsee. Jeesus sanoo: ”Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan” (Matt. 7:7) ja ”Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu” (Joh. 10:9).

Born To Be Free

Ennen kuin kanat olivat edes tulleet tänne, niin haaveiltiin, että ne voisivat jossain vaiheessa olla kokonaan vapaana pihapiirissä. Mennä tepastella ruohikossa, laiduntaa apiloita, olla kanana tunkiolla, kuopia kukkapenkit piloille jne. Että ne olisivat jotenkin sillä lailla kesyjä, että ne sitten saisi tarpeen vaatiessa vaikka yöksi pienempään koppiin ja että muutenkin pysyisivät tässä pihapiirissä. Tätä toivoa en ole menettänyt, onhan tässä vielä useampi kuukausi aikaa tätäkin kokeilla, mutta juuri nyt näyttää vähän toivottomalta. Kanat vaikuttavat niin kovin aroilta edelleen, tuntuvat pelkäävän minua enkä ymmärrä voisiko niitä saada millään lailla kiinni tai yhteen paikkaan, jos ne päästäisi vapaaksi.

Nykyinen kanahäkki on siis noin 3x3 metriä. Se tuntuu riittävän nyt hyvin asteluareenaksi. Näin reilun viikon täällä olon jälkeen uskaltavat jo kulkea häkin toisellakin laidalla! Ja kai ne muutenkin ovat jotenkin aktivoituneet. Maahan on ilmestynyt vähän isompikin multakylpykuoppa ja sitten juoksevat kärpästen perässä. Eilen jonkun koppakuoriaisen lento päättyi kanan nokkaisuun ja syödyksi tulemiseen. Alkavat tajuta, että suriseva ääni voikin tarkoittaa välipalan saapumista!

Mutta että vapauteen? Sitä en vielä uskalla. Haluaisin, että oppisivat jotenkin olemaan pelkäämättä ihmisiä, etteivät juoksisi täysillä karkuun. Ja tietysti vapaudessa on myös muita vaaroja: kissoja, koiria ja ties mitä. Joku kissa täällä ainakin hiiviskelee ja sille ovat kanat kaakattaneet hurjasti. Mutta se on ollut turvallisesti kanaverkkoaidan toisella puolella.

Häkki on nyt sekä vangitsija että suojaaja. Äkkiseltään ja puhtaasti kananäkökulmasta voisi ajatella, että se on vain vapautta rajoittava tekijä, mutta kananhoitajan näkökulmasta häkki on ensisijaisesti niitä suojaava tekijä. Häkin sisässä ne ovat paljon paremmassa turvassa, kuin täydellisessä vapaudessa. Sinne eivät kissat pääse ja kun eivät ehkä osaa varoa oikeita asioita ja toisaalta pelkäävät turhaan ihmisiä, niin nyt niiden vaan täytyy olla siellä. Sitten jossain vaiheessa katsotaan, jos luonteensa olisi rohkaistunut ja ne voisikin päästää vapauteen.

Luulisin, että aika moni ajattelee, että uskovana eläminen on kuin ahtaassa häkissä olemista. Että häkin reunoina on jos jonkinlaisia sääntöjä, joita pitää noudattaa ja että ”kaikki kiva” on jotenkin kiellettyä. Tällainen ajatus on voinut helposti syntyä, jos vaikka joku on joskus esim. kieltänyt pelaamasta korteilla, paheksunut alkoholinkäyttöä, sanonut tanssimista synniksi tms. Että on kokenut tulleensa moitituksi tai rajoitetuksi ja on tullut tunne, että tuo toinen luulee jotenkin olevansa parempi ihminen kuin nuhtelun kohde. Eikä kuitenkaan ole edes saanut mitään kunnollista selitystä, miksei näitä asioita saisi tehdä.

Ymmärrän, että aivan kuin minulla on halu päästää kanat nauttimaan täydellisestä vapaudesta, samoin myös Jumalalla on halu päästää omat lapsensa nauttimaan elämän vapaudesta. Raamatussa sanotaan: ”Kaikki on luvallista, mutta ei kaikki ole hyödyksi”. Mutta niin kuin minä nyt haluan suojella kanojani pitämällä niitä häkissä, luulen että Jumalakin rakkaudessaan joutuu pitämään omiaan sääntöjen häkeissä, mutta vain siksi että nämä eivät tunne Jumalaa kyllin hyvin eivätkä elä niin läheisessä suhteessa Häneen, että joka asian tullen kysyisivät Isän mielipidettä asiaan, jotta Hän voisi antaa enemmän vapautta. Kun uskovainen noudattaa jotain sääntöjä, niin pysyy edes jonkunlaisessa turvassa, vaikka se ei olekaan sitä, minkälaiseen uskonelämään Jumala lapsensa parhaimmillaan haluaisi. Ja sitten taas jos tämä häkkiuskova alkaa jaella näitä sääntöjä muille, niin muut kokevat tulevansa sullotuksi samaan häkkiin ja sellaistahan on pakko juosta karkuun. Kuinkahan moni uskovainen vanhempi onkaan rakkaudessaan lapsiaan kohtaan kieltänyt näiltä yksipuolisesti syitä selittämättä erinäisiä asioita ja siten aiheuttanutkin hengellisen ahtaanpaikankammon lapseensa. Aivan kuin Isä Jumalakin olisi ensimmäisenä sulkemassa omansa oikein pieneen ja ahtaaseen häkkiin.

Itse olen saanut huomata Jumalan toimivan kaikkea muuta kuin asioita kieltävällä tavalla. Hän toimii kuin isä, joka nähdessään pikkupoikansa saaneen jostain salaa käsiinsä puukon, jolla voisi vahingoittaa itseään, ei suinkaan mene ja revi puukkoa väkisin pois vaan tulee lempeästi pipari kädessä ja vaihtaa tuon vahingoittavan aseen tuohon hyvään. Jumala kyllä ottaa elämästämme pois asioita, jotka eivät tee hyvää, mutta Hän antaa tilalle moninkerroin parempia asioita. Jumalan luo voi tulla kaikkien asioidensa kanssa, eikä tarvitse ajatella, ettei minusta ole uskovaiseksi, kun olen sellainen ja sellainen. Kyllä Isä hoitaa lastaan ja pystyy kauniisti ja satuttamatta ottamaan pois sellaisia asioita elämästä, jotka eivät tee hyvää pitkällä tähtäimellä. Jeesus sanoo: ”En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä” ja ”Sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos”.

Ravitsemustiedettä

Kanojen ruokinta ei ole mitään aivan yksinkertaista hommaa ollenkaan! Voisi äkkiseltään luulla, että niille vain nakellaan jotain jyviä ja siinä kaikki, mutta ei se aivan niin mene. Itsekään en oikein tahdo muistaa aiheesta opiskeluajalta enää mitään.

Meillä kanoille on tarjoiltu kauroja, spelttivehniä, munitus-punaheltta-pt-plus -rehua, kanankalkkia, satunnaisesti piimää ja perunaa ja jotain muita ruuantähteitä sekä soraa. Vintiltä sattuikin löytymään edellisen sukupolven aikaista kanankalkkia, säkillinen murskattuja simpukankuoria. Kalkkia tarvitaan munankuorien muodostumiseen. Soraa kanat syövät sen takia, että niillä on kivipiira-niminen elin, joka on sisäinen mylly ja siellä jyvät jauhautuvat näiden jauhinsorakivien seassa. Aika innokkaita ovat olleet kivien syönnissä! Hauskaa oli nähdä kanojen ensi kertaa juovan Asidofilus-piimää. Ja Atrian punainen teki myös kauppansa. Sekä valkoviinissä haudutettu kirjolohi! Spagetti ei heti innostanut.

Ihmettelyä on kuitenkin aiheuttanut jyvien ja munitusrehun syönti. Ohjeen mukaan munitusrehua kuuluisi olla jatkuvasti saatavilla ja sen lisäksi jyviä annettava 50-70 g/kana/päivä. Tarkoittaa siis sitä, että kanojen kuuluisi innokkaasti syödä ensin jyvät ja sen jälkeen täyttää loppu ruuantarpeensa munitusrehulla. Ja nyt kuitenkin näyttää siltä, että meidän kanat eivät ole tätä ohjetta ollenkaan ymmärtäneet, vaan ne vetävät kupunsa täyteen munitusrehua ja kauroja vain jonkun verran. Ja nyt sitten murehditaan, että saavatko ne liikaa valkuaista, jota munitusrehu siis sisältää. Ja jos saa liikaa valkuaista, niin sitten voi tulla virtsahappomyrkytys. Miksei nää kana-aivot tajua, että kaurat on hyviä?! Kuorittunakin niitä on tarjoiltu. Eivät ymmärrä, että voi tulla kipeäksi, jos ei syö kauroja tarpeeksi. Nyt sitten on yritetty vähentää munitusrehun tarjoilua, että söisivät myös kauroja ja spelttivehnää.

Ihmisen ruokinta ei myöskään ole ollenkaan yksinkertaista. Ainakaan sisäisen ihmisen ruokinta! Useimmat kyllä tietävät ainakin suurin piirtein, kuinka tulisi syödä terveellisesti ja sitä sitten noudattaa kuka mitenkin. Mutta sisäisen ihmisen ruokinta sitten jo helpommin unohdetaankin. Että senkin pitäisi olla monipuolista ja ravitsevaa. (Monien tv-ohjelmien katselua ainakin voisi verrata oikein epäterveelliseen sapuskaan..) Ja ongelmana on, että se mikä on terveellistä, ei välttämättä ensin maistu hyvältä. Ainakaan ennen kuin on kokeillut. (Näissäkin kanoissa moni on tosi ennakkoluuloisia, yksi vain uskalsi syödä kirjolohta, muut käveli ylitse.)

Parasta sisäisen ihmisen rehua on ainakin omasta kokemuksesta Raamattu eli Jumalan Sana ja siitä kumpuavat asiat eri muodoissaan, opetuksina, puheina, lauluina, kirjoituksina, keskusteluina, tekstareina, nettisivuina jne. Siinä on ihmisen kaikkein sisimmän täysrehu, josta ei mitään puutu. Tämän täysrehun täydelliseen imeytymiseen sisäisen ihmisen ruuansulatukseen tarvitaan kuitenkin se, että on tullut uskoon ja saanut taivaalliset entsyymit, jotka voivat hajottaa tätä hengellistä ravintoa. Muistan kuinka ennen uskoontuloani luin joskus Raamattua ja se oli aika käsittämätöntä tekstiä. Ja kuinka sen jälkeen kun olin saanut ymmärtää Jeesuksen kuolleen juuri minun syntieni tähden, välittömästi myös Raamatun luku alkoi kiinnostaa ja tuli kova nälkä lukea sitä. Jotkut uudet entsyymit siinä sain!

Aika moni on siinä tilanteessa kuin meidän kanat. Syö sellaista rehua eli elämässä on asioita, jotka voivat olla liiallisesti tai yksipuolisesti annosteltuna vahingollista. Eikä ymmärrä syödä sitä, mikä myös olisi tärkeää eli Jumalan Sanaa ja hengellisten asioiden pohdintaa. Rakkaudessani kanoja kohtaan olen nyt joutunut vähentämään munitusrehun annostelua, jotta oppisivat kääntymään myös kaurojen puoleen. Ja rakkaudessaan ihmistä kohtaa Jumala joutuu tyhjentämään ihmisen elämän ruokavatia joistain asioista, jotta hän havaitsisi kääntyä Jumalan Sanan ja hengellisten asioiden puoleen. Tai sitten Jumala sallii tulla esiin niiden oireiden, joita yksipuolinen ruokavalio tuottaa ja siten vetää ihmistä myös Hänen taivaallisen rehunsa puoleen. Jeesus tuli ihmiseksi ja kertoi ihmisen kokonaisvaltaisen täysrehuruokintareseptin: ”Jeesus sanoi heille: ’Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa’” (Joh. 6:35).

Vaatetusploki

Olen sivistänyt itseäni ja oppinut, että suosituimpia blogeja ovat muotiblogit. Joku kertoo mitä hänellä on kulloinkin yllään tai mitä muodikasta on ostanut. Kuljen siis trendien mukana ja kerron vaatetukseni tässä blogissa: Mulla on jalassa ikivanhat kuluneet farkut ja yläosassa viininpunainen teepaita, jossa on koinsyömiä tms. reikiä ja sen päällä vuosi sitten Prismasta ostettu sininen pitkähihainen puuvillapaita. Toissapäivänä mulle yritettiin puhelinmyynnillä kaupata mukamaks ilmaisia (maksa vain postikulut) Evita-alushousuja, olis saanu valita stringistä tai tangasta. En ottanu kumpiakaan. En jatka muotiblogia muina päivinä, vaan silloin voi lukija päätellä: ”samat retut kuin eilen”.

Mutta kanat. Ne siis on rodultaan valkeita leghorneja. Niiden siis pitäisi olla valkeita. Tai en tiedä pitäisikö, mutta ainakin periaatteessa ne voisivat olla valkeita ja olisi tavallaan hienoa, jos ne olisivat aivan vitivalkeita. Mutta oltuaan meillä viikon, ne ovat kyllä enemmän paskanruskeita leghorneja. Ei nyt siis täysin paskanruskeita, mutta ei kyllä mitään vitivalkoisiakaan. Ja oon miettiny, että millä ne saisi valkoisiksi, mutta en ole keksinyt. Kuivikkeita on vaihdettu ja multakylpyjä ne ottavat, mutta silti niissä on paskalänttejä ja väri on paikoin kellertävä. Pohjauntuvat ovat kyllä upean valkoisia ja jossain valaistuksessa kanat jopa näyttävät oikein valkoisilta. Saa nyt nähdä sitten, että uusiutuuko niiden höyhenpeite kesän mittaan ja voisiko siitä tulla valkoinen. Ja jos voisi päästää niitä vielä isompaan vapauteen eli pois tuostakin häkistä niin ehkä ne ruohossa kulkiessa puhdistuisivat. Mutta tällä hetkellä ei vielä mitenkään voi päästää niitä täyteen vapauteen. Siellä olisi liikaa vaaroja noin tottumattomille ja aroille kanoille.

Pitäisi olla valkea, mutta ei kuitenkaan ole. Ja kuitenkin minä tiedän ja näenkin, että ne ovat valkeita. Eivät ne ole ruskea leghorn –rotua, vaan valkeaa, se on aivan selvää. Valkea taas on aivan hassu linnun väri. Suorastaan luonnoton. Ei mitään suojaväriä. Ja kuitenkin niin puhuttelevan valkoinen.

Ajattelen että uskovat ovat kuin valkeita leghorneja. Jotenkin erottuu tai ainakin Jumalan tarkoitus olisi että erottuisi puhtaudella ja valkeudella muista kanoista. Uskoon tullessa ihmisestä tulee valkea leghorn: ”Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.” (Jesaja 1:18) Mutta sitten kun uskovien elämää tarkkailee, huomaa että aika monen elämässä on kuitenkin erinäisiä paskatahroja. Jollain vain ihan pikkuisen, jollain enemmän. Mutta kuinka ne kaikki tahrat valkoisessa näkyvätkään! Jos mun kanat olisivat ruskeita maatiaisia, niin niissä ei lika näkyisi ollenkaan enkä edes tietäisi että ne ovat paskaisia. Mutta valkoisessa näkyy. Ja niin näkyy syntikin uskovan elämässä. Tai jotenkin vaan tökerö käytös yms. Se oikein loistaa niille, jotka ulkoapäin tilannetta tarkkailevat. Silloin on helppo ajatella, että tuommoisia ne uskovatkin ovat, ihan samanlaisia kuin muutkin. Tai että vielä hullumpia, jos oikein kokee tulleensa ”käännytyksen” kohteeksi. Itse muistan ajalta kuin en vielä ollut uskossa oikein hyvin erään uskovan ystäväni ikävät sanat jostain ihmisestä. Ja ajattelin että eipä tuonkaan puheet tuon kummoisempia ole, mitäpä minunkaan elämäni muutosta tarvitsisi. Mutta kuitenkin hän oli valkea leghorn ja hänen elämänsä puhutteli minua tuosta tahrasta huolimatta.

Uskon että Jumala puhdistaa omiaan pikkuhiljaa kaikista paskatahroista valkeiden leghornien höyhenpuvussa. Jumala vie uskovia uusiin ympäristöihin, olosuhteisiin ja tilanteisiin, joissa Hän voi puhdistaa lastensa elämää. Kyllä kanatkin kovasti itseään puhdistavat jatkuvasti, mutta tietyt tahrat vaan ovat sellaisia, etteivät ne itse niitä pysty puhdistamaan. Niin on uskovissakin paljon asioita, joita ei vaan itsessään pysty muuttamaan vaikka haluaisikin. Ja silti on saanut muuttua ruskeasta leghornista valkeaksi leghorniksi. Tärkein on Hän, joka muuttaa ihmisen sisimmän veriruskeasta lumivalkoiseksi. Jeesus sanoo: ”Minä neuvon sinua ostamaan minulta..valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit.” (Ilm. 3:18)

Täydellinen pakkaus

”Ja kuka teistä on se isä, joka poikansa häneltä pyytäessä kalaa antaa hänelle kalan sijasta käärmeen, taikka joka hänen pyytäessään munaa antaa hänelle skorpionin? Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa enemmin taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä anovat!” Luuk. 11:11-13

Tässä Raamatunkohdassa Jeesus kertoo, kuinka muna on hyvä asia. Oletan nyt, että tämän voi katsoa koskemaan myös kanan munaa. En tiedä, syötiinkö tuohon aikaan muidenkin lintujen munia, mutta toisaalla Jeesus puhuu kanaemosta, joten kanojakin oli, ja ajattelen tässä nyt, että tämän voidaan katsoa koskevan myös kananmunaa. Raamattu on siis täynnä myös ravitsemusneuvontaa! Kalan terveellisyyden tunnustavat nykyään monet muutkin, mutta Jeesus tokaisee sen tuossa parituhatta vuotta sitten.

Kananmuna on ollut monenlaisten ravitsemusspekulaatioiden kohteena. Edelleenkin kansalaisissa istuu lujassa taannoin opetettu käsitys, että kananmunan keltuainen on kolesterolin takia huonoa, vaikka tutkijat ovatkin nykyään jo taas sitä mieltä, että kananmuna onkin erittäin hyvää ravintoa. Monissa maissa syödään munia tupla- tai triplamäärät suomalaiseen keskikulutukseen verrattuna, eikä näistä maista raportoida sen hälyyttävämpiä kolesteroliarvoja. Erittäin runsaasti kananmunia syödään Israelissa. Näyttää siltä, että juutalaisten keskuudessa edelleen ymmärretään Israelin Jumalan antama viisaus munien terveellisyydestä ja sopivuudesta ihmisen ruuaksi. Jostain taas muistan kuulleeni väittämän, että raa’at kananmunat toimisivat myös potenssilääkeenä. Herääkin kysymys, onko kolesterolin pelossa vähennetyllä kananmunien kulutuksella ja lisääntyneellä potenssilääkkeiden kysynnällä yhteys?! ;)

Kuinka kananmuna voisikaan olla huonoa ravintoa? Onhan siinä mukana kaikki mahdolliset ravintoaineet, vitamiinit ja hivenaineet, joita tarvitaan kaikkiin niihin entsyymireaktioihin ja energiaksi, jotta jos munasolu tulisi hedelmöitetyksi munassa olisi mahdollista kehittyä täydellinen itsenäiseen elämään kykenevä tipu untuvineen päivineen. Ja koko eväs upeassa Luojan suunnittelemassa kuluttajapakkauksessa, josta jalostava teollisuus voi vain haaveilla! Kierrätettävä pakkaus, jossa sisältö säilyy pilaantumattomana noin kuukauden täysin hygieenisenä. Ei säilöntäaineita eikä lisättyjä suojakaasuja. Särkymisvaara tietysti on, mutta ei pidä laittaa kaikkia munia samaan koriin..

Tänään viisi kanaa muni vain 3 munaa. En oikein tiedä miksi joka päivä ei kaikilta munia tule. Varmaan monet tekijät voivat siihen vaikuttaa.

Munalle yksi hyvä käyttötapa on äitini munajuoma-resepti. Siinä sekoitetaan tehosekoittimessa keskenään raaka muna, marjoja, hiukan vettä ja hunajaa.

Suomalaisen kananmunan ihme on ollut ja on edelleen salmonellavapaus. Tarkoittaa mm. sitä että suomalaisia munia voi syödä raakana ja pehmeäksi keitettynä, mutta samaa ei voi suositella ulkomailla tehtäväksi. Tämä puhtauden siunaus kannattaa käyttää myös täysimääräisesti.

Jaaha, pitäisikö vielä lähteä katsomaan, jos kuitenkin olisi tullut se päivän neljäskin muna!

Vapauden hinta

Oli synkkä ja myrskyinen yö. Tuuli kovasti, vettä piiskasi, joskus jyrähtelikin. Toissayö oli sellainen. Ja ajattelin että mitähän kanat tykkää. Että jos ne kananaivoillaan oikein pinnistelisi, niin olisiko niillä ollut ikävä häkkikanalaan. Siellä oli tasainen mukava lämpötila, raikas ilma, lannanpoisto toimi, täysipainoista ruokaa tuli säännöllisesti, puhdasta vettä aina saatavilla, ei ollut pelottavia ääniä. Iloinen kotkotus täytti kanahallin, kun sinne silloin kurkkasin.
Toista se on vapaan kanan elämä. Kova kriisi on läpikäytävänä, että sopeutuu tähän uuteen vapaan kanan elämään. Lämpötilat vaihtelevat parista yöasteesta helteeseen, myrskytuuli tuivertaa, vaikka toki tuulen ja sateensuojaan pääsevätkin. Kattopelli ropisee. Kaikenlaiset äänet ihmetyttävät ja niitä pitää kaula pitkällä päätä kallistellen kuunnella: traktoria, ruohonleikkuria, lentokonetta, mopoa, räkättirastaan varoitushuutoja, muiden lintujen liverryksiä. Ja niitä ihmisiä, jotka hyppää häkissä ja sen laidalla lätisemässä tipatipatipa, kanakanakana, oivoivoikunonhienoja.

Vieläkin ovat aika hiljaisia ja arkoja kanasia nämä siivekkäät viiden päivän jälkeen. Ehkä nyt eilen jo vähän enemmän uskalsivat avata ääntään. Mutta ei sitä kyllä vielä iloiseksi kotkotukseksi voi sanoa. Taitaa olla vieläkin niin paljon uutta ympärillä, että hiljaiseksi vetää. Vaan onhan se elinympäristö nyt monimuotoisempi. On tongittu vähän maata ja otettu maakylpyjä, istuttu orrella ja munittu pesään. Tehty pieniä spurtteja ja heiluteltu siipiä. Erilaista elämää.

Asioilla tapaa olla puolensa ja puolensa. Ja vapaudella hintansa. Mutta vapauteen meidät on kuitenkin tarkoitettu. Rikkaaseen elämään ja monimuotoiseen elämään. Siihen kuuluu hyvää ja huonoa, maakylpyjä ja myrskyä. Mutta silti niissä ahtaissakin oloissa on hyvät puolensa. Ja sen jälkeen voi iloita toisenlaisista elämänvaiheista. Jumalan vinkki Raamatussa ihmisen elämään on ”Kiittäkää joka tilassa” ja ”kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat”. Oli sitten ihmisellä häkkikanavaihe tai vapaakanavaihe tai niiden välinen kriisivaihe menossa saa luottaa siihen, että kaikki voi vaikuttaa parhaaksemme. Aivan mikä tahansa asia voi kääntyä siunaukseksi, kun antaa elämänsä Jumalan käsiin.

Kanakausi alkaa

Useamman vuoden jahkaamisen jälkeen kesäkana-ajatus on vihdoin tullut konkretiaksi! Viime lauantaina pakattiin 5 valkea leghorn -merkkistä häkkikanalakanaa kahteen pahvilootaan ja sitten ajelin jännitystä täynnä 200 kilometriä farmariauton takaosasta kuuluvaa rapistelua ja ajoittaisia kotkotuksia kuunnellen. Melko hiljaisia kavereita olivat, mutta niin olisi varmaan kuka tahansa muukin, joka autokyytiini pahvilaatikossa päätyisi. Matkan loppupuolella kuului kuitenkin yhtäkkiä kovaa rapinaa ja peruutuspeilissä näkyvät siivet! Voihan viillokki! Yksi kana tuli omin avuin ulos laatikosta, mutta tyytyi sen jälkeen jäämään takatilaan eikä onneksi lähtenyt pyrkimään apukuskin paikalle. Paniikissa oli raukka kun joutuikin pois tuttujen kaverien seurasta laatikosta.

Kesäkanojen saapuminen oli tietysti merkittävä tapaus. Olin kutsunut pari ystävääni todistamaan tätä juhlallista hetkeä, kun kanat päästettäisiin pahvilootasta niiden uuteen kesähäkkiin, jossa olisi tilaa tepastella. Itsekin olin luullut, että kanat riemusta kiljuen juoksisivat tilavassa uudessa häkissä niin kuin lehmät kesälaitumelle päästessään, mutta häkkikanalakanojen kesälaitumelle pääsy tapahtui paljon rauhallisemmissa tunnelmissa. Perin arasti nämä munijat astelivat ensiaskeliaan nurmikolla ja sen jälkeen halusivat tukkia kaikki samaan pieneen koppiin, jota pesäpaikaksi oli ajateltu. Uusi vapaus ja tila voi olla pelottavaa alussa kelle tahansa.

Ensimmäisenä iltana olisin vaan voinu istua ja valvoa koko yön häkin reunalla. Katsella mun kanoja. Jokaista nokkaisua, arkaa askelta, ihmetellä ulkomuotoa, höyhenten pörhistelyä. Eihän sitä oikein enää kunnolla muistanutkaan että miltä kana näyttää. Valtavan isot harjat niillä oli. Kahdella harja lerpattaa oikealle, kahdella vasemmalle ja yhdellä on enempi pystyssä. (Helttahan on se mikä on nokan alla, harja pään päällä.) Korvareikä hassujen pikkuhöyhenten peitossa. Voimakkaat jalat ja mahtavat kynnet. Ja nimensä veroinen kananpuo. Mutta ei turhaan sekään. Hienot on puotkin. Kun ne oikein pörhisteli näki myös rinnuksissa vähemmän höyheniä sisältävän kohdan. Se on varmaan se hautomalaikku.

Kaikki mitä on nähny niiden tekevän ekaa kertaa on ollu niin hienoa. Kyllä oli niin upeaa, kun näki ensimmäistä kertaa kanan menevät itse orrelle! Aluks vähän pelleiltiin ja yritettiin istuttaa niitä siihen, mutta ei kana käskien orrella istunut. Vaan sitten kun ne meni siihen ihan itte! Orsi on kyllä aivan matalalla, kun ei ne korkeammalle pääsisi, mutta saapa siinä 15 sentin korkeudessakin jo tuntuman mitä on istua orrella. Kun ens kertaa elämässään saa puristaa varpaansa orren ympärille ja kököttää siinä! Niin kuin kana konsanaan. Jos se olis häkkikanalassa kovasti ajatellut, niin varmaan olis ihmetellyt aina välillä, että miksi mulla on tällaiset jalat ja että mun jalat on ehkä vialliset, kun ne ei täysin sovellu tähän häkkiin ja että lättäjalat olis ehkä paremmat ja miksi pitää olla tällaiset pitkät varpaatkin. Ja sitten kun saa ensi kertaakin puristaa varpaansa orren ympärille! Ja ymmärtää: nämä varpaat ovat sittenkin aivan täydelliset! Ei minussa ollutkaan vikaa vaan olin vain sellaisessa paikassa, johon Jumala ei ollut minua alun perin tarkoittanut! Kuinka hyvä näillä varpailla onkaan puristaa orresta. Kuinka hyvä tässä onkaan levätä! Väkisin tulee mieleen, että niin moni ihminenkin on niin samanlaisessa tilanteessa. Että on joku asia elämässä, joku luonteenpiirre tai muu ominaisuus, josta ei pääse eroon ja josta vaan tuntuu olevan enemmän haittaa kuin hyötyä. Mutta jos vielä tällainen ihminen saisi tulla sille paikalle jolle Jumala on hänet tarkoittanut, niin löytyisikin aivan uusi ihana elämä ja merkitys sille ominaisuudelle. Kuinka Jumala onkaan niin ihmeellinen ja voi asettaa jokaisen ihmisen sellaiselle paikalle, jossa hänen on hyvä olla, kun vain ihminen haluaa etsiä Jumalan tahdon tapahtumista omassa elämässään. Jeesus sanoi: ”Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.” :)

Nyt opetellaan elämää kanojen kanssa. Ne ovat olleet nyt 4 vuorokautta meillä. Munia on tullu päivässä 4-5. Tänään yks kana siirtyi ensi kertaa elävään ravintoon: heitin niille multaa tongittavaksi ja sieltä löytyikin mato. Huominen muna tulee siis matoproteiineilla. Nam!