”Muna päivässä pitää kirveen loitolla.” Tämä lainaus ei ole Raamatusta. :) Sen olen kuullut täällä kotona äidiltäni. Taitaa olla enempi kananpitäjien piireissä liikkunut lause. Kanoillekaan en ole oikein hennonnut sitä sanoa. Vaikka tänään taisinkin sanoa. Leikilläni kylläkin. Vai oliko sittenkin vähän uhkausta ilmassa?
Munia tulee melkein joka päivä 5 kpl. Vaikka on 6 kanaa. Ihan alussa tuli kahtena päivänä kuusi munaa, mutta sen jälkeen munia on tullut 4-5, ja viime aikoina se on vakiintunut viiteen. Joku vain syö eikä muni. Onko joukkiossa siivellä eläjä?! Yleensä epäilen siitä Kyyhökanaa, jonka niin harvoin näen syömässä ja enemmän nokkimassa aitaverkkoa. Mutta olen minä toisaalta Kyyhökanankin munintapesässä nähnyt. Jos joku muu onkin se siivelläeläjä ja harhauttaa minut luulemaan että Kyyhökana on munaton? Vai vuorottelevatko ne munimattomuudessaan? Kenelle niistä pitäisi sanoa että muna päivässä pitää kirveen loitolla? En kyllä tässä vaiheessa kesää halua sanoa sitä millekään ihanalle kanalle.
Itselle on paljon kipuja aiheuttanut vertailu muihin ihmisiin ja muiden tekemisiin. Kun tuntuu että itse ”munii” niin paljon vähemmän kuin muut. Että toiset ovat niin paljon tehokkaampia, aikaansaavempia, työteliäämpiä, ahkerampia, auttavaisempia. Niin arjen askareissa, työtehtävissä kuin hengellisissäkin asioissa. Ja sisin kuuntelee sielunvihollisen kipeitä sanoja ”vähintään muna pitäisi päivässä munia, jotta sinulla on oikeus elää.” Ja sitten kun ei aikaansaannoksia kuitenkaan ole, tulee niin ahdistava ja masentunut olo ettei ainakaan saa mitään aikaiseksi ja loukku on valmis. Aivan kuin ei saisi kokea olevansa hyväksytty, jos ei kovasti tee jotain. Omassa mielessä vellovat kipeät ajatukset: Pitäisikö hankkiutua vaan kirveen luo ihan oma-aloitteisesti, kun kokee olevansa se alimunija?
Jumala on kuitenkin kaiken lohdutuksen Jumala (2. Kor. 1:3). Minua itseäni on tässä tekemisahdistuksessani lohduttanut yhtenä asiana Jumalan nimi. Raamatussa Jumala nimittää itseään useallakin eri nimellä ja siihen aiheeseen voi paremmin tutustua jonkun paremmin aiheeseen perehtyneen opastuksella (tai itse tutkimalla). Tiedän kuitenkin että se nimi, joka suomeksi on käännetty Herra, on hepreaksi JHWH. Ja tämä heprean sana on taas suomeksi ”Minä olen”. Kun Jeesus sanoo: ”..silloin te ymmärrätte, että minä olen se, joka minä olen..” (Joh. 8:28), ”ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne” (Joh. 8:24) tai ”ennen kuin Aabraham oli, olen minä ollut” (Joh. 8: 58), hän käyttää itsestään Jumalan ”minä olen” –nimeä ja tälläkin tavalla kertoo olevansa Jumala ihmiseksi tulleena. (En osaa kreikkaa tai hepreaa niin hyvin että osaisin tätä asiaa tässä paremmin avata, onneksi joku muu osaa nämä asiat paremmin, jatkan tästä lohdutusasiasta: )
Jumalan nimi on siis Minä Olen. Ja ihminen on luotu Hänen kuvakseen. Ajattelen näin yksinkertaisesti tässäkin kohtaa: Ihminenkin on ensisijaisesti luotu Olemaan. Ei siis luotu tekemään vaan Jumalan kuvaksi eli olemaan. Ja sitten on kun olemassa, niin toki saa myös tehdä. Mutta että arvo tulee jo pelkällä olemisella. Ihmisenä Olemisella. Ja vaikkei koskaan tekisi mitään, niin silti olisi yhtä arvokas ihminen kuin sellainen, joka on tehnyt aivan valtavasti. Kun on ihminen, on jo ihme: ”Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä.” (Ps. 139: 13-14). Jumalan ihmetekona oleminen riittää jo kaikkein suurimpaan ihmisarvoon eikä mikään tekeminen voi lisätä sitä millään tavalla.
Raamatun sanoja nämäkin: ”Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstänsä, jolla hän vaivaa itseänsä auringon alla?” (Saarn. 1:3). Jeesus kutsuu tuntemiseensa ja sen antamaan lepoon: "Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon." (Matt. 11:28). Saa olla. Ja saa tehdä. Sen mitä Jumala meissä vaikuttaa. Vaikka sitten kananhoitoa. :) Tärkeintä on kuitenkin Jeesuksen tuntemisessa Oleminen.
