Bella Italia

Sateista syyskuista sunnuntaiaamua! Olen ollut nyt viikon kotona Italian matkan jälkeen enkä ole vieläkään oikein palautunut tai sopeutunut takaisin arkeen. Mutta kai se siitä pikkuhiljaa sitten tapahtuu. Yksi huikea viikko on takana ja sitten hetken aikaa oma arki tuntuu taas niin jotenkin tylsältä. Mutta tiedän kyllä että en tuollaistakaan elämää kauaa jaksaisi mitä tuo viikko oli, niin intensiivistä ja seurallista. Jälleen kerran se oli sellainen ”kirkastusvuoriviikko”, varmaankin jälkeenpäin katsottuna vuoden paras viikko. Ja sen jälkeen tuntuu jonkun aikaa kuin olisi jossain kuopassa, vaikka eihän se niin edes ole.

Italiaan sain lähteä nyt jo kolmannen kerran Jumalan puintiaikataulujen ihmeestä. Se oli tosiaan ihan täsmäjohdatusta taas. Kaurat saatiin puitua 28.8. ja pakkailin samaan aikaan kun puimuri pyöri viimeisillä pelloilla. 29.8. kuivuri oli vielä käynnissä, kun lähdin. Kaikki oli jotenkin ihan täsmäajoitusta:  hieno sää eli todella aurinkoinen viikko 35 ilman sadekuuroja ja ihmeellinen koneiden kestäminen  (yksi päivä meni puimurin korjaamisiin, yhtään enempään ei olisi ollut aikaa). Jos kaura-alaa tai satoa olisi ollut enemmän, puinnit eivät myöskään olisi olleet tuolloin valmiit. Harmittelin kesän aikana joitain hyvin huonosatoisia peltoja, mutta ajoituksen kannalta sitäkin tarvittiin. Jossain kohtaa etukäteen kuvittelin, että puinteja voisi tapahtua myös sinä aikana, kun tulisin olemaan Italiassa, mutta vakituinen työntekijä olikin sitten sairaana koko sen viikon, kun olin poissa. Ja kun tulin takaisin, hän aloitti kahden viikon lomansa italialaisen tyttöystävänsä kanssa. Tämä hänen sairaslomansa ja kesälomansa huomioon ottaen olin sitten todella kiitollinen, että kaurat saatiin laariin ennen lähtöäni. Toki kaikenmoisia muitakin töitä olisi todellakin ollut tässä kohtaa vuotta, mutta menee tämä nyt näinkin.

Italian viikko oli todella hieno ja siunattu. Suomalaisia oli 19 ja italialaisista en tarkasti osaa sanoa, mutta ehkä 30-40. Italialaisia oli tänä vuonna vähän vähemmän kuin aikaisemmin. Suomalaisten ryhmästä 4 oli ollut aikaisemmin ja 15 oli uusia, eli tuli paljon mukavia uusia tuttavuuksia. Tulkkina oli uusi henkilö eli italialainen mies, joka on naimisissa suomalaisen kanssa. Hän osasi suomea todella hyvin ja tämä Italiassa asuva 70+ pariskunta oli muutenkin erittäin kiva uusi tuttavuus. Jumala antoi siunauksensa omiin puheenvuoroihini ja varmaan joku niistä sitten jotain sai, kun sain ihan hyvää palautetta. Joku hieno siunauksen ilmapiiri oli koko viikon yllä ja oli rakkaudellinen ilmapiiri kaikkien läsnäolijoiden kesken. Toki kaikki muu lomaympäristö on myös ihanaa, aurinko, lämpö, ranta, lämmin meri, italialainen ruoka ja jäätelöt sekä pikkukaupungin tunnelma. Yhtenä päivänä jaoimme tunnin verran traktaatteja pienissä ryhmissä, mikä oli ihan rohkaiseva kokemus myös ja toivottavasti kohdatuille ihmisille, edes jollekin myös merkityksellinen ikuisuuden kannalta. Päiväretki San Marinoon oli sitten myös kiva juttu, vähän vaihtelua ja upeita maisemia sieltä kukkulan harjanteelta.

Mutta niin se oli Jeesuksella ja opetuslapsillakin paluu kirkastusvuorelta takaisin arkeen. Joka vuosi on itsellä tässä kohtaa ollut tämä vähän sama tilanne ja onhan siitä sitten aina eteenpäin menty. Tässä kohtaa vuotta alkaa syksyn harrastukset ja muut toiminnot, niin ehkä ne kohta vievät enemmän ajatuksia. Toisaalta pari matkaa on vielä syksylle myös tiedossa ja niihin liittyy myös valmistautumista, myös puheiden muodossa. Että kyllä tekemistä on. Ja sitten nähtäväksi jää, miten tämä ”jännitysnäytelmä” eli työntekijän ja italialaisen tyttöystävänsä suhde etenee syksykauden aikana. On stressaavaa, että sen vaikutukset heijastuvat itseen niin täysin suoraan. Eihän kenenkään muun seurustelu vaikuta minuun konkreettisesti tällä tavalla, mutta heidän tapauksessaan tapaamismatkat tietysti tarkoittavat heti vapaapäiviä töistä ja naimisiinmeno tarkoittaisi hyvin todennäköisesti irtisanoutumista töistä, kun en pidä itse kovinkaan mahdollisena, että nainen muuttaisi tänne. Toki Jumalan kädestä otan sitten kaikki aikataulut ja muutokset, mutta paljon on ilmassa enkä yhtään tiedä, mitä tämän seurauksena tulevaisuus tuo omalle kohdalle. Ehkä tuo Italian viikko oli siitäkin niin ihmeellinen, kun hetken oli täysin pois kaikista näistäkin ajatuksista. Vaikka olin siellä jonkunnäköisessä suomalaisten ryhmänvetäjänkin roolissa tänä vuonna, se oli kuitenkin mitättömän pieni vastuu siihen verrattuna mitä tunnen tätä liki 400 vuotta samassa suvussa ollutta maatilaa kohtaan. Että ei kai se ihan ihme ole jos täällä tapahtuvat isot muutokset meinaavat vähän stressatakin.

Tällaisissa tunnelmissa täällä nyt sitten lähdetään syksyn päiviä ihmettelemään. Mutta jos tänään vielä olisi palanen Italiaa matkassa, kun menen synttärilounaalle 81 v täyttävän ystäväni kanssa italialaiseen ravintolaan 😊

”Tervehdys kaikille johtajillenne ja kaikille pyhille. Tervehdyksen lähettävät teille ne, jotka ovat Italiasta. Armo olkoon kaikkien teidän kanssanne.” (Hepr. 13:24-25)

                      
                                        Kanoja San Marinossa näyteikkunassa.

                           

English week ja yllättävä ehdotus

Eipä mitään erityistä helleaaltoa tullut ainakaan tähän osaan maata tänä kesänä. Mutta silti on ollut ihan hyvää kesäsäätä keskimäärin viljojen kasvun ja muun sellaisen kannalta. Välillä on ollut näitä kylmempiäkin jaksoja kuten taas nyt, eli sadetta ja 14 astetta tänään. Haaveilen vielä helteistä, josko vielä voisi niitäkin tänä kesänä tulla. Siskontytön kanssa toivotaan vielä biitsipäivästä meren rannalla ennen koulun alkua, kun ei olla tähän mennessä ehditty.

Pidän nyt tällaista lomafiilismaanantaita tänään. Työntekijä on kesälomalla, niin itsellekin tulee lomaa työnantamisesta, ja toisekseen viikonloppu oli sen verran ohjelmoitu, että sekin vaikuttaa levon tarpeeseen tänään.

Heinäkuun erikoisuus oli saksalaisen vieraan käynti. Hän oli täällä 8.-16.7.: 5 yötä olimme täällä maatilalla ja 3 yötä muualla. Vaikka suurimman osan ajastani olin siis kotona, niin se, että joku oli täällä, aivan kuin muutti tämän paikankin vähän kuin toisenlaiseksi. Ja sitten vielä se, että pitkästä aikaa tuli puhuttua noin pitkä aika englantia, oli myös jotenkin aika erikoista. Olin tuon viikon jotenkin irti näistä arjen asioista. Loppuajasta kävimme yhteisen tuttumme luona, joka asuu hyvin lähellä itärajaa. Kävimme ihmettelemässä hyvin hiljaista ja suljettua Vaalimaan raja-asemaa ja välillä puhelinkin jo toivotti tervetulleeksi Venäjälle, kun vaan oltiin lähellä rajaa. Tuo tuttumme oli rukouksen ihmisiä ja aika hänen luonaan oli jotenkin hyvin siunattua. Oli tosi kiva olla välillä aivan uusissa maisemissa.

Saksalaisen täällä ollessa tuli myös nähtyä yhdessä muita vanhoja yhteisiä tuttuja, eräskin tuttu amerikkalainen oli ihmeellisesti samaan aikaan Suomessa ja tulimme siitä tietämään. Hänen olen nähnyt viimeksi Israelissa 14 vuotta sitten ja nyt kuskasin hänet lentokentältä yhden toisen yhteisen tuttumme luo. Jänniä johdatuksia jo kerrassaan.

Erikoinen tilanne oli sitten täällä vielä heti saksalaisen lähdettyä. Kotiin tullessani huomasin nimittäin rukoilevani, että olisi Herra sinulla joku, joka voisi pitää huolta meidän pelloista. Ehkä viikon irtiottokin oli tehnyt sen, että Jumala pystyi muovaamaan rukouksen tuollaiseen malliin. Tähän saakka olen rukoillut enemmän yleispäteviä rukouksia maatilan tulevaisuuden suhteen, mutta nyt huomasinkin rukoilevani vähän toisin, erityisesti juuri pelloista huolehtijaa. Tämän rukouksen jälkeen samana päivänä oli lähikaupungin perinteinen kristillisen musiikin kesätapahtuma, minne taas menin. Likipitäen ensimmäisiä ihmisiä keneen siellä törmäsin, oli eräs tuttu viljelijäpariskunta ja he pyysivät minua kahville kanssaan. Ei olla nähty muutamaan vuoteen, niin siinä oli sitten kuulumisten päivitysten paikka. Kun kerroin, että meidän työntekijämme on mahdollisesti jossain kohtaa lähdössä ja enpä sitten tiedä mitä tapahtuu, niin tämä viljelijä sanoi välittömästi, että vuokraa pellot hänelle! Olin aivan ihmeissäni, että MITÄH! En olisi mitenkään voinut ajatella tällaista vaihtoehtoa tai mitään yhteistyön mahdollisuuksiakaan, koska hän asuu niin kaukana. 

Tämä viljelijäperhe kävi täällä visiitillä nyt viikonloppuna ja on nyt ihan mahdollista, että siellä tapahtumassa lausuttu ehdotus oli kenties innostuksessa lausuttu ilman että se välttämättä toteutuu. Koska todellakin, perhe asuu 1,5 h ajomatkan päässä, niin se nyt vaan on oikeasti aika kaukana. Mutta on hienoa, että tätäkin asiaa voidaan yhdessä rukoilla ja Jumala tietää mikä on parhaaksi heille ja meille. Ehkä sekin oli jo ihan virkistävää, että itsekin pystyi ajattelemaan ihan avoimesti tällaistakin vaihtoehtoa.

Tämmöisiä ihan mielenkiintoisia asioita on nyt heinäkuussa ollut. Jotain kesävieraita ja kesäajeluja on edessäpäinkin tiedossa. Elokuu tuo sitten mukanaan myös toivottavasti puinnit ja Italian reissuun liittyvät valmistautumiset. Jälleen pääsemme ihmettelemään miten Jumala järjestää aikataulut puinteihin liittyen. Saa kyllä rukoilla täsmäohjausta ja johdatusta säiden, koneiden kestämisen, ihmisten jaksamisten ja koko yhtälön suhteen. Siinä todella tarvitaan Jumalan apu.

Mutta joo, ainakaan tänään eikä lähiaikoina puida vielä yhtään mitään. Toivottavasti saisin otettua rauhallisesti päivän kerrallaan tässä loppukesästäkin.

Laitan loppuun jakeen, mikä oli yhtenä rukousteemana itärajalla:

”Näin sanoo Herra: Liian vähän on sinulle, että olet palvelijani ja palautat ennalleen Jaakobin sukukunnat ja tuot takaisin Israelin varjeltuneet. Minä asetan sinun valoksi pakanoille, ja niin minulta tulee pelastus maan ääriin asti.” (Jes. 49:6)

Näkymättömiä uusia alkuja

Voisin olla tänään hengellisillä kesäjuhlilla, missä usein olen ollut, mutta en nyt ole, kun en vaan jaksanut mennä. On taas voimienkeräilypäivä ja aika väsynyt olo. Minulla on aika usein nykyään se olotila, että aivan kuin pää ”räjähtäisi”, kun on niin montaa eri asiaa meneillään, siis suunniteltavana ja mietittävänä. Mieli jotenkin sirpaloituu ja olisi parempi, jos voisin rauhassa keskittyä vähän paremmin harvempiin asioihin. Toki kännykkä on siinä lisänä sitten vielä yksi ”piru” eli jos ei pää ole jo muuten täynnä kaikkea, niin sieltä saa lisää turhia ajatuksia vielä niihin hiukan tyhjiksi jääneihin koloihin. Ja sitten on nuppi täyteen ahdetussa tilassa eikä meinaa enää muistaakaan asioita.

Sitten viime kirjoituksen oli ne seurat täällä maatilalla, joiden tulosta mainitsin. Väkeä saapui 45 henkeä, mikä oli oikein mukava määrä. Tavallaan vähän outokin fiilis, kun normaalisti olen täällä yksin ja sitten yhtäkkiä onkin jonain iltana talo täynnä. Ilta oli hyvä, mutta en osaa ajatella kokonaisuutta sen kummemmin. Osallistujia oli niin monenlaisia, minulle täysin vieraita ihmisiä, kylän väkeä, jotain kaukaisempia sukulaisiakin, vanha koulukaveri äitinsä kanssa ja sitten tuttuja ja puolituttuja uskovia. Jokainen koki illan varmasti erilaisesti enkä mitään erityispalautetta ole saanut, jos ei yleisiä kiittelyitä ovella lähtiessä lasketa. Kun on häärännyt kaikenlaista valmistelua, tarjoilua ja kukkasia pöytään ja ylimääräisiä tuoleja ja niin edelleen edeltävän viikon, niin sitten voi kuitenkin olla vaikea keskittyä itse asiaan, niin hyvä kuin hengellinen anti olisikin.

Tuosta parin päivän päästä oli sitten työntekijän yllätyssynttärit (47 v). Hänen italialainen tyttöystävänsä (38 v) yllätti hänet ilmestymällä työntekijän vetämään oman kylän raamattupiiriin ja tämä tyttöystävä oli toivonut sinne meitä muita myös mukaan. Olin tiennyt sen, että hän on tulossa jo reilut kaksi kuukautta ja päätynyt itsekin vähän järjestelemään asioita. Vaikka olen tiennyt koko ajan, että seurustelu on ihan vakavaa, niin toki heidän näkemisensä yhdessä livenä ensi kertaa toi tilanteeseen taas jotain uutta konkretiaa. Eli sitä, että on erittäin todennäköistä, että työntekijä jossain vaiheessa lähtee meiltä pois. Ja se sitten taas saa aikaiseksi paljon mietteitä ja kysymyksiä, joihin ei kuitenkaan ole mitään vastauksia.

Olen kyllä ihan isojen kysymysten äärellä, kun on kyse omasta, talon ja tilan tulevaisuudesta. Että mitäs sitten kun tuttu työntekijä lähtee? Kun sydämessä on kaipuu johonkin muutoksiin itselläkin. En haluaisi, että tulisi vain joku muu korvaamaan hänet, mutta muuten kaikki jatkuisi aika samalla tavalla kuin ennenkin. Ja tämähän versio ei ole edes mahdollista, kun se ”joku muu” pitäisi kuitenkin ”opettaa talon tavoille” ja en kykene siihen, enkä edes halua yrittää. Oma kaipaus kai olisi kuitenkin, jos voisi ajatella maataloutta vähän vähemmän eikä niinkään enemmän. On paljon muita juttuja, mihin ehkä haluaisi keskittyä vähän enemmän, mutta käytännössä tosi paljon ajatuskapasiteettia menee siihen, että miettii mitä pelloilla ym pitäisi tehdä, niin ei siinä sitten kauheasti aikaa jää muuhun. Tässä talossa olisi lisäksi vaikka mitä kohteita, mihin toivoisi, että työntekijäkin ehtisi tarttua, mutta aika ei vain riitä alkuunkaan. Saa nähdä ehtiiköhän tekemään mihinkään väliin uudet ulkorappuset, se olisi yksi haave.

Tällä viikolla ehdittiin sentään pientä siistintää täällä sisällä. Saksalaisen ystävän tulo sai aikaan tehdä jotakin kylpyhuoneen ilmeen kohentamiseksi. Ja sehän muuttuikin ihan kummasti, kun lattialaatoista hinkattiin huomattava kuparinvihreä pois, ruostunut patteri maalattiin ja mustuneet silikonisaumat vaihdettiin. Hurraa, näin tulikin melkein jo uusi kylpyhuone! Olen tosi iloinen uudesta ihanansinisestä patterista. Maalasin samalla sinisellä myös yhden keittiöntuolin, niin johan tuli uutta ilmettä!

Täällä on siis pieni ihminen isossa talossa vielä isompien kysymysten äärellä. Mutta onneksi Jumala on kaikkein suurin. Seuraavaksi kuitenkin valmistaudun saksalaisen vieraan tuloon ja onhan se mielenkiintoista kuulla, mitkä tulevat olemaan Berliinistä tulevan kaupunkilaisen fiilikset, kun tulee ensimmäistä kertaa Suomeen ja tänne maalaismaisemiin.

”Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö. Katso, minä teen uutta! Nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Minä teen tien autiomaahan, virrat aavikolle.” (Jes. 43:18-19)

                                               
             Maalattu sininen tuoli.

Tunnelmat vaahteroiden alta

Onpas huikean ihana sää näin juhannuspäivänä. Lämpöä on 26-27 astetta ja miellyttävä kesätuuli kahisee puissa. Kyllä, kahisee oikein selvästikin, kun olen ehkä ensimmäistä kertaa koko blogihistoriani aikana kirjoittamassa ulkona tätä tekstiä. Piti tulla kokeilemaan, kun tosiaan on näin huikea sää enkä halua istua sisällä (ja uusi tietokone, missä akkukin kestää). Tosin huomaan kyllä, että vähän huonommin pystyy keskittymään näin ulkona. Näyttökin heijastaa, pyyheliinat heiluvat pyykkinarulla näkökentässä ja muuta sellaista. Mutta nautitaan nyt tälläkin lailla suloisesta suvipäivästä.

Pitkästä aikaa on taas oikein kunnolla rauhallinen päivä tänään. Viimeksi kun kirjoitin, kylvötyöt olivat vasta ihan alussa. Ne saatiin valmiiksi ihan hyvin, kiitos Herralle siitä. Laitettiin vähän vähemmän kauraa kuin normaalisti, kun yksi kauralohko korvattiin valkosinappi- ja öljyretikkaseoksella. Muuten on samantyylistä viljelymeininkiä kuin ennenkin. Touko-kesäkuun vaihteessa saapuivat nyt kolmannen kerran kivat kesävieraat eli ponit kahdelle eri pellolle. Tammalaidun on nyt lähinnä päärakennusta olevalla lohkolla, mikä on hauska juttu. Ikkunasta en sentään näe poneja, mutta jostain kohtaa omalta pihaltani voin ne nähdä. Se on jotenkin melkein hätkähdyttävää edelleen. Meidän pellolla on eläimiä! Tykkään siitä tosi paljon, että on. Ja nämä ovat mahdollisimman mukavia kesävieraita, kun voin niitä mennä rapsuttamaan, mutta muuten ruokkivat itse itsensä ja hevostenomistaja on vastuussa kaikesta niihin liittyvästä muuten.

Kesäkuu lähti liikenteeseen viikolla Virossa. Tämä ei ollut mitenkään pitkään suunnitteilla ollut juttu, vaan huhtikuun lopussa sain tietää, että tämmöinen ryhmämatka järjestetään ja sitten koin heti jotenkin, että sinne kuuluu tai saan lähteä. En ole ennen ollut Virossa varmaan yötä tai yhtään pidempää aikaa, jotakin päiväristeilyä Tallinnaan vaan muistan entuudestaan ja niistäkin on kauan aikaa. Nyt oltiin viikko kylpylässä Haapsalussa. Oli raamattutunteja ja muuta hengellistä ohjelmaa sekä yhden illan katuaktio. Sitten kylpylähoitoja ja muuta oleilua tuolla. Tylsää oli, että sairastuin flunssaan matkalla ja sen takia kylpyläjuttuja jäi käymättä. Vieläkin yskin sitä samaa yskää mikä tuolta tuli.

Koska matkalle lähtö tuntui kuitenkin Pyhän Hengen vaikutuksesta tulleelta, uskon reissulla olleen myös jonkun tarkoituksen. Ainakin ajattelen, että Jumala halusi näyttää Viron ja että virolaiset ovat Hänen sydämellään. Onhan se suomalaiselle mielenkiintoinen maa, kun on tuollainen veljeskansa ja niin samantapainen kieli, että kotoinen olo syntyy hyvin helposti. Vaikka on ulkomailla, niin jotenkin tuntuu aivan kuin ei ulkomailla olisikaan. Paikallinen opas, joka kertoi meille Haapsalun linnasta, kertoi myös hyvin viron kansan vaiheista orjuudesta toiseen. Sekin hyvin avasi silmiä sille, miksi virolaiset ovat nykyään yksi Euroopan maallistuneimmista kansoista. Varmaan vierastavat kaikkea, mikä heillä liittyy siihen ajatukseen, että voisi olla jotenkin orjuuttava asia. Jeesus kuitenkin antaa todellisen vapauden eikä orjuutta. Nähtäväksi jää, tuleeko jossain vaiheessa jotain jatko-osaa itselle Viroon liittyen. Tuon matkan jälkeen, en ihmettelisi, vaikka joskus tulisi jotain, enkä ollut matkaryhmästämme mitenkään ainoa, jolle Viro tuli niin sanotusti sydämelle. Reissussa oli 36 osallistujaa ja osalle tuollaiset kristillisten järjestöjen järjestämät kylpylämatkat oli hyvin tuttu juttu.

Vietän tässä vaahterapuiden alla erittäin mielelläni juhannusta erittäin rauhallisesti, kun ensi viikolla on sitten taas monenmoista. Oikeastaan omat ”juhannusjuhlat” on vasta ensi viikolla, kun on tarkoitus pitää pitkästä aikaa seurat täällä maatilalla. Edellisistä kaikille avoimista seuroista taitaa olla nyt 5 vuotta aikaa ja onhan se tavallaan mielenkiintoista avata kotinsa ovet, kun ei sitten yhtään tiedä paljonko väkeä tulee. Tutuillani on nyt menossa kolmen hengen tiimin ”evankeliointi ja -musiikkimissio” ja jotenkin tämäkin tuntui sellaiselta Jumalan vaikuttamalta asialta, että nyt voisi järjestää tämmöiset seurat heidän kanssaan. Olen laittanut ilmoituksen kylän facebook-ryhmään ja jotain lappujakin on vähän jaettu postilaatikoihin. Ilmoitus oli myös kristillisen järjestön fb-sivuilla. Nähtäväksi jää, mitä sitten Herra tekee. Toki rukoilen Jumalan Sanan vaikutuksen puolesta, mutta onhan tässä nyt sitten yhtä lailla ollut mielessä ruohonleikkuut ja tarjoilupuoli. Toivottavasti en ole aivan stressaantunut ja pyörryksissä kun itse tilaisuus varsinaisesti alkaa 😊

Seurojen jälkeen seuraava suunniteltu arjesta poikkeava asia on, että saksalainen ystäväni on tulossa viikoksi Suomeen heinäkuussa. Kunpa sekin aika voisi olla itsellekin jotenkin lomaa, ettei joutuisi johonkin semmoiseen elämyspalvelut/turistiopas-ruokapalvelumoodiin, missä yrittää jotakin ihan liikaa ja väsyy totaalisesti. Hän on uskossa ja toivon, että rauhassa, levollisesti ja Herran johdatuksessa saataisiin sekin aika yhdessä olla. Ja hän on kyllä itsekin sellainen, että saattaa ihan tykätä vaan välillä istua hiljaa paikallaan, vaikka sitten näitä vaahteranlehtien kahinoita kuunnellen.

Eli tämmöisiä on nyt sitten ainakin kesällä tulossa muun arkisemman ja tuttujen juttujen lisäksi. Siunausta ja Herran läsnäoloa tämän blogin lukijoiden kesäpäiviin!

”Sillä näin sanoo Herra, Herra, Israelin Pyhä: Kääntymällä ja pysymällä levollisina te pelastutte, hiljainen luottamus on teidän voimanne.” (Jes. 30:15)

Pöpön ja pennun puhuttelussa

Onpa hienoa, kun jaksaa istua tällä lailla pöydän ääressä ihan normaalisti. Eilen en nimittäin jaksanut, vaan olin aivan uupunut ja piti vain levätä koko päivä. Joku pöpö on tällä viikolla vaivannut minua ja aiheuttanut epämääräisiä oireita. Vatsatautioireita ja sitten oli tuo eilinen uupumus. Tänään juon kokista, kun tuntuu, että jostain pitää saada energiaa, kun ruokahalua ei oikein ole. Olen miettinyt myyräkuumeen mahdollisuutta. Siivosin 20.3. täällä yhtä vaatehuonetta tai komeroa ja sieltä vastaan lopuksi tulikin aika tuore metsämyyrän raato. Se oli selkeä altistuminen. Sitten kului 6 ja puoli viikkoa ja tuli tällaista epämääräistä oiretta. Otin yhteyttä julkiseen terveydenhuoltoon perjantaina, mutta koska en ole sinänsä hoidon tarpeessa, niin eivät he huvin vuoksi testaa, onko tämä myyräkuumetta. Katsotaan, lähdenkö vielä alkuviikosta itse yksityiselle selvittämään, oliko tämä myyräkuumetta vai ei. Onhan se joku mahapöpökin voinut olla.

Perjantaina 8.5. kylvettiin ensimmäiset 3 hehtaaria. Hyvin tavanomainen kylvöjen aloitusaika oli tänäkin vuonna. Kovasti on traktoreita ollut tänä viikonloppuna liikenteessä kylänraitilla eikä ihme, kun sää on todella hienoa, pellot kuivuneet kylvökuntoon ja alkuviikkoon ennustellaan reiluja sateita. Mutta täällä on viikonloppua eletty hiljaisuudessa ja katsotaan saataisiinko jotakin huomenna vielä kylvettyä ennen sateiden alkua. Kyllähän nämä kaikki aikataulut ja sairastamisetkin tässä kohtaa aina vähän mietityttää, kun aina toivoisi jotain oikein ihanteellista kylvöaikaa ja siihen sitten sopivia sateita heti kun on saatu siemenet maahan. Eikä se sitten oikein koskaan mene niin kuin itse toivoisi. Ja sitten kuitenkin lopputulos pystyy olemaan oikein hyvä, Jumalan ohjaama ja siunaama, vaikkei mennytkään niin kuin itse olisi toivonut. Nytkin kylvöaikataulussa mietityttää siis syksy, kun on sitten taas sitä omaa ja työntekijän matkustelua siellä tiedossa. Koskahan sitä oikeasti oppisi luottamaan Jumalaan ihan kokonaan, ettei pikkuisen tarttisi kuitenkin jännittää ja stressata samalla kun luottaakin.

Tämmöisestä pienestä jännittämisestä sai rohkaisevan puhuttelun viikko sitten. Tuttuni, jonka poneja on tulossa tänäkin kesänä laiduntamaan, on tänä keväänä ottanut itselleen dobermannin pennun. Maaliskuun puolivälissä näin tämän pennun, kun se oli 12 viikon ikäinen. Se oli innokas tapaus ja leikki vähän pihassa ja oli kiva tutustua pentuun. Vapunaattona tämä tuttu kävi sitten ostamassa kauroja ja kertoi että koira on nyt tullut siihen ikään, että suojeluvietti alkaa heräämään ja se alkaa olla vieraita kohtaa epäluuloinen. Dobberi ei ollut tuolloin mukana ja aloin miettiä, että mitenkähän se jatkossa suhtautuu minuun ja jos se huomaa että arkailen, niin mitenkäs se sitten suhtautuu jne. Viikko sitten katseltiin yhdessä näitä tämän vuoden laidunpeltoja ja 20 viikkoinen pentu oli nyt mukana matkassa. Se oli tietysti kovasti kasvanut, mutta ei kiinnittänyt minuun yhtään mitään huomiota, mennä touhotti vain ihan normaalisti. Ihmettelin tätä sitten ääneen, että mites se nyt ei minua vierasta, kun kerran on siinä iässä, että vieraita kohtaan on epäluuloinen. Niin sitten sain kuulla, että sehän tuntee minut jo, kun on tavannut minut siinä iässä, eli 12-16 viikkoisena, kun sosiaalistaminen tapahtuu. En ollut arvannut, että se noin helpolla tapahtuisi, että ihan lyhyehköllä kertatapaamisella! Tuntui kovin hauskalta päästä dobermannin sisäpiiriin. Se mikä voisi olla hyvin pelottava onkin minun puolellani. Ja siitä tuleekin turvassa olemisen tunne.

Tämä puhutteli siis hengellisessä mielessä. ”Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssaan!” (Room. 8:31-32) Tunnistan itsessäni sellaista arkuutta luottaa Jumalaan jotenkin ihan täysillä ja kaikessa. Että ehkä jossain tunnelämän ja sielun sopukoissa voi olla pelkoja siitä, onko Hän minun puolellani todella aivan kaikessa. Nämä epävarmuudet eivät kohdistu sielun pelastukseen liittyviin asioihin, vaan varmaan sitten näihin jotenkin arkisempiin asioihin, tämän elämän kysymyksiin. Kun on yksin ja sairaana isossa talossa, niin kyllä silloin kaikenlaisia ajatuksia voi tulla mieleen. Että oletko Jumala minun puolellani, kun koen tällaista yksinäisyyttä? Pitääkö selviytyä yksin? Ehkä se syvä ihmisyhteyden ja rakkauden kaipuu siellä pohjalla kuitenkin kumisee ja jotenkin kokee sitten Jumalankin jättäneen yksin jollain elämän alueella, missä on kaipaus jäänyt täyttymättä. Ja sitten miettii, että onko Jumala oikeasti minun puolellani, kun on tämä tyhjiö aina olemassa ja se sitten enemmän tai vähemmän oireilee. Sairaana isossa talossa näköjään enemmän. Mutta jos kerran joku dopermannikin haluaa suojella omaa perhekuntaansa niin eikö vielä paljon enemmän Jumala halua suojella omiaan olla heidän puolellaan? Ja toki ymmärrän myös, että yksinäisyyden salliminen on myös osa Jumalan suojelua. Mieluummin yksin kuin sellaisessa suhteessa, mitä Jumala ei ole tarkoittanut.

Tänään on siis ihan hyvä olo jo pientä ruokahaluttomuutta lukuun ottamatta. Uskon jaksavani lähteä tästä vielä ihan hyvin ehtoollistilaisuuteen.

”Olen näet varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit eivätkä henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva, eivät voimat, ei korkeus eikä syvyys eikä mikään muu luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room. 8:38-39)

Drooneja ja muita kevään merkkejä

Huomenna on kulunut tasan kolme vuotta isäni kuolemasta. Aika vaan menee valtavaa vauhtia johonkin, en tiedä mihin. Tänään kävin siskontytön (13 v.) kanssa hautausmaalle, kun hän oli pitkästä aikaa luonani yötä. Siskontyttö ei ole montaakaan kertaa hautausmaalla käynyt, koska siskoni on niin vaikea liikkua MS-taudin takia, niin heidän perhe ei siellä monastikaan käy. Hautausmaan hoito on ollut minun juttuja, mutta kiva, että siskontyttökin nyt oli pitkästä aikaa mukana. Näytin hänelle myös hänen isoisoisoisoisänsä hautaa. Jälkeenpäin aloin miettimään että minnekähän esim. 1600- ja 1700 luvulla kuolleet sukulaiset on haudattu? Meidänkin maatilan sukupolvia tunnetaan 1600-luvulle asti, mutta minne lie haudattu näitä varhaisempia esivanhempia? En ole sitä edes koskaan ajatellut ennen. Selvä keski-iän merkki, kun alkaa tällaiset hautausmaa-asiat kiinnostaa.

Tänään on ollut niin hieno sää, että sääli istua sisällä, mutta en nyt jaksa enää olla menossakaan. Siskontytön kanssa käytiin tosiaan hautausmaalla ja sitten uimahallissa. Sen jälkeen menin vielä israelilaiseen tanssiin ja tein pienen kävelyn ulkosalla, niin riittää liikunta tälle päivälle. Ensi viikolle ennustelevat jo 16 astettakin, niin kyllä siinä sitten kevät etenee. Nähtäväksi jää, voisiko tulla jotenkin vähän aikaisempi kylvöaika tänä vuonna.

Olen kertonut täällä työntekijän elämänmuutoksesta ja kuinka mietin, miten se tulee vaikuttamaan maatilan juttuihin. Hän on siis alkanut seurustella italialaisen naisen kanssa. Eli Italiassa asuvan italialaisen ja minä sitten tietysti mietin, että muuttaako tämä työntekijä jossain kohtaa ihan oikeasti Italiaan. He tapasivat 2025 syyskuun raamattuviikolla ja joulun kieppeillä alkoi tämä tiiviin yhteydenpidon vaihe. Italiassa loma-ajat eivät ole yhtä pitkät ja joustavat kuin Suomessa (tai riippuu varmaan aina työpaikastakin). Eli seuraavaksi ihmetellään sitten sitä, kun työntekijäkin haluaisi pitää pidemmän loman juuri elo- tai syyskuussa, mikä tietysti on maatilalla aika sesonkiaikaa. No, onneksi luotan kyllä Jumalan johdatukseen, ei tästä muuten tulisi yhtään mitään. Koska säistä ei tiedä, ei näitä viljelykuvioita, vaan pysty itse mitenkään suunnittelemaan muuta kuin hyvin suurpiirteisesti.

Muutenkin sitten viime kirjoituksen monenlaista on tapahtunut taas Suomessa ja maailmallakin. Päivi Räsänen tuomittiin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan äänin 3-2 postattuaan Facebookkiin vanhan kirjoituksensa, että ihmiset voisivat nähdä mistä häntä syytetään. Raamatun siteeraamisesta ei tullut tuomiota, mutta siitä alkaneen tutkinnan seurauksena löytyi sitten 22 vuotta vanha teksti, jonka Facebookkiin postaus olikin kiihottamista kansanryhmää vastaan. Käräjä- ja hovioikeus eivät nähneet tässä mitään rikosta, mutta KKO:ssa äänestyksessä sitten jotkut eli niukka enemmistö oikeusneuvoksista näkivät tässä rikoksen. Uskomaton keissi kerrassaan. Toki erittäin positiivista oli se, että Raamatun lainaaminen ja synnin sanominen synniksi ei ollut rikos, sehän se kaikkein kauheinta olisi ollut.

Tuon päätöksen jälkeen Suomeen alkoi liidellä räjähdelastissa olevia drooneja. Tähän mennessä niitä on kai löydetty Suomesta 4 kappaletta (en nyt ole ihan varma onko kaikissa ollut räjähteitä, ilmeisesti tämän viimeisen osalta sitä ei ole vielä edes sanottu). Tietojen mukaan ovat ukrainalaisia ja tänne harhautuneita, kun kohteen pitäisi olla itärajan toisella puolella. Kuitenkin on aika mielenkiintoista, että tänne nyt sitten vaan aika helposti pystyy näköjään sotadrooneja lentelemään ja niitä sitten voivat kansalaiset luonnosta löytää. No, mieluummin tietysti luonnosta kun omasta talostaan. Jumalan varjelusta on ollut, etteivät ole kenenkään taloon osuneet. Yksi taisi olla sadan metrin päässä jonkun talosta.

Iran ja USA käyvät puolestaan parhaillaan neuvotteluja, jotka vaikuttavat siihen miten sota Lähi-idässä jatkuu tai ei jatku. Tämän sodan seuraukset jokainen on jo huomannut tankatessaan ja esim. maatiloilla polttoaineen hinnat vaikuttavat paljon. Hiukan tuli seurattua myös Kuun ympäri ajelulla olleita astronautteja. Oli hienoa kun siellä yksi ainakin oli selvästi myös evankeliointimatkalla ja kertoi että Jeesusta tarvitaan oltiin sitten Maassa tai avaruudessa.

Kun alkaa kirjoittelemaan niin periaatteessa voisi kertoa hyvin monenlaisia kuulumisia. Mutta ei tässä määräänsä enempää tule kerralla näpyteltyä. Että jäämme katsomaan mitä seuraavassa jaksossa tapahtuu.

”Niin kuin isä armahtaa lapsiaan, niin Herrakin armahtaa niitä, jotka häntä pelkäävät. Sillä hän tietää, millaista tekoa me olemme; hän muistaa että olemme tomua.” (Ps. 103:13-14)

Sekalaisia mietteitä maaliskuussa

Kirjoittelua ja kananmunakahvia keskipäivän ohjelmassa. Jos et ole kokeillut koskaan kananmunakahvia, niin kannattaa testata – se on hauska tapa syödä kananmuna. Eli keitä kuppi kahvia ja laita keitetty kahvi ja raaka kananmuna blenderissä tai sauvasekoittimella sekaisin. Tuloksena on cappuccinomainen vaahtokahvi.

Onpa ihanaa kun pystyy taas istumaan. Vieläkin häntäluu tuntuu jossakin asennossa, mutta yleisesti ottaen sitä ei tarvitse enää ajatella. Kolme viikkoa meni kyllä siinä, että oli selkeitä tuntemuksia enkä istunut tilaisuuksissa. Mielenkiintoista oli että juuri tähän kohtaan osui pitkä tauko italian tunneista. Italian opettaja oli jäänyt lähi-idän lentoihin vaikuttavan sodan takia jumiin Thaimaahaan ja hänen hiihtolomastaan tuli normaalia pidempi. Niin ei tarvinnut jäädä niiltä tunneilta pois häntäluun takia.

Tänä vuonna säiden puolesta tuntuu, että maaliskuu on jäänyt väliin ja helmikuun pakkasista siirryttiin suoraan huhtikuuhun. Öisin pakkasta on ollut ihan vähän tai ei ollenkaan ja päivälämpötilat siinä 5-10 astetta. Töyhtöhyypät tepastelevat pelloilla ja fiilis on hyvin huhtikuumainen. Vaikka viimeksi kirjoitin, että kevättöiden suunnittelu on ollut vaikeaa, siihenkin asiaan tuli parempi vaihde päälle. Siinä auttoi kolme asiaa eli luomuneuvojan puolipakollinen käynti tuli sopivaan aikaan ja aktivoi suunnitteluajatuksia, sitten tämä sään kevätrysäys ja lopulta myös sekin että Israelin-matka peruttiin tai oikeammin siirrettiin syksyyn. Suunnitelmassa on nyt laittaa vähän vähemmän kauraa, kuin mitä normaalisti viljelykierrossa laittaisin ja kokeilla yhdellä pellolla sen sijaan saneerauskasvia. Tässä kohtaa mietin jo taas syksyn Italian-matkaa ja sen mahdollisia vaikutuksia siihen, mitä kylvää. Toisaalta minua innosti myös vähän tuo riemuvuosikin viljelyssä. (Kirjoitin viimeksi että kun olen 49 v, niin on riemuvuosi.) Vanhan liiton aikana riemuvuotena ei viljelty, vaan elettiin sillä mitä pelto itsestään tuotti. En siis ole Mooseksen lakia tässä noudattamassa, mutta kun on ollut kuitenkin myös väsymystä ja semmoista, niin vähän tuo riemuvuosijuttukin rohkaisi siinä, että jos edes yhden kauralohkon korvaisi saneerauskasvilla ☺. Ja lisäksi vaikuttaa samaan asiaan että Italia syksyllä plus että työntekijän touhuistakaan ei tiedä, että missä viilettää puintiaikana.

Iranin sodan alkaessa ajattelin, että on hyvin mahdollista, että kevään Israelin matka peruuntuu ja niinhän se sitten peruuntui. Mutta tämä oli tällä kertaa nyt vain helpotus, kun ajankohta tuntui niin huonolta kylvöihin nähden. Ehkä Jumala ei antanut siihen rauhaa juuri sen takia, että matka olikin peruuntumassa. Nyt se on siirretty syksyyn sellaisen ajankohtaan, että ainakin näin etukäteen ajoitus tuntuu oikein hyvältä. Matkan toteutuminen on sitten toinen asia, mutta sitä ei nyt ennen syksyä tarvitse miettiä. Kiitos Jeesus tästäkin asiasta.

Iranin sota on kestänyt nyt kolme viikkoa ja ainakin bensan hintaan se on vaikuttanut täällä Suomessakin. Muuten olen yrittänyt vähän vähentää uutisten seuraamista, vaikka en siinä kovin hyvin olekaan onnistunut. Toki nämä isot maailmanpoliittisen asiat kiinnostavat, mutta ei niitä nyt jatkuvasti tarvitse olla seuraamassa, vähempikin riittää. On kiva kuitenkin saada esimerkiksi kuulla kuulumisia Israelissa asuvilta, niin siinä parhaiten ymmärtää millaista elämä siellä oikeasti on. Mielenkiintoista oli myös tuo, kun taas julkaistiin tulos, että Suomi on maailman onnellisin maa 9. vuotta peräkkäin. Niin Israel oli siinä sijalla 8 eli tosi hyvä sijoitus myös. Kesällä tulee jo 7 vuotta siitä kun olen viimeksi ollut Israelissa eli tosi pitkä tauko tuli.

Kyllä Jumala edelleen myös puhuttelee sellaisista asioista kuin rakkaus ja rakastaminen, Isäsuhde, pelot, kontrollointi, Häneen luottaminen jne. Nykyään on ehkä vain jotenkin vähän vaikeampi pysähtyä näiden asioiden äärelle, kuin joskus aikaisemmin. Ehkä on vaan niin kaikenlaista meneillään ja päässä niin monenlaista pyörinää, että jotenkin pysähtyminen on vaikeampaa. Ja toki sekin vaikuttaa, että olotila on kuitenkin keskimäärin paljon parempi kuin joskus aikaisemmin, etten ole jotenkin kovin masentunut tai muuta sellaista, mikä erityisesti pakottaisi miettimään hyvin syviä asioita. Mutta kyllä minussa kuitenkin asuu sellaista jonkinlaista pelkoa, jännittyneisyyttä ja ihmisarkuutta, että tällaisten asioiden miettiminen ja Herran apu niihin on varmasti aivan tarpeellista edelleen. Vähän aikaa sitten eräs rukoilija koki rukouksessa kohdalleni, että Jumala aivan kuin hitsaa erillisiä palasia minussa yhteen muodostaakseen jonkun kokonaisuuden. En kyllä yhtään tiedä mitä tämä voisi konkreettisesti tarkoittaa, nähtäväksi jää.

Aika harvoin on näitä viikonlopun päiviä, että ei ole yhtään mitään ohjelmaa sovittuna. Kivaa vaihtelua. Varmaan lähden jossain kohtaa katsomaan, miltä tuo 9-10 asteinen sää tuntuu.

”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljon arvokkaampia kuin ne?” (Matt. 6:26)

Pyrstölleen

Kun istuu kovalla tuolilla ja vähän etukenossa, niin sitten istuminen onnistuu jonkun aikaa. Eli terveisiä täältä häntäluunsa päälle hiihtolenkillä kaksi viikkoa sitten kaatuneelta. Lähdin innoissani talven ensimmäiselle hiihtolenkille ladulle, jossa en ole ennen hiihtänyt. En oikein tiennyt, mistä olisi hyvä aloittaa lenkki ja menin parkkipaikalle kohtaan, josta hiihtämään lähtiessä ensiksi ladulla vastaan tuli pieni mäki. Jännitin mäkeä ja vähän siinä aurailin ja sitten olin jo pyrstölläni. Ja tämän jälkeen ei ole tarvinnut kahteen viikkoon oikein istuskella pidempään. Kun seisoo, kävelee tai makaa, niin ei ole yhtään kipua, eli en usko, että tässä mitään murtumaa on, mutta on vaan muuten hidasta parantuminen. Toki olen asiaa googlannut ja tekoälyillyt, niin useampien viikkojen parantumisaika näyttäisi olevan ihan normaalia, vaikka olisi aika lieväkin tilanne. Ei ole paikallaan istuminenkaan itsestään selvyys eli toivottavasti tämän jälkeen osaa olla kiitollinen jo pelkästään siitä, että voi vain istua.

Tämä viikonloppu muutti maailmanhistoriaa, kun USA ja Israel iskivät eilen Iraniin ja tappoivat Iranin uskonnollisen johtajan ajatolla Ali Khamenein (86 v). Iranissa on ollut alkuvuodesta mielenosoituksia, joita hallinto on verisesti hiljentänyt tappaen tuhansia tai kymmeniä tuhansia omia kansalaisiaan. Olisi tietysti suuri asia, jos Iran nyt vapautuisi nykyisestä hallinnostaan, mutta nähtäväksi jää mitä tapahtuu.

Toki Israeliin liittyviä uutisia seuraisin muutenkin, mutta nyt sitten taas kevään mahdollinen Israelin matka tuo tilanteeseen oman näkökulmansa. Että toteutuuko matka vaiko eikö toteudu. Minua ei mitenkään haittaisi, jos matkaa siirrettäisiin ja siihen on ihan puhdas henkilökohtainen syy: kylvöaika. Lupauduin italialaisten järjestämälle Israelin matkalle, minkä pitäisi olla keväällä. Pakettiin kuuluu lennot Milano-Tel Aviv-Milano. Lisäksi tietysti pitäisi hommata itse lennot Milanoon, mutta en ole toistaiseksi saanut rauhaa siihen kuvioon, että olisin ostanut lentolippuja. Toisaalta olisi halu olla Israelissa pidempää, mutta sitten taas mahdollisena kylvöaikana se ei ole niin hyvä idea. Ajattelin että helmikuussa en vielä osta mitään lentoja, mutta katsotaan sitten maaliskuun alussa. Ja nyt sitten tulikin tämä aktiivinen sotatilanne Iranin kanssa, mistä ei voi tietää kestääkö se päiviä, viikkoja vai kuukausia. Niin jään nyt sitten katsomaan miten italialainen matkatoimisto reagoi tähän tilanteeseen.

Viimeksi kerroin, että maatilaan liittyvissä ajatuksissa on ollut turbulenssia alkuvuodesta. Sitten viimeisen kirjoituksen mieleni on ollut rauhallisempi, varmaankin siksi kuin työntekijäkään ei ole ollut ihan niin ”lentoon lähdössä” kuin tammikuussa. Tilanne on ihan sama kuin viimeksikin, mutta jotain rauhallisuutta on kuitenkin tullut mukaan. Tämä ei silti poista sitä, että kaikenlainen suunnittelu tuntuu jotenkin tosi vaikealta. Eikä sekään nyt ihan kauheasti auta, että tänä vuonna on ollut näköpiirissä tilanne, jossa Israelissa oltaisiin silloin kun pitäisi valmistautua kylvöihin ja Italiassa puintiaikana. Olen kyllä ollut Jumalankin suuntaan vähän ihmeissäni, että kuinka tämä näin menee. Vuodessa olisi niin paljon kuukausia, jolloin minulla ei ole yhtään mitään ihmeellistä tekemistä ja vain muutama viikko keväällä ja syksyllä, jolloin olisi oikeasti liki pakollista olla maatilalla, niin juuri noihin viikkoihin tulee sitten ne matkat, jotka ovat niin tärkeitä. No, ihmeellisesti Herra on auttanut kahtena vuotena yhdistämään puinnit ja Italian ja nähtäväksi jää, miten Hän tämän vuoden vaiheet johdattaa.

Tammikuun hämmennys aiheutti sen, että kutsuin uskonystäviäkin rukoilemaan maatilalle sen tulevaisuuden puolesta. Ainakin eka kerta oli rohkaiseva kokoontuminen ja katsotaan kuinka se rukous jatkuu. Ainakin nyt alkuviikosta olisi taas tarkoitus kokoonutua rukoilemaan.

Kohta tulee myös itselle mittariin 49 v. Se on hauska luku siitä, että vanhan liiton aikana viideskymmenes vuosi oli riemuvuosi, niin sitten voi ajatella, että jos vaikka jotain riemullista tulisi omaankin vuoteen (vaikka Jeesus on toki riemuvuoden täyttymys).

Tällaisissa tunnelmissa täällä aloitellaan maaliskuuta. Lähden tästä nyt pienelle ulkoilulle ja sitten myöhemmin tarkoitus olisi mennä vielä ehtoollistilaisuuteen ja siellä eteiseen seisoskelemaan. Tai ainakin aina välillä seisokelemaan.

Puurim-ajan merkeissä lopuksi: ”Jos sinä vaikenet tällaisena aikana, apu ja pelastus tulevat juutalaisille muualta, mutta sinua ja isäsi perhettä kohtaa tuho. Kuka tietää, että olet päässyt kuninkaalliseen arvoon juuri tällaista aikaa varten.” (Est. 4:14)

Muutoksen tuulet

Tadaa! Pienet fanfaarit voisi päräyttää tässä kohtaa, koska vihdoinkin käytössä on uusi tietokone! Tänään sain tähän asennettua Wordin ja näin alkaa 2026 blogit uudelta koneelta.

Tämä vuosi on alkanut jotenkin hyvin erilaisesti kuin kuvittelin. Vuodenvaihteessa oli ihana rentoutua ja tuntui, että täyteen pakkautunut mieli sai lepoa, kun ei ollut mitään ihmeellistä meneillään. Ajattelin silloin myös, että tämä vuosi alkaa ja jatkuu jotenkin samoissa merkeissä kuin ennenkin. Mutta ei todellakaan. Näin helmikuun alussa mieli tuntuu jo taas yhtä täyteen pakatulta kuin ennen lomaa.

Vuoden alkupäivinä tuli hyvin yllättävä uutinen, mikä on laittanut aivan uudenlaisen vaihteen päälle vähän kaikkeen. Pitkäaikaisen työntekijämme elämään tuli uusia tuulia, mistä on seurannut se mahdollisuus, että hän voi oikeasti lähteä meiltä pois jossain kohtaa. Ja se on sitten itsellekin tosi iso juttu, koska hän on ollut meillä töissä 11,5 vuotta ja koko toiminta on sinä aikana muotoutunut tavallaan hänenkin mukaan. Hän tekee likipitäen kaikki käytännön asiat ja jos hän lähtee niin mitäs sitten? En yhtään tiedä, että mitäs sitten. Ei hän nyt vielä irtisanoutunut ole tai mitenkään selvästi ole puhunut lähdöstä jonain tiettynä aikana, koska ei toki itsekään tiedä vielä, miten Jumala hänen elämäänsä johdattaa. Mutta silti puheisiimme ja kaikkeen suunnitteluun on tullut mukaan tämä uusi näkökulma: jos hän lähtee ja jos hän ei vaikka enää vuoden päästä olisikaan meillä töissä jne.

Minun puolestani rukoillessaan eräälle henkilölle tuli viime vuoden lopulla sanat, jossa oli jotakin muutoksesta ja se muutos-teema on tullut muutakin kautta. Silti toivoin, että se olisi voinut olla jotakin muuta muutosta kuin ihan näin ison tuntuista. Tämä on jotakin, missä olen aivan ymmyrkäisenä eikä minulla ole mitään käsitystä, että mikä olisi suunta tästä eteenpäin. Siis maatilan suhteen. Että tuleeko nyt sinne jotain tosi isoja juttuja kuten vaikka pitäisikö koko tila myydä, vai laittaa peltoja vuokralle vai mukauttaa toimintaa jotenkin muuten? Ja jos jatkaa jollakin tyylillä, niin kuka sitten tekisi ja mitä? En pysty sitäkään kuvittelemaan, että tulisi vaan joku toinen työntekijä ja sitten kaikki jatkuisi niin kuin ennenkin. En jaksaisi niinkään, kun kai sitten joku muutoksen kaipuu iskee siinä kohtaa itseenkin.

Jumalan johdatusta tarvitsee tietysti joka päivä, mutta totta kai tällaiset isot suunnanmuutokset ovat niitä, joissa aivan erityisesti kaipaa Jumalan suuntaviittoja. Että mikä on minun kutsumukseni? Maatilalla vai jossain muualla? En yhtään tiedä. Olen tavallaan tottunut tekemään niin monenlaisia asioita, että en pysty sanomaan mikä olisi joku erityinen kutsumus. Olen pitänytkin tästä monipuolisuudesta.

Tänään on keskiviikko ja pidän vähän lomapäivää. Eilen puhuttiin siskoni kanssa remonttiasioista ja aloin stressaantuneena itkemään, niin se oli hyvä merkki siitä, että pitää ottaa vähän lomapäivää. Maatilan remonttihaaveisiin ei tunnu tulevan muuta kuin esteitä ja toki sitäkin sitten on miettinyt, että onko Jumala sitä estänyt, kun se ei ole päässyt liikkeelle lähtemään. Viimeisin este tuli loppuvuodesta, kun olin kaupunkiin yhteydessä ja kysyin mahdollisuudesta liittyä vesijohtoon. Siinä yhteydessä sain kuulla, että samassa kun liittyisi vesijohtoon pitää myös liittyä viemäriin. Ja se viemäriverkosto menee kuitenkin sen verran kaukana, että pitäisi rakentaa paineviemäri.

Tämä paineviemäri asia oli sitten siinä kohtaa minulle aivan liikaa. Jätevesiasiat ovat hoituneet ihan hyvin sakokaivoilla tähän asti ja nyt sitten pitäisikin tehdä kallis paineviemäri. En tiedä miksi tämä paineviemäriasia ottaa minua päähän niin valtavasti. Ehkä tässä aktivoituu joku autismin kirjon piirre myös. Olin suunnitellut mielessäni, että vihdoin voitaisiin aloittaa kylpyhuoneremontti, mutta sitten kaikki menikin ihan uusiksi enkä saa tuota paineviemäriä nyt ollenkaan sopimaan ajatuksiini ollenkaan. Että sitten ei varmaankaan tapahdu yhtään mitään taas pitkään aikaan. Perimmäinen vaikeus on kuitenkin se, että en välttämättä halua yksin asua loppuelämääni isossa talossa ja siksikin tämä kaikki on niin hankalaa. Ei ole mitään selkeää näkyä ja nyt tämä työntekijäkuvio sekoitti vielä enemmän jo valmiiksi sekaisin olevia ajatuksia.

Tällaisissa merkeissä vuosi on siis lähtenyt käyntiin. Rukoilen Jumalalta jotakin suuntaviittaa. Että jotakin voisi lähteä aukeamaan johonkin suuntaan. Kiitos Jeesus, että olen luvannut johdattaa.

”Me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa, niiden, jotka hän on suunnitelmansa mukaan kutsunut.” (Room. 8:28)

2025 kananmunankuoressa

Olen kaivannut tätä joululomaa ja on kivaa ja aika tarpeellistakin, että tässä on tällaista rauhallista aikaa. Tuosta influenssastakin olen vielä vähän puolikuntoinen, mutta sinänsä ihan hyvä olo kuitenkin. Mutta tarvitsen nyt joitain päiviä ilman mitään ohjelmaa, velvollisuuksia tai suunnittelemisia.

Tänään ajattelin kirjoittaa jonkinlaisen oman vuoden yhteenvedon ja miettiä mitä päällimmäisenä nousee mieleen. Aivan hyvä on 2025 vuosi ollut, minun 48-vuotiaan elämässä. Oma kokemus on nykyään, että on aika paljon kaikkea vastuuta ja velvollisuutta, mutta toisaalta monet ihan mukaviakin asioita ovat olleet.

Viime kevätkaudella kävin loppuun raamatunopettamiseen liittyvän kurssin. En ehkä oikein ikinä täysin ymmärtänyt oliko se kurssi itselleni kovinkaan merkittävä asia, kun se ei siltä oikein tuntunut. Mutta sitten taas toisaalta kokemus sekin ja kun yhdessä tuttujen kanssa käytiin se, niin sitä kautta muodostui hyväksi jutuksi.

Aamuinen Zoomissa kokoontuva raamattupiiri jatkoi toimintaansa ja sitten vedin tiistai-iltaisin raamattupiiriä lähikaupungissa. Tiistai-illan raamattupiirin puolesta olen tänä vuonna aika paljonkin rukoillut Jumalan muutoksen tuulia, kun olen ollut jotenkin väsynyt siinä joihinkin asioihin. Luulin, että Jumala olisi tuonut siihen muutoksia tänä vuonna, mutta Hän ei tuonut ja odotan niitä edelleen.

Kevätkaudella laihdutin muutaman kilon ja syksykaudella keräsin ne takaisin. Mikään ihmeellinen liikuntakärpänen ei ole päässyt puremaan, mutta olen kuitenkin kiitollinen että on päässyt kävelylenkeille, välillä kuntosalille ja uimaan, että edes jotain peruskuntoa on voinut tänä vuonna säilyttää. Alkuvuodesta ihmetyksen aineena oli vat kohonneet maksa-arvot, mitkä varmastikin johtuivat kuparista mikä irtoaa happaman kaivoveden vaikutuksesta putkista. Lopetin myös e-pillerit ja pääsin taas ihmettelemään hormonitoiminnan vaikutuksia tämänikäiselle naiselle. Italian matkalla oli pikkunuha ja nyt tämä influenssa loppuvuonna, mutta muuten olen saanut olla terveenä, mistä on helppo olla kiitollinen.

Maatilan asiat ovat sujuneet vanhalla tyylillään. Nimenomaan wanhalla, kun kaikki koneet ovat niin wanhoja eikä kellään ole mitään intoa tai toisaalta kauheasti mahdollisuuksiakaan kehittää toimintaa. Viljelytoiminta oli taas ihmeellistä Jumalan aikataulutusta, että kaikki kaurat saatiin puitua vaikka käytiinkin Italiassa välissä. Ja vaikka puimurissa oli paljon ongelmia ja sää oli haastava. Uudeksi riesaksi muodostui tänä vuonna peltoretikka, mikä on lisääntynyt ikävissä määrin yhdellä lohkolla. Yritettiin uusintakylvöä, mutta se ei auttanut mitään. Syksyn lajittelussa retikka on ollut myös hankala. Olen harmissani tästä lisäriesasta, jota ei ole tässä mittakaavassa koskaan ennen ollut. Tänä vuonna tuli täyteen 30 vuotta luomuviljelyssä eikä mitään näin hankalaa ole ennen tullut vastaan. En tiedä mitä lohkolle voi ensi vuonna kylvää ja näyttää siltä että retikka lisääntyy hitaasti myös muilla lohkoilla, vaikka tuo yksi olikin nyt erityinen ongelmalohko tänä vuonna.

Ponit kirmasivat kahdella lohkolla tänäkin vuonna ja kanat Harppu, Lyyra ja Kannel pihassa. Vaikka Kanteleen elämä jäikin sitten lyhyeksi. Kesä oli mukavan lämmin, vaikka ensin kesäkuu oli kylmä ja todella sateinen. Heinäkuussa oli serkkuni hienot häät, jossa kuumimmat hetket pitkän helleputken jälkeen koettiin pienessä kirkossa.

Vuoden spesiaali oli lokakuun alun Moldovan matka, kun pääsi aivan erilaiseen maahan ja uusien kokemusten äärelle. Vaikka matkapäivät olivat ohjelmaa täynnä, jaksoin ihmeen hyvin ja oli mukava olla täysin osallistujan roolissa. Vuoden viinirypäleannos tuli syötyä Moldovan viikolla.

Italian matka puolestaan oli aika työllistävä, järjestelyineen ja puheiden valmisteluineen, mutta kuitenkin erittäin siunattu matka ja kokonaisuus. Italian matkan seurauksena menin sitten myös kansalaisopiston italian tunneille eli niitä on tässä loppuvuodesta ollut. Tunneilla on ollut erittäin rentoa, joten en nyt mitenkään paljoa ole italiaa oppinut tai jaksanut opetella. Mutta kai siinä aina vähän jotakin tarttuu matkaan kuitenkin. Pari tuttua on ollut samalla kurssilla, ilman en varmaankaan olisi saanut aikaiseksi mennä sinne.

Siskontyttö 12 v aloitti kyläkoulun kuudennnen luokan ja siskopoika 9 v kyläkoulun toisen luokan. Syksyllä treenattiin tytön kanssa vähän uintia, että hän pystyisi suorittamaan uimataitotestin (200 metrin uinnin). Tyttö harrastaa muodostelmaluistelua niin parissa näytöksessä olin myös syksyllä. Poika (down) on oppinut lukemaan ja hän on käynyt lisäksi innokkaana lukemassa myös lukukoiralla kirjastossa.

Joulukuussa järjestelin vanhaan aittaan minimuseon ja seimiasetelman. Se on ollut avoinna yleisölle tässä joulunaikana. Oli ihan kiva etsiä vinteiltä vanhoja esineitä, joita maatilalta todellakin löytyy, ja laittaa jokunen näytillekin. Kylän facebook-ryhmässä aitta sai ainakin paljon tykkäyksiä ja uskon että siellä on kiinnostuneita käynyt katsomassakin, vaikka mitään vieraskirjaa tai muuta ei olekaan käyntejä laskemassa. Aitta on myös ulospäin hauskan näköinen valaistuksessaan, mikä oli siis tämän vuoden uutuus.

Vuoden remonttikohde oli vanha mökki, jossa paljastui huomattava vesivahinko helmikuussa asukkaan totaalisen laiminlyönnin seurauksena (putket hajonnut, kun ei sähköjä päällä). Vakuutusyhtiön kautta tullut firma oli äärimmäisen hidas ja saivat työnsä valmiiksi vasta marraskuussa. Sen jälkeen on tehty vielä itse pintaremonttia eli kesken on edelleen. Maatilan päärakennukseen ei remontti-intoa tai –mahdollisuuksia tänäkään vuonnat tullut. Paitsi että italialaisten vierailu kesäkuussa sai aikan yhden seinän maalauksen vierashuoneessa.

Kyllä sitä sitten vaan huomaa, että kaikkea tapahtuu, kun jäähän tämä tämmöinen raportti aivan vajaaksi monilta osin. On saanut tavata ystäviä milloin missäkin, yhden uskonveljen pääsy Herran luo, yhden ystävän avioero ja näitä elämän surujakin. Nyt ihan loppuuodesta oli puolestaan tulipalo, jossa paloi kampaamo, missä olen käynyt. Se tuntuu toki dramaattiselta tämän kampaajan kannalta, kun hän on tuttu monen vuoden ajalta. Ja kirjataan nyt historiankirjoihin sekin että 2025 aloin kysellä tekoälyltä asioita ja tein ensimmäiset muokkaukset valokuviin Ai:lla. (Ja ostin AI-PC:n joka on edelleen paketissa  😊)

Kiitos Jumalalle hänen kaikkinaisesta huolenpidostaan 2025 ja moninaista johdatusta myös tulevalle vuodelle!

”Mutta sinuun Herra, minä turvaan. Minä sanon: ”Sinä olet minun Jumalani.” Minun päiväni ovat sinun kädessäsi.” (Ps. 31:15-16)

Uutisvuosi 2025

Tänään myrskyää. Se on aina vähän jännittävää, kun on mahdollista että maatilallakin jotain puita kaatuu. Ja sitten saa rukoilla, ettei kaatuisi rakennusten päälle – omien eikä naapurien.

Joulu meni influenssassa, mutta ei se silti mitenkään pilannut joulua, tavallaan päinvastoin. En ollut kuumeessa eli jaksaminen oli aika hyvä. Toisekseen siskontyttöni oli myös influenssassa eli minun ei tarvinnut jättää menemättä siskoni perheeseen sen takia, etten tartuttaisi, kun tauti oli jo sielläkin. Itse asiassa influenssa ”pelasti” jouluni. Jos en olisi ollut sairas itse, en varmaankaan olisi halunnut mennä jouluaatoksi siskoni perheeseen, kun siellä oltiin influnenssassa ja olisin pelännyt tartuntaa. Mutta nyt ei haitannut ketään eli yskittiin yhdessä ja hyvin meni. Edelleen on normaalia väsyneempi olo, mutta ei mitään kamalaa.

Loppuvuodesta olen tavannut kirjoittaa vuosiyhteenvedon. Tänä vuonna sen sijaan ajattelinkin kirjoittaa kaksi yhteenvetoa – toisen vuoden uutistapahtumista ja toisen omista asioista. Tämä on se uutisversio. Eli jotakin uutisia vuoden varrelta, mitkä ovat ehkä jollain lailla jääneet mieleen.

Tammikuussa Trump aloitti toisen kautensa USAn presidenttinä, mikä on ollut erikoista, että ylipäätään tuli valituksi uudelleen Bidenin jälkeen. Trump laittoi heti tuulemaan. Heti ensimmäisenä päivänä hän allekirjoitti asetuksen, jonka mukaan liittovaltion hallinto tunnustaa vain kaksi sukupuolta, DEI-koulutukset on lakkautettiin ja muita vastaavia toimenpiteitä on tehtiin. Tällainen perinteisten arvojen palauttaminen on ollut ihan poikkeuksellista. Monenlaisia muita uutisia Trumpin vaihdikkaasta toiminnasta on vuoden varrella kuultu, milloin Zelenskyi on Trumpin mielestä vääränlaisissa vaatteissa Valkoisessa talossa, milloin Stubb pelaa Trumpin kanssa golffia, milloin Trump tapaa Putinia Alaskassa jne.  10.10. alkaneeseen Gazan sodan tulitaukoon Trumpilla on ainakin ollut keskeinen rooli. Mutta USAsta vielä sekin että 31-vuotias Charlie Kirk murhattiin 10.9. Utah Valleyn yliopistossa. Hän oli varmastikin marttyyri, uskonsa vuoksi kuollut.

Israelissa sota jatkui lokakuuhun asti ja Israelin matkailu on edelleen ollut jäissä tämä vuoden. Toki yksittäisiä ihmisiä on siellä käynyt, omia tuttujakin vapaaehtoistöissä ja tuttuja tapaamassa, mutta matkatoimistomatkoja ei ole ollut. Hamasin pitäminen panttivankien paluu kotiin kahden vuoden vankeuden jälkeen (elävänä tai kuolleena) oli yksi syksyn koskettavia tapahtumia. Menee täysin yli ymmärryksen millaista on olla kaksi vuotta terroristien panttivankina. Ja niin surullista että pienet punatukkaiset pojat, Ariel ja Kfir Bibaskin tulivat arkuissa takaisin.

Gazassa käytiin sotaa ja lisäksi mediasotaa. Israelia on syytetty kansanmurhasta ja milloin mistäkin. Olemme nähneet muka nälkiintyneitä lapsia, joista myöhemmin on tullut ilmi että heillä on ollut vakavia perussairauksia, jotka aiheuttavat heikon ulkonäön. Israelia on syytetty avustusrekkojen pidättämisestä, vaikka Hamas on se joka on ryöstänyt avustuskuormia. Suomen uutisissa on käytetty tietoja kuolonuhreista, joka ovat Gazan terveysministeriön eli toisin sanoen Hamasin antamia lukuja. Heidän tilastoissaan esim. 17-vuotias Hamas-sotilas on kuolleena Israelin tappama viaton lapsi. Tekoälyllä on saatu luoduksi monenlaisia katastrofikuvia.

Mikään tuomioistuin ei ole tuominnut Israelia kansanmurhasta, mutta tätä termiä on propagandassa paljon ollut liikkeellä, koska niin moni taho länsimaissa on valitettavasti alkanut julkisesti vastustaa Israelia. Marraskuun puolivälissä Suomessa S-ryhmä julkisti päätöksen, että se ei enää myy israelilaisia tuotteita. Erittäin ikävä päätös jota vasemmistopoliitikot olivat edustajistossa ajaneet. Itse otin tavoitteesi boikotoida S-ryhmää loppuvuoden eli 19.11.-31.12. Näköjään onnistuu elämä ilman Prismaakin. Katsotaan miten sitten ensi vuonna toimin sen suhteen.  S-ryhmän päätöksen humoristinen puoli oli se, että pääkaupunkiseudun isot Prismat ovat kuitenkin vuokralla israelilaisten omistamissa kiinteistöissä, että kuitenkin maksavat miljoonia Israeliin kaikesta huolimatta. Mutta tosiaan, israelilta odotetaan aivan mahdottomia, iranilaiset taatelit saavat kyllä hyllytilaa puhumattakaan kaikista kiinalaistuotteista eikä näiden tuotteiden kohdalla puhuta ihmisoikeuksista mitään. Mutta sitten kun Israel taistelee olemassaolostaan niin jo on hyvesignaloijat poistamassa Soda-streamerit.

Yksi saaga oli sitten Suomen piispojen toiminta. Toukokuun kirkolliskokouksessa äänestettiin samaa sukupuolta olevien parien avioliittoon vihkimisestä Suomen luterilaisessa kirkossa ja päätökseksi tuli että ei vihitä. Niin eikös sitten saman tien piispat antavat heti perään ”pastoraalisen ohjeen ” samaa sukupuolta vihkimiseen. Perinteisessa avioliittokäsityksessä pysyminen näyttää olevan piispoille mahdottomuus, vaikka se on kirkolliskokouksen linjaus edelleen.Tämä aiheuttaa vaikeita tilanteita paikallisissa ev.lut.seurakunnissa, kun niissä sitten joissakin pidetään sateenkaarimessuja ja –vihkimyksiä. Seurakunnan työntekijät ja jäsenet joutuvat sitten taas tekemään omat päätöksensä ja perustella itselleen ovatko mukana tällaisessa toiminnassa vai eivät. Myös muut yhteistyöjärjestöt joutuvat vaikeiden päätösten eteen. Aikamoista soppaa on ollut ja Pauli Selkee on näistä asioista hyvin raportoinut Youtube-kanavallaan.

Ukrainan sota jatkuu edelleen, kohta jo 4 vuotta sotaa ollut. Jollain tasolla tilanteeseen on toki tottunut, mutta onhan se silti merkittävä asia edelleen Euroopassa.Tänä vuonna olin Moldovassa lähimmillään noin 1,5 km päässä Ukrainan rajasta. Tänä vuonna tuttavanani on ollut myös Suomessa opiskeleva ukrainalainen nuori nainen, jonka kautta Ukrainan tilanne on tullut toisella lailla konkreettiseksi. Tämä henkilö opiskelee täällä fysioterapiaa ja kävi lokakuussa tekemässä harjoittelunsa Ukrainassa sotaveteraanikuntouksessa. Sain nähdä sen jälkeen koskettavia videoita, joissa kuntoutuksessa autettiin amputoituja uuden elämän alkuun proteesien kanssa jne.

Varmasti kaikkia muitakin merkittäviä uutisia on ollut, mutta nuo nyt nousivat mieleen. Ja sitten on vielä se yksi uutinen, jonka lehtileike on edelleen seinällä, kun oli niin mahtava juttu. Aurinkovoimalahanke peruttu! Sähkön hinta on nykyään taas sen verran halvempaa, että monen vuoden suunnittelun jälkeen peruuttivat koko hankkeen. Jaajuu, nyt tulee vielä toinenkin huippu-uutinen mieleen. Suomi ei tunnustanut palestiinalaisvaltiota, vaikka paine YK:n yleiskokouksen yhteydessä oli hurja. Kuinka ihmeellistä!

”Kuninkaan sydän on Herran kädessä kuin vesiojat: hän taivuttaa sen, minne ikinä tahtoo.” (Sananl. 21:1)

Nuppi ja tietokone täynnä

Kynttilä, glögilasi ja sateisen harmaa joulukuun sunnuntai. Mutta ihan kiva viettää rauhallista päivää. Näissä blogeissa toistuu varmasti usein sanat ”rauhallista päivää”, kun juuri sellaisinä päivinä yleensä vain  kirjoitan. Yleisesti ottaen kaikenlaista on ollut menossa tai ainakin päässä pyörimässä, että välillä toivon vähän enemmänkin näitä rauhallisia päiviä.

Tämä saattaa olla viimeinen blogikirjoitus tällä vanhalla tietokoneella. Yksi marraskuun toiminnoista oli uuden tietokoneen ostaminen. Muistan ihan hyvin kun täällä kerroin, että edellinen tietokone tuli tiensä päähän ja piti ostaa uusi. Ja nyt se uusikin on jo palvellut 10 vuotta. Ja taas piti ostaa uusi.. Tässä millä nyt vielä kirjoitan, on Windows 10, eikä tätä voi enää päivittää. Akku on myös mennyt aikoja sitten, mutta virtajohdolla on toiminut kyllä. Otin tavoitteeksi hommata marraskuun lopun black weekin aikana uuden kannettavan ja tuossahan se nyt paketissaan sitten on ja odottaa. Katsotaan missä kohtaa saan aikaiseksi kaikki jutut, mitä sen käyttöönottoon liittyy. Tämmöiset laitehankinnat on minulle aina vähän hankalia, kun on niin paljon valikoimaa ja tuntuu, ettei osaa valita ”sitä oikeaa”. Kymmenessä vuodessa tietokonejutut menee niin paljon eteenpäin, että kaikenlaista uutta väkisinkin tulee opeteltavaksi. Melkein kaikissa koneissa tuntui olevan tekoäly sisäänrakennettuna, niin se nyt ainakin on uusi juttu.

Viikot ja kuukaudet tuntuvat menevän nykyään niin nopeasti. Marraskuu on joskus tuntunut pitkältä kuukaudelta, mutta nyt olisin voinut hidastaa sitäkin. Yhdenlainen haaste on, että on tosiaan kaikenlaista meneillään. Ihan mukavia juttuja, mutta sitten ei ole aikaa oikein muuhun - ainakaan siihen maatilan remonttiin. Ajattelin ja ehkä haaveilinkin, että jos tänä talvena olisi päästy siihen hommaan, mutta tuntuu, että aina tulee jotakin muuta eteen ja esteeksi. Nyt työntekijän aika menee yhden pikkumökin remonttiin ja yhden ison ladon tyhjennykseen ja omaa aikaani myös noiden asioiden suunnitteluun (kaikki päätökset ja tavarahankinnat mökkiin liittyvästä remontista, mihin ison ladon vanhat tavarat laitetaan jne). Joulukuulle tuli myös yhteen aittaan liittyvä jouluinen projekti, ihan oma idea kyllä. Ja sitten nyt jo pari matkaakin on ensi vuodelle tiedossa, joihin liittyy myös minun suunnittelujuttuja myös. Lisäksi maatilan remontti jäi odottamaan myös kaupungin tiedotusta siitä, pitäisikö samalla liittyä viemäriin (eli pitääkö rakentaa paineviemäri) ja sieltä ei ole kuulunut mitään. Niin välillä on sellainen olo että pakka tai pää räjähtää, kun on niin monia erilaisia juttuja, mitkä kaikki vaativat suunnittelua ja päätöksiä. Ne ovat kaikki tosiaan ihan hyviä asioita, mutta tuommoinen isompi juttu, kuin maatilan päärakennuksen remontti jää sitten ihan jalkoihin. Varsinkin kun ei ole mitään akuuttia juttua, että siellä olisi vesivahinko tai muuta sellaista. Ja ehkä minulla on myös se semmoinen mieli, että toisiin ihmisiin liittyvät asiat tuntuvat tärkeämmiltä ja akuutimmilta kuin omat asiat. Niin kaikesta sitten vaan tulee sellainen olo myös, ettei ole ollut Jumalan antamaa ajoitustakaan.

Niin, matkoja. Aivan yllättävä juttu oli, kun italialainen tuttuni kertoi järjestävänsä Israelin matkan ensi keväänä.  Ja pyysi sitten minua sitten mukaan. Sinne sitten saisi olla kutsumassa muitakin suomalaisia ja lisäksi puhua siellä iltaohjelmissa. Ihan hieno juttu ja toki olisi ihmeellistä mennä Israeliin näin pitkän ajan jälkeen. Mutta tosiaan samalla ajatukset jotenkin täyttyivät tähän matkaan liittyvillä ajatuksilla, niin saa taas rukoilla, että kuitenkin voisi elää päivä kerrallaan ja saada tässä talvella myös rauhallista aikaa ja keskittymistä muihuin asioihin. Toinen reissu olisi Ruotsin matkan suunnittelu syksylle. Ja varmaankin kohta tulee myös Italian matkaan liittyvät asiat. Maatilalla toki pyörii myös semmoinen ”tavallinen arki” ja itsellä raamattupiirit ja muut semmoiset. Niin en nyt sitten oikein itsekään tiedä, että onko tässä oikeasti paljon kaikkea vai kuvittelenko vaan. En mitenkään juokse pää kolmantena jalkana ja tavallaan ulkoisesti otan kyllä rauhallisesti ja illat pitkät istun sohvalla. Silti on olo että minun kapasiteetille tässä on aika paljon. Olen kuitenkin sen luonteinen, että haluaisin rauhassa keskittyä asioihin enkä tehdä nopeita päätöksiä, mitkä tuntuvat minusta hätiköidyiltä. Taas on tuntunut siltäkin, ettei oikein meinaa muistaa jotain asioita. Kovalevy taitaa tulla täyteen, ettei oikein meinaa tallentua. Yksi ”vitsaus” on myös puhelimella vietetty aika, josta pääkoppa täyttyy kaikella turhallakin ”sälällä”.

Tämmöistä täällä, katsotaan mihin väliin saan aikaiseksi tietokoneen vaihdon. Onhan tässä vanhassa koneessa muistikin aika täynnä niin kuin minun nuppinikin. Rukoilen että Herra selkiyttäisi  tätä kaikkea, että saisi jatkossa keskittyä oikeisiin asioihin eikä pää hajoaisi liiasta ”tutkiskelemista”.

”Tämän lisäksi, poikani, ota huomioon varoitus: paljolla kirjojen tekemisellä ei ole loppua, ja pitkällinen tutkiskelu väsyttää ruumiin.” Saarn. 12:12

Siunattua joulukuuta!

Outolinnun diagnoosi??

Aah, ihanaa, marraskuu! Vihdoinkin  on minun lomapäiväni ilman mitään velvollisuuksia. Olen kiitollinen Jumalalle, että voin ja pystyn ja jopa osaankin nykyään ottaa lomapäiviä tällä lailla vähän ehkä muille outoon aikaan. Mutta maatalouskalenteriin tämä on jotenkin hyvin otollinen aika. Luonto on painumassa talven lepoon ja saan olla siinä rytmissä vähän mukana. Matkat matkailtu, sato on tallessa, koneita laitettu talvisuojiin ja siihen rytmiin jotenkin tosi hyvin sopii pieni loma tässä kohtaa. Semmoinen loma, missä ei tarvitse tehdä yhtään mitään eikä mennä yhtään minnekään. Semmoinen vähän väsyneen introvertin ihanneloma. Jos nyt muutama päivä edes olisi tämmöistä tällä viikolla. Ainakin tänään on.

Ihan viime päivinä olen tutustunut uuteen aiheeseen: autismin kirjoon. Aihe tuli esiin viime viikonloppuna, kun kerroin ystävälleni eräästä ihmisestä ja hänen aika persoonallisista piirteistään. Tämä ystäväni, joka on koulutukseltaan psykologi, sanoi, että sellainen käytös kuulostaa autismin kirjoon kuuluvilta piirteiltä. Tämä jäi mieleeni, koska huomasin, että en oikein yhtään tiedä, mitä tarkoittaa se, että on niin sanotusti kirjolla. Minulla on ollut autisti-sanasta mielikuva liki puhekyvyttömästä henkilöstä, joka ei pärjää itsenäisesti tavallisessa elämässä. Nyt sitten tutustuin aiheeseen ja siinä olikin paljon silmiä avaavaa.

Yllättävintä tässä autismin kirjossa oli se, että löysin näitä piirteitä todella paljon itsestäni. Olen katsonut youtubesta videoita, jossa autismin kirjon diagnoosiin saaneet aikuiset naiset kertovat elämästään ja niissä on ollut todella paljon niin tuttua juttua. Hyvin samanlaisia asioita, joiden kanssa itse elän ja kipuilenkin. En usko, että itse saisin diagnoosia, sillä joitain autismille tyypillisiä piirteitä (kuten kyvyttömyys lukea kasvojen ilmeitä) minulla ei ole. Mutta sitten taas jotkut kuvaukset sosiaalisen elämän vaikeuksista ja esimerkiksi siitä kuormittumisesta sopivat taas todella hyvin. Kuten myös jonkinlaiset aistiherkkyydet, vaikka tokin joillain niitä on vielä paljon enemmän.

Olen täälläkin joskus kuvaillut itseni ihmissuhdeinvaliksi ja toisaalta kaivannut tarvetta saada jotakin selitystä omalle persoonalleni sellaisten asioiden kuten erityisherkkyys tai INFJ-persoonallisuusmääritelmien kautta. Nuo jälkimmäisethän eivät ole mitään tiedettä, ehkä jopa new agea, mutta jotenkin itsessä oleva erilaisuudenkokemus on selvästi kaivannut jotakin selityksiä edes jonkinlaisten terminologioiden kautta. Nyt tämä autisminkirjo tuo taas uudenlaisen näkökulman aiheeseen ja jotenkin auttaa itseäni taas jollain lailla ymmärtämään kaikkia juttuja taas jotenkin uudesta näkykulmasta. Monet arjen haasteeni ovat nimenomaan autisminkirjolle tyypillisiä haasteita. Lieviä sellaisia, mutta kuitenkin niitä. Ja sitten taas on kiva lukea, että autismin kirjolla oleminen ei ole mikään sairaus vaan tosiaan persoonallisuuden piirteitä, niin kaiken kaikkiaan tämä auttaa tosi paljon ymmärtämään taas itseäni ja muita, joissa näen tätä samaa heikompana tai vahvempana.

Väkisinkin tulee mieleen, että oma isäni on hyvin voinut olla autismin kirjolla. Hänellä oli paljon juuri tähän  sopivia piirteitä. Hän oli hyvin pikkutarkka jossain asiossa ja yksityiskohdissa, tutkijaluonne ja sillä alallaan oikeasti asiantuntija. Mutta ihmissuhteissa hän oli aika töksäyttelijä ja toisaalta helposti mykistyväkin. Hän saattoi pitää hyvin pitkiä monologeja, vaikka kuulija olisi ollut aivan kyllästänyt kuulemaan. Ajattelin juuri noita pitkästyttäviä monologeja usein välinpitämättömyytenä toisia kohtaan, mutta tuohan esimerkiksi on juuri tyypillinen autismin kirjon piirre, ettei näe toisista jaksavatko he kuunnella vai eivät. Hän saattoi töräyttää ihmisille milloin mitäkin kommentteja, mutta huomaan että minussa on samanlainen töksäyttevä puhetapa. Jonkinlainen suoruus, ettei osaa sanoa asioita erityisen kaunopuheisesti. Autismiin kuuluu asiakeskeisyys ja tätähän se isän kanssa aina oli, pelkkää asiaa. Mutta kyllä itsekin olen naiseksi keskimääräistä paljon asiakeskeisempi. Isä luki aina paljon lehtiä ja katsoi televisiota eikä kaivannut paljonkaan ihmisseuraa. No, täällä on nyt sitten toinen samanlainen, minkäs teet, kun maailmassa on vaan niin paljon niin kiinnostavia asioita. Ja sehän on autismiin juuri tyypillisistä – siis että on jotakin asioita, jotka kiinnostavat hyvin paljon. Erityiskiinnostuksen kohteita. Keräily on ilmeisesti myös tyypillistä ja isähän keräili monenlaista. Nyt on kauhea työ tyhjentää paikkoja. Ja varsinkin vielä kun itsessäkin aktivoituu välillä se keräilijävaihde.

Voisi luulla, että olisin ymmärtänyt isääni hyvin, kun itsessä on näitä samoja juttuja, mutta aivan päinvastoin. En yhtään ymmärtänyt, vaan meidän kommunikaatio oli usein todella huonoa. Koin, että hän ei ymmärrä minua ja minä en ymmärtänyt häntä. Nyt, 2,5 vuotta kuolemansa jälkeen minä yhtäkkiä ymmärränkin häntä! Ja olen siitä kiitollinen. Ja siitä, että ymmärrän myös itseäni. Saan sytyttää kynttilän, tuijottaa vaikka tunnin kynttilänliekkiä eikä siinä ole mitään väärää, se on vaan piirre. Oudon ihmisen outo marraskuun loma J

”Hyväksykää sen tähden toinen toisenne, niin kuin Kristuskin on hyväksynyt teidä Jumalan kunniaksi.” (Room. 15:7)

 

 

Moldovan terveisiä

Kova syystuuli puhaltaa ulkona ja saa pihan värikkäät vaahteranlehdet pyörimään.  Keltaisia ja punaisia lehtiä on paljon maassa, mutta vielä paljon puissakin havisemassa. Syksy on ollut leuto ja ruska-aika keskimääräistä myöhemmässä.

Pitkästä aikaa katselen rauhassa kotipihan syksyä. Ja samalla kirjoittelen tähän jotakin muistoja Moldovan matkasta. Olin siis Moldovassa, terveisiä sieltä! 29.9.-6.10. järjestettiin opintomatka Moldovaan ja osallistuin siihen 20 muun suomalaisen mukana. Lähtijöitä oli eri puolilta Suomea, kaksi tunsin etukäteen ja oltiin juteltu matkasta, yksi pariskunta taas oli sellainen että tiesin heidät ja olin muilta kuullut että hekin osallistuvat. Kaksi oli puolestaan sellaista, että  lentokentällä ymmärsin olleeni heidän kanssaan samalla matkalla 15 vuotta sitten Italiassa. Muihin tutustuin sitten matkan aikana. Reissulla oli ehkä yllättävän paljon nykyisiä tai eläkkeellä olevia lähetystyöntekijöitä, ihan omasta kiinnostuksestaan. Venäjän kielitaitoa löytyi sitten omasta ryhmästäkin ja pääsivät tulkinkin hommiin.

Matka oli oikein mukava ja siunattu. Oli kiinnostavia kohteita ja toisaalta sai itse ottaa rennosti, kun ei ollut nyt minkäänlaisissa vastuutehtävissä. Yötkin sujuivat hyvin eikä tullut univelkaa. Mitään erityisen kivaa säätä ei ollut enää, siinä 10-15 asteessa mentiin koko viikko ja välillä sateenvarjo piti ottaa esiin. Tämä oli jo kuitenkin näkynyt entuudestaan sääennusteissa, että ihan säähän sopivat vaatteet oli mukana.

Ensimmäisen päivän aihe oli Raamattujen ja muun kristillisen kirjallisuuden salakuljetus Neuvostoliiton aikana. Mukana oli tässä työssä 1970 ja -80-luvuilla itse toiminnassa olleita suomalaisia ja moldovalaisia kertomassa yksityiskohtaisesti tapahtumien kulkua. Kävimme paikoilla, joissa suomalainen kymmenien tonnien rekkalasti kirjallisuutta oli purettu viiteen pienemään moldovalaisten (silloin Neuvostoliitto) kuljettamaan kuorma-autoon. Seuraavassa paikassa tien varrella kerrottiin, kuinka miliisi oli saanut yhden moldovalaisen kiinni ja hän joutui kolmeksi vuodeksi vankilaan. Yhdessä vanhassa talossa taas esiteltiin vähän kuopallaan olevaan kattoa. Se oli aikanaan painunut, koska vintillä oli ollut piilotettuna useita tonneja Raamattuja. Näille paikallisille nyt jo vanhemmille miehille oli varmasti hienoa saada kertoa isolle joukolle näitä 45 vuoden aikaisia tapahtumia. Moldovasta oli mukana myös kristittyjä, jotka kuvasivat kaikki puheet ja tekevät youtubeen jonkunlaiset dokumentin tästä raamattutyöstä. Kuinka paljon aika onkaan muuttunut siitä, että Raamattuja piti piilotella ja salakuljettaa tähän päivään, kun Moldova on itsenäinen valtio ja Raamattu ja kristillisyys on täysin vapaata. Tapaamamme paikalliset olivat hyvin aktiivisia nyt esim. evankelioivassa nettityössä.

Toinen kiinnostava asia tai oikeastaan paikka oli Gagauzia, Moldovan eteläosassa sijaitseva autonominen alue, jonka asukkaat ovat etnisesti turkinsukuinen kansa ja heidän kielensä on hyvin lähellä turkinkieltä. Gagauzit ovat kuitenkin historiallisesti kristittyjä eikä muslimeja, kuten turkkilaiset. Gagauzian kielellä on kuitenkin hyvin vähän kristillistä kirjallisuutta ja siinä vähässä mitä on, on taas suomalaisilla ollut poikkeuksellisen iso rooli. Eräs suomalainen mies, joka oli matkassammekin mukana, osaa gagauzian kieltä ja on kääntänyt nyt viimeksi Saarnaajan kirjan gagauziksi. Vanhan testamenti käännöstyö on vasta aluillaan. Gagauziksi on käännetty myös Leif Nummelan kirja ”Raamatun punainen lanka”. Uuden testamentin lisäksi kristillistä kirjallisuutta ei sitten tällä kielellä tainnut oikein muuta ollakaan. Koululaitoksensa on ilmeisesti venäjäksi. Mutta gagauzit tekevät omalla kielellään kristillistä nettityötä, mikä tavoittaa turkinkielistä väestöä ja sehän on ihmeellistä.

Toki nautin vain siitäkin, että sai nähdä uusia maisemia ja olla vähän erilaisessa maassa. En oikein edes tiennyt millaista elintasoa pitäisi odottaa. Moldova on pitkään ollut Euroopan köyhin maa, nykyään ilmeisesti toiseksi köyhin Ukrainan jälkeen. Kyllähän siellä paljon vanhoja huonokuntoisia rakennuksia oli ja neuvostoaikaisia kerrostalohirvityksiä. Mutta sitten myös uutta. Kuulin, että viimeisen kymmenen vuoden aikana on rakennettu paljon uutta ja sellainen vaikutelma tosiaan tuli että rakennukset olivat joko tosi vanhoja tai sitten ihan uusia. Vanhana Venäjänkävijänä mietin, että pitääkö vessoissa kulkea oma vessapaperi mukana, mutta ei tarvinnut. Turisteille löytyi aina joku hyvä hiljattain rakennettu huoltoasema, missä hygienia oli oikein hyvä. Viikon aikana oli kaksi ällöttävää vessakokemusta, muuten priimaa. Yövyimme hyvissä hotelleissa, mitään ruokamyrkytyksiä ei tullut kenellekään ja oikein hyvin kaikki sujui.

Viikon tavaramerkiksi tulivat viinirypäleet, joita tarjoiltiin runsain määrin melkein joka paikassa. Saimme myös itse käydä yhdessä paikassa poimimassa niitä suoraan köynnöksistä. Minulla on ollut sellainen haave, että olisi hienoa päästä poiminaan rypäleitä suoraan pellolta. Kai se ajatus on tullut kun Israelissa ja Italiassa on ajeltu viinitarhojen ohitse bussilla. Ja toki sitten jo olen sen ajatuksen unohtanutkin. Niin oli jotenkin hassua kun tämä toive yllättäen toteutui ja vielä niin yllättävässä paikassa kun Moldovan Gagausiassa. J Koko porukka pääsi keräämään rypäleitä viihitarhaan. Ja kyllä valtavan hyviä rypäleitä oli siellä ja monessa muussakin paikassa. Toki muutenkin oli kiinnostavaa nähdä valtavan isoja peltoalueita Moldovan kumpuilevassa maastossa. Olen varmaan joskus myös toivonut näkeväni mustan mullan aluetta ja tuollahan sitä sitten oli. Maatalousjuttuihin väkisinkin huomiota myös kiinnittää. Lammaslaumoja kulki paimenen kanssa, yksittäisiä lehmiä ja hevosia oli liekassa siellä sun täällä. Maalla tuli joku hevoskärry vastaan. Ja pullonkorkki saattoi olla kiinni pullossa tai sitten irrallaan. EU ei ole vielä Moldovassa kertomassa, mitä saa tehdä ja mitä ei.

Varmaan muutakin voisi matkasta kertoilla, mutta ehkä tämä riittää tässä kohtaa. Matkan jälkeen on ollut kiva lukea iltaisin Esko Mäki-Soinin tuoretta kirjaa ”Salainen tyhjä tila”, joka kertoo hänen elämästään Raamattujen salakuljettajana itäblokin maissa. Tämä Moldovan reissun jälkeen on kiinnostavaa lukea tuosta aiheesta.

Aurinko tuli näkyviin ja saa ruskan värit loistamaan. Ehkä lähden nyt itsekin seuraavaksi vähän kävelylle tuonne kovaan tuuleen. Nyt ei ole mitään matkoja tiedossa ja sekin tuntuu ihan hyvältä tässä kohtaa. Syksy ja talvi saa tulla.

Ps 37:7 Hiljenny Herran edessä ja odota häntä.

Kanaparvi moldovalaisessa kylässä. Näitä näkyi aika monella pihalla.

Puinti-Italia-Puinti-Pökertynyt

Täällä on yksi väsähtänyt tapaus kirjoittelemassa. Reissuista ja puinneista ja ties mistä muusta väsähtänyt. Olen jo pitkään odottanut tällaista päivää, että ei ole mitään ohjelmaa tiedossa. Nyt se on ja AAAH, kun ihanaa, mutta yksi päivä ei kyllä riitä.

Takana on tiivis kuukausi, tai ainakin minun voimavara-asteikolleni tiivis. Puinnit aloitettiin 18.8., eli aika aikaisin taas päästiin pellolle, mikä oli hienoa syksyn muu ohjelma huomioiden. Kaikki ei kuitenkaan mennyt kuin Strömsöössä. Puimurista meni heti seuraavana päivänä pakki rikki. Puitiin ilman pakkia kunnes korjaaja tuli. Aina välillä tuli sadekuuroja ja puinnit keskeytyivät usein. Kun pakki oli korjattu, se meni rikki ihan heti uudelleen. Kaikki loppuaika eli lähes kaikki viljat puitiin ilman pakkia, kun ei ollut aikaa vaihdelaatikkoremontille. Muutakin teknistä ongelmaa oli. Italiaan lähtö painoi päälle. Pyysin rukousta muiltakin uskovilta, kun oli jo epätoivoinen olo, eniten teknisten vikojen suhteen, mutta myös sadekuurojen suhteen. Myös kuivurin öljypoltin lakkasi toimimasta, ja yksi kaunis puintipäivä meni sivuun korjaajaa odotellessa. Kaiken keskellä sai kuitenkin kokea myös Jumalan huolenpitoa. Pari sadekuuroa tuli oikein siunattuun aikaan ja auttoi teknisten vikojen paljastumisessa ajoissa. (Esim. yksi huoltoluukku oli aiennut ja jyviä meni maahan).  Jotkut sadekuurot taas menivät ihan läheltä, mutta saatiin puida mustien pilvien viistäessä ja ukkosen jyristessä ihan lähellä. Öljypoltinkorjaajakin tuli kuitenkin suhteellisen nopeasti ja oli halliltaan ottanut oikean osan mukaan, vaikka ei edes tiennyt etukäteen, mikä vika on. Ja tosiaan ihmeellisesti puinnit sujuivat, vaikka pakki ei toiminut. Puimuri vedettiin joka aamu traktorilla ulos tallista ja sen jälkeen suunta oli vain eteenpäin J. En oikein edes ymmärrä miten puinnit tehnyt eläkeläismies sai kaikki pahimmatkin lakopellot puitua ilman peruutusvaihdetta.

28.8. puitiin, 29.8. oli viljojen kuivausta ja pakkauspäivä. Lisäksi Lyyra ja Harppu lähtivät uuteen kotiinsa, isoon kanaparveen. 30.8. aamulla lähdettin Helsinkiin ja Italiaan. 7.9. klo 4 aamulla olin kotona ja koko päivän aivan tokkurassa, 8.9. puinnit jatkuivat ja tulivat valmiiksi 10.9. Jumala oli antanut loppujenkin viljojen valmistua hyvin Italian viikon aikana ja 8.-10.9. puinti sujui ihmeellisen hyvin. Sen jälkeen on toki ollut kaikkea muuta syksyn hommaa. Mutta oon kyllä tosiaan väsynyt edelleen, tämä keskellä puintiaikaa reissuunlähtö on kyllä todella erikoinen kuvio.

No miten sitten meni Italiassa? Oikein hyvin, kiitos kysymästä. Siellä kyllä pian unohtui täysin, että oli jostain puintiajan keskeltä lähtenyt. Sai olla täysin irrottautunut arjesta ja kokea ”kirkastusvuoritunnelmia” mukavassa uskovien yhteydessä. Paikka oli siis ihan sama kuin viime vuonna, että ulkoisilta puitteiltaan tiesi nyt mihin on menossa. Suomenkielisiä oli 20 ja italailaisia noin 30. Puhuin joka päivä, aiheena oli Jumalan koko sota-asu Efesolaiskirjeen 6 luvun mukaan. Se tuntui Jumalan antamalta aiheelta. Oli hienoa ylistää ja rukoilla yhdessä. Italialaisten rentous vapauttaa helposti suomalaisiakin ja tänäkin vuonna oli rakkaudellinen ja lämmin tunnelma suomalaisten ja italialaisten kesken. Italialaisissa oli nyt sitten joitain viime vuodelta tutuksi tulleita kasvoja. Oli kyllä paljon eri ihmisiäkin kuin viime vuonna. Yöunet jäivät kuitenkin lyhyiksi  ja lisäksi joku pöpö kiersi suomalaisissa niin että osalle tuli flunssa ja osalle vatsatauti. Melkein kaikki sairastuivat, mutta toisaalta tauti ei kestänyt kauaa. Itse nukuin pari yötä huonosti flunssan takia. Nämäkään haasteet eivät himmentäneet sitä, että kaikki kokivat olleensa mukana hyvin siunatussa ilmapiirissä ja Jeesuksen läsnäolossa. Toki oli ihanaa myös olla rannalla, uida taas lämpimässä Adrianmeressä ja herkutella italialaisella jäätelöllä.

Tämä oli yhdeksäs kertani Italiassa. Ensimmäinen oli 2010. En voi sanoa että Italia olisi tullut minulle tutuksi, kun joka kerta olen ollut tällaisella raamattuviikolla, missä hengelliset asiat ovat keskiössä ja Italian hienot maisemat ihan siinä sivussa sitten. Kerran oltiin Rooman lähellä ja silloin Roomassa vähän retkeiltiin myös. Yhdellä toisella reissulla tehtiin retki Venetsiaan. Muuten Italiasta on tullut tutuksi lähinnä rantaelämä sen verran kuin siihen on ollut aikaa. Koska painotus on ollut puhtaasti hengellisissä asioissa, en ole ollut niin kiinnostunut edes kielen opiskelusta. Siksi olikin vähän yllätys, että nyt tämän yhdeksännen matkaan jälkeen menin italian alkeiskurssille. Ja siellä on nyt kaksi muutakin uskovaa, ketkä oli raamattuleirillä viime ja tänä vuonna. En ehkä olisi muuten jaksanut mennä, jos ei olisi ollut muitakin tuttuja mukana. Eli kansalaisopiston kurssille, kerran viikossa 1,5 h italiaa. Hassu juttu sekin, mutta jotenkin sitten otin Jumalalta ne sanat, kun yksi italialainen tuolla leirillä sanoi, että ensi vuonna sinun pitää osata italiaa. No, en tietenkään kuvittele alkeiskurssin jälkeen paljon mitään osaavani, mutta kuitenkin.

Joo, enpä tällaiseen yhteen kirjoitukseen saa nyt sopimaan kuin ihan pääpiirteet menneistä tapahtumista. Olen kyllä sellaisen loman tarpeessa, että saisi vähän pidempään vain olla ilman mitään velvollisuuksia. Että jospa jossain kohtaa tässä loppuvuonna sellaisellekin aika löytyisi. Nyt juuri ei vielä voi sellaista suunnitella, kun tulossa on vielä toinen ulkomaanmatka. Hengellinen ryhmämatka sekin ja maahan, missä en ole ennen ollut. Tässä ei nyt onneksi ole itsellä mitään järjestämiseen liittyviä juttuja, vaan menen puhtaasti osallistujan roolissa. Reissussa ei ole mitään salaista, mutta raportoin täällä sitten vasta matkan jälkeen. Muita kautta monet ystävät kuulevat matkasta ja kohteesta jo varmaan aiemminkin. Siunattua alkusyksyä!

”Herra varjelee sinun lähtemisesi ja tulemisesi nyt ja ikuisesti.” (Ps. 121:8)

Italiassa katumarkkinoilla kuvattu vihon kansi. Sopii myös kuvaamaan omaa olotilaa!

Kanteleeni kauniimmin..

Tänään on siskonpojan 9 v. syntymäpäivä, onnea ja siunausta hänelle! Niin äkkiä nämä vuodet vierivät. Down-poika aloittaa ensi viikolla kyläkoulussa toisen luokan. Siskontyttö menee kuudennelle. Oi voi, justhan he syntyivät.. J Siskoni luona oli pöydällä jotakin valokuvia 12 vuoden takaa, missä siskontyttö oli ihan vauva ja lapsen äiti 34 v ja minä 36 v. Sanoin, että näytetään näissä kuvissa ihan teiniäidiltä ja –tädiltä, kun niin paljon on naamat ”aikuistuneet” näissä 12 vuodessa.

Heinäkuu meni oikein mukavasti. Kuumaa ilmaakin Herra antoi ja sateisen alkukesän jälkeen se oli oikein ihana asia. Helteet jatkuivat useamman viikon ja nyt on saanut käydä joka päivä uimassa joessa ja muutenkin nauttia hyvin kesäisistä säistä. Suomessa on tänä kesänä tehty ennätys siitä, kuinka monena päivänä peräkkäin on jossain päin Suomea mitattu yli 30 astetta. Eilen oli 21. peräkkäinen yli 30 asteen päivä ja tänäänkin se voi ylittyä vielä jossakinpäin, tosin ei kyllä ainakaan täällä. Reiluja sateita on saatu jo useampana päivänä ja yksi kaurapeltomme on mennyt todella pahasti lakoon.

Sitten viimeisen kirjoituksen olen ollut parilla hengellisillä kesäpäivillä: toisissa puhtaasti osallistujan roolissa ja toisilla talkooväkenä lettukahvilan kassanhoitajana. Sitten oli lähikaupungin hengellisen musiikin paripäiväinen tapahtuma, jossa olin molempina päivinä esiintymässä israelilaisen tanssin ryhmässä ja lisäksi rukouspalveluhenkilönä. Tanssiesiintymiset ovat olleet lisäksi vielä yhden tanssiryhmäläisen synttäriseuroissa ja vanhusten asumisyksikössä pidetyissä seuroissa. Nyt on ihan kiva pitää vähän taukoa treeneistä/esiintymisistä. Lisäksi heinäkuussa oli 50 v serkkuni hienot häät.

Heinäkuun kiva yllätys oli eräs vierailija, jonka tulon seurauksena muodostui pienimuotoinen ylistys- ja rukoustilaisuus. Tämä tuttu ei ole ennen ollut täällä yötä, eli sain nyt sitten toisenkin yövieraan tänne majoittumaan italialaisten lisäksi. Hauska juttu, mitä ajattelin jälkeenpäin on se, että molemmat tämän kesän yöpyjät olivat sellaisia, jotka olen ensi kertaa nähnyt TV7:n ohjelmissa ja tutustunut livenä vasta sen jälkeen. Yövierailujen hyvä puoli on se, että ne myös vähän aktivoivat remonttiajatuksia. Minun on vaikea ajatella että itseäni varten remontoisin, mutta vieraat on hyvä kannustin. No, en nyt väitä että vieläkään olisi paljon tapahtumassa, mutta kuitenkin huomaan sen, että vieraista seuraa remonttiajatuksia.

Elokuussa on sitten taas monenmoista tiedossa. Sadonkorjuuta puutarhasta ja pellolta ja taas rukous ja ihmettely siitä miten puintiaikataulu ja Italian matka sopivat yhteen. Työntekijämme on lisäksi lähdössä elokuussa vielä 6 päivän matkalle Auschwitziin ja Krakovaan. Itsellä olisi Italiassa pidettävien puheiden valmistelu. Myöhemmin syksyllä olisi tiedossa vielä toinenkin matka vähän erikoisempaan kohteeseen. Mutta en nyt kerro sitä vielä, kun ei se ole itselläkään tässä kohtaa vielä sen kummemmin mielessä, tuo Italia tuossa nyt kuitenkin ensin tulee vastaan ja sen jälkeen vasta jaksan ajatella seuraavaa reissua.

(Sitten naisille suunnattu osio.. Toukokuussa tehtiin FSH verikoe ja se oli 40 eli menopaussilukemat. Lääkäri sanoi että e-pillerit voi lopettaa, koska menkkoja tuskin enää tulee eikä endometrioosi sitten kasva silloin. Parin kuukauden päästä eli tässä heinäkuun lopulla ilmeni että ei se nyt sitten niin täydellinen menopaussi tainnut vielä ollakaan.. Eli kenties päädyn taas uudelleen pillereille, mutta nähtäväksi jää.)

Maatilan kesä on vähän tämmöistä että toisaalta on aktiivinen aika päällä ja toisaalta yrittää sitten myös ottaa rennosti ja nauttia kesästä. Ja ainiin, melkein unohdin kertoa kanoista. Minulla on enää kaksi kanaa, kun Kannel jouduttiin lopettamaan kuukauden jälkeen. Sillä oli heti alusta saakka joku vika, mutta en tiennyt mikä. Ajattelin seurata tilannetta, mutta se pysyi koko ajan jotenkin hyvin samanlaisena. Välillä näytti että kaikki on hyvin ja välillä näki että joku vaivaa. En osannut tarttua tilanteeseen. Sitten aivan yhtäkkiä Kanteleen kunto romahti totaalisesti ja oli täysin selvää että se vaan pitää päästään kärsimyksistään. Onneksi työntekijämme on tottunut kanojen lopettaja, niin ei siinä sitten kauaa tarvinnut tilannetta ihmetellä. Nyt sitten vain Harppu ja Lyyra jatkavat ylistys- ja munijaryhmässä. Kanojahan pitäisi olla vähintään 3, mutta en nyt ajatellut tähän hätään olla jostakin kolmatta hommaamassa, kun syksy kuitenkin pian tulee. Toivon että syksyllä nämä kaksi kanaa pääsevät jatkamaan eloaan jossakin isommassa parvessa.

Sitten on tietysti vielä maailmanpoliittisen aiheet, erityisesti Palestiinan tunnustaminen on ollut viime aikoina uutisissa. Saadaan rukoilla ettei Suomen siihen tarvitsisi mukaan mennä ja Israelille niin rajusti selkää kääntää. Tästä voisi sanoa paljonkin, mutta tyydyn nyt vain siihen, että olen hyvin hajanaisilla palestiinalaisalueilla käynyt eikä siellä mitään valtioksi mainittavaa ole edes havaittavissa. Jumala toteuttaa suunnitelmansa Israelissa. Vaikka maailman maat tunnustaisivat mitä, niin se ei muuta todellisuutta Israelissa. Kunpa Suomi saisi olla siunaamassa Israelia eikä vihaamassa sitä.

”Jumala on puhunut pyhyydessään: ”Riemuiten minä jaan Sikemin ja mittaan Sukkotin laakson. Minun on Gilead, minun on Manassa, Efraim on pääni suojus, ja Juuda on valtikkani.” (Ps. 60: 8-9)

Siunattua elokuuta!

Vaisu ylistysryhmä

Tässä on ylistysryhmä: Lyyra, Harppu ja Kannel eli kesän 2025 kanat, jotka saapuivat kaksi päivää sitten. En ollut mitenkään erityisemmin suunnitellut kanoja tälle kesälle ja kesäkuun alkupuolella oli muuta mietittävää, niin vähän siinä sitten ajattelin, että ehkä ei tänä kesänä kanoja tulekaan. Mutta sitten kanahäkki alkoi vaikuttaa niin autiolta ja tyhjältä ja oli vähän semmoinen tunne, että jotakin puuttuu, kun ei ole kanoja. Niinpä sitten tori.fi:n kanaosastolla ilmoitteli edelleen kesäkanoista sellainen mies, jolta hain kanat 3 vuotta sitten ja päätin hakea sieltä sitten kuitenkin tällekin kesälle kotieläimet. Ylistysryhmä termi tulee siitä kun raamattupiirissä vähän aikaa sitten luettiin Psalmia 148, jossa sanotaan ”Ylistäkää Herraa.. te villieläimet ja kaikki kotieläimet, te mateliat ja siivekkäät linnut”. Totesin silloin piirissä että ylistäjät puuttuu, mutta nyt ei sitten enää puutu.

Tänään on sateinen tiistaipäivä. Kesäkuu on ollut sateinen ja viileänpuoleinen. Viljakasvustot ovat tosi reheviä, paikoin kärsivät liiasta kosteudestakin. Alkukesän yleistä vaivaa, kuivuutta, ei tänä vuonna ole ollut, vaan vettä on tosiaan tullut ihan riittämiin. Luonto on hyvin vehreää ja ihanasta vihreydestä on saanut nauttia. Uimassa olen käynyt toistaiseksi vain kerran. Toivottavasti tästä vähän lämpimämpääkin vielä tulisi.

Kesäkuun alun pääohjelma oli kuitenkin italialaisten vierailu. Raamatunopettaja ja hänen 42-vuotias poikansa olivat viikon Suomessa ja siitä ajasta 3 yötä minun luonani täällä maatilalla. Noissa päivissä oli muutakin ohjelmaa, kun parhaimmillaan täällä oli 16 henkeä vierailemassa ja sitten taas oli muitakin tapahtumia, jossa tämä italialainen oli puhumassa jne. Kaikki vierailuihin liittyvä meni oikein hyvin ja oli mukavaa vaihtelua. Ennen heidän tuloaan oli valmistelua, vierashuoneesta maalattiin yksi seinäkin ja muuta tämmöistä pientä kosmeettista parantelua harrastettiin.  Varmaan olisi täällä jo remontit tehtynä, jos vieraita kävisi yhtään useammin, kuin kerran vuodessa J

Juhannusviikolla työtekijä oli kesälomalla, niin sitten itselläkin oli vähän semmoinen lomafiilis ja toisaalta vähän lepoa vierailujen jälkeenkin. Nyt on itsellä vähän sama meininkin kuin kanoilla: Niiden kaksi ensimmäistä päivää täällä ovat olleet niin sateisia, ettei niitä ole oikein ollenkaan innostanut tutustua uusiin paikkoihin. Katon alla tuntuvat viihtyvän ainakin näin aluksi ja sama tässä on itselläkin, että ajattelin kirjoitella sadepäivän ratoksi.

Uutisrintamalla on ollut tapahtumia tässä samaan aikaan, mutta niitä en ole niin intensiivesti nyt seurannut. Kuitenkin tiedetään, että Israel iski Iranin ydinaselaitoksiin ja ydinaseiden laukaisualustoihin. Myös Yhdysvallat otti osaa Iranin ydinlaitosten tuhoamiseen. Tapahtumien seurauksena Iran on iskenyt Israeliin ja siellä on tullut kuolonuhrejakin. Israelissa asuvat tutut ovat menneet lukuisia kertoja pommisuojaan sen reilun viikon aikana, mitä nämä tapahtumat ovat kestäneet. Ilmeisesti monet iranilaisetkin ovat kiitollisia näistä tapahtumista, sillä Iranin hallinto on islamistinen ja esimerkiksi kristittyjä on laitettu vankilaan pelkästään uskonsa tähden, naisten oikeudet ovat olleet surkeat jne. Nähtäväksi jää, mitä kaikkea tästä tapahtumaketjusta seuraa, mutta aina saadaan rukoilla evankeliumin menestystä esimerkiksi Iranissa ja Israelissa.

Kesää on vielä mukavasti jäljellä. Tulossa on ainakin hengellisiä kesäjuhlia lähempänä ja kauempana, israelilaisten tanssien tanssiryhmän harjoituksia ja esiintyminen sekä serkkuni häät. Toivottavasti myös pääsisi uimaankin ja muutenkin vähän nauttimaan kesäfiiliksistä (juuri nyt tulee vettä todella lujaa). Ja toki sitten kaikki arkijutut maatilalla, mitä kesällä riittää, marjojen poiminnat ja muut. Ja jos ”ylistysryhmäkin” tuosta vähän aktivoituisi, niin pääsisi niidenkin touhuja seuraamaan. Poneja on  ollut jo nyt kiva käydä välillä rapsuttelemassa.

Ja mitä muuta Herra sitten järjestääkään. Toivottavasti olisi hengellisestikin hyvä kesä ja Jeesuksen kanssa saisi aikaa viettää eikä niin että ajatukset menisivät jonnekin ihan muualle.

Siunattua kesää!

”Ylistäkää Herraa..nuorukaiest ja myös neitoset, te vanhat yhdessä nuorten kanssa. Ylistäkööt he Herran nimeä, sillä yksin hänen nimensä on korkea, hänen kunniansa ulottuu yli maan ja taivaittein.” (Ps. 148:12-13)