Me, myself and I

Blogi päättyy. Tämä on viimeinen kirjoitus, niin ainakin nyt itse luulen, vaikken tietenkään voi varmaksi tietää jos vielä tuleekin tekstiä.

Katselen itsekin ihmeissäni tätä blogia. 81 kirjoitusta tänä vuonna. Tekisi mieli itsenikin kysyä, kuka nämä on oikein näpyttänyt..? Wordissä tekstiä on (ilman kuvia) tältä vuodelta 105 sivua. Sehän on ihan kirja! Käsittämätöntä.

Onhan se aika hurjaa kirjoittaa tällaista. Kirjoittaa Jumalasta. Pyhästä Jumalasta ja Häneen liittyvistä asioista. Niin aralle tunnolle se laittaa. Kun ei haluaisi kirjoittaa tai sanoa Hänestä väärin mitään. Ja sitten kumminkin kun tietää, että vaikka kuinka haluaisi olla raamatullinen, niin aina menee jossain kohtaa vikaan. Tämän lupaa jo Raamattu: ”Sillä monessa kohden me kaikki hairahdumme.” (Jaak. 3:2) Sanassa sanotaan: ”koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on” (1. Tess. 5:21). Se kannattaa tehdä näidenkin tekstien osalta.

Hengellinen kasvu on mielenkiintoinen asia. Jokainen toimii aina kyseisen hetken uskon määrän mukaan. Kun Jumala vie uusiin tilanteisiin, saattaa huomata, että jossakin asiassa oma käsitys voi kääntyäkin aivan toiseksi. Saa sitten nähdä mitä ajattelen, kun vaikka muutaman vuoden päästä luen näitä tekstejä itse uudelleen. Lohtu on, että se mikä on Jumalasta pysyy. Muu saakin mennä.

Nämä nyt ovat minun tällä uskonmäärällä mitä minulla tällä hetkellä on (kesinä 2008 ja 2009), kirjoitettuja tekstejä. Pahoittelen sitä, mitä olen kirjoittanut väärin ja mikä ei pidä paikkaansa, väärää asennetta tms. Sellaistakin varmasti löytyy. Toivon, että Jumala johdattaa minua syvemmälle Jeesuksen tuntemiseen ja ettei tämä jää tähän, vaan että saan jatkaa eteenpäin. Rukoilen myös, että kaikki muut uskovat saavat kasvaa lisää Jeesuksen tuntemisessa ja ne jotka Jeesusta eivät vielä tunne saisivat Häneen tutustua.

Sain pari päivää sitten nuhdetta itseni korostamisesta (ei liittynyt blogiin). Siitä tuli mieleeni, että pitäisiköhän tässä blogissä vielä vähän itsestäkin jotain sanoa! :) Olen kauhean huono kertomaan itsestäni. Vaikeimpia tilanteita minulle ovat sellaiset, jossa sanotaan yhtäkkiä: ”Kerro itsestäsi”. Kun tuntuu, ettei minussa ole yhtään mitään kerrottavaa. Jotain sitten yritän kakeltaa ja toivon että tilanne on äkkiä ohi.

Yritän tässä nyt kumminkin väkisin kertoa jotain kirjoitushetken tietoja itsestäni:

Nimi: Anna. Siviilisääty: naimaton. Ikä: 32,5 v. Koulutus: MMM agronomi. Työkokemus: maatilan elämä ja 6 vuotta maatalousalan järjestössä. Lempivärit: turkoosinsininen (sekä monet muutkin sinisävyt) ja oranssi.

Huhhuh, olipas se rankkaa, ei meinaa keksiä tosiaan mitään sanottavaa itsestä.

En tiedä onko tätä blogia lukenut oikein kukaan. Minulle itselleni on kumminkin ollut jotenkin siunaavaa tätä kirjoittaa. Olen sanonut täällä asioita, joita en ehkä suullisesti pystyisi sanomaan, ainakaan vielä. Ihmispelko jotenkin laittaa paulaa, että on vaikea sanoa asioita ääneen. Eikä tietysti elämässä ole useinkaan sellaisia tilanteitakaan, että tämäntyyppisiä asioita, joita olen täällä kirjoittanut voisi ääneen sanoa. Tuntuu ettei ihmisiä kiinnosta, eikä sitten halua tyrkyttää mitään. Kun en jaksa enkä halua alkaa väittelemään mistään. Sitten on vaan mieluummin hiljaa.

Kumminkin nämä ovat lempiaiheitani. Mikään ei ole niin kivaa, kuin hengelliset asiat kaikessa laajuudessaan, suurissa linjoissa ja pienissä yksityiskohdissa! :) Mikään ei myöskään ole niin vaikeaa kuin hengelliset asiat. Vastustusta pukkaa aina milloin mistäkin suunnalta. Mutta ainakaan ei ole tylsää!


Muutama Sanankohta vielä tähän loppuun:

”Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on.” (Jes. 55:6)

”Etsikää Herraa, kaikki maan nöyrät, te, jotka pidätte hänen oikeutensa. Etsikää vanhurskautta, etsikää nöyryyttä; ehkä te saatte suojan Herran vihan päivänä.” (Sef. 2:3)

”Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.” (Matt. 6:33)

”Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.” (Matt. 7:7)


Rakkaudella ja siunaten,
Anna

Kesäkanat

Jäätelökesä

Nyt alkaa olla kyllä aika irtaantua ja irtisanoutua tämän blogin kirjoittamisesta. Aika on kirjoittaa ja aika olla kirjoittamatta, ”aika on olla vaiti ja aika on puhua”. (Saarn. 3:7)

Hengellisissä asioissa vaarana aina on, ettei osata lopettaa ajoissa jotain asiaa, vaikkei Pyhä Henki enää siihen kehotakaan. Mikä tahansa asia on voinut saada alkunsa Jumalan vaikutuksesta, mutta sitten kun homma lähtee toimimaan, ihmiset tekevätkin siitä perinteen. (”Tää oli kivaa, tästä pitää tehdä perinne!”) Lopputuloksena tällaisesta voi olla, että Pyhä Henki haluaisikin toimia jo jollain toisella tavalla, mutta että ihmiset väkisin vääntävät siinä perinnemallissaan, se kun oli ollut niin hienoa silloin joskus. Suomessa on aiemminkin ollut esim. herätyksen aikoja, jolloin paljon ihmisiä on tullut uskoon ja sehän on aina Jumalan aikaansaannosta. Sitten kumminkin näiden herätysten ympärille on tehty muodolliset yhdistykset, ”herätysliikkeet”. Ja ihmiset toimivat edelleen niiden puitteissa, vaikka itse herätyksistä voi olla satojakin vuosia. Sama juttu monen muun kristillisen yhdistyksen toiminnassa, vuosirutiineilla mennään eteenpäin. Raamatussa varoitetaan tällaisesta kaavautumisesta: ”Niinkö älyttömiä olette? Te alotitte Hengessä, lihassako nyt lopetatte?” (Gal.3:3)

Itsellä hyvä esimerkki tällaisesta käytöksestä oli yritys aloittaa blogi lampaista. Ajattelin, että kun kanat olivat niin puhuttelevia, niin että varmasti lampaistakin tulee paljon kerrottavaa ja sitten avasin senkin blogin. Mutta eihän sinne tullutkaan juuri mitään kirjoituksia. Lampaat ovat kyllä olleet tosi ihania ja kesäni ilo nekin, mutta ei Herra sitten kumminkaan tänä kesänä ihan kauheasti puhutellut niiden kautta. Ei siis pitäisi olettaa mitään Pyhän Hengen toiminnasta. Tehdä vain se mitä kulloinkin oikeaksi kokee. Jumala varmasti haluaisi irrottaa monia myös vanhoista piireistä ja viedä uusiin. Kuivat oksat leikataan pois, jotta tuoreet voisivat kantaa paljon hedelmää.

Suren sitä, että monet näyttävät rakastavan niin paljon erilaisia vanhoja kristillisiä organisaatioita ja yhdistyksiä. Ja painotetaan sitä, mikä taho on järjestänyt jonkun tilaisuuden jne. Kun kumminkin Pyhä Henki on se, joka kaiken todellisen hengellisen hedelmän saa aikaan. Hän voi toimia uskovien kautta aivan yhtä hyvin, itse sanoisin että paljon paremmin ja vapaammin, ilman perinteiden ympärille muodostuneita järjestöjä. En ollenkaan moiti yhdistysten kautta tapahtuneita asioita, päinvastoin, mutta silti kannustaisin kyselemään millaiseen toimintaan Jumala seuraavaksi kehottaa. Millaisissa ”rakenteissa”? Näkyvissä järjestörakenteissa vai näkymättömissä ja ihmissilmin järjestäytymättömissä Jumalan rakenteissa, joissa kuitenkin on tarkka Pyhän Hengen vaikuttama rakenne? Pyhää Henkeä ei voi rekisteröidä, eikä Hänen toimintaansa lokeroida. Ei ole väärin jättää vanhoja yhdistyksiä, vaikka niissä toimiessa onkin tapahtunut paljon Jumalan asioita: ”Aika on purkaa ja aika rakentaa” (Saarn. 3:3). ”Henki on se, joka eläväksi tekee”. (Joh. 6:63) ”Katso, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa?” (Jes. 43:19)

Niinpä niin, kesä on ohi ja kauniista syyspäivistä saadaan nyt nauttia. Jotenkin tykkään kovasti syksystä. Siinä on jotain levollista. Ja toisaalta siinä myös ihmeellisesti tuntuu aina aivan kuin uuden alku, vaikka luonto onkin lakastumassa eikä puhkeamassa.

Mietin eilen hetken mennyttä kesää jokitörmällä virtaan putoavia keltaisia tuomenlehtiä katsellen. Tämä kesä on ollut minulle aika vaikea monella lailla. Mutta on sitten ollut joitain virkistäviäkin asioita. ”Monta on vanhurskaalla kärsimystä, mutta Herra vapahtaa hänet niistä kaikista.” (Ps. 34:19)

Siinä joen rannalla vähän raskaissa mietteissä päässäni alkoi soida laulu. Olisi uskovaisen kuuloista sanoa, kuinka soimaan alkoi joku hengellinen hymni, mutta ei.. :) Päässäni alkoi soida biisi ”Jäätelökesä”! ”Muistan jäätelökesää..” Muita kohtia en sitten laulusta oikein muistanutkaan, muuta kuin tuon ”muistan jäätelökesää”.

