Täällä kotonani oli tällä viikolla hengellinen kotikokous. Se kulki leikkisästi nimellä ”kanakauden päättäjäiset”, vaikkei tilaisuudella itsellään varsinaisesti kanojen kanssa ollutkaan mitään tekemistä. Kanojen päivien päättäminen oli vain tapahtunut hiljan tuota iltaa ennen, niin siitä nimi sitten tuli. Olin tiedottanut tosi monille ketä vain tunsin, että ovat tervetulleita tuolloin meille. 17 henkeä Herra sitten johdatti kokoon tuona iltana.
Olen todella iloinen ja kiitollinen tästä illasta. Olen pitkään ajatellut, että olisi ihanaa, jos omassa kodissa voisi olla hengellisiä kokoontumisia vähän isommallakin porukalla. En sitten kuitenkaan ole aiemmin kokenut toimia asiassa, ei ole ollut sen aika. Tänä kesänä tilanne nyt sitten oli toinen ja tämmöinen mahdollisuus aukesi.
Kokoontumisen malli otettiin Raamatusta ja testaten kuinka homma toimii: ”Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi.” (1. Kor. 14:26). Ja homma todella toimi! Oli ihmeellistä, miten Pyhä Henki johdatti iltaa, tosi moni halusi sanoa jotakin, oli laulua ja rukousta. Valtavan siunaava ilmapiiri.
Itse koin, että Herralla olisi ollut vielä paljon enemmänkin annettavaa ja että yhdessäolo olisi voinut jatkua vaikka kuinka myöhään, mutta arki-ilta sitten teki sen, että monien vaan piti lähteä aika aikaisin pois. Silti on ilo kaikesta siitä, mitä parin tunnin aikana saatiin rakentua yhteisestä uskosta. Toivottavasti se, että jäi tunne, että tämä loppui aivan kesken tarkoittaa vain sitä, että saa olla vielä jatkossakin vastaavissa tilanteissa. Uskon tosiaan, että Jumalalla olisi valtavasti annettavaa juuri tämänkaltaisissa tilanteissa, joissa vapaasti kokoonnutaan yhteen ilman ennalta sovittuja puheenvuoroja ja kaavoja ja sen sijaan annetaan Pyhän Hengen johdattaa. Kunpa uskovilla olisi enemmän aikaa yhdessä kokoontumiseen ja olemiseen, kodeissakin!
En todellakaan odottanut kenenkään tuovan mitään tuliaisia minulle tuona iltana, mutta muutamat toivat ja olihan sekin ihan kivaa. Eräs toi tällaisen kanan, joka jäi nyt sitten muistoksi kanakauden päättäjäisistä.