Pitelin illalla kanaa sylissäni. Tunsin sen hengituksen kehoani vasten ja silittelin hellästi pikku kultamunaa, niin kuin olen niitä tänä kesänä nimittänyt. Kultamunat. Vaan pian on kultamunien päivät luetut.
Viime vuonna minusta tuntui, etten olisi pystynyt kanojen lopetukseen. Tänä vuonna kuitenkin tuntuu, että nyt pystyn. Näin se vain mieli voi pikkuhiljaa muuttua, eikä ole enää niin vieraantunut elämän arjesta ja todellisuudesta. Tosin edelleenkin minusta tuntuu, etten pystyisi yksin siihen lopettamishommaan. Koen tarvitsevani apuja ja tukea ja vähän yllytystäkin. Olen ihmeissäni siitä, että Herra on järjestänyt niin, että tänne on todella tulossa muutamia ystäviäni auttamaan minua. Olen siitä näin etukäteen jo valtavan kiitollinen.
Kolme ihmistä on tulossa auttamaan minua kanojen kanssa. Näistä kaksi on sellaista, että olen tutustunut heihin oikeastaan viimeisen puolen vuoden aikana. Ja nyt nämä uskonystävät tulevat jo kanantappoapuun! Se on tosi ihanaa. Vuosi sitten olisinkin ollut enempi yksin tämän asian kanssa, kun en edes ole voinut sanoa tuntevani näitä ihmisiä vielä silloin (tiesin kyllä, mutten niin hyvin, että olis voinut tällaiseen pyytää avuksi). On niin ihmeellistä, kun joidenkin kanssa vaan muodostuu sitten niin hengen yhteys, että saa kokea olevansa veljiä ja sisaria Herrassa. Eikä yhteys rajoitu vaan joihinkin yksittäisiin tilaisuuksiin, vaan sitä voi olla myös arjessa. Arjessahan usko kuitenkin tavallaan mitataan (vaikkei se sillai mitattava asia olekaan). Usko Jeesukseen on kumminkin tavallista elämää varten ja toki myös elämä uskoa varten, molempia.
Olen niin jännittynyt, että mahdankohan saada nukutuksi tänä yönä ollenkaan.. Se mitä on tulossa on jotain sellaista mitä ei ole tapahtunut tässä talossa vuosikymmeniin! Kanakauden päättäjäiset ovat uuden aikakauden alku! :)
Jos ystäviäni ei olisi tulossa tänne, tuntuisi kanoista luopuminen paljon kurjemmalta. Silloin vain jotain lähtisi pois. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että vaikka jotain lähtee pois, saan kuitenkin muuta tilalle, edes hetkeksi kun tulee väkeä käymään. Usein muutenkin tuntuu siltä, että jos Jumala irrottaa jostakin, ottaa elämästä jotakin pois, niin Hän kyllä antaa jotain tilalle. Yleensä jotain paljon parempaa kuin mitä se vanha oli, vaikka ihminen herkästi yrittää jäädä riippumaan kiinni siihen vanhaan, kun ei voi uskoa, että Jumalalla on halu antaa paljon parempaa tilalle. Että Jumalan vain täytyy ensin saada poistaa jotakin vanhaa elämästä, jotta siihen tulee tilaa jollekin uudelle mikä on Hänestä. Nämä poistamisvaiheet tietysti tuntuvat ihmisestä enemmän tai vähemmän kipeiltä. Kipu voi olla kova, jos ei meinaa haluta päästää irti, vaan viimeiseen saakka takertuu johonkin. Esimerkkinä irrottamisesta nyt vaikka joku ihmissuhde, johon on väärällä lailla takertunut. Tai rutiininomaiset hengellisen elämän tavat, jotka pitävät kahleissaan, liian pienissä ympyröissä ja estävät näkemästä Jumalan rikkauksia. Tai joku pelko tai ennakkoluulo, joka estää rukoilemasta Jeesusta elämänsä Herraksi. Mikä juttu sitten kelläkin voi olla.
On tämä niin ihmeellistä! Kanakauden päättäjäiset tulossa! Yhtään en tiedä, miten kaikki tulee loppuviimein menemään, mutta onneksi saa uskoa että Jumala auttaa ja johdattaa kaikissa erikoisissa käytännönkin asioissa, mitä ihmisen eteen voi tulla!
P.S. Itsekin olen kokenut paastota viime aikoina. Rukouspaastota. Ei siitä sen enempää, mutta tosiaan kanat eivät ole ainoita, jotka ovat pitäneet paastopäivän.
Viimeisiä munia paidanhelmassa.
