Itsekäs kirjoitus

Olen ollut viikon flunssassa eikä mieli ole ollut kaikkein parhain. Jotenkin aina meinaan vähän masentua flunssassa ja käännyn sisäänpäin vielä enemmän kuin normaalisti. Ajattelen niin helposti että tämä on oma vika, kun ei ole osannut hoitaa vastustuskykyä paremmaksi. Tulee yksinäinen olo. Ja sitten joutuu tekemään päätöksiä, mikä usein myös ahdistaa: perunko sen ja sen, pystynkö menemään sinne ja sinne. Ettei vaan kukaan saisi tartuntaa takiani ja sitten joudun kantamaan syyllisyyttä siitä. Ja asioita mitkä tuntuu että on pakko tehdä vaikka ei jaksaisi. Kaikki nämä sen lisäksi että on vain tympeä olo jo itse flunssan takia. Liikunnat jää ja siitäkin tulee tympeä olo. 

Mutta joo, onhan tämä tauti nyt taas jo parempaan päin. Ja onhan näistä aina selvitty. Silti toivoisin osaavani ajatella näissä(kin) tilanteissa jotenkin reippaammin. ”Miehekäs mieli kestää sairauden, mutta kuka voi kestää, jos mieli on murtunut?” todetaan Sananlaskussa (18:14) Niinpä. Juuri ja juuri mieleni kestää flunssan. Muista sairauksista en olisi yhtään varma. Vanhuus ei kuitenkaan tule yksin, joten toivon kyllä, että mieli voisi vielä vahvistua, eikä tarvitsisi sairauksista tarvitsisi masentua. (Oikeasti en ollenkaan ymmärrä miten niin monet ihmiset ovat aivan valoisia vaikka heillä on monenlaista vaivaa ja kipujakin. Hieno juttu niin, siinä on opettelemista..)

Itsekkyyttä olen ajatellut jonkun verran viime aikoina. Itsekkyyttä itsessäni. Onko itsekästä ajatella itsekkyyttä itsessään? Näin olen joka tapauksessa tehnyt. Itsekkyyden näkee niin valtavan helposti muissa, mutta itsessä niin valtavan huonosti. Ja vaikka näkeekin itsessään, asian korjaaminen vasta vaikeaa onkin – jotenkin mahdotonta – ainakin minulle. No, olen kuitenkin nyt huomannut, että olen äärimmäisen itsekäs. 

Joskus olen jostain lukenut että itsemurhan tekeminen on itsekkyyden äärimmäinen muoto. Tavallaan se onkin selvää, mutta jotenkin minulle se vain ei kunnolla ole ollut selvää. Kun on itse siinä pahan olon silmässä ja haluaisi vain pois kaikesta tuskasta eikä näe että itsellä olisi kellekään mitään annettavaa. Ei siinä meinaa tajuta, että tämähän onkin puhtaasti itsekästä koko ajattelu. Tai sitten ei välitä siitä, että se on. Nyt voi jo kauempaa tarkkailla millaisissa ajatuksissa on tullut joskus vellottua. 

En tiedä kunnolla mitä rakkaudelle tapahtui minussa. Jotenkin se on vain hävinnyt tuskien teillä ja korvautunut suorituksilla, jotka eivät tuo mitään. Onhan näitä ajatusmalleja jo riisuttu tässä koko ajan. Ei minun nyt suorittamisesta pitänyt puhua. Vaan siitä itsekkyydestä. Vaikka onhan se suorittaminenkin itsekkyyttä. Että yrittää ansaita itselleen jotakin. Esimerkiksi rakkautta. Elämä kääntyy toisten rakastamisesta rakkauden metsästämiseksi ja kerjäämiseksi. Jumalan rakkaudessa kuuluisi olla vapaa rakastamaan ja palvelemaan – ei orjana suorittamaan. Mitä tiedän tämän, mutta tieto ei oikein riitä – tarvitaan syvempää kuin vain tieto. Tarvitaan sydämen muutos.

Ihmiselle joka haluaa ulospäin ja itselleenkin esittää hyvin ystävällistä ja avuliasta, on vähän järkkyä huomata, että oikeasti on aivan äärimmäisen itsekäs. Toisaalta järkkyä on myös se, että oikeastaan ei ole siitä edes kauhean järkyttynyt. Näin vain on näreet. Paatumusta löytyy oikein kunnolla. Juuri mikään toisille ihmisille tapahtuva ei kosketa (jos sillä ei ole yhtymäkohtia omaan itseen). Koulusurmia, kodittomia, päihderiippuvaisia, sotia, nälänhätää, prostituutiota, lapsiorjia jne jne. Nykyään minua liikuttaa nämä asiat jo vähän enemmän kuin aikaisemmin. Joskus ajattelin vain että tässä elämässä jokaisen pitää vain pärjätä ja selviytyä itse - oli tilanne mikä hyvänsä. Onneksi sentään vähän on pehmennyt. Mutta ei kyllä vieläkään niin paljon, että kovastikaan mitään toisten eteen tekisin. (Vaikka jos tekisi, niin tuskin sitä sitten mainostaisi. Siis tekisi, eikä vain roikkuisi netissä..) 

Nyt tosiaan vain puhuttelee tämä itsekkyyden vankila. Se on minussa tosi vahvasti. Toki sen täytyy olla monissa muissakin, kun ihan yksin tuskin tätä maailman kärsimystä saan aikaiseksi, mutta oman osani välinpitämättömyydelläni kyllä. Syntiinlankeemus on tehtävänsä tehnyt. Raamatun lupaukset kuitenkin ovat sellaisia, että Jeesus vapauttaa tästä itsekkyyden orjuudesta rakkauteen ja palveluun. Tunnustan itsekkyyteni ja rukoilen, että Jumala voi vielä muuttaa lisää sydäntäni – opettaa rakastamaan ja palvelemaan. Toimimaan hyvän puolesta. Ei olemaan vain itseään varten ja passivoitumaan vaan aktivoitumaan ja rakastamaan. Joo – kuulostaa minulle itselleni täysin utopialta, että todellakin vain Jeesus voi saada jotain aikaan.

”Sillä minä tiedän, ettei minussa, nimittäin lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla tosin on, mutta hyvää en pysty saamaan aikaan. Sitä hyvää, mitä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä toteutan. ” (Room. 7:18-19)

”Älkää tehkö mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian vuoksi, vaan pitäkää nöyrästi toista parempana kuin itseänne. Älkää katsoko vain omaa parastanne vaan myös toisten. Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli.” (Fil. 2:3-5)

Hyvää teatteri-iltaa

Vaivaa niin paljon tämä kaksinaamaisuus. Tai riittääköhän edes kaksi naamaa, kuulostaa aika vähältä, mutta viisi- tai kymmennaamaisuudesta harvemmin puhutaan. Olisi nimittäin varmaan aika kätevää, jos pystyisi olemaan oma itsensä kaikkien kanssa. Olisin varmasti hyvä näyttelijä, kun teen sitä koko ajan. Edelleenkin sanoisin että tahattomasti – että se tulee vain aivan luonnostaan. Olen niin oppinut joustamaan siihen suuntaan ja tähän suuntaan, että oma persoona ei ole vieläkään ihan selvillä. Mutta nykyään kyllä huomaan jo edes vähän paremmin, mitä teatterin kulisseissa tapahtuu, kuka näytelmän on ohjannut ja käsikirjoittanut. Siellä odotetaan ja toivotaan, että ihmiset tykkäisivät näytelmästä ja että siitä hyötyisi jotakin, suosiota, rakkautta, hyväksyntää jne. 

Vaikeinta Jeesuksen seuraamisessa tuntuu minulle olevan ehdottomasti se, että siitä ei saa suosiota ja hyväksyntää. Vaikuttaa siltä, että monet eivät ole kiinnostuneita Jeesuksesta ja Hänen nimensä mainitseminen saa ihmisissä aikaan jotakin reaktioita – joita pelkään jo etukäteen ennen kuin mitään on tapahtunut . Minulle kaikki ristiriitaisuudet ovat aina olleet kauhean vaikeita kestää. Omassa elämässäni paljon helpommin kätken vaikeat asiat, jos sillä vain voi ostaa rauhaa ja välttää konfliktin. Olen mieluummin olematta mitään mieltä, jos tiedän toisen ihmisen olevan eri mieltä ja varsinkin jos asia on yhtään sellainen että siitä voi nousta ristiriita. Tämä toimintatapa on aiheuttanut paljon hallaa itselleni enkä tosiaan ole tullut esiin omana itsenäni vaan jäänyt usein varjoihin tai sovittelijan rooliin. Jeesuksen seurassa tunnen olevani jatkuvasti törmäyskurssilla, kun en ole vieläkään tullut kunnolla ulos kuoresta. Haluaisin vapaaksi tästä kuoresta ja naamioista, mutta sitten taas pelot iskevät.

Jeesuksen seurassa mennään koko ajan kohti totuutta. Yksi masennuksen aiheuttaja on juuri tämä kaksinaamaisuus. Uskovien kanssa Jeesuksen seuraaja ja muiden kanssa hiljaa koko asiasta. Tai ettei ainakaan pysty puhumaan siitä kunnolla. Tämä harmittaa minua jotenkin tosi paljon, tympii ja kaikella lailla tylsistyttää elämää. Ja tulee sitten itsesyytöstäkin ja kaikkea mikä ei ainakaan auta tilannetta. Mikä ilo siitä tuleekaan, kun joskus puhuu jonkun kanssa Jeesuksesta. Mutta en oikein muista koska sellaista olisi tapahtunut viimeksi. Siis jonkun hengellisen tilaisuuden ulkopuolella.. No, kyllä sitä joskus tapahtuu, mutta silti koen että asia on minulle ongelma. 

Haluaisin puhua Jeesuksesta sellaisten kanssa, joita asia oikeasti kiinnostaisi. Kai Suomessakin joku totuutta etsii - totta kai etsii. Mutta eivät kai ne sitten minun tielleni osaa kävellä ja minä en osaa mennä heidän luo ja muutenkin kun en oikein ollenkaan juttele vieraille ihmisille missään. Oma elinpiiri on tällä hetkellä aika suppea. Perhepiiri ja raamattupiiri, siinähän ne piirit pyörivät ja joskus joku muu kaveri jossain. Mutta mihinkään uusiin piireihin en oikein edes haluaisi mennä, ennen kuin jotenkin uskallan olla oma itseni ja myös sanoa ääneen että Jeesus on Herrani. Se jännitys ja ihmettely, että mitä voi sanoa ja koska voi sanoa ja mitä ne minusta ajattelee, on vain niin valtavan rasittavaa ja kuluttavaa. Mutta joku vain kahlitsee edelleen, pelot, ylpeys, ego. Ja seurauksena on vankila. Koskahan tajuaisin että sittenkin olisi paras vain tulla ulos, tuli mitä tuli? Koska uskaltaisin ajatella että on aivan sama mitä muut ajattelevat? Koska ajatuksiani eivät enää rasittaisi muiden ajatukset, vaan voisi ajatella ihan itse? Koska psyyke pysyisi kasassa, vaikka joku sanoisi pahasti? Koska voisi antaa anteeksi herjaajille eikä jäädä vangiksi omaan vihaan joka siinä nousee?

Jeesus ja hänen seuraajansa puhuvat tästä aiheesta paljon Raamatun lehdillä. Jokainenhan sen joutuu kohtaamaan tavalla tai toisella. Joku voi joutua maksamaan hengellään. Jos asuisin jossakin esim. vahvasti islamilaisessa maassa, jossa sukulaisetkin saattavat järjestää tappotuomion jonkun alkaessaan Jeesuksen seuraajaksi olisin varmaankin jo menettänyt uskoni, kun olen tällainen pelkuri. Jeesuksen seuraaminen ei todellakaan ole mitään uskonnollista hymistelyä, jota tehdään muiden mieliksi, vaan aivan päinvastoin. Muidenmielistejäkilttityttöpelkuri on Jeesuksen seurassa tullut ihan uudelle ja ihmeelliselle alueelle. Että oikein pitäisi uskaltaa sanoa, mitä mieltä on asioista! Jeesus, auta ja opeta! Ja auta vapaaksi ihmisten mielipiteistä.

Tässä jotain aiheeseen liittyviä raamatunkohtia:

Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija. (Gal. 1:10)

Silloin Jeesus sanoi opetuslapsillensa: "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. (Matt. 16:24)

Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni solvaavat ja vainoavat teitä ja valehdellen puhuvat teistä kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Samoinhan myös vainottiin profeettoja, jotka olivat ennen teitä. (Matt. 5:11-12)

Jos teitä pilkataan Kristuksen nimen tähden, olette autuaita, sillä kirkkauden ja Jumalan Henki lepää päällänne. Älköön näet kukaan teistä kärsikö murhaajana tai varkaana tai pahantekijänä tai siksi, että sekaantuu hänelle kuulumattomiin asioihin. Mutta jos hän kärsii kristittynä, älköön hävetkö, vaan ylistäkööt tästä nimestään Jumalaa. (1. Piet. 4:14-16)

Ääriliberaali

Olen rukoillut, että Jumala irrottaisi minut luottamasta rahaan elämän turvana. Tämä voi olla pitkä prosessi, mutta tuntuu, että tämän rukouksen jälkeen on tapahtunut jotain – koko ajan ilmenee jatkuvia uusia ja yllättäviäkin juttuja, mihin rahaa on mennyt nyt ihan erilailla kuin pitkiin aikoihin. Viimeisen parin viikon aikana koko ajan on pitänyt olla ostamassa jotakin tai sitten on ollut muuta tarvetta. Autoon pitää tehdä kallis remontti, ystävää olen halunnut auttaa, itselle olen ostanut juttuja, jotka ovat tulleet tiensä päähän kuten tyynyä, peittoa, syystakkia jne. Ja vielä on tulossa vaikka mitä, kuten hammaslääkäriä ja monta muutakin juttua odottaa uusimista. Kun tarpeeksi pitkään on ollut ostamatta uutta, niin tuntuu, että nyt kaikki kasautuu tähän. Kännykkääkään en ole ostanut varmaan kymmeneen vuoteen, kun olen käyttänyt työpaikan puhelinta ja sen jälkeen siskoni vanhaa. Ja onhan tämä tietokonekin jo melko käpy..

Otan nämä nyt ihan rukousvastauksena siihen mitä olen pyytänyt. Olen nähnyt ihmisiä, jotka haluavat vain säästää ja säästää loputtomiin ja elävät kurjaa elämää pihiytensä takia. Raamattu puhuu paljon ahneudesta, kuinka vaarallista se on. Moni joka ylen määrin säästää tililleen, ei välttämättä tajua olevansa ahne, vaikka eikö se sitten sitä ole – rakkautta rahaan. Aina kun raha päättää – ei rakastava sydän – ollaan huonolla tiellä. Nykyään usein sitä että raha päättää kuulee sanottavan ”järjeksi”. Ja kuitenkin yksi suurimpia kärsimyksen aiheuttajia maailmassa on se, että ihmiset ovat antaneet rahalle vallan päättää asioista. Se on jotenkin niin luonteva kumppani ihmisen syntiinlangenneelle luonnolle. 

Rahasta on minun mielestäni tosi vaikea puhua. Ehkä olen vain oppinut sellaisen mallin, että suhteesta siihen kuuluu vaieta, en tiedä. Vääränlaiset vaikenemiset ovat olleet ongelmani elämän muillakin alueilla, niin kenties tässäkin on kyse jostain sellaisesta. Vaikenemisen alle usein kätkeytyvät suurimmat ongelmat. No, olen kuitenkin aloittanut prosessoinnin ja osaan nyt ehkä vähän paremmin kiinnittää huomiota tähänkin asiaan omissa valinnoissani. En haluaisi, että raha vie minua 6-0. Se olisi tosi vaarallista. Koskaan ei voisi elää täysin Herralle, jos aina miettisi taloudellista puolta ensin. Jumala on luvannut pitää huolta omistaan, tarkoitus ei ole epätoivoisesti itse yrittää turvata tilanne. Sanoohan Raamattu ” Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa." (Luuk. 16:13). Luulen että hengailen tuolla välimaastossa, mutta en haluaisi olla niin epämääräisessä tilanteessa. Haluan palvella Jumalaa. Hän on tuonut elämääni kaiken hyvän. Ja omaisuudenpalvonta – jotenkin kaiken pahan, kun asiaa syvältä tarkastelee.

En haluaisi olla kahtaalla heiluva uskova. Nykyään ajattelen usein että olen sellainen, vaikka aiemmin en ole sitä ollenkaan nähnyt. Kiitos Jumalalle, Hän tuo aina syvempää uutta valoa elämään. Valoa joka paljastaa synnin ja sitten armon. Ja kyllä tien edelleen pitäisi olla vapauden suuntaan. Tätä sanoisin todelliseksi liberalismiksi – vapautta synnistä, syyllisyydestä, omasta yrittämisestä ja aina suurempaa mahdollisuutta palvella Jeesusta ja elää Hänelle. Vapautta antaa ja rakastaa säästämisen ja voitontavoittelun sijaan, vapautta elää Herralle ihmispelon sijaan, vapautta elää Jumalan rakkauden ohjaamana tämän maailman kylmien arvojen sijaan. Sellainen ääriliberaali haluaisin voida vielä joskus olla. Ei voi muuta kuin olla Jeesuksen kanssa. Pyytää Häntä opettamaan lisää ja että saisi vain Hänen seurassaan aikaa viettää, rakkautta imeä ja opetusta saada. 

”Emmehän ole tuoneet maailmaan mitään, emme voi myöskään mitään täältä viedä. Rahanhimo on kaiken pahan juuri. Rahaa tavoitellessaan monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla. Neuvo niitä, jotka tässä maailman-ajassa ovat rikkaita, etteivät ylpeilisi eivätkä panisi toivoaan epävarmaan rikkauteen vaan Jumalaan, joka antaa meille kaikkea runsaasti nautittavaksemme. Neuvo heitä tekemään hyvää, rikastumaan hyvistä teoista ja jakamaan omastaan. Näin he kokoavat itselleen aarteen, hyvän perustuksen tulevaisuutta varten, jotta saisivat todellisen elämän.” (1. Tim. 6:7,10,17-19)

P.S. Katsoin mikä on suomen kielen sanan ”raha” alkuperäinen merkitys. Se tarkoittaa kuivunutta eläimen nahkaa. Englannin money tulee puolestaan latinan monetasta, joka on roomalaisen Juno-jumalattaren lisänimi (Juno Moneta) ja ensimmäisin Rooman valtakunnan rahoja tehtiin tuossa Juno Monetan temppelissä. (Wikipedia.) Ei siis kannata antaa päätäntävaltaa elämässään rahalle: kuivuneelle eläimennahalle ja roomalaiselle epäjumalalle..

Paluumuuttajan paratiisi

Viimeisen kahden viikon aikana olen ollut useammassa erilaisessa jumpassa: body pumpissa, aqua zumbassa, muokkauksessa ja kehonhuoltotunnilla. Viimeiseksi mainittu pidettiin paikkakunnan ammattioppilaitoksella. Olen ollut siellä jumpassa viimeksi kaksi vuotta sitten ja siitä kerrasta kirjoitin tekstin ”Paluumuuttajan painajainen” http://munavaikana.blogspot.fi/2011/09/paluumuuttajan-painajainen.html . Tuo kerta ja kirjoitus tulivat mieleeni ja luin tuon kahden vuoden takaisen tekstin, mitä en tässä välissä ole tehnytkään. Vaikka tiedän, että minulla oli silloin huono olo ja pitkään sen jälkeenkin, kuitenkin jotenkin yllätyin tekstin synkkyydestä. Ilmeisesti paljon on tapahtunut sen jälkeen, koska enää en ollenkaan allekirjoita niitä tuntemuksia. Nyt on erilaista.

Jotenkin tuntuu, että näiden kuluneen kahden vuoden aikana mieli on paljon noussut kuopasta. Minusta ei enää tunnu masentuneelta, ei toivottomalta. Olen saanut käsitellä menneisyyden asioita, eikä minun tarvitse enää pyörittää niitä koko ajan mielessä. Viimeksi olen käynyt psykoterapeutin luona juttelemassa huhtikuussa ja nyt tuntuu, että jos menisin sinne, en keksisi yhtään mitään puhuttavaa. Tai kertoisin vain että asiat ovat ihan hyvin tai paljon paremmin. Sisäisesti on tapahtunut paljon muutosta. Tuntuu levollisemmalta, rauhallisemmalta, luottavaisemmalta. Tuntuu, ettei tarvitse niin paljon kaipailla asioita joita ei ole. En oikeastaan juurikaan ole allapäin siitäkään, ettei ole miestä tai lapsia. Monet asiat, mitkä vuosikausia ovat olleet isoja murheita ja ahdistuksen aiheita, ovat jotenkin sulaneet pois. Sulaneet hyvin pikkuhiljaa.

Jotenkin mieleen on tullut enemmän sijaa Jumalan lupauksille ja Sanalle. Uskon enemmän Jumalan rakkauteen itseäni kohtaan, koen enemmän armollisuutta. Syyllisyyden tunteet ovat vähentyneet paljon uskon lisääntymisen kautta ja monista peloista on saanut vapautua. Elämään on tullut enemmän mahdollisuuksien tunnetta – vapauden tunnetta. Pystyn nauttimaan monista arkisista asioista ja sitä kautta iloa on paljon enemmän. Ei tarvitse odottaa, että tapahtuisi jotain suurta ja valtavaa, joka voittaisi masentuneen mielen ja kääntäisi kaiken, vaan voi tykätä tavallisesta päivästä, jossa ei tapahdu mitään ihmeellistä. Mieli on avautunut kiitollisuudelle asioista, joita on pitänyt itsestäänselvyyksinä. Kiitollisuus tekee tavallisesta päivästä hyvän.

Jos on mahdotonta täysin yksiselitteisesti kuvata polkua masennukseen, näyttää olevan yhtä vaikea kuvata polkua sieltä ylös. Kolme asiaa ehkä sanoisin tärkeimpinä alaspäin: syyllisyys, valheet, vaatimukset ja askeleina ylöspäin rakkaus, totuus, armo. Ja ne ovat Jeesuksessa eikä missään muualla. Mutta kuinka nämä asiat sitten kehenkin kohdalla tulevat todeksi – se on hyvin yksilöllistä matkantekoa. 

Olen kuunnellut CD:lta opetussarjaa Hengen hedelmistä (Gal. 5:22-23): ”rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsehillintä”. Harvoin kuuntelee jotakin opetusta uudelleen, mutta tämän sarjan aloitin kuuntelemaan alusta, kun olin sen loppuun päässyt. Tuntui, että se oli juuri minulle, että tätä nyt todella tarvitsin. Jumalan varastoista vaan riittää ja riittää.

Kun tietää mistä apu tulee, sitä kaipaa vain enemmän ja enemmän: Jeesuksen tuntemista. Ja haluaa, että saisi irrottaa sellaisista asioista, jotka estävät Häneen turvautumista. Niin monenlaista valheturvaa voi ihmisellä olla, jotka oikeasti ovatkin vain haittaa ja vahinkoa todellisen avun rinnalla. Sitä on tässä nyt pikkuhiljaa saanut nähdä omalla kohdallaan. Kuinka sinänsä hyvistä asioista, työstä, rahasta, ihmissuhteista jne voi tulla valtavia taakkoja ja esteitä elämässä, jos niitä käytetään jotenkin Jumalan korvikkeina – turvallisuuden antajina. Kunpa voisi uskoa 100 % että Jumala pitää huolen, aivan kaikessa. Ja että Hän sitten voi antaa noita edellä mainittuja asioitakin, jos niin tarpeelliseksi näkee.

Taas on jotenkin uudelleen kolahtanut vuorisaarnan kohdat Jumalan huolenpidosta ja se että ”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin teille annetaan lisäksi myös kaikki tämä.” (Matt. 6:33) Se, että Jumala olisi elämässä ykkönen. Se tuntuu vaikealta, mutta sitten kumminkin jotenkin tajuaa, että se on aivan elinehto. Jos palvelee muita jumalia, epäjumalia, rahaa, omaisuutta, suorituksia, ihmisten hyväksyntää jne, tekee vain sielulleen todella suuren tappion – jo tässä elämässä. Nämä jumalat eivät todellakaan tuo elämää vaan vain imevät voimat ja vievät sisäiseen orjuuteen.

”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljon arvokkaampia kuin ne?” (Matt. 6:26)

Jom Kippur

Tänään oli Jom Kippur eli Suuri sovituspäivä. Kirjoitan ”tänään oli”, koska juutalaisen kalenterin mukaan päivä alkaa illalla auringon laskiessa ja loppuu seuraavaan auringonlaskuun. Suuri sovituspäivä alkoi siis eilen illalla ja loppui tämän illan auringonlaskuun. Erityisesti tämä päivä näkyy Israelissa. En ole koskaan ollut siellä suurena sovituspäivänä, mutta olen kuullut ja lukenut, että se on juutalaisille erittäin pyhä päivä, silloin paastotaan, levätään, rukoillaan ja esimerkiksi autoilla ei ajeta. Silloin voi kävellä keskellä valtateitä, koska vain hälytysajoneuvot kulkevat. (Näin olen käsittänyt, tässä voi olla virheitä, kun en tunne asiaa täysin tarkasti.)

Jom Kippuriin liittyy asia, joka taas liittyy blogin teemaan. Nimittäin uskonnollinen kanantapporituaali. Itsessään suuri sovituspäivä on Jumalan asettama päivä ja siitä puhutaan mm. 3. Moos. 16 luvussa. Vanhan liiton ylipappi meni temppelin kaikkein pyhimpään vain kerran vuodessa, juuri suurena sovituspäivänä. Ylipappi toimitti tuolloin sovituksen itselleen, perheelleen ja koko Israelin seurakunnalle. Tämä tapahtui uhrieläinten veren kautta.

Ylipappi oli esikuvaa Jeesuksesta, joka uhrasi itsensä koko maailman syntien puolesta. Vuoden 70 jKr jälkeen juutalaisten on ollut mahdotonta toteuttaa 3. Moos. 16 kuvattuja suuren sovituspäivän uhrimenoja, koska roomalaiset tuhosivat silloin Jerusalemin temppelin. Tämä on todella ihmeellistä. Jeesus antoi uhrinsa vuoden 30 jKr kieppeillä ja noin 40 vuotta myöhemmin tuhoutui täysin mahdollisuus vanhan liiton uhreihin. Eläinten veriuhreja ei enää tarvita. Jeesus on antanut täydellisen uhrin, josta riittää syntien sovitus jokaiselle, joka sen haluaa ottaa vastaan.

Raamattu kertoo ”paatumus on kohdannut osaa Israelista, ja se kestää kunnes täysi määrä pakanoita on tullut sisälle.” (Room. 11:25) ja ”Eivät kai juutalaiset sen vuoksi ole kompastuneet, että jäisivät lankeemukseensa? Eivät tietenkään, vaan heidän rikkomuksensa on koitunut pakanoille pelastukseksi, että he itse tulisivat kateellisiksi. Mutta jos heidän rikkomuksensa on maailmalle rikkaudeksi ja heidän tappionsa pakanoille rikkaudeksi, kuinka paljon enemmän heidän täyteytensä!” (Room. 11:11-12) 

Se, että viimeisen 2000 vuoden aikana Jeesuksen sovitusuhriin on uskonut enemmän muiden kansojen edustajia kuin juutalaisia on siis ollut Jumalan suunnitelma. Nyt parin tuhannen vuoden jälkeen sanoma Jeesuksesta alkaa olla jo aika hyvin saavuttanut kaikki maailman maat ja kansat. Varmasti tavoittamattomia kansoja edelleen löytyy, mutta paljon on menty eteenpäin. Valtava askel historiassa oli 1948 kun Israelin valtio perustettiin ja juutalaisilla on ollut mahdollisuus palata omaan maahansa. Sanoma Jeesuksesta menee eteenpäin nyt myös juutalaisten keskuudessa ja Jeesuksen synnit sovittavaan uhrikuolemaan uskovia juutalaisia on jo jonkun verran. Kuitenkin tässä asiassa on vielä paljon tapahtumatta, koska selkeästi suurin enemmistö juutalaisista ei vielä usko Jeesukseen messiaana ja syntien sovittajana. 

Suuren sovituspäivän vietossa näkyy erittäin hyvin, että Jeesuksen uhri on edelleen suurimmalle osalle juutalaisia tuntematon. Käsittääkseni juutalainen ei voi kuin toivoa, että suurena sovituspäivänä he saisivat syntinsä anteeksi. He paastoavat, rukoilevat ja tekevät monenmoista saadakseen sovituksen Jumalan edessä. Kaikki perustuu omaan toimintaan, mitään varmuutta ei ole mistään. Ja sitten tosiaan jotkut tekevät myös kanantapporituaalin. Tällaista ei ole edes vanhan liiton ohjeissa, vaan se on joskus jostain jälkeenpäin syntynyt traditio. Miehen pään ympäri pyöritetään kukkoa ja naisen ympäri kanaa, eläin tapetaan ja verta pirskotetaan uhraajan ylle. Alkuunkaan kaikki juutalaiset eivät tee tätä Israelissa ja kun vähän tutkin netistä, niin tuntui, että paljon vastustajia löytyy. Perinne kaiketi pyörii ultraortodoksijuutalaisten piireissä. Tässä videossa on tätä asiaa käsitelty tästä vastustavasta näkökulmasta. Videossa näkyy myös itse tradition harjoittamista: http://www.jpost.com/Jewish-World/Jewish-Features/Transferring-sins-to-a-chicken-and-sacrificing-it-Rabbi-questions-kapparot-ritual-326073

Jeesus sanoi: Jerusalem, Jerusalem! Sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka on luoksesi lähetetty! Kuinka usein olenkaan halunnut koota yhteen sinun lapsesi, niin kuin kana kokoaa poikasensa siipiensä suojaan. Mutta te ette ole tahtoneet. Kuulkaa siis: teidän huoneenne on jäävä hylätyksi. Mutta minä sanon teille: te että näe minua, ennen kuin tulee se aika, jolloin sanotte: ”Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä”. (Luuk. 13:34-35)

Jeesus olisi jo tuolloin halunnut kanaemon lailla koota Jerusalemin asukkaat siipiensä suojaan. Sitä Hän haluaa tänäänkin. Vielä nyt Jerusalemissa tapetaan kanoja ja kukkoja, koska pyhimmän ”Kanaemon” uhria ei ole otettu vastaan. Mutta nämä ovat hyvin mielenkiintoisia aikoja. Juutalaisia tulee Jeesuksen luo koko ajan. Ja varmasti tulee vielä joku isompi sysäys asiaan. Niin että siellä sanotaan Jeesukselle ”Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä.”

Siunataan Israelia ja rukoillaan heidän puolesta, että peite poistuu heidän silmiltään ja saavat löytää Jeesuksen - Jeshuan, Pelastajan ja syntien sovittajan.

”Näin teidän tulee siunata israelilaisia. Sanokaa heille: Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua, Herra valaiskoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen, Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan. Näin he laskevat minun nimeni israelilaisten ylle, ja minä siunaan heitä.” (4. Moos. 6:23-27)