Oma kesäkanaelämäni on edennyt yli puolen välin - vielä on kuitenkin hiukan reilu 2 kk jäljellä tällä paikkakunnalla. Erityisen onnellinen tänä kesänä olen tosiaan ollut tästä omasta kesäkanankoppiasuntoluukustani, jossa on voinut rauhallisia aamuja ja iltoja viettää. (Eikä enää ole kylmäkään täällä niin kuin toukokuussa, helteiden suoma 28 asteen sisälämpötila sopii mulle oikein hyvin.)
Kuten totesin munamankeli-kirjoituksessa, minun on ollut kauhean vaikea ostaa itselleni mitään. Varsinkaan mitään ”turhaa”. Jumala on nyt kuitenkin viimeisen vuoden aikana muuttanut minua, heijastukset vaikuttavat jopa tähän asiaan ja asuntoni valaisin on mielestäni aika hyvä todiste tästä. Kun meillä ei ollut ylimääräisiä valaisimia, jonka tänne olisi voinut tuoda, niin hommasin itselleni keväällä kristallikruunun. Se kun oli mun mielestä hieno. :) En oikeastaan käsitä edelleenkään, miten tuo juttu on mahdollista, mutta täällä se roikkuu ja on mielestäni edelleenkin hieno. Kruunun nimi (malli) on Katja. (Kristallikruunukaupan kaikki kruunut olivat nimetty naisten nimillä, oli Paulaa ja Juttaa ja Alisaa ja ties mitä. Tämän mielestäni niistä kauneimman, sinisävyisen, nimi oli tosiaan Katja.)
Katja-nimeen liittyy minulla erityisiä muistoja. Tänään, 13.7. on kulunut tasan 5 vuotta siitä, kun eräs minulle rakas Katja pääsi kirkkauden puolelle. Hän oli kuollessaan 36-vuotias. Enkelit noutivat hänen sielunsa silmänräpäyksellissä autokolarissa. Hänellä ei varmasti ehtinyt olla mitään fyysisiä kärsimyksiä.
Kauneinta Katjassa oli hänen rakkautensa Jeesukseen. Hän oli ollut uskossa 9 vuotta, niistä kaksi viimeistä jotenkin ”uudistuneemmassa tilassa”. Itse ehdin tuntea Katjan vajaat kaksi vuotta. Hän oli todella sisar Herrassa - sisar, jota oli helppo rakastaa. Olin etuoikeutettu saadessani kuulla hänen ajatuksiaan ja elämänsä asioita. Hänen puheissaan ei ollut turhan jauhamista, koska hänen elämänsä keskipiste oli Jeesus. Jumala antoi hänen myös kokea hengessä taivaallisia jo maan päällä, sekä toisaalta taisteluja pimeyden valtoja vastaan. Nyt jälkeenpäin mieleen ovat silti eniten painuneet vain sanansa: ”On se sitten valtavaa kun saa NÄHDÄ Herran.” Ei meistä kumpikaan käsittänyt, että Katja olisi jo niin pian näkemässä Jeesuksen. Eikä Katja mitenkään koskaan ajatellut, että hänen lähtönsä täältä tulisi jo niin pian, kyllä hän oli tässä elämässä ihan normaalilla ja hienolla tavalla arjessa mukana, työelämässä ja äitinä. Mutta Jumala oli hänet kuitenkin valmistanut jo kirkkautta varten.
Katja on kruunattu elämän kruunulla taivaan puolella. Hän pysyi uskollisena Jeesukselle loppuun asti, vaikka joutuikin kärsimään uskonsa tähden. (”Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun.”) Ei voi kuin ihmetellä Jumalan johdatusta, että sain tulla Katjankin tuntemaan. Eikä voi kuin rukoilla, että Jumala antaisi myös itselle uskollisuutta Jeesukselle, oli edessä mitä tahansa. Että itsekin aikanaan pääsisi perille, saisi nähdä Herran Jeesuksen ja hänen verellään pesemänsä pyhät. Ja Katjan siellä iloitsemassa muiden kanssa. ON SE SITTEN VALTAVAA, KUN SAA NÄHDÄ HERRAN (ja Katjankin)!
”Minä (Jeesus) tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi.”
