Tekomunien ja -kanojen viikko

Viime viikolla kun menin paikalliseen markettiin ostamaan tehosekoitinta niin huomasin, että yhtäkkiä ”koko maailma” olikin innostunut kanoista ja tipuista ja munista! Lähes missä tahansa kaupassa kun kulkee, niin jotakin kanoihin liittyvää pursuaa hyllyistä. Ja kortit ovat täynnä tipuja ja munia. Itsestä tuntui suorastaan oudolta, kun yhtäkkiä kanat ovatkin tosi in. Normaalisti näen jotain kanoihin liittyvää silloin tällöin, mutta nyt niitä on joka puolella. Pääsiäiskanat ja munat ovat hyökänneet kaikkialle.

Näin kun on ihan aito kananystävä, niin tuntuu ihan naurettavalta tämä pääsiäistipuinvaasio. Feikkikanaa ja feikkitipua. Pari viikkoa sitten kun sai olla pitelemässä ihan oikeaa sirkuttavaa tipua kädessään, niin tosiaan tuntuvat aivan pöljiltä nämä keinotiput. Niin pöljiltä että tietää, ettei sellaisia kukaan pääsiäistä kauempaa jaksakaan katsella. Kun pääsiäinen on ohi, niin keinotiput lentävät tiehensä, niihin kyllästyy, kun eivät ole aitoja. Suklaamuniinkin kyllästyy.

Sitten kun alkaa miettiä että mistä nämä kanat ja puputkin nyt yhtäkkiä tosiaan ovat katukuvaan tulleet, niin ollaankin taas hyvien kysymysten äärellä. Miten nämä liittyvät pääsiäiseen? Eivät yhtään mitenkään. Munat ovat monissa pakanauskonnoissa hedelmällisyyden symboli. Kania taas on yleisesti pidetty kaikkein vilkkaimmin lisääntyvänä eläimenä. Kumpikin on pakanakulttuurien ”hedelmällisyysriitteistä” peräisin, siis symboleina. Kumpikaan ei millään lailla liity pääsiäiseen ellei sitten pääsiäistä vietetä alkavan kevään ja hedelmällisyyden puhkeamisen pakanallisena juhlana, mutta sitten siihen ei taas pitäisi sekoittaa mitään kristillistä sisältöä. Nämä pupuKristusgolgatasuklaamunatyhjähautamämmikoktailit ovat aivan järkyttäviä.

Tämä aika siis jotenkin tympäisee minua suuresti. Monet ihmiset innostuvat hetkellisesti kanoista samoin kuin pukeutuvat hetkeksi uskonnollisuuden viittaan ja heti kun on pääsiäisen jälkeinen tiistai, niin sitten laitetaan kanakoristeet sivuun ja Jeesus unohtuu totaalisesti ylösnousseena kaukaiseen taivaaseensa. Itsekin odotan oikeastaan pääsiäisen jälkeistä tiistaita, kun tosiaan pääsiäiseen liittyvä uskonnollisuuden ilmapiiri on mielestäni tosi kamalaa. Se on yhtä vähän aitoa, kuin kanakoristeet ovat aitoja kanoja. Elämä puuttuu kokonaan, on vain kuoret, ”näköisversio” ja pikkuisen sinnepäin. Tuntuu ihan naurettavalta, että ”koko maailma” pysähtyy viettämään muka Jeesuksen ristiinnaulitsemisen ja ylösnousemuksen juhlaa, kun sitten kuitenkin pääsiäisen jälkeisenä tiistaina asialla ei enää näytä olevan yhtään mitään merkitystä.

Itse jotenkin ajattelen, ettei uskovien tarvitsisi ollenkaan mitenkään erikseen viettää pääsiäistä. Pääsiäinenhän on juhla jota vietettiin vanhan liiton aikana sen muistoksi kun israelilaiset vapautuivat Egyptin orjuudesta. Tuona Egyptistä lähdön iltana Jumala käski joka perhettä teurastamaan vuoden vanhan uroslampaan/vuohen ja sen veri piti sivellä ulko-oven ovenkarmeihin. Yön aikana enkelit surmasivat egyptiläisten perheiden esikoiset, mutta säästivät ne israelilaiset, joiden ovessa oli verimerkki. Israelilaiset olisivat jo aiemmin yrittäneet lähteä Egyptistä, mutta vasta tämän jälkeen faarao suostui heidän lähtöönsä ja he pääsivät matkalle luvattuun maahan. Tästä siis sana pääsiäinen eli ”pois pääseminen”.

Vanhan testamentin tapahtumat ovat esikuvaa Jeesuksesta ja tämä pääsiäisen tapahtuma oli esikuvaa siitä mitä tuli tiettynä pääsiäisenä n. 1500 vuotta myöhemmin (joku paremmin raamattua tunteva osaa sanoa tarkan ajan). Silloin täyttyi tämä pääsiäisuroslampaan esikuva eli Jeesus itse uhrattiin pääsiäisenä (tai siis päivää ennen, samana hetkenä kuin aikanaan israelilaiset olivat teurastaneet omat "kuolemalta pelastavat karitsansa"). Jeesuksen veri "ihmisen ovenkarmeissa” on merkki, joka pelastaa iankaikkiselta kuolemalta eli helvetiltä. Egypti kuvaa synnin maailmaa ja Egyptistä poislähtö matkalle lähtöä taivastielle ja seuraamaan Jumalaa elämän valinnoissa. Kaikki täyttyi täsmälleen esikuvan mukaisesti. Jeesus sanoi ristillä ”se on täytetty” ja antoi henkensä.

Ensimmäiseen pääsiäiseen ja sanoisinko ”viimeiseen pääsiäiseen” eli siihen kun Jeesus uhrattiin meidän syntiemme tähden liittyy tosiaan valtavan paljon esikuvallisuutta ja opetusta ja mielenkiintoisia asioita, joita en ollenkaan edes osaa yksityiskohtaisesti kertoakaan. Tarkemmin raamattua osaavat voisivat selittää lisäksi, koska tämä asia tarkallaan ottaen tapahtui, nykypääsiäinenhän vaihtelee koko ajan, ettei siitä ota mitään selvää. Toisekseen monet opettavat, että Jeesus ristiinnaulittiin torstaina ja nousi ylös sunnuntaina (eli oikeasti kolmantena päivänä eikä toisena, lapsena jo olin häiriintynyt että eihän se sunnuntai perjantaista mikään kolmas päivä ole vaan toinen..). (Raamatussa tosiaan lukee että ”Ihmisen Poika on oleva maan povessa kolme päivää ja kolme yötä” (Matt. 12:40) eli ristiinnaulitsemisen on täytynyt olla torstai, kun ylösnousemuspäivä on viikon ensimmäinen päivä eli sunnuntai.) Tähän nykypääsiäiseen liittyy siis todella paljon kanojen ja pupujen lisäksi kaikennäköistä, mikä ei ollenkaan ole Raamatusta vaan tämmöisiä perinnäissääntöjä. Käsitän että Jeesus itsekin kehotti muistamaan kuolemaansa nimenomaan leivän ja viinin nauttimisen eli ehtoollisen yhteydessä eikä pääsiäisenviettona. (=”niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee”) (ympäri vuoden koska vain ja missä vain).

En muista koskaan kuulleeni, että joku olisi tullut uskoon pääsiäisaikana järjestetyissä passioissa, konserteissa tai ristisaatoissa tai että joku olisi sanonut kuinka pääsiäisen sanoma pysähdytti minut ja halusin kuulla lisää. Hyvä tietysti jos näin on tapahtunut, mutta silti en voi mitään sille ajatukselleni, että enempi pääsiäisenä ihmisillä menee päälle uskonnollisuusvaihde, kuin aito synnintunto ja pohdinta siitä onko menossa taivaaseen vai helvettiin. Sitä vain on niin kovasti opetettu että pitkänäperjantaina pitää olla hiljaa tai Jumala ei tykkää, tai muuta vastaavaa uskonnollista käyttäytymistä. Toisaalta sitten taas kuitenkin Jumalanpelkokin on hyvästä ja voi viedä hyvinkin oikeaan suuntaan, onhan asenteessa kuitenkin oikeankin suuntaista, jos käytös nousee aidosta halusta kunnioittaa Jumalaa. Onhan sitä itsekin aikanaan monta hiljaista pitkäperjantaita viettänyt ihan aidossa Jumalanpelossa. Nyt on vaan ihanaa kun saa tietää, että Jeesus oikeasti kuoli minunkin takiani ja ilo siitä on ympäri vuoden.

Koitan nyt sitten taas lusia läpi tämänkin pääsiäisajan ja toivottavasti sinä aikana tulisi jotain oikeasti puhuttelevaakin, mikä jäisi myös elämään. Eiväthän ne sen huonompia päiviä ole jos eivät parempiakaan. Lomapäiviä kumminkin :) Ja mämmiä en ole vielä tänä vuonna syönytkään, se asia pitää korjata pikimmiten!

Lumikenkää ja leipomusta

Vain muutamia blogitekstejä aikaisemmin voivottelin täällä kuinka ei tule liikuttua juuri ollenkaan ja kuinka en ikinä innostu tekemään keittiössä mitään. Tänään olen tehnyt molempia! Ihmeellistä.

Olin tänään puoli päivää töissä. Työpäivään kuului liikuntapäivään osallistuminen. Oli vähän luentoa liikunnasta ja sitten lumikenkäilyä. Lumikengät muistuttivat minusta vähän kanan jalkoja (hyvin vähän, mutta kun elämä on mennyt kovin kanaiseksi niin sitten näkee kanoja kaikkialla..) Kiipesin lumikengillä laskettelurinteen reunaa ylös ja alas.

Illalla reilu kanalasta saatu munamäärä inspiroi minua käyttämään patalappuja ensimmäistä kertaa. Tein kääretortun eli pitkästä pitkästä aikaa oli uuni päällä. On jännä, että leivontaan suhtautuu ihan erilailla kuin ruuanlaittoon. Leivonta ei ole koskaan ollut minulle niin vastahakoista ja ahdistavaa kuin ruuanlaitto. Jotenkin ne ovat eri kategoriassa, kun toinen on periaatteessa päivittäistä ja "pakollista", toinen "harrastusta". En kyllä tästä huolimatta ole juurikaan viitsinyt leipoakaan, mutta se taas johtuu ensisijaisesti siitä, että kun tosiaan ei vain yksin itselleen viitsi leipoa ja olen ollut niin epäsosiaalinen, ettei juuri tuttavia ole kylässä käynyt.


Pidän sekä lumikenkäilyä että kääretorttua pieninä ihmeinä, jotka Jumala on johdattanut ja vaikuttanut minussa tekemään. Muutenkin nyt elän kyllä jotakin erikoista aikaa. Niin kuin näistä kirjoituksistakin huomaa, niin kirjoittelen enempi itsestäni ja vähemmän Raamatusta. Jotenkin on lepotauon aika. Olotilani on käsittämättömän levollinen. Välillä ihmettelen, että onko uskonelämäni mennyt jotenkin aivan pilalle, kun luen Raamattuakin vähemmän. Pohdin, että jos minusta on tullut nukkuva kristitty, joka miettii vain maallisia (tänään kävin katselemassa kaihoten persialaisia mattoja!). Sellaistahan tämä nyt tuppaa vähän olemaan, eikä se ole niin kivaakaan. Mutta sitten taas toisaalta otan tämän vaiheen nyt kuitenkin Jumalalta tulleena lepovaiheena. Ehkä tarvitsen oikeasti nyt aikaa vaikka näihin liikkumisiin ja leipomisiin ym. Jumala tietää ja toivottavasti antaa minulle taas jossain vaiheessa uutta intoa myös Raamattuun. Tai vie oikeaan tasapainoon näissä asioissa. Haluaisin olla kyllä jatkossakin enemmän kiinnostunut Raamatusta kuin ruuanlaitosta. Terveessä tasapainossa.

Tämän hetken tunnelmia ovat:

”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään, virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. Hän virvoittaa minun sieluni./ Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen.”

”Kehoita niitä, jotka nykyisessä maailmanajassa ovat rikkaita, etteivät ylpeilisi eivätkä panisi toivoansa epävarmaan rikkauteen vaan Jumalaan, joka runsaasti antaa meille kaikkea nautittavaksemme”

"Katso, talvi on väistynyt, sateet ovat ohitse, ovat menneet menojaan. Kukkaset ovat puhjenneet maahan, laulun aika on tullut, ja metsäkyyhkysen ääni kuuluu maassamme. Viikunapuu tekee keväthedelmää, viiniköynökset ovat kukassa ja tuoksuavat." (Kork. V. 2:11-13)

Lysofosfaattihappo-lipidi

Jos joku sanoo, että facebookissa kirjoittaminen on pelkkää ajanhukkaa, niin hän on täysin väärässä! :) Sain tänään yllättäen aivan valtavan mielenkiintoista tietoa facebookin kautta. (Olen itse vastustanut facebookkiin menemistä ”viimeiseen asti”, reilu 2 viikkoa sitten annoin periksi ja nyt jo olen tätä mieltä.. Vastustin menemistä mm. yksityisyyden suojan kannalta, mutta sitten ajattelin että mitä hitsiä, olenhan jo täällä blogissa kertonut itsestäni niin valtavan paljon, niin yksi facebookki ei enää tunnu missään.)

Kerroin siis facebookissa käyneeni isossa kanalassa ja saaneeni 30 munaa matkaevääksi. Jotkut kaverit kommentoivat sitä kuka mitenkin. Yksi kommentti oli kuitenkin aivan erilainen kuin muut. Sen lähetti eräs uskova tyyppi, joka on biokemisti. Hän kirjoittikin yllättäen raa’an kananmunan ominaisuuksista. Laitan tähän hänen suoraa lainausta facebook-viestistä:

”Tuore, alle 1 vrk:n kananmuna raakana syötynä sisältää erittäin terveellistä lysofosfaattihappo-lipidiä. Sen saanti olisi tärkeää esim. syövän takia sytostaatti- tai kemoterapiahoidoissa oleville, pahoille tulehduspotilaille kuten AIDSia sairastaville, sekä lapsiripulissa. Se estää nopeasti uusiutuvien suolistosolujen kuoleman. Pitäis vaan saada nopeasti tuoreet kananmunat jossain prosessissa pakkaseen. Esim. jäätelön raaka-aineeksi.”

Kertakaikkiaan! En ole tämmöistäkään tiennyt. Tuoreessa raa’assa kananmunassa noin upeaa ainetta!

Tuttuni jatkoi vielä toisessa facebook-kommentissa:

”Tsekkaa firma rxbio.com. Ne ovat patentoineet LPA:n synteettisen analogin, joka vaikuttaa LPA2-reseptorin kautta. Se on AINOA tunnettu aine, joka suojaa koe-eläimet hengissä säteilyltä, vaikka annetaan vasta 3-6 tuntia tappavan säteilyannoksen jälkeen. Eli ydinsodan aikaan tai likaisen pommin jälkeen kanalanomistajat ovat onnellisia lattian alla bunkkerissa. Jos muistavat syödä ne tuoreina alle 1vrk ja kuumentamatta pitkään. Ja ilman salmonellaa mielellään.”

Ajatella. Kyllä joka päivä voi oppia uutta. Ensi kesänä pitää kyllä ehdottomasti tehdäkin munajuomat aina kyseisen päivän munista eikä muutaman päivän vanhoista. Jos vaikka lysofosfaattihappo-lipidi olis hyvä jotenkin muulloinkin kuin säteilytilanteessa.

Munajuomakone!

Jumala on ihmeellisellä tavalla vaikuttanut minussa hieman tahtomista ja tekemistä keittiöpuolella! Asia on tapahtunut seuraavin kääntein:

Minulle esitettiin kutsu lähteä tutustumaan erääseen upouuteen kanalaan, johon ensimmäiset kanat ovat tulleet viime joulukuussa. Lähdin tietysti retkelle, koska en ole koskaan muussa kuin pienehkössä häkkikanalassa käynytkään. Tutustumiskohteen kanala oli ns. kerrosritilälattiakanala, mikä tarkoittaa että kanat ovat vapaana, niillä on useampia kerroksia käytettävissä, voivat liikkua kerrosten välillä ja käydä maassa kutterinpurussa kylpemässä. Kanat nukkuvat orsilla ja munivat pesiin. Näky oli häikäisevä. Kanalassa oli 32 000 kanaa. Vitivalkoisia kanoja suorastaan silmänkantamattomiin. Kanat olivat oikein hyväkuntoisen ja tyytyväisen oloisia orsillaan (yövalaistus oli menossa päälle). 32 000 munijaa! Mykistävä näky. (Suomen suurimmassa kanalassa on kyllä yli 100 000 kanaa. Muutamien tuhansien kanojen kanalat ovat yleisiä. Jollakin on 6 kanaa.. Onhan siinä vaihteluväliä: minun 6 - jonkun muun 100 000.)

Lähtiessäni sain mukaani kanojen päivän tuotosta: kennollisen eli 30 munaa. Siinäpä nyt sitten mukavasti munaevästä yhden hengen talouteen!

Runsaudenpula ja ylenpalttisuus aktivoivat minut vihdoin toimintaan. Ostin viimeinkin tehosekoittimen, koska haluan tehdä munajuomia! Keittiökoneen hommaaminen, tämä on todella merkittävä askel :)

Nyt sitten munia kuluu, ainakin yksi päivässä ja helposti. Eli tehdään munajuoma: laitetaan tehosekoittimeen 1 raaka muna, n. 1 dl marjoja ja n. 1 rkl sokeria (riippuu mitä marjoja käyttää). Sekoitetaan ja juoma on valmis!

Katselin tehosekoittimen mukana tulleita erilaisia pirtelö-, smoothie- ym. ohjeita. Yhdessäkään ei ollut kananmunaa. Kaksi sekuntia ihmettelin asiaa, kunnes tajusin, että eihän tietenkään ulkomaisen koneen mukana voi olla ohjeita, jossa käytetään raakaa kananmunaa. Kun melkein kaikkialla muualla Ruotsia lukuun ottamatta kananmunissa on salmonellaa, niin ettei niitä voi riskittä käyttää raakana. Munajuoma toimii vain Suomessa!

Joku voi ihmetellä mistä lähtien minä olen alkanut reseptejä kehittelemään. En kyllä tosiaan tätä olekaan itse kehittänyt. Tämä on suoraan äidiltäni opittua ja hän taas on saanut innoituksen aikanaan ollessaan töissä siipikarjanhoitokoulussa. Meillä on lapsuudenkodissani joka aamu munajuomaa. Muualla asuessani en ole tätä koskaan ennen tehnyt. Vaan on se aivan hyvää! Nyt kyllä munat kuluvat. Tietysti voisi yrittää tehdä niistä myös jotain muutakin, mutta katsotaan kuinka käy. Minulle oma munajuomakone on jo valtavan merkittävä tapaus!

Blind chicken

Olin pari viikkoa sitten mukana kökässä eli eteläpohjanmaasta suomeksi käännettynä talkoissa. Tarinasta tulee hyvin pitkä, jos alkaa juurta jaksaen kertomaan, miten minä saatoin päätyä erään eteläpohjalaisen hiihtoseuran kisakökkään. Näin vaan kuitenkin kävi ja päivän numerolappujen jakamisesta kisailijoille sai kökkäpalkaksi ko. hiihtoseuran logoilla varustetun buffin.

Katselin muovikäärettä, jossa kyseinen putkihuivi oli ja siinä oli kuvia lukuisista eri tavoista, joilla buffia voi pitää. Silmääni osui tietysti erityisesti tyyli, jossa huivi peitti silmät ja tyylin nimi oli blind chicken eli sokea kana. Tähän tyyliin siis:

Ei tule heti mieleen, missä erityisesti tarvittaisiin tällaista blind chicken tyyliä paitsi että tässä blogissa se on kauhean kätevä kun ei halua tänne kauheasti omaan naamaansa. Tästä nyt kuitenkin hypin ontuvien aasinsiltojen blind chicken buffista hiihtoseuraan, hiihtoseurasta hiihtoon ja hiihdosta liikuntaa ylipäänsä. Ja kas kummaa, pääsin taas kana-aiheesta vähän kipeän asian äärelle.

Kukapa ei haluaisi olla hyvässä fyysisessä kunnossa? Kyllä minä ainakin haluaisin. Mutta se ei tule itsestään. Ei ainakaan sellaiselle, joka viettää päivästä suuren osan tietokoneen äärellä.
Blind chicken kuva on otettu tänään. En ollut hiihtämässä. Eräs kaverini oli voidellut sukseni ja toi ne minulle. Voi olla etten hiihdä näillä perinteisen suksilla ollenkaan tänä talvena. Luistelusuksilla olen hiihtänyt n. 25 km.. (hiihdossahan kuuluu aina mainita kilometrit..)

Sitä voi saada itsensä niin monenlaisiin kierteisiin ja vyyhteihin, jotka kahlitsevat milloin mitäkin. Liikuntapuolella olen ollut hyvin kahlittu. Loistava kierre tulee esimerkiksi siitä, kun saa tietokoneella olemisesta ja liikkumattomuudesta niskat ja hartiat niin jumiin, että moni liikunta vain pahentaa tilannetta. Tänään en viitsinyt mennä sen takia hiihtämään, kun tiedän että olisin vain saanut siitä ennestään jumissa olevat niskat vielä enemmän jumiin. Tarvitsisi niin paljon pystyä panostamaan kuntoutukseen ja rentoutukseen. Joka sitten taas on vaikeaa kun päivästä on tietokoneella reilusti yli 8 tuntia..

Hiihdon lisäksi haluaisin myös juosta. Parina viime vuotena en ole pystynyt siihen oikeastaan ollenkaan. Syy on ollut minusta mitä häpeällisin, ei sellainen mitä olisi kovin monelle viitsinyt kertoa: virtsanpidätys ei ole toiminut juostessa viime vuosina juuri ollenkaan. Syyt olen vain ottanut itseeni, että on niin huonot lihakset. Olikin jotenkin ihmeellistä saada tietää, että sisälläni olikin tuollainen ylimääräinen 6 dl:n nestepallo, joka varmasti on vaikuttanut tähän asiaan. Siellä se on ollut täysin piilossa, yhtään en ole voinut tietää tällaista salassa olevaa asiaa ja itseään on vain syyttänyt, vaikka syy olikin sairaus. Kiitos Herralle, että se selvisi. (Tosin voi olla, että vaiva ei silti ole täysin poissa. Tänään kuitenkin juoksin hieman pitkästä pitkästä aikaa mikä oli jo tarpeeksi ihmeellistä tähän tilanteeseen.)

Edelleen on kuitenkin vaikea saada itseään liikkumaan. Puuttuu vain se kunnon innostus. Kannustajaakaan ei ole, että omaan päähän se into tarttisi tulla. Jotenkin uskon että Jumala kuitenkin tällaistakin tahtomista ja tekemistä vielä vaikuttaa. Tavallaan leikkaus itse asiassa vähän jo edistikin tätä asiaa, jotenkin on nyt kiitollisempi kaikesta liikkumisesta mitä voi tehdä.

Kun vuosien saatossa voimavarat ovat olleet vähäiset, niin ei vain ole jaksanut montaa asiaa. Olen takertunut tässäkin asiassa lohdutuksena Jumalan Sanaan: ”Sillä ruumiillisesta harjoituksesta on hyötyä vain vähään; mutta jumalisuudesta on hyötyä kaikkeen, koska sillä on elämän lupaus, sekä nykyisen että tulevaisen”. Kun voimavarat ovat vuosien saatossa olleet vähäiset, minulla on ollut kiinnostusta vain ”jumalisuuteen” jääden sitten vain siihen uskoon, että Jumala voi vielä kääntää elämäni niin, että joskus on virtaa vielä liikkuakin. Ja että jos ei ole niin sitten ei ole, ruumiini on kuitenkin Isän kädessä. Ylläolevassa Raamatunkohdassa ei moitita liikkumista, päinvastoin siitä todetaan olevan hyötyä. Mutta kuitenkin paljon vähemmän hyötyä kuin hengellisyyden harjoittamisesta. Loppupeleissä tämä kroppa kumminkin katoaa, oli se kuinka treenattu tai sitten kuinka huonokuntoinen hyvänsä. Vaan olishan se silti kiva asustella kropassa, jota ei satu ja joka jaksaa tehdä asioita.

Uskon, että Jeesus oli hyvin tosissaan kun hän sanoi tämänkin: ”Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.” ja ”Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.” Haluan uskoa, että minäkin voin saada vielä virtaa, aikaa, innostusta ja mahdollisuuksia liikkumiseenkin. Että Jumala voi näitä antaa, vaikkei niitä minussa itsessäni ole tai ne ovat olleet kaikki hyvin sidottuina ja monin eri syin ja tekosyin itselleni mahdottomia. (Onhan tämä homma jo hitaasti mennytkin eteenpäin, nyt minulla on jo hiihtoseuran buffi, pari vuotta sitten ei ollut vielä suksiakaan..)

Kukko kasvamassa???

Juttelin eilen pitkästä aikaa sen ihmisen kanssa, jonka kanalasta kesäkanani ovat aikaisempina kesinä tulleet. Teki mieli sitten tiedustella näin etukäteen jo kovasti itseä kiinnostavaa aihetta: olisikohan tänä vuonna kukkoa saatavana?

Kesänä 2008 kun kanoja oli meillä ensimmäistä kertaa, en edes osannut haluta kukkoa, se kuulosti aivan liian pelottavalta, kanoissakin oli jo tarpeeksi uutta. Viime kesänä olisin jo halunnut kukon, mutta silloin niitä ei ollut kyseisessä kanalassa ollenkaan. Kukkopojathan lajitellaan pois jo aivan pieninä untuvikkoina ja viime kesän kanaerän kohdalta lajittelu oli sujunut niin täydellisesti, ettei yhtään kukkoa siinä joukossa tuossa kanalassa silloin ollut. Nyt tämä kesän osalta olen toivonut lajitteluvirhettä - että joku kiekukaulakin olisi joukkoon jäänyt. Sain vastauksena kysymykseeni, että kananuorikoissa näyttää siltä, että siellä saattaisi kukko olla. Ei kuulemma kieu vielä, mutta harja näyttää sellaiselta, että se hyvin voi olla kukko.

On kyllä huippujännää! Olisiko siellä mulle kukko kasvamassa? Koska se alkaa kiekumaan? Otan kanat aikaisintaan kesäkuun alussa (lainsäädännön mukaan kanoja ei saa aikaisemmin pitää ulkona, ellei niitä pysty eristämään luonnonlinnuista). Tässä on vielä 2,5 kk aikaa kukkopojallakin kasvaa aikuiseksi kukoksi. Voi vitsi, onkohan se nyt sitten oikeasti kukko..! Pelkään pettymystä, etten halua kauheasti ajatella asiaa.. Menee niin kuin menee. Mutta silti toivon kauheasti, että se olisi kukko ja se tulisi meille. Kiekumaan ja kukkoilemaan.

Onhan tässä sitten elämässä muutenkin erilaisissa odotuksissa oltu. Jotkut aiheet ovat olleet ihan järkyttäviä kesto-odotusaiheita. Yksi näistä tietysti omalla kohdallani puolison odottaminen. Se on kamalan vaikea aihe. Toisaalta tietää, että odotuksissa on paljon väärää sekä aivan itsekästä. Tarkoitan sitä, että kun ei oikein elämä innosta ja on vaikeaa, niin sitten vain suurin piirtein hyppää mielikuvitusmaailmaan, jossa joku ihminen tulee ja sitten kaikki muuttuu hyväksi. Täysin epärealistisia ajatuksia siis ja puhtaasti vain pakoa todellisuudesta, kun ei muuhunkaan pysty. Toisaalta sitten taas Jumala on muuttanut paljon asioita elämässäni, joitakin kipukohtia on poistunut tai ainakin lieventynyt, minun on parempi olla ihan noin ylipäätään, en koe, että tarvitsisi paeta niin kovasti enää mielikuvitukseen ja sitten kumminkin tämä tämmöisen ystävän tarve ei vain ole poistunut, vaikka joku muu kipukohta on tosiaan vähän helpottanut. Joskus ihmettelee, että mitä asioita vielä Jumalan täytyy muuttaa itsessä, ennen kuin tällä alueella voi tapahtua mitään.

Jumalan aikatauluun olen kuitenkin tässäkin asiassa aina halunnut luottaa. Jos nyt johonkin asiaan on pyytänyt johdatusta niin ainakin tähän. Sitä haluaisi oikein semmoisen ”järjestetyn avioliiton”. Niin, että järjestäjänä olisi Isä Jumala, joka tietää mitkä lapsensa sopivat parhaiten yhteen nyt ja tulevina päivinä.

Onhan tämä itse asiassa vähän hassu: Kesällä 2008 en halunnut kukkoa kanalaan. Samaisena kesänä 2008 koin, että Jumala osoitti minulle erästä ihmistä, miestä siis, ja minä olin oikeasti järkyttynyt, että mitä kertakaikkista Jumala nyt meinaat, eihän minulla ole tuon kanssa yhtään mitään yhteistä, että varmastikaan et nyt hänestä minulle mitään kaukaista kaveria kummempaan ole tarkoittanut. En hänen kanssaan juuri missään yhteyksissä sinä kesänä ollutkaan. Mutta niin sitten vain Jumala voi mieltä muuttaa, että kesällä 2009 olisin jo tosiaan halunnut kukon ja samana kesänä olisin jo kovasti halunnut tutustua tähän ihmiseenkin paremmin. Jotenkin vain se ei ollut sitten kuitenkaan käytännössä juurikaan mahdollista. Asiasta tuli minulle iso kipukin, vaikka edellisenä kesänä tilanne oli ollut aivan päinvastainen.

Voi nyt sitten vain arvata, kiinnostaako minua tänä kesänä se, että kasvaako kanalassa kukkoa ja aika paljon sitä enemmän, että voisiko tähän ihmiseenkin jo vähitellen tutustua. Vai olenko vain seonnut näissä kaikissa kanajutuissani ja muissa kuvitelmissani? En haluaisi kuvitella mitään olematonta. Tosin kaikenlaista on tullut vuosien saatossa kuviteltua muutenkin, ettei sekään nyt tässä konkurssissa sitten enää ihan kauheasti paina. Se mikä on Jumalasta toteutuu ja muuta en haluakaan. Nähtäväksi jää ja perästä kuuluu, miten tämä tarina tämän kesän osalta kirjoitetaan.

Sain muutama viikko sitten lahjaksi tällaisen kanavatyön. Sen on tehnyt 13-vuotias uskonsisar. Aivan mahtava! :)

Putipuhtaat patalaput

Kävin Tallinnassa helmikuussa ja ostin sieltä itselleni tuliaisiksi tämmöiset patalaput:

Ajattelin, että jos vaikka nämä patalaput innostaisivat minua siinä asiassa mikä on itselleni yksi kipeimpiä aiheita: ruuanlaitto. Turha luulo, eivät ole patalaput siinä sitten kumminkaan auttaneet, reilun kuukauden ovat vaan nököttäneet koristuksena keittiössä ja kuten kuvasta huomaa, täysin käyttämättöminä. Sellaisina saattava vielä pysyä ties kuinka kauan. On tämä niin vaikea alue.

Kun elämä menee joltain kohtaa kieroon, niin se sitten vain menee. Valinnat tällaisesta tapahtumasta eivät todellakaan ole omia. Kuka nyt haluaisi sellaista elämäänsä, että ruuanlaitto on kamala asia, jota pelkää ja välttelee ja mikä ahdistaa kovasti? Muistan jo lukioajoilta, kun joskus harvoin olin jossain kaveriporukassa tyyliin jonkun mökillä ja sitten olisi pitänyt alkaa rennosti tehdä ruokaa yhdessä, niin kuinka kamala olo siinä tuli. Täydellinen riittämättömyyden tunne. Ei mitään sellaista että ”onpa kivaa puuhastella yhdessä”, vaan iso ahdistus ja että toivottavasti tämä on pian ohi.

Kerran kun halusin jutella hengellisistä mieltä vaivaavista kysymyksistä erään ihmisen kanssa ja siinä sitten aluksi juteltiin enempi niitä näitä, niin eiköhän tämä ihminen sitten suurin piirtein ensimmäisenä kysynyt, että kuka teillä kotona tekee ruuan. Keskustelu alkoi omalta kannaltani kaikella muulla lailla kuin rennoissa merkeissä. Häpeillen sanoin että ”äiti ja siskoni” ja sitten kun en kumminkaan tuntenut tätä ihmistä alkuunkaan niin hyvin, että olisin voinut alkaa hänelle siinä tilanteessa selvittämään asian taustoja tarkemmin ja kaikkea mahdollista kipua mitä koko juttuun liittyy jne, niin siihen käsitykseen varmaan tyyppi jäi, että varsinaisen onneton tapaus hänellä on tässä juttukaverina. Jotenkin koko keskustelu oli tuhoon tuomittu siitä eteenpäin, kun tuli niin täydellisen alamittainen ja hävettävä olo (ja tapahtumapaikkana oli vielä kaiken lisäksi ko. ihmisen melko viimeisen päälle oleva keittiö). No, totuus asiassa on totuus, mutta vielä parempi olisi jos voisi joskus kertoa asioiden taustojakin. Vai onko se sitten vain selittelyä? Itseä lohduttaa 1. Kor. 4:5 siitä, että Jumala sentään tietää kaikkien asioiden kaikki taustat: ”Älkää sentähden lausuko mitään tuomiota, ennenkuin aika on, ennenkuin Herra tulee, joka myös on saattava valoon pimeyden kätköt ja tuova ilmi sydänten aivoitukset; ja silloin kukin saa kiitoksensa Jumalalta.”

Minusta tuntuu, että jonnekin noihin pimeyden kätköihin on piiloutunut nekin asiat, jotka ovat saaneet minut kipuilemaan kovasti ruuanlaitosta. Jälleen kerran samanlainen asia kuin keltaisen värin suhteen. On itsellekin helpompi vain ajatella: en vain pidä keltaisesta väristä enkä pidä ruuanlaitosta, tämä on luonteenpiirteeni, vaikka todellisuudessa on tapahtunut asioita, jotka ovat saaneet minut käyttäytymään tällä lailla ja oikeasti syvällä sisimmässäni kumminkin pidänkin keltaisesta ja ehkä kenties jopa ruuanlaitosta, mutta niihin liittyy vain niin paljon kipua, ettei pysty oikein edes käsittelemään asiaa eikä itsessä ole voimaa muuttaa tämänhetkistä tilannetta mihinkään. Että mieluummin välttelee koko asiaa.

Miksi en pidä ruuanlaitosta? Luulen sen johtuvan siitä, ettei minulla ole elämässäni oikeastaan ensimmäistäkään positiivista mielikuvaa ja tunnetta koko asiasta. Pelkästään jo keittiöihin liittyy joku ahdistava tunnelma. En ole kasvanut seurassa, jossa ruuanlaitosta olisi pidetty. Äidilleni ruuanlaitto on ollut erittäin vastenmielistä (ja päivittäin vastenmielistä, monta kertaa päivässä vastenmielistä puuhaa). Olen alitajuntaani imaissut ajatusmallin, että ruuanlaitto on kamalinta hommaa maailmassa, äärimmäisen nöyrryyttävää, naisen orjatyötä, täydellistä pakkopullaa, suoritusta ja raadantaa, jossa ei ole ikinä mitään kivaa. Minun on myös vaikea ylipäätään nauttia ruuasta, koska toivon, ettei kukaan joutuisi kärsimään takiani ja valmistamaan yhtään mitään.

Aloitin tästä kipeästä aiheesta blogin tuossa viime vuoden puolella(http://annankeittio.blogspot.com/), mutta se loppui heti alkuunsa, kun tosiaan ei sitten ollut mitään kirjoitettavaa ja aihe on niin kipeä, ettei siitä edes viitsi kirjoittaa sen enempää. Kyllä minä järjelläni tiedän, että ruuanlaitto on fiksua ja tärkeää hommaa, mutta niin kauan kuin en pysty tuntemaan siinä hommassa mitään kivaa ja kauhea häpeä vaan velloo, niin kipu varmaan pysyy ja on vaikea innostua asiasta. Sitä voi sitten vain rukoilla, että jos Jumala tämänkin asian voisi vielä muuttaa. En haluaisi, että asia on näin kun se on, mutta se nyt vain on näin. Ei ole itsellä energiaa edes yrittää muuttaakaan tätä asiaa. Tosin kananmunan kyllä pystyn keittämään ilman ahdistusta..