Tuli sitten taas sekin todistettua: kyllä media haistaa uutisaiheet ja toimittajat löytävät paikalle, kun jossain sattuu ja tapahtuu! Uskokaa tai älkää, mutta kanahäkin laidalla oli tänään ihka elävä reportteri! Ja yhdestä kanasta otettiin kuvaa ja jos Herra suo, niin ensi viikolla kanasta on mustaa valkoisella ja kuvan kanssa oikein lehden päällä. Kerta kaikkiaan, julkkiskana täällä, lehdistön ihannekana!
Uskon tämän nimenomaisen toimittajan kykyihin tehdä lehtijutusta hyvä ja asiallinen. Kanoista kertoessani koitin tarkasti pitäytyä faktoissa. Kanat on sillai käteviä julkkiksia, että niillä ei ole luurankoja kaapeissa, koska niillä ei ole kaappeja ja siksi sensaatiojuttuja on hankalampi kirjoittaa. Kanojen vaatekaapin sisältöä on vaikea esitellä, koska pukeutuvat aina samaan höyhenpukuun ja niiden roskakorin sisällöstäkään ei saa juttua, kun sellaistakaan ei ole. Kanankakat ovat toki avoimesti kaikkien nähtävillä ja niistä voi kirjoittaa mitä haluaa. Tokikaan en tiedä, jos tämä nimenomainen toimittaja nyt sitten kuitenkin lähettää jonkun paparazzin tänne vakoilemaan ja kuvaamaan kun kanat menevät yöpuulle ja saa siitä jotakin kohujuttua aikaan!
Mediassa esiintyy niin monenlaista tietoa. Senhän kaikki tavallaan tietävät, mutta sitten kuitenkin olemme jokainen enemmän tai vähemmän harhaanjohdettavissa niissä asioissa, joita emme itse tunne ja tiedä. Jos nyt tämä toimittaja kirjoittaisi kanoista aivan täyttä valhetta, niin kyllä minä sen tietäisin, mutta kuinka moni muu mahtaisi tietää, jos ei kananelämää tunne eikä tätä blogiakaan ole lukenut?
Itse olen sukua yhdelle valtakunnan julkkikselle. Tuo julkkis on serkkuni tyttö, eli sukua, muttei nyt aivan valtavan läheistä sukua ja henkilökohtaisesti en voi sanoa tätä julkkista hyvin tuntevani. Kuitenkin jostain hänestä olleista iltapäivälehtien väitteistä olen heti pystynyt sanomaan, että tuo asia ei voi olla totta. Sen verran hänet kuitenkin tunnen. Jostain asiasta sitten en pysty varmaksi sanomaan onko asia totta vai ei ole, koska en niin hyvin tunne. Mutta kuitenkin on saanut huomata tässäkin kohtaa, että perättömiäkin juttua liikkuu ja niitä halutaan pitää esillä ja kaivaa skandaaleita selvästi ihan väkisin vain siksi että ihminen on julkkis. Ihmisen syntiseen luonteeseen näyttää kuuluvan tarvetta mustamaalata toista.
Kaikkein syvimmän mustamaalauksen kohteena on kuitenkin ollut ja on edelleen maailmakaikkeuden suurin Julkkis eli Jeesus. Kenestäkään muusta ei varmasti liiku niin paljon väärää informaatiota kuin Hänestä. Ja sellainen ihminen, joka ei Jeesusta henkilökohtaisesti tunne, ei pysty erottamaan vääristeltyä informaatiota oikeasta ja on herkästi skandaalikirjoitusten vietävissä. Tässä viime aikoina Jeesuksesta on väitetty mm. että hänellä oli naissuhteita ja lapsia, että hän varmaan oli homo, että hänen luunsa ovat löytyneet (eli ei ole noussut kuolleista) ja että hän syntyi Galileassa eikä Juudan Beetlehemissä. Varmaankin kaikenlaista muutakin on väitetty, tässä nyt vain jotain mitä on itselle jäänyt mieleen.
Jos haluaisin todella tietää, mikä sukulaisjulkkikseni tapauksessa lehdistön kertomasta on totta ja mikä ei, niin minun kannattaisi kysyä asiaa henkilöltä itseltään tai sitten hänen läheisiltään. Ja jos haluaa todella tietää, mikä Jeesuksen tapauksessa on totta ja mikä ei, niin kannattaa lukea Raamatusta mitä hänen lähellään eläneet ovat hänestä kirjoittaneet. Joskus kuulee sanottavan, että Raamatun faktat Jeesuksesta eivät ole faktoja, koska Jeesukseen uskovat ovat kirjoittaneet ne ylös. Mutta mikä tarve heillä olisi ollut vääristellä kirjoituksiaan? Eivätkö juuri Hänen jumalallisuuteensa uskovat ole kirjoittaneet Jeesuksesta kaikkein tarkimmin, koska heille kyseessä on ollut todella merkittävä henkilö ja kaikki hänen tekemisensä pyhää? Jos Jeesuksella olisi ollut lapsia niin kai nämä Jeesuksen opetuslapset olisivat tarkasti kirjoittaneet tällaisen asian ylös, koska mitä tarvetta heillä olisi ollut sellaista peitellä? Ja miksi he väittäisivät Hänen nousseen ylös kuolleista, jos tietäisivät ettei niin ole tapahtunut? Kyllähän sitä idiootin maineen saa vähemmästäkin kuin jos alkaa puhumaan ja kirjoittelemaan, että joku on noussut kuolleista ja ilmestyy sen jälkeen ihan ruumiillisesti siellä ja täällä kunnes nousee pilven mukana taivaaseen. Asianhan täytyy todella olla tapahtunut että kirjoittaa sellaisesta tapahtumasta senkin uhalla, että saa täyshöperön leiman. Lääkäriksi kouluttautunut Luukaskin otti sen riskin välittämättä siitä, että varmaan jotkut epäilivät hänen saaneen tartunnan joltain mielisairaalta potilaaltaan. Mutta pakkohan se on ylös kirjoittaa ja muille kertoa, kun kerran omin silmin on ollut toteamassa että tyyppi vaan on noussut ylös kuolleista. (Jotkut evankeliumin kirjoittajat ovat itse nähneet Jeesuksen ylösnousseena, toiset kirjoittavat silminnäkijöiden kertomusten perusteella. Tuohon aikaan ei ollut kirjoitustaitoa kaikilla eikä blogeja että kaikki silminnäkijät olisivat voineet kirjoittaa tai lähettää kuvaviestejä toisilleen. :) )
Tämmöistä tämä mediapeli sitten on. Kyllä medialukutaitoa tarvitaan ja erityisen paljon silloin kun on kyse Jeesuksesta ja hengellisistä asioista. Monissa asioissa ei loppupeleissä ole niin kauhean paljon väliä sillä, onko median antama kuva oikea vai väärä. Mutta se minkä uutislähteen varassa on Jeesuksesta, on jokaisen elämän kannalta ratkaiseva informaatio.