Aamussa ei kuulunut kanojen kaakatusta. Eikä muidenkaan lintujen ääniä. Alkavat olla jo kovasti muuttomatkoillaan kaikki tirpuuset. Syksy on tullut, linnut ovat lähteneet.
Muutama höyhen jäi pyörimään pihaan. Päivän ensimmäisen höyhenen löysin sisältä jo ennen ulosmenoani, matolta tästä kirjoituspaikkani läheltä. Jonkun jaloissa oli tainnut kantautua höyhen sisälle. Se oli pehmeä ja kaunis.
Keräilin ulkoakin muutaman höyhenen. Ovat ne niin ihmeellisiä, kun oikein alkaa katsomaan. Käsittämätön rakenne. Ja niin pehmeitä.
Kyllähän sitä eilisen tapahtumat edelleen pyörivät mielessä. Oli niin rikas ja monivivahteinen päivä. Kiitollisella ja levollisella mielellä olen eilisestä. Kaikki meni jotenkin hyvin. Tapahtui, mitä pitikin.
Untuvat ja höyhenet puhuttelevat pehmeydessään ja kauneudessaan. Olen jo paljon aiemmin halunnut tarkastella höyheniä, mutta enhän minä niitä elävästä linnusta ala nyppimään. No, toki joskus jostain on löytynyt yksittäinen höyhen, mutta kuinka tämä nyt meni sitten näin, että vasta tässä vaiheessa pysähdyn höyhenten äärelle. Kai se kuvaa elämää sekin. Että joskus tarvitaan tosi rajujakin asioita ennen kuin pysähtyy tutkimaan puhtaan valkeita Jumalan asioita. Toisaalta höyhenet kertovat siitä, ettei ihmisen ole välttämättä ollenkaan helppo tuoda pehmeää ja lempeää puoltaan esiin. Voi olla, että tarvitaan monenlaisia käsittely ja kynimistä, ennen kuin lempeys, pehmeys ja herkkyys on mahdollista.
Raamattu kehottaa: "Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä." (Fil. 4:5). Uskovat ovat kuitenkin usein koviakin, tavalla tai toisella. Vaan Herra sitten kynii ja käsittelee omiaan. Että se lempeys, jonka Jumala on Henkensä kautta antanut voisi myös tulla esiin ja muiden käsin kosketeltavaksi, kaikin tavoin aistittavaksi. Se untuvan pehmeä lempeys ja rakkaus, joka Jeesuksessa on. Kyllä se lempeys täytyy kaikissa olla, jotka Herran omia ovat, mutta monissa se on kyllä aika syvälle kätkettynä. Kai sitä itsekin kuuluu tähän joukkoon. Ei ole aina helppoa olla pehmeä untuva, kun tilanteet tuntuvat välillä niin kovilta.
Kuvittelin etukäteen, että jutut loppuvat kun kanoille sanotaan viimeisen kerran hyvää yötä. Näyttää nyt kuitenkin siltä, ettei kuolema lopettanut kanajuttuja. Tiput puhuttelevat vielä kuoltuaankin. Luulen kirjoittavani vielä muutamia tekstejä, jotenkin on niin paljon kaikenlaista mielessä. Eilisestäkin riittää vielä kerrottavaa.
Höyheniä:
