Tipu ja kana häissä

Viime viikonloppuna oli eräiden minulle läheisten ihmisten hääjuhla. Olin hommannut tilaisuutta varten keltaisen juhlavaatteen, josta ihmetellen kirjoittelin jo aiemmin täällä (13.3. "Kananpojankeltainen").

Kun kirjoittelee kanoista, niin sitten voi käydä niin, että alkaa nähdä kanoja kaikkialla.. Esimerkiksi nyt huomasin ajattelevani, että oma asuni oli tosiaan ihan tipun värinen ja sitten taas morsiamella oli kananvalkoinen vaate. Eräs häävieraistakin tuli sellaiseen johtopäätökseen, että naimaton tipu on keltainen ja rouva taas valkoinen kuin kana. Juttuun liittyi vielä saketissa ollut sulhanen, joka kuulemma oli kuin kukko takin pyrstöineen. En tiedä pitäisikö tästä kana-ajattelusta jo huolestua! No, muuten kanoilla ei ollut kyllä mitään sijaa juhlassa, paitsi että munia oli yhtenä ruokalajina juhlapöydässä ja tietysti leivonnaisissa jne.

"Tipu" ja "kana"

Pidin häissä puheen. Puheen sanomana oli Jumalan rakkaus, mutta en tiedä tajusiko sitä kukaan. Jotenkin oma jännittäminen vei kirkkaimman terän. Inhottavaa puhua, kun huomaa, että kädet tärisee. Kukaan muu ei kyllä varmaan pahemmin huomannut jännittämistäni, kai tässä sen verran on jo harjaantunutkin esiintyjä, mutta itselle se ei vaan ole kivaa.

Puheen ydin oli vertaus energiamuodoista. Kuinka voidaan käyttää energialähteenä esim. klapeja, öljyä, maalämpöä ja kuinka jos näitä ajatellaan tarkemmin niin kaikkien energialähde on kuitenkin aurinko. Klapien energia on fotosynteesillä auringosta sidottua, samoin öljyn. Maalämpökin perustuu (ainakin kun putket ovat pintakerroksissa) auringon maankuorta lämmittävään vaikutukseen. Harva ajattelee klapeja tai öljyä polttaessaan, että lämpö on oikeastaan silloinkin auringosta peräisin.

Rakkausenergian lähde on taas vain ja ainoastaan Jumalassa. Ihminen voi parhaimmillaankin olla vain palava klapi, eikä mitään rakkautta voisi olla kenenkään ihmisten välillä ilman Jumalaa. Jumala on Rakkaus ja Hän on tehnyt ihmisen omaksi kuvakseen eli kykeneväiseksi rakastamaan ja toisaalta sellaiseksi, että tarvitsee rakkautta. Ilman Jumalaa rakkaus kuitenkin on vain kuin klapin palamista loppuun. Jokaisella on kuitenkin mahdollisuus tulla suoran Jumalan rakkauden lämpöön ja uusiutuvien rakkausenergioiden piiriin. Silloin saa kokea olevansa rakastettu suoraan Jumalan taholta, eikä tarvitse olla vaatimassa toisilta ihmisiltä rakkautta omalle kohdalleen. Jumalan Rakkauden Aurinko, joka on oikeastaan Jeesus, on lämmön lisäksi äärimmäisen kirkas valo ja ihminen tavallaan sisäisesti tietää, että tuo valo paljastaa myös jokaisen syntisyyden. Sen tähden ihmisillä on luontainen vastenmielisyys Jumalaa kohtaan, koska se valo tosiaan paljastaa myös synnin.

Puheen pointti oli, että Jumalan rakkauden lähteille voi tulla kuka vain, enkä tässä nyt tarkoittanut mitenkään erityisesti naimisissa olevien ihmisten välistä keskinäistä rakkautta, vaan ylipäätään kenen tahansa ihmisen tilannetta ja rakkauden kaipuuta. Olin sitten vissiin kuitenkin jotenkin epäselvä, kun minulle sanottiin jälkeenpäin, että nätisti puhuttu, mutta kyllä se vain niin on monen vuoden kokemuksella, että rakkaus on tauti, jonka avioliitto parantaa.. Kuulija oli siis ollut kykenemätön käsittämään, että puhuin ehtymättömästä Jumalan rakkaudesta. Koitin puheen aluksi vielä sanoa, etten laajalla yksinäisen ihmisen elämänkokemuksellani halua lähteä neuvomaan kenenkään avioliittoa, vaan puhun vain siitä mitä olen itse kokenut, mutta jotenkin se sitten taisi mennä metsään. Suomen kieli on tässä kohtaa hankala kun on vain yksi sana rakkaudelle, Raamatun kreikassa puolestaan on niitä monia, joista yksi on agape, Jumalan rakkaus, ja muut inhimillisiä, kuten veljellinen rakkaus, äidin rakkaus jne. Tietysti nämä jälkimmäisetkin ovat Jumalan ihmiseen asettamia ominaisuuksia, mutta niissä on mukana aina tietynlainen itsekäs puoli (=ruokin ja rakastan omaa lastani, mutta naapuri huolehtikoon omastaan).

Eli enpä sitten tiedä tajusiko kukaan kuulijoista, että Jumalan rakkaus on jotakin ehtymätöntä ja konkreettista ja sellaista, joka vain voi sielun tyynnyttää, mutta kyllä se puhe nyt sitten muilta osin meni ihan ookoo ja jos vaikka jollekin olisi jäänyt mieleen Jumalan Rakkauden Aurinkokin. Herra tietää. Hääpari ainakin sai onnittelunsa ja keltainen vaate ylenpalttisesti kehuja..

