Kanat putsaa.
Kun kerran kanat pitävät huolta puhtaudestaan, niin kyllä pitäisi uskovienkin pitää. Enkä nyt tarkoita fyysistä puhtautta, vaan hengellistä puhtautta. Minäkään en näe kanojen likaisuutta, mutta ne ymmärtävät puhdistaa itsensä jo ennen kuin ovat aivan kuraklimppejä. Jotain loisia mitä niissä on, en edes voi nähdä, mutta näkymätöntä putsattavaa riittää kovasti. Uskovissakin on paljon sellaista putsattavaa, joka ei näy päälle, ja jota välttämättä ei edes itse tiedosta, vaan silti löytyisi poislaitettavaa. Luulen, että Jumalan Henki on niin hienotunteinen, ettei Hän myöskään ala ihan kauheasti sormella osoittelemaan eri asioita, ennen kuin uskova itse alkaa kysellä Häneltä. On hyvä pyytää, että Herra näyttäisi niitä asioita, jotka eivät ole Hänen mielensä mukaisia, tai niitä oppeja, jotka eivät ole alun perin Herrasta. Sanoohan Jeesus: "Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois. (Matt. 15:13). Olisi hyvä rukoilla, että Herra opettaisi hengellistä lajintunnistusta, että voisi oppia tunnistamaan Hänen istutuksensa ja erottamaan ne ihmisten istutuksista, esim. uskonnollisista tavoista, joihin on vain lapsesta saakka oppinut. Vanhat tavat voi heittää veke: ”Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina.” (1. Kor. 5:7)
Juudan ja Israelin kuninkaista kerrottaessa Raamattu mainitsee yleensä aina ensimmäisenä tekikö kukin Herran silmissä oikein vai ei. Jotka tekivät oikein ja etsivät Herraa puhdistivat Herran temppelin ja hävittivät epäjumalanpalvelukseen liittyviä alttareita, uhrikukkuloita, patsaita jne. Tärkeämpää oli mielenlaatu Herraa kohtaan, kuin inhimillisesti läheisiä ihmisiäkään kohtaan: ”Kuningas Aasa erotti äitinsäkin Maakan kuningattaren arvosta, koska tämä oli pystyttänyt inhotuksen Aseralle.” (2. Aik. 15:16) Joku kuningas hävitti vain osan inhotuksista, joku kaikki. Toiset kuninkaat taas tekivät sitä mikä on pahaa Herran silmissä ja rakensivat epäjumalanalttareita lisää ja palvoivat epäjumalia eivätkä Herraa. Silloin ei mennyt hyvin.
Kuninkaista lukiessa saa käsityksen, etteivät he itsekään aina tienneet kaikkea sitä mikä olisi pitänyt hävittää. ”Mutta uhrikukkulat eivät hävinneet Israelista. Kuitenkin Aasan sydän oli ehyesti Herralle antautunut, niin kauan kuin hän eli.” (2. Aik. 15:17). Jokainen voi rukoilla omassa elämässään Herraa paljastamaan kaikki uskonnolliset uhrikukkulat, että saisi todella hävittää aivan kaiken, mikä ei ole todellista ja elävää Herran palvelemista hengessä. Omassa voimassa emme pysty itseämme puhdistamaan, mutta Jumala on luvannut tehdä sen: ”Jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän (Isä) puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän.” (Joh. 15:2) Asiaa etenee nopeammin, jos on ensin saanut Herralta asenteen, joka on valmis poisoppimiseen ja luopumiseen. Jumala ei ihmetöin hajottanut Israelin asera-karsikkoja ja uhrikukkuloita, jokaisen kuninkaan piti tehdä se itse mielenlaatunsa mukaan.
Nykypäivän suomalaisessa kristillisyydessä on valtavan paljon poislaitettavaa, sellaista mikä ei nouse Raamatun istutuksista vaan muista lähteistä, kirkollisesta perinteestä jne. Kenenkään ei ole kuitenkaan tarkoitus puhdistaa instituutioiden ja järjestöjen oppeja, vaan omaa itseään, sitä Herran temppelin osaa, joka itse on. ”Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat?" (1. Kor. 6:19) ”Poistakaa vieraat jumalat, joita teillä on keskuudessanne, puhdistautukaa ja muuttakaa vaatteenne.” (1. Moos. 35:2), ”Pois, pois! Lähtekää sieltä, älkää koskeko saastaiseen; lähtekää sen keskeltä, puhdistautukaa, te Herran aseenkantajat.” (Jes. 52:11)
Kanat tarvitsevat puhdistukseen talirauhasensa rasvaa ja uskovat tarvitsevat Pyhän Hengen öljyä. Pyhä Henki asuu uudestisyntyneen uudistuneessa hengessä eli apu on lähellä saatavilla. Saa vain rukoilla, että hän näyttäisi niitä asioita, joista Hän haluaisi puhdistaa. Vääristä opeista, turhista tavoista ja perinnäissäännöistä puhdistuminen vie kohti uskovien yhteyttä: ”Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljenrakkauteen ja rakastakaa toisianne hartaasti puhtaasta sydämestä” (1. Piet. 1:22).
Putsaus jatkuu.