Tää oli tosiaan jäätelökesä. Oon syönyt jäätelöä melkein joka päivä! Yhden käden sormilla voi varmaan laskea ne päivät, etten ole syönyt jäätelöä. Täällä kotona syöty jäätelö on ollut kaikki jäätelökoneella itse tehtyä. Liki joka päivä jälkiruoka on ollut jäätelö. Ja käsittämätöntä kyllä, en ole ollenkaan kyllästynyt siihen. Onhan makuvaihteluja ollut kumminkin paljon: vaniljaa, suklaata, mansikkaa, mansikka-raparperia, vadelmaa, tyrniä, mustaviinimarjaa, karviaista, karpaloa, kuningatarta.. Kun ei ole lisäaineita niin ehkä sekin tekee sen ettei kyllästy, eikä kaikki maistu pohjimmiltaan samalle. Onko vielä oman kanan munat tuoneet oman erikoisvivahteen?

En ole kyllästynyt jäätelöön, enkä ole kyllästynyt blogien kirjoittamiseen. Sama henki on tainnut vaikuttanut minussa kirjoitusintoa kuin Paavalissakin: ”Samoista asioista teille kirjoittaminen ei minua kyllästytä” (Fil 3:1). Jäätelöt ja kirjoittaminen ovat maistuneet joka päivä yhtä hyvälle. Kumpaakaan ei ole ollut pakko tehdä: koska tahansa olisi voinut jättää jäätelön väliin ja koska tahansa olisi voinut olla kirjoittamatta. Kukaan ei ole pakottanut kumpaankaan, olen vain halunnut ja iloinnut molemmista. Jäätelökone jää nyt tänne, se ei edes ole minun kun ostin sen lahjaksi aikanaan eräälle toiselle ja blogikirjoituskin on lopussa. Parempi pitääkin nyt taukoa jokapäiväisestä jäätelöstä ja kirjoittamisestakin. Kyllä se kyllästyminen minullekin jossain vaiheessa tulisi vastaan ja se taas olisi ikävää.

En sitten tiedä miltä nämä kirjoitukset ovat muiden suissa maistuneet. Kyllä täällä muutamat ovat kyllästyneet jäätelöön, niin joku on varmaan kyllästynyt blogeihinkin. Vaan se on lohdutukseni, ettei kenenkään ole pakko mitään. Jos ei kiinnosta lukea näitä blogeja ja jos Jumalan asiat eivät kiinnosta, niin mikään pakko ei todellakaan ole. Hengelliset asiat perustuvat täyteen vapaaehtoisuuteen. Jumala ei pakota ketään mihinkään. Tämän ei pidä olla pakkopullaa. Jos ei halua syödä jäätelöä, niin väkisin ei todellakaan kannata sitä tehdä. Eikä pidä väkisin lähestyä Jumalaa, rukoilla tai mitään, jos oikeasti ei pätkääkään halua. Rakkauteen kuuluu vapaus ja vapaaehtoisuus. Rakkaus ei pakota eikä vaadi. Jumala on rakkaus.

Katsoin netistä ”Jäätelökesän” sanoituksen. Ei se nyt tosiaankaan kaikilta kohdin kesääni kuvaa, mutta on siinä hiukan jotakin:

”Muistan jäätelökesää
Sinä mulle jäit mieleen
Jäde makee, iho suolainen
Aina jano jää kieleen”

Sanottakoon, että eräs ihminenkin jäi tietyllä tavalla mieleen tästä kesästä. (Mutta vain mieleen, kenenkään ihon suolapitoisuuksista en tiedä mitään, että älkää vain tehkö liian pitkälle vietyjä päätelmiä.) Erityisen vahva jano jää kuitenkin siihen, että saisi kasvaa Jeesuksen tuntemisessa. Että Hän saisi johdattaa elämääni ja viedä syvemmälle. Kaikkeen rakkauteen ja totuuteen.

Näidenkin lautasliinojen äärellä on jäätelökesää vietetty eri ihmisten kanssa:

Rehut laariin

Syksyn puinnit ovat siinä vaiheessa, että kananrehut on saatu talteen. Herneet ja kaurat on puitu. 20 hehtaarin sadosta riittäisi nokittavaa useammallekin kanalle. Tiedä sitten ensi kesästä, että onko silloin kanojakaan, mutta periaatteessa olisi ainakin kananruokaa laarissa! Puinnit muuten noin puolessa välissä, kevätruis on vielä korjaamatta.

Kyllä siinä aina jotain hienoa on, kun saa sadon korjattua. Se on kumminkin aina työn takana. Toisekseen saa ihmetellä säitä. Homma on täysin ilmoista kiinni. Jos olisi valtavan sateinen syksy, vettä tipottelisi vaikka vain vähänkin joka päivä viikkojen ajan, niin sitten jäisi korjuut oikeastaan tekemättä. Jonain vuosina on kovin märkää, pellot saattavat upottaa ja joskus jotain jää peltoon, mutta useina vuosina sellainen poutajakso kumminkin jossain vaiheessa tulee, joka mahdollistaa puinnit. Nytkin syyskuussa on ollut tosi hienoja ilmoja, vaikka elokuun puolella olikin sateista.

Viimeisen kaurat kärryyn. (Hevosvetoisesti kylvetyltä lohkolta!)

Viljelijä tietää, että ruoka on Herran kädessä. On täysin Hänen asiansa, antaako paistaa vai sataa, onko hallaa vai ei. Täydellinen katokin on joka vuosi ihan mahdollista. Se on kaikki kuitenkin niin pienestä kiinni. Ihmeellistä onkin Jumalan pitkämielisyys ja hyvyys. Pellot ovat tuottaneet viljaa ja ruokaa on riittänyt. Siinä määrin, että kaikki eivät välttämättä oikein käsitäkään, miten herkkä ruokaketju kumminkin on. Vaikka puhutaankin runsaista sadoista ja nyt tänä vuonna taas viljan polttamisestakin, se ei muuta sitä, että minkään vuoden ruoka ei ole itsestään selvyys.

Maailman ruokamarkkinat ovat aivan kummalliset. Jos Keski-Euroopassa tai jossain eteläisellä pallonpuoliskolla saadaan hyvä viljasato, maailmanmarkkinahinnat ovat alhaalla ja Suomessa maksetaan surkeaa hintaa, vaikka täällä olisi tullut huonokin sato. Kun valuuttakurssit vaikeuttavat tanskalaisten yritysten sianlihan vientiä Japaniin, Suomessa sianlihan tuottajahinta on romahtaa. Suomalaiset siat ja kanat syövät brasilialaista soijaa, koska kotimainen valkuaisrehu, herne ja rypsi, on kalliimpaa. Ulkomailta tuodaan valtavat määrät juustoja ja jugurtteja, mikä osaltaan johtaa siihen että suomalaisia maitotiloja lopettaa koko ajan. Maidon hintakin määräytyy maailmanmarkkinoilla ja maitoa on tuotu Ruotsistakin, vaikka suomalaista riittäisi. Suomalaista maitoa sitten taas pitää yrittää viedä jonnekin muualle, rasvoina ja maitojauheina esim. Venäjälle ja Kaukoitäänkin.

Globaalit markkinat soveltuvat hirvittävän huonosti ruokapuoleen. Ne tekevät siitä hirvittävän hauraan. Kotimaisia tuotteita ostamalla voisi olla varmistamassa suomalaista ruokahuoltoa. Harvoin ehkä tulee ajatelleeksi, miten suuret vaikutukset pienellä ostosvalinnalla on. Monikaan ei jaksaa tarkkailla tai välittää, mistä ruuan raaka-aine on peräisin. Suomalaisenkin yrityksen tuotteen raaka-aine voi olla ulkolaista, ettei pelkän tuotemerkin perusteella voi päätellä kaikkea, pitäisi jaksaa katsella alkuperämerkintöjä ja kotimaisuudesta kertovaa joutsenlippua. Minusta ainakin on surullista, että suomalaisten syömistä juustoista 40 % ja jugurteista 25 % on ulkolaisia, samalla kun täällä maitotilat lopettavat, kun ei enää pysty jatkamaan. Mitä sitten, jos hetken päästä tulee joku kriisi, eikä ulkomailta voi tuodakaan ruokaa? Ja jos Suomessa enää ammukaan tarpeeksi lehmiä kansan ruokkimiseksi? (Tämä voi kuulostaa jonkun mielestä joltain viljelijöiden etujärjestön agitaattorin kirjoitukselta, mutta olen kyllä ihan aidosti mietteissäni kaikkien suomalaisten ruokahuollosta. Jos vaikka brasilialaisen broilerin, naudanlihan tai soijan ostaminen edistäisi köyhän brasilialaisen tuottajan hyvinvointia, en puhuisi tässä yhteydessä aiheesta mitään, mutta elintarvikebisnes pyörii ylikansallisten yhtiöiden tuloksentekopäämäärien motiiveilla ja edistyvin asia on vain sademetsien hakkaaminen.)

Kyllä Herra omistaan huolen pitää, vaikka antaisi ulkoisesti vaikeammankin ajan. ”Peljätkää Herraa, te hänen pyhänsä, sillä häntä pelkääväisiltä ei mitään puutu.” (Ps. 34:9) En minä sillä lailla ollenkaan omasta puolestani murehdi näitä asioita, kunhan vaan joskus mietiskelen. Jossain vaiheessa puutteenalaisempi aika varmaan tulee ja ruokakin voi olla vielä tiukilla. Yltäkylläisiä vuosia on ollut paljon, niin ettei itse nuorena ihmisenä osaa ymmärtääkään, millaista on sellainen aika, ettei ruokaa olekaan yltäkyllin saatavilla. Kaikki tulee kuitenkin Jumalan kädestä. Hän rakastaa ihmisiä niin paljon ja haluaa heidän pelastuvan Jeesuksessa, että antaa myös hyvin vaikeita aikoja, jos ihmiset edes silloin kääntyisivät Hänen puoleensa. Iankaikkisuusnäkökulmasta katsoen maalliset vaikeudet ovat siunauksia, jos ne vievät ihmisen Jumalan huolenpitoa täynnä olevaan syliin.

Niin, tänä syksynä monenlaisista leikkuupuimuriin ja kuivuriin liittyvistä ongelmista huolimatta kaurat ja herneet ovat siilossa odottamassa lähtöään muiden suihin. Näistä kauroista tulee todennäköisesti kaurahiutaleita ja herneistä lehmänrehua eli sitä kautta maitoa, piimää ja makkaraa jne. Jonkun toisen viljelijän kaurat menevät kananrehuksi. Jonkun viljan syövät possut. Muniksi ja pekoneiksi. Loppupeleissä ruoka on jokaisen lautasella. Kaikki tämä, viljan jyvän elämä, säilyminen laarissa, itäminen maassa ja moninkertainen sadontuotto, on Jumalan ihmettä ja tekoa alusta loppuun saakka. Joka vuosi se on yhtä ihmeellistä.

”Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylväminen eikä leikkaaminen, ei vilu eikä helle, ei kesä eikä talvi, ei päivä eikä yö." (1. Moos. 8:22)

”Niin olkaa kärsivällisiä, veljet, Herran tulemukseen asti. Katso, peltomies odottaa maan kallista hedelmää, kärsivällisesti sitä vartoen.” (Jaak. 5:7)

Kanan testamentti?

Täällä kävi tänään eräs ihminen pyytämässä allekirjoitusta testamenttiin, siinä nimikirjoituksen oikeaksitodistamista varten. Testamenttiasia jäi vähän pyörimään mieleen. Kanat eivät testamenttia tehneet. Vai olisiko pitänyt kanakoppi vielä tarkemmin tutkia, jos sieltä olisikin löytynyt tahdonilmaus kuolemantapauksessa. No, kanat eivät kyllä omistaneetkaan yhtään mitään. Onnellisia kanoja siis!

Raamatun yhteydessä puhutaan testamentista. Vanhasta testamentista ja uudesta testamentista. Käytetty sana voidaan kääntää sekä testamentti tai liitto, yhtä lailla Raamatun jakoa kutsutaan Vanhan ja Uuden Liiton kirjoituksiksi. Kyseessä on Jumalan testamentti, Hänen tahdonilmauksensa. Jeesus eli itse Jumala ihmisenä, testamentin tekijä, on kuollut ja näin esikuvallinen vanha testamentti on laitettu käytäntöön uuden liiton myötä.

Ensimmäisen liiton Jumala teki Israelin kansan kanssa. Se oli siis esikuvaa tulevasta ja valmisti kansaa Messiaan tuloon. Israelilaisilla oli erämaassa Ilmestysmaja, jossa olivat osiot esipiha, Pyhä ja Kaikkein pyhin. Samat osat olivat myös Jerusalemiin rakennetussa Herran temppelissä. Ilmestysmaja, temppeli ja näiden kalusto on kaikki vertauskuvaa Jeesuksesta. Aihe on valtavan laaja, huomaan tuntevani sitä valitettavan huonosti, enkä juurikaan pysty kirjoittamaan eri asioiden vertauskuvallisuudesta. Tästä aiheesta kuulisin mielelläni lisää opetusta.

(Jätän tästä tekstistä pois merkinnät mistä kohtaa Raamattua ne ovat. Lainaukset siis kuitenkin suoraan Raamatusta, suurin osa heprealaiskirjeestä.)

Kumminkin on niin että, Jumalan kirkkaus asui temppelissä, Kaikkein Pyhimmässä. Kaikkein Pyhimpään saattoi mennä vain ylimmäinen pappi kerran vuodessa verta mukanaan, jonka hän pirskotti armoistuimelle Israelin kansan syntien sovitukseksi. Pyhän ja Kaikkein Pyhimmän välillä oli verho eli esirippu.

Tämä on siis esikuvaa Jeesuksesta. Hän on kaikkien ihmisten ylimmäinen pappi: ”Kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi, niin hän suuremman ja täydellisemmän majan kautta, joka ei ole käsillä tehty, se on: joka ei ole tätä luomakuntaa, meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen…kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa! Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta. Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.”

Kun Jeesus kuoli ristillä ”temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas asti.” Tämä tarkoittaa, että tie Kaikkein Pyhimpään, Jumalan kirkkauden tuntemiseen tuli mahdolliseksi jokaiselle ihmiselle. Jeesus täytti sen lain, joka oli annettu syntien sovittamisesta. Hän sanoi ristillä: ”Se on täytetty”. Hänen verensä kautta synnit on sovitettu. ”Sillä Kristus ei mennyt käsillä tehtyyn kaikkeinpyhimpään, joka on vain sen oikean kuva, vaan itse taivaaseen, nyt ilmestyäkseen Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme. Eikä hän mennyt uhratakseen itseään monta kertaa, niin kuin ylimmäinen pappi joka vuosi menee kaikkeinpyhimpään vierasta verta mukanaan, sillä muutoin hänen olisi pitänyt kärsimän monta kertaa maailman perustamisesta asti; mutta nyt hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä. Meillä on Jeesuksen veren on pääsy kaikkeinpyhimpään, jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi.”

Jeesuksen kuollessa uusi liitto astui voimaan. Esikuvallinen ensimmäinen liitto muuttui täydelliseksi uudeksi liitoksi. Jumalan lapsiksi voi tulla nyt ihmisiä kaikista kansoista. ”Hän poistaa ensimmäisen, pystyttääkseen toisen. Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan. Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla tehnyt täydelliseksi ne, jotka pyhitetään. ”

Jeesuksen kautta on kellä tahansa ihmisellä pääsy Jumalan yhteyteen ja syntien anteeksisaamiseen: ”Hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttansa Jumalan tykö tulevat, koska hän aina elää rukoillakseen heidän puolestaan.”

”Kuinka me voisimme päästä pakoon, jos emme välitä tuosta niin suuresta pelastuksesta, jonka Herra alkuaan julisti ja joka niiden vahvistamana, jotka olivat sen kuulleet saatettiin meille.”

”Katsokaa, ettette torju luotanne häntä, joka puhuu; sillä jos nuo, jotka torjuivat luotaan hänet, joka ilmoitti Jumalan tahdon maan päällä, eivät voineet päästä pakoon, niin paljoa vähemmän me, jos käännymme pois hänestä, joka ilmoittaa sen taivaista.”

”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”

”Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.”

”Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.”

Jumala on rakkaus ja tie Kaikkein Pyhimpään on avoin.

Kohujuttu

Muutama päivä sitten piipahdin eräässä museossa. Siellä oli mm. tällainen puuveistos:

Emil Cedercreutz, Kukko ja kana

Veistos on tehty yhdestä puusta, kukko ja kana ovat siinä kylki kyljessä, yhtenä eivätkä irrallisina. Se oli minusta puhuttelevaa. Ja kaiken lisäksi erittäin raamatullista, jos vertauskuva ulotetaan aviopuolisoihin.

Viime päivinä on taas käyty julkista keskustelua miehen ja naisen asemasta toisiinsa nähden. Automiehen puheet kohahduttivat kansaa. Minullekin tuli sähköpostiin mielipidekysely että minkä tahojen maine nyt on kärsinyt ja kenen pitäisi erota jne.

Kovin surulliselta tuntuu tämäkin juttu. Ja tämäntyyppinen keskustelu ylipäänsä. Tavallaan se on mielenkiintoistakin ja mielipiteitä aina löytyy jokaiselta, kun kosketetaan aluetta, joka koskee herkästi jokaista: miehuutta tai naiseutta. Surulliseksi asian tekee tämä erikoinen kilpailutilanteelta vaikuttava asetelma – aivan kuin pitäisi olla puolustamassa omaa sukupuoltaan ja lytätä toista.

Tämä kilpailutilanteelta vaikuttava asetelma jyllää ja on jyllännyt yhteiskunnassa ja parisuhteissa iät ja ajat. Syntiinlankeemuksen seuraustahan sekin on: kun Aadam lankesi syntiin, hänen ensimmäiset sanansa olivat Eevan syyttäminen tapahtuneesta. Tuon jälkeen syyllistä milloin mihinkin tilanteeseen on etsitty vastakkaisesta sukupuolesta. Niin, oikeastaan jo pelkästä sana ”vastakkainen sukupuoli” kuvaa hyvin vastakkainasettelua, joka tilanteessa usein valitsee.

Cedecreutzin veistoksessa lähtökohta on parempi. Ei vastakkainasettelu vaan rinnakkainasettelu. Ja että ovat samasta puusta. Näin on lähtökohtamiehen ja naisenkin kohdalla. Jumala teki ihmisen omaksi kuvakseen, yhdeksi kuvaksi, joka muodostuu miehestä ja naisesta. Raamattu kertoo, kuinka nainen tehtiin miehen puolikkaasta (usein käännetty kylkiluuksi, mutta oikea käännös alkukielestä on puolikas). Kun puolikkaat laitetaan yhteen, tulee täydellinen kuva. Perkele haluaa hajottaa kaiken Jumalan tekemän ja siksi syntiinlankeemuksessa sukupuolten välillekin tuli jotakin, mikä vaikeuttaa yhden kuvan hahmottamista. Toisekseen koska sukupuoli-identiteetti on hyvin syvällä ihmisessä, tärvelemällä tätä aluetta saatana pystyy tekemään erittäin paljon kipua ja haittaa ihmisille.

Jeesus tuli kuitenkin tekemään tyhjäksi perkeleen teot ja aviopareilla on mahdollisuus myös elää todeksi sitä yhteyttä, jonka Jumala on valmistanut. Tähän ihminen ei kuitenkaan pysty omin konstein, vain Pyhä Henki voi sitä vaikuttaa. Tilanteessa tullaan vinkkeihin, jotka ihmiset yleensä käsittävät täysin väärin ja heivaavat Raamatun nurkkaan vanhanaikaisena sovinistikirjana. Syy on se, ettei voida käsittää, ettei ihminen todellakaan omassa voimassa voi elää todeksi Raamatun kehotuksia. Ettei tarkoitus ole niitä väkisin vääntää, vaan pyytää että Jumala vaikuttaa sellaisia asioita omassa itsessä.

Yhteyden palautumisen neuvoiksi Raamattu kertoo: ”Miehet, rakastakaa vaimojanne, niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa.” ”Samalla tavoin tulee myös miesten rakastaa vaimojansa, niin kuin omia ruumiitaan: joka rakastaa vaimoansa, hän rakastaa itseänsä. Sillä eihän kukaan koskaan ole vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä, niin kuin Kristuskin seurakuntaa.” (Ef. 5:25, 28-29) Eikö olekin ihmeellistä tekstiä? Ei kyllä yhtään sovinistista ainakaan minun mielestä! Lähtökohta on aivan luomisessa asti – ollaan samaa lihaa ja toista kehotetaan vaalimaan samoin kuin itseään. Mutta jos ei tunne mitä on Kristuksen rakkaus, niin silloin on vaikeampi rakastaa puoliskoansakaan tässä tarkoitetulla tavalla.

Naisille Raamattu antaa taas apuja yhteyden palautumiseen seuraavasti: ”Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset, niin kuin Herralle.” ”Niin kuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehillensä kaikessa alamaiset.” "Vaimo kunnioittakoon miestänsä" (Ef. 5:22,24,33)

Jos omassa elämässä ei ole halua olla alamainen Herralle, niin sitten ei välttämättä kannata kauheasti yrittää olla alamainen miehelleenkään. Siksi, että silloin kyseessä saattaa ennemmin olla alistuminen, väkisin suostuminen, omien toiveidensa tukahduttaminen jne, josta yleensä seuraa vain katkeruutta, mikä taas ei tuo pidemmän päälle iloa kummallekaan. Alamaisuus miehelle tulee nimenomaan Jumalan vaikuttamasta vapaaehtoisuudesta. Uskova voi olla Herralle alamainen Hänen suuren rakkautensa tähden, täydestä vapaaehtoisuudesta. Silkasta Jumalan aiheuttamasta halusta, joka pursuaa vapaaehtoisuudesta käsin, saa myös olla alamainen miehellensä. Jumala ei oleta tai vaadi, että kukaan tekee sellaista omassa voimassa tai vielä pahempaa, toisten käskemänä ja alistamana. Eihän siinä mitään hienoa tai jumalallista sitten ole, jos se ei perustu vapaaehtoisuuteen ja Jumalan Pyhän Hengen vaikutukseen. Yhtä vähän kuin kukaan pystyy väkisin tai pakosta aidosti rakastamaan, yhtä vähän kukaan pystyy väkisin tai pakosta olemaan aidosti alamainen tai sydämestään kunnioittamaan. (Joskus tekisi mieli tutkia vielä tarkemmin tuota ”alamainen” sanaa, onko siinä alkukielessä joku vivahde mitä suomen käännös ei tarjoa. Alamainen kun kuulostaa ensi kuulemalta jotenkin ikävältä, alavireiseltä yms., alistetulta jne., vaikka asiayhteys paljastaa ettei sellaisesta ole kyse.)

No, joo, sinkkunaisen parisuhdepuheita ei tietenkään välttämättä tarvitse ottaa kovin vakavasti. Sen verran olen kuitenkin näitä juttuja miettinyt, että minulla on nykyään enää vain yksi rukousaihe siitä, millaisen toivoisin tulevan puolisoni olevan. Olen toivonut Herralta miestä, jota
voisin aidosti sydämestäni kunnioittaa ja arvostaa.

Herrani, eikö jo vähitellen voisi tapahtua jotakin tällä sektorilla elämässäni..? Tunnustan ja myönnän olevani täydellisen vajaa ilman sitä toista puoliskaa. Sanothan itsekin: "Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä" (1. Moos. 2:18). Auta minua minun yksinäisyydessäni.

P.S. Monet kristilliset parisuhdekirjat ovat hyviä. Tätä esimerkiksi voi suositella:http://kauppa.tv7.fi/epages/GPL.sf/AU_en/?ObjectPath=/Shops/15092008-99765/Products/9789524753579

P.P.S. Olin aivan kypsänä, kun puhdistin tänään leikkuupuimuria. Kiinnostus koneisiin ei todellakaan ole sisältynyt omaan puoliskooni Jumalan kuvaa, ja mitä vanhemmaksi tulee, sitä pahemmalta koneiden kanssa takkuaminen minusta tuntuu. Mitähän se yks irtisanoutunut automies nyt mahtaa tehdä, kun niin hätäisesti jätti työnsä? Täältä on menny traktorista rengas, oliskohan sillä aikaa tulla korjaamaan se? Tai meidän hajonneen ruohonleikkurin? Tai remppaamaan pari rakennusta? Voin kyllä palkaksi silittää pari paitaa!

Jenikana

En näköjään pääse ollenkaan kanoista eroon. Tänään luokseni lensi tällainen kana:


Eikö se kanaa esitä? En minä sitä oikein muuksikaan ymmärtänyt, vaikkei aivan oman kanan muotokuva olekaan. Kuva löytyi Japanin 10000 jenin (n. 77 euroa) setelistä. Suurimpaan seteliinsä ovat piirustaneet terhakkaan kanan! Yhtään en tiedä, mikä kana tuo on, kai siihen jotain historiaa liittyy, kun on seteliin päässyt. Muissa seteleissä vastaavassa kohtaa oli mm. kukkien kuvia ja Fuji-vuori.

Jenejä tosiaan hipelöin tänään. (Ja meinas melkein tulla markkaa ikävä, kun jollakulla valtiolla on vielä oikein oma raha.) Itse en ole kumminkaan lähdössä Japaniin (vaan Pohjanmaalle, jossa on euro). Erään toisen henkilön suuntana on sen sijaan reilun viikon päästä jenikanan maa, matkavaluuttaa oli jo vaihdettu valmiiksi ja seteleitä hetki pällisteltiin yhdessä.

Japani on mielenkiintoinen valtio. Jokaisella on varmasti kotonaan paljon Japanissa valmistettua/suunniteltua tavaraa (mun tietokone on Fujitsu Siemens, japanikontakteja tälläkin toosalla). Kuitenkin ainakin itse tiedän Japanista suhteellisen vähän. Tietysti jotain, mutta kumminkin minun on vaikea kuvitella kunnolla, että millaista siellä on. Tarkoitan nyt esimerkiksi vaikka luontoa, muutakin kuin kirsikkapuita. Tai sitten että millaista on arkielämä. Ainakin on siinä ymmärryksessä, että työtä ja uraa painotetaan paljon. Silti en oikein pysty kuvittelemaan millaista on arki siellä on. Tietysti monella lailla samanlaista, varmaankin syövät, nukkuvat ja käyvät vessassa, mutta että mitä päänsisällä sitten muuten liikkuu, niin en osaa kunnolla kuvitella. Teeseremoniat, geishat, mangat ja pokemonit eivät oikein avaa japanilaisen ajatusmaailmaa. (En ole kyllä perehtynyt esim. manga-sarjakuviin ollenkaan, kai ne jotain voisivat kertoakin).

En tiedä miksi, mutta tavallaan itselle tulee surullinen mieli, kun ajattelee Japania. Jotenkin tulee tunne, että se on kansa, jolla on paljon materiaalista hyvää ja älykkyyttä, kohteliaita tapoja, kuria ja muotoja, arvoja ja arvostusta, suorituskeskeisyyttä ja tavoitteita, muttei sitten kuitenkaan syvää elämänsisältöä. Tänne saakka on tullut tietoja japanilaisten masennuksesta ja yksinäisyydestä ja joistakin todella surullisilta kuulostavista ilmiöistä, jotka liittyvät esim. nettiriippuvuuksiin. Viime vuosina uutiskynnyksen ovat ylittäneet mm. Japanin suuret itsemurhaluvut, 34 000 ihmistä vuodessa (Suomessakin on korkeat itsemurhaluvut, mutta Japanissa vielä korkeammat). Jotenkin on tullut käsitys, että japanilaisilla on kova tarve pitää viimeiseen saakka ulkokuori kunnossa, mutta sisältä monen on paha olla. Ja että olo on toivoton, kun päädytään itsemurhaan. (Johon sikäläisessä kulttuurissa kaiketi suhtaudutaan vähän erilailla, mutta kyllähän se toivottomasta tilanteesta aina johtuu.)

Toivoisi, että japanilaisetkin voisivat vielä saada Toivon. Ja nyt en tarkoita että eräs kotimainen puolueemme laajentaisi talkoitaan nousevan auringon maahan, vaan että toivon, että Japanissakin voisivat ihmiset tulla laajemmin tuntemaan Hänet, joka sanoo: ”minä annan teille tulevaisuuden ja toivon”. (Jer. 29:11). Yleisesti ottaen on tiedossa, että Japanissa Jeesusta ei monikaan henkilökohtaisesti tunne. Monessa muussa Aasiankin maassa uskovia on suhteessa paljon enemmän kuin Japanissa. Naapurimaassa Kiinassa on runsaasti kristittyjä, mutta en muista koskaan kuulleeni kenestäkään japanilaisesta uskovasta. Kyllähän heitä siellä jonkun verran täytyy olla, mutta muualla on varmasti enemmän. Luulen, että tässä on merkittävä syy kansalaisten toivottomaan tilaan. Jos ei ole koskaan nähnyt, että jonkun elämä voi muuttua, kun huutaa Jeesusta avuksi, niin eihän sitä sitten osaa omassa hädässäänkään Jeesusta rukoilla. Suomessa sentään saa usein kuulla niitä tarinoita, joissa ihminen elämänsä valtavissa tuskissa viimein ajattelee, että voisiko se Jeesus auttaa minuakin, kun ei tässä enää mitään muutakaan toivonlähdettä ole. Ja sitten Jeesus on auttanut ja elämään on tullut valo ja elämänhalu. Tällaista ei tapahdu varmaankaan niin paljon Japanissa, koska siellä harva tuntee Jeesuksen, että voisi hänestä muille jutella. Vaan jotenkin sitä ajattelee, että tässä suhteessa tilanne vielä muuttuu Japanissakin. Että tyhjiö täyttyy Jumalan rakkaudella ja moni saa tulla vielä Jeesuksen tuntemiseen sielläkin. Ainakin voidaan rukoilla japanilaisten puolesta. Olisivatkohan he kiinnostuneita lukemaan Munaa vai Kanaa..? :)

Itsekin kyllä tiedän, mitä ovat toivottomat näköalat, se ettei jaksaisi elää. Ennen uskoontuloa oli kausi, että tuntui, ettei elämässä ole yhtään mitään mieltä ja olisi voinut lopettaa siihen paikkaan. Tyhjyys oli silloin tosi kolkko, jos vain hetkenkin päästi valloilleen ajatukset, että miksi olen olemassa. Kyllä sitä uskovanakin on ollut kovin pimeitä hetkiä ja kausia. Pimeitä hetkiä on usein vieläkin. Mutta jostain sitten vaan on aina puskenut läpi toivo. Että Jumalalla on parempaa varattuna ja että se vaan odottaa aikaansa. Kuitenkin jo tässä elämässäkin. Jumala lohduttaa ihan oikeasti. ”Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu, on kirjoitettu meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo.” (Room. 15:4.) Hän on ”kärsivällisyyden ja lohdutuksen Jumala” (Room. 15:5).

Itse asiassa minulla on tänäänkin ollut erittäin synkkiä hetkiä. Olen itkenyt ja huutanut Jumalalle tuskaani. Sekin jo rauhoittaa, kun on joku jolle voi huutaa, lapsi Isälleen. Aikansa kun itkee ja kiukuttelee Isälle, niin sydän tyyntyy. Lisäksi Jumala lohdutti toisella tavallakin, kuin vain ottamalla rakkaudellisesti vastaan vuodatukseni. Aamupäivällä kun olin erittäin ahdistunut, sain tekstarin, jossa eräs uskova laittoi raamatunkohdan, joka oli lohdutus kipuuni. Kyseinen ihminen ei tiennyt ollenkaan että olin ahdistunut eikä muutenkaan ole ollut minuun yhteydessä pitkään aikaan. Nyt vain hän oli hengessä kokenut laittaa tuo tekstarin minulle. Tämmöistä tapahtuu välillä muutenkin. Se on aina muistutus siitä, että Jumala näkee ja välittää ja haluaa lohduttaa ja rohkaista. Tämän päivän tekstari oli hyvin rohkaiseva, siinä oli mm. kohta ”Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, tartun sinun oikeaan käteesi ja sanon sinulle: ”Älä pelkää, minä autan sinua.” (Jes. 41:13) Tuon viestin saatuani pahin ahdistukseni oli poissa. (Myöhemmin sitten kyllä vielä itkin ja huusin Isälle..)

Joo, en sitten tiedä miten Jumala vaikuttaa sellaista, että japanilaisetkin saisivat alkaa kiukutella Hänelle.Varmasti Herralla on kuitenkin suunnitelmansa sillekin, että Hänelle tulee vielä paljon japanilaisia lapsia suomalaisten ja kaikkien muumaalaisten lisäksi.

Tässä vielä linkki japanilaisen kanarodun, chabon, esittelysivuille: http://www.munanetti.net/viewtopic.php?f=30&t=1370

Silmämunat

Pysyn edelleen munateemassa, tänään on vuorossa silmämunat! Tämä siksi, että jouduin käymään tarkastuttamassa lekurilla omaa silmämunaani. Siihen tuli eilen roskan tunne, mielestäni heti sen jälkeen kun olin onnistunut hajottamaan yhden juomalasin tuhansiksi palasiksi. Olen murehtinut, että menikö lasinsiru silmään. Ei se lääkärikään siellä mitään nähnyt, vaikka luomia käänteli ylösalaisin (inhoa sitä juttua tosi paljon..) Silmämunassa on kyllä edelleen roskafiilis ja tunnen itseni valtavan sairaaksi pieneksi rääpäleeksi, kun on tämmöinen oire. Mut pitää nyt sit odottaa ja katsoa että meneekö se roskantunne vaan ittellään pois. Jotakin tippaakin tuos ny äsken yritin osoitella silmään.

Pistin Raamattuhakuun (olen käyttänyt paljon tätä hakuohjelmaa blogia kirjoittaessani: http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible) sanan silmä ja sen taivutusmuotoja. Kuten tiedossa olikin, silmä mainitaan useasti Raamatussa.

Eräs silmä-kohta on: ”Silmä on ruumiin lamppu. Jos siis silmäsi on terve, niin on koko ruumiisi valaistu. Mutta jos silmäsi on viallinen, niin koko ruumiisi on pimeä.” (Matt. 6:22-23) Fyysisen ruumiin kohdalla on helppo käsittää, että valo tulee ihmiseen silmän kautta. Jos ei silmä toimi, niin on pimeää. Mulla on nyt silmätippa vaikuttamassa ja jotenkin näkökenttä on edelleen vähän samea. Samalla koko maailma vaikuttaa samealta, vaikka sameus on vain minun silmässäni, ei koko maailmassa, jonka muut näkevät kyllä kirkkaasti.

Jotenkin silmät ruumiin lamppuna loistavat myös ulospäin. Ihmisestä näkee kaikkein eniten katsomalla silmiin. Naamanilmeitä voi väännellä mihin suuntaan vain, mutta katsetta ei ihminen itsekään pysty muuttamaan. Se kertoo paljon sielun tilasta. Silmät voivat loistaa, ne voivat olla täynnä rakkautta ja lempeyttä tai sitten jotakin muuta, laimeat tai sisältää pelkoa ja vihaa. Jotakuta voi olla vaikea katsoa silmiin syystä tai toisesta, joskus taas jostakusta näkee, ettei hänen katseensa ole puhdas, vaan synti jotenkin hallitsee katsettakin.

”Sinun silmäsi ovat puhtaat, niin ettet voi katsoa pahaa.” (Hab. 1:13) ”Herran käskyt ovat selkeät, ne valaisevat silmät.” (Ps. 19:8) Maailmassa on kaikenlaista perkeleen aiheuttamaa saastaa, mitä ei tarvitsisi silmiensä kautta itseensä imeä. Itsestään selvää pitäisi olla, ettei telkkaria katselisi juuri ollenkaan, muuta kuin ehkä http://vod.tv7.fi/ohjelmatiedot/ . Teeveen kautta ihminen näkee asioita, joita hän ei normaalisti muuten ollenkaan näkisi ja katselisi. Kun Suomessa on nyt rauhan aika, niin miksi pitäisi katsoa ohjelmia, joissa tapetaan? Miksi pitäisi katsoa, mitä toiset ihmiset tekevät sänkykammareissaan? Miksi pitäisi katsoa juonittelua ja pahan puhumista? Näihin turtuu ihmeellisellä tavalla, kun niitä on oppinut katsomaan eikä tavallaan pidä asiaa minään. Mutta jos asiaa ajattelee, niin ”viihteen” tai ”taiteen” nimissä ihmiset saastuttavat silmiensä kautta itseään varmaankin tänäpäivänä eniten. (En sano, että teeveen kattelu on syntiä sinänsä, mutta harvemmin se sisäistä ihmistä rakentaakaan, se on semmoista kamalan epäterveellistä sielun pikaruokasössöä, joka pidemmän päälle johtaa puutostauteihin.)

Jumalan silmät tarkkailevat jokaista ihmistä: ”Herran silmät ovat joka paikassa.” (Sananl. 15:3) ”Hänen silmänsä valvovat ihmisten teitä, ja hän näkee kaikki heidän askeleensa.” (Job. 34:21). ”Istunpa minä tahi nousen, sinä sen tiedät; sinä ymmärrät minun ajatukseni kaukaa. Käynpä tahi makaan, sinä sen havaitset, ja kaikki minun tieni ovat sinulle tutut.” (Ps. 139:3-4)

Jos hengelliset asiat tuntuvat sameilta, se ei tarkoita että ne oikeasti olisivat sameita, vaan että omassa sisäisessä silmässä on sameus tai kokonaan sokeus Jumalan asioille. Jumala kyllä haluaisi avata jokaisen silmät näkemään maailman uudella tavalla. Ilman Jeesusta jokainen on sokea hengellisille asioille. Jeesus tuli avaamaan sokeain silmät: "Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen” (Luuk. 4:18) ”Herra avaa sokeain silmät.” (Ps. 146:8) ”Sinä päivänä kuurot kuulevat kirjan sanat, ja sokeiden silmät näkevät vapaina synkeästä pimeydestä.” (Jes.29:18).

Paavalin tavoin saan rukoilla silmien aukenemista jokaiselle näkemään Jeesuksen kirkkauden: ”Sentähden minä notkista polveni Isän edessä..että hän antaisi..Kristuksen asua uskon kautta teidän sydämissänne, niin että te, rakkauteen juurtuneita ja perustuneina voisitte kaikkien pyhien kanssa käsittää, mikä leveys ja pituus ja syvyys ja korkeus on, ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä; että tulisitte täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä. (Ef. 14-19)

Eräs uskova ystäväni sanoi kerran: on se sitten valtavaa kun saa NÄHDÄ Herran. Kuulen edelleen korvissani kaipaavan äänenpainon hänen noissa sanoissaan. Sitten asia menikin niin, että Jumala kutsui tämän ihmisen luokseen Kotiin yllättävällä tavalla jo muutamia kuukausia tuon sanomisensa jälkeen. Katjalle oli annettu poikkeuksellinen taivaskaipuu jo nuorella iällä ja hän pääsi katselemaan Kristuksen kirkkautta ja rakkautta kasvoista kasvoihin. Siellä kaikki on oleva täydellistä ja näkymät ihanat: ”Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.” (1. Kor. 13:12)

Pohjanmaalle

Alkaa olla ihan viimeisten kirjoitusten aika. Kanat ovat pois ja itsekin olen muuttolintu, kohta lentämässä syksyksi ja talveksi toiselle paikkakunnalle ihan toisenlaisiin kuvioihin kuin mitä tämä kesä on ollut kotona. Vähitellen pitää alkaa valmistautua tuohon muuttomatkaan. Ensin aluksi näin ajatusten tasolla, ensi viikolla ihan konkreettisesti.

Palaan ensi viikolla sinne, mistä kanatkin hain. Pohjanmaalle. Kesäkanat olivat Etelä-Pohjanmaalla kuoriutuneita ja siellä nuorikkoaikansa kasvaneita, siellä ensimmäiset munansa munineita. Sitten minä kyydin ne omalle pihalle.

Eräs ystäväni lähetti minulle linkin Klamydia-yhtyeen Pohjanmaalla –videoon, jos saisin siitä lisäintoa Pohjanmaalle paluuseen. Videolla olikin asioita, jotka liittyivät elämääni yllättävän läheisellä tavalla. Tässä videolinkki: http://www.youtube.com/watch?v=1pbsz_mf9dE

Mä ny vaihran täs kohtaa eteläpohojammaaksi. Kirijootan varmahan mones kohtaa vääri, ku tämei oo mun äirinkiäli, mut jonkun verran on pitäny harijootella, jotta tuloo ymmärretyksi ja jotta mä ymmärtääsin muita. Sen verran löytyy kiälitaitua. Englanti ja eteläpohojammaa. Non sellaaset kielet, joita pystyn puhumaha, kummoon kummaskin paikas kortteerannu. Virheetä tiätysti tuloo aina ku viarahalla kielellä laittaa menemähä.

Tuas Pohjanmaalla-vireos oli sanootus: ”Joku hyljeksii, joku pelekää” ja ”Toinen reppana turvautuu nuoraan, kun on asiat sanottu sille liian suoraan.” Mä ny haluan olla rehelline täskin asias ja kerron, jotta mua kyllä peljätti lähtiä eteläpohjanmaalle aikanansa. Itte asias, kun valamistuun yliopistosta niin aattelin, jotta ihan mihinkä tahansa muualle voin lähtiä, mutten Pohojammaalle. Ja miälesnäni aattelin, jotta ihan oikiasti ihan mihinkä tahansa koko maailmas muualle muttei Pohojammaalle. Aattelin, jotta jos Herra vaikka johorattaas mun lähetystyähön jonneki ulukomaalle, ulukomaatki oli ihan yks vaihtoehto oikiasti. Mutta sanoon tiätysti Herralle, jotta oon valamis menemähän minne Sä haluat johorattaa.

No arvashan se sitten mistä mä itteni valamistumisen jäläkehen löysin! Etelä-Pohojammaalta tiätysti! Eikä itte asias oo aina ollu aivan helppua ollenkaan olla siälä. Mut sit kummiski on saanu kokia kuitenki olevansa myös oikias paikas. Ettei Jumala oo kiusallansa mua Etelä-Pohojammaalle laittanu, vaan että silläkin on joku tarkootus.

Etelä-Pohojammaa on hengellisestiki miälenkiintoonen paikka. Oon saanu tutustua paljo uskovihin siällä. Oon oppinu tosi paljon ollesnani eepeellä. Jotenki luulen, jotta eteläpohjammaalla on väestös uskovaasia keskimäärin pikkuusen enemmän ku muualla Suames. Eteläpohojalaaset itte luuloo joskus, jotta non kauhian erinomaasia omas voimas, mutta mä luulen, että yks syy siihen, jotta siälon ollu menestystä on se, että siäl on rukoolevia uskovaasia ja nekin jokkei oo uskos niin niil on kuiteski vähän enempi Jumalanpelekua ku jollaan muulla. Et vois sanua, jotta siäl on ollu siunausta. Tämon mun miälipire.

Toisahalta Etelä-Pohojammaalla on myäs sit uskonnollisuutta. Paljo ihmisiä, jokka luuloo olevansa uskos, mut jokka kummiskaan ei oo uurestisyntynehiä, uskoon tullehia, henkilökohtaasta suhretta Jeesuksehen. Luullahan, jotta jos omat vanahemmat tai isovanahemmat on ollu hartahia ja jos on itte lapsena kastettu, niin että se sitten riittääs taivaaseen pääsyhy. Tai jos käy kirkos ja hautuumaalla. Olis se hianua, jos lisää eteläpohjalaasiaki kääntyys henkilökohtaasesti Jeesuksen pualehe eikä vetuaasi, jotta kyllähän täs kirikkoon kuulutahan ja papin kans ollahan hyvis välees. Non aivan toisarvoosia asioota, joistei Isos Kirjas puhuta mitää.

Vaikka mun on välillä ollu vaikia olla Pohojammaalla, niin emmä näitä vuasia poiskaan vaihtaasi. Ainaki on oppinu näkemähä, jotta Jumala rakastaa kaikkia ja näköjänsä erityysesti eteläpohjalaasiakin. Mulla ittellä ei oo omas voimas rakkaus riittäny, mutta Jumalalla on.

Vireolla sanottihin: ”Mutta heimoani minä rakastan.” Moon pualiksi pohojalaane eikä mun pohojalaasuus-geenit oo oikeen meinannu aktivootua, mutta yhyrestä mä ainakin tykkään ja se on se suaraan sanomine. Tosin mun miälestä on aivan mahroottomasti liiooteltua se, jotta eteläpohojalaaset sanoos aina asiat suarahan. Kyllä siällä esimerkiks kuuloo puhuttavan ihmisistä seljän takana häjysti niinku missä tahansa muuallaki. Toivoosin, jotta asiat oikiasti sanoottaskin avoomesti. Heikkourekki eikä vaan vahvuuret. ("Trossaan heikkourestani" (2. Kor. 11:30)) Muttemmä ittekään uskalla aina olla rehelline ja sanua miltä musta oikiasti tuntuu. Ettemmä ittiäni pareena pirä.

Saa sitte nähärä, kauanko mun eteläpohjammaalla oleminen viälä kestää. Son Herran asioota. Luulen, jotten koko ikääni tuu siällä viättämähä, mutta sen sitte näköö. Jotaki opittavaa varmaan viälä on, ku sinne oon menos. Kai mä viäläki pelekään ihmisiä ja Herra haluaas opettaa, ettei ketään ihmistä tartte peljätä, Jumalaa ainuastansa. Sitten ku en enää pelekää eteläpohjalaasia, niin ehkä sitte o muutoksen aika. Sen jäläkeen ku pärjään kunnolla eteläpohojammaalla, mun voi lähettää ihan mihinkä vaan, vaikka pimeimpään viirakkoho!

Äläkää ny sitten vaa ymmärtäkö vääri, eteläpohojalaaset on kivoja ihimisiä ja mul on paljo rakkahia siälä. Enhämmä kuutta vuatta olis siällä ollu, jos siälä olis ihan kauhiaa. Nämon ny vaan mun henkilökohtaasia asioota, tiäs mitä lapsuuresta tulevia pelekoja, mitä tarttoo käyrä läpi ja mistä parantua. Jokaasella on omat juttunsa.

Oon kiitollinen Jumalalle johratuksestansa mua kohtaha. Hän tiätää paremmi ku ihmine itte, mikä kelleki o hyväksi. Jossen olis menny Pohojammaalle, niin ei olis tätä plokiakaan, ku ei olis ollu kanojakaan eikä mulla olis ollu mitään kirjootettavaakaan, kun niin paljo on saanu oppia Pohojammaalla ollesnansa. Ja montaa muuta asiaa ei olis, josen olis menny sinne asustelemaha.

Vireon laulus sanottihin, jotta ”Vain maa pysyy, muu pois katoaa” ja ”Ei välii, miestä taikka naista, vihataan kaikkee, kaikkee erilaista.” Näis kohren moon täyrellisen erimiältä. Ei siällä mitään sen enempää vihata ku muuallakaan. Ja jos vastustetahan jotaki, niin son useen vaan ihan tervehellistä. Ei kaikkia asioota piräkään niällä. Mut sit tua maausko. Maanviljely on hiano asia, muttei sekää saisi mennä Jumalan yli eikä maausko olla suuree ku usko Jumalahan. Jeesus tokaasoo selevästi ja suarahan: ”Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.” (Taivas ja maa katuavat, mutta mun sanat eivät katua.) (Luuk. 21:33) Viljelijälleki voi tulla tilanne, että tahtomattansa tarttoo luapua elukoosta tai pelloosta, eikä sen silti tarttis olla elämänloppu. Jolleki se joskus näyttää kummiski sitä oleva ja surullisimmas tapaukses roikutahan narun jatkona. Ainuastansa Jumalan Sana ja Jumala pysyvät viimeesehen saakka, ei eres sukumaat. Kristus-kallio o ainua torella pysyvä elämän perustus. Muu menöö ja tuloo.

Ei mee kauaa, kun lähären Pohojammaalle. Toivottavasti voin sanua ja hoilootella siellä täyrestä syrämestä ”Hianoo olla Pohojammaalla”. Tervetulua sinne! Käyrähä vähä ajelemas lakialla ja ihaallaha kuinka komiaa siäl o!

P.S. Laulus sanottihi myäs, jotta ”harva se päivä joku vuotaa verta”. Miten tuan ny sanoos.. Sellaasta on tapahtunu tälläki markilla..

P.P.S. Mä ny uskon jotta eteläpohjalaaset kestää tämänki kirijootuksen, eikä tartu nuoraha, vaikka moonki sanonu taas jotaki suoraha. :)

Kanakauden päättäjäiset

Täällä kotonani oli tällä viikolla hengellinen kotikokous. Se kulki leikkisästi nimellä ”kanakauden päättäjäiset”, vaikkei tilaisuudella itsellään varsinaisesti kanojen kanssa ollutkaan mitään tekemistä. Kanojen päivien päättäminen oli vain tapahtunut hiljan tuota iltaa ennen, niin siitä nimi sitten tuli. Olin tiedottanut tosi monille ketä vain tunsin, että ovat tervetulleita tuolloin meille. 17 henkeä Herra sitten johdatti kokoon tuona iltana.

Olen todella iloinen ja kiitollinen tästä illasta. Olen pitkään ajatellut, että olisi ihanaa, jos omassa kodissa voisi olla hengellisiä kokoontumisia vähän isommallakin porukalla. En sitten kuitenkaan ole aiemmin kokenut toimia asiassa, ei ole ollut sen aika. Tänä kesänä tilanne nyt sitten oli toinen ja tämmöinen mahdollisuus aukesi.

Kokoontumisen malli otettiin Raamatusta ja testaten kuinka homma toimii: ”Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi.” (1. Kor. 14:26). Ja homma todella toimi! Oli ihmeellistä, miten Pyhä Henki johdatti iltaa, tosi moni halusi sanoa jotakin, oli laulua ja rukousta. Valtavan siunaava ilmapiiri.

Itse koin, että Herralla olisi ollut vielä paljon enemmänkin annettavaa ja että yhdessäolo olisi voinut jatkua vaikka kuinka myöhään, mutta arki-ilta sitten teki sen, että monien vaan piti lähteä aika aikaisin pois. Silti on ilo kaikesta siitä, mitä parin tunnin aikana saatiin rakentua yhteisestä uskosta. Toivottavasti se, että jäi tunne, että tämä loppui aivan kesken tarkoittaa vain sitä, että saa olla vielä jatkossakin vastaavissa tilanteissa. Uskon tosiaan, että Jumalalla olisi valtavasti annettavaa juuri tämänkaltaisissa tilanteissa, joissa vapaasti kokoonnutaan yhteen ilman ennalta sovittuja puheenvuoroja ja kaavoja ja sen sijaan annetaan Pyhän Hengen johdattaa. Kunpa uskovilla olisi enemmän aikaa yhdessä kokoontumiseen ja olemiseen, kodeissakin!

En todellakaan odottanut kenenkään tuovan mitään tuliaisia minulle tuona iltana, mutta muutamat toivat ja olihan sekin ihan kivaa. Eräs toi tällaisen kanan, joka jäi nyt sitten muistoksi kanakauden päättäjäisistä.

Lainrikkoja

Viimeinen vuorokausi on ollut vaikea. Sydän on ollut levoton. Rikos on painanut mieltäni. Ja tämäkin liittyy kiinteästi kanoihin.

Ennen kanakauden päättäjäisiä mietin vain kanojen lopettamisen ja höyhennyksen yksityiskohtia - kuinka ne sujuisivat hyvin. Kaikissa näissä ajatuksissani ei ollenkaan tullut mieleen, että pitäisi selvittää myös tarkasti mitä sen jälkeen teurasjätteille tehdään. Kanakauden päättäjäisissä eräs henkilö sanoi, että netissä oli paljon ohjeita teurasjätteen käsittelystä. Silloin vasta minulla leikkasi, että voi hyvänen aika, sehän ei olekaan mitenkään itsestään selvää, mihin teurasjätteet saa laittaa, vaan että ohjeistus on valtavan tarkkaa. Suomessa tietyt alueet kuuluvat keräilyalueeseen, joka tarkoittaa sitä, että tämän alueen siipikarjan jätteitä ei saa haudata, vaan ne pitää toimittaa laitokseen, jossa ruhot hävitetään. Paikkakuntani kuuluu tähän keräilyalueeseen.

Ajattelin rauhassa kanakauden päättäjäisten jälkeen selvittää, mitä kanojen jäämistöille saa tehdä. Seuraavana päivänä sitten kuitenkin teurasjätteet sisältävä pussi oli hävinnyt! Meillä oli yhdellä pellolla kaivinkone töissä ja eräs henkilö oli ajatellut, että siinäpä on syvä kuoppa valmiiksi tehtynä, että sinnepä on kätevä raadot laittaa. Kyseinen henkilö ei tiennyt, että minulla oli vielä tämmöinen selvitystyö kesken. Minä taas en puolestaan ymmärtänyt, että kananpäät olisi pitänyt sijoittaa vähintäänkin kassakaappiin odottamaan, ettei niitä vietäisi käsistä. Näin ne sitten tulivat haudatuksi.

Hautaamista seuraavana päivänä sain tietää, että kotiteurastusjätteen hautaamisesta kuuluu tehdä ilmoitus kunnaneläinlääkärille. Ennen hautaamista.. Ilmoituksessa kuuluu selvittää mm. eläinlaji, jätteen määrä, hautaamispaikka ja hautaaja. Kunnaneläinlääkäri tarkistaa tarvittaessa hautaamispaikan, teurasjätteen ja hautaamisessa käytettävät välineet. Asiasta on pidettävä kirjaa ja kirjanpito on säilytettävä kaksi vuotta.

Tiedon saatuani monenlaiset ajatukset risteilivät päässäni. Mitä nyt tehdä? Lakia on rikottu, kun ilmoitusta ei ole tehty. Mutta jos vaan kukaan ei huomaisi? Jos olisi vain vaiti? Tämähän on niin pieni juttu, että ei kai tässä mitään ole? Muut pitivät minua aivan typeränä, kun asiaa murehdin. Jos ilmoitan asiasta, niin mitä sitten tapahtuu? Pitääkö jätteet kaivaa ylös sieltä todella syvältä? Tuleeko sakkoja? Merkintä rikosrekisteriin? Päädynkö eläintenpitokieltoon?!

Ensin ajattelin vain vaieta asiasta, mutta omatunto ei antanut rauhaa. Jotenkin on saanut huomata, että kaikki asiat tulevat vastaan kuitenkin ennemmin tai myöhemmin. Päädyin siihen, että ilmoitan viranomaisille tapahtuneesta kanojen hautaamisesta.

Ei silti ollut helppo tarttua luuriin. Reaktiot murehduttivat. Tuleeko tästä nyt valtava haloo? Iltapäivälehdissä revitellään kohta kanojen salahautauksesta? Millaisiin kuulusteluihin joudun? Vai nauretaanko minulle päin naamaa?

Kuntien eläinlääkärit ovat tunnetusti ylityöllistettyjä, eikä heillä meinaa olla mahdollisuuksia keskittyä tuotantoeläinasioihin, kun ihmisillä on niin paljon lemmikkejä. Oli vähän vaikea saada langan päähän yhtään ketään, monta puhelua piti soittaa, vaihteesta vaihteeseen jne. Lopulta puhuin eläinlääkärin kanssa, joka käski soittaa terveystarkastajalle.

Tälle tarkastajalle sitten vuodatin tuskani ja tapahtuneen asian tilan. Hän otti asian vastaan ystävällisesti, mutta myös tarvittavalla vakavuudella. Kuuden kanat teurasjätteet todettiin pieneksi määräksi. Käytiin läpi hautaamispaikka ja todettiin, että se ei sijaitse pohjavesialueella, ei vesistön lähellä, ei kenenkään kaivon lähellä eikä muutenkaan asutuksen lähellä. Viranomainen otti ylös yhteystiedot, tilatunnuksen ja hautapaikan sijainnin.

Nyt on helpottuneempi olo. Asia on muiden käsissä, olen rikokseni tunnustanut ja se antaa rauhan. Luulisin, että kananpäät saavat maatua rauhassa.

Vaan ei ole helppo syntejänsä tunnustaa. Miten se onkin niin, että ihmisen ensireaktio on haluta kätkeä syntinsä. Minäkin ajattelin ensin, että eihän tätä tarvitse kellekään sanoa. Kun Aadam lankesi syntiin, hänen ensireaktionsa oli piiloutua Jumalalta : ”Ja mies vaimoineen lymysi Herran Jumalan kasvojen edestä paratiisin puiden sekaan.” (1. Moos. 3:8). Jokainen tietää, miten vaikeaa voi olla rikkomusten tunnustaminen ja anteeksipyytäminen. Oma mieli taistelee vastaan, että eihän minun tarvitse. Että eihän tässä nyt mitään oikeasti syntiä ole tehty? Että eikös tämä ole vaan ihan inhimillistä? Että eikös tässä nyt ole niin pienestä asiasta kyse, ettei tällaista kannata anteeksi pyytää? Eivätkö muut pidä typeränä tai heikkona, jos syntini tunnustan?

Mutta mikä ihana lepo ja rauha, kun synti on tunnustettu. Siitä kai se ihmeellinen rauha uskovat sydämeen tulee, kun tietää saaneensa synnit anteeksi. Ne on tunnustettu ja unohdettu. Jumala odottaa syntisen tunnustavan syntinsä. Jumala odottaa ihmisen tunnustavan, että hän on syntinen eikä sellaisenaan voi olla Jumalalle otollinen. Jumala on valmistanut anteeksiantamuksen mahdollisuuden: Jeesus on syntien takia kuollut ristillä. Mutta jokainen saa henkilökohtaisesti omalta osaltaan Jumalan edessä tunnustaa, ettei hän ilman Jeesusta ole sovelias Jumalan edessä. Jumala on ihanan henkilökohtainen.

Herra on armollinen jokaista kohtaan, joka täydestä sydämestään tunnustaa syntisyytensä: ”Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon.” (Sananl. 28:13). Synti on se, mikä estää ihmisen yhteyden Jumalaan. ”Teidän pahat tekonne erottavat teidät Jumalastanne, ja teidän syntinne peittävät teiltä hänen kasvonsa, niin ettei hän kuule.” (Jer. 59:2) Kun synti tunnustetaan ja todetaan tarvitsevan Jeesusta elämään, niin samalla poistuu este Jumalayhteyden välillä. ”Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois” (Apt. 3:19).

Ei uskovainenkaan yhtään synnitön ole. Taipumus syntiin on aina olemassa, kyllä sen hyvin itsestä tietää. Lankeemuksia tulee. Oma luonto on syntinen, eikä pysty omassa voimassa olemaa toisenlainen vaikka haluaisi. Mutta kuitenkin on eri asia, kun tietää, että on saanut syntinsä anteeksi. Sitten ei tarvitsekaan enää yrittää olla parempi kuin on. Jumalan Pyhä Henki vaikuttaa, ettei haluaisi tehdä Jumalan tahdon vastaisia asioita eli syntiä. Jos ei ole uskossa, syntiäkään ei edes ymmärrä synniksi, ”eihän tuossa nyt mitään, ihan inhimillistä”, niin lujasti se on kiinni ihmisen syntiinlangenneessa luonnossa. Vain Jumalan Sanan valossa voi tulla tietämään, mikä oikeasti on syntiä ja Jumalan tahdon vastaista ja mikä ei ole.

Vaihtoehdot ovat elää synnissä tai Jeesuksessa: ”Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room. 6:23) ”Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat.” (Gal. 3:22)

Koska Jumala tahtoisi antaa jokaiselle iankaikkisen elämän, se, ettei usko Jeesukseen on synti: ”synnin, koska he eivät usko minuun” (Joh. 16:9).

Uskoon tullakseen ei tarvitse selittää toisille ihmisille omia syntejään. Jumala tietää ne kyllä ja hän haluaa antaa kaikki anteeksi. Riittää, kun haluaa kääntyä Jeesuksen puoleen omassa elämässään. Ei ole mitään, mitä ei voisi saada anteeksi Jumalalta: ”missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi” (Room. 5:20) Hänen verensä pystyy puhdistamaan kaikki ihmisen tekemät synnit: ”Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.” (Jes. 1:18)

Kun synnit on saanut anteeksi, saa Jeesuksen antaman rauhan: ”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.” (Joh. 14:27)

Sydän ja munaskuut

Kanat käsiteltiin niin, että hengenlähdön ja veren poisvalutuksen jälkeen niitä pidettiin hetken aikaa kuumassa vedessä. Tämä vaikutti sen, että höyhenet irtosivat helposti, kun ne kynittiin. Sitten tehtiin viilto, josta sisälmykset poistettiin. Sisälmykset olivat tavallaan ihan mielenkiintoisia. Näin jälkeenpäin ajatellen niitä olisi voinut katsella rauhassa kauemminkin, mutta jotenkin tilanne meni niin, ettei kovin tarkkaavaiseksi havainnoijaksi tullut ruvettua. Ei oikein pystynyt rauhoittumaan siinä touhutessa syvällisempään sisälmysten tutkimiseen.

Suurinta yllätystä sisälmyksissä aiheuttivat ehkä munanaihiot. Niitä ei voinut olla huomaamatta. Seuraavan päivä muna oli siellä jo tulossa, kalkkikuorta vaille valmiina. Lisäksi oli lukuisia erikokoisia keltuaisia, joiden ympärille tulevien päivien munat olisivat muodostuneet. Tietysti sitten oli suolta ja maksaa ja kivispiira, munuaiset ja sen semmoista. Aivan käsittämättömän ihmeellinen munanmuodostuslaitoshan tuo kana on. Sisälle katsoessa vasta paremmin ymmärsi sitäkin ihmettä (tai ymmärsi paremmin kuinka ei ymmärrä). Eivät ne sisälmykset sillai kovin ällöttäviä olleet. Jos ajattelee asiaa, niin oikeastaan käsittämättömän ihmeellisiä vaan.

Taas kerran voi ajatella miten kuoren, tässä tapauksessa kanan luuston ja lihaksiston, sisään on kätketty sellaista pehmeää ja kaunista, joka ylläpitää elämän ja saa munat aikaan. Että kuinka ne muodostuvat siellä jossakin syvällä, ihmissilmän näkymättömissä. Jotenkin niin kuin Jumalan Hengen vaikuttamat teot ihmistenkin kautta. Silmin ei pysty näkemään Jumalan toimintaa ihmisessä, mitä Hänen uudestisynnyttävä voimansa tekee ja kuinka se toimii, mutta sitten kuitenkin Hengen hedelmiä voi vaan putkahdella ulos. Esim. Jumalan antamia sanoja, tai Jumalan vaikuttamia tekoja jne. Eihän kanakaan varsinaisesti mitään työtä tee muniakseen. Se syö elääkseen ja munat vaan tulevat: ei niitä voi estää, jos ruokinta on kohdallaan. Uskon, että jos uskovakin vain tarpeeksi ruokailee Sanan äärellä ja uskovien yhteydessä ja rukouksessa, Hengen hedelmien muniminen vaan jossain vaiheessa alkaa ihan itsestään.

Sieltä syvältä sisältä löytyi sitten myös kanan sydän. Monia toimenpiteitä tarvittiin, että pystyin näkemään ne sydämet, jotka kanoja ovat kesän liikuttaneet. Minun avaaman kanan kohdalla kävi niin, että jätin vahingossa sydämen sisälle, kun en tarpeeksi huolellisesti ja rohkeasti osannut ensikertalaisena kaikkea poistaa. Toinen henkilö vasta huomasi, että sydän oli unohtunut sisuksiin ja otti sen pois.

Kanan sydän.

Sydämensä paljastaminen ei ole helppoa. Voi olla että tarvitsee toisen ihmisen apuja siihen, että sydän voi paljastua. Sitä niin viimeiseen saakka saattaa yrittää varjella itseään. Varsinkin, jos on tullut haavoitetuksi tai pettynyt monta kertaa.

Jumala kuitenkin tuntee sydämemme. Hän näkee sen koko ajan, vaikka itse yritämme sitä muilta ja Jumalaltakin peittää. ”Ihminen näkee ulkomuodon, mutta Herra näkee sydämen” (1. Sam. 16:7). ”Hän tuntee sydämen salaisuudet” (Ps. 44:21). ”Mutta Herra Sebaot on vanhurskas tuomari, joka tutkii munaskuut (munuaiset) ja sydämen.” (Jer. 11:20).

Jumala tietää ja näkee paremmin kuin me itse oman sydämemme. Hän tietää, ettei ihmisen sydän ole syntiinlankeemuksen jäljiltä puhdas: ”sillä ihmisen sydämen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka” (1. Moos. 8:21)

Jumala ei kuitenkaan jätä ihmistä pahan sydämensä hallintavaltaan, jos tämä haluaa ottaa sydämen puhdistuksen vastaan. Jeesuksen sydänveri vuoti ristillä viattomana, ja sillä puhdistuu jokainen, joka haluaa että oma sydän puhdistuisi: ”Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen.” (Hes. 36:26)

Jokainen sitten omassa sydämessään itse päättää, kuinka suhtautuu siihen, mitä Jumala puhuu Sanansa kautta. Onko näin: ”Ja he tekivät sydämensä kovaksi kuin timantti, etteivät kuulisi lakia eikä niitä sanoja, mitkä Herra Sebaot on lähettänyt” (Sak. 7:12) ja ”Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana” (Matt. 15:8) vai vetääkö tämä kehotus: ”Kääntäkää siis sydämenne ja sielunne etsimään Herraa, Jumalaanne” (1. Aik. 22:19)

Jeesuksen uhrin takia kuka tahansa, joka Häneen Jumalan Poikana ja Pelastajanaan uskoo saa uuden puhdistetun sydämen, joka iloitsee Jumalasta ja Hänen tuntemisestaan: ”Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan (Room. 10:10). ”Sillä hän puhdisti heidän sydämensä uskolla.” (Apt. 15:9).”Ja minä annan heille sydämen, heidän tunteakseen minut, että minä olen Herra; ja he saavat olla minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa; sillä he kääntyvät minun tyköni kaikesta sydämestänsä.(Jer. 24:7)

Jokainen voi sitten miettiä, että mikä on oman sydämen suhde Jumalaan. Mitä sydän halajaa? Jumalan tuntemista vai jotain ihan muuta? Voi myös rukouksessa pyytää, että Jumala paljastaisi itselle oman sydämen tilaa. Se on siellä niin syvällä, ettei sitä itse ymmärräkään. Jumala näkee sen tilan paljon paremmin kuin ihminen itse.

Jumalan Sanojen kohdalla kannattaa aina toimia tällä tyylillä: ”Maria kätki kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämessänsä.” (Luuk. 2:19).

Minä nyt hyvin äkkinäisesti näin kanan sydämen ja munaskuut. Mutta en tosiaan voi sanoa niitä varsinaisesti tutkineeni. Vaan eikö olekin ihmeellistä, että Herraa kiinnostaa mitä ihmisen sisällä on? Eikä tämä tarkoita sisäelinten fysiologiaa ja anatomiaa, jonka Jumala kyllä ne itse suunnitelleena täydellisesti tuntee, vaan sitä todellista ihmisen sydämen tilaa. Jumala todella välittää ihmisestä ja haluaa hänen parastaan, kun näin tarkkaavaisesti haluaa jokaista tutkia ja koetella. Munaskuita myöden. (Munaskuu on siis vanhaa suomea ja tarkoittaa munuaisia).

Kanaa konstaapelin tapaan

Kyllä se hyvin syötävää oli. Oma kana. Valmistin tänään kanaa poliisin antamien virallisten ohjeiden mukaan. Siihen kuului siis sitruunan laittaminen kypsennysvaiheessa kanan sisään. Kyllä siitä ihan sopiva sitruunainen maku tulikin.

Otetaan tuore kynitty kanat, jonka sisälmykset on poistettu.

Irroitellaan varovasti nahka lihasta.

Nahan alle laitetaan öljyyn sekoitettuja mausteseoksia.

Suolaa pinnalle ja sisäpuolelle.

Sitruuna ja mausteita sisälle.

Uuniin. 200 astetta 20 min + 150 astetta 2 tuntia.

Menossa uuniin.

Olihan se vähän sitkeämpää kuin broileri. Ja lihaa tietysti paljon vähemmän. Mut on tää käsittämätöntä. Oon valmistanu ja syöny omaa kanaa! Tämä on kyllä valtava ihme monella tasolla. :)

Bon appetit! (Tässä kuvassa puolet on jo syöty. Vihreä mössö on timjamia.)

Höyheniä

Tässä aamussa oli jotakin erilaista. Aamussa oli hiljaisuus. Syystuuli humisi jo hiukan kellastavissa vaahteroissa ja kuljetti mukanaan muutamia irronneita lehtiä. Tuulen mukana pyöri muutama höyhen.

Aamussa ei kuulunut kanojen kaakatusta. Eikä muidenkaan lintujen ääniä. Alkavat olla jo kovasti muuttomatkoillaan kaikki tirpuuset. Syksy on tullut, linnut ovat lähteneet.

Muutama höyhen jäi pyörimään pihaan. Päivän ensimmäisen höyhenen löysin sisältä jo ennen ulosmenoani, matolta tästä kirjoituspaikkani läheltä. Jonkun jaloissa oli tainnut kantautua höyhen sisälle. Se oli pehmeä ja kaunis.

Keräilin ulkoakin muutaman höyhenen. Ovat ne niin ihmeellisiä, kun oikein alkaa katsomaan. Käsittämätön rakenne. Ja niin pehmeitä.

Kyllähän sitä eilisen tapahtumat edelleen pyörivät mielessä. Oli niin rikas ja monivivahteinen päivä. Kiitollisella ja levollisella mielellä olen eilisestä. Kaikki meni jotenkin hyvin. Tapahtui, mitä pitikin.

Untuvat ja höyhenet puhuttelevat pehmeydessään ja kauneudessaan. Olen jo paljon aiemmin halunnut tarkastella höyheniä, mutta enhän minä niitä elävästä linnusta ala nyppimään. No, toki joskus jostain on löytynyt yksittäinen höyhen, mutta kuinka tämä nyt meni sitten näin, että vasta tässä vaiheessa pysähdyn höyhenten äärelle. Kai se kuvaa elämää sekin. Että joskus tarvitaan tosi rajujakin asioita ennen kuin pysähtyy tutkimaan puhtaan valkeita Jumalan asioita. Toisaalta höyhenet kertovat siitä, ettei ihmisen ole välttämättä ollenkaan helppo tuoda pehmeää ja lempeää puoltaan esiin. Voi olla, että tarvitaan monenlaisia käsittely ja kynimistä, ennen kuin lempeys, pehmeys ja herkkyys on mahdollista.

Raamattu kehottaa: "Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä." (Fil. 4:5). Uskovat ovat kuitenkin usein koviakin, tavalla tai toisella. Vaan Herra sitten kynii ja käsittelee omiaan. Että se lempeys, jonka Jumala on Henkensä kautta antanut voisi myös tulla esiin ja muiden käsin kosketeltavaksi, kaikin tavoin aistittavaksi. Se untuvan pehmeä lempeys ja rakkaus, joka Jeesuksessa on. Kyllä se lempeys täytyy kaikissa olla, jotka Herran omia ovat, mutta monissa se on kyllä aika syvälle kätkettynä. Kai sitä itsekin kuuluu tähän joukkoon. Ei ole aina helppoa olla pehmeä untuva, kun tilanteet tuntuvat välillä niin kovilta.

Kuvittelin etukäteen, että jutut loppuvat kun kanoille sanotaan viimeisen kerran hyvää yötä. Näyttää nyt kuitenkin siltä, ettei kuolema lopettanut kanajuttuja. Tiput puhuttelevat vielä kuoltuaankin. Luulen kirjoittavani vielä muutamia tekstejä, jotenkin on niin paljon kaikenlaista mielessä. Eilisestäkin riittää vielä kerrottavaa.

Höyheniä: