Kaikilla nimillä on etymologiansa. Suomessakin käytetyistä nimistä monet ovat Raamatun henkilöiden nimistä peräisin. Suoraan tai johdannaisina. Oma nimeni Anna, tulee heprean sanasta Hannah, joka tarkoittaa armoa. Samasta tietysti tulevat myös Hanna ja Anne jne.Huonon itsetunnon yksi merkki on, ettei pidä nimestään. Nimihän on sinänsä aivan neutraali, joten tavallaan suhtautuminen omaan nimeen kertoo jotakin suhtautumisesta itseensä. Oma suhtautumiseni nimeeni on ollut aiemmin vähän negatiivissävytteinen, nykyään kuitenkin parempi. Se tuntuu kipeältä, kun joku aloittaa lauseen omalla nimellä ja jatkaa sitten jollain kylmäntuntuisella: Anna, kyllä sinun täytyy ymmärtää että.. Harvoin on kuullut nimensä missään lempeässä yhteydessä. En kuitenkaan haluaisi mitään muutakaan (etu)nimeä.
Että oma nimi tarkoittaa oikeastaan armoa. Siinäpä onkin rukousaihetta, että nimi olisi jotenkin totta omalla kohdalla.
Armo on perustavaa laatua oleva sana ja käsite, mutta minulla on pitkään ollut tyhjä aukko nimenomaan juuri tämän sanan kohdalla. Kataannuin koko armo-käsitteeseen vuosiksi enkä pystynyt ottamaan mitään asiasta vastaan, kun armosta opetettiin mielestäni aivan väärin. Koko lapsuuteni ja nuoruuteni kuulin puhuttavan armollisesta Jumalasta. En käsittänyt ollenkaan mistä Jumalan armollisuus johtuu, vaan siitä kerrottiin vain aivan niin kuin se on Jumalan luonne, tavallaan hyväntahtoisuuden synonyymina. Että tyyliin kaikki pelastuu, kun Jumala nyt vain on sen luontoinen, että kaikki pääsevät taivaaseen. Sitten kun toisaalla puhuttiin taivaasta ja helvetistä ja siitä etteivät kaikki pääsekään taivaaseen, niin olihan siinä sitten aivan sekaisin ja mielestäni juuri tämän ”armo”-opetuksen takia. Jeesuksella ei tuntunut olevan mitään virkaa koko kuviossa, en käsittänyt mitä varten Hänen piti tulla tänne kärsimään ja kuolemaan, olisi pysynyt vaan taivaassa armollisen Jumalan luona.
Sitten kun tulin uskoon, sainkin käsittää, että Jeesus on kuollut syntieni tähden ja armo on sitä, ettei tarvitse yrittää elää hyvää elämää, vaan Jeesus on sovittanut synnit Jumalan suuntaan. Jeesuksen kautta pääseekin armoon sisälle. Tästä käsittämisestä huolimatta jossain vaiheessa tökkäsin kuitenkin koko armo-sanan ”roskakoriin” enkä ole osannut sanaa käyttää, kun se on ollut sisältöä vailla. Raamatussa lauseet, jossa mainittiin sana armo, eivät kolahtaneet millään lailla.
Nyt haluaisin asiassa eteenpäin. On se armo-sana kuitenkin edelleen vähän vaikea. Yksi syy, miksi armon käsittäminen on ollut ehkä vaikeaa, on ollut se ettei ole kunnolla käsittänyt omaa syntisyyttänikään, ulkokultainen ei koe tarvitsevansa armoa. Jumala on nyt viime aikoina näyttänyt omaa syntisyyttäni lisää, niin sitten on helpompi ottaa armokin vastaan. Pitäisi saada myös tutustua sanaan paremmin, mitä alkukielen sana oikein tarkoittaa. Onko siinä jotain samaa kuin nykysuomalaiselle oudolta kuulostava sana vanhurskas? Sehän on tulee lainopillisesta termistä, jossa syyllinen julistetaan syyttömäksi. Uskoon tullessa vanhurskautetaan eli syntinen syyllinen julistetaan syyttömäksi, koska Jeesus on huolehtinut rangaistuspuolen hoitamisen. Syyttömyyttä Jumalan edessä ei tule tuosta vain, siksi että tuomari sattuisi olemaan ”armollisen hyvällä päällä”, vaan siksi, että toinen on maksanut lunnaat ja hoitanut kuolemanrangaistuksen kontolleen.
”Armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.”
Tekee mieli kirjoittaa wikipediatyyliin ”tämä armoa käsittelevä kirjoitus on tynkä”. Tuntuu että Raamatussa armo on niin monenlaisissa kohdissa: ”Meidän Herramme armo oli ylen runsas, vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.” Paavalin kirjeiden aluissa: ”Armo teille ja rauha Isältä Jumalalta ja Herralta Jeesukselta Kristukselta” ja lopuissa ” Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän kanssanne”, ”Armo olkoon kaikkien kanssa, jotka rakastavat meidän Herraamme Jeesusta Kristusta – katoamattomuudessa”. Jne, armo on niin monessa kohtaa.
”Missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi”. Oman syntisyytensä käsittämisen kautta voi armoakin ymmärtää ja rukoilen, että Jumala avaisi tätä asiaa minulle enemmän. Kuten myös kaikille muille. Jumalan armo alle on mahdollista kenen tahansa tulla. Oli sitten ihmisen nimi mikä hyvänsä. ”Sillä se on hyvää ja otollista Jumalallemme, meidän vapahtajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.”
(Mainioita kreikkalaisten uskovien nimiä raamatussa ovat mielestäni esim. vaikka Urbanus, Narkissus, Filologus, Olympas, Fortunatus. Selvästikin kaikennimiset voivat tulla uskoon :).
Muistelen myös, kuinka joskus joku Tapio-niminen uskova harmitteli, kun oli tullut nimetyksi suomalaisen pakanametsänjumalan mukaisesti. Minusta on vaan hienoa se, kun Tapiot, Ahdit, Pellervot, Raunit ja Tellervot ylistävät elävää Jumalaa :). Joskus myös melkein tympii kun uskovat antavat lapsilleen pelkästään raamatullisia nimiä. Tosin en tiedä tekisinkö niin sitten kuitenkin itsekin. Ehkä poikani nimi olisi Joosef Esra Daniel Elkana ja tyttäreni Hanna Ester Ruut Debora. Muttei nimi miestä pyhennä jos ei pahennakaan. "sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu (kuin Jeesus) jossa meidän pitäisi pelastuman" "Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen". (Eikä tarkoita että sillä pelastuu jos oma virallinen nimi on Jesus, onhan se kai ihan yleinen nimi espanjankielisissä maissa...)(Monissa muissa maissa raamatusta peräisin olevien nimien osuus on Suomea suurempi: Englannissahan tosi moni on esim. David tai Paul tai Peter, Suomessa Daavid, Paavali ja Pietari ovat aika paljon harvinaisempia nimiä.))
