Nestehukan torjuntaa

Muutama päivä sitten postissa tuli kanojen uusi juomakuppi. Nyt ihan oikean kokoinen eli 3 litraa vetävä ja astiakin on ehjä. En nyt tiedä onko tuokaan aivan älyttömän kätevä, kyllä kanat pystyvät ruopimaan roskia kuppiin ja sellaista, mutta onpa nyt sitten kuitenkin tuollainenkin. Kanamaatti. Senkun täyttää, niin vettä riittää kyllä useammaksi päiväksi, ei tarvitse koko ajan olla täyttämässä. Ja eihän ne nyt niin kauhean paljon juo. Mutta kuitenkin vesi on aivan välttämätöntä. Kananhoidon oppaassa lukee: ”Vesi on elolliselle luomakunnalle yhtä tärkeä kuin muutkin ravintoaineet – ehkä vielä välttämättömämpikin. Hyvän juomaveden merkitys elintoiminnan kaikenpuoliselle menestymiselle on ilmanmuuta selviö. Veden niukkuus saa aikaan vakavia häiriöitä elävän eläimen aineenvaihdunnassa ja elimistön toiminnassa. Veden puute aiheuttaa nopean kuoleman. Veden tulee olla puhdasta.” (Kallela, O. 1956. Kananhoidon opas)



Puhdasta vettä koitetaan pitää kanoille koko ajan tarjolla. Ja nyt kun Suomessa saadaan nauttia ihanista lämpimistä päivistä, niin tuntuu että tiedotusvälineissäkin koko ajan muistutetaan siitä, kuinka pitää muistaa helteillä juoda riittävästi ettei tule nestehukka. Jumala kehottaa ihmistä H2O:n lisäksi huolehtimaan myös hengellisestä nestetasapainosta. Silloin puhutaan elävästä vedestä, joka virvoittaa sielun ja hengen, niin kuin H2O on välttämätöntä ja virvoittaa ruumiin. Elävää vettä saa automaatista, joka ei koskaan tyhjene:

Jeesus kertoo olevansa elävän veden lähde: ”Joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään.” (Joh. 4:14)

Kaikkia kehotetaan juomaan janoonsa: ”Kuulkaa, kaikki janoavaiset, tulkaa veden ääreen.” (Jes. 55:1) ”Sillä minä vuodatan vedet janoavaisen päälle.” (Jes. 44:3)”Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi. (Ilm. 21:6).

Hyvä paimen vie laumansa juomaan: ”Herra on minun paimeneni..virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa.” (Ps. 23:1-2).

Automaatti on asetettu käyttöön: ”Jos joku janoaa, niin tulkoon minun (Jeesuksen) tykö ja juokoon. Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niin kuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat.”(Joh. 7:37-38. ”Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä.” (Jes. 12:3).

Elävää vettä kannattaa etsiä juotavaksi, koska lähde on puhdas ja ehtymätön: ”Ja hän näytti minulle elämän veden virran, joka kirkkaana kuin kristalli juoksi Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta.” (Ilm. 22:1).

Joillakuilla vasta elämän tosi helteet saavat hengellisen janorefleksin toimimaan kunnolla. Että ymmärtää tarvitsevansa myös elävää vettä kraanaveden lisäksi. Niin kuin tavallinen vesi on ihmiskropan ja kanankropan elinehto, niin on elävä vesi hengellisen elämän ja iankaikkisuuselämän elinehto. Elävä vesihän on yksi nimitys Pyhälle Hengelle. ”Elävän veden virrat. Mutta sen hän sanoi Hengestä, joka niiden piti saaman, jotka uskoivat häneen.” (Joh. 7:38-39).

Kannattaa hankkiutua näiden juomien äärelle, niin ei tule nestehukkaa elämän helteissä: ”Joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa.” (Joh. 6:35).

Keltanokat

Eilen oli mielessä söpöt juurikuoriutuneet untuvikot. Tänään puolestaan keltanokat. Opin eilen taas uuden asian, mikä vanhemmille kananhoitajille on itsestään selvyys, mutta itselle asia ei ollut ennen kirkastunut. Että mistä tuo keltanokka-sana tulee. Senhaän on oppinut tarkoittavan sellaista henkilöä, joka jossakin asiassa on aloittelija. Mutta sitä en ollut tiennyt, että tuokin sana tulee suoraan kanankasvatuksesta!

Eilen tosiaan eräs paremmin kananhoitoa tunteva katseli kanoja ja totesi että kanoilla on vielä keltaista väriä jaloissa, että nuoria ovat. Ja jatkoi sitten toteamalla, että nokasta keltainen väri on kyllä jo hävinnyt. Ja näin tulin oppimaan, että nuorilla kanoilla on keltaiset nokat ja jalat, mutta kun kana tulee munintaikään, keltainen väri poistuu nokasta ja myöhemmin jaloistakin. Ja että tämä keltainen väriaine käytetään munankeltuaiseen. Jotta asiassa ei pelkästään oltaisi kenenkään puheen varassa, tutkitaan vielä kirjoituksia ja siteeraan tässä Otto Kallelan Kananhoidon opas –kirjaa:

”Keltainen väri keltaihoisilla kanaroduilla kuten leghorneilla, esiintyy selvästi niiden jaloissa, nokassa, silmien ympäristössä ja peräaukon reunoissa. Nuorikolla ja pitemmän aikaa munimattomalla kanalla tämä keltainen väri on hyvin voimakas. Muninnan aikana väri vähitellen vaalenee kadoten lopulta kokonaan. Eläin käyttää tämän väriaineen munaan. Munimattomana aikana se taas varastoi samaa ainetta elimistöönsä, joten keltainen väri silloin palaa. Kanan alettua munia häviää keltainen väri muutaman munan jälkeen silmän ympäristöstä ja peräaukon reunoista. Tämän jälkeen se häviää nokasta häipyen sen tyvestä vähitellen nokan kärkeen päin. Noin 40-50 munan jälkeen on nokka kokonaan vaalea. Värin häviäminen jaloista jatkuu ylhäältä alaspäin ja ensiksi etupuolelta.” (Kallela, O. 1956. Kananhoidon opas, 4. painos, s. 57.)

Valkeni siinä sitten itselle tosiaan että keltanokka-sana tuleekin munimattomasta kanasta! Nuoresta tai vanhemmasta, joka ei muni. Olikin aika selvitä tämä asia. Eipä ole vain ennen tullut ajatelleeksi.

Seuraavaksi kirjoitan sitten tietysti hengellisistä keltanokista.. :) Uskovista, jotka eivät syystä tai toisesta muni eli tuota hengellistä hedelmää. Jos kyseessä on hiljan uskoontullut henkilö, niin on aivan luonnollista kehitystä, niin kuin tästä kanoilta opimme, että hän on keltanokka ja varastoi vielä itseensä väriaineita tulevaa munantuotantoa varten. Kukaan ei oleta untuvikon munivan, ja vastauskoontulleen pitäisi saada kasvaa rauhassa ja oikeassa sananruokinnassa nuorikoksi ja sitten munivaksi. Tämän uskoisin olevan myös hengellisen elämän luonnollinen kehitys, niin kuin kanankin. Vaikka toisaalta Jumalalla on tietysti myös yksilöllinen suunnitelma jokaisen kasvulle ja kehitykselle.

Itse on kuitenkin törmännyt sellaiseenkin ilmiöön, että ihmiset ovat olleet uskossa vuosi- ja vuosikymmentolkulla ja silti ei oikein ole havaittavissa minkäänlaista hengellistä munantuotantoa. Että uskossa ollaan ja valkoisia kanoja ollaan eikä siitä ole epäilystä, mutta nokka on kuitenkin keltainen ja munia ei meinaa havaita vaikka kuinka etsiskelisi. Ja sitten vain pohtii, että mistä tämä tämmöinen oikein johtuu? Kyllä kanoillakin sulkasato ja munintataukoja tulee luonnollisessa kiertokulussa, mutta kun tuntuu että uskovilla nämä munattomat vaiheet voivat jäädä päälle niin valtavan pitkiksi ajoiksi tai sitten että koskaan ei pääse edes ensimmäiseen munintavaiheeseen vaan aivan kuin jäisi koko iäkseen keltanokaksi.

Kanoilla ruokinta on tärkeää. Niiden pitää saada kunnollista ja kehitysvaiheeseensa soveltuvaa ruokaa, jotta kasvavat munijoiksi. Untuvikot ja kananuorikot tarvitsevat rehuja vähän eri suhteissa kuin munivat kanat kehityksen varmistumiseksi. Hengellisenkin ihmisen ruokinta on kasvun ja kehityksen kannalta ehdottoman tärkeää. Jos ei ruokaile päivittäin Jumalan Sanan äärellä, saa opetusta vanhemmilta uskovilta jne, niin kasvu jää kehnoksi ja munintaikä voi jäädä saavuttamatta tai sitten munia tulee perin harvakseltaan. Seuraavaksi tutkitaan Kirjoituksia tästä asiasta:

”Minun (Paavalin) ei käynyt puhuminen teille niin kuin hengellisille, vaan niin kuin lihallisille, niin kuin pienille lapsille Kristuksessa. Maitoa minä juotin teille, en antanut ruokaa, sillä sitä ette silloin sietäneet, ettekä vielä nytkään siedä; olettehan vielä lihallisia. Sillä kun keskuudessanne on kateutta ja riitaa, ettekö silloin ole lihallisia ja vaella ihmisten tavoin.” (1. Kor. 3: 1-3)

Hengellisen kasvun esteenä olivat siis kateus ja riita. Paavali olisi halunnut antaa näille uskoville jo vahvempaa sanan rehua, mutta ensin tarvitsi tehdä parannusta ja sopia välejä uskovien kesken. Ruokailuohjeeksi sopii myös Pietarin ohjeet:

”Pankaa siis pois kaikki pahuus ja kaikki vilppi ja ulkokultaisuus ja kateus ja kaikki panettelu ja halatkaa niin kuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen, jos olette maistaneet että Herra on hyvä.” (1. Piet. 2:1-3).

Tässä huolestunutta ravitsemusneuvontaa joka selittää myös munimattomuusongelmaa:

”Meillä on paljonkin sanottavaa ja sitä on vaikea selittää, koska olette käyneet hitaiksi kuulemaan. Sillä te, joiden olisi jo aika olla opettajia, olette taas sen tarpeessa, että teille opetetaan Jumalan sanojen ensimmäisiä alkeita: te olette tulleet maitoa tarvitseviksi, ei vahvaa ruokaa. Sillä jokainen, joka vielä nauttii maitoa, on kokematon vanhurskauden sanassa, sillä hän on vielä lapsi; mutta vahva ruoka on täysi-ikäisiä varten, niitä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta.” Hebr. 5:11-14).

Eikös tästä niin voi päätellä, että jos ei syö tarpeeksi Sanaa tai sitten on syntien kahleissa tai väärien oppien häkeissä, niin jää keltanokaksi? Kanojen ei kuitenkaan ole tarkoitus jäädä koko elämäkseen keltanokiksi ja uskovienkin olisi tarkoitus kasvaa hengellisesti muniviksi aikuisiksi. Jeesus haluaa ruokkia meitä ja vaikuttaa hengelliset munat:

”Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi”. ”Siinä minun Isäni kirkastetaan, että te kannatte paljon hedelmää.
”
Nuori muniva kana - ei keltanokka.

