Hengellisissä asioissa vaarana aina on, ettei osata lopettaa ajoissa jotain asiaa, vaikkei Pyhä Henki enää siihen kehotakaan. Mikä tahansa asia on voinut saada alkunsa Jumalan vaikutuksesta, mutta sitten kun homma lähtee toimimaan, ihmiset tekevätkin siitä perinteen. (”Tää oli kivaa, tästä pitää tehdä perinne!”) Lopputuloksena tällaisesta voi olla, että Pyhä Henki haluaisikin toimia jo jollain toisella tavalla, mutta että ihmiset väkisin vääntävät siinä perinnemallissaan, se kun oli ollut niin hienoa silloin joskus. Suomessa on aiemminkin ollut esim. herätyksen aikoja, jolloin paljon ihmisiä on tullut uskoon ja sehän on aina Jumalan aikaansaannosta. Sitten kumminkin näiden herätysten ympärille on tehty muodolliset yhdistykset, ”herätysliikkeet”. Ja ihmiset toimivat edelleen niiden puitteissa, vaikka itse herätyksistä voi olla satojakin vuosia. Sama juttu monen muun kristillisen yhdistyksen toiminnassa, vuosirutiineilla mennään eteenpäin. Raamatussa varoitetaan tällaisesta kaavautumisesta: ”Niinkö älyttömiä olette? Te alotitte Hengessä, lihassako nyt lopetatte?” (Gal.3:3)
Itsellä hyvä esimerkki tällaisesta käytöksestä oli yritys aloittaa blogi lampaista. Ajattelin, että kun kanat olivat niin puhuttelevia, niin että varmasti lampaistakin tulee paljon kerrottavaa ja sitten avasin senkin blogin. Mutta eihän sinne tullutkaan juuri mitään kirjoituksia. Lampaat ovat kyllä olleet tosi ihania ja kesäni ilo nekin, mutta ei Herra sitten kumminkaan tänä kesänä ihan kauheasti puhutellut niiden kautta. Ei siis pitäisi olettaa mitään Pyhän Hengen toiminnasta. Tehdä vain se mitä kulloinkin oikeaksi kokee. Jumala varmasti haluaisi irrottaa monia myös vanhoista piireistä ja viedä uusiin. Kuivat oksat leikataan pois, jotta tuoreet voisivat kantaa paljon hedelmää.
Suren sitä, että monet näyttävät rakastavan niin paljon erilaisia vanhoja kristillisiä organisaatioita ja yhdistyksiä. Ja painotetaan sitä, mikä taho on järjestänyt jonkun tilaisuuden jne. Kun kumminkin Pyhä Henki on se, joka kaiken todellisen hengellisen hedelmän saa aikaan. Hän voi toimia uskovien kautta aivan yhtä hyvin, itse sanoisin että paljon paremmin ja vapaammin, ilman perinteiden ympärille muodostuneita järjestöjä. En ollenkaan moiti yhdistysten kautta tapahtuneita asioita, päinvastoin, mutta silti kannustaisin kyselemään millaiseen toimintaan Jumala seuraavaksi kehottaa. Millaisissa ”rakenteissa”? Näkyvissä järjestörakenteissa vai näkymättömissä ja ihmissilmin järjestäytymättömissä Jumalan rakenteissa, joissa kuitenkin on tarkka Pyhän Hengen vaikuttama rakenne? Pyhää Henkeä ei voi rekisteröidä, eikä Hänen toimintaansa lokeroida. Ei ole väärin jättää vanhoja yhdistyksiä, vaikka niissä toimiessa onkin tapahtunut paljon Jumalan asioita: ”Aika on purkaa ja aika rakentaa” (Saarn. 3:3). ”Henki on se, joka eläväksi tekee”. (Joh. 6:63) ”Katso, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa?” (Jes. 43:19)
Niinpä niin, kesä on ohi ja kauniista syyspäivistä saadaan nyt nauttia. Jotenkin tykkään kovasti syksystä. Siinä on jotain levollista. Ja toisaalta siinä myös ihmeellisesti tuntuu aina aivan kuin uuden alku, vaikka luonto onkin lakastumassa eikä puhkeamassa.
