Joulupukin maa

Suora lainaus viimeisimmästä Suomen Kuvalehdestä (29/2010): ”Jos Jumala yhtäkkiä hajottaisi näppäimistönsä ja tuhoaisi vahingossa Suomen, niin huomaisiko kukaan? Jos, niin miksi? Jokaisen meistä pitäisi pystyä vastaamaan siihen, miksi maani on olemassa, mikä on meidän erityislahjamme, meidän tarkoituksemme?”

Mm. näillä kysymyksillä suomalaisia herättelee tunnettu maabrändikonsultti, brittiläinen Simon Anholt, joka on ollut konsultoimassa myös Suomessa ulkoministerin asettamaa maabrändivaltuuskuntaa. Valtuuskunnan on tarkoitus loppuvuodesta julkaista loppuraporttinsa Suomen identiteetistä ja toimenpiteistä Suomi-brändin kehittämiksi. Tavoitteena on kansainvälisen kilpailukyvyn parantaminen.

En tiedä, kuinka vakavasti pitäisi ottaa henkilö, joka uskoo, että Jumala hallitsee maailmaa hajoamistilassa olevan näppäimistön kautta ja kömmähdysten seurauksena tuhoaa kansakuntia. Kuitataan nyt tämä kuitenkin retorisena Jumalaa tuntemattoman henkilön keskustelunavauksena ja siirrytään suoraan varsinaiseen kysymykseen mitä Anholt ajaa takaa. Mikä on Suomen erityislahja ja tarkoitus?

Suomalaisen on äkkiseltään itsensä vaikea ajatella tällaista asiaa ja siksi tarvitaan ulkopuolista silmää. Anholt näkee suomalaisuuden erityispiirteinä mm. sisun, joka ei ole hänestä ollenkaan myytti vaan totta, tosin kantaen myös kääntöpuoltaan eri jääräpäisyyttä. Suomalaiset myös pitävät lupauksensa ja ovat aktiivisia. ”Olennaisinta suomalaisuudessa ovat siis hiljaisuus, teot ja toiminta. Ja kun keitokseen lisätään jääräpäisyys, tuo suomalaisten ”typerä ylpeys”, yhdistelmästä tulee hyvin voimakas. Anholt muotoilee tämän iskulauseeksi: ”Jos haluat, että jotain tapahtuu, hanki suomalainen. Jos kokouksessa ei tule tulosta, jonkun pitäisi nousta ylös ja kysyä, onko täällä suomalaisia paikalla. He saavat asioita tehdyksi, ja se on kiinnostavaa. Ei puhetta vaan äksöniä.””

Huolimatta siitä, että Anholtin Jumala istuu hajoavan näppäimistön takana, nämä analysoinnit kuulostavat hyvin mielenkiintoisilta. Johtunee siitä, että Anholt on uransa aikana ehtinyt konsultoida jo viittäkymmentä maata, niin kyllä siinä oppii sitten jo äkkiä tietyt kansallispiirteetkin erottamaan. Tietenkään tuossa ei edes pitäisi olla mitään käsittämätöntä uutta, mutta suomalainen vaan taitaa tarvita aina sen ulkopuolisen sanomaan jotain positiivista itsestään. Maabrändäyksen päämäärä on kuitenkin se, mitä muut ajattelevat Suomesta. Tässä Anholt kehottaa pohtimaan, mitä Suomi voisi tehdä ulkomaiden, ulkomaalaisten, inhimillisyyden ja maapallon puolesta.

Kauneinta ja ihaninta, mitä Suomi voisi koskaan tehdä ulkomaiden kansalaisten hyväksi, olisi Jeesuksesta kertominen. Ilosanoman vieminen kaikkeen maailmaan. Tätä on toki paljon tapahtunutkin vuosien saatossa. Suomesta on varmastikin lähtenyt lähetystyöntekijöitä muihin maihin eniten suhteessa väkilukuun. Jumala tietää hyvin suomalaisten luonteenlaadun ja kun sisulle ja äksönille saadaan oikea osoite, Jeesuksen takia, ja kun hän saa murtaa jääräpäisyyden ”typerän ylpeyden” sen alta paljastuu nöyryys, joka antaa kunnian Jumalalle ja homma pelittää. Mitään muuta oikeasti merkittävää meillä ei koskaan tule olemaan tarjota maailmalle (Anholtkin sanoo, että jos joku toinen Pohjoismaa menestyy, hyöty siitä valuu Ruotsille, koska se on tunnetuin Pohjoismaa), mutta ilosanoman rinnalla kaikki muu on täysin turhaa. Jeesus ei ole tuote, Hän on Persoona eikä koskaan saisi yrittää millään lailla rahastaa Jumalan kustannuksella. Asian kääntöpuoli on kuitenkin se, että Jumala pitää huolen ja maksaa palkan niille, jotka ovat hänen elopelloillaan hommissa. Jos hallitusohjelmassa olisi ykköstavoitteena ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.” (Mark. 16:15), muita kohtia ei siellä välttämättä tarvittaisikaan. Onhan meillä Jeesuksen lupaus: ”Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä (maalliset asiat) teille annetaan.”

Jumala on ollut Suomea kohtaan ihmeellinen. Täällä on varmastikin ollut herätyksiä vuosisatojen varrella enemmän kuin missään muualla. Nykyään tämä tieto on parhaiten enää näkyvissä vanhojen herätysliikkeiden nimissä, joita on niin paljon, ettei niitä kaikkia muistakaan. Lähetystyöntekijöitä tietysti lähtee ulkomaille näinäkin päivinä, mutta jos Herra suo, niin tulevaisuudessa paljon enemmän. Jumala on koko ajan kasvattamassa erikoista nuorta polvea, jolle Jumalan palveleminen on ollut elämän päätarkoitus hyvin nuoresta pitäen.

Kananmunapuolelta löytyy hyvää ja varoittavaakin esimerkkiä vielä tähän aiheeseen. Suomen valtti kananmunaviennissä on ollut puhtaus, salmonellavapaus. Monissa muissa maissa munissa on salmonellaa, kotimaiset ovat olleet puhtaita. Viime vuonna tosin Suomessakin ilmeni salmonellaepisodi, rehutehtaan saastunta saastutti kanoja ja satoja tuhansia kanoja tapettiin, jotta puhtaus voitiin taas taata. Tilanne oli raju niille, joille tapaus tuli oman kanalan kohdalle. Kukaan kanalanomistaja ei voinut mitenkään suojautua, kun salmonella oli tehdasrehussa. Kanojen tuhoamisen ja äärimmäisten desinfiointien kautta puhtaaseen tilaan on taas päästy ja kanamäärät alkavat olla palautumassa normaaleiksi.

Jotta Suomesta voitaisiin viedä maailmalle myös puhdasta sanomaa Jeesuksesta eikä mitään kummallista opillista sekasotkua tai jonkun väärän hengen saastuttamaa, suomalaisen tulisi rukoilla erityistä puhtautta hengelliseen kenttään ja pyrkiä varomaan erityisesti ulkomailta tulevia, esim. institutionaalisen ekumenian nimissä tapahtuvia saastuntoja ja lisäksi väärässä hengessä olevia ”karismaattisia” opettajia. Suomi on vieläkin poikkeuksellisen puhdas maa katolisen opin ja hengen vaikutuksista ja tämä pitäisi pyrkiä säilyttämään, koska puhtaus tässä asiassa on yksi Suomen tärkeimpiä hengellisiä valttikortteja. Toki institutionaalisen ekumenian vaikutuksia on jo nyt Suomessakin vaikuttamassa, ollut jo pitkään, mutta koko Suomen hengellisen kentän tulevaisuus riippuu siitä, mihin suuntaan tuo vaikutus menee ja annetaanko esim. katolisen oppijärjestelmän hyväksyville enemmän vai vähemmän tilaa. Katolisuuden myötä hyväksyttäväksi vaadittava mm. paaviuden tunnustaminen ja Marian rukoileminen plus monet muut täysin Raamatunvastaiset asiat vievät jalansijaa saadessaan hengellisen kentän lopullisen tuhon tielle. Rakkauden ja suvaitsevaisuuden nimissä vaaditaan ties mitä, ja totuus eli Jeesuksen auktoriteetti ja Raamatun kivijalka saadaan laittaa syrjään kirkkokuntaoppien sekamelskassa. Homma menee (ja on mennyt) keskusteluiksi, mietitään mikä kirkkokunta voi hyväksyä minkäkin kirkkokunnan mitäkin oppeja, palkan ja kokouspalkkioiden takia paikalla olevat henkilöt pohtivat asioita seminaarista ja kokouksesta toiseen koko kaiken ollessa täydellisen turhaa, yksikään sielu ei pelastu, sairas parane tai nälkäinen saa ruokaa.

Jeesus tiesi, että hänen sanojaan tulisi kuulemaan myös suomalaisia ja sanoi ”menkää ja saarnatkaa”, ei puhetta vaan äksöniä. Mikään ei voisi olla kauniimpi maabrändi kuin Suomi Finland – Ilosanoman Maa – The Land of the Gospel. Ikiaikaisen peruskallion maa – Maa Kristuskalliolla. Tuhansien järvien maa – Elämän vettä janoisille. Ei joulupukin maa, vaan lahjana maailmalle sanoma ”Teille on Syntynyt Vapahtaja”. Connecting people – Että he yhtä olisivat Jeesuksessa.

Jeesus ei ole mikään sisu, sauna ja salmiakki –juttu. Hän kuuluu koko maailmalle. Mutta erityisesti suomalaiset voisivat olla tätä jutskaa kertomassa – vaikka sitten huipputeknologiaa apuna käyttäen. Kun ollaan niin jääräpäisen sisukkaitakin. Vaan mitä pitää tapahtua, ennen kuin suomalaiset voivat ottaa vastaan Jumalan ajatuksia, suunnata antennit Herraan? Jumalan täytyy tulla todeksi ja rakkaaksi meille. Vahingossa Jumalan näppäimistöt eivät hajoile, mutta niitä joita Herra rakastaa, hän myös kurittaa. Jumalan voi täytyä vähän rajummalla tavalla herättää tämä kansa. Herätys tyylillä millä hyvänsä on valtavaa rakkautta Jumalalta juuri meitä jääräpäitä kohtaan.

Kuule Israel

”Munamankelini” rungossa on tämmöinen ”logo”. Tunturi jäljittelee Suomen vaakunan leijonaa. Puuttuu vain käyrä sapeli alta ja 9 tähteä. Kaikki tietävät, että on kyse Suomen vaakunan leijonasta. Leijonan varpaat näyttävät kyllä ihmeen paljon kanan varpailta!

Harva taitaa kuitenkaan tietää, että Jerusalemilla on myös vähän samantyyppinen leijonavaakuna: http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Jerusalem-coat-of-arms.svg

Jerusalemin vaakunan leijona on Juudan leijona. Juudan sukukunnan merkiksi tuli leijona Jaakobin eli Israelin siunatessaan poikansa ennen kuolemaansa. Yhdelle kahdestatoista pojastaan, Juudalle, hän sanoi: ”Juuda on nuori leijona” (1. Moos. 49:9). Kun Israelilaiset heimot, Juudan sukukunta yhtenä, tulivat Egyptistä luvattuun maahan, Juudan sukukunta asettui siihen kohtaan maata, jossa Jerusalem sijaitsee. Muut heimot asettuivat heille osoitettuihin paikkoihin.

Israelin kansan historia on valtavan dramaattista ja vanhan testamentin kirjat siitä yksityiskohtaisesti kertovat. Yksi traagisimpia asioita on pakkosiirtolaisuuteen joutuminen. Jumala varoitti kansaansa epäjumalien palvomisesta ”miljoona kertaa”, mutta aina sitä vain tapahtui, eivätkä israelilaiset pysyneet uskollisina Herralle. Lopulta heidän syntinsä mitta oli tullut täyteen ja Jumala salli, että kansa joutui pakkosiirtolaisuuteen toiseen maahan Jerusalemin jäädessä vihollisen tuhottavaksi. Pakkosiirtolaisuus tapahtui kuitenkin tavallaan kahdessa vaiheessa. Jo aiemmin Israelin kansa oli jakaantunut kahtia, oli kaksi kuningasta ja kaksi valtiota, pohjoinen Israeliksi kutsuttu, joka muodostui 10 heimosta ja eteläinen Juuda, joka muodostui kahdesta heimosta. Pohjoisen Israelin kuningasten epäjumalanpalvelus on todella törkeää ja v. 721 eKr tuon ajan mahtikansa assurialaiset valloittivat heidät ja veivät heidät omasta maastaan Assuriaan. ”He hylkäsivät Herran, Jumalansa, kaikki käskyt. Ja niin Herra viimein poisti Israelin kasvojensa edestä, niin kuin hän oli puhunut kaikkien palvelijainsa, profeettain kautta. Ja Israel vietiin pois maastansa pakkosiirtolaisuuteen Assuriin, jossa he ovat tänäkin päivänä.” (2. Aik. 17:16,23)

Juudan heimon keskuudessa epäjumalanpalvelusta oli vähemmän, mutta heidänkin syntiensä mitta tuli täyteen ja tuokin kansanosa joutui pakkosiirtolaisuuteen, kuitenkin vain määräajaksi, 70 vuodeksi. 587 eKr babylonialaiset olivat suuri kansa, jonka Jumala salli valloittaa Juudan ja viedä heidät pois maastaan. Kuitenkin tosiaan 70 vuotta myöhemmin Persian kuningas Koores antoi käskyn juutalaisille palata omaan maahansa ja rakentaa uudelleen hävitetty Jerusalem ja sen temppeli.

Juudalaiset eli juutalaiset palasivat maahansa. Myöhemmin kansan keskuudessa syntyi Messias, Voideltu, Juudan leijona, Jeesus. "Älä itke; katso, jalopeura Juudan sukukunnasta, Daavidin juurivesa, on voittanut” (Ilm. 5:5) Jumalan erityisen mielenkiinnon kohteena on kuitenkin ollut koko Israel, ei vain Juudan sukukunta. Mitä tapahtui 10 muulle sukukunnalle, jotka jäivät Assuriaan? Sitä ei Raamattu kerro.

Viime aikoina on saanut lukea mielenkiintoisia esityksiä siitä, missä nykyisistä kansoista kadonneiden Israelin heimon jälkeläisiä voisi olla. Yksi esitys on ollut suomensukuiset kansat. Kaikki tietävät että ollaan kotoisin sieltä kuuluisasta Volgan mutkasta, mutta kuinka sinne oikein päädyttiin? Muinainen Assuria ei olisi kovin kaukana Volgan mutkasta. Kielitieteilijöiden mukaan suomen ja heprean kielissä on tuhansia samanjuurisia sanoja. Assurialaisten tarina maailman synnystä on kuulemma samantyylinen munatarina, kun mitä on Kalevalassa. Muitakin perusteluja on esitetty. Dna-tutkimuksia tehdään asiasta.

Jos jotakin suomalaisissa on poikkeuksellista, niin se on siteet Israelin maahan. Ei poliittisen Israelin toimiin, vaan Israelin maahan. Tiedotusvälineistä saa Israelista todella ikävän kuvan. Tiesin uskovia, jotka olivat käyneet Israelissa, mutta itse ajattelin aikanaan, että antaa muiden hypätä siellä, se ei ole minun juttuni. Sitten vain kerran aivan yllättäen koin Jumalan kehotusta lähteä käymään. Ja oi voi ja kappas kummaa, aivan kuin jotakin minusta olisi jäänyt sinne. Niin kuin niin monelle suomalaiselle on käynyt, niin kävi minullekin: Israelista tuli aivan kuin toinen kotimaa. Vaikka olen käynyt siellä vasta kaksi kertaa, kokemukseni sitä maata kohtaan on aivan erilainen kuin mitään muuta ”ulkomaata” kohtaan. Ja tämä kaikki tuli todella yllätyksenä, ei siksi että olisin jotenkin järkeillyt sen niin. Ennemminkin ekalla matkalla ajattelin, että hyvä että tulee nyt tämäkin nähtyä, niin sitten voi matkustaa seuraavaksi muihin maihin. En yhtään ymmärtänyt, miksi minua itketti ensi kerralla kun lentokone nousi Tel Avivista ja näin loittonevan rantaviivan koneen ikkunasta. Matkassa ei tavallaan edes ollut mitään erityisen ihmeellistä. Ja silti kuitenkin oli ollut. Sinne alkoihin haluamaan uudelleen.

Sama homma on käynyt niin monille suomalaisille. Tuhansia käy siellä vuosittain. Aiemmin en ymmärtänyt ollenkaan, nykyään ymmärrän. Israel rakkaus on jotakin aivan muuta ja paljon syvempää, kuin mitä Israelin poliittisen johdon tekemiset ovat. Israelin puolesta rukoileminen on uskoville annettu tehtävä tapahtui maailmassa mitä hyvänsä. Suomalaisten jos kenen pitäisi myös pystyä ymmärtämään jatkuvat ”Mainilan laukaukset”, joilla islamilaiset järjestöt pommittavat Israelia aina säännöllisin väliajoin. Israelista tulee kenties jossain vaiheessa maailman vihatuin valtio, maine on nyt jo huono, mutta tästä huolimatta Israelin siunaaminen ja sen puolesta rukoileminen on annettu meidän tehtäväksi eikä itse pidä lähteä vihaan mukaan. Ja jos vaikka olemmekin vielä samaa kansaa, se olisi jo todella erikoista.

Ihmiskunnan pelastus ei kuitenkaan ole Israelissa eikä Israelin kansaan kuulumisessa vaan Juudan Leijonassa Jeesuksessa. Hän on rauhan kuningas ja ainoa, joka voi tuoda rauhan Israelinkin maaperälle. Juutalaiset niin kuin kaikki muutkin kansat ovat yhtä hukassa ilman Jeesusta. Jeesuksen tuntevia juutalaisia on kyllä, muttei vielä mitenkään kovin paljoa suhteessa kaikista juutalaisista.

Juutalaisia palaa jatkuvasti takaisin Israeliin ympäri maailmaa. Jäämme sitten ihmettelemään tuleeko Jumala palauttamaan sinne takaisin myös kadonneita Israelin heimojen jäseniä. Ainakin juutalaisten Israeliin auttaminen on tärkeää hommaa ja Venäjän juutalaisten keskuudessa suomalaisia tietysti jo toimiikin. Tulevaisuudessa Suomi voikin olla vielä tärkeämpi portti Venäjän juutalaisten Israeliin pääsylle.

Nämä ovat ihmeellisiä asioita ja näitä asioita tutkiessa Raamattu rävähtää konkretiana tähän päivään. Kuka tahansa voi lähteä käymään Gennesaretin järven rannalla. Kuka tahansa voi mennä Jerusalemiin, Nasaretiin tai Betlehemiin (joka on kyllä arabien puolella, aina ei pääse sinne). Itse tykkään jostain syystä kauheasti Öljymäestä. Mutta tärkeitä on tietysti Jeesuksen tunteminen ja Hän on henkensä kautta läsnä ihan samalla tavalla missä tahansapäin maapalloa. Kukaan ei tule yhtään paremmaksi käymällä Israelissa: jos se ei vedä, ei kannata mennä. Rakkaus maahan tulee hengessä ja se on Jumalan antama yliluonnollinen kiintymys, ei siksi että se olisi jotenkin täydellinen turistikohde. Kyllä Malediiveillä on paremmat biitsit, mutta Jerusalem on maailman keskipiste, ihan maantieteellisestikin ja kaikella muulla lailla.

”Kirottu olkoon, joka sinua (Israelia) kiroaa, siunattu, joka sinua siunaa.” (1. Moos. 27:29)

P.S. Kun suomalaisten keskuudessa ihmetellään aina välillä kansallista alemmuudentunnetta, niin Israelin heimojuuria oleminen olisi kyllä hyvä selitys sille. Pakkosiirtolaistausta ja Volgan mutkissa harhailu omasta maasta poisajettuna ja tavallaan Jumalan hylkäämänä antaisi vähintäänkin riittävän selityksen huonolle kansalliselle itsetunnolle.. :)

Niskat nurin

Kanojen menoa kun katsoo, niin näyttäisi siltä, että ne ovat ihan terveitä. Monipuolinen kuopiminen, runsas liikkeellä olo ja nokiskelu, juokseminen, siipien oikominen ja ergonominen orrella nukkuminen varmastikin pitävät kropan kunnossa. Kävellessä pää nykii eestaas siihen malliin, että veri varmasti kiertää niska- ja hartiaseudulla. Tietokoneella ääressä olemista kanat selvästi välttelevät, ehkä juuri huonon ergonomian takia.

Se on sitten vähän toista blogistilla. Miten voikin ihminen olla jatkuvasti niskoista ja hartioista jumissa ja enemmän tai vähemmän tuntuvana. No, kyllä vaan voi. Ja kun jumitukset ovat tulleet, niin niitä on ihmeellisen vaikea saada pois. Hierojalla käynti helpottaa hetkeksi, muttei paranna. Moni liikunta vain pahentaa. Pyöräilyä sanotaan erityisen huonoksi hartiavaivaiselle ja nyt minä sitten olen vain halunnut pyöräillä, se kun on muuten ollut niin hienoa. Kun muuten liikun niin vähän, niin mieluummin sitten kuitenkin välillä menen pyörällä kuin aina autolla.

Se, mikä voisi auttaa olisi ehkä totaalinen tietokoneelta pois olo. Vaan enpä ole vielä tähän päivään mennessä siihen pystynyt. Talvisaikaan työssä ollaan tietysti tietokoneen ääressä liki koko päivä + illalla vapaa-ajalla reilusti lisää. Kesäaikaan olen koneella vähän vähemmän, mutta ei voi mitään, että tulee vaan silloinkin oltua aika paljon. Mieluummin eläisin enemmän reaalisti ja vähemmän virtuaalisesti, mutta tämä nyt sitten on ollut tämmöistä vaihetta. Ja niin on niskat jumissa, kun ei sitten ole tosiaan kotona tietokone-ergonomiakaan lähelläkään fysioterapeuttien suosittelemaa. Italian matkan aikana kun oli reilun viikon koneelta pois, huomasi kyllä, että olotila niskoissa ja lapaluiden välissä helpottui, mutta kiristykset ovat jo ehtineet tulla takaisin moneen kertaan sen jälkeen.

Niska- ja hartiavaivojen synnyn tavallaan ymmärtää ja laillansa sen miten niistä voisi itse vielä kuntoutuakin, mutta ei se vain silti mitenkään itsestään selvää ole. Sitten on tietysti monia muita juttuja itselläkin, mistä ei voi itseänsä parantaa eikä kuntouttaa eikä lääkäritkään pysty auttamaan. Monilla taas on vielä paljon vakavampia ja elämää häiritsevämpiä sairauksia, vaivoja ja kipuja kuin minulla. Hirveän monella on jotakin sairautta, valtavasti elämään rajoittavaa tai siihen paljon vaikuttavaa.

Sitä usein miettii, että kuinka Suomessa niin harvoin kuulee, että Jeesus on parantanut jonkun jostakin. Kuitenkin se on harvinaista, vaikka toisaalta tietysti itse tavallaan kuulee paljon useammin kuin joku muu näistä asioista. Kun kuitenkin sen pitäisi olla ihan normaalia juttua, että Jeesus parantaa. Ja tunnenhan toki ihmisiä jotka ovat parantuneet jostakin, mutta kovin lähelle ei ainakaan vielä ole tullut sitä, että Jeesus olisi parantanut jostain oikein isommasta taudista tai vaivasta. Mitä nyt muistan lähipiiristä kuulleeni, kun on rukoiltu sairaan puolesta on esim. parantumisia kuumeesta, selkävaivoista, päänsärystä ja raskausihottumasta. Toki sitten toisten kautta on kuullut parantumisia syövästäkin ja ties mistä, mutta kuitenkin nämä tapaukset ovat ihmeellisen harvinaisia. Siksi ihmeellisen harvinaisia, että uuden testamentin mukaan parantumisten pitäisi olla ihan peruskamaa: ”Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi.” ”Jos joku teistä sairastaa, kutsukoon tykönsä seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään, voidellen häntä öljyllä Herran nimessä. Ja uskon rukous pelastaa sairaan ja Herra antaa hänen nousta jälleen. ” ”Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras.”

Kyllähän sitä tavallaan tietääkin syitä, miksei parantamisen armolahjaa ole kovin monilla. Uskovat ovat kovin ylpeitä ja elävät enemmän itselleen kuin muille, niin ei vain ole kovinkaan monia sellaisia ”astioita”, joissa voisi olla parantamisen armolahja, koska tämä koituisi tuolle ihmiselle itselleen vahingoksi, jos se vain lisäisi ylpeyttä itsestään. Yksi ihminen kerran kertoikin, että hänellä oli tämä armolahja, mutta hän ylpistyi siitä ja parantumiset loppuivat. Toinen syy on tietysti se, että tällä hetkellä ei ole olemassa noita seurakunnan vanhimpia, joita voisi kutsua rukoilemaan puolestaan. On vielä niin konkreettisella tasolla aivan alkutekijöissään tai aloittamista vaille valmis raamatullisessa seurakuntajärjestyksessä eläminen.

Itse tietysti odottaa että alkaa taas tapahtua sitä, mikä on ihan normaalia Jeesuksen toimintaa: sokeat saavat näkönsä, kuurot kuulonsa, rammat pomppii jne. Ja tämä kaikki osana ihan ”normaalia toimintaa” eikä niin että on erikseen jotakin parantumiskokouksia ja ”parantajia”. Jeesus on parantaja ja terveeksitekemisen armolahjan ei pitäisi olla sen ”kummempi” kuin vaikka profetoimisen tai kielillä puhumisen. (1. Kor. 12) Se, jolla on tämä armolahja, ei ihmisenä ole yhtään mikään. Ihan tavallinen talliainen kuin kuka tahansa muukin. Jumalan Henki on se ihme, Hänen voimansa, ei ”kippo”, jonka kautta Henki mitäkin kulloinkin tekee. Mutta kyllä sitä vaan itsekin on vielä niin onnettomassa tilassa, että tuppaa vaan edelleen ”katsomaan myös ihmiseen”. Itseensä tai muihin – tekemään vertailuja milloin mistäkin. Jumalalla kai kuitenkin löytyy konstit irrottaa tästäkin asiasta enemmän ja enemmän. Ainakin toivoo, että pian jo kaikki armolahjat voisivat olla seurakunnan yhteisessä hyödyssä.

Kerran yhdessä tilaisuudessa koin selvästi, kuinka sain jonkun kosketuksen niskoihini. Ne olivat aivan jumissa ja selvästi yhtäkkiä tuli lämmin olo lapaluiden väliin ja verenkierto elpyi. Joku jumitus poistettiin silloin hetkeksi aivan selvästi, se oli Pyhän Hengen kosketus ilman että kukaan ihminen edes kosketti tai rukoili puolestani, yleisesti oltiin vain rukouksessa silloin. Jumitukset tulivat kuitenkin takaisin joidenkin aikojen jälkeen. Saapas sitten nähdä miten tämäkin asia vielä etenee, meneekö vain jumit pahempaan, otetaanko tietokonetauko tavalla tai toisella jossain vaiheessa, tuleeko apu liikunnasta, relaamisestako kun johtuuhan tää sisäisistä jännityksistäkin, meneekö loppuelämä tällai kuitenkin elinkelpoisessa puolitilassa vai ottaako Jeesus mua niskasta kiinni.

Muniya

Minulla on tuttava, jonka katuosoite oli aikanaan Muniyaa magu. Kun reilu 10 vuotta sitten sain tämän osoitteen, oli se mielestäni hassu: suomalaisellehan se kuulostaa heti joiltain munimiseen liittyvältä. Kyseinen katu sijaitsee Malen kaupungissa, joka on Malediivien pääkaupunki(saari). Malediivit on itsenäinen saarivaltio Intian valtameressä. Valtio koostuu 1190 saaresta, niistä 200 on asuttua ja lisäksi 80 on pelkkiä turismisaaria (paikalliset eivät asu hotellisaarilla, jotka voivat olla hyvin pieniäkin tyyliin ”mökki omassa saaressa”). Maan väkiluku on jotakin 350 – 400 000. Pääkaupunkisaari Male on hyvin tiiviisti asutettu, väkiluku nousee koko ajan ja saaria ei niin helposti valtameressä suurennella, joten tunnelmassa lienee jotakin ”sillit suolassa” -meininkiä.

Matkatoimistojen esitteiden vahtaaminen oli mielipuuhani teini-ikäisenä. Haaveissani olin menossa aina milloin mihinkin. Kauneimmat rantakuvat mitä esitteissä näin olivat aina Malediiveilta. Se jäi semmoiseksi haavemaaksi.

Lukukautena 1999-2000 olin vaihto-oppilaana Englannissa. Kaveripiiriksi muodostui paikan muut vaihto-oppilaat ja yksi heistä oli malediivilainen tyttö. Olin aivan ihastunut kuullessani hänen kotimaansa. Häntäkin ihmetytti se, että joku ylipäänsä tiesi mitään Malediiveista. Muistan sanoneeni hänelle ensimmäisiä tutustumissanoja vaihtaessamme: ”you are from a paradise!” Jotakin vuoden aikana tältä ihmiseltä Malediiveista opinkin. Senkin, että paikallisille se ei todellakaan ole mikään paratiisi.

Tulin uskoon tuon Englannin vuoden aikanani ja tämä malediivilainen oli ensimmäisten joukossa, kelle Jeesuksesta ja uskostani jotain kerroin. Hän harjoitti islamia, niin kuin kaikki malediivilaiset. Vuoden aikana tapasin ihan lyhyesti myös muutaman muun Englannissa opiskelemassa olleen malediivilaisen. Näistä tapaamisista muista lähinnä vain sen, kuinka tunsin itseni jättimäiseksi valkoiseksi valaaksi näiden pienten, tummien ja hentojen malediivilaisten seurassa. (Miehetkin olivat minua selvästi lyhyempiä.)

Uskoontulo toi tietysti mukanaan uudenlaisen kiinnostuksen Malediiveja kohtaan. Ne tiedot, mitkä minulla ovat, kertoisivat siitä, että maassa ei edelleenkään ole ensimmäistäkään Jeesusta tuntevaa paikallista asukasta. Tietenkään en voi olla mitenkään varma, eihän muslimimaassa tällaisia asioita voi välttämättä ollenkaan tuoda julki. Toisekseen malediivilaisia opiskelee paljon ulkomailla, joten onhan joku voinut tulla ulkomailla ollessaan uskoon. Mutta näistä mahdollisuuksista huolimatta käsittäisin, että malediivilaiset on kansa, jossa ei Jeesusta tunneta ja keille evankeliumia ei ole kerrottu. (Monissa ns. muslimimaissa on jonkun verran yleensä aina Jeesukseen uskoviakin, virallinen uskonto ei kerro mitään, ei edes se, että olisi ”kristitty” maa, kysymys on aina yksilöistä ei valtioista.)

Malediivilainen kaverini kävi Suomessakin, lumiukkoja on tehty ja saunassa käyty. Sanoin hänelle vähän leikillänikin vain, että mä tuun Malediiveille sitten häämatkalle. On nyt pikkaisen antanut odottaa itseään tuo häämatka ja tällä menolla Malediivit ovat peittyneet nousevan merenpinnan alle, ennen kuin minä sinne ehdin, mutta tosiaan niin edelleen maa on kyllä mielessä aina silloin tällöin. Näkee sitten mitä suunnitelmia Jumalalla on Malediiveja kohtaan. Joskus tulee mieleen rukoilla ihmisten puolesta siellä. Minua on myös puhutellut merensaarista kertovat Raamatunkohdat:

”Hän itse ei sammu eikä murru, kunnes on saattanut oikeuden maan päälle, ja merensaaret odottavat hänen opetustansa.”

”Veisatkaa Herralle uusi virsi, veisatkaa hänen ylistystänsä hamasta maan äärestä, te merenkulkijat ja meri täysinensä, te merensaaret ja niissä asuvaiset.”

”Lähellä on minun vanhurskauteni, minun autuuteni ilmestyy, minun käsivarteni tuomitsevat kansat; minua odottavat merensaaret ja panevat toivonsa minun käsivarteeni.”

Kun nyt muistin, että malediivien kielessä (dhivehissä) on jotain suomalaisittain munalta kuulostavia sanoja, kysyin näiden merkitystä tältä tuttavaltani. Hän kirjoitti: ”Blogisi nimi kuulostaa hyvin malediivilaiselta. ”Muna” on henkilön nimi, arabialainen nimi, ja se tarkoittaa toivoa tai kaipauksen kohdetta. ”Vai” tarkoittaa tuulta. ”Muniya” on hyvin pienen linnun nimi, en tiedä mikä se on englanniksi. ”kaanaa” tarkoittaa ruokaa.” Tämä oli minusta aivan mainiota. ”Muna vai kana” vapaasti käännettynä ja väännettynä: ”Toivontuuliruokaa” :)

Se on sitten täysin up to God, että päätyykö meikäläinen ikinä minkäänlaisissa matkatarkoitusperissä malediivilaisten atollien maaperälle. Jeesus tulee kuitenkin tavalla tai toisella tulemaan siellä vielä tunnetuksi. Hän on sanonut, ettei tule hakemaan omiaan pois ennen kuin kaikki kansat ovat kuulleet hänestä: ”Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.” Rukoillaan malediivilaisten puolesta.

P.S. Google Maps on kyllä aivan käsittämätön. Taidanpa lähteä tästä virtuaalimatkalle Maleen ja muille saarille.

Kakkublogi

Tämmöistä ihmeellistä tämä sitten on. Eilisten ahdistavien tunnelmien jälkeen tänään oli poikkeuksellisen jaksavainen päivä. Mutta tyhjensin kyllä itseni kaikesta omasta jaksamisesta ja yrittämisestä. Minä en todellakaan jaksa yrittää itse mitään, vain levosta ja täydestä pakottamattomuudesta käsin voin jaksaa yhtään mitään.

Olen ajatellut, että minut on nyt tyhjennetty omavoimaisen tekemisen yrittämisestä, kunpa en enää sortuisi yrityksiin. Elämässäni minut on jo aiemmin tyhjennetty omasta itsestä lähtöisin olevasta ”rakkaudesta”. Minut vedettiin kuiviin kaikesta inhimillisestä rakkaudesta. Se tapahtui yhteydenpidossa ihmiseen, jossa minä rakastin, mutta toinen ei. Kun tätä oli jatkunut 5 vuotta, minussa ei ollut jäljellä enää tippaakaan inhimillistä rakkautta ketään ihmistä kohtaan. Olin aivan tyhjä ja oikeastaan inhosin vain ihmisiä yleisesti ottaen. Olen kuitenkin hyvin onnellinen tuosta tyhjennyksestä. Jos rakastan, tiedän, että se on Jeesuksen rakkautta minussa. Ja koska Jeesus rakastaa, olen minäkin saanut huomata rakkautta monia ihmisiä kohtaan. Jotakin sellaista rakkautta, joka ei vaadi mitään. Siksi, että se on Jumalasta. Omassa itsessäni olen vain kova ja kylmä.

Tyhjennysharjoitukset näyttävät nyt sitten tosiaan jatkuvan tässä oman tekemisen puolella. Omat tekemisvoimavarat alkavat olla myös tyhjennetty. En enää jaksa yrittää tehdä mitään omassa voimassa, muuten olen heti voimattomuuden vallassa. Sitten kun taas tunnustan Herralle ja itselleni ettei minussa ole mitään hyvää, ei mitään voimaa tehdä hyvää kellekään, niin silloin saan levon. Ja sitten Jumala voi antaa voimansa tekemiseen. No, tämä harjoituspuoli on vielä kesken, tullen yrittämään taas jossain vaiheessa ja tullen taas voipumaan. Mutta otan kyllä tämän opetuksen vakavasti. Se voimattomuus, joka tulee omasta hyvien tekojen yrittämisestä (= esim. jos yrittää auttaa toista, vaikkei oikeasti haluaisi) on hyvin todellista. Kirjoitettakoon aikakirjoihin: Tarja Halosen ollessa Suomen tasavallan 11. presidenttinä, hänen 11 presidenttiysvuotenaan ja Mari Kiviniemen ollessa pääministerinä kanablogin kirjoittajan omat voimat loppuivat ja hän ymmärsi, että voidakseen tehdä mitä arkisimpiakin asioita, hän tarvitsee siihen Jumalan voiman. Ilman sitä ei eväkään liikahda.

Seuraavat Raamatunkohdat ovat välttämättömiä käsittää ja palauttaa mieleen, aina kun yhtään meinaa mennä oman yrittämisen puolelle, ahdistus pukkaa, masennus vyöryy ja energia poistuu:

”Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa.”

”Katsokaan taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljoa suurempiarvoiset kuin ne? Ja kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa?”

”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."

”Nuorukaiset väsyvät ja nääntyvät, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat; mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat. ”

”sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.”

”jos joku palvelee, palvelkoon sen voiman mukaan, minkä Jumala antaa, että Jumala tulisi kaikessa kirkastetuksi Jeesuksen Kristuksen kautta.”

Olen yrittänyt palvella omassa voimassa ja Jumala on nyt näyttänyt miten turhaa ja tyhjää sellainen on. Tämä on valtavan helpottava käsittää. En ole aikaisemmin ollenkaan käsittänyt tuota viimeistäkään kohtaa, 1. Piet. 4:11. Ettei todella tarvitse palvella ketään muuta kuin siinä voimassa, joka tulee Jumalalta. Tuo on valtavan sielun levon lähde. Olen todella kiitollinen, että Jumala nyt avaa minulle tätä asiaa, näin selvästi taas uudelleen. Eikö minun todellakaan tarvitse mitään? Yrittää auttaa ketään, jos ei jaksaisi? Käsittämätöntä! Aivan ihanaa. Eräs Jumalan nimi on Voima. En haluaisi, että omavoimaisuuteni olisi enää esteenä Jumalan Voimalle. Etten omalla yrittämiselläni yrittäisi olla jotenkin parempi kuin olen. Minä itse olen laiska välinpitämätön vetelys - se on fakta. Mutta sen käsittäminen ja tunnustaminen antaa levon. Siksi, että Jumala rakastaa juuri tällaisenaan.

(Tällaisesta olen kyllä saanut opetusta jo elämän varrella toki aiemminkin. Joku aika sitten esim. leivoin yhteen juttuun. Pari piirakkaa tein ilolla, sitten iski väsymys, mutta ajattelin että väännän nyt kuitenkin vielä sämpylät, kun olin niin ajatellut etukäteen. Tein ne tosiaan väkisin vääntämällä. Itse tapahtumassa kävi sitten niin, että sämpylöitä ei tarvittu, vain ne piirakat menivät, niistä tykättiinkin, mutta sämpylät oli tehty aivan turhaan – leipäpuolta oli muutenkin riittävästi ja toin pakkopullasämpylät takaisin kotiin. Tämä oli vain hyvä vahvistus itselleni, kuinka tosiaan väkisin vääntäminen on aivan turhaa.)

Tänään minun sielussani oli lepo. Ja siitä levosta syntyi piirakka. Siihen kului 4 munaa.

Vaatimattomat

Kanat ovat siitä ihania, että ne eivät vaadi mitään. Niitä on helppo palvella, kun ne eivät odota ja oleta sitä. Kanat vain kanailevat ja ihmiset sitten vievät niille tarvittavat ruuat ja vedet. On helppo olla niiden kanssa, kun ne eivät ajatuksissaankaan vaadi mitään, tunnelma ei ole painostava, kanojen niin kuin ei muidenkaan eläinten kanssa. Siksi ihmiset varmaan niin pitävätkin eläimistä, niitä on helppo rakastaa, kun ne eivät vaadi sitä.

Meikäläisen sieluparka on taas burnoutin partaalla. Viimekesänä romahdin loppukesästä ja nyt se voi tapahtua jo aikaisemmin. Ymmärrän kyllä kaikkia, jotka ovat loppuun palaneet. Oikeastaan melkein kaipaisin sitä itsekin, minulla on ollut vain lyhyempiä romahduksia, ei sellaista, mistä saisi sairasloman. Ei kuitenkaan ole ihanampaa kuin heittää kaikki harteiltaan ja antaa itselleen luvan olla pieni ja voimaton. Itkuisestikin.

Burnoutkin tuntuu olevan enemmän naisten juttu. ”Heikompien astioiden” on niin vaikea nykyään saada olla heikompia astioita. Toki miehetkin voivat palaa loppuun, mutta silti suurin osa on naisia. Kilttejä naisia, jotka haluavat auttaa toisia, murehtivat isoja asioita eivätkä halua olla muille vaivaksi. Henkistä painetta vain kasaantuu ja kasaantuu pikkuhiljaa eikä ole keinoja päästä siitä eroon. Jossain vaiheessa kapasiteetin raja tulee vastaan ja sitten ei enää jaksa mitään. Kaikki voimat ovat poissa.

Elämäni ahdistavimmat sanat ovat ”täytyy” ja ”pakko”. Ne vievät kaiken elämänilon ja voiman. Kun päässä soi ”pakko” ei jaksa tehdä yhtään mitään. Kaikesta tekemisestä tulee täydellistä pakkopullaa. ”Pakko” on kuin loinen, joka imee energiaa joka hetki. Loinen jättää yleensä jäljelle sen verran, että isäntänsä pysyy juuri ja juuri hengissä, muutenhan se itsekin kuolisi. Jos on burnoutin partaalla, on siunattu asia saada romahtaa kunnolla. Paljon kauheampaa on kituuttaa minimaalisella voimalla sisäisen pakon sanelemana vuodesta toiseen. Kitukasvuisuudessa eivät ilon kukat kuki.

Ihaninta on saada romahtaa pakkojensa alta Jeesuksen syliin. Jeesus ei pakota mihinkään, hänen olemuksessaan, ajatuksissaan ja rakkaudessaan ei ole pakkoa eikä pakkotyötä. ”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."

Kun olen Kristuksessa sydämeni ja sieluni on keveä, vapaa ja levollinen. Pakkojen vyöryessä päälleni kuitenkin meinaan joka kerta nitkahtaa. Varmaankin yritän vielä jotain itse, olla jotenkin hyvä ja yritän auttaa, mutta samassa sitten taas menetän rauhani ja olen taas ahdistuksessa. Tämän asian prosessointi on itsellä vielä kesken, nähtäväksi jää, miten Jeesus minut syvempään rauhaansa johdattaa: mennäänkö burnoutilla vai saanko Hengessä käsittää syvemmin Jeesuksen täydellisen työn kohdalleni ja totaalisesti lakata kaiken yrittämisen, edes auttaa ketään. Minun omat voimani on tyhjennetty.

No, nyt en jaksa kirjoittaakaan enempää, painetta pökkää sen verran kovana päälle. Syöksyn taas tuskissani Kristuskalliolle paiskaamaan murheet ja pakot hänen päällensä. Hänessä on rauha.

Sisältä kaunis

Aina välillä joku kysyy, että miten olen toipunut helmikuussa tehdystä munasarjan endometrioosikystaleikkauksesta. Kiitos kysymästä, kiitos Herralle, oikein hyvin. Vain pienet arvet mahanahassa muistuttavat siitä, että leikkauksessa on joskus oltu. Niin, ja tulihan mulle sitten myös lääkitys, syproteroniasetaattia ja etinyyliestradiolia sisältävät pillerit (tuttavallisemmin e-pillerit), jotka ehkäisevät endometrioosin uudelleen syntymistä. Vaihtoehtoisena ”hoitomuotona” lääkärit puhuivat myös raskaaksi tulemisesta, mikä tosiaan edelleenkin yksinäiselle naimattomalle naiselle esitettynä lääkityksenä saa joskus miettimään, että mistähän muropaketista lääkärinpapereita saa! ;) Kun jopa minä tiedän, ettei raskaus ala reseptillä..

Leikkauksen jälkitarkastukseen olen menossa vasta ensi helmikuussa. Menneen operaation raportin eli epikriisin sain postissa joku aika leikkauksen jälkeen. Sitä olikin hauska lukea, koska koskaan ennen en ole saanut arviota sisuskalujeni tilasta. Tässä lainausta siitä:

”16.2. tehty toimenpide, jossa poistettu oikeasta ovariosta suuri endometriooma. Vatsaontelossa muutoin hyvin siisti tilanne. Vasemman saktouterinisen ligamentin kohta hieman paksumpi ja tästä otettu myös koepala endometrioosia ajatellen. Rakon seutu ja fossa Douglas muutoin täysin normaalit. Toimenpiteen jälkeen todettiin statuksessa vatsaontelossa normaali kohtu ja kauniit munanjohtimet. Vasen ovario täysin normaali, oikeallakin ovarikudosta hyvin jäi jäljelle. Toipuu osastolla normaalisti.”

Jotenkin mua on niin huvittanut tuo ”kauniit munanjohtimet”. Jotakin kaunista sitten minussakin, kun kerran siitä on mustaa valkoisella :). Hauskaa, että lääkärit näkevät ihmisen sisuskaluissa kauneuttakin. Minäkin kyllä tavallaan ymmärrän sen viime syksyn kananavaamisten jälkeen. Ajattelin etukäteen että sisäelimet ovat rumia ja yököttäviä, mutta minustakin niissä oli kauneutta. Jumalan teot ovat kauniita myös siellä, mihin silmä ei normaalisti yllä.

Jumalalle sisäinen kauneus on kaikkein tärkeintä, vielä syvempi kuin sisäelinten kauneus. Siitä Jumala muistuttaa erityisesti naisia. Sisäinen kauneus tulee siitä, miten Jeesus saa muotoa meissä. Kenessäkään ei ole omasta takaa sisäistä kauneutta. ”Pettävä on sulous, kauneus katoavainen; ylistetty se vaimo, joka Herraa pelkää.” (Sn. 31:31), ”Kultarengas sian kärsässä on kaunis nainen älyä vailla” (Snl. 11:22) ”Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista…vaan olkoon se salassa oleva sydämen ihminen, hiljaisan ja rauhaisan hengen katoamattomuudessa; tämä on Jumalan silmissä kallis.” (1. Piet. 3:3-4).

Kaunistautuminen ei tokikaan ole väärin, vaan Jumalan antama asia sekin, muttei se saa hallita elämää: ”niin myös, että naiset ovat säädyllisessä puvussa, kaunistavat itseään kainosti ja siveästi, ei palmikoiduilla hiuksilla, ei kullalla, ei helmillä eikä kallisarvoisilla vaatteilla, vaan hyvillä teoilla, niin kuin sopii naisille, jotka tunnustautuvat jumalaapelkääviksi.” (1. Tim. 2:9-10)

Että olisi Jumalan mielen mukainen nainen, se jää kyllä rukousaiheeksi ja itsensä haluaa vain jättää Herran muokattavaksi. Liian helposti nimittäin saattaa mennä ”lain allekin” näissä asioissa ja pukeutuu vain ”säkkiin” ja ajattelee, ettei sitten ainakaan kaunistaisi itseään liikaa tai olisi kenellekään kiusaukseksi. Kun eihän se homma niinkään mene, ei sekään sisäistä kauneutta lisää. Kaikki sisäinen kauneus on Jumalan työtä ja ulkoinen muuttuu, voi olla erilaisia vaiheitakin. Herra hoitaa jotakuta ja hän huomaa haluavansa joskus meikatakin, joku toinen taas huomaa, että voikin olla ilman meikkiä. ”Kaikki on minulle luvallista, mutta ei kaikki ole hyödyksi; kaikki on minulle luvallista, mutta minä en saa antaa minkään itseäni vallita.” (1. Kor. 6:12) Se on vapautta Herrassa.

Sain joskus profetian, että minusta tulee sananlaskujen 31 mukainen nainen. Olen sitten vain ajatellut, että siinäpähän Herra sulla astiassa vääntämistä riittää. Alkulähtökohta on ainakin ollut kaikissa asioissa täysin päinvastainen, kuin millainen on Snl 31 nainen. Olen suorastaan kammonnut Snl 31 naista, ahdistunut hänestä, tuntenut kuristuvani, ahdistunut Jumalastakin, halunnut repiä koko sivun irti, kun ensi kertoja olen hänestä lukenut. Nykyään suhteeni häneen on jo paljon parempi, mutta tosiaan jos joskus olen hänen kaltaisensa itse,niin se on kyllä sitten täysin Jumalan työ ja Kristus minussa. Jos itse omassa voimassa yritän ottaa hänestä mallia, näännyn heti jo pelkästä ajatuksesta. Siitäkin vain näkee, miten kaukana inhimilliset ajatuksemme ovat Jumalan ajatuksista. ”Minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.” (Room. 7:18-19)

Jätämme itsemme Herran muovattaviksi. Tekihän hän kauniit munanjohtimetkin - pystyy hän siis tekemään meissä muutakin sisäistä kauneutta: ”sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.” (Fil. 2:13)