Suloinen otus

Onhan sitä tänäkin vuonna kanoista iloinnut, muttei ehkä aivan niin paljon kuin viime vuonna. Tai ehkä yhtä paljonkin, mutta tänä vuonna se on ollut jotenkin erilaista. Kun ei ole aivan niin paljon uusia asioita nähtävänä kuin ja ihmeteltävänä kuin mitä oli viime vuonna. Viime vuoden kanojen ensimmäisistä hetkistä muistan katselleeni niitä täällä niin valtavan ihastellen. Viime vuonna ekana kanailtana jokainen kanan nokkaisu ja askellus ja höyhenten pörhistely oli niin hienoa. Ajattelin silloin saaneeni kokea jonkin aavistuksen ja häivähdyksen siitä, millaista on katsella ja ihmetellä vastasyntynyttä lasta. Jotakin ihmeellistä, jotakin lahjaa, jotakin josta tietää että se on Jumalan tekoa ja on vaan melkein ihmeissään että mistä tämä lahja on minun kohdalleni tullut ja kuinka ihmeellisen täydellinen se onkaan.

Ajan mittaan se ihmettely sitten menee pois. Silmä tottuu kanaan ja sitten pörhistely ei ole enää niin ihmeellistä. Jotenkin turtuu. Eikä tosiaan tänä vuonna ollut enää samaa ”vauva”-fiilistä kun kanat tulivat. Ne olivat sitten jo tuttuja otuksia. Ja tuolla ne sitten kaakattavat menemään, muttei sekään nyt ole aivan niin käisttämättömän tuntuista enää. En ole jaksanut ottaa kanavideoitakaan tänne blogiinkaan tänä vuonna. Olenko aivan paatunut?

Uskonelämässäkin voi käydä vähän tällä lailla. Aluksi se on niin ihanaa ja Jeesus on niin rakas. Sitten voi tulla vähän arkisempia vaiheita väliin. Mutta onneksi Jumala virvoittaa ja joka päivä voi myös uudistua uskossaan.

Eilen sain olla ihanassa tilanteessa. Sain nähdä läheltä uskoontulon. Sain olla vieressä, kun Jeesus tuli erään ihmisen omaksi rakkaaksi Herraksi. Sain ihmetellä, kuinka tätä ihmistä vähän itketti niin levollisella ja puhdistavalla tavalla, kun hän sai pyytää Jeesusta elämäänsä ja sai kokea ja kuulla että on saanut kaikki syntinsä anteeksi. Ja minä vain sain katsella niitä puhtaita kyyneleitä ja katsella miten ihmeellistä on, kun ihminen uudestisyntyy. Itsellä oli sellainen syntymän ihmeen näkemisen fiilis päällä. Että kun sai omin silmin nähdä aivan juuri uskoontulleen sielun: iloa täynnä olevat silmät, Jeesusta rakastavan mielen, uudestisyntyneen hengen ihmisen, jolla oli nälkä tulla ruokituksi Jumalan Sanan maidolla. Uusin mielin tulevaisuuteen katsovan. Koko maailma uusin silmin auki edessään. Oli se niin hienoa. Kuin katselisi kuorestaan tullutta untuvikkoa. Niin hellyyttävän suloista otusta. Puhdasta ja herkkää.

Uudestisyntymisen ihme on mahdollinen jokaisen kohdalle. Jeesus voi tulla jokaisen luo ja rakkaudellaan uudistaa sydämen ja elämän. Silloin on näin: ” Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.” (2. Kor. 5:17)

Lepoakin

Kanat viettävät nyt vapaan kanan elämää. Munimisensa jälkeen ne pääsevät vapaaksi pihaan ja sitten vaan jätetään kanat Herran huomaan ja toivotaan että varjeltuisivat. Kyllähän tähän pihaan nimittäin joku kanansyöjä eläinkin voisi tulla, mutta ei se murehtimalla parane. Antaa nyt Herran opettaa itsellekin asioita niin, että jättää vaan kanat hänen varjelukseensa. Sillä onhan kirjoitettu: ”Heittäkää kaikki murheenne hänen (Jumalan) päällensä, sillä hän pitää teistä huolen.” (1. Piet. 5:7).

Vapaana ollessaan kanat liikkuvat ympäriinsä ja ottavat multakylpyjä, syövät ruohoa ja seuraavat ihmisiä kun luulevat saavansa ruokaa ja välillä tietysti saavatkin. Ja sitten ne lepäävät. Välillä pää siiven alla nukkuen, välillä siipisulat oikoisenaan. Lepohetket selvästi kuuluvat tärkeänä asiana päivän ohjelmaan. Ja minä en ole kanoille kertonut, että pitäisi välillä levätä, ettei tule burnout, vaan näyttää siltä että ihan luonnostaan eli Jumalan koodaamana osaavat levätä.

Kana huilii.

Itse on saanut nähdä että tekemisen ja levon tasapaino ei ole ihmiselle ollenkaan niin yksinkertaista kuin kanoille. Joku ei osaa levätä ollenkaan, toisen elämässä on niin paljon ”lepoa” ettei siitä pysty nauttimaankaan. Että haluaisi tehdäkin enemmän muttei syystä tai toisesta pysty tai voi. Ja joku toinen taas haluaisi lepoa, muttei sekään meinaa onnistua. Luulen, että sielunvihollinen pystyy eri keinoin varastamaan ihmiseltä hänen oikeutensa lepoon. Syyttäjä, joksi saatanaa sanotaan pystyy syyttämään ja syyllistämään ihmisen niin, ettei hän pysty välttämättä aitoon lepoon. Käsitän kuitenkin niin, että Jumala haluaisi levollisia hetkiä myös tässä elämässä meille antaa. Ettei tarvitse ajatella niin, että vasta sitten taivaassa levätään ja siihen saakka raadetaan.

Kanahavaintojen lisäksi edellä mainittua tukevat ainakin seuraavat Raamatunkohdat:

”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja teidän taivaallinen isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljon suurempiarvoiset kuin ne?” (Matt. 6:26).

"Astukaa teille ja katsokaa ja kysykää muinaisia polkuja, kysykää, mikä on hyvä tie, ja vaeltakaa sitä, niin te löydätte levon sieluillenne". (Jer. 6:16)

”Hän, joka on sanonut heille: ´tässä on lepo; antakaa väsyneen levätä, tässä on levähdyspaikka´. Mutta he eivät ole tahtoneet kuulla.” (Jes. 28:12)

”Silloin vanhurskauden hedelmä on rauha, vanhurskauden vaikutus lepo ja turvallisuus iankaikkisesti.” (Jes. 32:17)

”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään, virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa.” (Ps. 23:2).

”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.” (Matt. 11:28).

Viheriäisillä niityillä on hyvä levätä.

Kippoja ja kuppeja

Kanojen juottaminen on koko ajan hiukan ongelmallista. Ei muuten, mutta kun ne niin usein kaatavat juomakupin tai sitten paskovat sinne. Vaikkei ruokia muuten veisikään useasti päivässä, niin vettä täytyy käydä kyttäämässä ja vaihtamassa muutamia kertoja. Tätä pulmaa varten tilasin netistä lintujen juoma-automaatin. Lähetyksen saapumisessa meni aika kauan, mutta eilen se vihdoin oli tullut postiin. Ja kun tänään avasin paketin, huomasin heti että kippo olikin rikkinäinen ja lisäksi erikokoinen, kuin minkä olin tilannut. Soitin firmaan ja uuden ja ehjän oikeankokoisen lupasivat lähettää pikimmiten.

Rikkinäinen astia jäi tänne ja piti sitäkin sitten koittaa vähän korjata ja kokeilla käyttöä. Alaosan muovi oli murtunut. Kyllä siitä sitten ilmastointiteipillä toimivan systeemin sai, mutta tosiaan edelleen se kokokin on väärä.

Ilmastointiteippiä kun siinä kippoon taittelin, niin tuli mieleen se toinen nimi mitä tuosta teipistä nykyään niin usein käytetään. Jeesusteippi. Muistan jonkinasteisen surun, kun kuulin ensi kertaa jonkun käyttävän tuota nimeä tuosta teipistä. Ja kyllä edelleen, joka kerta kun joku niin sanoo, niin se jotenkin tökkäisee. En oikein netistä löytänyt äkkiseltään selitystä että mistä tämä nimitys on aluperin tullut. Olihan siellä useita selityksiä että ”pelastaa aina” ja ”pystyy mihin vaan”, mutta itselle jäi epäselväksi missä yhteydessä tällaista termiä on ensi kertaa käytetty.

Vaikka vertauskuvat puhuvat itselle usein paljon, tämä teippiasia ei oikein innosta. Varsinkin kun Raamatussa varoitetaan lausumasta turhaan Herran nimeä. En ole oikein pyhyyttä ja Jumalan pelkoa aistinut niiden sanoissa, jotka tuota nimitystä ovat kulloinkin käyttäneet. Ja vertauskuvallisuuskin mielestäni ontuu. Ilmastointiteipillä kuitenkin korjataan rikkinäisiä asioita niin, että ne nyt ovat senkin jälkeen käyttökelpoisia, mutta kuitenkin huonommassa jamassa kuin ehjä alkuperäinen ja lopputuloskin on yleensä vähän ruman näköinen. Mutta kun Jeesus ihan oikeasti tulee ihmisen elämään ja alkaa korjata ihmisen rikkinäisyyttä, niin lopputulos on aina parempi kuin lähtötilanne. Rikkimennyttä ihmisastiaa (raamatussa ihmisestä käytetään myös vertauskuvallista nimitystä astia) Jeesus voi korjata ja vielä muokata niin että siitä tulee käyttötarkoitukseltaankin vielä paljon arvokkaampi kuin mitä alkuperäinen astia oli. Jeesus ei teippaa vanhoja paloja kokoon, vaan tekee kokonaan uutta ja puhdistaa ja antaa tarkoituksen elämän käytölle: ”Jos nyt joku puhdistaa itsensä tämänkaltaisista, tulee hänestä astia jaloa käyttöä varten, pyhitetty, isännälleen hyödyllinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmis.” (2. Tim. 2:21).

Jumala on astiantekijä, jonka kädessä ihmiset ovat savea. Särkyminen usein tarvitaan siihen, että Jeesus voi tulla mukaan kuvioon ja alkaa tehdä uutta astiaa ihmisen elämässä. Sen takia ei tarvitsisi pelätä särkymistäkään. Jumala haluaa ja osaa ja taitaa tehdä uusia luomuksia elämän sirpaleista. ”Ja jos astia, jota hän valmisti, meni pilalle, niinkuin savi voi mennä savenvalajan käsissä, niin hän teki siitä taas toisen astian, miten vain savenvalaja näki parhaaksi tehdä.” (Jer. 18:4).

Teipattu versio.

7 oikein

Tänään en itse hakenut munia, vaan toinen kananhoitaja kävi ne hakemassa. Ja kun itse tulin paikalle, niin minulta kysyttiin, että arvaas montako munaa on tullut tänään tähän mennessä. Ajattelin, että nyt on jotain poikkeuksellista tapahtunut ja vastasin että 7. Se oli oikein! Kuudelta kanalta 7 munaa! Meillä todellakin on täällä erittäin munivia kanoja! Ja minä taas en oikein ymmärrä että kuinka tämä on mahdollista.

