Aarre, Lahja ja Helmi

EU-vaalipäivä on tänään. Mainitsen siitä siksikin, että tuli vietettyä vaalipaikalla kaksi tuntia lipaskerääjänä. Eräs tuttu on paikallisen invalidiyhdistyksen puheenjohtaja ja heillä ei ollut tarpeeksi kerääjiä paikalle, niin lupauduin tekemään heille yhden vuoron. Äänestyspaikka on oman kunnan pienin ja minulla oli ensimmäinen aamuvuoro, mikä oli äänestäjien suhteenkin kovin hiljainen, niin siinä se pari tuntia sitten meni aika rauhallisissa merkeissä. Äänestäjiä kävi maksimissaan 10 hlö ensimmäisen kahden tunnin aikana.

Nyt keittelen herneitä ja keittiössä alkaa tuntua ”hernekeiton” tuoksu. Keittoa en kyllä ole tekemässä, vaan keitän kuivia herneitä pehmeämmäksi, jos sitten kanat söisivät niitä. Niin, 3 kanaa tuli viikko sitten. Ja herneiden niin kuin monen muunkin ruuan suhteen on, että JOS kanat niitä ruokia söisivät. Otin kanat samasta ”kesäkanakasvattamosta”, kuin 2 vuotta sitten ja taas on sama ilmiö kuin silloinkin alussa. Kanat eivät meinaa syödä juuri mitään, kun ovat tottuneet täysrehuruokintaan. Kaksi vuotta sitten niiden ruokavalio kuitenkin laajeni ihan normaaliksi parissa viikossa, niin odotan nyt edelleen samaa näiden suhteen. Hauskaa on, että vaikka moni asia ei alussa ole kelvannut, niin kuitenkin elävä ravinto, eli madot ja kaikki muut liikkuvat ötökät herättävät selvästi vaistot ja ne kyllä kelpaavat ruuaksi, vaikka esimerkiksi auringonkukansiemenet eivät vielä kiinnosta.

Kanat ovat tänä vuonna olleet muutenkin vähän erilaiset. Sain nimittäin selkeästi jotkut ”pahnanpohjimmaiset” yksilöt. Tai yksi niistä on kyllä ihan hyväkuntoinen, yksi on keskikuntoinen ja yksi melko surkea. Siis hyöhenpeitteensä puolesta. Surkean pyrstö on aivan surkea ja muutenkin pyrstön alueella on höyhenetöntä aluetta. Keskikuntoisellakin on pyrstön tyvessä höyhenetöntä aluetta, mutta ei niin paljon. Linnut ovat ilmeisesti nokkineet toisiaan kasvatuspaikassa ja aluksi niiden käytös oli muutenkin jotenkin arempaa kuin aikaisiempien kesäkanojen. Laitan linnut tänne tultua sisäkoppiin ja annan niiden jonkun aikaa tutustua varsinaiseen kotiinsa. Sitten avaan luukun ulkohäkkiin ja yleensä kanat aika pian menevät ulos ja mielellään ovat ulkona. Näillä raaskulaisilla meni huomattavasti kauemman ennen kuin ulosmeno kiinnosti ollenkaan. Sisäkoppi tuntui riittävän mainiosti pari alkupäivää, vaikka suurempi vapaus odotti vain avoimesta luukusta ulosmenoa. Mutta kyllä se ulosmeno sitten josssain kohtaa alkoi näiltäkin sujua ja nyt tonkivat ihan kanamaisesti pitkän päivän ulkohäkissä. Aiemmat kanat on kuitenkin voinut päästää häkistä vielä isompaan vapauteen noin viikon kohdalla ja sitä pitää nyt vielä näiden tapausten kanssa odottaa.

Annoin kanoille nimet Aarre, Lahja ja Helmi. Ne näyttivät minusta aluksi niin hirveiltä, että tarvitsivat merkitykselliset nimet muistuttamaan kuinka ovat hienoja kanoja siitä huolimatta, että ovat joutuneet koviin olosuhteisiin ja toisten nokittaviksi. Kai sitä samalla haluaa muistuttaa itselleenkin Jumalan armosta ja siitä ettei katsoisi ulkonäköön tai muihin ulkoisiin asioihin ihmisiä kohdatessaan. Tai siis että vaikka näkisikin jotakin huonoa, niin voisi kuitenkin nähdä kaikissa Jumalan kuvan kautta tulevan arvokkuuden. Aarre, Lahja ja Helmi siitä muistuttakoon. Nähtäväksi jää, kohentuvatko niiden höyhenpeitteet täällä kesän aikana.

Samana päivänä kuin kanat, tulivat myös ponit. On jännää, että 7 oriponia laiduntaa nyt meillä. Joskus kun käy laitumella, ne saattavat olla lähellä aitaa ja ihan hiukan voi päästä sähkölangan välistä rapsuttamaan. Toisinaan taas ovat jossakin kauempana. Laitumelle on matkaa 600 metriä ja tässä alkuinnostuksessa on tullut käytyä siellä vähintään kerran päivässä katselemassa. Varmaan into kuitenkin jossain kohtaa hiipuu, mutta on se silti minun normaalin kävelylenkin varrella, että kyllä siellä käytyä tulee jatkossakin, vaikkei sitten enää joka päivä. Omistajan vastuulla kun kuitenkin on eläinten hoito ja tarkkailu eikä minun.

Kanojen ja ponien lisäksi viikko sitten sunnuntaina tuli myös kaivattu isompi sade. Siitä oli helppo olla kiitollinen ja nyt on viljoilla hyvät kasvuolosuhteet, kun vettä on satanut oikein hyvin. Toukokuun viimeisellä helleviikolla ehdin käydä jokiuinnillakin jo monta kertaa, mikä on toukokuulle harvinaista.  Nyt sitten viileämmillä säillä on saanut paremmin aikaiseksi jotain muita juttuja kuten ikkunanpesua. Olen kutsunut kerrostaloraamattupiirin naiset tänne maatilalle raamattupiiriin niin se sitten samalla motivoi ikkunanpesuakin.

Kyllä tässä nyt kaikenlaista muutakin on mielessä ollut, mutta ei nyt enempää kirjoittelua tällä kertaa. Halusin kuitenkin kertoa kana- ja ponikauden alkutunnelmat, kun ne olivat näitä alkukesän uutuuksia.

”Sinä tiedät, milloin minä istun ja milloin nousen, sinä ymmärrät ajatukseni kaukaa.” (Ps. 139:2)

Tässä kanat ovat, positiivista että meloninkuoret maistuvat jo. Sivukuvasta pyrstöjen huonous näkyisi vielä paremmin. Oikeanpuoleisen höyhenet ovat ihan hyvät, kuva oli otettu vain pian sateen jälkeen, niin sillä on mennyt höyhenet vain kasaan. Mutta keskimmäisestä näkee selvästi, että puku on huonossa kunnossa.

Kesäisesti kesän kynnyksellä

Ikkunasta näkyy kaunein mahdollinen kevätsää. Tämä toukokuun loppupuoli on mielestäni ehkä ihan vuoden kaunein ajankohta. Iloisen kirkas vaalean vihreä nuori ruoho ja lehdistö ja kevään keltaiset kukkaset luovat talven jälkeen häkellyttävän värimaailman, joka kohta on jo pois, kun vihreä tummenee puiden tullessa täyteen lehteen. Tänä vuonna siirryttiin melkein suoraan talvesta kesään, kun lunta oli melkein huhtikuun loppuun asti ja sitten tulikin jo lämpöaalto vapuksi. Kylvöt ovat tapahtuneet aivan kesäisissä lämpötiloissa. Pitkän talven jälkeen tuntuu melkein oudolta, että voiko oikeasti olla taas tällaista. Aivan kuin asuisi eri paikassa kuin kuukausi sitten.

Olen tosiaan taas kiitollinen kylvöjen valmistumisesta, mikä tapahtui eilen eli 24.5. Eläkeläistyöntekijä oli 7 päivää töissä ja kaurat saatiin hyvin maahan. Seuraavaksi on vuorossa sateiden rukoilua ja niistä haaveilua. Huomisessa sääennusteessa on sateen todennäköisyys täällä 40 %. Saa nähdä miten käy.

Ensi viikolla aion kysyä olisiko kesäkanoja saatavilla 1.6. alkaen. Jos on, niin sitten pitää rakentaa niiden viime vuoden aikana romahtanut häkki uudelleen. Lampaita ei ole tulossa, mutta sen sijaan meille on tulossa laiduntamaan poneja! Olen tästä aivan lapsellisen innoissani. Eräs hevosharrastaja tältä kylältä kyseli kylän fb-ryhmässä, että löytyisikö laidunta hänen poneille, kun vanha laidun on menossa uudistukseen. Minähän sitten otin yhteyttä ja nyt sitten poneja onkin ilmeisesti tulossa ensi viikolla. No, nehän vain laiduntavat siellä enkä tiedä että pääseekö niitä edes rapsuttelemaan. Mutta ainakin katsella voi J Tuntuu tosi hienolta, että ylipäätään on joku eläin tulossa laiduntamaan pellolle. Syömään ja sontimaan sinne, aivan huikeaa. Lampaat ovat olleet vain pikkuhaassa, eikä missään oikealla pellolla. Mutta nyt olisi tulossa ihan oikeasti laiduneläimiä!

