Olen jonkun aikaa ollut aikeissa ostaa herätyskelloa. Olen pitkään käyttänyt kännykkää herättämässä, mutta nyt luin jostain, ettei olisi välttämättä ollenkaan suositeltavaa pitää kännykkää yöpöydällä, siis ettei se ole terveellistä joidenkin säteilyjen takia. En tiedä onko tämä totta vai ei. Päädyin lukemaan tämmöisiä asioita netistä, kun huomasin yllättäen reagoivani päälläni juuri hankkimani mokkulan päälläoloon. Palautin mokkulan, kun vähän ahdisti, kun sen muka niin tunsi nupissa. Joku sanoo tämmöisiä asioita uskon asioiksi, minulle uskon asiat ovat vähän muuta. Tosiaan kumminkaan varmasti en pysty todentamaan tietenkään mitenkään kuinka ja mitenkä mokkulan radioaallot tunsin, se vaan ei ollut kivaa ja thäts it. Vastaava reaktio minulla tulee aina, jos joudun puhumaan kännykkään ilman handsfreetä, mutta en mitenkään osannut arvata, että mokkulasta voisi tulla jotain vastaavaa, se nyt on kumminkin päästä fyysisesti paljon kauempana kuin puhelin. No, tiedä näitä sitten, onneksi oikeat uskon asiat ovat ainakin paljon selvempiä kun on kerran Raamattu, josta voi lukea mikä on totta ja mikä tarua.
Ostin siis herätyskellon pikkuisen heräteostona. Kävelin nimittäin vain erääseen liikkeeseen viikonloppureissullani ja siellä olikin tämmöinen herätyskello. Pitihän se sitten ostaa.. :)
Herään kukon kiekumiseen! Aika hirveään sellaiseen. Kellon kukko kiekuu lisäksi kovaa ja tauotta, itse kyllä heräisin ihan yhteen kiekaukseenkin, sen jälkeen saisi olla vähän taukoa. Itse asiassa kello oli viime yönä käytössä ekaa kertaa. En oikein pidä tikityksestäkään, kun olen tottunut niin hiljaiseen. Peitin kellon vaatteilla yön ajaksi, ettei tikitä eikä kieu niin kovaa. Katsotaan alanko tottua siihen, vai lähteekö kukko kierrätykseen kovinkin äkkiä.Viikonloppuna sain kuulla juttua, joka sekin liittyy uneen ja toisaalta valvomiseen ja hereillä oloon. Puhuin viikonlopputapahtuman ruokapöydässä erään uskovan naisen kanssa, joka kertoi erään unensa. Jumala puhuu joillekin uskoville unien kautta, mutta todellakaan kaikki unet eivät tietenkään ole sellaisia. Itse käsittäisin, etten ole koskaan saanut Jumalalta unessa mitään, vaikka tietysti tavallisia unia näkeekin. Tämä nainen kuitenkin kertoi unensa, jonka hän selvästi koki saaneensa Jumalalta. Unessa hän oli kävelemässä ystävänsä kanssa ulkona, kun yhtäkkiä taivas aukeni ja hän lähti tuon toisen kanssa nousemaan valtavalla vedolla kohti yläilmoja samalla nähden kuinka muitakin ihmisiä vedettiin ylöspäin. Uni loppui siihen kun hän oli juuri näkemäisillään Jeesuksen. Ja yläilmoihin noustessaan hän ajatteli sitä kuinka moni hengellisen työn asia oli jäänyt tekemättä, kun oli van lykännyt niitä ja ajatellut, että menee vielä kauhean kauan aikaa siihen, kun Jeesus hakee omansa pois. Uni oli tavallaan myöhemmin vielä vahvistettu siten, että vuosi tuon unen jälkeen unessa ollut ystävä oli tullut uskoon. Unesta oli nyt 3 vuotta aikaa ja hän oli saanut kuulla että samana yönä joku toinenkin oli nähnyt tempaamisunen.
(Itse asiassa lapsena näin aika usein tempausunia, mutta luulen että ne tulivat omasta mielestäni kun murehdin silloin niin sitä, kuinka mulle käy, kun Jeesus tulee takaisin. Jossain unessa lähdin nousemaan, jossain en, jossain jäin pyörimään ilmaan parin metrin korkeudelle..)
Joka päivä pitäisi olla periaatteessa valmis siihen, että täältä yhtäkkiä lähdetäänkin ylöspäin. Jeesus muistuttaa tästä monella lailla:
”Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.”
”Valvokaa siis, sillä ette tiedä, milloin talon herra tulee, iltamyöhälläkö vai yösydännä vai kukonlaulun aikaan vai varhain aamulla, ettei hän äkkiarvaamatta tullessaan, tapaisi teitä nukkumasta. Mutta minkä minä teille sanon, sen minä sanon kaikille valvokaa.”
” Pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys ja juoppous eikä elatuksen murheet, niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta. Valvokaa siis joka aika.”
”Olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.”
Raamattu kertoo ihmeellisen tositarinan Isästä, joka valmistaa Pojallensa Morsiamen eli Kristuksen ruumiin eli seurakunnan eli kaikki uskovat. Nyt eletään erillään asumisen kihlausaikaa, taivaassa on häät ja ikuinen elämä yhdessä. (Ja he elivät onnellisina yhdessä elämänsä loppuun saakka, niinhän Raamattu tavallaan loppuu.)
Odotus siis kuuluu seurakuntamorsiamen toimenkuvaan, muttei kuitenkaan mikään passiivinen odotus, vaan aktiivinen sellainen, silloin aikakin kuluu nopeammin. Toisekseen saammehan olla yhdessä Jeesuksen kanssa jo tässä ajassa monella lailla, onhan se hyvä kihlausaikana jo kaikin tavoin tutustua Ylkään siinä määrin kuin se on mahdollista näin erillään asuen, me täällä ja Jeesus taivaassa, mutta Pyhä Henki siinä välissä ja Raamattu rakkauskirjeenä.
Itsellä pukkaa olemaan ongelmaa tässä asiassa mm. siinä, että meinaa vaan aktiivisemmin ajatukset olla enemmän yljän kuin Yljän odottamisessa.. Olisinkohan valmis siihen, jos sellainenkin päivä yllättäisi minut äkkiarvaamatta, sulhanen syöksyisi kuvioon kuin salama kirkkaalta taivaalta? Kyllä minua tavallaan onkin valmistettu, muttei tuostakaan asiasta uskalla kyllä sanoa mitään, edes sitä että olisi henkisesti valmis, kun olen kumminkin aika ongelmatapaus mitä läheisten ihmissuhteiden muodostamiseen tulee. Mutta silti Herra tietää päivät ja hetket ja tosiaan pitää vain rukoilla, että olisi valmis ainakin sinä päivänä kun Jeesus tulee, eikä olisi vain aivan omia asioita vatkuloiden ollut siihenkään saakka. Kiitos Jeesus, että kaunistat seurakuntamorsiamesi. (Ja kuten kaikki kai jo ymmärtävätkin, puhun ”näkymättömästä” seurakunnasta, en organisaatioista.)
Laulua meinaa soida päässäni: ”Karitsan häihin jo kutsu soi, Karitsan häät kohta alkaa voi…”
P.S. Tää ei varmaan hirveen montaa kiinnosta, mutta tosiaan nyt kun mulla ei ole kesäkanakopissa nettiyhteyttä mokkulan mentyä matkoihinsa, niin tekstien julkaisuajankohta ei ole aivan sama kuin kirjoitusajankohta.
