Menin perunamaalle pottuja hakemaan. Sinne kulkiessani ja siellä ollessani tunsin itseni taas niin perin yksinäiseksi. Herralle totesin, etten pysty elämään yksin. En vain pysty, vaikka kuinka yrittäisinkin. Että tarvitsen jonkun ihmisen läheiseksi ystäväksi. Ettei tässä elämässä ole mitään mieltä yksin. Mikään ei tunnu miltään, jos ei voi jakaa asioita. Enkä edes pysty juuri mihinkään yksin. Miljoona asiaa jää tekemättä ja toteuttamatta sen takia, etten saa yksin mitään tehdyksi. Olen niin täydellisen saamaton, voimaton ja epämotivoitunut.
Perunamaan jälkeen menin katsomaan lampaita. Kaadoin niille taas yhden pajun syötäväksi, kun ovat jo laitumensa aika hyvin ahmineet. (Yhden pajunkaadon verran saha sentään pysyy kädessä.) Lampaiden luona ajattelin taas ystäväasiaa. Ja sitä, kuinka tämä kesä on kuitenkin ollut taas hiukan erilainen kuin aikaisemmat. Herra on antanut minulle uskovia ystäviä, mutta oikeastaan kaikki tähänastisen uskonystävät asuvat kauempana. Niin kaukana, ettei kesäisin ole voinut juurikaan olla yhteyksissä muuta kuin puhelimella ja ihan satunnaisesti tavata. Tänä kesänä tilanne on kuitenkin ollut tosiaan uudenlainen siinä mielessä, että olen saanut hiukan tutustua ja kokea uskonyhteyttä myös oman kotipaikkakunnan ja lähikuntien uskovien kanssa. Tavallaan aika varovasti, mutta kuitenkin siten, että olen kokenut asian hyvin merkittävänä. Käsittämättömältä ihmeeltä on tuntunut, että tällaista porukkaa, joiden kanssa on niin hyvä yhteys hengessä, on ollut jopa oman pitäjän väessä. Tämä on todella tämän kesän uutuus.
Paju kaatui, lampaat säntäsivät peloissaan pakoon ja sitten vähitellen uskaltautuivat takaisin. Kun ne pääsivät pajunlehtien syömiseen, kaikki muu unohtui. Minunkin rapsutukset, joita yleensä kovasti kerjäävät, olivat mitättömiä ja lähdin pois aatoksissani. Mutta sitten kiekui kukko. Nii-in, kukko kiekui! Kuulin aivan selvästi kuinka kukko kiekui. Ja monta kertaa! Kukko! Kiekui! Kukkokiekuu!!
Tiesin, että eräällä naapurilla on joskus ollut kanoja. Ja muutama vuosi sitten olen myös kuullut kukon kiekumista heidän pihastaan meille asti ja siitä saanut vähän sitä pelkoakin, ettei ole oikein kukkoa uskaltanut ottaa, jos niin kauheasti kiekuu. Tänä kesänä en ole kumminkaan kuullut mitään kiekunaa enkä muutenkaan ole ajatellut tuota naapuria millään lailla. Kun en heitä ollenkaan tunne, enkä pihansa ohi koskaan kävele, kun sijainti on sillai vähän sivussa meiltä. Nyt tajusin kuitenkin heti, että heillä on tänäkin kesänä kanoja ja kukko! Luonnollinen arkuuteni kohdata vieraita ihmisiä unohtui aivan kokonaan. Otin pyörän, polkaisin vauhdilla 200 metriä ja sitten olin silmätysten upean kukon ja kanalauman kanssa! Kerta kaikkiaan, meidän naapurissa! Kuinka en ole ollenkaan ajatellut tätä naapuria missään vaiheessa! Kanat olivat sievästi häkissä ja naapuri oli siinä ulkona ja tuli juttelemaan. Emme ole koskaan aiemmin puhuneet, vaan heti oli niin pienkanalanpitäjien välistä tuttavuutta. Hänellä oli maatiaiskanoja + maatiaiskukko sekä muutamia valkoisia kanoja, jotka näyttivät epäilyttävästi broilerrotuisilta.
Siinä sitten jutskailtiin vaikka mitä. Kyselin tietysti kovasti kukosta. Naapuri kertoi, että heillä oli aiemmin ollut valkoinen leghorn –kukko, mutta että se oli ollut oikein häijy tapaus. Ei ollut antanut ihmisen tulla häkkiinkään, vaan heti oli ollut aggressiivisesti hyökkäämässä kimppuun. Kukko oli myös pitänyt kovaa meteliä ja usein. En päässyt selvyyteen, kuinka kauan he olivat tätä kukkoilijaa kestäneet, mutta lopetettu se lopulta oli. Vaan nyt oli sitten uusi kukko kehässä. Maatiaiskukko. Ja tämä oli sitten oikein lempeä kaveri. Sellainen, jonka kanssa tuli hyvin toimeen. Kyllä niissä kukoissa on valtavia eroja.