Mietin eilen hetken mennyttä kesää jokitörmällä virtaan putoavia keltaisia tuomenlehtiä katsellen. Tämä kesä on ollut minulle aika vaikea monella lailla. Mutta on sitten ollut joitain virkistäviäkin asioita. ”Monta on vanhurskaalla kärsimystä, mutta Herra vapahtaa hänet niistä kaikista.” (Ps. 34:19)
Siinä joen rannalla vähän raskaissa mietteissä päässäni alkoi soida laulu. Olisi uskovaisen kuuloista sanoa, kuinka soimaan alkoi joku hengellinen hymni, mutta ei.. :) Päässäni alkoi soida biisi ”Jäätelökesä”! ”Muistan jäätelökesää..” Muita kohtia en sitten laulusta oikein muistanutkaan, muuta kuin tuon ”muistan jäätelökesää”.
Tää oli tosiaan jäätelökesä. Oon syönyt jäätelöä melkein joka päivä! Yhden käden sormilla voi varmaan laskea ne päivät, etten ole syönyt jäätelöä. Täällä kotona syöty jäätelö on ollut kaikki jäätelökoneella itse tehtyä. Liki joka päivä jälkiruoka on ollut jäätelö. Ja käsittämätöntä kyllä, en ole ollenkaan kyllästynyt siihen. Onhan makuvaihteluja ollut kumminkin paljon: vaniljaa, suklaata, mansikkaa, mansikka-raparperia, vadelmaa, tyrniä, mustaviinimarjaa, karviaista, karpaloa, kuningatarta.. Kun ei ole lisäaineita niin ehkä sekin tekee sen ettei kyllästy, eikä kaikki maistu pohjimmiltaan samalle. Onko vielä oman kanan munat tuoneet oman erikoisvivahteen?
En ole kyllästynyt jäätelöön, enkä ole kyllästynyt blogien kirjoittamiseen. Sama henki on tainnut vaikuttanut minussa kirjoitusintoa kuin Paavalissakin: ”Samoista asioista teille kirjoittaminen ei minua kyllästytä” (Fil 3:1). Jäätelöt ja kirjoittaminen ovat maistuneet joka päivä yhtä hyvälle. Kumpaakaan ei ole ollut pakko tehdä: koska tahansa olisi voinut jättää jäätelön väliin ja koska tahansa olisi voinut olla kirjoittamatta. Kukaan ei ole pakottanut kumpaankaan, olen vain halunnut ja iloinnut molemmista. Jäätelökone jää nyt tänne, se ei edes ole minun kun ostin sen lahjaksi aikanaan eräälle toiselle ja blogikirjoituskin on lopussa. Parempi pitääkin nyt taukoa jokapäiväisestä jäätelöstä ja kirjoittamisestakin. Kyllä se kyllästyminen minullekin jossain vaiheessa tulisi vastaan ja se taas olisi ikävää.
En sitten tiedä miltä nämä kirjoitukset ovat muiden suissa maistuneet. Kyllä täällä muutamat ovat kyllästyneet jäätelöön, niin joku on varmaan kyllästynyt blogeihinkin. Vaan se on lohdutukseni, ettei kenenkään ole pakko mitään. Jos ei kiinnosta lukea näitä blogeja ja jos Jumalan asiat eivät kiinnosta, niin mikään pakko ei todellakaan ole. Hengelliset asiat perustuvat täyteen vapaaehtoisuuteen. Jumala ei pakota ketään mihinkään. Tämän ei pidä olla pakkopullaa. Jos ei halua syödä jäätelöä, niin väkisin ei todellakaan kannata sitä tehdä. Eikä pidä väkisin lähestyä Jumalaa, rukoilla tai mitään, jos oikeasti ei pätkääkään halua. Rakkauteen kuuluu vapaus ja vapaaehtoisuus. Rakkaus ei pakota eikä vaadi. Jumala on rakkaus.
Katsoin netistä ”Jäätelökesän” sanoituksen. Ei se nyt tosiaankaan kaikilta kohdin kesääni kuvaa, mutta on siinä hiukan jotakin:
”Muistan jäätelökesää
Sinä mulle jäit mieleen
Jäde makee, iho suolainen
Aina jano jää kieleen”
Sanottakoon, että eräs ihminenkin jäi tietyllä tavalla mieleen tästä kesästä. (Mutta vain mieleen, kenenkään ihon suolapitoisuuksista en tiedä mitään, että älkää vain tehkö liian pitkälle vietyjä päätelmiä.) Erityisen vahva jano jää kuitenkin siihen, että saisi kasvaa Jeesuksen tuntemisessa. Että Hän saisi johdattaa elämääni ja viedä syvemmälle. Kaikkeen rakkauteen ja totuuteen.
Näidenkin lautasliinojen äärellä on jäätelökesää vietetty eri ihmisten kanssa:
