Tämmöistä ihmeellistä tämä sitten on. Eilisten ahdistavien tunnelmien jälkeen tänään oli poikkeuksellisen jaksavainen päivä. Mutta tyhjensin kyllä itseni kaikesta omasta jaksamisesta ja yrittämisestä. Minä en todellakaan jaksa yrittää itse mitään, vain levosta ja täydestä pakottamattomuudesta käsin voin jaksaa yhtään mitään.
Olen ajatellut, että minut on nyt tyhjennetty omavoimaisen tekemisen yrittämisestä, kunpa en enää sortuisi yrityksiin. Elämässäni minut on jo aiemmin tyhjennetty omasta itsestä lähtöisin olevasta ”rakkaudesta”. Minut vedettiin kuiviin kaikesta inhimillisestä rakkaudesta. Se tapahtui yhteydenpidossa ihmiseen, jossa minä rakastin, mutta toinen ei. Kun tätä oli jatkunut 5 vuotta, minussa ei ollut jäljellä enää tippaakaan inhimillistä rakkautta ketään ihmistä kohtaan. Olin aivan tyhjä ja oikeastaan inhosin vain ihmisiä yleisesti ottaen. Olen kuitenkin hyvin onnellinen tuosta tyhjennyksestä. Jos rakastan, tiedän, että se on Jeesuksen rakkautta minussa. Ja koska Jeesus rakastaa, olen minäkin saanut huomata rakkautta monia ihmisiä kohtaan. Jotakin sellaista rakkautta, joka ei vaadi mitään. Siksi, että se on Jumalasta. Omassa itsessäni olen vain kova ja kylmä.
Tyhjennysharjoitukset näyttävät nyt sitten tosiaan jatkuvan tässä oman tekemisen puolella. Omat tekemisvoimavarat alkavat olla myös tyhjennetty. En enää jaksa yrittää tehdä mitään omassa voimassa, muuten olen heti voimattomuuden vallassa. Sitten kun taas tunnustan Herralle ja itselleni ettei minussa ole mitään hyvää, ei mitään voimaa tehdä hyvää kellekään, niin silloin saan levon. Ja sitten Jumala voi antaa voimansa tekemiseen. No, tämä harjoituspuoli on vielä kesken, tullen yrittämään taas jossain vaiheessa ja tullen taas voipumaan. Mutta otan kyllä tämän opetuksen vakavasti. Se voimattomuus, joka tulee omasta hyvien tekojen yrittämisestä (= esim. jos yrittää auttaa toista, vaikkei oikeasti haluaisi) on hyvin todellista. Kirjoitettakoon aikakirjoihin: Tarja Halosen ollessa Suomen tasavallan 11. presidenttinä, hänen 11 presidenttiysvuotenaan ja Mari Kiviniemen ollessa pääministerinä kanablogin kirjoittajan omat voimat loppuivat ja hän ymmärsi, että voidakseen tehdä mitä arkisimpiakin asioita, hän tarvitsee siihen Jumalan voiman. Ilman sitä ei eväkään liikahda.
Seuraavat Raamatunkohdat ovat välttämättömiä käsittää ja palauttaa mieleen, aina kun yhtään meinaa mennä oman yrittämisen puolelle, ahdistus pukkaa, masennus vyöryy ja energia poistuu:
”Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa.”
”Katsokaan taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljoa suurempiarvoiset kuin ne? Ja kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa?”
”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."
”Nuorukaiset väsyvät ja nääntyvät, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat; mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat. ”
”sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.”
”jos joku palvelee, palvelkoon sen voiman mukaan, minkä Jumala antaa, että Jumala tulisi kaikessa kirkastetuksi Jeesuksen Kristuksen kautta.”
Olen yrittänyt palvella omassa voimassa ja Jumala on nyt näyttänyt miten turhaa ja tyhjää sellainen on. Tämä on valtavan helpottava käsittää. En ole aikaisemmin ollenkaan käsittänyt tuota viimeistäkään kohtaa, 1. Piet. 4:11. Ettei todella tarvitse palvella ketään muuta kuin siinä voimassa, joka tulee Jumalalta. Tuo on valtavan sielun levon lähde. Olen todella kiitollinen, että Jumala nyt avaa minulle tätä asiaa, näin selvästi taas uudelleen. Eikö minun todellakaan tarvitse mitään? Yrittää auttaa ketään, jos ei jaksaisi? Käsittämätöntä! Aivan ihanaa. Eräs Jumalan nimi on Voima. En haluaisi, että omavoimaisuuteni olisi enää esteenä Jumalan Voimalle. Etten omalla yrittämiselläni yrittäisi olla jotenkin parempi kuin olen. Minä itse olen laiska välinpitämätön vetelys - se on fakta. Mutta sen käsittäminen ja tunnustaminen antaa levon. Siksi, että Jumala rakastaa juuri tällaisenaan.
(Tällaisesta olen kyllä saanut opetusta jo elämän varrella toki aiemminkin. Joku aika sitten esim. leivoin yhteen juttuun. Pari piirakkaa tein ilolla, sitten iski väsymys, mutta ajattelin että väännän nyt kuitenkin vielä sämpylät, kun olin niin ajatellut etukäteen. Tein ne tosiaan väkisin vääntämällä. Itse tapahtumassa kävi sitten niin, että sämpylöitä ei tarvittu, vain ne piirakat menivät, niistä tykättiinkin, mutta sämpylät oli tehty aivan turhaan – leipäpuolta oli muutenkin riittävästi ja toin pakkopullasämpylät takaisin kotiin. Tämä oli vain hyvä vahvistus itselleni, kuinka tosiaan väkisin vääntäminen on aivan turhaa.)
Tänään minun sielussani oli lepo. Ja siitä levosta syntyi piirakka. Siihen kului 4 munaa.
