Viimeinen vuorokausi on ollut vaikea. Sydän on ollut levoton. Rikos on painanut mieltäni. Ja tämäkin liittyy kiinteästi kanoihin.
Ennen kanakauden päättäjäisiä mietin vain kanojen lopettamisen ja höyhennyksen yksityiskohtia - kuinka ne sujuisivat hyvin. Kaikissa näissä ajatuksissani ei ollenkaan tullut mieleen, että pitäisi selvittää myös tarkasti mitä sen jälkeen teurasjätteille tehdään. Kanakauden päättäjäisissä eräs henkilö sanoi, että netissä oli paljon ohjeita teurasjätteen käsittelystä. Silloin vasta minulla leikkasi, että voi hyvänen aika, sehän ei olekaan mitenkään itsestään selvää, mihin teurasjätteet saa laittaa, vaan että ohjeistus on valtavan tarkkaa. Suomessa tietyt alueet kuuluvat keräilyalueeseen, joka tarkoittaa sitä, että tämän alueen siipikarjan jätteitä ei saa haudata, vaan ne pitää toimittaa laitokseen, jossa ruhot hävitetään. Paikkakuntani kuuluu tähän keräilyalueeseen.
Ajattelin rauhassa kanakauden päättäjäisten jälkeen selvittää, mitä kanojen jäämistöille saa tehdä. Seuraavana päivänä sitten kuitenkin teurasjätteet sisältävä pussi oli hävinnyt! Meillä oli yhdellä pellolla kaivinkone töissä ja eräs henkilö oli ajatellut, että siinäpä on syvä kuoppa valmiiksi tehtynä, että sinnepä on kätevä raadot laittaa. Kyseinen henkilö ei tiennyt, että minulla oli vielä tämmöinen selvitystyö kesken. Minä taas en puolestaan ymmärtänyt, että kananpäät olisi pitänyt sijoittaa vähintäänkin kassakaappiin odottamaan, ettei niitä vietäisi käsistä. Näin ne sitten tulivat haudatuksi.
Hautaamista seuraavana päivänä sain tietää, että kotiteurastusjätteen hautaamisesta kuuluu tehdä ilmoitus kunnaneläinlääkärille. Ennen hautaamista.. Ilmoituksessa kuuluu selvittää mm. eläinlaji, jätteen määrä, hautaamispaikka ja hautaaja. Kunnaneläinlääkäri tarkistaa tarvittaessa hautaamispaikan, teurasjätteen ja hautaamisessa käytettävät välineet. Asiasta on pidettävä kirjaa ja kirjanpito on säilytettävä kaksi vuotta.
Tiedon saatuani monenlaiset ajatukset risteilivät päässäni. Mitä nyt tehdä? Lakia on rikottu, kun ilmoitusta ei ole tehty. Mutta jos vaan kukaan ei huomaisi? Jos olisi vain vaiti? Tämähän on niin pieni juttu, että ei kai tässä mitään ole? Muut pitivät minua aivan typeränä, kun asiaa murehdin. Jos ilmoitan asiasta, niin mitä sitten tapahtuu? Pitääkö jätteet kaivaa ylös sieltä todella syvältä? Tuleeko sakkoja? Merkintä rikosrekisteriin? Päädynkö eläintenpitokieltoon?!
Ensin ajattelin vain vaieta asiasta, mutta omatunto ei antanut rauhaa. Jotenkin on saanut huomata, että kaikki asiat tulevat vastaan kuitenkin ennemmin tai myöhemmin. Päädyin siihen, että ilmoitan viranomaisille tapahtuneesta kanojen hautaamisesta.
Ei silti ollut helppo tarttua luuriin. Reaktiot murehduttivat. Tuleeko tästä nyt valtava haloo? Iltapäivälehdissä revitellään kohta kanojen salahautauksesta? Millaisiin kuulusteluihin joudun? Vai nauretaanko minulle päin naamaa?
Kuntien eläinlääkärit ovat tunnetusti ylityöllistettyjä, eikä heillä meinaa olla mahdollisuuksia keskittyä tuotantoeläinasioihin, kun ihmisillä on niin paljon lemmikkejä. Oli vähän vaikea saada langan päähän yhtään ketään, monta puhelua piti soittaa, vaihteesta vaihteeseen jne. Lopulta puhuin eläinlääkärin kanssa, joka käski soittaa terveystarkastajalle.
Tälle tarkastajalle sitten vuodatin tuskani ja tapahtuneen asian tilan. Hän otti asian vastaan ystävällisesti, mutta myös tarvittavalla vakavuudella. Kuuden kanat teurasjätteet todettiin pieneksi määräksi. Käytiin läpi hautaamispaikka ja todettiin, että se ei sijaitse pohjavesialueella, ei vesistön lähellä, ei kenenkään kaivon lähellä eikä muutenkaan asutuksen lähellä. Viranomainen otti ylös yhteystiedot, tilatunnuksen ja hautapaikan sijainnin.
