Eikö se kanaa esitä? En minä sitä oikein muuksikaan ymmärtänyt, vaikkei aivan oman kanan muotokuva olekaan. Kuva löytyi Japanin 10000 jenin (n. 77 euroa) setelistä. Suurimpaan seteliinsä ovat piirustaneet terhakkaan kanan! Yhtään en tiedä, mikä kana tuo on, kai siihen jotain historiaa liittyy, kun on seteliin päässyt. Muissa seteleissä vastaavassa kohtaa oli mm. kukkien kuvia ja Fuji-vuori.
Jenejä tosiaan hipelöin tänään. (Ja meinas melkein tulla markkaa ikävä, kun jollakulla valtiolla on vielä oikein oma raha.) Itse en ole kumminkaan lähdössä Japaniin (vaan Pohjanmaalle, jossa on euro). Erään toisen henkilön suuntana on sen sijaan reilun viikon päästä jenikanan maa, matkavaluuttaa oli jo vaihdettu valmiiksi ja seteleitä hetki pällisteltiin yhdessä.
Japani on mielenkiintoinen valtio. Jokaisella on varmasti kotonaan paljon Japanissa valmistettua/suunniteltua tavaraa (mun tietokone on Fujitsu Siemens, japanikontakteja tälläkin toosalla). Kuitenkin ainakin itse tiedän Japanista suhteellisen vähän. Tietysti jotain, mutta kumminkin minun on vaikea kuvitella kunnolla, että millaista siellä on. Tarkoitan nyt esimerkiksi vaikka luontoa, muutakin kuin kirsikkapuita. Tai sitten että millaista on arkielämä. Ainakin on siinä ymmärryksessä, että työtä ja uraa painotetaan paljon. Silti en oikein pysty kuvittelemaan millaista on arki siellä on. Tietysti monella lailla samanlaista, varmaankin syövät, nukkuvat ja käyvät vessassa, mutta että mitä päänsisällä sitten muuten liikkuu, niin en osaa kunnolla kuvitella. Teeseremoniat, geishat, mangat ja pokemonit eivät oikein avaa japanilaisen ajatusmaailmaa. (En ole kyllä perehtynyt esim. manga-sarjakuviin ollenkaan, kai ne jotain voisivat kertoakin).
En tiedä miksi, mutta tavallaan itselle tulee surullinen mieli, kun ajattelee Japania. Jotenkin tulee tunne, että se on kansa, jolla on paljon materiaalista hyvää ja älykkyyttä, kohteliaita tapoja, kuria ja muotoja, arvoja ja arvostusta, suorituskeskeisyyttä ja tavoitteita, muttei sitten kuitenkaan syvää elämänsisältöä. Tänne saakka on tullut tietoja japanilaisten masennuksesta ja yksinäisyydestä ja joistakin todella surullisilta kuulostavista ilmiöistä, jotka liittyvät esim. nettiriippuvuuksiin. Viime vuosina uutiskynnyksen ovat ylittäneet mm. Japanin suuret itsemurhaluvut, 34 000 ihmistä vuodessa (Suomessakin on korkeat itsemurhaluvut, mutta Japanissa vielä korkeammat). Jotenkin on tullut käsitys, että japanilaisilla on kova tarve pitää viimeiseen saakka ulkokuori kunnossa, mutta sisältä monen on paha olla. Ja että olo on toivoton, kun päädytään itsemurhaan. (Johon sikäläisessä kulttuurissa kaiketi suhtaudutaan vähän erilailla, mutta kyllähän se toivottomasta tilanteesta aina johtuu.)
