Olen selaillut kirjahyllystämme löytyneitä 60-luvun kananhoitokirjoja. Yhden nimi on ”Untuvikosta munivaksi” ja sen kannessa on valokuva pörheästä untuvikosta. Aloin miettiä, että olenko koskaan nähnytkään livenä kanan untuvikkoa. Ja sitä, kun se kuoriutuu munasta. Ehkä jossain telkkariohjelmassa on kana kuoriutunut. Ja ehkä joskus jossain maatalousnäyttelyssä tms. on ollut untuvikkojakin ihmeteltävänä. Mutta kovin on vähäiset nämä kuoriutumis- ja untuvikkohavainnot. Ei uskoisi että meidänkin kanat ovat joskus olleet munankuoressa!
Munia ja niiden sisältöä voisi helposti verrata ihmisen sisäiseen maailmaan. Kaikki asuvat ruumiinsa kuoressa, jossa on toki kaikilla omat persoonalliset eronsa, mutta jotka kuitenkin ovat loppuviimein kaikki hyvin samanlaisia. Ja kenenkään ulkokuoren perusteella, varsinkaan jos ajatellaan sitä kuorta, joka meillä on ilman ihmisen tekemiä omia lisäyksiä kuten vaatetuksia, tunnusmerkkejä ja muita tyylejä, ei voi päätellä, mitä ihmiset sisässä on. Ainakin kuoltuamme olemme kaikki aivan samanlaisia kuoria. Ja syntyessämme olimme. Siinä välissä voi olla enemmän tai vähemmän oman munankuoremme maalausharrastusta.
Mutta mitä sitten tapahtuu, kun onkin kuoren murtumisen aika? Ruumiin toiminnot lakkaavat eli Raamatun sanoin ”vaikka tämä meidän maallinen majamme hajotetaankin maahan”. Kuoren murtuminen on kuitenkin vasta alku kanan elämälle. Munansisäinen elämä on kestänyt noin 3 viikkoa, kanan elämä voi sen jälkeen kestää vuosia. Ihmiselämä tässä ruumiin munankuoressa kestää 0-120 vuotta, mutta sen jälkeen kuoresta pullahtaa untuvikko, jolle kuolema onkin vain tämän ikuisuusolennon vapautuminen kuorestaan aivan toisenlaiseen todellisuuteen, joka on kuoren ulkopuolella. Kananpoika ei voi kuorensa sisällä ollenkaan käsittää minkälaista on munankuoren ulkopuolella. Eikä ihminen voi ollenkaan käsittää millaista on elämä poissa tästä maailmasta ja ilman tämän ruumiin rajoitteita. Mutta silti vaikkei kana sitä munan sisässä käsitäkään, silti sen ominaisuudet valmistuvat juuri tätä maailmaa varten. Ja Raamatun mukaan ihminen taas on valmistettu nimenomaan ikuisuutta varten. Että siellä vasta lopulta täydellisesti selviää, miksi olemme olemassa. Minkä täyttymyksen saavat nekin Raamatun sanat, jotka kertovat: ”Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa”. ”Sinä päivänä te ette minulta mitään kysy”, totesi Jeesus.
Meidän sisällämme on elävä sielu, jonka pystyy elämään myös ilman tätä ruumista. Sen todistavat jo pelkästään aika useidenkin kokemat ruumiista irtoamiskokemukset. Tämä aika on kuitenkin tarkoitettu elettäväksi tässä ruumiissa ja niin kuin munankuori on suoja kehittyvälle tipulle, niin varmaan meidän sielummekin tarvitsee ruumistamme myös jonkunlaiseksi suojaksi. Siten on vaarallistakin lähteä itse tietoisesti harjoittamaan ruumiista irtoamiskokemuksia, koska luulisin, että niissä sielu joutuu tekemisiin sellaisten henkivaltojen voimien kanssa, jotka eivät tee sille hyvää. Joillakuilla taas on ollut esim. onnettomuudesta tai sairaskohtauksesta johtuvia tilanteita, jossa Jumala on sallinut sielun irtoamisen ruumiista. Nämä henkilöt ovat voineet jopa Jumalan suojelemina päästä pistäytymään ajasta ikuisuuden puolella. He ovat kuvailleet nähneensä siellä kaksi paikkaa ja kahden eri hengen vaikutuksen: kaamean tuskaisan pimeyden ja valtavan ihanan ja täydellisen, sanoinkuvaamattoman rakkauden puolet. Näitä paikkoja ei mennä katsomaan tämän ruumiin aikana, mutta ruumiista kuoriutunut sielu elää tuota tulevaa varten.
Kaikki tuntevat stereotyyppiuskovaisen ärsyttävät sanat: ”Joudut helvettiin, jos et usko Jeesukseen”. Harva pystyy niitä iloiten ottamaan vastaan ja kokemaan, että tuo ihminen aivan erityisesti rakastaa häntä, kun hänelle näin sanoo. Toivottavasti jokainen joka näistä sanoista on loukkaantunut, voisi antaa sanojalle anteeksi, sillä rakkaudesta ne kuitenkin on sanottu vaikkakin ehkä erityisen taidottomalla ja ehkä jopa tylyllä ja kylmäkiskoisella tavalla. Mutta eihän rakkauden vastakohta kuitenkaan ole varoittelu eikä nuhtelu, vaan välinpitämättömyys. Perheissäkään ei ole niin vaarallista, vaikka joskus huudetaan ja ovet paukkuvat. Mutta sitten on surullinen tilanne, jos ketään ei enää kiinnosta mitä toisen elämässä tapahtuu.
Levollinen sanoma on se, että jokaisella on mahdollisuus tulla tuntemaan kuka Jeesus on, miksi Hän tuli käymään maan päällä ihmisruumissa ja mitä se jokaisen omalle kohdalle merkitsee. Jeesus sanoo: ”Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan” (Matt. 7:7) ja ”Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu” (Joh. 10:9).