Nyt on helpottuneempi olo. Asia on muiden käsissä, olen rikokseni tunnustanut ja se antaa rauhan. Luulisin, että kananpäät saavat maatua rauhassa.
Vaan ei ole helppo syntejänsä tunnustaa. Miten se onkin niin, että ihmisen ensireaktio on haluta kätkeä syntinsä. Minäkin ajattelin ensin, että eihän tätä tarvitse kellekään sanoa. Kun Aadam lankesi syntiin, hänen ensireaktionsa oli piiloutua Jumalalta : ”Ja mies vaimoineen lymysi Herran Jumalan kasvojen edestä paratiisin puiden sekaan.” (1. Moos. 3:8). Jokainen tietää, miten vaikeaa voi olla rikkomusten tunnustaminen ja anteeksipyytäminen. Oma mieli taistelee vastaan, että eihän minun tarvitse. Että eihän tässä nyt mitään oikeasti syntiä ole tehty? Että eikös tämä ole vaan ihan inhimillistä? Että eikös tässä nyt ole niin pienestä asiasta kyse, ettei tällaista kannata anteeksi pyytää? Eivätkö muut pidä typeränä tai heikkona, jos syntini tunnustan?
Mutta mikä ihana lepo ja rauha, kun synti on tunnustettu. Siitä kai se ihmeellinen rauha uskovat sydämeen tulee, kun tietää saaneensa synnit anteeksi. Ne on tunnustettu ja unohdettu. Jumala odottaa syntisen tunnustavan syntinsä. Jumala odottaa ihmisen tunnustavan, että hän on syntinen eikä sellaisenaan voi olla Jumalalle otollinen. Jumala on valmistanut anteeksiantamuksen mahdollisuuden: Jeesus on syntien takia kuollut ristillä. Mutta jokainen saa henkilökohtaisesti omalta osaltaan Jumalan edessä tunnustaa, ettei hän ilman Jeesusta ole sovelias Jumalan edessä. Jumala on ihanan henkilökohtainen.
Herra on armollinen jokaista kohtaan, joka täydestä sydämestään tunnustaa syntisyytensä: ”Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon.” (Sananl. 28:13). Synti on se, mikä estää ihmisen yhteyden Jumalaan. ”Teidän pahat tekonne erottavat teidät Jumalastanne, ja teidän syntinne peittävät teiltä hänen kasvonsa, niin ettei hän kuule.” (Jer. 59:2) Kun synti tunnustetaan ja todetaan tarvitsevan Jeesusta elämään, niin samalla poistuu este Jumalayhteyden välillä. ”Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois” (Apt. 3:19).
Ei uskovainenkaan yhtään synnitön ole. Taipumus syntiin on aina olemassa, kyllä sen hyvin itsestä tietää. Lankeemuksia tulee. Oma luonto on syntinen, eikä pysty omassa voimassa olemaa toisenlainen vaikka haluaisi. Mutta kuitenkin on eri asia, kun tietää, että on saanut syntinsä anteeksi. Sitten ei tarvitsekaan enää yrittää olla parempi kuin on. Jumalan Pyhä Henki vaikuttaa, ettei haluaisi tehdä Jumalan tahdon vastaisia asioita eli syntiä. Jos ei ole uskossa, syntiäkään ei edes ymmärrä synniksi, ”eihän tuossa nyt mitään, ihan inhimillistä”, niin lujasti se on kiinni ihmisen syntiinlangenneessa luonnossa. Vain Jumalan Sanan valossa voi tulla tietämään, mikä oikeasti on syntiä ja Jumalan tahdon vastaista ja mikä ei ole.
Vaihtoehdot ovat elää synnissä tai Jeesuksessa: ”Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room. 6:23) ”Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat.” (Gal. 3:22)
Koska Jumala tahtoisi antaa jokaiselle iankaikkisen elämän, se, ettei usko Jeesukseen on synti: ”synnin, koska he eivät usko minuun” (Joh. 16:9).
Uskoon tullakseen ei tarvitse selittää toisille ihmisille omia syntejään. Jumala tietää ne kyllä ja hän haluaa antaa kaikki anteeksi. Riittää, kun haluaa kääntyä Jeesuksen puoleen omassa elämässään. Ei ole mitään, mitä ei voisi saada anteeksi Jumalalta: ”missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi” (Room. 5:20) Hänen verensä pystyy puhdistamaan kaikki ihmisen tekemät synnit: ”Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.” (Jes. 1:18)
Kun synnit on saanut anteeksi, saa Jeesuksen antaman rauhan: ”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.” (Joh. 14:27)