Raamattu on kaikella lailla niin mielenkiintoinen kirja. Jokainen jae ja sana yksistään on mielenkiintoinen ja sitten taas koko kokonaisuus on mielenkiintoinen. Numerotkin ovat yksi asia, mikä on Raamatussa mielenkiintoista ja mikä todistaa, ettei kyse ole mistä tahansa runoelmasta tai historiateoksesta. Itse olen kuitenkin jokseenkin huonosti perehtynyt tähän teemaan, etten nyt ala juurikaan yrittää siitä selittää mitään niin syvällistä kuin aiheesta voisi joku muu kertoa. Aivan raapaisu vain.

Sen verran olen oppinut, että luku 6 on vertauskuvallisesti ihmisen luku ja kuvaa epätäydellisyyttä ja syntiä ja saatanan vaikutusta ihmiseen. Luku 7 on taas hengellisen täydellisyyden luku. Kuusi kanaa pyöräytti nyt seitsemän munaa: epätäydellisyyden luku muuttui täydellisyyden luvuksi ihmeen kautta. Epätäydellisistä ihmisistä voi puolestaan tulla Jumalan silmissä täydellisiä uskoontulon ihmeen kautta. Kun epätäydellinen ihminen tiedostaa syntisyytensä ja haluaa uskoa Jeesuksen syntiensä sovittajaksi, pelastajaksi, Herraksi ja Kuninkaaksi elämässään Jumala tekee sen ihmeen että epätäydellisestä tulee täydellinen. Kun tietää, että tällainen ihme on tapahtunut omalle kohdalle ja monen muun kohdalle, niin tietää, että se voi tapahtua myös kenen tahansa muun kohdalle, ”sillä Jumala ei katso henkilöön” (Room. 2:11). Tämän on omastakin kokemuksesta saanut nähdä ainakin sillä lailla, että kun tuntee niin valtavan paljon erilaisia ja erityyppisiä ihmisiä, jotka ovat uskoon tulleet. Jeesus todellakin haluaa olla aivan jokaisen ihmisen henkilökohtainen synneistä Vapahtaja ja henkilökohtainen Ystävä.

Tässä vielä Jumalan silmissä täydellisen ja epätäydellisen erottava tekijä: ”Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä.” (Joh. 3:36).

Kenestä tahansa täydellisen epätäydellisestä ihmisestä voi tulla täydellisen täydellinen Jumalan pyhä. Jumala itse kertoo itsestään: "Katso, minä olen Herra, kaiken lihan Jumala; onko minulle mitään mahdotonta? (Jer. 32:27) ja "Mikä ihmisille on mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista" (Luuk. 18:27).

Päivän saldo.

Muita munia tarjolla!

Munivia kanoja on Suomessa noin 3 miljoonaa. Uskovien lukumäärä on tiedossa vain Jumalan rekisterissä, mutta onneksi uskoviakin jonkun verran on. Toki tietysti kauheasti paljon enemmänkin saisi olla, vähintään mielellään yksi suomalainen uskovainen yhtä munivaa kanaa kohti!

Muiden kanojen munia olisi tarjolla mm. Porissa. Siellä järjestetään kaikille avoin hengellinen tilaisuussarja 24.-28.6., joka kulkee nimellä Telttamissio. Tilaisuuden buffetissa on myynnissä leivonnaisia, joissa on käytetty muiden kuin näiden kanojen munia. Itse tilaisuuksissa voi ilmaiseksi kuunnella, miten Jumalasta puhuvat monet eri uskovat!

Tilaisuus on tarkoitettu ja järjestetty ennenkaikkea sellaisia varten, jotka eivät kauheasti muuten käy hengellisissä tilaisuuksissa. Ihan jo uteliaisuudesta kannattaa lähteä katsomaan, että millaista tuolla olisikaan ja puhuttelisiko Jumala kenties juuri minua jollakin lailla juuri tuolla. Viime vuonna vastaavassa tilaisuudessa oli paljon väkeä kuulolla, että yksin ei tarvitse siellä orrella nököttää.

Päivien ohjelma on tämän linkin takana:

http://www.porievl.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=954&Itemid=954

Tämä siis, jos sattuu Porin lähellä olemaan. Tervetuloa ke-su Porin Liisantorille! Yhtenä tai useampana päivänä!

Panttivankidraama

Viime päivien aikoina on tapahtunut merkittäviä asioita kanasektorilla. Kanat ovat olleet jo häkin ulkopuolella! Tirpat ovat olleet täällä vasta kaksi viikkoa ja nyt jo niitä on voinut päästää vähän häkin ulkopuoliseen vapauteen. Nämä kanat ovat muutenkin vaikuttaneet vähän erilaisilta kuin viimevuotiset. Jotenkin vahvemmilta ainakin fyysisesti. Hyppivät korkeammalle ja tekevät melkoisia pyrähdyksiä häkissäkin. Luulen, että se johtuu siitä että tämänvuotiset kanat ovat nuorempia kuin viimevuotiset. Näillä on siivissä voimaa ja ties vaikka mielikin innokkaampi uuteen. Ehkä nuoremman kanan on helpompi poisoppia häkkikanalan asukkaan elämästä kuin vanhemman kanan. Ilokseni voin kertoa, että jopa Kyyhökana on alkanut vaikuttaa aika normaalilta ja eilenkin tuli 6 munaa, että kyllä ne kaikki ihan munivia kanoja ovat.

Kanojen vapautus on tapahtunut siten että yksi kana vähän vahingossa tuli ulos häkistä. Ja sitten katseltiin miten se käyttäytyi. Ihmeissään se tepasteli häkin ulkopuolella, teki pienen lenkin ja sitten tulikin jo hätä kavereiden luo, jotka olivat häkissä. Verkon läpi ihmeteltiin puolin ja toisin, kunnes ulkoilija löysi portista takaisin sisään.

Mitäs täällä onkaan?

Ensimmäinen kana kierroksella häkin ulkopuolella.

Haluaa takaisin muiden luo..

Muut siellä, minä täällä..

Toisella kertaa ulos marssi yhden joukolla koko muu sakki Kyyhökanaa lukuun ottamatta. Taas tehtiin tutustumisretkeä porukalla häkin ulkopuolella, mutta sitten joku meni takaisin häkkiin ja muut perässä. Laumahenki on kyllä niin hienosti nähtävissä siinä vaiheessa kun häkistä ulos joku tulee. Ikävä on toisten seuraa.

Sitten yhdellä kerralla ovat jo kaikki olleet häkin ulkopuolella, mutta tätä en ole ollut itse havainnoimassa. Toinen kananhoitaja oli kuitenkin saanut porukan ohjattua takaisin häkkiin, vaikka sillä kerralla olivat lähteneet jo vähän kauemmaksi.

Viisi kanaa tutustuu pöheikköön.

Kuitenkaan ihan vielä ei tee mieli kokonaan pidemmäksi ajaksi vapauttaa kanoja. Ehkä hiukan enemmän saisivat vielä luottaa ihmiseen, ennen kuin enemmän voisi päästää vapaaksi. Vaikka kyllä ne nyt jo ovat oppineet tulemaan luo eikä menemään pois, kun jonkun kipon kanssa häkkiin menee. Ja tulevat kaakattamaan jotakin kun häkkiä lähestyy. On suloista, että näin ovat kahdessa viikossa tulleet niin paljon tutummiksi. Ei välttämättä mene enää kauaakaan, että täällä on aivan vapaita kanoja. :)

Vapaus. Eikö sitä ihminenkin kaipaa? Ja kuitenkin ollaan niin monenlaisten häkkien orjia, vankeja ja panttivankeja, koska vaikka haluaisi vapaaksi, ei välttämättä pääse omin voimin. Suomessa ollaan nyt seurattu maan ensimmäistä rikkaan perijättären kidnauppausepisodia. Itselle tämä tapaus on nostanut mieleen myös vertauksia hengellisen elämän todellisuuksista:
Niin kuin kidnapattu nuori nainen on rikasta sukua, kaikki ihmiset ovat maailmankaikkeuden rikkaimman tahon eli Jumalan omaisuutta. Saatana vihaa Jumalaa ja haluaa aiheuttaa tälle suurinta mahdollista tuskaa ja kuvitteli saavansa myös jotenkin osuuden Jumalan rikkauksista ja vallan Häneen, niin kuin tämä yksi ajatteli saavansa muutaman miljoona euroa. Kun Jumalan ensimmäiset ihmislapset, Aadam ja Eeva elivät yhteydessä Jumalaan, saatana ilmestyi heille ja puhui valhetta Jumalasta aivan niin kuin kidnappaajakin valehteli tekeytyessään postipojaksi. Ihminen uskoi valheen, avasi siinä sydämensä oven saatanalle ja söi siitä yhdestä puusta, vaikka Jumala oli sanonut: ”Mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman.” (1. Moos. 2:17). Kun ihminen näin teki, saatanan kidnappaus oli onnistunut eikä ihminen enää voinut olla yhteydessä Jumalaan sillä lailla kuin ennen tätä tapahtumaa. Saatana oli ottanut ihmiset ja ensimmäisten ihmisten kautta koko ihmissuvun panttivangikseen. Hän pitää vankejaan orjinaan ja saa heidät toteuttamaan omia päämääriään. Panttivankejä pidetään kahleissa nimeltä synti eli tottelemattomuus Jumalaa kohtaan. Panttivangit tekevät syntiä ja ovat sen orjuudessa eivätkä pääse siitä omin avuin pois vaikka haluaisivatkin, tai sitten heitä pidetään niin äänieristetyssä kopissa, etteivät he edes ymmärrä olevansa syntisiä, jos eivät ole koskaan Jumalan tahdosta kuulleet.

Jumala ei kuitenkaan jättänyt asiaa tähän tilaan, vaan hänellä oli toimintasuunnitelma varattuna myös tämänkaltaista kidnappaustilannetta varten. Kun Aadam ja Eeva kidnapattiin ja heidän oli lähdettävä pois Jumalan paratiisiin läsnäolosta, Jumala sanoi saatanalle sanat, jotka olivat Aadamille ja Eevalle lohdutukseksi: ”Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; Hän on polkeva rikki sinun pääsi..” (1. Moos. 3:15). Jumalan toimintasuunnitelmassa oli jo siis heti alusta lähtien lähettää vapauttaja eli Vapahtaja eli Jeesus ihmiseksi eli vaimon siemeneksi polkemaan rikki saatanan eli käärmeen pää ja vapauttamaan panttivangit jälleen Jumalan yhteyteen.

Sitten kului noin 4000 panttivankeusvuotta. Tänä aikana Jumala lähetti ”tekstareita” panttivankina olevalle ihmiskunnalle Israelin kansan kautta. Jumala ilmestyi tuon kansan keskuudessa ja siellä joidenkin yksilöiden keskuudessa, kertoi heille että Vapauttaja on tulossa, valmisteli heitä tunnistamaan vapauttajan, että osaisivat lähteä seuraamaan Vapauttajaa sitten kun hän tulee, valoi uskoa ja antoi lupauksia että panttivankeus vielä päättyy joskus jne.