Hirmuinen väärennös

Pöydälläni ovat tämmöiset garseat feikkikanat. Olen suunnitellut niiden poisheittämistä ja pian sen kyllä teenkin, niin rumia ne ovat. Toisen eli tipun ostin itse vain siksi että se oli niin naurettavan huono tipuviritys ja feikkikukon taas sain yhdeltä kaverilta, senkin onneksi saatesanoilla että saa heittää pois heti kun haluaa. Haluan kyllä aikas pian.

Näistä feikeistä tulee niin mieleen kaikki epäaito ”kristillisyys”. Se, mikä yrittää jäljitellä aitoa, mutta mikä ei sitä ole. Sitä, mikä on vaarallista ja eksyttävää. Sitä, minkä havaitseminen epäaidoksi on kuitenkin paljon vaikeampaa kuin näiden "kanojen" havaitseminen elottomiksi.

Raamatussa varoitetaan useasti: ”Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta”. "Katsokaa, ettei teitä eksytetä.” Jokaisen uskovan täytyy ottaa nämä sanat vakavasti.

Olen valitettavasti saanut nähdä, että uskovien keskuudessa vain harvalla on kykyä arvostella henkiä (henkiä ei henkilöitä..). Vielä valitettavampaa on, että ne, joilla ei ole tätä armolahjaa, eivät ota vakavissaan sellaista puhetta, jos joku joskus sanoo, että kokee, että nyt on väärä henki kyseessä, että tämä ei ole Jumalan Pyhä Henki vaan antikristuksen henki. Joillain uskovilla on erityinen lahja arvostella henkiä (1. Kor. 12:10). Jos joku varoittaa jostakin asiasta tai opetuksesta, tällaisen varoituksen edessä pitäisi ainakin edes hetkeksi pysähtyä ja rukoilla itse asiaa. Varoittaja voi toki olla väärässä, mutta silti pysähtyminen on varmasti paikallaan. On järkyttävää, kun on joskus itse ensin rukoillut pitkään jotain asiaa, lopulta kokenut että pakko vain varottaa jotakuta vaikkei yhtään haluaisi, todella aralla tunnolla varoituksen sanonut ja sitten toinen ei piittaa koko asiasta mitään, sanoo vain että ”älä murehdi, kyllä mä tiedän nää jutut” ja jatkaa matkaansa juuri siihen mistä varoitin. Miten voidaan varoitukseen suhtautua näin kevyesti? :(

Nämä nykyiset seurakuntainstituutiot ovat kuin muuri, joka toimii molempiin suuntiin. Toisaalta nämä muurit estävät tehokkaasti aidon Pyhän Hengen toiminnan, koska ne jakavat uskovat eri leireihin ja muutenkin luovat kaavamaisen järjestelmän, jossa Pyhä Henki ei pääse vapaasti toimimaan. Muurit tulevat murtumaan ja uskovia tulee tulemaan ulos vapauteen muurien ulkopuolelle. Toisaalta muurit myös jossain määrin tarjoavat suojaa ulkopuolella olevia eksytyksiä kohtaan. Kaavamaiseen rakenteeseen on ollut vaikea uudenlaisten väärien henkienkään tulla. Muurien murtuminen avaa ovat myös näille väärille hengille. Tätä on tapahtunut jo tähän mennessä ja tulee jatkossa tapahtumaan entistä enemmän.

Kun tullaan ulos kirkkokuntalaitosten muurien ulkopuolelle ollaan ihanassa Jumalan vapaudessa, mutta samalla tarvitaan myös tarkkoja hengellisiä aisteja erottamaan henget. Hyvin eksyttäväistä henkeä on liikkeellä myös Suomessa ja tulevaisuudessa yhä useampi törmää myös tähän. Puhutaan Jeesuksesta, Jumalan rakkaudesta, puhutaan Pyhästä Hengestä, puhutaan Raamatusta ja luetaan siitä jakeita, ihmisiä paranee. Ja sitten kuitenkin kyseessä onkin antikristuksen henki eli täydellisesti perkeleestä koko homma. Olin mukana tapahtumasarjassa, jossa tällaisen hengen vallassa oleva ihminen oli mukana. Jotkut uskovat havaitsivat, että nyt on jotain pahasti pielessä ja olivat asiasta erittäin huolissaan, mutta suurin osa ei havainnut mitään vaan sen sijaan pitivät tätä ihmistä erittäin suuressa määrin Jumalan naisena. Varoittajia pidettiin rakkaudettomina, vanhanaikaisina ja sellaisina jotka eivät ymmärrä Pyhän Hengen toiminnasta mitään. Suomalaiset uskovat ovat suuressa vaarassa eksyä, jos eksyttävät henget pääsevät täällä valtaan. Tuossakin tilanteessa mukana oli uskovia, jotka kaikki ottivat uskonsa vakavasti ja Jeesus oli rakas, moni oli ollut pitkään hengellisessä työssäkin. Silti moni uskoi valheen eikä pystynyt käsittelemään asioita muuta kuin "rakkaudessa", joka oli kuitenkin ihmislähtöistä ja tuossa tapauksessa tarkoitti henkien arvioinnin täydellistä kieltämistä.

Tämä antikristuksen henki on todella eksyttävä. Se tekee hyväntekeväisyyttä, laittaa ihmiset antautumaan itselleen täydellisesti, siunaa ja rukoilee, toimii uusilla mielenkiintoisilla tavoilla ja uusissa paikoissa, on kansainvälinen, kuulostaa hienolta ja jäljittelee aitoa Pyhää Henkeä todella monilla alueilla. Jos uskova ei ole juurtunut Jeesuksen verihaavoihin, jos ei ole tietoisuutta omasta syntisyydestä ja jos Jumalan pyhyys ja Jumalanpelko ei ole saanut sijaa, vaan uskonelämä on enemmän kokemusten, voitelun ja toiminnan tavoittelua, vaara eksymiseen on erittäin suuri. Jokaikinen on vaarassa eksyä, eihän Jeesuskaan muuten varoittaisi: ”Katsokaa ettei kukaan teitä eksytä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta.” ”Moni sanoo minulle sinä päivänä: Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa? Ja silloin minä lausun heille julki: ”Minä en ole koskaan teitä tuntenut, menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.” ”Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin”.

Kun joku uusi tyyppi astuu kuvioon ja asioita alkaa tapahtua, kysymys voi olla todella aidosta Jumalan Hengestä tai sitten tästä antikristuksen hengestä. Päivä päivältä molempien toiminta tulee näkyviin ja julkisuuteen enemmän ja enemmän. Ei voi kuin rukoilla, että saisi olla raitis hengessä ja että Jumala antaisi armon erottaa nämä henget. Ja että saisi olla sellaisten uskovien seurassa, jossa henkien erottamisen armolahjatkin toimivat ja että olisi nöyryys ottaa kaikki varoitukset vastaan. ”katso, saatana on tavoitellut teitä valtaansa, seuloakseen teitä niinkuin nisuja” (Luuk. 22:31)

Kuin agronomi kanalassa

Vajaa kaksi viikkoa sitten sain tosiaan käydä suuressa ja nykyaikaisessa kanalassa. Oli erittäin hyvä, että minut vietiin sinne tutustumiskäynnille, kun en ole koskaan ollut sellaisessa. Ajatukseni suurista kanaloista ovat perustuneet vain mielikuviin ja olin tosiaan yllättynyt siitä, kuinka hyvinvoivia, eloisia ja putipuhtaita kanoja tuollaisessa kanalassa oli.

Suomessa on noin 500 kanalaa, olen nyt käynyt niistä kahdessa. Näiden kahden vuoden aikana kun minulla on ollut kanoja, olen oppinut niistä aika paljon, mutta vielä on ihan valtavan paljon oppimatta. Enkä tietysti tuollaista isompaa kanalaa osaisi hoitaa ollenkaan, siinä on jo niin paljon kaikkea muuta, tekniikkaa, automatiikkaa, byrokratiaa, hygieniaa, ruokinnan yksityiskohdat, valaistukset jne jne, miljoona asiaa, mitä en osaisi ollenkaan.

Tietyllä lailla on ottanut vähän ”lihalle” eli tässäkin tapauksessa ylpeydelle se, että on agronomin koulutus ja sitten käytännössä ei tiedä esim. ihan tavallisesta kananhoidosta käytännössä yhtään mitään. Eihän meille yliopistossa kananhoitoa opetettu, kanoista en muista kuin jonkun kuvan, jossa kerrottiin munanmuodostumisen reitti (enkä tasan tarkkaan sitäkään osaisi enää selittää). Muuta ei ole ollut minun opinnoissani. Mutta sitten jotenkin kun annetaan tuo agronomin titteli, niin tulee tunne että muut olettavat, että muka tietäisi vähän niin kuin kaikesta maatalouteen liittyvästä kaiken. Sitten taas itselle tulee siitä oletuksesta kova ahdistus ja täysi riittämättömyyden tunne, kun tietää että totuus on, ettei kuitenkaan mistään käytännön asioista oikeasti tiedä juuri mitään. Minua ahdistaa aina kovasti kun ihmiset kyselevät jotakin käytännön asioihin liittyviä kysymyksiä olettaen että kyllä agronomi tietää. Ei yliopistossa paljonkaan opeteta käytännön elämää, siellä tutkitaan ja tehdään tiedettä! Ainakin oma koulutukseni olisi ehdottomasti antanut parhaat lähtökohdat tutkijan uralle, mutta Jumalalla oli vähän toiset suunnitelmat.

En ole koskaan päässyt läheltä seuraamaan teologisen tiedekunnan opintoja. Minulla ei ole minkäänlaista kunnollista käsitystä millaisia opintoja siellä on. Oman yliopistokokemukseni perusteella kuitenkin kuvittelen, että myös tuon tiedekunnan samoin kuin maatalousmetsätieteellisenkin tiedekunnan painotuksissa on kuitenkin tietynlainen tieteellisyys ja julkaisut etusijalla eikä erityinen käytännönläheisyys. Voisin kuvitella itseni ihan hyvin teologiseen opiskelemaan, vaikka raamatun historiaa ja kreikkaa ja hebreaa, jotta voisi lukea raamattua alkukielillä, mutta uskon myös että opetuksessa on väkisinkin toisaalta paljon aineksia, jotka eivät anna käytännön uskovan hengelliseen elämään yhtään mitään, vaan ennemmin ovat sitä tieteellistä ja ”yleissivistävää” puolta, jolla konkreettisessakaan käytännön elämässä ei tee yhtään mitään. (Ollaan varmaan ihan sellaistenkin asioiden äärellä joista Paavali Timoteusta varoittaa: ”vältä tiedon nimellä kulkevan valhetiedon epäpyhiä puheita ja vastaväitteitä, joihin tunnustautuen muutamat ovat uskosta hairahtuneet” (1. Tim. 6:20))

Minusta on ihan hyvä, että Raamattua voi opiskella myös yliopistotasolla. Olisi hienoa jos nämä yliopiston käyneet voisivat esim. enemmän tuoda esiin oppejaan alkukielistä (mutten tiedä kuinka hyvin kreikan ja hebrean oppii teologisen pakollisissa kursseissa, taso jäänee kuitenkin aika huonoksi, ehkä samalle tasolle kuin minun kanaopinnot yliopistossa ja ajan myötä käyttämättömänä äkkiä unohtuu, jos ihmisellä itsellä ei ole omaa kiinnostusta ylläpitää kielitaitoa ja opetella lisää). Aivan käsittämättömäksi systeemin tekee kuitenkin se, että sitten näistä teologisen käyneistä teoreetikoista otetaan suurin osa hengellisen kentän palkatuista työntekijöistä. Tai juuri ne otetaan tästä joukosta, joita monet nimittävät ja käsittävät ”paimeniksi”.

