tiistai 19. elokuuta 2008

Pihkakukko

Liettuassa oli myynnissä runsaasti meripihkaa. Koruina ja koriste-esineinä. Tämmöinenkin meripihkateos olisi ollut ostettavissa:

Meripihka on valtavan kiinnostava aine. Sitä löytyy ympäri maapalloa. Yksi tärkeimpiä meripihkaesiintymiä on juuri Liettuassa ja Kaliningradin alueella.

Meripihkan sanotaan muodostuneen 20-100 miljoonaa vuotta sitten havupuiden pihkasta. Toinen selitys on, että se on muodostunut ns. vedenpaisumuksen yhteydessä noin 4500 vuotta sitten. Samassa rytäkässä voi helposti kuvitella muodostuneen myös muut fossiilit. Raamatun mukaan ilmasto oli erilainen ennen vedenpaisumusta kuin sen jälkeen. Yleisestikin tiedetään, että valtava ilmastonmuutos tappoi suurimman osan dinosauruksista niin, että elinolosuhteet tulivat niille mahdottomiksi. Meripihkan taas voi helposti kuvitella syntyneen, kun tuon ajan valtavat metsät ovat kertarysäyksellä hautautuneet vesi- ja maamassojen alle. Pihkastahan löytyy myös hyönteisiä, sukupuuttoon kuolleita ja toisaalta sellaisia lajeja, joita on olemassa ihan tänäkin päivänä. Samoin kaikki fossiileina löytyvät lajit eivät ole sukupuuttoon kuolleita, vaan osan lajisukulaiset möngertelevät edelleenkin.

Voi olla monelle vaikea uskoa, että meripihka ja fossiilit olisivat syntyneet VAIN noin 4500 vuotta sitten. Aihepiiri on kuitenkin erittäin mielenkiintoinen ja siihen voi jokainen tutustua kiinnostuksensa mukaan parempien asiantuntijoiden opastuksella. Itse on saanut huomata, että kyllä tätä elämää pystyy oikein hyvin ja normaalisti elämään, vaikka nykyään vastoin trendejä ajatteleekin, että suurin osa dinosauruksista kuoli vedenpaisumuksessa ja loput sen jälkeen tapahtuneessa ilmastonmuutoksessa eikä useampi miljoona vuotta sitten tavalla jota kukaan ei kunnolla tiedä. Ei tule oudoksi sekopääksi, vaikka tällaistakin ajatusmaailmaa (uskoo Raamatun todeksi) jotkut nimittävätkin fundamentalismiksi. Kuulostaa aika ikävältä termiltä omalle kohdalle.. Aivan kuin sen takia että lapsenomaisesti uskoo Jumalan kaikkivaltiuteen, tulee liitetyksi samaan lössiin kuin fundamentalistiäärimuslimit ja ties mitkä muut fundamentalistit jotka eivät keinoja kaihda tarkoitusperiään ajaessaan.

Vedenpaisumuksesta selvisi hengissä vain Nooa perhekuntineen, noudattamalla Jumalan käskyä rakentaa arkki. Arkissa pelastuminen on esikuvaa Jeesuksesta, jossa ainoastaan voi pelastua kuoleman läpi toisenlaiseen maailmaan.

Nooa ja arkki ja vedenpaisumus kuulostavat varmasti aluksi mielikuvituksellista sadulta, mutta kun asiaan perehtyy tarkemmin saa huomata, että itse asiassa se on kovastikin olemassa olevalla tutkimuksella perusteltavissa oleva asia. Tärkeämpää olisi kuitenkin ensin tulla tuntemaan Jeesus omana ystävänä ja pelastusarkkina. Sen asian rinnalla ei ole niin hirveän tärkeää, minkä ikäisestä materiaalista meripihkakukko on tehty.