Sitten tuli se päivä, jolloin panttivankienvapautuskeikka oli ajankohtainen. Esikoispoika Jeesus, joka oli syntynyt Jumalasta ennen muuta luotua ihmiskuntaa lähti asialle. Hänestä tuli se mainittu ”vaimon siemen” ja hän syntyi ihmiseksi. Hän kertoi ihmisille että hän on se Vapauttaja, joka on tullut vapauttamaan ihmiskunnan synnin orjuudesta. Hän tuli israelilaisten keskuuteen, koska he olivat saaneet Jumalan Vanhan Testamentin ”tekstarit” ja heillä oli mahdollisuus tunnistaa Vapauttaja sen saman Jumalan lähettämäksi, joka oli ihmisen aikanaan yhteyteensä luonut.

Panttivangit olivat siis saatanan orjuudessa kahleilla, joka on synti. Synnin seuraus taas oli kuolema, koska pyhä Jumala ei voi kestää syntiä. Kun itse Jumalan Poika, joka oli synnitön, kuoli ristillä, Jumalan viha ihmiskuntaa kohtaan leppyi, täysi yhteys Jumalaan tuli taas mahdolliseksi ja panttivankien vapautus oli suoritettu. Käärmeen pää oli murskattu ja vankikopin ovi avattu panttivankien vapautumiseksi. Näistä Lunastajan maksamista lunnaista Raamattu kertoo mm. ”Niin vaeltakaa (Jumalan) pelossa tämä muukalaisuutenne aika, tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä, niin kuin virheettömän ja tahrattoman karitsan, hänen joka tosin oli edeltätiedetty jo ennen maailman perustamista, mutta vasta viimeisinä aikoina ilmoitettu teitä varten, jotka hänen kauttansa uskotte Jumalaan.” (1. Piet. 1:17-20).

Panttivankidraama on nyt siinä vaiheessa että Jeesus on avannut vankikopin oven. Ja ovesta voisi kävellä ulos täyteen vapauteen, päästä Jumalan yhteyteen takaisin, Suvun yhteyteen, halauksiin, rakkauteen. Pois vankeuden pelosta ja kauhuista. Panttivankikopin ovella seisoo Jeesus. Hän toivottaa jokaisen tervetulleeksi ulos kopista. Mutta jotta tietäisimme, kuka Vapauttaja on, päästäksemme ulos, on tutustuttava Jeesukseen ja saatava ymmärtää, että Hän on se, joka itsekunkin vapauttaa. Jos mieluummin elää synnin kahleissa saatanan orjana, kuin Jeesuksen tuntemisessa ja Jumalan lasten vapaudessa, niin yhtä lailla kuin paratiisissä Aadamilla ja Eevalla oli vapaa tahto, se on ihmisellä edelleen. Saatanan vankikopissa valheet Jumalasta ovat "totuus", eikä sieltä ole välttämättä ollenkaan helppo astua Jeesuksen luo ja ulos. Näin kuitenkin saisi tehdä ja silloin synnin kahleet kirpoavat eikä kuolemallakaan ole enää valtaa vaan myös taivaselämä odottaa Jeesus-ovesta kulkeneita.

Kanakunnan elämässäkin voidaan nähdä panttivankidraaman ainekset. Aikanaan joku ihminen vangitsi muutaman kanan luonnosta ja sen jälkeen miljardit noiden kanojen jälkeläiset ovat munineet ihmisten hallinnassa ja ihmisille. Luodessaan kanan Jumala on tiennyt että niin tapahtuu ja meille ihmisille on ollut tärkeäksi ravinnoksi kanojen munat. Luodessaan puolestaan ihmisen, Jumalalla on ollut hyvä suunnitelma myös ihmisten pelastamiseksi kidnappaajan käsistä.

Niin kuin minun kanat alussa arkailevat tulla ulos häkistä pienen oven kautta, niin ihminenkin arkailee tulla pelastuksen puolelle Jeesus-oven kautta. Mutta kyllä vapauteen kannattaisi astua, vaikka se pelottaakin. ”Vapauteen Kristus vapautti meidät.” (Gal. 5:1)

Uskaltaisko tästä ovesta mennä?

Eau de Kana

Auringon paisteessa oli taas mukava katsella kanoja. Ja tuli taas halu ottaa niitä syliinkin, vaikkeivät ne itse sylikanan roolista niin kauhean ihastuneita olekaan. Paikallaan kyllä sitten ovat, kun käsiinsä munijan saa, mutteivät aivan riemusta kaakattaen ole syliin ja paijattavaksi syöksymässä. No, minulla oli sitten kumminkin tänään taas kana sylissä. Ja sitten minulle tuli yhtäkkiä jostain kaukaisesta aivolokerosta mieleen kanan tuoksu. Että kuinka lapsena pidettiin kanaa sylissä ja miltä se kana silloin tuoksui. Ja nyt minä sitten haistelin tuota sylikanaa ja se lapsuuden tuoksumuisto olikin elävänä aisteissani jälleen. Nuuh. Kanan tuoksu. Aah.

Viime vuoden kanoja en tajunnutkaan haistella. Eikä se kanan tuoksu tosiaan tunnu kauas, etten sitä haistanut silloin, kun en erityisesti tajunnut haistella. Pitää melkein painaa nenänsä höyheniin, että sen huomaa. Tuoksua en nyt tässä tarkasti juurikaan pysty kuvailemaan. Muuta kuin että mieto ja omanlaisensa erikoistuoksu. Eikä todellakaan mikään kanankakan haju, joka kyllä tuoksahtaa kauemmaksikin. Joku voikin luulla, että kun puhun kananhajusta, niin tarkoitan kanalan hajua, mutta sitä en tarkoita vaan itse kanan hajua, sellaista puhdasta höyhenpeitteen tuoksua.

Kanan puhdas tuoksu vie väkisin ajatukset Kristuksen tuntemisen tuoksuun, josta Raamattu puhuu. (2. Kor. 2: 14-16). Kun en pysty edes selittämään millainen on kanan puhdas tuoksu, niin vielä vähemmän pystyn selittämään toiselle, joka ei asiaa ole itse kokenut, että millainen on Jeesuksen tuntemisen tuoksu. Mutta kun tulee kanaa tarpeeksi lähelle, tuoksun saa itse havaita ja kun tulee Jeesuksen tuntemiseen, tulee osalliseksi myös tuosta taivaallisesta tuoksusta. Haluaisin vain mainostaa, että sen tuoksun läheisyyteen kannattaa etsiytyä ja etsiä. On se vaan niin paljon lumoavampi ja pysyvämpi tuoksu kuin vaikka Chanel No. 5. :)

Monilla on kuitenkin melkoiset ennakkoluulot Jeesuksesta erinäisten hajumaailmojen takia. Luulen, että kun alan kertoa jollekulle kananhajusta, niin aika moni luulee ensin, että tarkoitan kanankakan hajua, se kun on niin paljon tutumpi. Ja luulen myös, että kun puhun Jeesuksen tuntemisesta, niin monelle tulee ensin mieleen jotain negatiivisia ajatuksia omiin vanhoihin mielikuviin peilaten. Voi tulla aivan etomisreaktio jollekulle, jos on kohdalle osunut vaikka jonkun uskovan huonoa käytöstä, kirkon oppien tai toimitusten ihmettelyä, riitoja tai muuten vaan outoja mielikuvia uskovana olemisesta. Reaktio onkin ihan ymmärrettävää, jos ei ole koskaan ollut niin lähellä Jeesusta, että olisi vielä tuntenut Hänen todellisen puhtaan tuoksunsa.

Kanankakkoja joita tässä nyt vertaan näihin negatiivisiin asioihin ja jotka eivät ole Jumalan vaikuttamia asioita ei pitäisi sekoittaa todelliseen Jeesuksen tuntemiseen. Näin kuitenkin helposti käy, mutta haluaisin vain kertoa, että oikeasti kana tuoksuu hyvälle ja Jeesuksen tunteminen taas on parasta elämässä. Jerusalemin asukkaista Jeesus sanoi: ”.. kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.” (Matt. 23:37). Nytkin on sellaisia jääräpäitä liikenteessä, jotka eivät halua tulla Jeesusta niin lähelle, että pääsisivät hänen siipiensä alle ja saisivat tulla hänen tuntemisen tuoksunsa vaikutuspiiriin. Vaan mahdollista se kumminkin edelleen olisi.

Pienenä lapsena on helppo haistella kanoja, jos niitä on lähipiirissä ja lapsena on helppo uskoa Jeesukseen, jos joku hänestä totuutta kertoo. Varmaankin viattomuuden tilan tähden nämä kumpikin asia on helppo ottaa vastaan. Nuorena ja aikuisena ei kuitenkaan enää olla viattomia vaan syntisiä ja tarvitaan Jeesuksen sovitusuhrin vastaanottaminen omalle kohdalle ollakseen Jumalan silmissä viaton ja taivaskelpoinen. Ei kannata jäädä lapsuusmuistoihin mitä Jumalaan tulee. Kanojen haistelu oli kivaa vielä aikuisenakin ja Jeesuksen tuntemiseen tuleminen aikuisena se vasta valtavaa onkin. :)

5/6

”Muna päivässä pitää kirveen loitolla.” Tämä lainaus ei ole Raamatusta. :) Sen olen kuullut täällä kotona äidiltäni. Taitaa olla enempi kananpitäjien piireissä liikkunut lause. Kanoillekaan en ole oikein hennonnut sitä sanoa. Vaikka tänään taisinkin sanoa. Leikilläni kylläkin. Vai oliko sittenkin vähän uhkausta ilmassa?

Munia tulee melkein joka päivä 5 kpl. Vaikka on 6 kanaa. Ihan alussa tuli kahtena päivänä kuusi munaa, mutta sen jälkeen munia on tullut 4-5, ja viime aikoina se on vakiintunut viiteen. Joku vain syö eikä muni. Onko joukkiossa siivellä eläjä?! Yleensä epäilen siitä Kyyhökanaa, jonka niin harvoin näen syömässä ja enemmän nokkimassa aitaverkkoa. Mutta olen minä toisaalta Kyyhökanankin munintapesässä nähnyt. Jos joku muu onkin se siivelläeläjä ja harhauttaa minut luulemaan että Kyyhökana on munaton? Vai vuorottelevatko ne munimattomuudessaan? Kenelle niistä pitäisi sanoa että muna päivässä pitää kirveen loitolla? En kyllä tässä vaiheessa kesää halua sanoa sitä millekään ihanalle kanalle.

Itselle on paljon kipuja aiheuttanut vertailu muihin ihmisiin ja muiden tekemisiin. Kun tuntuu että itse ”munii” niin paljon vähemmän kuin muut. Että toiset ovat niin paljon tehokkaampia, aikaansaavempia, työteliäämpiä, ahkerampia, auttavaisempia. Niin arjen askareissa, työtehtävissä kuin hengellisissäkin asioissa. Ja sisin kuuntelee sielunvihollisen kipeitä sanoja ”vähintään muna pitäisi päivässä munia, jotta sinulla on oikeus elää.” Ja sitten kun ei aikaansaannoksia kuitenkaan ole, tulee niin ahdistava ja masentunut olo ettei ainakaan saa mitään aikaiseksi ja loukku on valmis. Aivan kuin ei saisi kokea olevansa hyväksytty, jos ei kovasti tee jotain. Omassa mielessä vellovat kipeät ajatukset: Pitäisikö hankkiutua vaan kirveen luo ihan oma-aloitteisesti, kun kokee olevansa se alimunija?