Raamatulliset seurakuntavirat ovat apostolit, profeetat, evankelistat, paimenet ja opettajat (Ef 4:11) + erilaiset seurakuntapalvelijat joille on annettu vielä enemmän käytännön töihin innostus. Kun tarkkailee jonkun aikaa jotakuta uskovaa, pystyy aika helposti sanomaan mikä hänen armolahjansa on (kaikista, esim. nuorista uskovista, ei pysty heti sanomaan, mutta aika monista pystyy). Näillä raamatullisilla tehtävillä ei ole mitään tekemistä maallisen koulutuksen kanssa (johon teologinen tiedekuntakin kuuluu). Tiedän teologisen käyneitä papiksikin vihittyjä, jotka ovat aivan selviä puhtaita evankelistoja (eikä paimenen armoitusta oikeastaan ollenkaan). Tiedän ihmisiä jotka ovat selkeitä paimenia ammattikoulupohjalta. Tiedän opettajan armoituksen omaavia, jotka ovat hitsaajia. Tiedän apostolin armoituksen omaavia, joiden koulutus on koettelemuksia täynnä ollut käytännön elämä.

On erikoista, että paimenen tehtävä on nostettu sellaiseksi, että siihen tarvittaisiin teologinen tiedekunta. Yleensä ei oleteta, että evankelistan esim. pitäisi olla teologisen käynyt, mutta miksi samaa sitten oletettaisiin paimenelta? (Vastaus on tietysti se, että kirkossa paimenuus on miksattu epäraamatulliseen pappeuteen, mutta jos pystyy tarkastelemaan asiaa koko pappeus jutun unohtaen, on selvää, ettei paimenuudessa ole kyse sen kummemmasta armoituksesta kuin evankelistan tai profeetankaan osalla, Jumalalta tullutta kaikki. (Eikä paimenelle kuuluu maksaa palkkaa yhtään sen enempää tai vähempää kuin vaikka profeetallekaan.))

Teologisessa opiskelee monenlaista sakkia. Jotkut eivät ole uskossa ollenkaan, toiset ovat ajautuneet sinne, jotkut ovat siellä vain ja ainoastaan Jumalan johdatuksessa ja kehotuksesta. Niin kuin minä tiedän, etten agronomi-tutkinnon pohjalta tiedä käytännön maataloudesta juuri mitään, uskon myös, ettei kukaan teologian maisteri tunne Jumalaa ja Hänen tahtoaan ja sydäntään yliopiston pohjalta. Jokaisen hengellisen tilan ratkaisee oma henkilökohtainen suhde Jumalaan. Jotkut papitkin varmasti joutuvat esittämään, että tuntevat Jumalan samoin kuin itse on pelännyt, että pitää ylläpitää kuvitelmaa siitä että tutkinnon perusteella nyt sitten pitäisi tietää kaikki maataloudesta.

Tämä on vain oma arvaukseni, mutta luulisin, että uskovista miehistä, jotka menevät teologiseen monilla voisi olla juuri opettajan armolahja. Ei paimenen vaan opettajan, nämä ovat siis kaksi eri tehtävää, vaikka paimenen armoitukseen sisältyy myös opettamista, mutta se on enemmän ohjaamista ja kannustamista, kuin sellaista minkä näen ”tyylipuhtaana” opettajana eli puhdasta Raamatun opettamista, esim. Vanhan Testamentin opettamista. Tietysti myös muidenkin tehtävien tyyppejä teologiseen johdattuu, varmaan joku ihan oikea paimenkin.

Jäämme odottamaan sitä, että Jumala nostaa kunnolla paimenet ja opettajat esiin. Käsitän niin, ettei tämä voi oikeastaan tapahtua, ennen kuin esiin on ensin nostettu apostolit ja profeetat, joiden kautta Jumala asettaa myös paimenet (”jätin sinut Kreettaan sitä varten, että asettaisit, niin kuin minä sinulle määräsin, joka kaupunkiin vanhimmat”=paimenet (Tiit. 1:5) ). Tätä odotellessa + rukoillessa sekä kananhoitoa ja nöyryyttä opetellessa..

Rokotuksista

Siitä on jo reilut 3 viikkoa aikaa, kun kävin katsomassa ja kuvaamassa niitä söpöjä pikku kanauntuvikkoja. Ihana näky pikku tipuista on enää muisto vain, valokuvat eivät oikein elä samalla lailla. Kumminkin alustan tämän kirjoituksen vielä sillä untuvikkojenkatselu käynnillä.

Kanauntuvikot oli tosiaan otettu pois hautomakoneesta sinä aamuna, kun kyseisessä kanalassa vierailin. Kun sinne tulin, niin parhaillaan menossa oli untuvikkojen rokottaminen. Niiden pikku koipireiteen pistettiin nopealla rokotuslaitteella rokotus marek-tautia vastaan. Marekin tauti on erittäin helposti leviävä virus, jonka melkein kaikki kanat saavat ensimmäisten elinviikkojen aikana, jos niitä ei rokoteta. Tautia esiintyy kaikissa maissa. Jos tauti tulee, oireet ovat moninaiset: hoipertelevaa kävelyä, jalkojen ja/tai siipien halvaantumista, hengitysvaikeuksia, kasvaimia sisäelimissä jne. Tautiin ei ole hoitoa, vaan sairastuneet pitää lopettaa. Suomessa munivat kanat rokotetaan tosiaan tätä tautia vastaan ensimmäisenä päivänään munankuoren ulkopuolella. Rokotusten suhteen tilanne on muuten Suomessa hyvä, monissa maissa kanoja rokotetaan paljon useampien tautien varalta, mutta Suomessa eläintautitilanne on pysynyt ennaltaehkäisevän työnkin ansioista hyvänä eikä muita rokotuksia muniville kanoille tarvita kuin tämä marek.


Tiput odottavat rokotusvuoroaan.

Rokotusten mekanismi tautien torjunnassa on mielenkiintoinen. Ihmiseen tai eläimeen laitetaan taudinaiheuttajaa, joka on kuitenkin sen verran lievässä muodossa, että varsinainen tauti ei iske (paitsi ehkä jollekulle), vaan elimistö tekee puolustusreaktion ja tulee vastustuskykyä kyseistä tautia kohtaan. Monia rokotteita laitetaan ihmisiin niin kuin kanoihin hetikohta syntymän jälkeen.

Muistan erään hengellisen puhujan rokotusvertauksen oikein hyvin. Hän kertoi, kuinka erityisesti Euroopassa on suuri ongelma siinä että ihmiset ovat saaneet rokotuksen Jeesusta kohtaan. Tämä on tapahtunut kristinuskonto nimisellä rokotteella, jossa väestö on käsitelty kuolleella sanomalla ja opeilla, niin että suurelle osalle on kehittynyt vastustus elävää Jumalaa kohtaan. Niin monet ovat turtuneita Raamatun sanomalle, koska he jo ovat ”kristittyjä” ja kirkon jäseniä.

Ajattelen, että tämä varsinainen uskonnollinen rokotusohjelma aloitetaan jo heti todella pienestä ja silloin annetaan kaikkein kovin rokotus, jonka päälle koko rokotusohjelma perustuu. Heti vauvana kun annetaan lapsikaste ja tässä toimituksessa liitetään kirkkoon. Rokotusohjelmaan kuuluu konfirmaatio ja kaikki muut kirkon ”jäsenedut” aina hautaansiunaamiseen saakka. Missään vaiheessa tässä ohjelmassa ei edellytetä parannuksen tekoa synneistä, uudestisyntymistä ja uskoa Jeesukseen henkilökohtaisena Vapahtaja tai Pyhän Hengen sinettiä, järjestelmälle riittää jäsenyys ja jäsenmaksu.

Tämä vauvojen kastaminen ja sitä kautta kirkkoon liittyminen ja kokonaisten kansakuntien koko siihen valhe”pelastukseen” turruttaminen on niin valtavan surullista. Itselläkin oli aikanaan valtava ihmettelyn paikka, olenko menossa taivaaseen vai helvettiin täältä, kun sydämessä oli rauhaton olo, mutta sitten kuitenkin kirkon opetuksen mukaan kasteessa oli tultu Jumalan lapseksi. Nykyään itsellä sitten taas kuoleman jälkeinen aika ei pahemmin pelota vaan enemmin tietää että se on ihanaa (vaikkei sitä vielä olekaan saavuttanut ja uskoville vaikeat ajat ovat vielä edessäpäin eikä voi kuin rukoilla että saisi uskonsa säilyttää). Kirkkoon en ole enää kuulunut kuuteen vuoteen. Uskovien yhteys, seurakuntayhteys ja Kristuksen ruumiiseen kuuluminen on jotain aivan muuta kuin rekisteröityihin yhdistyksiin ja kirkkokuntalaitoksiin kuulumista.

Luin tuossa hiljan, että Lutherkin vastusti lapsikastetta, tämä oli ihan mielenkiintoista:

”Ilman henkilökohtaista uskoa ei ketään tulisi kastaa. Jos emme voi olla varmoja, ovatko pienet lapset itse uskovia ja onko heillä itsellään uskoa, on neuvoni ja arvioni, että on parempi antaa kasteen odottaa, ja vielä parempi pidättäytyä kastamasta enää lapsia, ettemme sellaisilla hullutuksilla ja tempuilla tee pilaa tai suututa siunattua kaikkivaltiasta Jumalaa.” (Luther, lainaus T.E. Watsonin kirjasta Baptism not for Infants (Walter, 1962, itse otin tämän lainauksen lainauksen kirjasta Pawson, D. Terve kristityn syntymä.)

Uskoontuloni jälkeen lykkäsin pitkään ajatusta upotuskasteesta, en edes halunnut kuulla siitä mitään opetusta, koska ajatuksissani luulin, että jos menee upotuskasteelle, niin sitten siinä samalla on pakko liittyä helluntai- tai vapaakirkkoon (tunsin hengellisen ”järjestökentän” hyvin huonosti, mikä ei ole ihme kun koko kenttä on niin sillisalaatti). Sitten kun myöhemmin sainkin kuulla, että kuka tahansa uskova voi kastaa toisen uskovan ja missä tahansa vaan, eikä mihinkään tarvitse liittyä, niin tämä olikin aivan mullistava uutinen. Koin heti hengessäni kehotusta ja halua tulla kastetuksi Jeesuksen nimeen. Niinpä minut sitten kastettiinkin huomaamattomasti eräässä uimahallissa muiden hallissa olijoiden vetäessä kroolia viereisellä kaistalla.

Ajattelen, että monilla muillakin voi olla tuskaa kasteasian kohdalla nimenomaan siinä, että missä ja koska ja kuinka kaste voisi tapahtua ilman että siitä tulisi valtava numero. Uskon ja tiedän, etten ole ollenkaan ainoa lapsikasteen saanut uskovainen, jota Jumala kehottaa upotuskasteelle Raamatun esimerkin mukaan. En halua lähteä tässä nyt mitenkään opettamaan tätä asiaa sen enempää, minun tekee vain mieli kertoa näitä käytännön asioita siitä, että kastetuksi tuleminen on todellakin hyvin mahdollista lähes missä tahansa joessa tai järvessä tai altaassa ja kun vain lähtee kyselemään niin kyllä löytyy uskovia, jotka voivat toisen kasteen hautaan upottaa. ”Anna kastaa itsesi” (Apt. 22:16), on mielestäni hyvin aktiivinen kehotus, joka edellyttää aktiivista otetta siltä, joka kastetaan, eli hänen siis täytyy haluta tätä asiaa.