Toivoisi, että japanilaisetkin voisivat vielä saada Toivon. Ja nyt en tarkoita että eräs kotimainen puolueemme laajentaisi talkoitaan nousevan auringon maahan, vaan että toivon, että Japanissakin voisivat ihmiset tulla laajemmin tuntemaan Hänet, joka sanoo: ”minä annan teille tulevaisuuden ja toivon”. (Jer. 29:11). Yleisesti ottaen on tiedossa, että Japanissa Jeesusta ei monikaan henkilökohtaisesti tunne. Monessa muussa Aasiankin maassa uskovia on suhteessa paljon enemmän kuin Japanissa. Naapurimaassa Kiinassa on runsaasti kristittyjä, mutta en muista koskaan kuulleeni kenestäkään japanilaisesta uskovasta. Kyllähän heitä siellä jonkun verran täytyy olla, mutta muualla on varmasti enemmän. Luulen, että tässä on merkittävä syy kansalaisten toivottomaan tilaan. Jos ei ole koskaan nähnyt, että jonkun elämä voi muuttua, kun huutaa Jeesusta avuksi, niin eihän sitä sitten osaa omassa hädässäänkään Jeesusta rukoilla. Suomessa sentään saa usein kuulla niitä tarinoita, joissa ihminen elämänsä valtavissa tuskissa viimein ajattelee, että voisiko se Jeesus auttaa minuakin, kun ei tässä enää mitään muutakaan toivonlähdettä ole. Ja sitten Jeesus on auttanut ja elämään on tullut valo ja elämänhalu. Tällaista ei tapahdu varmaankaan niin paljon Japanissa, koska siellä harva tuntee Jeesuksen, että voisi hänestä muille jutella. Vaan jotenkin sitä ajattelee, että tässä suhteessa tilanne vielä muuttuu Japanissakin. Että tyhjiö täyttyy Jumalan rakkaudella ja moni saa tulla vielä Jeesuksen tuntemiseen sielläkin. Ainakin voidaan rukoilla japanilaisten puolesta. Olisivatkohan he kiinnostuneita lukemaan Munaa vai Kanaa..? :)
Itsekin kyllä tiedän, mitä ovat toivottomat näköalat, se ettei jaksaisi elää. Ennen uskoontuloa oli kausi, että tuntui, ettei elämässä ole yhtään mitään mieltä ja olisi voinut lopettaa siihen paikkaan. Tyhjyys oli silloin tosi kolkko, jos vain hetkenkin päästi valloilleen ajatukset, että miksi olen olemassa. Kyllä sitä uskovanakin on ollut kovin pimeitä hetkiä ja kausia. Pimeitä hetkiä on usein vieläkin. Mutta jostain sitten vaan on aina puskenut läpi toivo. Että Jumalalla on parempaa varattuna ja että se vaan odottaa aikaansa. Kuitenkin jo tässä elämässäkin. Jumala lohduttaa ihan oikeasti. ”Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu, on kirjoitettu meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo.” (Room. 15:4.) Hän on ”kärsivällisyyden ja lohdutuksen Jumala” (Room. 15:5).
Itse asiassa minulla on tänäänkin ollut erittäin synkkiä hetkiä. Olen itkenyt ja huutanut Jumalalle tuskaani. Sekin jo rauhoittaa, kun on joku jolle voi huutaa, lapsi Isälleen. Aikansa kun itkee ja kiukuttelee Isälle, niin sydän tyyntyy. Lisäksi Jumala lohdutti toisella tavallakin, kuin vain ottamalla rakkaudellisesti vastaan vuodatukseni. Aamupäivällä kun olin erittäin ahdistunut, sain tekstarin, jossa eräs uskova laittoi raamatunkohdan, joka oli lohdutus kipuuni. Kyseinen ihminen ei tiennyt ollenkaan että olin ahdistunut eikä muutenkaan ole ollut minuun yhteydessä pitkään aikaan. Nyt vain hän oli hengessä kokenut laittaa tuo tekstarin minulle. Tämmöistä tapahtuu välillä muutenkin. Se on aina muistutus siitä, että Jumala näkee ja välittää ja haluaa lohduttaa ja rohkaista. Tämän päivän tekstari oli hyvin rohkaiseva, siinä oli mm. kohta ”Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, tartun sinun oikeaan käteesi ja sanon sinulle: ”Älä pelkää, minä autan sinua.” (Jes. 41:13) Tuon viestin saatuani pahin ahdistukseni oli poissa. (Myöhemmin sitten kyllä vielä itkin ja huusin Isälle..)
Joo, en sitten tiedä miten Jumala vaikuttaa sellaista, että japanilaisetkin saisivat alkaa kiukutella Hänelle.Varmasti Herralla on kuitenkin suunnitelmansa sillekin, että Hänelle tulee vielä paljon japanilaisia lapsia suomalaisten ja kaikkien muumaalaisten lisäksi.
Tässä vielä linkki japanilaisen kanarodun, chabon, esittelysivuille: http://www.munanetti.net/viewtopic.php?f=30&t=1370