Jumala on kuitenkin kaiken lohdutuksen Jumala (2. Kor. 1:3). Minua itseäni on tässä tekemisahdistuksessani lohduttanut yhtenä asiana Jumalan nimi. Raamatussa Jumala nimittää itseään useallakin eri nimellä ja siihen aiheeseen voi paremmin tutustua jonkun paremmin aiheeseen perehtyneen opastuksella (tai itse tutkimalla). Tiedän kuitenkin että se nimi, joka suomeksi on käännetty Herra, on hepreaksi JHWH. Ja tämä heprean sana on taas suomeksi ”Minä olen”. Kun Jeesus sanoo: ”..silloin te ymmärrätte, että minä olen se, joka minä olen..” (Joh. 8:28), ”ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne” (Joh. 8:24) tai ”ennen kuin Aabraham oli, olen minä ollut” (Joh. 8: 58), hän käyttää itsestään Jumalan ”minä olen” –nimeä ja tälläkin tavalla kertoo olevansa Jumala ihmiseksi tulleena. (En osaa kreikkaa tai hepreaa niin hyvin että osaisin tätä asiaa tässä paremmin avata, onneksi joku muu osaa nämä asiat paremmin, jatkan tästä lohdutusasiasta: )

Jumalan nimi on siis Minä Olen. Ja ihminen on luotu Hänen kuvakseen. Ajattelen näin yksinkertaisesti tässäkin kohtaa: Ihminenkin on ensisijaisesti luotu Olemaan. Ei siis luotu tekemään vaan Jumalan kuvaksi eli olemaan. Ja sitten on kun olemassa, niin toki saa myös tehdä. Mutta että arvo tulee jo pelkällä olemisella. Ihmisenä Olemisella. Ja vaikkei koskaan tekisi mitään, niin silti olisi yhtä arvokas ihminen kuin sellainen, joka on tehnyt aivan valtavasti. Kun on ihminen, on jo ihme: ”Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä.” (Ps. 139: 13-14). Jumalan ihmetekona oleminen riittää jo kaikkein suurimpaan ihmisarvoon eikä mikään tekeminen voi lisätä sitä millään tavalla.

Raamatun sanoja nämäkin: ”Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstänsä, jolla hän vaivaa itseänsä auringon alla?” (Saarn. 1:3). Jeesus kutsuu tuntemiseensa ja sen antamaan lepoon: "Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon." (Matt. 11:28). Saa olla. Ja saa tehdä. Sen mitä Jumala meissä vaikuttaa. Vaikka sitten kananhoitoa. :) Tärkeintä on kuitenkin Jeesuksen tuntemisessa Oleminen.

Harvinainen näky

Tänään oli taas eräs ihminen häkin laidalla kanoja ihastelemassa. Sellainen, joka aiemmin ei ole niitä nähnyt. Ja taas ihmeteltiin kuinka hienosti kanat ottivat multakylpyjä ja miten kivoja kanoja ne muutenkin ovat. Useimmat ihmiset ovatkin vieraantuneet kanoista ja ne ovat vähän jotakin erityistä. Eihän niitä kaikkikaan sitten tuntitolkulla jaksa katsella, vaan aika äkkiä saa kuvan että kanat ovat kanoja, mutta kuitenkin melkein jokaista vierasta kiinnostaa niitä käväistä katsomassa. Kuka sitten jaksaa katsella pidempään, kuka lyhyempään, riippuu ihmisestä.

Jos nyt elettäisiin 1940-lukua, niin tuskin kovin moni jaksaisi lähteä toisen luo vieraisille kanoja katsomaan. Niitä kun oli melkein joka talossa. Köyhemmilläkin on ollut varaa kanoihin, ne ovat vaatimattomia ja helppohoitoisia. Kana on soveltunut joka taloon ja kaupungeissakin niitä on aiemmin pidetty. Nyt, 2000-luvulla omasta kanasta onkin tullut melkoinen harvinaisuus. Juuri kukaanhan ei enää näe kanoja missään. Nuoremmat ihmiset eivät ollenkaan tiedä mitä kana syö ja millaiset elintavat sillä on (minäkään en ennen viime vuotta tiennyt). Ja tätä sitten sanotaan kehitykseksi! Hö! :) Kanoja kyllä edelleen on, koska kaupoissa munia myydään ja ihmiset niitä ostavat ja syövät, mutta itse munijoita ei näy enää katukuvassa. Kanoja on tosiaan edelleen Suomessakin noin 3 miljoonaa, ja ne ovat sijoittuneet n. 700 tilalle. Jos ajatellaan, että joka tilalla on kaksi henkilöä kanalatyössä, niin päivittäin kanoja näkee suomalaisista vain 0,03 %, mikä on hyvin vähän suhteutettuna siihen, että lähes jokainen joitakuita vegaaneja lukuun ottamatta kananmunia kuitenkin käyttää.

Näkösällä olevat kotkottajat ovat siis suhteellisen harvinaisia. Monissa työ- ja harrastuspaikoissa myös näkösällä olevat uskovat tuntuvat olevan tätä nykyä melkoisia harvinaisuuksia. Nykyään saattaa olla ihmisiä, jotka eivät eläessään ole nähneet elävää kanaa tai kuulleet kenenkään puhuvan uskostaan. Niin suurta tämä ”kehitys” on ollut. Niin kuin kanat ovat nykyään suurissa kanaloissa pois ihmisten pihoista, samoin uskovat tuntuvat olevan enemmän kerääntyneet omiin isompiin tilaisuuksiin, jonne muiden ei ole niin helppo mennä. Suurkanaloihin ei ole muilla kuin kanalan omistajalla oikeus mennä ja jollekin ihmiselle voi tulla tunne, että hengelliset tilaisuudet on vain jollekin ”tosiuskoville” tarkoitettu. Hengellisten tilaisuuksien osalta tilanne ei tokikaan ole tämä, mutta voi kuvitella että monen mielessä on sellainen ajatus. Kyllä sitä itsekin on aikanaan karsastanut hengellisiä tilaisuuksia, perustelluista syistä ja vähemmän perustelluista.

Jotenkin itse kuitenkin ajattelee, että niin kuin itsellä on herännyt innostus kanoihin ja moni muukin on niistä ollut kiinnostunut, niin samalla tavalla Raamattu alkaisi kiinnostaa ihmisiä uudella tavalla nyt kun sen lukemisesta on tullut monille aivan uusi ja ennen kokeilematon asia. Vaikka kanat ovat poissa katukuvasta, munia edelleen tarvitaan. Ja vaikka tällä hetkellä Raamatun asiat eivät ole niin usein kahvipöytäkeskusteluissa mukana, ihmisen tarve saada syntinsä anteeksi ja ilo ja rauha elämäänsä ei ole poistunut mihinkään. Mahdollisuuksiakaan ei ole vielä menetetty. Kanoja saa vielä kanaloista ja Raamattuja myydään kirjakaupoissa ja monilta ihan omasta hyllystäkin löytyy. Hengellisiäkin tilaisuuksia järjestetään ja Jeesusta voi rukoilla koska vaan ja missä vaan! Munia käyttää melkein kaikki ja usko sopisi jokaisen sielulle.

Bongaa harvinainen pihakana ja nappaa käteesi Jumalan Sana!! (Öh..kylläpä tänään runosuoni pulppuaa.. )

Lehdistön ihannekana

Tuli sitten taas sekin todistettua: kyllä media haistaa uutisaiheet ja toimittajat löytävät paikalle, kun jossain sattuu ja tapahtuu! Uskokaa tai älkää, mutta kanahäkin laidalla oli tänään ihka elävä reportteri! Ja yhdestä kanasta otettiin kuvaa ja jos Herra suo, niin ensi viikolla kanasta on mustaa valkoisella ja kuvan kanssa oikein lehden päällä. Kerta kaikkiaan, julkkiskana täällä, lehdistön ihannekana!

Uskon tämän nimenomaisen toimittajan kykyihin tehdä lehtijutusta hyvä ja asiallinen. Kanoista kertoessani koitin tarkasti pitäytyä faktoissa. Kanat on sillai käteviä julkkiksia, että niillä ei ole luurankoja kaapeissa, koska niillä ei ole kaappeja ja siksi sensaatiojuttuja on hankalampi kirjoittaa. Kanojen vaatekaapin sisältöä on vaikea esitellä, koska pukeutuvat aina samaan höyhenpukuun ja niiden roskakorin sisällöstäkään ei saa juttua, kun sellaistakaan ei ole. Kanankakat ovat toki avoimesti kaikkien nähtävillä ja niistä voi kirjoittaa mitä haluaa. Tokikaan en tiedä, jos tämä nimenomainen toimittaja nyt sitten kuitenkin lähettää jonkun paparazzin tänne vakoilemaan ja kuvaamaan kun kanat menevät yöpuulle ja saa siitä jotakin kohujuttua aikaan!

Mediassa esiintyy niin monenlaista tietoa. Senhän kaikki tavallaan tietävät, mutta sitten kuitenkin olemme jokainen enemmän tai vähemmän harhaanjohdettavissa niissä asioissa, joita emme itse tunne ja tiedä. Jos nyt tämä toimittaja kirjoittaisi kanoista aivan täyttä valhetta, niin kyllä minä sen tietäisin, mutta kuinka moni muu mahtaisi tietää, jos ei kananelämää tunne eikä tätä blogiakaan ole lukenut?

Itse olen sukua yhdelle valtakunnan julkkikselle. Tuo julkkis on serkkuni tyttö, eli sukua, muttei nyt aivan valtavan läheistä sukua ja henkilökohtaisesti en voi sanoa tätä julkkista hyvin tuntevani. Kuitenkin jostain hänestä olleista iltapäivälehtien väitteistä olen heti pystynyt sanomaan, että tuo asia ei voi olla totta. Sen verran hänet kuitenkin tunnen. Jostain asiasta sitten en pysty varmaksi sanomaan onko asia totta vai ei ole, koska en niin hyvin tunne. Mutta kuitenkin on saanut huomata tässäkin kohtaa, että perättömiäkin juttua liikkuu ja niitä halutaan pitää esillä ja kaivaa skandaaleita selvästi ihan väkisin vain siksi että ihminen on julkkis. Ihmisen syntiseen luonteeseen näyttää kuuluvan tarvetta mustamaalata toista.

Kaikkein syvimmän mustamaalauksen kohteena on kuitenkin ollut ja on edelleen maailmakaikkeuden suurin Julkkis eli Jeesus. Kenestäkään muusta ei varmasti liiku niin paljon väärää informaatiota kuin Hänestä. Ja sellainen ihminen, joka ei Jeesusta henkilökohtaisesti tunne, ei pysty erottamaan vääristeltyä informaatiota oikeasta ja on herkästi skandaalikirjoitusten vietävissä. Tässä viime aikoina Jeesuksesta on väitetty mm. että hänellä oli naissuhteita ja lapsia, että hän varmaan oli homo, että hänen luunsa ovat löytyneet (eli ei ole noussut kuolleista) ja että hän syntyi Galileassa eikä Juudan Beetlehemissä. Varmaankin kaikenlaista muutakin on väitetty, tässä nyt vain jotain mitä on itselle jäänyt mieleen.

Jos haluaisin todella tietää, mikä sukulaisjulkkikseni tapauksessa lehdistön kertomasta on totta ja mikä ei, niin minun kannattaisi kysyä asiaa henkilöltä itseltään tai sitten hänen läheisiltään. Ja jos haluaa todella tietää, mikä Jeesuksen tapauksessa on totta ja mikä ei, niin kannattaa lukea Raamatusta mitä hänen lähellään eläneet ovat hänestä kirjoittaneet. Joskus kuulee sanottavan, että Raamatun faktat Jeesuksesta eivät ole faktoja, koska Jeesukseen uskovat ovat kirjoittaneet ne ylös. Mutta mikä tarve heillä olisi ollut vääristellä kirjoituksiaan? Eivätkö juuri Hänen jumalallisuuteensa uskovat ole kirjoittaneet Jeesuksesta kaikkein tarkimmin, koska heille kyseessä on ollut todella merkittävä henkilö ja kaikki hänen tekemisensä pyhää? Jos Jeesuksella olisi ollut lapsia niin kai nämä Jeesuksen opetuslapset olisivat tarkasti kirjoittaneet tällaisen asian ylös, koska mitä tarvetta heillä olisi ollut sellaista peitellä? Ja miksi he väittäisivät Hänen nousseen ylös kuolleista, jos tietäisivät ettei niin ole tapahtunut? Kyllähän sitä idiootin maineen saa vähemmästäkin kuin jos alkaa puhumaan ja kirjoittelemaan, että joku on noussut kuolleista ja ilmestyy sen jälkeen ihan ruumiillisesti siellä ja täällä kunnes nousee pilven mukana taivaaseen. Asianhan täytyy todella olla tapahtunut että kirjoittaa sellaisesta tapahtumasta senkin uhalla, että saa täyshöperön leiman. Lääkäriksi kouluttautunut Luukaskin otti sen riskin välittämättä siitä, että varmaan jotkut epäilivät hänen saaneen tartunnan joltain mielisairaalta potilaaltaan. Mutta pakkohan se on ylös kirjoittaa ja muille kertoa, kun kerran omin silmin on ollut toteamassa että tyyppi vaan on noussut ylös kuolleista. (Jotkut evankeliumin kirjoittajat ovat itse nähneet Jeesuksen ylösnousseena, toiset kirjoittavat silminnäkijöiden kertomusten perusteella. Tuohon aikaan ei ollut kirjoitustaitoa kaikilla eikä blogeja että kaikki silminnäkijät olisivat voineet kirjoittaa tai lähettää kuvaviestejä toisilleen. :) )

Tämmöistä tämä mediapeli sitten on. Kyllä medialukutaitoa tarvitaan ja erityisen paljon silloin kun on kyse Jeesuksesta ja hengellisistä asioista. Monissa asioissa ei loppupeleissä ole niin kauhean paljon väliä sillä, onko median antama kuva oikea vai väärä. Mutta se minkä uutislähteen varassa on Jeesuksesta, on jokaisen elämän kannalta ratkaiseva informaatio.

Kanaperspektiivistä

Ornitologiset harrastukset eikun jatkuu. On valtavan kätevää, kun voi olla ornitologi omassa pihassaan, eikä tarvitse lähteä bongailemaan tirppoja kovin kauaksi. Kanat ovat lisäksi tarpeeksi isokokoisia havainnoitavia, kun kiikarilla tiiraileminen on joskus kovin raskasta enkä kaukoputkeakaan omista. Kanaornitologina ei tarvita optisia laitteita, ei edes silmälaseja.

Kamera kai kuitenkin on myös optinen laite ja sitä koitin taas käyttää tänään. Kanojen kuvaaminen niin että saisi hyviä kuvia, ei olekaan kuitenkaan aivan yksinkertaista. Ensinnäkin häkki on jo valmiiksi erittäin epäkuvauksellinen ympäristö. Toisekseen kanat eivät ole kovin hyviä poseeraajia, vaan tuppaavat liikkumaan koko ajan. Ei auta vaikka sanoisi ”Hymyä” tai ”Muikku” tai ”Say cheese” tai ”Hetki hiljaa, sanoi Pyhälahti kun ruumista kuvas”. Kolmantena asiana on perspektiivi. Kanat juoksevat siellä maassa ja itse on seisaaltaan aika paljon korkeammalla ja jos sieltä korkealta kuvaa niin lopputuloksena ei ole järin persoonallisia otoksia. Tänään yritin asettua kanan tasolle kuvausta varten. Siinä on heti omat haasteensa. Vaikka häkkiä siirrettiin tänään uuteen kohtaan, kananpläjäyksiä oli jo ehtinyt kertymään. Niitä sitten pyrin väistelemään enkä kuitenkaan kunnolla pystynyt asettumaan ruohonjuuritasoon näiden nimenomaisten pläjäysten takia. Kuvista tuli sitten mitä tuli, tässä niitä jotakin.

Ei paljon naurata.

Kanat kuulostelevat kaula pitkällä.

Kanan kainalokarvoitus on melko vähäistä.

Saisinko levätä rauhassa?

Sivuprofiili.

Venyttely on tärkeää.

Kanan tasolle asettuminen ei ole ollut aivan helppoa enkä kovin pitkää aikaa siellä kanaperspektiivissä viihtynyt. Kuitenkin kanan elämää ymmärtääkseni olisi kai tarpeen asettua kanaperspektiiviin. Hyvissä ihmissuhteissa taas puhutaan usein rinnallakulkemisesta. Että voidakseen todella auttaa toista ihmistä tai ollakseen todella ystävä, on oltava rinnallakulkija. Eikä niin että huutelee neuvoja jostakin kaukaa, edestä tai takaa tai jostakin ylemmältä tasolta tai johtoportaasta, vaan että olisi ihminen ihmiselle, vierellä ja rinnalla, tasavertaisena ja lähellä, vajavaisuuden hyväksyen. Tämä ei aina olekaan niin helppoa kuin se sanottuna tai kirjoitettua äkkiseltään vaikuttaa. Itsestäni ainakin tiedän, että on niin helppo sanoa toiselle kuinka asiat pitäisi tehdä tai kuinka toisen kuuluisi käyttäytyä, mitä sanoa tai miten jossain kysymyksessä tulisi ajatella. Tätä tyyliä tiedän tahtomattani toistavan ihan joka päiväkin tietyissä asioissa, ehkä siksi ettei minulla ole tarvittavaa nöyryyttä ja rakkautta mennä todella rinnallakulkijaksi. Pitää vaan rukoilla, että Jumalan työ minussa voisi tulla syvemmäksi näilläkin alueilla.

Vaikka uskovien kyky rinnallakulkemiseen on vajavaista, Jeesuksen kyky siihen ei ole. Hän otti ihmisperspektiivin aivan konkreettisella tavalla ja on todellinen ihmisten Rinnallakulkija, Ihmisen Poika. Eilen olin raamattutunnilla ja siellä esillä oli mm. Fil. 2:5-7: ”Olkoon teilläkin se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen.” Painotuksena jäi erityisesti mieleen se, että Jeesus tyhjensi itsensä tullakseen ihmiseksi, kun taas me saamme täyttyä Jeesuksen Hengellä voidaksemme elää Jumalan ohjaamaa elämää. Jeesus tyhjensi itsensä, jotta ihmiset saisivat mahdollisuuden täyttyä Hänen henkensä rikkauksilla.

Jeesuksesta sanotaan myös: ”Hän oli astunut alaskin, maan alimpiin paikkoihin. Hän, joka on astunut alas, on se, joka myös astui ylös, kaikkia taivaita ylemmäksi, täyttääkseen kaikki.” (Ef. 4:9-10). Kun kaipaa elämäänsä rinnallakulkijaa, joka ei ikinä jätä, niin kannattaa kääntyä Jeesuksen puoleen. Hän näkee ihmisen kaikista mahdollista perspektiiveistä, panoraamakuva 360 astetta ihmisen sisimmästä, menneisyydestä, tulevaisuudesta, toisen ihmisen näkökulmasta, taivasnäkökulmasta, kaikista mahdollista näkökulmista. Toivottavasti itsekin saa entistä enemmän jatkossa katsoa toisia rakkaudellisesta rinnallakulkijan perspektiivistä käsin.

Valtava minimuna!

Tämä kananhoito on ajoittain melkein yhtä yllätyksellistä kuin uskonelämä kaikkine Jumalan antaminen yllätyksineen! Tänään sain kokea aivan valtavan munayllätyksen! Ei kuitenkaan valtavan suurta munayllätystä vaan valtavan pienen munan yllätyksen! Munintapesässä oli pienin koskaan näkemäni kananmuna! Aivan hellyyttävän pieni. Vain yksi kolmasosa normaalin munan koosta ja painosta. Sellainen viiriäisen munan kokoinen. Mutta kuitenkin ihan kananmunan näköinen. Tässä pikku yllätys:

Onkohan tuo pikkumuna Kyyhökanan tuotos? Kun niin vähän on syönyt niin ei riittänyt rahkeita isompaan vääntöön. Mutta voisiko parempaa ollakaan? Kyllä tätä pikkumunaa pitää taas säilyttää ja näytellä suurena ihmeenä kaikille kyläilijöille!

Jotenkin tulee niin mieleen tässä yhteydessä hengelliset lahjat ja niiden käyttö. Kuinka hienoa olisi, jos jokainen uskova saisi täysimääräisesti toimia oman uskon määrän mukaan siihen kannustusta saaden. Jokainen on saanut omat hengelliset lahjat, toisella jossain asiassa ehkä enemmän kuin toisella, mutta kuinka suuri ilo Jumalalla varmaan onkaan jokaisesta pienestäkin asiasta, jonka uskossa teemme. Jokainen uskossa tehty teko on yhtä täydellinen Jumalan teko ja pieneltä näyttävä asia on aivan yhtä merkittävä ja ehkä suurempikin ihme kuin isolta näyttävä asia. Koskahan jo itsekin osaisi lopettaa itsensä vertailun muihin milloin missäkin maallisessa tai hengellisessä asiassa?

Isommassa kanalassa varmaan näitä pikkumunia välillä näkee, mutta sitten ne lajitellaan pois, kun kuluttaja tuskin innostuisi yhtä paljon kuin minä kananmunakennossa olevasta pikkumunasta. Joissain hengellisissä piireissä taas saattaa käydä niin, ettei sielläkään ole kunnolla tarvetta ja käyttöä näille ”pikkumunille”. Kun välillä tuntuu että ”käyttöä” löytyy vain valmiille puhujille jne. Kuitenkin, jos minä iloitsen näin paljon pikkuruisesta munasta, täytyyhän Jumalankin iloita pienistä uskonaskeleista vähintään yhtä paljon :) . Ja Jumalalla on kyllä käyttöä ihan kaikille hengellisille pikkumunillekin! Raamatussa varoitetaan myös väheksymästä pieniä asioita: ” Sillä kuka pitää halpana pienten alkujen päivän” (Sak. 4:10).

Omassa elämässä oli tänään muitakin hauskoja yllättäviä tilanteita kuin pienen kananmunan yllätys. Yllättäviä hengellisiä keskusteluja yllättävien ihmisten kanssa. On tämä kaikki niin yllätyksellistä ja ihmeellistä! Mutta sellainen elävä Jumala on: ”Hän tekee… ihmeitä ilman määrää” (Job 9:10).