Hengen maailma on ihmeellinen. Emme tiedä mitä kaikkea siellä tapahtuu emmekä tiedä millaisissa uskonnollisuuden rokotuksissakin olemme sidottuja esim. niin kauan kuin olemme ajatuksissamme edes jossain määrin kiinni lapsikasteen napanuorassa. Tällaiset uskonnollisuuden lonkerot seuraavat sukupolvelta sukupolvelle satoja vuosia, jos kukaan ei katkaise niitä ja toimi toisin kuin edellinen sukupolvi. Kukaan nykypäivän ihminen ei varmaan keksisi esim. vaikka virpomista, mutta kun sellaista on tehty vuosisatoja(?) niin sellaista ja niin montaa muuta vanhaa traditiota pidetään yllä vaikka voitaisiin keksiä ihan uusiakin juttuja tai vielä parempi: ottaa alkuseurakunnan tavat oikeasti ja konkreettisesti käytäntöön. Lapsikastetraditiota on vaikea katkaista, koska siihen liitetään niin paljon taikauskoa (lapsi joutuu helvettiin jos ei ole kastettu). Kuitenkin juuri tämä asia on mielestäni tosiaankin perustaltaan pahin tässä kristinuskonnon rokotusohjelmassa, joka estää valtavia määriä ihmisiä näkemästä kuinka hekin ovat syntisiä ja uskoontulon tarpeessa.

Tekomunien ja -kanojen viikko

Viime viikolla kun menin paikalliseen markettiin ostamaan tehosekoitinta niin huomasin, että yhtäkkiä ”koko maailma” olikin innostunut kanoista ja tipuista ja munista! Lähes missä tahansa kaupassa kun kulkee, niin jotakin kanoihin liittyvää pursuaa hyllyistä. Ja kortit ovat täynnä tipuja ja munia. Itsestä tuntui suorastaan oudolta, kun yhtäkkiä kanat ovatkin tosi in. Normaalisti näen jotain kanoihin liittyvää silloin tällöin, mutta nyt niitä on joka puolella. Pääsiäiskanat ja munat ovat hyökänneet kaikkialle.

Näin kun on ihan aito kananystävä, niin tuntuu ihan naurettavalta tämä pääsiäistipuinvaasio. Feikkikanaa ja feikkitipua. Pari viikkoa sitten kun sai olla pitelemässä ihan oikeaa sirkuttavaa tipua kädessään, niin tosiaan tuntuvat aivan pöljiltä nämä keinotiput. Niin pöljiltä että tietää, ettei sellaisia kukaan pääsiäistä kauempaa jaksakaan katsella. Kun pääsiäinen on ohi, niin keinotiput lentävät tiehensä, niihin kyllästyy, kun eivät ole aitoja. Suklaamuniinkin kyllästyy.

Sitten kun alkaa miettiä että mistä nämä kanat ja puputkin nyt yhtäkkiä tosiaan ovat katukuvaan tulleet, niin ollaankin taas hyvien kysymysten äärellä. Miten nämä liittyvät pääsiäiseen? Eivät yhtään mitenkään. Munat ovat monissa pakanauskonnoissa hedelmällisyyden symboli. Kania taas on yleisesti pidetty kaikkein vilkkaimmin lisääntyvänä eläimenä. Kumpikin on pakanakulttuurien ”hedelmällisyysriitteistä” peräisin, siis symboleina. Kumpikaan ei millään lailla liity pääsiäiseen ellei sitten pääsiäistä vietetä alkavan kevään ja hedelmällisyyden puhkeamisen pakanallisena juhlana, mutta sitten siihen ei taas pitäisi sekoittaa mitään kristillistä sisältöä. Nämä pupuKristusgolgatasuklaamunatyhjähautamämmikoktailit ovat aivan järkyttäviä.

Tämä aika siis jotenkin tympäisee minua suuresti. Monet ihmiset innostuvat hetkellisesti kanoista samoin kuin pukeutuvat hetkeksi uskonnollisuuden viittaan ja heti kun on pääsiäisen jälkeinen tiistai, niin sitten laitetaan kanakoristeet sivuun ja Jeesus unohtuu totaalisesti ylösnousseena kaukaiseen taivaaseensa. Itsekin odotan oikeastaan pääsiäisen jälkeistä tiistaita, kun tosiaan pääsiäiseen liittyvä uskonnollisuuden ilmapiiri on mielestäni tosi kamalaa. Se on yhtä vähän aitoa, kuin kanakoristeet ovat aitoja kanoja. Elämä puuttuu kokonaan, on vain kuoret, ”näköisversio” ja pikkuisen sinnepäin. Tuntuu ihan naurettavalta, että ”koko maailma” pysähtyy viettämään muka Jeesuksen ristiinnaulitsemisen ja ylösnousemuksen juhlaa, kun sitten kuitenkin pääsiäisen jälkeisenä tiistaina asialla ei enää näytä olevan yhtään mitään merkitystä.

Itse jotenkin ajattelen, ettei uskovien tarvitsisi ollenkaan mitenkään erikseen viettää pääsiäistä. Pääsiäinenhän on juhla jota vietettiin vanhan liiton aikana sen muistoksi kun israelilaiset vapautuivat Egyptin orjuudesta. Tuona Egyptistä lähdön iltana Jumala käski joka perhettä teurastamaan vuoden vanhan uroslampaan/vuohen ja sen veri piti sivellä ulko-oven ovenkarmeihin. Yön aikana enkelit surmasivat egyptiläisten perheiden esikoiset, mutta säästivät ne israelilaiset, joiden ovessa oli verimerkki. Israelilaiset olisivat jo aiemmin yrittäneet lähteä Egyptistä, mutta vasta tämän jälkeen faarao suostui heidän lähtöönsä ja he pääsivät matkalle luvattuun maahan. Tästä siis sana pääsiäinen eli ”pois pääseminen”.

Vanhan testamentin tapahtumat ovat esikuvaa Jeesuksesta ja tämä pääsiäisen tapahtuma oli esikuvaa siitä mitä tuli tiettynä pääsiäisenä n. 1500 vuotta myöhemmin (joku paremmin raamattua tunteva osaa sanoa tarkan ajan). Silloin täyttyi tämä pääsiäisuroslampaan esikuva eli Jeesus itse uhrattiin pääsiäisenä (tai siis päivää ennen, samana hetkenä kuin aikanaan israelilaiset olivat teurastaneet omat "kuolemalta pelastavat karitsansa"). Jeesuksen veri "ihmisen ovenkarmeissa” on merkki, joka pelastaa iankaikkiselta kuolemalta eli helvetiltä. Egypti kuvaa synnin maailmaa ja Egyptistä poislähtö matkalle lähtöä taivastielle ja seuraamaan Jumalaa elämän valinnoissa. Kaikki täyttyi täsmälleen esikuvan mukaisesti. Jeesus sanoi ristillä ”se on täytetty” ja antoi henkensä.

Ensimmäiseen pääsiäiseen ja sanoisinko ”viimeiseen pääsiäiseen” eli siihen kun Jeesus uhrattiin meidän syntiemme tähden liittyy tosiaan valtavan paljon esikuvallisuutta ja opetusta ja mielenkiintoisia asioita, joita en ollenkaan edes osaa yksityiskohtaisesti kertoakaan. Tarkemmin raamattua osaavat voisivat selittää lisäksi, koska tämä asia tarkallaan ottaen tapahtui, nykypääsiäinenhän vaihtelee koko ajan, ettei siitä ota mitään selvää. Toisekseen monet opettavat, että Jeesus ristiinnaulittiin torstaina ja nousi ylös sunnuntaina (eli oikeasti kolmantena päivänä eikä toisena, lapsena jo olin häiriintynyt että eihän se sunnuntai perjantaista mikään kolmas päivä ole vaan toinen..). (Raamatussa tosiaan lukee että ”Ihmisen Poika on oleva maan povessa kolme päivää ja kolme yötä” (Matt. 12:40) eli ristiinnaulitsemisen on täytynyt olla torstai, kun ylösnousemuspäivä on viikon ensimmäinen päivä eli sunnuntai.) Tähän nykypääsiäiseen liittyy siis todella paljon kanojen ja pupujen lisäksi kaikennäköistä, mikä ei ollenkaan ole Raamatusta vaan tämmöisiä perinnäissääntöjä. Käsitän että Jeesus itsekin kehotti muistamaan kuolemaansa nimenomaan leivän ja viinin nauttimisen eli ehtoollisen yhteydessä eikä pääsiäisenviettona. (=”niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee”) (ympäri vuoden koska vain ja missä vain).

En muista koskaan kuulleeni, että joku olisi tullut uskoon pääsiäisaikana järjestetyissä passioissa, konserteissa tai ristisaatoissa tai että joku olisi sanonut kuinka pääsiäisen sanoma pysähdytti minut ja halusin kuulla lisää. Hyvä tietysti jos näin on tapahtunut, mutta silti en voi mitään sille ajatukselleni, että enempi pääsiäisenä ihmisillä menee päälle uskonnollisuusvaihde, kuin aito synnintunto ja pohdinta siitä onko menossa taivaaseen vai helvettiin. Sitä vain on niin kovasti opetettu että pitkänäperjantaina pitää olla hiljaa tai Jumala ei tykkää, tai muuta vastaavaa uskonnollista käyttäytymistä. Toisaalta sitten taas kuitenkin Jumalanpelkokin on hyvästä ja voi viedä hyvinkin oikeaan suuntaan, onhan asenteessa kuitenkin oikeankin suuntaista, jos käytös nousee aidosta halusta kunnioittaa Jumalaa. Onhan sitä itsekin aikanaan monta hiljaista pitkäperjantaita viettänyt ihan aidossa Jumalanpelossa. Nyt on vaan ihanaa kun saa tietää, että Jeesus oikeasti kuoli minunkin takiani ja ilo siitä on ympäri vuoden.

Koitan nyt sitten taas lusia läpi tämänkin pääsiäisajan ja toivottavasti sinä aikana tulisi jotain oikeasti puhuttelevaakin, mikä jäisi myös elämään. Eiväthän ne sen huonompia päiviä ole jos eivät parempiakaan. Lomapäiviä kumminkin :) Ja mämmiä en ole vielä tänä vuonna syönytkään, se asia pitää korjata pikimmiten!

Lumikenkää ja leipomusta

Vain muutamia blogitekstejä aikaisemmin voivottelin täällä kuinka ei tule liikuttua juuri ollenkaan ja kuinka en ikinä innostu tekemään keittiössä mitään. Tänään olen tehnyt molempia! Ihmeellistä.

Olin tänään puoli päivää töissä. Työpäivään kuului liikuntapäivään osallistuminen. Oli vähän luentoa liikunnasta ja sitten lumikenkäilyä. Lumikengät muistuttivat minusta vähän kanan jalkoja (hyvin vähän, mutta kun elämä on mennyt kovin kanaiseksi niin sitten näkee kanoja kaikkialla..) Kiipesin lumikengillä laskettelurinteen reunaa ylös ja alas.

