Useamman vuoden jahkaamisen jälkeen kesäkana-ajatus on vihdoin tullut konkretiaksi! Viime lauantaina pakattiin 5 valkea leghorn -merkkistä häkkikanalakanaa kahteen pahvilootaan ja sitten ajelin jännitystä täynnä 200 kilometriä farmariauton takaosasta kuuluvaa rapistelua ja ajoittaisia kotkotuksia kuunnellen. Melko hiljaisia kavereita olivat, mutta niin olisi varmaan kuka tahansa muukin, joka autokyytiini pahvilaatikossa päätyisi. Matkan loppupuolella kuului kuitenkin yhtäkkiä kovaa rapinaa ja peruutuspeilissä näkyvät siivet! Voihan viillokki! Yksi kana tuli omin avuin ulos laatikosta, mutta tyytyi sen jälkeen jäämään takatilaan eikä onneksi lähtenyt pyrkimään apukuskin paikalle. Paniikissa oli raukka kun joutuikin pois tuttujen kaverien seurasta laatikosta.
Kesäkanojen saapuminen oli tietysti merkittävä tapaus. Olin kutsunut pari ystävääni todistamaan tätä juhlallista hetkeä, kun kanat päästettäisiin pahvilootasta niiden uuteen kesähäkkiin, jossa olisi tilaa tepastella. Itsekin olin luullut, että kanat riemusta kiljuen juoksisivat tilavassa uudessa häkissä niin kuin lehmät kesälaitumelle päästessään, mutta häkkikanalakanojen kesälaitumelle pääsy tapahtui paljon rauhallisemmissa tunnelmissa. Perin arasti nämä munijat astelivat ensiaskeliaan nurmikolla ja sen jälkeen halusivat tukkia kaikki samaan pieneen koppiin, jota pesäpaikaksi oli ajateltu. Uusi vapaus ja tila voi olla pelottavaa alussa kelle tahansa.
Ensimmäisenä iltana olisin vaan voinu istua ja valvoa koko yön häkin reunalla. Katsella mun kanoja. Jokaista nokkaisua, arkaa askelta, ihmetellä ulkomuotoa, höyhenten pörhistelyä. Eihän sitä oikein enää kunnolla muistanutkaan että miltä kana näyttää. Valtavan isot harjat niillä oli. Kahdella harja lerpattaa oikealle, kahdella vasemmalle ja yhdellä on enempi pystyssä. (Helttahan on se mikä on nokan alla, harja pään päällä.) Korvareikä hassujen pikkuhöyhenten peitossa. Voimakkaat jalat ja mahtavat kynnet. Ja nimensä veroinen kananpuo. Mutta ei turhaan sekään. Hienot on puotkin. Kun ne oikein pörhisteli näki myös rinnuksissa vähemmän höyheniä sisältävän kohdan. Se on varmaan se hautomalaikku.
Kaikki mitä on nähny niiden tekevän ekaa kertaa on ollu niin hienoa. Kyllä oli niin upeaa, kun näki ensimmäistä kertaa kanan menevät itse orrelle! Aluks vähän pelleiltiin ja yritettiin istuttaa niitä siihen, mutta ei kana käskien orrella istunut. Vaan sitten kun ne meni siihen ihan itte! Orsi on kyllä aivan matalalla, kun ei ne korkeammalle pääsisi, mutta saapa siinä 15 sentin korkeudessakin jo tuntuman mitä on istua orrella. Kun ens kertaa elämässään saa puristaa varpaansa orren ympärille ja kököttää siinä! Niin kuin kana konsanaan. Jos se olis häkkikanalassa kovasti ajatellut, niin varmaan olis ihmetellyt aina välillä, että miksi mulla on tällaiset jalat ja että mun jalat on ehkä vialliset, kun ne ei täysin sovellu tähän häkkiin ja että lättäjalat olis ehkä paremmat ja miksi pitää olla tällaiset pitkät varpaatkin. Ja sitten kun saa ensi kertaakin puristaa varpaansa orren ympärille! Ja ymmärtää: nämä varpaat ovat sittenkin aivan täydelliset! Ei minussa ollutkaan vikaa vaan olin vain sellaisessa paikassa, johon Jumala ei ollut minua alun perin tarkoittanut! Kuinka hyvä näillä varpailla onkaan puristaa orresta. Kuinka hyvä tässä onkaan levätä! Väkisin tulee mieleen, että niin moni ihminenkin on niin samanlaisessa tilanteessa. Että on joku asia elämässä, joku luonteenpiirre tai muu ominaisuus, josta ei pääse eroon ja josta vaan tuntuu olevan enemmän haittaa kuin hyötyä. Mutta jos vielä tällainen ihminen saisi tulla sille paikalle jolle Jumala on hänet tarkoittanut, niin löytyisikin aivan uusi ihana elämä ja merkitys sille ominaisuudelle. Kuinka Jumala onkaan niin ihmeellinen ja voi asettaa jokaisen ihmisen sellaiselle paikalle, jossa hänen on hyvä olla, kun vain ihminen haluaa etsiä Jumalan tahdon tapahtumista omassa elämässään. Jeesus sanoi: ”Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.” :)
Nyt opetellaan elämää kanojen kanssa. Ne ovat olleet nyt 4 vuorokautta meillä. Munia on tullu päivässä 4-5. Tänään yks kana siirtyi ensi kertaa elävään ravintoon: heitin niille multaa tongittavaksi ja sieltä löytyikin mato. Huominen muna tulee siis matoproteiineilla. Nam!
