Tänään koko päivän päässäni on soinut laulu:
pyhää ja puhdasta maata.
Katso ja kuuntele hiljaa,
vaikka paljon et ymmärtää saata.
Paina pääsi, maa, jolla seisot on Herran.
Hän itse puhuu ja kuulee,
koskettaa meitä kuin viljaa,
sillä Jumalan pelloilla tuulee.”
Oikeastaan päässäni on soinut vain laulun ensimmäinen rivi, muuta en kunnolla muistanutkaan. Mutta tuo oli jotenkin ihmeellistä: ”riisu kengät, maa, jolla seisot on Herran”. Loppuosakin on kyllä minua henk. koht. puhutteleva.
Pyhä maa, Herran maa, on Kristus-kallio: ”Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus.” (1. Kor. 10:4) Jokainen, joka seisoo Kristus-kalliolla seisoo pyhällä maalla. En oikein tiedä, mitä kaikkea Moosekselle ja Joosualle annettu kenkien riisumiskehoitus pyhällä maalla pitikään sisällään, jotenkin kai kuitenkin se viittasi siihen erityiseen pyhyyteen ja siihen, ettei pyhällä paikalla olisi ihmisen ja Jumalan välissä mitään ihmistekoista. (Tästä aiheesta joku opettamisen lahjalla varustettu voisi pitää pitkän opetuksen.)
Raamatussa on paljon vertauksia Jumalasta järkkymättömänä ja muuttumattomana pelastuksen kalliona, elämän perustuksena:
”Sillä minä julistan Herran nimeä; antakaa kunnia meidän Jumalallemme. Hän on kallio.” (5. Moos. 32:4)
”Herra elää! Kiitetty olkoon minun kallioni, ja ylistetty Jumala, minun pelastukseni kallio” (2. Sam. 22:47)
”Ole minulle kallio, jolla saan asua ja jonne aina saan mennä, sinä, joka olet säätänyt minulle pelastuksen. Sillä sinä olet minun kallioni ja linnani.” (Ps. 71:3)
”Vaikka minun ruumiini ja sieluni nääntyisi, Jumala on minun sydämeni kallio ja minun osani iankaikkisesti.” (Ps. 73:26)
”Turvatkaa Herraan ainiaan, sillä Herra, Herra on iankaikkinen kallio.” (Ps. 26:4)
”Ole minulle turvakallio, vuorilinna, johon minut pelastat. Sillä sinä olet minun kallioni ja linnani, ja nimesi tähden sinä minua johdat ja talutat.” (Ps. 31:3-4)
Jeesus itse kertoo vertauksen avulla miten välttämätöntä on rakentaa elämänsä Hänen varaansa, muuten käy hullusti ennemmin tai myöhemmin:
”Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi. Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä huonetta vastaan, mutta se ei sortunut, sillä se oli kalliolle perustettu. Ja jokainen, joka kuulee nämä minun sanani eikä tee niiden mukaan, on verrattava tyhmään mieheen, joka huoneensa hiekalle rakensi. Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksähtivät sitä huonetta vastaan, ja se sortui ja sen sortuminen oli suuri.” (Matt. 7:24-27)
Kun Jumala lähettää tuulensa ja myrskynsä, silloin viimeistään selviää kenen rakennus on milläkin perustalla. Hyvässä säässä hiekkalinnakin kestää, mutta myrskyssä vain se, mikä on Kristus-kalliolla. Lohdutus on, että aina voi paeta turvaan Jeesus-kalliolle. Yleensä ihmiset tekevät sen vasta siinä vaiheessa kun oma hiekalle rakennettu elämä on luhistumassa. Ei siinä mitään, parempi myöhään kuin ei silloinkaan, Kristus-kalliolla on tilaa.
”Mutta Herra on minun linnani, Jumalani on minun suojakallioni.”
”Tulkaa, kohottakaamme ilohuuto Herralle, riemuhuuto pelastuksemme kalliolle.”
Kanat ovat ainakin paljasjalkaisesti omalla maallaan:
