En nyt aio noudattaa näitä ohjeita ja tukkia kanoja mihinkään lihotushäkkiin. Sitä nyt sitten vaan sen verran säälii niiden loppua, että ajattelee, että juoskoot vapaina viimeiseen saakka. Nyt kun ovat vapauteen tottuneet. Aamuisin ne odottavat häkin ovella vapauttamistaan. Eihän niitä hentoisi enää lihotushäkkiin laittaa. Hernekeittoa ja perunoita kanoille keitellään, ne ovat haluttua ruokaa. Mutten kyllä usko, että munijoiden elopaino tuosta mihinkään nousee tai että lihan laatu johonkin muuttuisi. Eipä taida olla kovin mureita koipireisiä näillä kanoilla. Parempi olisi varmaan verrata kanojen koipia kestävyysjuoksijoiden kuin spinttereiden reisiin.
Kulunutta kesääni voisin kyllä omasta puolestani verrata lihotuskanan elämään. Tuntuu, että omalla kohdallani on toteutunut Kallelan ohjeet vähäisestä liikkumisesta ja ahtaasta karsinasta. En ole koko kanakauden aikana käynyt oikein missään. Lähikaupungissa vain asioilla ja uskovien kokoontumisissa. Pisimmillään olen kanakauden aikana käynyt yksissä häissä, jotka olivat 130 kilsan päässä. Muuten elämäni on todellakin pyörinyt vain 20 km säteellä. ”Lihotusaikana tulee eläimen liikkua vähän” on kyllä omalla kohdalla ollut konkreettista. Varsinkin kun olisi sisäinen halu liikkua kauempanakin. Mutta ei sitä sitten ilman mitään syytä yksistään lähde ajelemaan sinne ja tänne. Tämän kesän tarkoituksena on sitten ollut olla lihotuskanana.. Lihotuspuoli on kyllä toiminut ihan konkreettisestikin, jokapäiväinen itsetehty jäätelö on pitänyt siitä huolen..
Kun elää lihotuskanan elämää, eikä pääse liikkumaan muualle, niin toivottavasti aika ei sitten kumminkaan ole mennyt hukkaan. Uskon, että Herra vaikuttaa niin, että kaikilla ajoilla on tarkoituksensa, silläkin ettei pääse elämään sellaista elämään kun sisimmässään kaipaisi. Saa uskoa, että sellaisenkin aika vielä joskus tulee ja lihotuskanaelämä sellaiseen valmistaa. Nyt kun on sitten kumminkin ollut jossain määrin esim. aikaa lukea Raamattua ja muita hengellisiä kirjoja. Että jos Herra olisi Sanallaan lihottanut ja sillä lailla valmistanut. Sitä en silti tiedä, omaa hengellistä kasvua ei niin pysty eikä halua eikä kai ole tarpeenkaan arvioida, vaan haluaa jättää sen Herran asiaksi. Että Hän tietää millä konsteilla kanojansa lihottaa. Runsas Jumalan Sanan syöminen ei koskaan voi olla haitaksi. Vaikken nyt todellakaan sano, että tänä kesänäkään olisin niin valtavasti Raamatun äärellä ollut.
Ruumiillinenkin liikunta on ollut itsellä myös aika vähäistä tänä kesänä. Minkäs teet, kun vain ei ole virtaa ja muitakin rajoitteita on ollut. En pysty muuta kuin ajattelemaan, että Herra tietää mikä on parhaaksi ja Hän voi sitten myös antaa intoa ja mahdollisuuksia liikkumiseenkin aikanaan. En minä pysty mihinkään ilman Herraa, en edes lenkkeilemään. Lohtuna tässäkin kohtaa on Sana: ”Sillä ruumiillisesta harjoituksesta on hyötyä vain vähään; mutta jumalisuudesta on hyötyä kaikkeen, koska sillä on elämän lupaus, sekä nykyisen että tulevan.” (1. Tim. 4:8) Uskon, että Herra tietää mikä on parhaaksi pitkällä tähtäimellä. Fyysisen kunnon kohottaminen on kuitenkin periaatteessa mahdollista suht lyhyessä ajassa, jos vaan saa innon asiaan, mutta monet asiat mitä Herra haluaa opettaa vievät yleensä paljon pidemmän aikaa. Hän kun johdattaa niin monenlaisten elämäntilanteiden ja elämänkokemuksen kautta eikä kokemusta voi syntyä hetkessä. Sanotaanhan näinkin: "Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan" (Apt. 14:22). Kuitenkin myös nuori uskova voi olla esikuvana muille, eikä nuoria uskoviakaan saisi vähätellä: ”Älköön kukaan nuoruuttasi katsoko ylen, vaan ole sinä uskovaisten esikuva puheessa, vaelluksessa, rakkaudessa, uskossa, puhtaudessa.” (1. Tim. 4:12)
Kanakausi loppuu pian ja itse asiassa ainakin jossain määrin minunkin paikallaan pysyvänä lihotuskanana oleminen lähestyy loppuaan. Syyskaudelle on sitten taas jo jonkun verran menoja tiedossa. Suomen rajojen ulkopuolellekin. Ettei tämä ahtaan, pimeän häkin vaihe nyt sitten aivan loputtomiin kestä. Jotenkin on jo häkin ovi raollaan. Onkohan se totta vai kuvittelenko vain..?
Kana perunoiden äärellä.