Kamera kai kuitenkin on myös optinen laite ja sitä koitin taas käyttää tänään. Kanojen kuvaaminen niin että saisi hyviä kuvia, ei olekaan kuitenkaan aivan yksinkertaista. Ensinnäkin häkki on jo valmiiksi erittäin epäkuvauksellinen ympäristö. Toisekseen kanat eivät ole kovin hyviä poseeraajia, vaan tuppaavat liikkumaan koko ajan. Ei auta vaikka sanoisi ”Hymyä” tai ”Muikku” tai ”Say cheese” tai ”Hetki hiljaa, sanoi Pyhälahti kun ruumista kuvas”. Kolmantena asiana on perspektiivi. Kanat juoksevat siellä maassa ja itse on seisaaltaan aika paljon korkeammalla ja jos sieltä korkealta kuvaa niin lopputuloksena ei ole järin persoonallisia otoksia. Tänään yritin asettua kanan tasolle kuvausta varten. Siinä on heti omat haasteensa. Vaikka häkkiä siirrettiin tänään uuteen kohtaan, kananpläjäyksiä oli jo ehtinyt kertymään. Niitä sitten pyrin väistelemään enkä kuitenkaan kunnolla pystynyt asettumaan ruohonjuuritasoon näiden nimenomaisten pläjäysten takia. Kuvista tuli sitten mitä tuli, tässä niitä jotakin.
Ei paljon naurata.
Kanat kuulostelevat kaula pitkällä.
Kanan kainalokarvoitus on melko vähäistä.
Saisinko levätä rauhassa?
Sivuprofiili.
Venyttely on tärkeää.Kanan tasolle asettuminen ei ole ollut aivan helppoa enkä kovin pitkää aikaa siellä kanaperspektiivissä viihtynyt. Kuitenkin kanan elämää ymmärtääkseni olisi kai tarpeen asettua kanaperspektiiviin. Hyvissä ihmissuhteissa taas puhutaan usein rinnallakulkemisesta. Että voidakseen todella auttaa toista ihmistä tai ollakseen todella ystävä, on oltava rinnallakulkija. Eikä niin että huutelee neuvoja jostakin kaukaa, edestä tai takaa tai jostakin ylemmältä tasolta tai johtoportaasta, vaan että olisi ihminen ihmiselle, vierellä ja rinnalla, tasavertaisena ja lähellä, vajavaisuuden hyväksyen. Tämä ei aina olekaan niin helppoa kuin se sanottuna tai kirjoitettua äkkiseltään vaikuttaa. Itsestäni ainakin tiedän, että on niin helppo sanoa toiselle kuinka asiat pitäisi tehdä tai kuinka toisen kuuluisi käyttäytyä, mitä sanoa tai miten jossain kysymyksessä tulisi ajatella. Tätä tyyliä tiedän tahtomattani toistavan ihan joka päiväkin tietyissä asioissa, ehkä siksi ettei minulla ole tarvittavaa nöyryyttä ja rakkautta mennä todella rinnallakulkijaksi. Pitää vaan rukoilla, että Jumalan työ minussa voisi tulla syvemmäksi näilläkin alueilla.
Vaikka uskovien kyky rinnallakulkemiseen on vajavaista, Jeesuksen kyky siihen ei ole. Hän otti ihmisperspektiivin aivan konkreettisella tavalla ja on todellinen ihmisten Rinnallakulkija, Ihmisen Poika. Eilen olin raamattutunnilla ja siellä esillä oli mm. Fil. 2:5-7: ”Olkoon teilläkin se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen.” Painotuksena jäi erityisesti mieleen se, että Jeesus tyhjensi itsensä tullakseen ihmiseksi, kun taas me saamme täyttyä Jeesuksen Hengellä voidaksemme elää Jumalan ohjaamaa elämää. Jeesus tyhjensi itsensä, jotta ihmiset saisivat mahdollisuuden täyttyä Hänen henkensä rikkauksilla.
Jeesuksesta sanotaan myös: ”Hän oli astunut alaskin, maan alimpiin paikkoihin. Hän, joka on astunut alas, on se, joka myös astui ylös, kaikkia taivaita ylemmäksi, täyttääkseen kaikki.” (Ef. 4:9-10). Kun kaipaa elämäänsä rinnallakulkijaa, joka ei ikinä jätä, niin kannattaa kääntyä Jeesuksen puoleen. Hän näkee ihmisen kaikista mahdollista perspektiiveistä, panoraamakuva 360 astetta ihmisen sisimmästä, menneisyydestä, tulevaisuudesta, toisen ihmisen näkökulmasta, taivasnäkökulmasta, kaikista mahdollista näkökulmista. Toivottavasti itsekin saa entistä enemmän jatkossa katsoa toisia rakkaudellisesta rinnallakulkijan perspektiivistä käsin.
