Nautin, kun saan taas vain olla omassa kanakopissani. Nyt täällä alkaa olla jo kaikki tarvittava paikoillaan, vain peili enää puuttuu. Aviomiespalvelu eli lankomies kävi auttamassa lamppua kattoon ja tauluja seiniin (ja totesi että huoneen sähkökatkaisija ei toimi, joten pientä extrapuuhaa tulee siitä. Positiivista on muuten se, että nykyään kuuma vesi tuleekin aika heti, hananvaihdon yhteydessä tapahtui jokin ihme!)
On se heti kiva, kun joku laittaa taulua seinään eikä itse tarvitse, vaikka siihen nyt pystyisinkin. (Tosin yksin on vähän vaikea pidellä taulua ja samaan aikaan kauempaa katsoa, että onko sen sijainti oikea.) Sähköön liittyvistä asioista en käsitä mitään, vaikka joku yrittäisikin selittää. Moni tekninen asia ei vain kerta kaikkiaan tartu päähän selitettäisiin se sitten kuinka monta kertaa hyvänsä.
Maatilan tyttären pitäisi ymmärtää ja osata tehdä kaikkia teknisiä asioita. Niin maatilan tytär on ainakin itse ajatellut ja ehkä sellaista painetta on tullut vähän ulkopuoleltakin. Kun maatilan tytär ei sitten kuitenkaan ole pystynyt omaksumaan tällaisia asioita, niin hän on hävennyt itseään suuresti ja kokenut, ettei hän kykene tässä elämässä yhtään mihinkään. Luottamus omiin kykyihin on kyllä monessa asiassa nolla ja on vaikea kokeilla uusia asioita, kun ajattelee etten kumminkaan kykene siihen tai olen niin paljon huonompi kuin muut.
Peltotöitä ei ole varsinaisesti tänä keväänä vielä aloitettu meillä, mutta ihan tässä näinä päivinä se tapahtuu. Etukäteen meinaa taas olla ahdistunut olo tuostakin asiasta. Jotenkin koko maanviljelys on meillä niin surullista. Kaikki ovat enemmän tai vähemmän stressaantuneita, töitä ei yhtään pystytä ottamaan rennosti ja mennään omien voimavarojen rajoilla väsymyksen lisätessä stressiä entisestään ilmapiirin ollessa hyvin huono. Muutoksiin ei ole yhtään voimavaroja ja vaikka olisi ajatuksiakin tehdä asioita hieman toisin, ei kuitenkaan ole mitään mahdollisuuksia toteuttaa niitä, koska pienikin muutos vaatii aina lisäenergiaa. Itselläkin on vain stressi tästä, en oikeastaan haluaisi ajatella koko asiaa. Yhtään ei näin etukäteen innostaisi itseä traktorissa istuminen, tosin vielä vähemmän kaikki muu eli työkoneiden kiinnitykset, kiertokokeet ja ylipäänsä koko konehalli. Kiitos Jumalalle niistä työmiehistä, jotka ovat olleet laittamassa isäni kanssa paripyöriä ja tekemässä muita valmisteluja, mistä en todellakaan nyt pitäisi. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vaikeammaksi tämä minulle tulee. Mitä enemmän itseni koen naiseksi, sitä raskaammalta ja kylmemmältä jakoavain kädessäni tuntuu. Mitä enemmän pystyn pukeutumaan hameeseen, sitä tympeämmältä tuntuvat päälläni öljyroiskeiset farkut ja hengityssuojaimet kuivuripölyssä. Toivottavasti muistan laittaa äestyspellolle urheilurintsikat päälle, kun tavallisten kera hölskyttää niin kamalantuntuisesti. Niskat on valmiiksi kipeät ja traktorissa taaksepäin katselu jumittaa lisää. Myös melu on minulle kovin raskasta ja pelkään, että tinnitukseni pahenee entisestään, vaikka tietysti vahvimmat mahdolliset kuulosuojaimet onkin käytössä. (Yleensä kuulolaitteella varustettu isäni kuitenkin kaikesta huolimatta läjäyttää voimalla kylvökoneen kannen kiinni, kompressorin päälle tai hakkaa jotakin metallista ollessani aivan vieressä ilman kuulosuojaimia.. )
Mutta kai sen voiman kevättöihin tänäkin vuonna taas saa? Toivottavasti kun on vain pakko. Pakko niin kuin on ollut aina ennenkin. Jotkut harvat naiset ovat oikeasti kiinnostuneita koneista, mutta minä en ole pätkääkään. On vain ollut pakko opetella ajamaan traktorilla erilaiset vehkeet perässä. Kyllähän sitä nuorena kumminkin oppii kaikenlaista, vaikkei niin innostaisikaan ja kyllä se tavallaan hiukan innostikin. En minä silloin ole niin osannut ajatella, ettei minua kiinnostaisi, sitä luuli aika pitkälle että oppii erilaisia asioita, niin kuin tiettyyn pisteeseen oppikin. Meni aika pitkään ennen kuin tajusin että minähän olen nainen ja siksi nämä asiat eivät meinaa mennä kaaliin eikä minua oikeastaan kiinnostakaan koneet yhtään. Sitä ennen tavallaan ajatuksissani halveksin monia käytännön tekemisiä, kun en pystynyt näkemään ja myöntämään, etten osaa niitä.
Onhan tämä tilanne tosi surullinen mikä meillä on. Kun periaatteessa tiedän että kylvöjen aikakin voisi olla mitä hienointa aikaa. Ja kun se tavallaan minullekin sitä on. Ja kun tiedän, että on paljon ihmisiä, jotka oikeasti nauttivat siitä. On ihmisiä, jotka todella pitävät traktoreista ja koneista. On ihmisiä, jotka olisivat onnellisia päästessään sellaisiin hommiin, mitä olen tässä kuvaillut. Ja kuinka tärkeä asia vuotuiset kylvöt ovat. Kyllä minäkin aikaisempina vuosina olen osannut nauttiakin pellolla olemisesta. Ehkä se tänäkin vuonna siitä lähtee, kun sinne traktoriin sitten taas vain nousee. Saahan siellä olla omien ajatustensa parissa ja joskus on kokenut jotakin Jumalan puhutteluakin. Tästä huolimatta voisin kyllä antaa traktorivuoroni mielellään jollekulle toiselle, jos joku sen vain hyvällä mielellä ottaisi. (En ole aikaisempina vuosina kokenut tätä asiaa näin vahvasti, nuorempana siis olin ihan mielelläänkin lähdössä pellolle.)
Tavallaan haluaisin kertoa enemmänkin tästä maatilaan liittyvästä ahdistuksestani, mutta ainakaan nyt en sitten kuitenkaan halua tehdä sitä täällä. Siihen liittyy sitten jo niin paljon muitakin ihmisiä ja tarkoitus olisi, että kummiskin puhuisin täällä lähinnä vain itsestäni enkä kauheasti muista. Minusta meillä on jokseenkin vaikea tilanne siellä, mutta ei voi kuin luottaa, että Jumala jotenkin nämä asiat selvittää. En yhtään tiedä mitä pitäisi tehdä, kun omat voimavarat ovat niin vähäiset, että sitten on seuraavaksi itse burnoutissa jos väkisin alkaa vääntämään asioita. Päivä kerrallaan. Se on ollut ainoa tapani selviytyä tietyistä asioista. Että todellakin yrittää kaikin tavoin olla murehtimatta ja miettimättä seuraavaa päivää etukäteen: ”Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa.”, ”Kiittäkää joka tilassa.”, ”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiedettäväksi”, ”Monta on vanhurskaalla kärsimystä, mutta Herra vapahtaa hänet niistä kaikista.”