Kun tämä uusi kukko oli tullut naapuriin, oli se pistänyt kanat järjestykseen. Tämä oli tapahtunut ensimmäisenä iltana siten, että kun kukko oli mennyt orrelle, se ei ollut päästänyt ketään kanaa sinne. Kanat oli ajettu pois orrelta. Naapuri oli murehtinut, että tuleeko tästä nyt yhtään mitään, kun kukko ei näytä tulevan kanojen kanssa toimeen. Vaan aamulla sitten kuitenkin tilanne oli toinen: jossain vaiheessa yötä kanojen höykytys oli loppunut ja aamulla kukko kanoineen olivat kaikki orrella sovussa. Sen jälkeen kukko on hoitanut kukon tehtäviään asianmukaisella arvokkuudella ja kanat ovat voineet keskittyä omiin puuhiinsa. Varoittelu kuuluu kukon ensisijaisiin tehtäviin. Kun kukko huomaa jonkun vaaran, se heti antaa pientä äänimerkkiä kanoille. Minunkin läsnä ollessani joku lintu lensi häkin yli ja kukko heti reagoi. Ei millään kauhealla kiekumisella, vaan paljon pienemmällä äännähdyksellä. Upeaa!
Tässä alkaa pitää pian suurenakin ihmeenä sitä, että täällä kanat ovat pärjänneet ilman kukkoa. Joku kana joutuu silloin ottamaan vähän kukon roolia, olemaan johtaja ja nokkimisjärjestyksen ylläpitoon voi kulua enemmän energiaa, kun johtaja ei ole niin selvä tapaus kun kukon ollessa paikalla. Tuntuu myös siltä, että Herra on erityisesti suojellut näitä kanoja. Tällainen ajatus oli kovasti mielessä, kun naapuri alkoi luetella mitä kaikkea hänen hanahäkin laidalla on näkynyt. Usein kuulemma haukkoja istuu puussa kytiksellä. Ja ketun hän on nähnyt. Lisäksi oli vielä joku muu petoeläin. Ja kumminkin naapurin kanahäkistä meidän kanahäkkiin on alle 200 metriä! Ja siellä kanahaukat istuu puussa ja kettu kiertelee! Ja täällä taas avuttomat kanat autuaan tietämättöminä moisista vaaroista vaan kotkottelevat vapaana. Kyllä minusta tosiaan tuntuu, että Jumala on erityisellä tavalla suojellut näitä neitikanoja. Kun täällä ei edes kukosta mitään tiedetä, ja ollaan vain kuin Ellun kanat. Suurin riesa ovat olleet harakat, jotka ovat kuitenkin täysin vaarattomia kanahaukkoihin verrattuna. Kyllä Jumala on nyt ihmeellisesti varjellut haukoilta, siitä olen varma.
Kun pyöräilin pois, minua hymyilytti. Ja aivan kuin Jeesuskin olisi hymyillyt minulle. Oli se niin ihmeellistä. Että kukko ja kanoja aivan naapurissa. Minä kun olen kuvaillut kukkoja ties missä kaukana, ja noinkin lähellä sitten oli. No, edelleenkin se kukko on siellä naapurissa, enkä minä sitä tänne ole tuomassa. Mutta kuitenkin tuo oli niin hauskaa. Ja senkin se naapuri kertoi, että aamuisin meidän kanojen kotkotus kuuluu heidän pihaansa ja sitten tuo kukko on vähän ihmeissään. Se kun ajattelee, että hänen laumansa kanoja on jossain kauempanakin. Meidänkin kanat ovat varmaan kuulostelleet tuon kukon kiekumista aamun tunteina ja ehkä tykänneet siitä äänestä. On sitten ollut edes hiukan kukko-kana yhteyttä, vaikkeivät ole toisiaan kohdanneetkaan. Itse olen vain nukkunut ohi tuon kiekumisajan..
Hymyilytti tosiaan. Jumalalle on niin kaikki mahdollista. Että ihan läheltäkin voi löytyä vaikka mitä. Ensin ihmettelin uusia läheltä löytyneitä uskonystäviä, seuraavassa hetkessä uutta vielä lähempää löytynyttä kukkoa. Saan uskoa, että ihan minulle itselleni voi vielä jostain tulla läheinen ystäväkin. Ja sekin voi tulla vastaan ihan läheltäkin. Ei tarvitse lähteä maan ääriin etsiskelemään tai merta edemmäksi kanaan.
Maan ääristä tulee mieleen, että jos olisi se ystävä, niin mieluiten lähtisin hänen kanssaan maan ääriin. Tietokoneen ääressä päivästä toiseen kanoista naputtaminen ei kumminkaan ole aivan sitä mitä sisimpäni kaikkein eniten kaipaisi.. Haluaisin nousta siivilleni ja lennellä ympäriinsä. Käydä katsomassa vaikka satoja erilaisia kanarotuja ympäri maailmaa. Arabimaiden kanoja, itämaisia kanoja, meren saarien kanoja, vuoristokanoja, viidakkokanoja, japsikanoja, venäläisiä kanoja, jenkkitipuja jne jne. Ja sitten ihan kiertelyä ihan Suomessakin, täälläkin on monenlaisia maatiaiskanakantoja eri puolilla maata. Niin, Jumalan johdatuksessa tietysti haluaisi kulkea.
Vaan elämässä on erilaisia vaiheita. Ja omassa voimassa ei voi mitään. Ei ainakaan nousta siivilleen. Kanansiivillä ei lennetä. Ainakaan näiden kanojen siivillä eikä minun omilla voimilla.
Vaan on se niin mainiota. Naapurissa on kukko!! Tässä kuvia naapurista:
Naapurikanojen kotihäkki.
Naapurin kukko, joka kutsui kiekumisellaan kylään.
Ulkokuori pelottava, mutta sisimmältään lempeä kukko.
Naapurin kana.
Kivoja naapureita.