Hevosharrastus on muutenkin ollut kevään uutuus. Siskontyttöni 11 v on käynyt nyt kolme kertaa ratsastustunnilla 15 km päässä olevalla tallilla ja olen ollut mukana joka kerta. Poni laitetaan valmiiksi ennen tuntia ja siinä aloittelija on mielellään ottanut apua vastaan (vaikka kyllä henkilökuntakin auttaa). Olen sitten päässyt pitkästä aikaa taas harjaamaan ponia ja pistämään kuolaimia suuhun. Ja sitten rukoilemaan Herran varjelusta, että lapsi pysyisi selässä.. Omat ratsastusmuistot ovat palanneet aika elävänä mieleen. Harrastin ratsastusta n. 3 vuotta, mutta se tuntui silloin lapsena pitkältä ajalta ja monenmoista tilannetta ehti niihinkin vuosiin mahtua.

Saa nähdä mitä Herralla on sitten varattuna tähän kesään. Etukäteen minulla ei ole paljonkaan tiedossa. Jotain yksittäisiä juttua siellä ja täällä, mutta ei mitään kovin mainittavaa ole sanottavana etukäteen. Toki täällä tilallakin on kaikenlaista tekemistä, että ei nyt sellainenkaan olo ole, että olisi jotain tyhjää. Ennemminkin kesä on usein niin lyhyt, ettei siinä meinaa ehtiä puoliakaan siitä mitä haaveilisi. Ja tarkoitan nyt lähinnä jotain ulkorakennusten korjausprojekteja ym, mitä en itse olisi tekemässä, mutta kuitenkin tehdä tarttisi. Tämä päärakennuksen remontti on puolestaan jäänyt aivan haaveiden asteelle. Ei ole tapahtunut mitään eikä näytä siltä että edes lähiaikoinakaan tapahtuisi mitään. Tarvitsen suurta Herran johdatusta siihen, jos täällä aletaan jotakin isompia juttuja tekemään. Kaikella tällä vajavaisuudella mennään, mikä tilanne nyt on.

Muuten, en ole tainnut täällä mainita israelilaisten tanssien ryhmästä, missä olen ollut tämän kevään. Se oli kansalaisopiston kurssi ja kokoontui keväällä 5 kertaa eli ei edes kovin usein. Kuitenkin tässä kesällä olisi tulossa ilmeisesti 3 esiintymistä tuon ryhmän kanssa eli vanhainkotikeikka, kansanmusiikkipäivien keikka ja hengellisen musiikin tapahtumassa oleva yksi numero. Kesäkuussa pidetään sentään myös muutama harjoittelukerta ennen näitä esiintymisiä. Ihan rento juttu siis tuo, mutta en tietenkään ajatellut tai kuvitellutkaan mitään esiintymisiä kun tammikuussa menin ryhmään. Silloin ajattelin vain, että kun on vain 5 kertaa keväällä, niin ehkä siihen juuri ja juuri voin sitoutua. No, on nyt sitten joku pieni tapa pitää Israelia esillä, kun pyöritään piirileikkejä israelilaisten sävelien tahtiin.

Kesä on siis avoinna edessä ja toki toivon ja rukoilen, että se voisi olla jotenkin hengellisesti hyvä. Herran läheisyyttä ja puhuttelua Hänen tavoillaan. Ja kyllähän sekin sitten vaikuttaa että alkusyksystä on se Italian matka, Raamattuviikko siellä. Sielläkin on pyydetty jotakin sanomaan. Kiitos Jeesus että johdatat Sinun mielesti mukaisesti kaikki siihenkin liittyvät asiat.

 ”Näethän, että talvi on väistynyt, sateet ovat ohitse, menneet menojaan, ja kukkaset ovat nousseet maasta. Laulun aika on tullut, ja metsäkyyhkysen ääni kuuluu maassamme.” (Laul. 2:11-12)

Siunattua kesän alkua!

Kevättapahtumia

Vuodesta jo kolmasosa takana ja kevät on käsillä. Olisikohan eilinen lumisade ollut talven viimeinen vai vieläköhän tulee maa valkoiseksi..? Valon määrään pitää melkein totutella, kun päivä on taas niin pitkä jo nyt. Kuukauden päästä voivat kylvötyöt olla jo käynnissä. Ihan vielä en ole henkisesti valmis siihen..

Maaliskuu meni ihan mukavasti ja Ruotsin matka toi pientä vaihtelua, kun pitkästä aikaa olikin vähän erilainen viikonloppu. Meno- ja tulomatkat menivät laivassa valvoessa, kun en vaan saa unta tuollaisissa paikoissa, vaikka meno olikin ihan tasaista. Perillä sentään yksi yö meni hyvin ja oli oikein siunattua olla yhdessä Sanan ja rukouksen äärellä ruotsinsuomalaisten tuttujen kanssa. Jumala yllätti matkassa siten, että vaikka minun ei etukäteen ollut tarkoitus puhua siellä mitään, pidin sitten kuitenkin pienen puheenvuoron. Tuon puheen aihe oli henkilökohtainen kertomukseni siitä, miten ja millaisten vaiheitten kautta Jumala johdatti minut eroamaan ev. lut. kirkosta 20 vuotta sitten. Olen välillä jo melkein unohtanut koko asian, eikä se ole minulla mitenkään pinnalla ja nyt sitten tuntui, että Jumala nostikin sen aiheeksi, jonka sai tuolla sille pienelle kokoontuneelle porukalle kertoa. Ehkä aihe on nyt joillekin ajankohtaisen mietinnän asiana, kun Suomen piispainkokous antoi maaliskuussa esityksensä avioliittokäsityksen muuttamisesta kirkossa. Lisäksi kuulijoista monet kuuluvat Ruotsin ev. lut. kirkkoon, jossa Raamatusta luopuminen on ollut vuosia jo paljon Suomea pidemmällä. Kohderyhmä oli siis vielä eri kuin se, että olisi puhunut Suomessa asuville.

Viimeksi kirjoittelin, että korva vaivaa edelleen. Nyt voisin sanoa, että se ei enää vaivaa. Kiitos Jumalalle! Viimeinen vajaa kuukausi on ollut oikein hyvä, eikä tukkoista oloa ole enää ollut. Tinnitusta on edelleen, mutta olen todella kiitollinen, että vaiva on joko kokonaan pois tai sitten niin pieni, ettei se häiritse.

Tammikuussa puolestaan kerroin, että syksykaudella olikin tullut yllättävän helposti ja huomaamatta 6 kiloa painoa lisää ihan tuosta vain. Keväällä olen yrittänyt karistaa näitä kiloja, mutta se ei todellakaan ole tapahtunut helposti ja huomaamatta. Tai siis ei ole tapahtunut juuri ollenkaan. Pari kiloa lähti ja sitten onkin ollut hyvin vaikea saada enää yhtään enempää lähtemään. Mutta positiivinen puoli on ollut se, että laihdutusyritykset saivat kuitenkin innostuttua liikkumaan vähän enemmän. Olen kävellyt enemmän kuin aiemmin ja käynyt yhdessä uudessa jumpassa kerran viikossa. Näitä tuskin olisi tapahtunut ilman painonnousua. Että ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin, voisi tästä asiasta sanoa. Toki toivon, että paino voisi vielä lähteä laskusuuntaan, mutta hankalalta vaikuttaa, kun tekee mieli syödäkin J

Kaikenlaista toimintaa on kevät tuonut tullessaan. Yksi puuha olisi taas seuraavan ”aamuhartaussetin” kirjoittaminen. Tällä kertaa puheet menevät radioonkin, mikä on taas ihan uusi juttu minulle. Mutta käytännössä tekeminen on samanlaista kuin ennenkin ja rukoilen, että Herra tähänkin aiheen ja sanansa antaisi jaettavaksi.

Sitten pitäisi kirjoitella taas kirjallisia mielipiteitä lähimetsään tulevasta valtavasta aurinkovoimalasta, joka tulee muuttamaan meidänkin maatilan metsien elinolosuhteita valtavasti. Jos voimala rakennetaan, miltä vahvasti näyttää, jatkossa kaikki lähellä olevat isommat metsäpalstamme tulevat rajoittumaan pitkiltä sivuiltaan valtaisaan aurinkovoimalaan. Onneksi saa olla uskossa ja elämässä on muutakin sisältöä. Muuten saattaisin olla todella järkyttynyt tuosta paneelikentästä. Ja kyllä se nytkin aivan käsittämättömältä tuntuu. Vihreän siirtymän nimissä saa nyt näköjään sitten tuhota luontoa mielin määrin. Rukoilen ihmettä, että tämä hanke kaatuisi. Mutta jos ei, niin kiitos Herra, että autat Herra senkin kestämään.

Tällaisia jotakin kuulumisia näin huhtikuun alun aurinkoisena päivänä. Tänään on myös tasan vuosi siitä kun isä kaatui ja siitä seuranneiden tapahtumien johdosta kuoli. En olisi ikinä arvannut, että isää tulee olemaan niin ikävä, mutta tuli vain. Ja niin, 11-v. siskontyttö opetti minulle videoeditorisovelluksen käyttöä kännykällä. Se oli ihan hauskaa!

Hyvää ja siunattua kevättä!

”Herra [Jeesus], kenen luo me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat, ja me uskomme ja tiedämme, että sinä olet Jumala Pyhä.” (Joh. 6:68-69)

Vaivoja ja kaipauksia

Maaliskuussa tuntuu jo kevään merkit. On ihan piristävää, kun päiviin on taas tullut pituutta. Tänään on kyllä pilvinen päivä, mutta auringostakin on jo saanut nauttia ja niin runsaslumisen talven lumet alkavat vähitellen sulaa. Olipa erikoinen talvi, kun oli oikein kunnon talvi.

Kerroin viimeksi korvavaivasta ja taidan tälläkin kertaa kertoa korvavaivasta. Kun vaivaa oli kestänyt kuukauden, tuli hetki jolloin paine korvassa selvästi hellitti. Olin kiitollinen ja ajattelin että Jumala on parantanut vaivan. Kyllä se sitten kuitenkin tuli takaisin, mutta ei ehkä ihan niin pahana kuin alussa. Ja nyt tässä on ehkä enemmän sellaista vaihtelua, että jonain päivänä vaivaa enemmän ja toisena vähän vähemmän. Toki olen osittain myös tottunut siihen että toinen korva tuntuu erilaiselta, enkä sitä sitten mieti ihan niin paljon kuin alussa. Eihän tämä kivaa ole, mutta tällainen tilanne nyt sitten on. Kiitos Jeesus, että johdatat tässäkin.

Viime viikot ovat olleet jotenkin toimeliaampia. Ehkä olen jotenkin herännyt talvihorroksesta ja sitten on ollut monenlaista tekemistä. Tässä kohtaa alkaa mieli kääntyä kevätkylvöihin, niiden suunnitteluun ja tarvittaviin hankintoihin. Sitten on yksi putkiremonttikohde, johon on pitänyt käyttää aikaa ja ajatuksia.  Ja kaikenlaista tämmöistä pientä mietintää. Lisäksi on ollut ihmissuhdehankaluuksia, joissa nyt onneksi Herra auttoi eteenpäin, mutta muutama viikko meni raskaammissa tunnelmissa, kun loukkaannuin aika pahasti siitä mitä minulle sanottiin. Lisäksi ohjelmassa oli vainotut kristityt –tilaisuuden järjestäminen, josta jäi kyllä oikein hyvä mieli. Ja onhan sitten ollut vähän synttäripäivääkin. Oli myös hienoa käydä tutustumassa pääkaupunkiseudulla toimivaan evankelioivaan kahvi- ja kohtaamispaikkaan ja siinä tavata todella monenlaisia ihmisiä. Kuulin monien elämäntapahtumista ja on se niin ikävää nähdä ja kuulla kuinka huumeet sitovat ja tuhoavat elämää. Mutta sitten oli niin monenlaisia muitakin kohtaamisia. Tuosta neljän tunnin visiitistä jäi kyllä hyvä mieli. Eli vaikka tuntuu, ettei tapahdu mitään, niin sitten kuitenkin johonkin ne päivät aina menevät.

Tässä maaliskuussa olisi tarkoitus yhtenä viikonloppuna käydä Ruotsissa. Jälleen kerran tutulla porukalla Suomesta ja kohteena tuttu ruotsinsuomalaisten kristittyjen ylläpitämä paikka Ruotsissa. Olen ihan kiitollinen, että on tällälailla jotain pientä reissua tulossa ja rukoilen myös että viikonlopun hengellinen anti olisi rakentavaa ja virvoittavaa kaikille osallistujille. Viimeksi olen tuossa paikassa ollut 1,5 vuotta sitten. Maaliskuun Israelin viikko muuttui nyt sitten viikonloppumatkaksi Ruotsiin.

Tässä kun matkustamisesta kirjoittaa niin tulee kyllä valtava kaipuu, että vielä pääsisi lentämäänkin jonnekin. Kesällä tulee jo 5 vuotta siitä, että olen käynyt lentokoneella missään. Syksyn Italian-matka on tosiaan tulossa, mutta silti se tuntuu omalta kohdalta niin epävarmalta, kun jos sitten puintiajan takia ei pääsekään lähtemään. Saa nähdä. Toisaalta mieli niin lähtisi lentoon ties minne, mutta sitten kun oikeasti pitäisi olla lähtemässä johonkin, niin sitten ei meinaa jaksaakaan, ja tulee kaikkia syitä vain mieleen, miksei olekaan menossa. Mutta oi Herra, voisiko vielä joskus lentää jonnekin, siten että Sinä olisit sitä kaikkea johdattamassa?  On kieltämättä välillä vähän tuskallista, kun sitä niin joskus luuli, että Jumalalla olisi jotain suunnitelmia minullekin, missä olisi matkustamista jne. Ja näin sitten on vaan tullut saamattomaksi, väsyneeksi, maatilajämähtäneeksi, eikä ole oikein mitään oikeita syitä mennä usein mihinkään muuta kuin pyöriä kotinurkissa. Mutta kyllä Jumala vielä voi jos Hän haluaa, ja toisaalta olen kiitollinen että edes joskus on saanut käydä jossain. Ja sitten taas tosiaan huomaa, että on kaipaus ”pyhille matkoille”. Oi voi..

Tällaisissa tunnelmissa täällä tänään. Siunattua kevättalvea!

”Hän tyydyttää sinun kaipauksesi hyvyydellään; sinun nuoruutesi uudistuu kuin kotka.” (Ps. 103:5)

Kohinan keskellä

Presidentinvaalipäivä tänään, mutta ei siitä nyt sen enempää muuta kuin että rukous Suomen puolesta jatkuu. Kovasti on herätyksen ja parannuksen teon ja Jumalan suuntaan kääntymisen tarpeessa tämä kansa.

Viimeksi kerroin, että painoasiat tulivat vähän huoleksi. No, se murhe jäi taka-alalle aika nopeasti, kun tuli muuta mietittävää tilalle. Nyt on jo kolme viikkoa vaivannut vasen korva, jossa on suhinaa ja paineen tunnetta. Olen käynyt korvalääkärissä ja hänen käsityksensä mukaan kyseessä on sisäkorvan paineennousu, jota tapahtuu muun muassa menierin taudissa. Minulle ei siis suoraan sanottu että minulla on menierin tauti, mutta sanottiin että hoito-ohjeita kuten vähäsuolaista ruokavaliota voi katsoa menierintautia käsitteleviltä nettisivuilta. Ja sain sellaisen reseptin, jota käytetään menierintaudin oireiden hillitsemiseen. Että olen nyt vain hämmentynyt ja ahdistunut tästä ja toivoisin vain niin paljon että Jeesus parantaisi minut. Toisaalta sitten taas on pitänyt yrittää löytää niitä ajatuksia, että koko keho on Jumalan käsissä ja että mitään ei tapahdu Hänen sallimatta ja että hänellä on hyvät suunnitelmat kaikessa. Ja silti se on vaikeaa, välillä meinaa upota uhkakuvien aaltoihin ja sitten taas nostetaan ylös. Ei nyt yhtään tiedä mitä tästä seuraa.

Mitäs sitten muuta on viime aikoina ollut? Ainakin yksi matka on peruuntunut ja toinen matka ilmaantunut. Peruuntunut matka oli jo kerran peruuntuneen Israelin matkan uudelleen peruuntuminen. Kun Israelin matka marraskuussa peruuntui, sovittiin sille sitten uusi ajankohta maaliskuussa ja nyt on sekin peruutettu. Tämä jälkimmäinen peruutus ei ollut yhtään niin tunteita herättävä kuin marraskuun peruuntuminen, ennemminkin odotettu. Jotenkin on tuntunut, että kun se marraskuun matka peruuntui, niin Jumala ei enää herättänyt itselläkään uutta intoa maaliskuun matkaa kohtaa. Eikä sitten herättänyt kellään muullakaan, jotka matkaa ovat rukoilleet. Itsellä nyt yksi syy on ollut sitten vielä nämä terveysmurheet, että nekin ovat vähentäneet sitä intoa, jota ei muutenkaan ole oikein ollut..

Uusi matkakuvio sen sijaan on pitkästä aikaa Italia, Raamattuviikko siellä. Olen ollut Italiassa viimeksi 2014. Tuntuu tosi oudolta, että 10 vuotta on vierähtänyt siitäkin. Tälläkin kertaa koko matka on täysin Herran käsissä. Jo pelkästään ajankohta on minulle etukäteen ajateltuna mahdollisimman huono: puintiaika ellei sitten tule aikainen kevät ja lämmin kesä, että kaikki olisi keskimääräistä aikaisemmin korjattu. Paljon muitakin kysymyksiä liittyy tähän viikkoon. Järjestäjätaho on italialainen tuttuni, sama joka järjesti ne kaikki Italian leirit, joissa olen ollut 2010-2014. Eli nähtäväksi jää miten tämän kanssa menee ja toki muutenkin alkusyksy tuntuu vielä kaukaiselta asialta.

Sitten on vielä lisäksi vähän ihmissuhdemurheitakin. Ei mitään vakavia, mutta jotakin pitää taas jonkun kanssa selvittää, eikä se aina niin hienoa ole, mutta tarpeellista kuitenkin. Niin, vuoden alun rauhaisa lomaviikko tuntuu todella kaukaiselta kaiken tämän keskellä. Mutta kiitos Jumalalle siitä, että sai kokea sen rauhallisen alun, kun nyt sitten on kaikkea yllättävääkin tullut.

Tällainen oli pintapuolinen päivitys tällä kertaa. Kiitos Jeesus että meitä kaikki omiasi johdatat.

”Autuas se kansa, jonka Jumala on Herra, kansakunta, jonka hän on perinnökseen valinnut.” (Ps. 33:12)

Uusi vuosi, uudet lukemat

Tässä se uusi vuosi on jo taas pitkälle vierähtänyt. Ja itse olen kiitollinen siitä miten oma vuoteni alkoi: levosta käsin. Kerroin viimeksi miten Jumala johdatti mahdollisuudesta lähteä tuttuni lomamökille ja sinne sitten meninkin heti tammikuun ensimmäiseksi viikoksi. Pitkähkö ajomatka meni oikein hyvin ja matkapäivien välissä vietin 5 kokonaista vuorokautta itseksi kaikessa rauhassa mukavassa mökissä. Säätila tuolla viikolla oli perillä melkoisen talvinen: parhaimpana aamuna mittari näytti -37 astetta. Olisi siis todella kylmä viikko ja tuo -37 on varmaan elämäni pakkasennätys, mitä olen koskaan kokenut. Mutta onneksi sisällä oli lämmin. Ja kuitenkin pystyin tekemään pienempiä kävelyjä, käymään kuntosalilla ja uimassa ja jopa laskettelemassa ja pienellä hiihtolenkillä kun pakkanen vähän laski. Olen myös hyvin kiitollinen Jumalalle huolenpidosta autoni suhteen. Olisin nimittäin voinut ihan hyvin lähteä matkaan ilman jäähdytysnesteiden tarkastusta, mutta sitten ihan muun asian yhteydessä tuli huomattua että jäähdytysnesteissä onkin suurta vajausta. Noilla pakkasilla olisi voinut tulla oikeasti ikäviä tilanteita jos nesteet eivät olisi olleet kunnossa. Mutta Herra piti huolen tästä, kun itse olin tuossa asiassa huolimaton.

Oli ihana vain OLLA ilman mitään paineita mistään. Suljin kolme kanavaa, joista päivittäin tulee paljon ajatuksia mieleeni: kaikki jatkuvan uutisten seuraamisen ym. netinkäytön, aamuisen zoom-raamattu-ja rukouspiirin ja hyvin usein soittelevan kaverini puhelut. Tilalle tuli takkatulen sytyttäminen ja liekkien katselu ja omat ajatukset, joita kyllä riittää aivan liiaksikin. Ja sitten oli jotain tarkemmin harkittua elokuvaa ja kirjoja mitä halusinkin katsella ja lukea. Ja jotenkin vain Herralle juttelua kaikista mahdollisista omista asioista. Kyllä sitä itkettyäkin tuli varmaan aika monena päivänä aina jotakin. Mutta se oli kaikki semmoista kuitenkin hyvää ja turvallista olemista.

Nyt on sitten jo taas ollut kaksi viikkoa takaisin normiarjessa ja lomaviikko tuntuu melko kaukaiselta. Uskon että siitä jäi kuitenkin jotakin myös arkeen jatkettavaksi. Kun oli viikon pitänyt uutistaukoa, on jotenkin halua jatkaa sitä ettei ihan jatkuvasti katsele puhelimesta uutista vaan että vähän vähemmän pitäisi riittää. Tämän selailun katkaiseminen ei tosiaan ole arjessa helppoa, kun siitä on tullut niin tapa. Mutta ainakin lomaviikko muistutti siitä, että pakko ei ole niitä jatkuvasti seurata. Ja toinen on se, ettei laiminlöisi kahdenkeskistä aikaa Jeesuksen kanssa, vaikka kuinka olisi muita hengellisiä tapaamisia ja yhteisiä rukouskokouksia sen tilalla.

Sitten toiseen aiheeseen, kun tänään koin pienoisen järkytyksen astuessani vaa’alle. En ole punninnut itseäni sitten lokakuun alun ja olin kyllä varma, että painoa on tullut lisää. Mutta en olisi osannut arvata että kokonaista 6 kiloa lisää. Aika huikeaa.. En ole koskaan lihonnut näin lyhyessä ajassa näin paljon ja olen vähän ihmeissäni, että onko tämä nyt tosiaan vain jotakin syömiseen liittyvää, kun mielestäni syön ihan samoin kuin ennenkin. Että onko kropassa jotakin muutakin vikaa kuin keski-ikä, kun näin suuri nousukausi on tässä ilmaantunut? Olen ihan ihmeissäni, että millä ihmeen ruokavaliolla kiloja saa pois, kun nytkään en ajattele, että söisin jotenkin paljon herkkuja. No, tätä saa nyt sitten ihmetellä myös ja rukoilla että Jumala auttaisi tässäkin, että löytyisi joku hyvä ja terveellinen tapa myös laskusuhdanteeseen. En tosiaan haluaisi että elämä alkaisi pyöriä laihduttamisen ja painon ympärillä, sillä siitäkin minulla on nuoruudesta paljon kokemusta ja yhdenlainen orjuus todella sekin. Mutta kyllä nyt jotakin muutosta tähänkin tilanteeseen tarvittaisiin jos tällä menolla paino vain nousee. Ja kyllä, epäilen myös e-pillereitä (endometrioosiin) ja mitä ikinä ne sitten vaikuttavatkin.

Eli tämmöisissäkin merkeissä vuoden alkuun. Toki sitten muutakin arjen pyöritystä, mutta ei niistä nyt tällä kertaa sen enempää. Jos vaikka räjähtänyt painokin toisi vielä jotakin hyvää mukanaan, vaikka uutta liikuntaintoa tai muuta positiivista.

”Pettävää on sulous, kauneus katoavaa, ylistettävä on se vaimo, joka pelkää Herraa.” (Snl. 31:30)

Vuodenvaihdeviesti

Pitkästä aikaa näkyy vähän aurinkoa – mukava piristys tapaninpäivään. Ja sitten tuota lunta on tänä loppuvuonna riittänyt ihan ihmeellisesti. Poikkeuksellisen aikaisin ja kunnolla alkoi talvi tänä vuonna. Hiihtämässä olen käynyt toistaiseksi neljä kertaa. Yskin kyllä edelleen, sitä on jatkunut jo 6 viikkoa, mutta olen silti ulkoillut kuitenkin suht normaalisti viime aikoina.

Tämä joulu meni vähän erilailla kuin olisi odottanut. Jouluaattona oli tarkoitus olla siskoni perheessä, mutta heidän toinen lapsi oli aattona kuumeessa enkä sitten halunnut mennä sinne. Päivästä tuli silti ihan hyvä. Minä ja siskoni anoppi oltiin sitten videopuhelulla mukana siskoni perheen seurana. Syötiin yhdessä ja availtiin lahjoja yhdessä, jokainen omalta sohvaltaan. Yhtään ei ollut olo, että olisin viettänyt aaton yksin, vaan ihan hyvin siinä pääsi olemaan mukana. Joulupäivänä siskon perheessä sairastajien lukumäärä kasvoi, yksi päätyi sairaalaankin ja influenssa A se sitten oli, joka siellä nostaa kaikilla sairastuneilla kovan kuumeen. Tänään olen kuskaillut heille lääkkeitä apteekista ja sairaalaan jotain varusteita. Toivottavasti potilas paranee pian ja pääsee hyvissä voimissa kotiin. Tänäänkin oli jo kotiutuksesta puhuttu, mutta voi mennä huomiseen. Erilainen joulu siellä eristyshuoneessa..

Vuoden viimeisinä päivinä on ollut tapana miettiä vuotta kokonaisuutena taaksepäin ja ajatella mitä asioita tai tuntemuksia jäi päällimmäisenä mieleen. Isoja asioita ei nyt ole kuin yksi ja se on isäni kuolema. Edelleen nousee hieman järkyttyneet tunnelmat, kun sitä ajattelen. Se oli sitten kuitenkin niin yllättävää ja odottamatonta. Että kaikki on hyvin ja sitten yhtäkkiä pitääkin olla hyvästelemässä vainajaa ja arkkukaupoilla.

Muutenhan vuosi on mennyt sitten ihan hyvin. Jyvät saatiin peltoon ja sieltä pois, vaikka isä ei ollutkaan ohjeistamassa. Raamattupiirejä ja muita hengellisiä tapahtumia on ollut aivan riittämiin (kuten Zoomissa joka päivä). Ulkomailla ei tullut tänäkään vuonna käytyä, mutta sentään Suomessa melkein 700 kilometrin päässä, että tuli edes yksi reissu, missä sai nähdä oikeasti uusia maisemia.

Kaiken tämän jälkeen kaipaan nyt kuitenkin kovasti jotakin levähdyksen hetkeä ja rutiineistä vapaata aikaa. Hiljaisuutta, omien ajatusten kuuntelemista ja toivottavasti myös Jumalan Hengen kuuntelemista. Tämä kaipaus oli erityisen suurena viime viikolla ja huokailin Herran puoleen ihan tosissani, että olisiko Jumalalla joku paikka, minne voisin vetäytyä viikoksi olemaan yksin. Rukoilin tätä aamupäivällä todellisella kaipauksella ja sitten kävikin ihan ihmeellisesti. Ehkä reilun tunnin kuluttua rukouksesta tuttavani tuli yllättäen tuomaan joulutervehdystä ja tuli sitten puheeksi, että olin tällaista irtiottoviikkoa rukoillut. Tämän keskustelun seurauksena tämä tuttava olikin sitten jo kertomassa heidän lomamökistään ja buukkaamassa minua sinne. Sitten hän jo lähti ja olin aivan häkeltynyt, että mitä juuri tapahtui. Kyselin Jumalalta lomapaikkaa ja sitten yhtäkkiä sellainen oli jo valmiina. Nyt kovasti toivon etten sairastuisi ja että tämä erilainen aika tammikuussa voisi oikeasti toteutua. Kaipaan sitä hyvin paljon. Ainoa mikä vähän hirvittää on ajomatka, 465 km yhteensuuntaan yksinajelua talvisäässä. Mutta kyllä Herra antaa sitten voimat siihenkin, jos matka muuten toteutuu.

Näinpä nyt sitten en osaa oikein muuta odottaa kuin tuota erilaista viikkoa vähän kauempana kotoa. Jos sitten sen jälkeen jaksaisi ajatella muutenkin tulevaa vuotta 2024.

”Minun sieluni ikävoi ja nääntyy kaipauksesta Herran esipihoihin.. ” (Ps. 84:3a)

Siunausta vuoteen 2024!