Digikuvien aikana harva valokuva päätyy enää paperiseen muotoon - hääkuvat ovat kuitenkin yleensä poikkeus. Keväällä olleiden sisareni häiden kiitoskorttikuva on hiljan valmistunut ja päätynyt myös maatilalla hetkeksi keittiön pöydällekin poseeraamaan. Kuinka ollakaan, eräästä tapahtumasta järjestäjät teettivät myös paperikuvia ja siellä oli kuva minustakin. Eräänä päivänä kotiin löysin hääkuvan vierestä oman kuvani nojaamasta koristekukon rintaa vasten. Eräs ihminen oli sen yllättäen siihen asetellut.
Jotenkin tuntuu, että viime aikoina minulle on taas tapahtunut jotakin ihmeellisiä asioita Hengen maailmoissa. Jotenkin olen aivan uudella tavalla saanut nojata Jeesukseen, aivan kuin kuvassa kukkoon. On ollut aivan ihania hetkiä, kun on saanut jotakin aivan uutta lepoa ja rauhaa Jeesuksessa. Ei voi ihmisellä olla mitään parempaa, kuin se rauha, minkä Jeesus antaa.
Tullessani uskoon reilu 10 vuotta sitten päätin, että haluan tutustua seuraavaksi Jeesukseen ennen kuin kehenkään muuhun mieheen. Sain tulla Jumalan lapseksi, uskovaksi ja Jeesuksen omaksi, mutta en vain ole voinut mitään sille asialle, että kaikesta valtavasta kiinnostuksesta raamattua ja uskon asioita kohtaan, olen koko ajan ollut jotenkin hyvin vajavaisessa suhteessa Jeesukseen. Hän on ollut tavallaan vieras, kuin harson takana, vaikka onkin ollut tuttu. Minun on ollut helpompi puhua muista asioista, kuin Jeesuksen rakkaudesta, koska en ole sitä jotenkaan voinut kunnolla tuntea. Vaan, nyt, aivan kuin jotain olisi tässäkin asiassa tapahtunut.
Vaikka lupasin Jeesukselle, että haluan tutustua Häneen, ennen kuin muihin miehiin, olen tässä kymmenen vuoden aikana kyllä ollut retkallani milloin mihinkin suuntaan. Olen haikaillut rakkauden kokemuksia ja sitä että joku ihminen täyttäisi rakkauden tarpeeni, oma-arvostuksen puutteeni, yksinäisyyden tunteeni ja ties mitkä muut asiat. Mitään kunnollista suhdetta kehenkään ei kuitenkaan ole ollut ja vaikka se on ollut kauhean kipeää, en voi kuin ihmetellä Jumalan rakkautta ja uskollisuutta minua kohtaan. Siitä, että Hän on rakastanut minua ja halunnut näyttää minulle, että Jeesus on se, joka minun kipuni ja kaipuuni haluaa täyttää – ei kukaan ihminen. Että olen saanut hoitoni haavoihini Jeesukselta, turvan pelkoihini. On tuntunut ihmeellisen hyvältä ja levolliselta, ei tarvitse pelätä, ei yksinäisyyttä eikä hylkäämistäkään. Jeesus ei jätä, nyt käsitän sen. Hän rakastaa minua, nyt tunnen sen. En ole täällä turhaan, nyt uskon sen. Kukaan ihminen, oli sitten kuinka rakkaudellinen uskovainen mies tahansa, ei olisi koskaan voinut hoitaa niitä haavoja ja täyttää niitä tarpeita, olisin vain imenyt toisen kuiviin odotuksillani ja hajonnut itse pettymyksiini.
Olen lukuisia kertoja sanonut Jumalalle, että jos Hän on tarkoittanut minut olemaan elämäni naimaton, haluan sitä olla. Joka kerta näin sanoessani olen aina kuitenkin tavallaan pelännyt, että jos käykin niin ja että jos sitten minulla kuitenkin on kova kipu asiasta, että koen itseni kauhean yksinäiseksi. Nyt muutamia päiviä sitten, jotenkin pystyin tämänkin asian sanomaan jostain uudesta rauhasta käsin. Ei pelosta, vaan levosta käsin. Etten ole yksin, vaan että Jeesus todella on kanssani. Ei kaukana vaan lähellä. Ja että Jeesus välittää minun tunteistani. Enemmän kuin kukaan ihminen voi koskaan tulla välittämään.
Olin häissä viikonloppuna. Häissäkin ja muissa vastaavissa sitä on vuosien varrella niin monta kertaa haikaillut, että kunpa ei tarvitsisi olla yksinäisenä sellaisissa jutuissa, että sais olla avec. Nyt viikonloppuna minulla oli kuitenkin rauha. Minä olin matkassa seuralaisineni. Jeesus oli minun kanssani, minun kipuni oli poissa.
Minä haluaisin saada olla tässä rauhassa pysyvämmin. Minä haluan olla Jeesuksessa. Minä haluaisin katsoa Häneen enkä aaltoihin, niin kuin Pietari, joka alkoi vajota, kun katsoi olosuhteisiin eikä Jeesukseen. Elämässä on myrskyä, mutta Jeesuksessa on rauha. Saa nähdä, miten matka jatkuu, mutta olen saanut nyt kuitenkin kokea pienen hetken nojaten Herrani rintaa vasten. On tämä niin erikoista vaellusta..