Illalla reilu kanalasta saatu munamäärä inspiroi minua käyttämään patalappuja ensimmäistä kertaa. Tein kääretortun eli pitkästä pitkästä aikaa oli uuni päällä. On jännä, että leivontaan suhtautuu ihan erilailla kuin ruuanlaittoon. Leivonta ei ole koskaan ollut minulle niin vastahakoista ja ahdistavaa kuin ruuanlaitto. Jotenkin ne ovat eri kategoriassa, kun toinen on periaatteessa päivittäistä ja "pakollista", toinen "harrastusta". En kyllä tästä huolimatta ole juurikaan viitsinyt leipoakaan, mutta se taas johtuu ensisijaisesti siitä, että kun tosiaan ei vain yksin itselleen viitsi leipoa ja olen ollut niin epäsosiaalinen, ettei juuri tuttavia ole kylässä käynyt.


Pidän sekä lumikenkäilyä että kääretorttua pieninä ihmeinä, jotka Jumala on johdattanut ja vaikuttanut minussa tekemään. Muutenkin nyt elän kyllä jotakin erikoista aikaa. Niin kuin näistä kirjoituksistakin huomaa, niin kirjoittelen enempi itsestäni ja vähemmän Raamatusta. Jotenkin on lepotauon aika. Olotilani on käsittämättömän levollinen. Välillä ihmettelen, että onko uskonelämäni mennyt jotenkin aivan pilalle, kun luen Raamattuakin vähemmän. Pohdin, että jos minusta on tullut nukkuva kristitty, joka miettii vain maallisia (tänään kävin katselemassa kaihoten persialaisia mattoja!). Sellaistahan tämä nyt tuppaa vähän olemaan, eikä se ole niin kivaakaan. Mutta sitten taas toisaalta otan tämän vaiheen nyt kuitenkin Jumalalta tulleena lepovaiheena. Ehkä tarvitsen oikeasti nyt aikaa vaikka näihin liikkumisiin ja leipomisiin ym. Jumala tietää ja toivottavasti antaa minulle taas jossain vaiheessa uutta intoa myös Raamattuun. Tai vie oikeaan tasapainoon näissä asioissa. Haluaisin olla kyllä jatkossakin enemmän kiinnostunut Raamatusta kuin ruuanlaitosta. Terveessä tasapainossa.

Tämän hetken tunnelmia ovat:

”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään, virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. Hän virvoittaa minun sieluni./ Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen.”

”Kehoita niitä, jotka nykyisessä maailmanajassa ovat rikkaita, etteivät ylpeilisi eivätkä panisi toivoansa epävarmaan rikkauteen vaan Jumalaan, joka runsaasti antaa meille kaikkea nautittavaksemme”

"Katso, talvi on väistynyt, sateet ovat ohitse, ovat menneet menojaan. Kukkaset ovat puhjenneet maahan, laulun aika on tullut, ja metsäkyyhkysen ääni kuuluu maassamme. Viikunapuu tekee keväthedelmää, viiniköynökset ovat kukassa ja tuoksuavat." (Kork. V. 2:11-13)

Lysofosfaattihappo-lipidi

Jos joku sanoo, että facebookissa kirjoittaminen on pelkkää ajanhukkaa, niin hän on täysin väärässä! :) Sain tänään yllättäen aivan valtavan mielenkiintoista tietoa facebookin kautta. (Olen itse vastustanut facebookkiin menemistä ”viimeiseen asti”, reilu 2 viikkoa sitten annoin periksi ja nyt jo olen tätä mieltä.. Vastustin menemistä mm. yksityisyyden suojan kannalta, mutta sitten ajattelin että mitä hitsiä, olenhan jo täällä blogissa kertonut itsestäni niin valtavan paljon, niin yksi facebookki ei enää tunnu missään.)

Kerroin siis facebookissa käyneeni isossa kanalassa ja saaneeni 30 munaa matkaevääksi. Jotkut kaverit kommentoivat sitä kuka mitenkin. Yksi kommentti oli kuitenkin aivan erilainen kuin muut. Sen lähetti eräs uskova tyyppi, joka on biokemisti. Hän kirjoittikin yllättäen raa’an kananmunan ominaisuuksista. Laitan tähän hänen suoraa lainausta facebook-viestistä:

”Tuore, alle 1 vrk:n kananmuna raakana syötynä sisältää erittäin terveellistä lysofosfaattihappo-lipidiä. Sen saanti olisi tärkeää esim. syövän takia sytostaatti- tai kemoterapiahoidoissa oleville, pahoille tulehduspotilaille kuten AIDSia sairastaville, sekä lapsiripulissa. Se estää nopeasti uusiutuvien suolistosolujen kuoleman. Pitäis vaan saada nopeasti tuoreet kananmunat jossain prosessissa pakkaseen. Esim. jäätelön raaka-aineeksi.”

Kertakaikkiaan! En ole tämmöistäkään tiennyt. Tuoreessa raa’assa kananmunassa noin upeaa ainetta!

Tuttuni jatkoi vielä toisessa facebook-kommentissa:

”Tsekkaa firma rxbio.com. Ne ovat patentoineet LPA:n synteettisen analogin, joka vaikuttaa LPA2-reseptorin kautta. Se on AINOA tunnettu aine, joka suojaa koe-eläimet hengissä säteilyltä, vaikka annetaan vasta 3-6 tuntia tappavan säteilyannoksen jälkeen. Eli ydinsodan aikaan tai likaisen pommin jälkeen kanalanomistajat ovat onnellisia lattian alla bunkkerissa. Jos muistavat syödä ne tuoreina alle 1vrk ja kuumentamatta pitkään. Ja ilman salmonellaa mielellään.”

Ajatella. Kyllä joka päivä voi oppia uutta. Ensi kesänä pitää kyllä ehdottomasti tehdäkin munajuomat aina kyseisen päivän munista eikä muutaman päivän vanhoista. Jos vaikka lysofosfaattihappo-lipidi olis hyvä jotenkin muulloinkin kuin säteilytilanteessa.