Jäätelömunat

Jäätelökone sai juuri tehtävänsä suoritettua. Aivan niin, jäätelökone! Sellainen, josta viime kesänä vain haaveilevasti kerran kirjoitin. Nyt se on ihan konkretiaa. (Jotain joskus minunkin elämässäni tapahtuu.. ;) ) Tuossa keväällä sellainen hommattiin ja parina viime päivänä on voinut tehdä jäätelöä oman kanan munista! Kyllä vaan hyvää meinaa tullakin. Jäätelöstä on tullut osa jokapäiväistä ruokavaliota..

Tänään tein itse ekaa kertaa vaniljajäätelön. Niin nyt kävi tällä kertaa tuon jäätelön kanssa, kuin aina niissä asioissa, joissa saa olla Jumalan johdatuksessa: vaikka tavallista yrittää, niin priimaa vaan pakkaa tulemaan! :) Tämä kuva on parin päivän takaista mansikkajäätelöstä. Se oli ensimmäinen oman kanan munimasta munasta tehty.

Kyyhökana

Tänäänkin olen erityisesti tarkkaillut nokkimajärjestyksen alinta. Sitä kyyhökanaa, joka on vain halunnut kyyhöttää pesäkoppilaatikossa tulematta sieltä ollenkaan ulos. En ole nähnyt se syövän ollenkaan, eilen sentään näin sen juovan. Koska Kyyhökana (se taisi juuri saada lempinimen Kyyhis) ei vapaaehtoisesti tullut ulos kopista, olin sen elämänlaadusta sen verran huolissaan, että eilen ja tänään pakotin Kyyhökanan ulos laatikosta ja vein laatikon häkin ulkopuolelle päivän ajaksi, niin ettei Kyyhis voinut piiloutua sen suojiin. Kun Kyyhökana sitten oli liikkeellä, niin kyllähän se vähän oudosti mielestäni käyttäytyi. Eilen se oli koko ajan tunkemassa itseään hassusti toisten kanojen alle. Ja ruuasta se ei tuntunut ymmärtävän ollenkaan. Tyrkytin eilen sen nokkaan paistettua haukea, mutta ei sekään innostanut (muita kanoja kyllä innosti).

Kyyhökana huilii.

Tänään Kyyhökana on puolestaan ollut erittäin kiinnostunut nokkimaan häkin aitaverkkoa ja puuosia. Muut kanat kuopivat maata ja nokkivat jyviä, niin Kyyhis jyrsii aitaverkkoa.. Äkkiseltään tekisi mieli diagnosoida sille joku mielisairaus, mutta ei nyt hätiköidä. Viime vuonnakin Outolintu oli vähän outo, tänä vuonna meillä on Kyyhökana. Tänään sain kuitenkin iloita siitä kun näin Kyyhökanan syövän ekaa kertaa. Aivan kuin vahingossa se tuntui löytävän kupin, jossa vein hernekeittoa kanoille. Muut eivät ihan hirveästi siitä piitanneet, varmaan siksi kun niillä oli jo kuvut täynnä muuta safkaa. Kyyhökana sen sijaan söi hernekeittoa sen näköisesti kuin ei olisi ruokaa saanut useaan päivään. Syömisensä jälkeen Kyyhökana tunki aivan viereen yhtä multakylpyjä ottavaa kanaa, tunki itseään toisen höyhenistöön ja sitten alkoi itsekin ottaa antaumuksella multakylpyjä. Ajattelin, että kyllä kylläpä on läheisriippuvainen kana.

Kyyhis löysi hernekeiton.

Vieläkin vähän murehdin, että kuinkahan Kyyhökanan elämä täällä oikein lähtee käyntiin. Oliko elämänmuutos häkkikanahäkistä ulkoelämään sille liian iso? Olisiko se ollenkaan tullut ulos pahvilaatikosta, jos sitä ei olisi sieltä ulos itse ottanut? Alkaako se syödä mitään muuta kuin hernekeittoa? Miksi se nokkii mieluummin kanaverkkoa kuin tonkii maata? Ei ole helppoa olla nokkimisjärjestyksen alin. Kyyhökanan silmistäkin näkee, että se on jotenkin surkein. En osaa kuvailla sen tarkemmin, mutta sillä on vähän samanlainen surullinen katse kuin oli Outolinnulla. Vai onko sillä näössä vikaa, en tiedä.

Aika moni ihminen saattaa assosioida itsensä nokkimisjärjestyksen alimpaan Kyyhökanaan. Arkaan ja pelokkaaseen, niin ettei oikein uskalla edes kotikopistaan ulos lähteä maailman ihmeitä katselemaan. Monenmoista olisi tarjolla ja Jumalalla kaikenlaista hyvää antaa ja tarjota, mutta sitä on vaikea ottaa vastaan, kun jostain on oppinut, ettei minulle voi tulla mitään hyvää. Toinen taas ei pysty ottamaan vastaan Jumalan tarjoamaa hengellistä hyvää. Vaikka nokan eteen tullaan tyrkyttämään synneistä vapautusta Jeesuksessa ja uskonelämän rikkauksia, niitä ei Kyyhökanan tavoin pysty ottamaan vastaan, kun ei voi ymmärtää, että TUO olisi MINULLE syötäväksi tarkoitettua. Minä en pystynyt haukea Kyyhökanalle syöttämään ja lopulta annoin sen toisille kanoille. Jumala taas puolestaan vetää ihmistä Jeesuksen puoleen tiettyinä kausina jokaisen elämässä, mutta jos joka kerta vain kieltäytyy, niin sitten voi käydä niin, että jossain vaiheessa kutsut loppuvat. Siksi kannattaa tarttua tilaisuuteen, kun herkkuja on tarjolla.

Niin kuin minä pakotin Kyyhökanan ulos, niin Jumalakin pakottaa meitä ulos monella alueella. Omassa elämässäni olen kyllä monella lailla vielä erilaisten pelkojen takia pahvilaatikossa, mutta uskon että Jumala pystyy minutkin hoitelemaan ja tarpeen tullen lempeästi pakottamaankin joihinkin asioihin, jotka pidemmällä tähtäimellä ovat kuitenkin minulle hyväksi. Jonkun toisen elämän pahvilaatikko saattaa olla vaikka vain urautunut elämäntilanne tai joku muu ajattelutapa, jossa ei ole mahdollisuuksia nähdä ulkopuolella olevia Jumalan asioita. Joskus Jumalan pitää rajujenkin asioiden kautta tuoda ihmisiä ulos ”pahvilaatikosta”, jotta voisivat kääntyä Jeesuksen puoleen.

Mutta oli sitten kyyhötyksen syy mikä tahansa, lohdullisia ovat Jumalan lupaukset hänen toiminnastaan särkyneille kyyhöttäjille: ” Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta. Hän levittää oikeutta uskollisesti”. (Jes 42:6)

Synnittömät

Kanojen kanssa on helppo tulla toimeen. Ne kyllä säikkyvät minua ja säntäilevät karkuun, mutta silti niiden läsnäolo on hyvin neutraalia. Ei tarvitse pelätä, että ne sanoisivat ikäviä sanoja. Tai ajattelisivat minusta pahaa. Tai juonisivat keskenään selkäni takana. Ne eivät myöskään kiroile, ole juovuksissa, varasta, valehtele, ole kateellisia tai vastusta Jumalaa. Luulen, että kanojen kanssa on helppo olla sen takia, koska ne ovat synnittömiä. Sama juttu pätee muidenkin eläinten kanssa. Moni ihminen ottaa seurakseen koiran, kun ei halua olla yksin. Itsekin on suurempien yksinäisyydenhetkien äärellä aina joskus hankkinut lohtua koira-ajatuksesta. Ihmissuhteet voivat olla niin kipeitä synnin ja sen seurausten tähden, että ihmisten kanssa on vaikea olla. Kuka on haavoittunut mistäkin synnistä ja millä lailla. Eläimet eivät synnittömyydessään lisää synnin seurausten kipuja ja sen takia niiden seura on mukavan neutraalia. En joudu loukkaantumaan mistään kanojen tekemisistä tai sanomisista. Saatana ei voi käyttää kanaa kiusatakseen minua. Ihmisen luonto on synnin vallassa, ei kanan.

Rakkauden ja synnin olemassaolo ovat mielestäni kaksi asiaa, jotka itselleni todistavat, ettei makroevoluutio voi olla totta. Ihminen on jotain muuta kuin eläinlaji, vaikka toki samanlaisia fysiologisia rakenteita apinoihin verrattuna löytyykin. Mutta eihän se todista mitenkään sitä, että ihminen olisi ”kehittynyt” apinasta. Mitä ”kehittymistä” sitä paitsi tarvittaisiin? Onhan apina aivan ihana apinana! Kauheaa jos apinat muuttuisivat ihmisiksi! Missä sitten olisivat apinat! :) En muista tarkalleen, kuinka paljon sanotaan ihmisen ja apinan dna:sta olevan samanlaista, mutta jotain aika isoa lukua on opetettu, olisiko se jotain 90-98 %. Ja tällä sitten perustellaan makroevoluutiota. Vaikka luku olisi oikein, minulle itselleni tuo ei todista evoluutiota. Otetaan esimerkiksi vaikka Salvador Dalin taulut. En ole taiteen tuntija millään lailla, mutta käsittääkseni taiteilijan käsiala on tietynlaista ja taiteentuntija pystyy tunnistamaan taulut saman taiteilijat teoksiksi. Ja silti taulujen samankaltaisuudesta huolimatta kukaan ei kai ole väittänyt, että taulut olisivat kehittyneet toisistaan, vaan että sama tekijä on ne erikseen alusta asti tehnyt. Miksikähän sitten tunnutaan ajattelevan, että Jumala olisi sellainen, jonka pitäisi keksiä ”pyörä uudelleen”. Jos jollakin geneettisellä koodilla saa aikaa olennon, joka voi kävellä kahdella jalalla ja on viisi sormea, niin totta kai Hän käyttää sitä samaa koodia sekä ihmistä että apinaa näiltä osin luodessaan. Ja näin päädytään siihen, että geneettisessä koodissa on samankaltaisuutta, kuitenkin täysin erillisten ja erilaisten luomistöiden ollessa kyseessä. Apinat elävät synnitöntä elämää, ihmistä taas koskee tietoisuus siitä, että ”Niin kuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet” (Room. 5:12).

On vain yksi ainoa synnitön, jolla on ollut liha ja veri, eläinten lisäksi. Jumala itse ihmisenä eli Jeesus. Ja Jeesuksen, synnittömän ihmisen uhrikuoleman tähden syntisten edestä, jokaisella halukkaalla on mahdollisuus tulla osalliseksi Jumalan tuntemisesta ja iankaikkisesta elämästä. Synnin palkka on kuolema (Room 6:23). Näin kaikille ihmisille on käynyt. Mutta sellaiselle, joka uskoo Jeesuksen uhrikuoleman tapahtuneen omien syntiensä tähden, on kuitenkin luvattu parempaa: ”Mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa.” (Room. 6:23). Kannattaa tunnustaa Jumalalle, että on syntinen ja pyytää saada tulla Jeesuksen valmistamasta iankaikkisesta elämästä osalliseksi. Usko annetaan siinä sitten ihan lahjana sekin.

Elämä kanojen kanssa on leppoisaa, kun ne ovat synnittömiä ja elämä Jeesuksen kanssa on myös levollista, koska Hän on synnitön eikä kiusaa ihmistä millään lailla. Jeesus on vain vielä niin paljon enemmän kuin kanat, koska Hänen kauttaan tulee elämään niin paljon ihmeellistä. Iloa, lepoa, rauhaa, rakkautta, tietoa, viisautta, ymmärrystä. Ja ennen kaikkea vapaus syntien kahleista ja niissä elämisestä jo tässä elämässä. Ja se taivaselämä kuoleman jälkeen. Näitä ei saa kanoilta.

Nimettömät

Kanat ovat olleet täällä nyt 2 vuorokautta. Eilen tuli täydet kuusi munaa. Tänäänkin on tullut jo neljä ja ties vaikka pesässä olisi vieläkin pari, jos nyt menisi katsomaan. Tai sitten muutamalta jää nyt alkujärkytyksen takia tulematta. Onhan sitä niillä raukoilla stressitekijöitä riittänyt: kaikki äänet pelottavat, ihmiset järkyttävät ja ilmakin on ollut vielä perin kylmä. Välillä ne jäkittävät vain kaikki yhdessä samassa pahvilaatikossa niin kuin häkkikanalanhäkissä konsanaan. Mutta pakko sitten on vaan vähitellen oppia, että ruokaa saadakseen pitää lähteä vähän pidemmälle. Onhan se kivan näköistä kun kaikki ovat kerralla nokkimassa maata ja etsimässä ruokaa.

Viime vuonna kanoja pystyi edes hiukan erottamaan harjan perusteella. Oli kaksi kanaa, jonka harja lerpatti oikealla, kaksi harja-vasemmalle -kanaa ja yksi jolla oli enempi pysty harja. Tämän vuoden kanoista kaikkien harja lerpattaa oikealle. Yksi erottuu selvästi muita pienemmällä harjalla, mutta äkkiseltään muita eroja onkin vaikeampi sanoa. Varmasti niitä löytyisi, muttei tässä nyt ole ehtinyt vielä niin havainnoimaan.

Lähetettyäni kanankuvan eräälle ystävälleni, hän vastasi siihen viestillä että ”Joko sai nimen?” En tosin ole aivan varma, että luuliko hän kuvan kanaa kukoksi ja sitten tiedusteli että saiko kukko jo nimen. No, kukkoa ei nyt tosiaankaan tullut ja kanoille en aio tänäkään vuonna antaa nimiä, ellei niitä sitten itsestään vaan tule. Esim. nokkimisjärjestyksen alinta olen jo ehtinyt nimittää kyyhökanaksi, kun se eniten vetäytyy pois toisten seurasta ja on vähiten aktiivinen, lähinnä eniten kyyhöttää. Ja sitten on tosiaan pikkuharjakana, sen pienen harjansa takia. Muut neljä ovatkin melko erottamattomia.

Jos kanat haluaisi nimetä, ne pitäisi ensin merkitä. Laittaa vaikka eriväriset renkaat jalkaan ja sitten voisi nimetä kun ne erottaisi. Mutten ala sellaiseen, tuntuisi niin keinotekoista. Mieluummin käsittelen niitä kanalaumana. Joka kerta vaan laskee, että onhan kaikki kuusi tallella ja hengissä ja kaikki ok kaikilla.

Hengellisissä asioissa törmää myös tähän nimeämisongelmaan aina silloin tällöin. Monet kysyvät sen jälkeen kun käy ilmi, että on uskossa, että mihin seurakuntaan kuuluu. Aivan kuin olisi joku tarve antaa nimi sille ”ilmiölle”, että on uskossa ja että jonkun ns. seurakunnan nimi kertoisi ”hengellisestä tyylistä” jotain. Tämä ongelma ei ole aivan tuore, vaan jo apostoli Paavali joutui varoittamaan siitä. Korinttossa oli tapahtunut vääränlaista jakautumista eri nimien alle ja Paavali puuttui asiaan seuraavin sanoin: ” Kloen perheväeltä olen saanut teistä kuulla, veljeni, että teillä on riitoja keskuudessanne. Tarkoitan sitä, että yksi teistä sanoo: ”Minä olen Paavalin puolta”, toinen: ”Minä Apolloksen”, joku taas: ”Minä Keefaan”, joku vielä Minä Kristuksen.” Onko Kristus jaettu? Ei kaiketi Paavali ole ristiinnaulittu teidän puolestanne? Vai oletteko te kastetut Paavalin nimeen?” (1. Kor. 1:11-13) Paavalin aikojen jälkeen jakaantuminen on ollut vielä paljon pahemmassa mittakaavassa, kun samalla paikkakunnalla voi toimia vaikka kuinka monta itseään seurakunnaksi nimittävää tahoa. Oikeastihan seurakunta ei ole mikään organisaatio, yhdistys tai mikään sellainen, jonka voi kuka tahansa perustaa, vaan Jeesukseen uskovat yhdellä paikkakunnalla tai maailmanlaajuisesti. Jumala tuntee kyllä omansa, sitä varten ei tarvitse olla jäsenrekisterejä. Ja Jumala kyllä asettaa myös omiin palvelutehtäviinsä niihin sopivaksi katsomansa henkilöt. Monet toki odottavatkin sitä aikaa, että seurakunta toimii ja rakentuu raamatullisella tavalla. Hyvä niin :) Joskus vaan meinaa odottavan aika olla pitkä..

On vain yksi nimi, jossa seurakunnan pitäisi kokoontua ja vain yksi nimi, josta uskovat pitäisi tunnistaa. Koska on vain yksi nimi, jossa voi pelastua. Jeesuksen nimessä. Heprean nimi Jeesus (Jeshua) tarkoittaa suomeksi ”Jumala pelastaa”. ”Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman”. (Apt. 4:12). ”Sillä jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.” (Room 10:13). Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita, mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen. (Joh. 3:18).

Tämä Jeesuksen nimi-asia on valtavan mielenkiintoinen. Itsekään en ymmärrä sitä niin syvällisesti nyt kuin haluaisin. Pitää rukoilla että Herra johdattaisi hyvän opetuksen äärelle tässä asiassa. Selvää kuitenkin on että Jeesusta avuksi huutamalla pelastuu synnin vallasta, seurakunnilla ei raamatun mukaan pitäisi olla mitään itse annettuja nimiä ja kanatkin ovat edelleen ihanan nimettömiä.

Kanat ovat saapuneet!

Kanakausi on taas alkanut! Tänään pakattiin kuusi kanaa lootaan ja kärrättiin ne tänne. Olen siis laajentanut tuotantoa. Viime vuonna oli viisi, tänä vuonna kuusi eli tuotannon laajennus 20 %. Tällä tahdilla minulla on kymmenen vuoden kuluttua 37 kanaa! Mutta vissiin ei sitten yhtään kukkoa.. Sellaista ei ole tänäkään vuonna.

Tässä joitain kuvia alkuihmetyksestä:

Mihnä moon?

Vuoden paras paketti!

Alussa pelottaa. Kanat tukkivat pieniin nurkkiin.

Ekaa kertaa orrella.

Virvoittavien vetten äärellä. Ensimmäinen kana oppi juomaan kupista.

Ehkä täälläkin voi elää! Tästä se lähtee. Uutta paikkaa ihmettelemässä.

Rukous illalla:

Kiitos, Isä, tästä päivästä. Kiitos kananhakumatkasta ja kaikista ihmisistä, jotka sain sillä matkalla nähdä. Siunaa kaikkia tänään tapaamiani ihmisiä Sinun rakkaudellasi ja vedä heitä Sinun lähellesi. Kiitos ihanista kanoista! Jeesuksen nimessä rukoilen.

Hevosvoimia

Vuoden 1963 jälkeen meidän maatilalla ei ole käytetty hevosia peltotöissä. Paitsi että vuonna 2009 taas käytettiin! Uskonystävien piiri on laajentunut yhdellä hevosmiehelläkin ja pitihän sitä kontaktia hyödyntää. Pohjoisruotsalainen työhevonen Diktus ja suomenhevonen Elviira tulivat kylvämään Kotovainoo-nimisen pellon. Tai vetämään kylvökonetta, joka kylvi pellon. Olihan se aivan mainiota. Herra antoi ihanan säänkin päivään. Siementä meni maahan ilman traktorin ääniä. Oli kiitollinen ja iloinen mieli. Itsekin sain vähän kokeilla hevosen ohjastusta. Kyllä se ihmeellisen herkästi ohjausta totteli. Kun kylvö ei aina mennyt suoraan, niin vika löytyi suitsien käsissäpitäjästä eikä siitä, kenen suuhun ne menivät.

Ken härillä kyntää, se häristä puhuu ja ken hevosella kylvää se hevosista puhuu. Sain kuulla hevoskylvön ohessa jotakin työhevosen kouluttamisesta. Jotenkin itselle jäi mieleen parhaiten se, että tärkeintä ja vaikeinta työhevosen kouluttamisessa on se, että se oppii seisomaan paikallaan. Ilman että kukaan edes pitää suitsista kiinni. Hevosen pitäisi olla niin kuuliainen, että sen voi jättää seisomaan yksin vaikka keskelle peltoa ja että se seisoo ja pysyy siellä niin kauan kuin toisin ohjeita annetaan. Voin kuvitella, että tällainen vaatii opettelua. Heppa ei halua luonnostaan seisoa yksin paikoillaan, vaan haluaisi liikkua ja mennä toisten hevosten joukkoon. Kuitenkin se voi myös oppia odottamaankin. Varmaankin ensin vain aivan lyhyitä aikoja, sitten hiukan pidempiä. Vain paikallaan seisomisen oppimalla, siitä voi tulla ensiluokkainen työhevonen, kaikkeen arvokkaaseen työhön valmis.

Ihmisenkään ei ole luonnostaan helppoa oppia odottamaan. Haluaisi, että elämässä tapahtuisi sitä ja tätä ja sitten ei kuitenkaan aina tapahdu. Eikä meinaa jaksaa odottaa Jumalan aikatauluja asioihin. Ja kuitenkin haluaisi oppia odottamaan. Jos työhevonen alkaa isännän poissa ollessa toimia itsekseen, jälki ei ole ollenkaan hyvä, vaan vahinkoa tulee ja koneet hajoaa. Ja jos uskova alkaa toimia omien ajatusten mukaisesti eikä niin että Herra on ohjaksissa, niin silloinkaan jälki ei ole hyvä eikä Pyhän Hengen suunnitelmien mukainen.

Raamatussa on paljon kehotusta odottamiseen. Jumalan odottamiseen. Varmasti tämä odottaminen valmistaa meitä myös kuuliaisuuteen siinä kun on työn aika. Tässä joitain raamatunkohtia, joissa Jumala kehottaa meitä oppimaan odottamisen kautta:
”Odota Herraa. Ole luja, ja vahva olkoon sinun sydämesi. Odota Herraa. (Ps. 27:14)
”Hiljenny Herran edessä ja odota häntä.” (Ps. 37:7)
”Odota Herraa ja ota vaari hänen tiestänsä, niin hän korottaa sinut.” (Ps. 37:34)
”Miksi murehdit, minun sieluni, ja miksi olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan kiittää häntä, minun kasvojeni apua, minun Jumalaani.” (Ps. 43:5)
”Odota yksin Jumalaa hiljaisuudessa, minun sieluni, sillä häneltä tulee minun toivoni.” (Ps 62:5)”
Odota Herraa, hän auttaa sinua.” (Sananl. 20:22)

Diktus osaa odottaa kuuliaisesti paikallaan ilman kiinnipitäjää: