Kumpi oli ensin? Osa 2/3

Kumpi oli ensin –jatkokertomuksessa lähdettiin tutkimaan kanojen alkuperää. Ensimmäisessä osassa päädyttiin Saksaan ja siihen, että kanat ovat rodultaan LSL eli Lohmann selected Leghorn –hybridejä, saksalaisen Lohmann-jalostusyhtiön jalostuksen ”tuotteita”. Jalostuksessa ei kuitenkaan luoda uutta elämää, vaan risteytetään vain tiettyjä ominaisuuksia kantavia kanoja keskenään. LSL-hydridissä jalostuksen kohteena ovat olleet rodultaan valkoiset leghorn –kanat.

Valkoinen Leghorn –kanarotu on italialainen kanarotu. Se on jalostettu italialaisista maatiaiskanoista. Tämä italialainen kanarotu ja siitä kehitetyt hybridit ovat maailmanlaajuisesti suosituin kanarotu nykyään. Valkoinen leghorn on kanaroduista parhain munija. Rotu luetaan keveisiin rotuihin. Kana painaa n. 2 kg ja kukko 2-3 kg. Rotumääritelmän mukaan valkoinen leghorn on ylpeän näköinen ja vilkas, mutta suhteellisen arka ja säpsähtävä (on huomattu että on arka, mutta kun en muunlaisia kanoja ole tavannut, niin olen luullut että kaikenrotuiset kanat ovat samanlaisia).

Kanojen sukua seuraamalla päädyttiin nyt siis Saksan kautta Italiaan. Leghorn, josta rodun nimi tulee, on italialainen kaupunki, varsinaiselta nimeltään Livorno, mutta englanninkieliseltä nimeltään Leghorn. Valkoisia leghorn –kanoja kuljetettiin Livornon eli Leghornin satamakaupungin kautta mm. Amerikkaan jo 1850-luvulla. Nykyään kun kuka tahansa ajattelee kanaa, hänelle todennäköisesti tulee mieleen sanasta kana ensimmäisenä mieleen juuri valkoinen leghorn –rotu, vaikka todellisuudessa kanarotuja on varmastikin tuhansia, kun lähes joka maassa on on omia maatiaisrotuja. Näiden muiden kanarotujen ulkonäkö poikkeaa huomattavasti valkoisesta leghornista (katso esim. silkkikana http://www.munanetti.net/phpBB3/viewtopic.php?f=30&t=1485 ), mutta maailmanvalloituksensa vuoksi valkoisesta leghornista on tullut kanan stereotyyppi.

Kumpi oli ensin –jatkokertomukseen ensimmäisessä osassa päädyttiin myös Saksaan, kun alettiin tutkia joitain asioita, mitkä vaikuttavat monien käsityksiin hengellisestä elämästä. Luther ja kumppanit siellä toimivat henkensä uhalla 1500-luvun Saksassa saadakseen raivatuksi pois edes jotakin katolisen kirkon kehittämistä epäraamatullisista oppivirityksistä. Kuten kanahistoriassa, tässä hengellisen puolen historiassakin voidaan seuraavaksi siirtyä Italiaan eli tutkimaan, että mitä ihmettä tämä tällainen katolinen oppi oikein oli ja on.

Kanapuolella tiet veivät Livornoon, mutta katolisen kirkon oppi vie Roomaan. Siellä on oikein oma valtiokin katolista kirkkoa varten. En tunne historiaa niin että voisin sanoa, miksi katolisella kirkolla on oma Vatikaanivaltio, mutta sen tiedän, ettei ainakaan ole mitenkään Raamatun mukaista, että mikään kirkkokunta ylläpitäisi omaa valtiota. Todistaahan jo sekin, että kyseessä on maallinen ja ihmisen aikaansaama järjestelmä.

Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen ei mennyt kauaa, kun uskovia jo alettiin vainota. Eräs pahimmista vainoajista oli Paavali, jonka Jeesus kuitenkin itse kohtasi tämän vainoreissullaan, ja sen jälkeen Paavalista tuli yksi apostoleista, joka kiersi kertomasta Jeesuksesta. Toki sanoma syntien anteeksisaamisen mahdollisuudesta levisi myös monien muiden henkilöiden kautta. Uskovien lukumäärä lisääntyi, kun Pyhä Henki teki työtään niin juutalaisten kuin muihinkin kansoihin kuuluvien ihmisten parissa. Rooman valtakunta oli tuolloin laajana, nykyinen Israelin aluekin oli Rooman keisarin imperiumin alla. Kaikki tiet veivät Roomaan, kauppalaivoja ym. kulki runsaasti ja kovin montaa vuotta ei tarvittu siihen, että ilosanoma syntien anteeksisaamisesta ja Jeesuksen ylösnousemuksesta oli tullut tiettäväksi jo Roomassakin. Ainakin 55-57 jKr Roomassa oli jo paljon uskovia, koska Paavali kirjoitti silloin kirjeen Roomassa oleville uskoville. Tuo Paavalin kirje roomalaisille oli Pyhän Hengen vaikuttama ja se on mukana Raamatussa. Paavali lähettää terveisiä kirjeensä vastaanottajille ja vaikuttaa siltä että ihan tavalliset roomalaiset olivat tulleet uskoon. Ainakin nimet kuulostavat hyvin perusroomalaisilta: Urbanus, Narkissus, Tryfosa, Rufus, Hermes, Olympas ja Filologus esimerkiksi (Room. 16).

Paavali ohjeisti roomalaisia Pyhän Hengen kehotuksesta: ”jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on. Sillä hallitusmiehet eivät ole niiden pelkona jotka tekevät hyvää. Antakaa kaikille, mitä annettava on, kelle vero sille, vero, kelle tulli, sille tulli.” Tästä huolimatta lisääntyvä uskovien määrä alkoi närästää Rooman keisareita. Nyt en muista että olikos se niin että roomalaiseen keisariuteen liittyi jotain sellaistakin että keisari olisi ollut jotenkin jumala..? Jos näin oli, niin keisaria varmaankin sitten alkoi ottaa päähän ja hän veti herneen nenään siitä, että hänen kaupungissaan ja hänen imperiuminsa alueella ihmiset alkoivatkin yhä enenevässä määrin käsittää, ettei keisari ollutkaan Jumala. Tai sitten joku muu asia vaan alkoi närästää. Rooman keisareilla oli jo entuudestaan ollut jokseenkin huono huumorintaju, kun huvittelivat katselemalla kun leijonat söivät ihmisiä Kolosseumilla. Jellonien ruokalistalle päätyivät sitten myös uskovaiset. Paavalikin päätyi reissuillaan Roomaan ja todennäköisesti kuoli noissa vainoissa.

Keisarit ja ajat vaihtuivat, välillä oli enemmän vainoja ja välillä vähemmän, mutta uskovia vain oli edelleen, kun eihän se totuus ei pala tulessakaan. Salakavalat harhaopit olivat kuitenkin muutamassa vuosisadassa sitten jo levinneet laajemmalti hengellisiin piireihin. Jumala oli asian Paavalille paljastanut ja hän varoitti aikanaan: ” Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä” (Apt. 20:29) Vääränä tapana levisikin sitten tyyli nostaa joitakuita henkilöitä toisten yläpuolelle paikkakunta- ja maakuntatasolla. Raamatun seurakuntajärjestyksen vastaisesti oli näin muodostunut piispan virka. Jossain vaiheessa Rooman piispa korotti itsensä vielä muiden piispojen yläpuolelle. Muitakin turmiollisia harhaoppeja oli tullut mukaan ja pakanauskonnoista oli otettu aineksia. Lopulta tuloksena oli kaamea sekasotku, joka ei enää vastannut ollenkaan alkuperäistä raamatullista seurakuntajärjestystä ja uskoa. Tämä ei ollut enää uhkana Rooman keisareillekaan ja kristinuskonto virallistettiin Rooman imperiumissa.

Saatana osaa homman sotkea kuviot ja saada ihmiset juoneensa: Uusi keino ihmisten hallitsemiseen oli uuden uskonnon vähittäinen kehittäminen. Uusi uskonto oli siis kristinuskonto, jossa entiset pakanauskonnon tavat naamioitiin kristilliseltä kuulostavaan tyyliin. Taivaan jumalatar, naispuolinen epäjumala, sai uudeksi nimekseen Maria. Rukoukset tuli edelleen kohdistaa hänelle. Jotta olisi joku ihminen ketä kumartaa, liki jumalan kaltainen ja erehtymätön, oli paavius sopiva juttu. Paavin sanotaan olevan Jumalan Pojan sijainen maan päällä. Roomalaisten vuoden pimeimmän ajan juhla, Saturnalian, Saturnus-jumalan kunniaksi vietetty, nimettiin jouluksi ja sitä alettiin sanoa Jeesuksen syntymäpäiväksi. Roomalaisjumalien papit muuttuivat ulkoisesti toisenlaisiksi papeiksi, jotka jatkoivat lihan ja veren uhraamista jokaviikkoisissa uhrimenoissaan. Taivaaseen sanottiin pääsevän pyhiä toimituksia eli sakramentteja noudattamalla. Raamatuntekstit julistettiin kansalle liian monimutkaisiksi ja jumalanpalveluksissa puhuttiin latinaa, jota kukaan tavallinen ihminen ei ymmärtänyt. Näin haluttiin säilyttää mahdollisimman pitkään se harha, että tämä toiminta, jota kirkon toiminnaksi alettiin nimittää, olisi muka raamatusta peräisin, vaikka se olikin vain vanhoja pakanamenoja uusilla kuorilla päällystettynä. Varoja mahtipontisia rakennuksia ja palkkapappien palkkoja saadakseen kirkon vaikutusvaltaa valloitettiin mahdollisimman laajalle, ns. ristiretkienkin muodossa.

En nyt tarkemmin jaksa ja osaakaan selittää missä järjestyksessä ja millä aikataululla kaikki tämä tapahtui, vuosisatojen kuluessa kumminkin vähitellen homma vain pimeni ja pimeni. Ne, jotka olivat oikeasti uskossa Jeesukseen eivätkä halunneet olla mukana tässä järjestelmässä, olivat varmastikin enemmän tai vähemmän vainottuina historian eri vaiheissa. 1400- ja 1500-luvulla, kun suurimittakaavaisempi raamatun kääntäminen kansankielille alkoi, melkein kaikki ensimmäiset kääntäjät hirtettiin ja poltettiin kirkon toimesta. Voimassa oli oikein oma elimensä, inkvisitiolaitos, tällaista toimintaa varten ja tavallinen kansa pidettiin pelon orjuudessa inkvisition ja helvetinpelon avulla.

Niin, monilla on käsitys että valkoinen leghorn on se mitä kanalla tarkoitetaan, vaikka rotuja on niin paljon muitakin. Ja sitten monilla on käsitys, että se mikä aikanaan on ollut katolisen kirkon lisäyksiä ja epäjumalanpalveluksen naamioimista muotokristilliseen asuun jumalanpalveluskaavoineen kaikkineen on aitoa todellista kristillisyyttä. Totuus on tarua ihmeellisempää. Suurin osa niistä asioista, jonka moni äkkiseltään kuvittelee olevan ”kristillisyyttä” on pohjimmiltaan epäjumalanpalveluskaavoja Rooman imperiumin ajalta ja sitäkin varhaisemmalta ajalta. Ihan nykyajassa ja Suomessakin näitä kaavoja ja tapoja edelleen noudatetaan. Vain Raamattua tutkimalla ja kaiken oppimansa kaavamaisuuden mielestään poislaittamalla voi tulla ymmärtämään, mitä on elää elävän Jumalan yhteydessä ja mitä tarkoittaa ”Sillä elämä on minulle Kristus” (Fil 1:21) ja ”lähtekää siitä ulos te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi” (Ilm. 18:4).


Pitävätkö kanat valtavasti lasagnesta siksi, että ovat italialaista rotua?

Kanana tunkiolla

Kanat ovat löytäneet uuden innostavan paikan. Eilen näin ne siellä ensimmäistä kertaa ja tänään myös. Tuo paikka on tunkio. Viime vuonna ajattelin, että kanat voisivat tykätä siitä ja koitin yhtä vähän väkisinkin viedä sinne, mutta ei se siellä viihtynyt, vaan tuli heti pois. Tänä vuonna tilanne on nyt toinen, kanat ovat ihan itse löytäneet tiensä tunkiolle ja siellä nyt innoissaan tonkivat. Matoja ja ties mitä hyppyhäntäisiä luulisi kyllä sieltä löytyvän.

Kyllähän tuo tunkion tonkiminen vähän ristiriitaisia ajatuksia herättää. Valkoiset kanat siellä jätteiden seassa. Ja sitten että seuraavat munat tulevat tunkiolta saadulla ravinnolla.. Mutta sitten kun tarkemmin ajattelee, niin ei niihin muniin kyllä mitään tunkiota mene, ihan samanlaisia puhtaita munia tulee, vaikka kanat muutamalla madolla ja koppakuoriaisella herkuttelisivatkin. Ja kanoja itseään ei tunnu haittaavan ympäristö ja lievä hajukaan ollenkaan. Valkopukuiset tonkivat niin antaumuksella tunkiota että kyllä sekin niiden reviiriin oikein hyvin kuuluu.

Kanat ovat menneet vapaaehtoisesti tunkiolle ja tässä viime viikkoina olen itse puolestani ollut tavallaan vapaaehtoisesti penkomassa oman elämän tunkiota. Pyysin nimittäin joku aika sitten Jumalaa näyttämään omaa elämääni, opettamaan mikä on sielusta lähtöisin ja miltä sielunmaisema näyttää. Nyt on selvää, että tunkiolle on johdatettu. Olen vasta tutustumassa ja penkomassa aivan pintakerrosta ja tässä vaiheessa voin jo todeta olevani melkoinen jätekasa. Muille havainnot omasta itsestäni eivät varmastikaan ole kovin uusia asioita, ainakaan kaikki, eikä toki kaikki itsellekään, mutta jotenkin nämä asiat ovat kuitenkin vahvistuneet tässä ihan viime päivien ja viikkojen aikana.

Tunkio on tosiaan sellainen paikka, joka on sijoitettu rakennusten taakse piiloon, ettei sitä tarvitsisi katsella jatkuvasti. Piilossa toisilta, mutta myös itseltä. Kun se haiseekin eikä ole mitenkään hieno paikka. Ei sellainen, mitä haluaisi kellekään esitellä, vaan ennemmin vähän hävettävä. Kumminkin se vaan voi olla olemassa. Ja kyllä sillekin jotain pitäisi tehdä, että se voisi tuottaa hyvää multaa. Kääntää ja viedä kariketta sinne. Ehkei edes itse jaksa yksin käydä tuohon tunkion kääntötyöhon, jos tavaraa on kertynyt oikein paljon. Saattaa tarvita muiden apua. Parempi kai kuitenkin jossain vaiheessa mennä tunkiolleen, ettei tunkio vaan laajene ja laajene ja peitä muitakin alueita elämässä.

Oman elämän tunkiolle päätyminen on ollut siis oikein mielenkiintoista, kiitos Herralle siitä, että on silmiäni taas avannut. Poisheitettyä, sellaista mitä yrittää itseltäkin piilottaa on löytynyt paljon. Tunnustamattomia syntejä oikeastaan. Tässä jotakin meheviä tunkiolöydöksiä:

Olen ensinnäkin aivan järkyttävä teeskentelijä. Kun en aina uskalla sanoa, mitä oikeasti ajattelen, olen päätynyt elämään tietyllä lailla valheessa. Valheessa siten, että esim. esitän kiinnostunutta jostain asiasta, vaikken pätkääkään ole kiinnostunut. Valheessa siten, että sanon johonkin asiaan kyllä ja annan toisen luulla tarkoittavani sitä, vaikka oikeastaan mielessäni haluaisin sanoa EI. Valheessa siten, että esitän olevani hyvä kuuntelija ja kuuntelen muka kiinnostuneen näköisenä jonkun puhetta, vaikka todellisuudessa ajatukseni ovat aivan muualla enkä kuuntele puhujaa ollenkaan. Elän siis valheessa.

Mitäs sitten muuta? Tunkiosta on löytynyt aimo annos itsekkyyttä. Lähinnä elämässä kiinnostaa, että miten se omalta kohdalta tulee menemään. Ja itselle kovin tärkeää on ollut vain, että miltä itsestä tuntuu. Siis että se vain olisi tärkeää että itsestä TUNTUISI hyvältä. Omat tunteet ovat niin etusijalla ja johdattavat päätöksiä. Lisäksi on löytynyt laiskuus. Aivan järkyttävä laiskuus. Jos rehellisiä ollaan, niin usein ei huvittaisi yhtään mikään työnteko. Sitten kun ei sitä ole pystynyt tunnustamaan, niin valheellisesti antaa itsestään ahkerampaa kuvaa. Vale ja laiskuus ovat kietoutuneet yhteen. Laiskuutta peittääkseen saattaa syyllistyä myös tietynlaiseen juonitteluun. Ettei vaan tarvitsisi tehdä mitään.

Onhan sieltä tunkiolta sitten paljon muutakin löytynyt. Kärsimättömyyttä, joka purkautuu kiukkuna ja vihana, vaikka olen luullut olevani pitkäpinnainen, täydellistä rakkaudettomuutta ja kylmyyttä, itsensä korottamista tai täydellistä mitätöintiä päivän fiiliksen mukaan, ylpeyttä, kiittämättämyyttä, haureellisia ajatuksia, vahvaa toisten arvostelua, syyllistämistä ja syyttämistä, anteeksiantamattomuutta ja katkeruutta. Muun muassa tällaista.

Mutta jotenkin on vaan ollut niin hyvä tulla tunkiollekin. Tuntuu oikeasti siltä Jumala on nyt avannut silmiäni näille asioille, kun olen sitä Häneltä pyytänyt. Herra sitten vain voi vaikuttaa senkin, että jos joskus vielä saisi vaeltaa enemmän Hengessä eikä lihassa, koska luonnollisessa minussa ei todellakaan asu mitään hyvää, kuten tästä tunkion esittelystä voi huomata. Jos jotakin hyvää joskus pilkahtaa jossain, se on vain Jumalan hengen vaikuttamaa. "Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää".

Suosittelen ihan muillekin, että rukoilee, että Jumala näyttäisi ja paljastaisi itselleen, että millainen todella on. Kun pääsee tunkiolleen, niin silloin parhaiten ymmärtää, että tarvitsee Jeesusta pelastajaksi ja syntiensä sovittajaksi. Siellä tunkion keskellä nämä sanat ovat oikeasti ihanat: ”mutta missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi” ja Jeesuksen sanat: ”En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita vaan syntisiä.”

Odottavan aika

Nettiuutisia katsellessani huomasin erään henkilön kesäkanojen ylittäneen Hämeen uutisten uutiskynnyksen. Jutussa kerrottiin ihmisestä, joka oli neljänä kesänä vuokrannut maatiaiskanoja kotiinsa kesäajaksi. Tässä kanalaumassa oli myös kukko. Kukko oli kuitenkin ensimmäistä kertaa kunnolla vasta tänä kesänä, sillä ensimmäisen kesän kokemuksista kukosta ei oikein innostuttu: ”Kustaa nimittäin aloitti kiekumisen neljältä ja jatkoi tasaista tahtia kuuteen asti.” Kustaa-kukko olikin saanut ekana kesänä häädön parin viikon jälkeen, kun sitä kiekunaa ei oltu kestetty.

Tänä vuonna kukko oli sitten uskallettu ottaa, mutta kanakoppi oli äänieristetty kukkoa varten! Ja joinain öinä siitä huolimatta kananpitäjä piti korvatulppia. Osaa ne olla kovia kiekumaan!

Vaan oli jutussa sitten kukosta tosi hienoakin juttua: ”Kukko on kanojen johtaja ja huolehtii kanoista. Kun kukko löytää madon, se ei syö sitä itse, vaan kutsuu kanat luokseen”. Kukko varoittaa myös kanahaukasta ja jos joku kana on pidempään poissa näkösältä, kukko huutelee tarkistushuutoja ja kyselee, että missä kanat ovat. Että tosi mahtavaa käytöstä kyllä. Vaikea suorastaan uskoa, että onko tuo mato-juttu aivan totta. Näistä kanoista kun joku löytää madon niin se lähtee mato nokassa juoksemaan karkuun, ettei kukaan toinen vaan saisi palaakaan siitä. Ja muut kanat syöksyvät perään ja sitten tapellaan, että kuka saa madon. Sama efekti toimii muilla herkkupaloilla - jokainen yrittää saada syödä yksin ja omassa rauhassa ilman että muut saisivat mitään. Voisiko kukko todella toimia toisin?!

Joo, kukotta näyttää tämäkin kesä sitten täällä menevän. Heinäkuu alkaa olla loppupuolella, joten salaisista aika vahvoista kukkohaaveistani huolimatta näyttää siltä, ettei sitä kukkoa sitten tänäkään kesänä tullut. En tiedä tarkalleen, kuinka kauan kanakausi täällä jatkuu tänä vuonna, onko kanakauden päättäjäiset parin viikon päästä vai vasta syyskuun puolella, mutta kumminkin tuntuu jo siltä, ettei näin lyhyeksi aikaa enää kannattaisi kukkoa ottaa. No, en siis tavallaan ole ollut ottamassakaan, kun en ole tiennyt että olisiko se ollut edes hyvä juttu vai ei (mitään äänieristettyjä koppeja ei ainakaan olla värkkäämässä). Tavallaan on halunnut Herralle jättää asian ja katsoa vain, että miten homma menee. Että tulisiko jostain vähän yllättävälläkin tavalla joku kukko yhtäkkiä kuvioon vai onko parempi että ei tule. No ei sitten ole tullut ja pitää vain uskoa, että on ollut tarkoitus näin. Mutta silti on hiukan vaikea ottaa asiaa vastaan. Oma mieli ei aina heti meinaa nöyrtyä Jumalan aikatauluihin ja suunnitelmiin.

Toiveet ja haaveet ovat joskus niin kovin kipeitäkin. Jos odottaa ja toivoo oikein kovasti jotain ja sitten kun mitään ei tapahdu kuitenkaan, niin se sattuu niin paljon. Ja sattumisen lisäksi herättää aivan hämmennystäkin. Että onko tämä asia, mitä haluaa ja odottaa niin kovasti Jumalan mielen mukainen asia ollenkaan. Sitten saa penkoa omia motiivejaan, pyytää Herraa näyttämään kaikki puolet asiassa, näyttämään mitkä ovat ihmisen omaa halua, pyytää poistamaan ne ajatukset, jotka eivät ole Herrasta jne jne. Mutta jos sittenkin vaan odottaa ja toivoo jotakin? Välillä ainakin itsestä tuntuu tältä: ”Pitkä odotus tekee sydämen sairaaksi.” (Sananl. 13:12).

Odottaminen kuitenkin liittyy siihen miten Jumala omiaan vie. Että asiat tapahtuisivat Jumalan aikataulussa, eikä ihmisten. Ja kuinka hän valmistaa meitä johonkin sinä odotusaikana, vaikka itse luulemmekin jo olevamme kypsiä. Ja mitä kaikkea odottamisen siunauksessa onkaan, varmasti vaikka mitä. Yleensä vasta myöhemmin ymmärtää, mikä pointti siinä oli, etteivät asiat tapahtuneet oman aikataulun mukaan vaan Jumalan aikataulun mukaan.

Raamatussa on lukuisia kohtia ja kertomuksia siitä, kuinka eri ihmiset ovat odottaneet jotakin, kuinka Herra on kehottanut odottamaan ja kuinka sitten aikanaan odotus on saanut täyttymyksen ja Jumala kunnian. Se, mikä on Jumalasta toteutuu aikanaan: ”Näky odottaa vielä aikaansa, mutta se rientää määränsä päähän, eikä se petä. Jos se viipyy, odota sitä; sillä varmasti se toteutuu, eikä se myöhästy.” (Hab. 2:3) Odotuksen tuskassa lohduttavia Sanankohtia ovat myös: ”Vanhurskaitten halajaminen vie onneen.” (Sananl. 11:23) ja ”Vanhurskasten odotus koituu iloksi”. (Sananl. 10:28)

Tässä linkissä alussa mainittu kesäkanajuttu. http://yle.fi/alueet/hame/2009/07/kesakanat_tuovat_ryhtia_elamaan_888657.html

Sieltä on linkki myös seuraavaan videoon, jossa voi nähdä upean maatiaiskukon mahtavine kannuksineen http://oppiminen.yle.fi/artikkeli?id=6389 .

Kaikki Yhdessä

Kanat kiinnostavat erilaisia ihmisiä. Tänään kanoja kävi katsomassa tähän mennessä vanhin henkilö: eräs 100-vuotias rouva. Jos vielä vanhempia kiinnostaa tulla katsomaan kanoja niin tervetuloa vaan! Nuorin kanankatsoja tänä vuonna on ollut miinus 1,5 kk. Siis 7,5 kk ikäinen tyyppi, joka oli vielä äitinsä mahassa. No, hän ei nyt vielä tosiaan omin silmin katsellut kanoja, mutta sai kuitenkin osuutensa äitinsä huvittuneisuudesta tämän naureskellessa kanojen kuopimista puutarhassa. Muiden katselijoiden iät ovat sitten osuneet tähän miinus 1,5 kk:n ja 100 vuoden väliin.

Muilta ominaisuuksiltaan kanankatselijoissa on sitten ollut julkkiksia ja taviksia, naapureita ja sukulaisia, kavereita ja työnsä puolesta täällä käyneitä, työttömiä ja työssäkäyviä, lapsia ja eläkeläisiä, maistereita ja kansakoulupohjalta, oikea- ja vasenkätisiä, kaupunkilaisia ja maalla-asuvia, sporttisia ja sohvaperunoita.

Sillai on hauska, että kanojen katselu yhdistää erilaisia ihmisiä. Kun katsellaan kanoja, niin tunnutaan unohtavan hetkeksi muu. Kuka palaa lapsuusmuistoihinsa, kuka mitäkin. Mutta ihan kauhean kauaa tämä kanankatseluhetki ei kuitenkaan yleensä kestä, sitten puhutaan jo muusta missä erilaiset näkemykset ja mielipiteet, kokemus ja käsitykset tekevät isonkin eron eri ihmisten välille. Jos kaikki tänä kesänä kanoja katselleet tulisivat tänne yhtä aikaa, kovin paljon yhteistä jutunaihetta ei välttämättä löytyisi.

Vaan sitten on olemassa uskovien yhteys. Se on ihmeellistä. Kanankatselu yhdistää erilaiset ihmiset hetkeksi, mutta uskovien yhteys yhdistää erilaiset ihan kokonaan! Kun hengen yhteys on kohdallaan, silloin millään muulla ei ole väliä. Kun ollaan saman Isä-Jumalan lapsia, ollaan sisaruksia, veljiä ja sisaria, ja on niin paljon yhteistä kun on sama henki, että kaikki se mikä on maallista, on hyvin merkityksetöntä. Tai että se on ihan kivaa erilaisuutta, muttei niin että se erilaisuus olisi mitenkään erottamassa. Näin siis parhaimmillaan, kun vaelletaan hengen eikä lihan mukaan. Todellisuushan ei välttämättä ole jokaisen uskovan kohdalla välttämättä tätä vielä juuri tänään. Mutta mitä lähempänä on Jeesusta, sitä merkityksettömämmiltä muut asiat tuntuvat.

Uskovien yhteys on tuonut elämääni vielä paljon erilaisempia ihmisiä kuin mitä kanankatselu. Uskovienkin yhteydessä hengessä läheisiksi on tullut kaikenikäisiä ihmisiä. On ollut hengen yhteyttä koululaisesta tohtoriin. Uskonystävissäni on entisiä vankilakundeja. On rikasta ja köyhää. On ulkomaalaista ja kotikylänasukkia. Uskonystävilläni on ammatteja aivan joka lähtöön: maanviljelijää, lakimiestä, hitsaajaa, toimistosihteeriä, opiskelijaa, metsuria, tutkijaa, suntiota, autokauppiasta, opettajaa, ornitologia, EU-tarkastajaa, hevosmiestä, lastentarhanopettajaa, seminologia, sairaanhoitajaa jne jne. Johtajia ja alaisia. Yrittäjiä ja palkansaajia. Työttömiä ja työkyvyttömiä. Ja sitten toki sellaisia, jotka ovat jotenkin kokonaan tavalla tai toisella hengellisessä työssä. Ja luonteet eroavat sitten myös aivan valtavasti toisistaan. Jos joku ajattelee että uskovat olevat luonteeltaan jotenkin samankaltaisia niin erehtyy aikas paljon. Joukkoon mahtuu temperamenttia äärestä laitaan. Ja molemmat sukupuoletkin ovat yhtä kiinnostuneita hengellisistä asioista. Yhteys on vain kerrassaan ihmeellistä, silloin kun tunnetaan hengen eikä lihan mukaan.

Tässä vielä muutamia raamatunkohtia asiasta:

”Ei tässä ole juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa. ” (Gal. 3:28)

”Sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.” (1. Kor. 12:13)

"Sentähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan" (2. Kor. 5:16)

Jeesuksen tuntemisen rinnalla millään maallisella, oli se sitten maallista menestystä tai menestymättömyyttä, ei ole mitään merkitystä: ”Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana – että voittaisin omakseni Kristuksen ja minun havaittaisiin olevan hänessä.” (Fil. 3:8-9)

Jeesus kutsuu jokaista henkilökohtaisesti luokseen. Millään maallisella, ammatilla, luonteenpiirteillä, kyvyillä ja kiinnostuksilla, sukutaustoilla, ihmisen luontaisella hyvyydellä tai pahuudella, iällä tai yhtään millään sellaisella ei ole mitään merkitystä, ”sillä Jumala ei katso henkilöön.” (Room. 2:11) Jos ajattelee olevansa jotenkin ”hyvä ihminen”, niin sellainen tarvitsee Jeesusta yhtä paljon syntiensä sovittajaksi kuin rikoksista konkreettisesti tuomittukin, koska ”kaikki meidän vanhurskautemme on niinkuin saastainen vaate” (Jes. 64:6). Kukaan ihminen ei voi tehdä mitään miellyttääkseen Jumalaa. Kaikki mitä yleisesti ottaen pidetään hyvinä tekoina ovat nekin Jumalan edessä turhia: ”Ei omaa vanhurskautta…vaan sen joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella.” (Fil. 3:9)

Kun inhimilliset asiat jäävät toisarvoisiksi, voidaan olla yhtä Herrassa ja kanojen katselussa.

Unelmien kanatikkaat

Palaan muistoissani aivan tämän vuoden kanakauden alkuun. Kanat olivat aluksi ympäri vuorokauden häkissä ja ajattelin silloin, että olisi kiva, jos niillä olisi siellä häkissä jotakin virikkeitä. Jossain olen nähnyt kanoilla sellaisia kiipeilysysteemejä. Jotain rimoja joita pitkin nousta esimerkiksi orrelle tai kiivetä munintapesään, joka on jotenkin korkeammalla. Näitä haaveitani kerroin eräälle ystävälleni ja hän olisi ollut valmis tekemään kanankiipimäpuun. Se avustushalukkuus tuntui kovin hyvältä. Käytäntö sitten vaan meni niin, etten kuitenkaan kiipimäpuuta ehtinyt mennä hakemaan (yli 100 km välimatkaa) ja kanatkin vapautuivat vapaiksi kanoiksi tänä vuonna niin aikaisin, ettei siinä häkin kiipimäpuille olisi oikein käyttöä ehtinyt olemaankaan. Virikkeitä tuntuu ihan riittävästi olevan nyt kun juoksevat ympäri pihaa.

Mutta että joku olisi periaatteessa ollut täysin valmis tekemään minua varten kanojen kiipimäpuun. Se tuntui kauhean hyvältä. Kun itsellä ei vasara ja saha pysy ollenkaan kädessä tai ainakin epätoivo on lähellä jos pitäisi kovasti niiden kanssa alkaa yrittää tehdä jotain. Vaikka vaan kanan tikkaita muutamasta laudasta ja rimasta. Niin oli niin hienoa, että joku uskonveli olisi hyvin voinut tehdä sellaisen. Ja kuulosti vielä että hän olisi ihan mielelläänkin voinut tehdä sellaisen. Ettei se hänelle olisi ollut mikään iso juttu. Pikku juttu hälle, mutta iso juttu mulle.

Jotenkin on niin vertauskuvallista, että nämä kiipimäpuut jäivät sitten kuitenkin vielä tekemättä. Että puheen tasolla vaan oltiin, vaikka vakavissaan oltiinkin. Vertauskuvallista siinä mielessä, kun puhutaan uskovien yhteydestä. Että puheen tasolla voi olla yhteys, mutta käytännössä ja arjessa ei sitten kuitenkaan ihan kauheasti sitä yhteyttä näy. Toki joidenkin ihmisten välillä on ja silloin tällöin toiminnassa on ja hengessä on jne, mutta niin paljon enemmänkin voisi olla.

Jeesus rukoili Isää: ”että he kaikki (uskovat) olisivat yhtä.. että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niin kuin sinä olet minua rakastanut.” (Joh. 17:21,23)

Raamatussa uskovien yhteydestä kerrotaan: ”Ja uskovaisten suuressa joukossa oli yksi sydän ja yksi sielu; eikä kenkään heistä sanonut omaksensa mitään siitä, mitä hänellä oli, vaan kaikki oli heille yhteistä. Ei myöskään heidän joukossansa ollut ketään puutteenalaista.” (Apt. 4:32,34) Puhutaan myös ”jokapäiväisestä avunannosta” (Apt. 6:1).

Kaikki uskovat muodostavat Kristuksen ruumiin, jonka yhteydestä ja toiminnasta on kysymys: ”me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi. Sillä eihän ruumiskaan ole yksi jäsen, vaan niitä on siinä monta. Jumala on liittänyt ruumiin yhteen niin, että antoi halvempiarvoiselle suuremman kunnian, ettei ruumiissa olisi eripuraisuutta, vaan että jäsenet pitäisivät huolta toinen toisestaan. Ja jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki jäsenet kärsivät sen kanssa; tai jos jollekulle jäsenelle annetaan kunnia, niin kaikki jäsenet iloitsevat sen kanssa. Mutta te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä. ” (1. Kor. 12:13,14,24-27)

Uskovien kokoontumisista sanotaan: ”Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi. ” (1. Kor. 14:26). Uskovien yhteydessä toimii Pyhä Henki: ”Mutta kullekin annetaan Hengen ilmoitus yhteiseksi hyödyksi. Niinpä saa Hengen kautta toinen viisauden sanat, toinen tiedon sanat saman Hengen vaikutuksesta; toinen saa uskon samassa Hengessä, toinen terveeksitekemisen lahjat siinä yhdessä Hengessä, toinen lahjan tehdä voimallisia tekoja; toinen profetoimisen lahjan, toinen lahjan arvostella henkiä, toinen eri kielillä puhumisen lahjan, toinen taas lahjan selittää kieliä.” (1. Kor. 12:7-10)

Uskovien yhteyteen ei tarvita kirkkorakennuksia: ”Tervehdys Priskalle ja Akylaalle, ja seurakunnalle, joka kokoontuu heidän kodissansa.” (Room. 16:3,5)

Niin kuin en saanut vielä iloita uskonveljen tekemistä kanankiipimäpuista, käytännössä en ole saanut myöskään iloita sellaisesta uskovien yhteydestä, josta yllä olevissa Raamatunkohdissa puhutaan. Jotain on kuitenkin saanut olla näkemässä ja kokemassa ja tiedän, että kaikki tuo on täysin mahdollista ja varmasti Jumala koko ajan yhteyttä lisää, että tuo ”yksi sydän ja yksi sielu” on vielä ihan täyttä totta. Onhan sitä omassakin sydämessä ja elämässä vielä monia asioita, jotka estävät täyttä yhteyttä.

Pienemmässä mittakaavassa voidaan toki harjoitella uskovien yhteyttä ja yhteistoimintaa. Jos esimerkiksi jollakulla uskovalla on erityinen into ja taito kanantappoon, kynimiseen ja kanaruokien valmistukseen takuutuoreista kanoista tai halua opetella näitä asioita niin voi ilmoittautua! :)

"Minkä helvetin takia?"

Oheisessa videossa Kummelin pojat ovat perimmäisen havaintojen äärellä. http://kummeli.weebly.com/kana-ja-muna.html

”Jos ois munia, niin saatais kanoja, jos ois kanoja, niin saatais munia!” :) Niin se vaan menee! Kun on kanojaa, niin saa muniaa! :) Kuusi munaa tänäänkin.

Muna ja kana viisauksien jälkeen, Kummelin pojat siirtyvät vielä syvempien kysymysten pariin. Sketsin poliisi kysyy: ”Minkä helvetin takia..?”

Joskus vielä kuulee jonkun moittivan että uskovat pelottelevat helvetillä. Itse olen todennut, että valitettavan harvoin tästä aiheesta kuulee puhuttavan. Lähinnä helvetistä kyllä puhuvat muut kuin uskovat, voi helvetti ja helvetin helvetti –tyylillä. Joskus tekisi mieli kommentoida, että kylläpä teidän pitää niin paljon siitä helvetistä puhua..

Itse taisin aikanaan hankkia puhekieleeni kirosanat juuri Kummelia katselemalla. (Kirosana varmaankin on lyhenne sanasta kiroussana (?))Niitä kirosanoja sitten vaan tuli käytettyä jossain yhteyksissä, tarkoituksella tai tahattomasti. Eikä tarkoittanut asialla yhtään mitään. Vaan sitten kun tulin uskoon, niin ihmeellisesti heti alkoivat karahdella suussa ja toisten sanomana saatana ja perkele. Eivät ne olleetkaan niin viattomia ja hauskoja voimasanoja kuin oli luullut, vaan vihollisen nimi, jota ei halua mitenkään huvin vuoksi lausua.

Jokainen voi itse miettiä, että kumpaa nimeä enemmän lausuu/lipsauttelee arkipuheissaan(tai jos on päättänyt ettei kirosanat sovi omaan tyyliin, niin kumpi on kuitenkin helpompi sanoa), saatana vai Jeesus. Kyllä siitäkin voi vähän päätellä, että kumpaan leiriin kuuluu. Jos ei varmaksi tiedä, että onko uskossa eli uudestisyntynyt niin voihan sitäkin rukoilla, että Jumala selvittäisi asian jollain tavalla, ja pyytää, että saisi mahdollisimman pian tulla uskoon, jos ei olekaan vielä Jeesuksen oma.

”Minkä helvetin takia..?” Se onkin oikein hyvä kysymys! Minkä helvetin takia? Mikä se helvetti sitten oikein on? No, ensinnäkään minä en ole Raamatun opettaja, siis semmoinen jolla olisi opettamisen armolahja. On valtavan upeaa kuunnella sellaisten ihmisten opetusta ja selitystä, jolla todella on Jumalan antama opettamisen armolahja ja auktoriteetti. Todellisia Herran valtuuttamia opettajia eivät ole kaikki uskovat eikä kuulukaan olla: ”Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi” (Jaak. 3:1). Tässä nyt kuitenkin jotain raamatunkohtia selitykseksi.

Helvetti on tämmöinen paikka: ”tuliseen järveen, joka tulikiveä palaa” (Ilm. 19:20).

Helvetti on tehty perkelettä varten: ”iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.” (Matt. 25:41).

Perkeleen mukana helvettiin päätyvät kaikki, jotka kuuluvat perkeleen leiriin eivätkä Jeesuksen leiriin: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.” (Matt. 25:41).

Tuliseen järveen päätyvät kontrolloidaan: ”Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.” (Ilm. 20:15)

Tilanne on kamala: ”Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.” (Luuk. 13:28)

Jeesus tietää tilanteen ja varoittaa: ”Parempi on sinulle, että silmäpuolena menet sisälle Jumalan valtakuntaan, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvettiin, jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu. ” (Mark. 9:47-48)

Vaikkei nyt ei olisi uskossa, niin Jumala on kuitenkin jollain lailla läsnä elämässä, vaikkei sitä mitenkään näkisi ja ymmärtäisi. Helvetissä vasta on täydellinen ero Jumalasta, rakkaudesta ja kaikesta muusta mikä on Jumalasta lähtöisin: ”Heitä kohtaa silloin rangaistukseksi iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta.” (2. Tess. 1:9)

Keille heille iankaikkinen kadotus tulee? ”Niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaiset meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille.” (2. Tess. 1:8).

Mikä on evankeliumi? ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoon, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita.” (Joh. 3:16,18)

Kuka voi uskoa Jeesukseen ja mistä saa voiman uskoa? ”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet (Jeesuksen) vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi.” (Joh. 1:12)

Miten helvetinpelko poistuu? ”Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat ja jotka eivät vaella lihan vaan Hengen mukaan.” (Room. 8:1) ”Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon” (1. Joh. 4:18).

Evankeliumi eli ilosanoma on tiedotus siitä, ettei tarvitse mennä helvettiin, vaikka sinne syntiensä tähden oikeasti kuuluisi. Pelastaja on pelastanut siltä kohtalolta jokaisen, joka haluaa pelastuksen ottaa vastaan!

Olikohan tämä teksti nyt sitten helvetillä pelottelua? Jos kiinnostaa lukea enemmän aiheesta, voi vaikka tilata tällaisen kirjan, jonka kirjoittaneella ihmisellä on aika selkeä opettamisen palvelutehtävä. En ole itse lukenut kirjaa, mutta luulisin, että siinä on aika kattavasti aiheesta. http://www.du.fi/kotisatamankauppa/?sid=30003&tuoteid=10617&luokkaid=&from=%3Fsid%3D4%26amp%3Bsr%3D1

”Jos on uskoaa, ei oo pelkoaa, jos on kanojaa, niin on muniaa..” :)

Puita ja pimennyksiä

Tällä viikolla tiedotusvälineet ovat kertoneet Aasiassa laajalti näkyneestä auringonpimennyksestä. Monenlaista kokemusta ja ajatusta näyttää siihen liittyneen. Lehdestä luen: ”Tämä on paras tapa vaikuttaa tuonpuoleiseen, selitti Pohjois-Intiaan matkustanut Bhailal.” ”Vedessä on käytävä ennen ja jälkeen auringonpimennystä, se suojelee onnettomuuksilta.” ”Monet raskaana olevat jäivät kotiin. Pimennys aiheuttaa huonoa onnea koko perheelle, pelkäsi 25-vuotias Deepa.” ”Huolestuneimmat pyysivät lääkäreitä jopa aikaistamaan synnytystä.”

Suomalaisista tämän tyyppinen taikausko vaikuttaa aika hassulta. Ja niin turhaa murhettahan se on. Mutta silti tällaiset taikauskon valheet ja pelot pitävät miljardeja ihmisiä tälläkin hetkellä vallassaan. Aikanaan suomalaisetkin ovat olleet jokseenkin samassa tilanteessa. On palvottu erilaisia henkiä ja pelätty niiden kostoa ihan oikeasti. Jäänteenä tästä kokkoja poltellaan esim. vieläkin eri tilaisuuksien yhteydessä. Noitien ja muiden henkien pelosta on vapauttanut vain elävä suhde Jeesukseen. Suomessa on 1800-luvullakin ollut sellaista aikaa että paljon ihmisiä on tullut uskoon. Silloin pystyy lopettamaan henkien lepyttämiset, tonttujen ruokinnat ja muut vastaavat menot.

Jäänteitä pakanauskonnon harjoittamisesta löytyy vaan silti yllättävän paljon ihan nykyajastakin. (Enkä nyt edes tarkoita sitä kuinka kiinnostus shamanismiin, luonnonuskontoihin, itämaisiin uskontoihin ja ties mihin okkultistiseen lisääntyy jatkuvasti kun ihmisten hengellinen tyhjyys lisääntyy eikä kuitenkaan löydetä elävän Jumalan luokse Jeesuksen kautta.) Tarkoitan sitä, kuinka tosi moni, ihmeekseni myös jotkut uskovat, ovat taikauskoisia. Erityisen hyvin tämä mielestäni ilmenee siinä, kuinka moni käyttää ilmaisua ”pitää koputtaa puuta.” Että ihan oikeasti ovat koputtamassa puuta, ettei vaan tapahtuisi jotakin epätoivottavaa mistä on ollut puhe.

Katselin näitä juttuja netistä ja löysin seuraavaa tietoa: Puun koputtaminen juontaa kaiketi juurensa puiden palvontaan. Puiden palvonta ja uhripuut ovat olleet erittäin yleisiä Suomessa vielä 1700-luvulla. Vasta 1800-luvulla puiden palvonta laajamittaisemmin lopetettiin. Puille tuotiin ruokia ja muita uhreja jne. Suomensukuisten kansojen keskuudessa Venäjänpuolella uhripuita on vielä edelleenkin olemassa. Liettuan kielen Perkunas-sana, josta tulee suomen perkele, on samaa sanajuurta kuin latinan sana quercus eli tammi. Puissa uskottiin asuvan henkiä ja niitä piti lepytellä, jotta sai onnea elämässään. Puun koputtaminen on jatkoa puukulttien tavoille.

Puiden palvonta on epäjumalanpalvelusta ihan ihmiskunnan alkuajoilta asti. Seuraava kohta sopii auringonpimennykseen ja puunkoputukseen: ”Älkää totutelko itseänne pakanain menoon, älkääkä kauhistuko taivaan merkkejä, sillä pakanat niitä kauhistuvat. Sillä kansat noudattavat turhia jumalia, sillä ne ovat puuta.” (Jer. 10:2-3). Ja tämä yleensä puiden palvontaan: ”Missä vain he näkivät..tuuhean puun, siinä he..antoivat vihastuttavat uhrilahjansa. Sentähden..Näin sanoo Herra Herra: Ettekö saastuta itseänne isienne tiellä? Ettekö kulje uskottomina heidän iljetystensä jäljessä?” (Hes. 20:29-30)

Tokikaan ”puun koputtajat” eivät ajattele lepyttävänsä puun henkiä asiaa sanoessaan, mutta kyllähän siinä sanonnassa aina jotain pakanallista taikauskoa on.

Viime vuonna Suomessa oli 1.8. osittainen auringonpimennys. Muna vai Kanan tieteellinen osasto lähetettiin silloin paikalle tutkimaan kanojen käyttäytymistä. Taikauskoon viittaavia pelkoreaktioita ei havaittu. http://munavaikana.blogspot.com/2008/08/auringonpimennys.html

"Kanat kotkottaa"

Tuossa männä viikolla eräs uskovainen kertoi, kuinka hänelle on tullut joskus rukoillessaan sanat ”kanat kotkottaa”. Että Pyhä Henki oli sellaiset sanat antanut, niin kuin Hän voi mitä tahansa sanoja joillekuille ihan profetaalisesti antaa. Jotta voi lohduttaa jotakuta. Jotta joku voi saada rohkaisua. Jotta joku voi saada vahvistusta uskoonsa. Kaikkea sellaista minkä Jumala tietää tärkeäksi suuntaviivoiksi nyt tai tulevaisuudessa.

Tämä ”kanat kotkottaa” profetaaliset sanat on kyllä aika mainio. Ensinnäkin uskon, että tämä on todellakin Jumalan hengen vaikuttama. Ihan jo senkin takia, etten kyllä millään usko että tämä ihminen omasta päästään haluaisi tuoda tällaista sanaa esiin. Johan sille inhimillisesti katsoen nauraisi hevosetkin! Toisekseen kyseinen uskova on ollut aika luotettava veli Herrassa ja hänen omalle kohdalleni osuneet profetiat tai tiedon sanat tai millä nimellä niitä kuuluisi sanoa, ovat osuneet kohdalleen ja toteutuneet. Nyt sitten voi vain ihmetellä että mitä Herra haluaa paljastaa ”kanat kotkottaa” –sanoilla. No, en nyt itse ala sitä arvioimaan, tällaisilla asioilla on tapansa selvitä ajan myötä.

Rukous voi olla niin ihmeellistä. Ennen kuin tuli uskoon, niin rukoilihan sitä silloinkin. Paras mitä voi rukoilla jos ei ole uskossa niin on pyytää, että saisi saada syntinstä anteeksi, tutustua Jeesukseen ja tulla uskoon. Ja jos ei ole varma että onko uskossa, niin voi pyytää Jumalaa selvittämään asian ja johdattamaan niin että saisi tulla täydelliseen varmuuteen asiasta. Jos tuntuu että joku muu on paljon enemmän uskossa, niin voi rukoilla Jumalaa, että itsekin saisi intoa. Jumala kuulee kyllä rukoukset: ” Joka on korvan istuttanut, hänkö ei kuulisi?” (Ps. 94:9)

Yhdessä rukoilemisessa on myös paljon voimaa. Ja silloin voi parhaiten toimia nämä profetaaliset Hengen lahjatkin. Rukoustilanteita on niin monia erilaisia. Yksinäisyydessä ja muiden kanssa. Ymmärryksellä ja Pyhän Hengen kielillä. Omien murheiden vuodattamista Herralle ja toisten asioiden puolesta rukoilemista. Erikoista tarvetta rukoilla jonkun asian puolesta, joka ei oikeastaan edes koske itseä millään lailla. Hätää rukouksessa jonkun sielun puolesta. Iloa ja itkua Pyhässä Hengessä. On se niin ihmeellistä, ettei sitä mitenkään voi selittää. Jos käsitys rukouksesta on ”levolle lasken”-mantran ulkolukua, niin ei vielä tiedä rukouksesta oikeastaan mitään.

Rukouksen niin kuin kaiken muunkin uskovan elämän tulisi tapahtua Hengessä. ”Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.” (Joh. 4:24).

Kannattaa alkaa jutella Jumalalle omin sanoin ja pyytää Jeesuksen tulemista tutuksi, jos ei ole sitä vielä tehnyt. ”Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.”

P.S. Monet laittavat rukoillessaan kädet ristiin. Tälle tavalle ei löydy mitään raamatullisia perusteita. Päinvastoin sanotaan: "Minä tahdon siis, että miehet rukoilevat, joka paikassa kohottaen pyhät kädet ilman vihaa ja epäilystä" (1. Tim. 2:8). Kyllä rukoukset kuullaan, vaikka olisi kädet ristissä, mutta itse kyllä joskus ihmettelee, että mikseivät ne jotka sanovat haluavansa ottaa Raamatun vakavasti esimerkiksi tässä kohtaa käytännössä kuitenkaan toimi niin.

P.P.S. Toinen asia mikä rukoukseen liittyen itseä usein ihmetyttää on se kun jotkut pyytävät koko paikalla olevaa joukkoa nousemaan seisomaan ennen kuin aloitetaan rukous. Joku joka näin toimii voisi kertoa minulle mihin Raamatunkohtaan tällainen seisomaannousemiskehoitus rukoillessa perustuu. Itsellä yleensä menee tällainen rukous jotenkin ainakin puoliksi "pilalle", kun alkaa vaan ärsyttää että miksi tässä ny seisomaan tarvitsi nousta. Jos joku kokee itse halua nousta seisomaan rukouksen aikana niin se on aivan ok, mutta tarvitseeko samalla koko paikalla olevaa seurakuntaa hyppööttää? Mitä jos Pyhä Henki kehottaakin jotakin toista samaan aikaan menemään polvilleen, kun joku toinen käskee nousemaan seisomaan? Eikö pitäisi olla vapaus? ("missä Herran Henki on, siinä on vapaus") Jos joku haluaisikin polvistua tai vain istua samaan aikaan, kun joku kehottaa seisomaan? Silloin on ristiriitatilanne ja on vaikea olla hengessä. Näissä rukoustilanteissa ei ainakaan kehotettu ketään seisaalleen:
"Ja hän vetäytyi heistä noin kivenheiton päähän, laskeutui polvilleen ja rukoili" (Luuk. 22:41)
"Pietari toimitti kaikki ulos ja laskeutui polvilleen ja rukoili" (Apt. 9:40).
"Ja tämän sanottuaan hän polvistui ja rukoili kaikkien heidän kanssansa." (Apt. 20:36)

Tiputanssi

Tuossa kun etsin netistä Chicken Tonight –mainospätkää, niin päädyin vähän muihinkin kana-aineisiin videoihin. Yksi niistä oli Tiputanssi. Tässä englanninkielinen video, jonka voi hyvin katsoa ja kuunnella vaikkei olisikaan kovin kielitaitoinen. http://www.youtube.com/watch?v=6UV3kRV46Zs

Kerta kaikkiaan! Ja tää oli hetken aikaa ihan muotia 80-luvulla! Voi hyvää päivää! :) Nyt kun katsoo, niin ei voi kuin ihmetellä. Eipä ole ihan hetkeen tämä tanssi tullut vastaan.

80-luvustakaan ei ole niin kauhean kauaa. Ja nyt 80-luku on jo niin kovin vanhentunut juttu. Vaatetustyyli ja kaikki näyttää niin naurettavalta, vaikka juurihan omastakin mielestä neonvärit ja lepakkohihat oli tosi hienoja.

Ei tästä muuta voi päätellä, kuin että se mikä on ihmisestä lähtöisin vanhenee ja kuluu ja menettää merkityksensä aikanaan. Että ihminen on kyllä luova ja kekseliäs ja monenlaista luovuutta pystyy harjoittamaan, onhan hän Luojan kuva ja sitä kautta myös luova kaikenlaisissa ideoissa. Mutta sitten että se, mikä on ihmisen tekosia menettää kuitenkin merkityksensä aikanaan. Ihminen ei voi tehdä mitään todella pysyvää. Kaikki mikä on ihmisen tekosia rikkoutuu, murenee, haalistuu, menettää merkityksensä, muuttuu naurettavaksi jne. aikojen kuluessa.

Se taas mikä on Jumalasta, pysyy. Siksi että Jumala luo elämää ja elävää. Hän teki luonnon, kaiken elävän. Hän teki eläin- ja kasvilajeja, joissa on ollut potentiaali levittäytyä ympäri maapallon ja muodostaa valtava monimuotoisuus erilaisine alalajeineen. Hän teki elämää, joka siirtyy sukupolvelta toiseen ihmeellisellä tavalla vain yhden sukua jatkavan solun avulla, josta taas muodostuu uusia aikuisia yksilöitä. Hänen Tutkimus- ja Kehitysosastollaan suunniteltiin ja valmistettiin kasvin siemenet, itiöt, siittiöt, kananmunat, kalan mäti, kengurun pussit jne jne. Kaikki se mikä on elävää, on Jumalan tekosia. Elävää!

Tiputanssi on auttamattoman vanhentunut ilmiö, vaikkei se ole kuin muutaman vuosikymmenen takainen juttu. Kaikenlaisia vanhoja kansanilmiöitä,–tapoja ja perinnäissääntöjä (myös mukamaks hengellisiä vaikkeivät olekaan) jotkut yrittävät melkein väkisin ylläpitää kun ei parempaakaan tekemistä näytä olevan, mutta kyllähän niistäkin vaan on aika ohi ajanut. Vaan sitten on Raamattu ja uskon asiat. Konkreettiset tapahtumat ajoittuvat 2000-6000 vuoden päähän noin suurin piirtein. Ja yhtään ei ole vanhentunutta tekstiä! Ja sisältää vielä paljon toteutumattomia tulevaisuudenkin asioita. Futurologiaa! (Suomen kieli voi kuulostaa vanhentuneelta ns. vanhassa käännöksessä, jos siihen asiaan takertuu, muttei itse asia yhtään.) Syy vanhentumattomuuteen, että teksti on Jumalan Pyhän Hengen vaikuttamaa ja siten elävää: ”Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka. (Hebr. 4:12).”

Raamatussa on mustaa valkoisella että Messias Jeesus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti. Niin kuin pieni siemen tuottaa uuden kasvin, isonkin puun, samoin Jumalan Sana, Jeesus, on siemen, joka vastaanottavaisen ihmisen sydämeen päästyään tuottaa uuden verson, joka kantaa uutta elämää tässä ajassa ja iankaikkisuuselämään tämän ruumiin jälkeen. Meillä on elävä Jumala, joka tekee elämää: ”Katso, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa?” (Jes. 43:19)

Uskallan sanoa, että tämäkin video vanhenee aika äkkiä.. : http://www.youtube.com/watch?v=p_2_EJogf2A&feature=related

Chicken Tonight

Viime päivinä käydyissä keskusteluissa eri ihmisten kanssa puheet ovat välillä kummasti kääntyneet kanaruokiin. Eilen sain sähköpostia, jossa todettiin että pian alkaa olla kanakeiton aika! Viikonloppuna keskusteltiin kahvipöytäpuheissa kanan tappamisesta ja siitä kuinka nylkeminen olisi kätevämpää ja helpompaa kuin höyhenten kyniminen. Itsekin olen taas ollut siinä vaiheessa että olen kutsunut kanoja hellästi pikku paistikkaiksi.

Tänä vuonna kanantappaminen ei tunnu enää ollenkaan niin vaikealta ajatukselta kuin viime vuonna. Näin sitä mieli muuttuu ja sopeutuu erilaisiin ajatuksiin, kun saa aikaa ajatella niitä. Saapa sitten nähdä miten käytännössä kanakauden lopettaminen tänä vuonna tapahtuu. Onhan siihen todennäköisesti vielä ainakin kuukausi aikaa ettei kauheasti kannata suunnitella mitään etukäteen. Näkee sitten miten johdattuu ja ketä tulee kanakauden päättäjäisiin! Olen kyllä sitä mieltä, että erittäin hyvä olisi osata tällaisia simppeleitä perusasioita kuten ruuanvalmistusketju kanasta kattilaan. Jos vaikka minunkin kohdallani tapahtuisi valtava ihme ja innostuisin ruuanlaitosta, jos saisi valmistaa omaa kanaa! (Se innostus olisi sitten kyllä todella VALTAVA ihme, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista..)

Kun nyt kesäkuussa näin kanat ekaa kertaa, mielessäni alkoi pyöriä kanakastikerallatus ”Nyt maistuis Chicken Tonight” (tätä tautia minulla oli viime vuonnakin). Sehän oli teevee-mainos 90-luvulla. Tässä mainos englanniksi, suomeksi ei näyttänyt olevan netissä. http://www.youtube.com/watch?v=mJ9M7bsx10I Kenties on jollekulle muullekin jäänyt päähän tämä markkinointitiedote. Perin vahvan otteen yksi pahainen mainos on siis saanut itsestäni. Kanan nähdessäni alan lauleskella ylikansallisen markkinajätin Unileverin (jonka tuotteita ko. kastike on) lauluja! Ja mainoksen näkemisestä on ainakin 15 vuotta aikaa.

Raamatun totuus on: ”Puhdas ja tahraton jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä on .. varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta.” (Jaak. 1:27). Yksi tapa mielestäni mistä voi aloittaa itsensä varjelemisen on telkkarin sulkeminen ja sen ajan käyttäminen johonkin muuhun. Itsellä meni jonkun aikaa uskoontulosta, ennen kuin tuli halu lopettaa useimpien ohjelmien töllötys. Nyt jälkeenpäin tuntuu aivan käsittämättömältä mitä kaikkea onkaan tuntitolkulla katsellut. Jumala irrotti pikkuhiljaa teeveestä, kun sain huomata, että jonkun hengellisen tilaisuuden jälkeen oli niin hyvä olo ja sitten kun sen päälle katsoi jotain ohjelmaa, niin se hyvä olo olikin aivan tiessään. Tarpeeksi monta kertaa kun tämän teki, niin sitten vähitellen tajusi olla avaamatta koko toosaa! Vaan vieläkin joskus käy niin että alkaa vahtaamaan jotain ja sitten huomaa, että voi äly, miks mä tällaista soopaa katson ja lopputuloksena on huono olo hengessä. Siinä juuri huomaa kuinka oma mieli, ns. lihallinen mieli haluaa eri asioita kuin henki, joka kuitenkin tietää mikä ihmiselle antaa kaikkein parasta, rauhaa ja iloa.

Paavalikin ja kaikki uskovat kautta aikojen kokevat saman taistelun hengen ja lihan välillä: ”Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.” Jotta todella voi elää Jumalan mielen mukaisesti, täytyy kulkea Jumalan hengen johdatuksessa eikä oman mielensä mukaan: ”Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli. Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset. Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia.” Kukaan ihminen, yhtä lailla uskovainen tai ei-uskovainen, ei voi omassa halussaan tehdä mitään miellyttääkseen Jumalaa, vaikka joku toiminta inhimillisesti ja muiden silmissä näyttäisikin tosi hyvältä ja toisten auttamiselta jne. Vain oikeasti Jumalan hengen vaikuttamilla asioilla on merkitystä: ”Hän (Jumala) tehköön teidät kykeneviksi kaikkeen hyvään, voidaksenne toteuttaa hänen tahtonsa, ja vaikuttakoon teissä sen, mikä on hänelle otollista, Jeesuksen Kristuksen kautta.” (Hebr. 13:21)

”Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme.” ”Että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan hengen. ””Että teidän tulee panna pois vanha ihmisenne ja pukea päällenne uusi ihminen, joka on Jumalan mukaan luotu totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen.” ”Vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä.”

Ylläolevat ovat kaikki erittäin syvällisiä raamatunkohtia. Itsekään ei todella ole vielä kunnolla sisäistänyt mitä on todellinen Hengessä vaeltaminen. Vaan tämä on kaikki aivan valtavan mielenkiintoista! Ja toivoisi että tällaisesta aiheesta voisi olla enemmän opetusta ja puhetta. Luulen etten ole aivan ainoa uskova, joka ei kunnolla vaella Hengessä. Ihan joskus näkee joissakuissa muissakin pikkaisen lihallisuutta.. siitähän kaikki riidat ja kiistat, eri porukat, kateus ja kaikki sellainen johtuu. Ei olla hengellä kuoletettu omaa lihaa.

Jos ei ole uskossa, niin ei voi ymmärtää mitä tarkoittaa Hengessä vaeltaminen. Ei voi edes yrittää vaeltaa Hengessä, silloin kuin sitä ei ole. Ylläoleva kuulostaa varmasti aivan oudolta tai jopa ahdistavalta, jos ei ole itsessä sitä henkeä, joka auttaisi ymmärtämään mistä ihmeen vaeltamisestä tässä nyt oikein puhutaan. Kannattaa rukoilla Jeesusta elämänsä Herraksi niin sitten saa sen Hengen, jossa vaeltaa eikä ole aivan pihalla kuin lumiukko näistä asioista.

Teevee aika on hyvä käyttää siis jotenkin muuten, ettei käy kuin minulle että 15 vuoden takaisesta elämästä muista vain jotkut mainokset tai ohjelmat tai urheilutulokset tai jotain muuta aivan epäoleellista. Jos kuitenkin tykkää istua ja katsella jotakin, niin sitten voi esim. katsella TV7:ää netistä tai kaapelilla. ( http://vod.tv7.fi/ohjelmatiedot/ ) Se on kristillinen kanava, jossa on aivan hyviä ohjelmia. Itse olen kyllä sen verran kriittinen, etten niitä kaikkia ohjelmia voi varauksetta suositella, mutta kyllä sen sitten pian jokainen katsoja huomaa, että missä ohjelmassa on sanomaa itselle ja missä ei.

Ihan kuin mulla olis ny vähän nälkä.. Ikkunasta näkyy kun höyhenpäällysteiset paistikkaat siellä juoksentelee. Nyt maistuis chick.. äh.. :)

Siipi maassa

Tänään minulla on siipi maassa. Tänäänkin. Minulla on aika usein siipi maassa. Minulla itselläni. Ei siis mikään kanan siipi, vaan näin kielikuvia käyttäen, kun joku tämmöisenkin sanonnan alavireisyydestä, surusta ja masennuksesta on käyttöön ottanut. Siipi maassa.

Eräs blogin lukija antoi minulle taannoin paperilla muutamia ajatuksia, jotka olivat hänelle itselleen näistä teksteistä heränneet. Eräs tällainen ajatus oli mm.: ”Kanat ylistävät Luojaansa olemalla kanoja, toteuttamalla kanana oloa.” Hyvä ajatus, josta voisi kirjoittaa pidemmästikin. Samassa lapussa oli teksti, jossa kirjoittaja käytti minusta nimitystä ”Onnellinen.” ”Onnellisen A:n puhuvat kanat”, oli eräs otsikko. Tässä kohtaa alkoi melkein itkettää. Kun en sitten kumminkaan ole niin onnellinen. Iloinen kyllä aina välillä ja erityisesti silloin kun saa puhua Jumalasta ja kaikista mahdollisista hengellisistä asioista ja iloinen myös kanoista. Mutten sitten kumminkaan onnellinen. Siipi on niin usein maassa.

Jumala ei lupaa uskovalle jatkuvaa iloa tässä ajassa: ”Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman.”(Joh. 16:33) ”Sentähden te riemuitsette, vaikka te nyt, jos se on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa, että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan.” (1. Piet. 1:6-7).

Usein on olo kuin näissä raamatunkohdissa: ”Minä olen uupunut huokaamisesta; joka yö minä itken vuoteeni vesille ja kastelen leposijani kyyneleilläni. Minun silmäni ovat huienneet surusta. ”( Ps. 6:7-8). ”Minä kysyn, milloin lohdutat minua?, sillä minä olen kuin nahkaleili savussa.” (Ps. 119:82-83). ”..minä vaellan ahdistuksen keskellä..” (Ps.138:7) ”Maan ääristä minä sinua huudan, kun sydämeni nääntyy.” (Ps. 61:3). ”Minun Jumalani, minun sieluni on murheellinen minussa. Miksi minun täytyy käydä murhepuvussa, vihollisen ahdistamana?” (Ps. 42:7,10).

Lohdutus ja toivo paremmasta siiven ollessa maassa löytyy vain Jumalasta. Olen joskus saanut ihan toisen ihmisen rukoillessakin puolestani tuon toisen kautta sanat, jotka uskon olleen Jumalan puhetta: ”Jumala tekee sinusta onnellisen.” Tämän lisäksi saan takertua Raamatun kautta tuleviin Jumalan lupauksiin ja kehotuksiin: ”Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan kiittää häntä, minun kasvojeni apua, minun Jumalaani.” (Ps. 42:12). ”Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen.” (Matt. 5:4). ”Sinä muutit minun murheeni ilokarkeloksi, sinä riisuit minun surupukuni ja vyötit minut riemulla.” (Ps. 30:12). ”Monta on vanhurskaalla kärsimystä, mutta Herra vapahtaa hänet niistä kaikista.” (Ps. 34:20).

Siipi on maassa, mutta siitä huolimatta minä rakastan Jumalaa.

Kunnian kukko

Vaikka tänään yritin olla kovastikaan ajattelematta kukkoja, niin sitten kumminkin kävi niin, että aivan muiden touhujen ohessa eräässä keskustelussa kukot tulivat kuitenkin puheisiin. Se tapahtui sanonnan muodossa: ”eikä siinä sitten kunnian kukko laula, jos..” En muista enää edes, mikä asia oli se juttu, jolle kunnian kukko ei olisi tässä tapauksessa laulanut. Mieleen jäi vain kunnian KUKKO, eikä itse asia ollenkaan. Mistähän lie tullut tuokin sanonta.

Kunnian kukko ei laula. Niinhän se yleensä sanotaan. Eikä niin että kunnian kukko lauloi jollekulle. Usein sanonta on jotenkin negatiivinen tai jopa uhkaileva: muuten ei kunnian kukko laula, jos blaa blaa blaa..

Raamatussa on myös puhetta kunniasta. Käsitän niin, että siitä näkökulmasta katsottuna on vain hyvä, jos kunnian kukko ei kovin lauleskele vaan pitää enempi nokkansa tukossa. Ainakaan kenenkään ei pitäisi odottaa tai toimia niin että haluaisi kuulla kunnian kukon laulavan itselleen. Ihmisten sen sijaan tulisi toimia kunnian kukkoina niin että laulaisivat Jumalan kunniaa. Tässä muutamia Raamatunkohtia, jotka jotenkin sopivat tähän aiheeseen (näitä olisi vaikka kuinka paljon enemmänkin…):

”Antakaa kunnia meidän Jumalallemme” (5. Moos. 32:3)

”Kirkkaus ja kunnia on hänen (Jumalan) kasvojensa edessä, väkevyys ja riemu hänen asuinsijassaan.” (1. Aik. 16:27)

”Sinun, Herra, on suuruus ja väkevyys ja loisto ja kunnia ja kirkkaus, sillä sinun on kaikki taivaassa ja maan päällä.” (1. Aik. 29:11)

”Antakaa Herralle, te kansojen sukukunnat, antakaa Herralle kunnia ja väkevyys.” (Ps. 96:7)

”Mutta antakaa nyt Herralle, isienne Jumalalle, kunnia ja tehkää hänen tahtonsa.” (Esra 10:11)

"Koska sinulla on tämä mieli etkä anonut rikkautta, tavaraa ja kunniaa…” (2. Aik. 1:11)

"Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!" (Luuk. 2:14)

”Kuinka te voisitte uskoa, te, jotka otatte vastaan kunniaa toinen toiseltanne, ettekä etsi sitä kunniaa, mikä tulee häneltä, joka yksin on Jumala?” (Joh. 5:44)

”Joka omiaan puhuu, se pyytää omaa kunniaansa, mutta joka pyytää lähettäjänsä kunniaa, se on totinen, eikä hänessä ole vääryyttä.” (Joh. 7:18)

"Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut, ja kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet". (Ilm. 14:7)

”Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi” (1. Piet. 5:6)

Kukkokiekuu..

Nyt onkin sitten näköjään taas SE aika vuodesta.. Sama mieli oli itsellä viime vuonnakin heinäkuun puolessa välissä, blogikirjoituksistani huomaan. Onko se lämpimät kesäillat vai mikä kertakaikkinen, joka saa tämän vaikutuksen aikaan juuri nyt? Että kukonkaipuu iskee päälle..
Eilen illalla lähdin vähän baanalle kukkoja katselemaan ja kuvaamaan. Niitä tulikin bongattua lähikaupungin kesäfestareiden yhteydessä yllättävän monia! Viimevuonna muistan epätoivoisesti tiirailleeni vain yhtä, tänä vuonna törmäsin suoranaiseen kukkoparveen. Oikein kivanoloisia kukkoja näin.

Viime vuonna opin näistä kuvatunlaisista kukoista, että ne eivät ole puhdasta valkeaa leghornia, vaan että ovat risteytyksiä. Ja senkin tiedostin nyt selvästi että kuuluvat jollekin muulle kuin minun kanoille, etten niin lujaa haikaillut juuri näiden yksilöiden perään. Mutta olihan niitä taas hauska käydä vähän katselemassa ja miettimässä että millaista olisi, jos olis oma kukko. Kyllä siellä aina välillä joku komeasti kiekuikin, mutten taaskaan saanut siitä videonpätkää äänitetyksi kameralla, kun ei se käskien laulanut.

Tässä nyt eilen kuvattuja kukkopoikia miellyttävine ominaisuuksineen:

Helposti arvostettava ja kunnioitettava kukko.

Nöyrä kukko.

Kotinsa tunteva kukko.

Kukko, joka osaa pitää itse huolta henkilökohtaisesta hygieniastaan.

Sosiaalisesti taidollinen kukko.

Kukko omana hienona itsenään.

Itseä on joskus puhutellut tavallaan sekin, kuinka lintumaailmassa koiraslinnut ovat aina(?) niitä värikkäämpiä ja komeampi naaraiden ollessa jonkun verran vaatimattomampi höyhenpeitteeltään. Lintujen lisäksi minua ovat myös puhutelleet myös tätä aihetta liippaavat Raamatunkohdat:

”Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista, ei hiusten palmikoimista eikä kultien ympärillenne ripustamista eikä koreihin vaatteisiin pukeutumista, vaan se olkoon salassa oleva sydämen ihminen, hiljaisan ja rauhaisan hengen katoamattomudessa; tämä on Jumalan silmissä kallis. (1. Piet. 3:3).

”Niin myös, että naiset ovat säädyllisessä puvussa, kaunistavat itseään kainosti ja siveästi, ei palmikoiduilla hiuksilla, ei kullalla, ei helmillä eikä kallisarvoisilla vaatteilla, vaan hyvillä teoilla, niin kuin sopii naisille, jotka tunnustautuvat jumalaapelkääviksi.” (1. Tim. 2: 9-10)

”Pettävä on sulous, kauneus katoavainen, ylistetty se vaimo, joka Herraa pelkää!” (Sananl. 31:30)

Valkoisten leghornien maailmassa kukon ja kanan höyhenpeitteet eivät eroa toisistaan, kauniin puhtaan valkeita kumpikin.

”Samoin te, miehet, eläkää taidollisesti kukin vaimonne kanssa, niinkuin heikomman astian kanssa, ja osoittakaa heille kunnioitusta, koska he ovat elämän armon perillisiä niinkuin tekin; etteivät teidän rukouksenne estyisi.” (1. Piet. 3:7)

”..ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa” (Gal. 3:28)

Never in your wildest dreams!

Jumalan huumorintaju on todellakin aivan huippuunsa viritettyä!! Kanoja kävi tänään katsomassa eräs henkilö. Sellainen, jolla on ollut mm. oma radio-ohjelma "Kanalasta kajahtaa". Sellainen, jolla on omat nettisivut http://www.kanashow.com/. Sellainen, joka esiintyy teeveessä ja tapahtumissa ja ties missä taiteilijanimellä Kana. Kyllä, tämä nimenomainen laulaja-juontaja Kana tuli tänne vähän ihastelemaan kanoja! Oli se niin mainiota. Kana tykkäsi kovasti kanoista. Kiinni otettu kanakin pysyi melkein paremmin Kanan sylissä kuin minun. Kanalla oli selvästi eläintenkäsittely erinomaisesti hallinnassa.

Minua vain ihmetyttää tämä Jumalan johdatus ja huumori tässä kaikessa. Että kaikista maailman laulajista ja esiintyjistä minä tiedän/tunnen juuri Kanan! Etten edes Sorsakoskea, joka sekin olisi lintumaailmaanpäin vaan nimenomaan Kanan. Ja sitten tämä ajoituskin tässä: Päivälleen tänään, tasan vuosi, kirjoitin blogitekstin Julkkis-Kana (http://munavaikana.blogspot.com/2008/07/julkkis-kana.html), jossa mainitsin kyseisestä henkilöstä. Ja nyt juuri tänään, tarkalleen tasan vuosi tuon kirjoituksen jälkeen, tämä nimenomainen Kana on ihka elävänä ihastelemassa täällä meikäläisen tipuja. Ja jos nyt joku luulee, että olen vuoden päivät tätä asiaa hautonut ja järjestellyt, niin erehtyy siinä pahemman kerran. Satuin vaan tuossa toissapäivänä törmäämään Kanaan, ja sitten kysyin haluaisiko hän tulla katsomaan kanoja, hän halusi, juuri tämä päivä sopi molemmille ja sitten katseltiin kanoja ja heiteltiin niille herkkuaan, keitettyä perunaa.

Tätä se Jumalan johdatus sitten mainioimmillaan on. Asiat vain tulevat kuin Manulle illallinen. Tai siltä se sitten itsestä tuntuu. ”Minä johdatan heitä kun he kulkevat rukoillen.” (Jer. 31:9). On se niin valtavaa kun saa olla uskossa! Ja nähdä Jumalan johdattavan oman elämän pienemmissä ja suuremmissa asioissa! Ja havaita Jumalan huumorintaju. Että nyt Kana tulee katsomaan kanoja! Vaikka minullakin on joskus vilkas mielikuvitus, niin tätä en kyllä olisi itse osannut ajatellakaan! :) Ja Herra kertookin: ”Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne.” (Jes. 55:9). ”Sinä neuvot minulle elämän tien; ylenpalttisesti on iloa sinun kasvojesi edessä, ihanuutta sinun oikeassa kädessäsi ainkaikkisesti.” (Ps. 16:11) Totisesti näin on näreet! :)

P.S. Jos Kana laittaa kanakuvia omille nettisivuilleen joskus, niin linkitän kuvia sitten tänne, mutta annetaan nyt muuten hälle yksityisyydensuojaa. Näillä sivuilla ei kenenkään ihmisten pärstiä ole ollut tapana esitellä.

P.P.S. Tuossa eilen opin senkin että idoli-sana on alun perin tarkoittanut (epä)jumalankuvaa. Jos jonkun ihmisen nostaa idolikseen niin jokseenkin heikoilla jäillä kulkee. Jeesus sen sijaan on oikea Idoli, Jumalan kuva, ja Häntä kannattaa seurata, Hänen kaltaisuuteensa pyrkiä ja Hänen tuntemisestaan iloita.

Kierrätystä

Kuvassa on kananmunankuorten palasia. Kanoille annetaan niitä syötäväksi. Omien muniensa kuoria rikottuna. Niistä saavat sitten kalkkia ja muuta tarvittavaa taas uusien munankuorien muodostamiseen. Kätevää kierrätystä! Murut sulavat elimistössä ja muodostavat uuden munankuoren.

Kovin on vähissä kirjoitusaiheet, kun murskatuista munankuorista kirjoittaa. Mutta ei sitä kellään Jumalalle muuta annettavaa olekaan kuin oman elämän rippeet, mitä itse kullakin on. Yleensä vielä kovin perin murskattuina. Ne ovat kuitenkin mieluisa anti, jos ne Jumalan käsiin annetaan ja hän pystyy muodostamaan murtuneista kuorista uuden luomuksen. Sekä tässä ajassa uudestisyntymisen eli uskoontulon kautta ja toisaalta sitten aikanaan ruumiin ylösnousemuksen yhteydessä uusi kuori tulee myös. Kun antaa itsensä Jumalan käsiin, hän kyllä pystyy luomaan siitä uuden, niin kuin kanakin pystyy tekemään munankuorista uuden munan. :) Tähän kehotetaan mm. seuraavin sanoin: ”Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne. Älkää mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja mikä otollista ja täydellistä. (Room. 12:1-2).

Eräskin tapaus Jeesuksen toiminnassa kertoo siitä, kuinka hän on kykenevä siunaamaan ihmisten mitättömät muruset. Moni tietää kuinka Jeesus siunasi pienen pojan viisi leipää ja kaksi kalaa ja niistä riitti syötävää viidelle tuhannelle miehelle + naisille ja lapsille. Tämä voi tuntua vähän oudolta, mutta Jeesuksen tietäen hänelle ei todellakaan ole mikään mahdotonta. Ihmeet eivät kuitenkaan ole rajoittuneet tuohon aikaan, vaan yhtä lailla tänä päivänä Jeesus siunaa jokaisen ihmisen ”eväät”, jos hän tuo ne Jeesuksen käteen, siis antaa jossain asiassa hallinnan Jeesukselle. Olisihan tuo poika voinut vetäistä huikopalaksi itsekin omat leipänsä ja kalansa, mutta hän antoi ne Jeesukselle. Yhtä lailla tänä päivänä on mahdollista, että kun antaa elämänsä Jeesukselle, niin vaikka on aivan selvää, ettei itsessä mitään ihmeellistä ole, niin kuin ei ollut pojan peruseväissäkään, niin Jeesus kuitenkin voi tehdä kenen tahansa elämästä sellaisen, jonka kautta voi moni tulla siunatuksi. Ihan tuhannetkin.

Uudesta erilaisesta elämästä Jeesuksen seuraajana kertoo mm. seuraava kohta: ”Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.” (2. Kor. 5:17). Jeremiaa puolestaan kehotettiin menemään ja katselemaan savenvalajan töitä, jotta hän oppisi miten Jumalakin toimii: ”Sana, joka tuli Jeremialle Herralta ja kuului: ”Nouse ja mene alas savenvalajan huoneeseen; siellä minä annan sinun kuulla sanani.” Niin minä (Jeremia) menin alas savenvalajan huoneeseen, ja katso, hän teki työtä pyöränsä ääressä. Ja jos astia, jota hän valmisti, meni pilalle, niin kuin savi voi mennä savenvalajan käsissä niin hän teki siitä taas toisen astian, miten vain savenvalaja näki parhaaksi tehdä. Silloin tuli minulle tämä Herran sana: ”Enkö minä voi tehdä teille, te Israelin heimo, niin kuin tekee tuo savenvalaja, sanoo Herra. Katso, niin kuin savi on savenvalajan kädessä, niin te olette minun kädessäni, te Israelin heimo.”(Jer. 18:1-6) Yhtä lailla kuin Israelin heimon kohdalla, Jumala voi toimia myös yksittäisen ihmisen kohdalla. Hänen on mahdollista tehdä rikkinäisestä uusi. Jeesuksen synneistä puhdistavan veren kautta.

Sitten on tosiaan vielä se tapaus, kun Jumala antaa tämän ruumiin tilalle uuden ruumiin. Oli sitten keriinnyt jo mädäntymään ja maatumaan kuinka pitkälle hyvänsä siinä vaiheessa kun kuolleiden herättämisen aika on. Tästä kerrotaan: ” Mutta joku ehkä kysyy: millä tavalla kuolleet heräjävät, ja millaisessa ruumiissa he tulevat? Sinä mieletön, se, minkä kylvät, ei virkoa eloon, ellei se ensin kuole! Ja on taivaallisia ruumiita ja maallisia ruumiita; mutta toinen on taivaallisten kirkkaus, toinen taas maallisten. Niin on myös kuolleitten ylösnousemus: kylvetään alhaisuudessa, nousee kirkkaudessa; kylvetään heikkoudessa nousee voimassa; kylvetään sielullinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on sielullinen ruumis, niin on myös hengellinen. ” (1. Kor. 15:35,40,42-44) (Kaikki kuolleet herätetään aikanaan, mutta tämä kirkkaudessa nouseminen kuvaa uudestisyntyneiden Jeesuksen veren tähden syntinsä anteeksisaaneiden ylösnousemusta: ”Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennen kuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus. Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa.” (Ilm. 20:5-6))

Jeesus itse on esimerkki ja edelläkävijä, joka on kuollut ja sen jälkeen noussut ylös erilaisessa ruumiissa kuin oli se ensimmäinen maallinen ruumis. Samaa tyyliä Jumala soveltaa sitten muihinkin kun ylösnousemuksen aika itse kullekin tulee. Jeesuksesta sanotaan: ”Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen” (Kol. 1:18). Ja tunnetusti tiedämme että hänen hautansa oli tyhjä eikä sinne ruumista jäänyt, koska Jeesuksen kanssa eläneet olivat valmiit pistämään päänsäkin pantiksi tämän heidän itse todistamansa asian vuoksi. He olivat nähneet Jeesuksen sekä ennen kuolemaansa ja sen jälkeen: before – after. Ja tiesivät että tyypin ruumis oli erilainen. Jälkimmäisen kanssa mm. ilmestyttiin lukittuihin huoneisiin ja noustiin ilmaan, kun taas ensimmäinen ruumis tunsi väsymystä, nälkää, janoa, kipua ja oli siis justiinsa samaa tyyppiä kuin jokaiikan kroppa.

Joopa joo – kyllä muruista saa vaikka mitä. Ja munankuoren muruista tulee taas huomenna uusia ehjiä munankuoria kanan läpi mentyään!

Kattoja

Istuttiin ihan normaalisti puolenpäivän aikaan ruokapöydässä, kun ulkoa alkoi kuulua epänormaalin kova kaakatus. Näköaisti havainnoi, kuinka pari kanaa kiiti pihan läpi ennätysajassa. Päästyään pihan toiseen laitaan ja seinän tullessa vastaan kanat lehahtivat ensimmäiseen vastaan tulleeseen turvapaikkaan: Peugeot 206:n katolle! Toinen kana varmisti katolla vielä paremman paikan ja tarttui kiinni antenniin ollen siinä kuin orrella. Näky oli aivan mainio, vaikka auton omistaja ei ollutkaan niin ihastuksissaan (ei ollut meidän pösö..).

Ihmetellessäni näkyä menin lähemmäs ikkunaa ja jonkun naapurin pikku kissimirrihän se siinä katseli kanoja. Pari reipasta kättentaputusta ja vähemmän lempeät näkemiin-tervehdykset saivat katin poistumaan paikalta. Saa sitten nähdä kuinka pitkään muistaa tajuta olla pois tältä tontilta, vai ollaanko pian uudelleen tilanteessa, jossa kanat roikkuvat auton antenneissa. Ei sitä ole osannut ajatella, että kanoista voisi olla vaaraa jonkun autoillekin.. Positiivista tässä oli hauskuuden lisäksi havainto, että kanat tunnistivat pedon ja osasivat lähteä karkuun ja kaakattaa varoitushuutoja. Luontaiset vaistot toimivat, vaikkeivät ole kissaa tainneet ennen nähdäkään. Hengellisessäkin elämässä on toivottavaa rukoilla viisautta niin että ymmärtää mikä asia on vaara ja mikä ei. Raamattu puhuu susista lampaiden vaatteissa, jotka täytyisi voida erottaa. Mutta en mene nyt siihen asiaan sen enempää. Tässä nyt ainakin oli kyseessä selkeä kissa, eikä mirri kanan höyhenissä.

Näitä kanojen häiritsijöitä on tässä torjuttu muullakin tavalla. Eilen laitettiin verkko kanahäkin päälle, jotteivät harakat pääsisi enää mässäilemään kanojen ruokia. Harakkatouhu meni aivan mahdottomaksi, kun pahimmillaan kuusi harakkaa nähtiin tyhjentämässä kanojen jyväkaukaloa sillä aikana kun munijat ovat ottamassa multakylpyjä kukkapenkeissä. Nyt saavat harakat etsiä muuta kuvuntäytettä.

Kanat olivat siis autonkatolla ja kanakoppi sai verkkokaton. Ja sitten meillä on täällä vielä menossa yksi muukin kattoprojekti, niin voidaan nyt sitten puhua katoista tässä plokissa. Kuinka tärkeää on, että katto on rakennuksessa hyvä. Vuotamaton. Jos katto vuotaa, rakennus tuhoutuu, vaikka se olisi kuinka hieno muuten. Huonokin rakennus pysyy pystyssä ja kestää pitkään, jos vain katto ja perustukset ovat hyvät.

Katto on rakennuksen ja taivaan välissä ja tässä vertauksessa katto kuvaa nyt suhdetta Jumalaan eli hengellistä elämää. Suhde Jumalaan on ihmiselämän katto. Jos sitä ei ole, tai se vuotaa pahemman kerran, niin se oma elämä muuten, muu rakennus, ei voi pidemmän päälle kestää ilman kattoa eli Jumalaa. Lahottajasienet iskevät, jos katto vuotaa. Ihminen voi haluta rakentaa mitä hienoimpia sisätiloja rakennukseensa, huoneissahan sitä yleensä oleillaan eikä katto sisälle näy, joten lyhytnäköisesti voi ajatella, ettei se katto ja suhde Jumalaan olekaan niin tärkeä. Moni ei tajua asiaa vielä siinäkään vaiheessa kun lahottajasienten jäljet alkavat näkyä rakennuksessa. Tai kun näkevät ne, niin alkavat korjata näitä vikoja, vaikka ongelma onkin täydellisen vuotava katto ja Jumalasuhteesta pitäisi aloittaa elämän korjaaminen. Sitten vasta voi edetä sisätilojen korjaukseen.

Tästä ”katto kuntoon ensin” järjestyksestä Raamatussa sanotaan: ”Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä (maalliset ihmisen tarvitsemat asiat) teille annetaan.” (Matt. 6:33).

Jeesuksesta sanotaan että hän on kulmakivi. Se kivi, jonka varassa holvikaaren koko paino on. Kivi, joka pitää koko rakennuksen pystyssä. Hän haluaisi olla jokaisen ihmisen elämän tärkeimmällä paikalla, mutta aika moni meinaa omassa elämän rakennuksessaan lykätä tuon kiven syrjään luullen, ettei sillä ole sijaa. Näinkin sanotaan: ”Katso, minä lasken Siioniin valitun kiven, kalliin kulmakiven (Jeesuksen); ja joka häneen uskoo, ei ole häpeään joutuva. Teille siis, jotka uskotte, se on kallis, mutta niille, jotka eivät usko, on se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät tullut kulmakiveksi ja kompastuskiveksi ja loukkauskallioksi. Koska he eivät tottele sanaa, niin he kompastuvat.” (1. Piet. 2:6-8). Jeesus-kivi on kallis ja pitää rakennuksen pystyssä pahimmillakin rajuilmoilla, mutta jos Hänet hylkää niin silloin Raamatun mukaan asiasta tulee kompastuskivi elämään.

Sitten vaan kattotalkoisiin ja olemassaolevia kattoja paikkailemaan tai uusimaan. Etsimään Jumalan tahtoa elämäänsä ja antaa Herran sitten hoitaa se huonejärjestyksen suunnittelu ja sisustus.

Kana kadoksissa

Kumpi oli ensin -jatkokertomus ei jatku nyt, mutta toivottavasti joskus toisten kuitenkin jatkuu.

Tänään oli vähän toisenlaisia mietteitä kanojen suhteen. Huolestuneisuutta ja epätietoisuutta. Noin klo 12 vein kanoille jotain ruokia ja laskin taas, että ovathan kaikki tallessa. (Olin jo aiemmin aamupäivällä päästänyt kanat ulos häkistä). Kuuteen vain en laskuissani päässyt, vaikka kuinka yritin. Viisi kanaa vain löytyi. Jatkoin jotain askaretta sisällä ja tunnin päästä menin taas laskemaan kanoja. Vain viisi löytyi silloinkin. Sitten tuli jo vähän huoli, missä on yksi? Koitin etsiskellä, muttei löytynyt. Eräs toinenkin etsiskeli, muttei löytynyt.

Oma mieli alkoi jo valmistautua vastaanottamaan tietoa kokonaan kadonneesta kanasta. Epätietoisuus oli pahinta. Tiesin että kana voi hyvin olla vaan jossain omassa piilossaan, vaikka ne kyllä yleensä porukassa ovatkin. Mitään höyhenkasaa ei löytynyt ja muut kanat olivat rauhallisia, joten sen puoleen kunnollisia perusteluja kanahaukan tai koiran hyökkäykselle ei ollut. Mutta sitten kuitenkin mieleen tosiaan tulivat jo kanahaukat enteellisine nimineen tai joskus aiemmin nähty irrallaan oleva isokokoinen piski.

Ajattelin, ettei minkään kanankaan elämä lopu Herran sallimatta, enkä sen puoleen ollut ahdistunut. Mutta olihan se tylsää, kun ei tiennyt että onko tässä käynyt jotenkin vai eikö ole. Ja että pitääkö nyt ilmoittaa kana kadonneeksi vaiko eikö pidä. Ruoka ei oikein maistunut itselle kun teki mieli vaan mennä etsimään kanaa. Ja niin siinä sitten kävi, että parin tunnin kadoksissa olon jälkeen sain taas laskea yhteen kuusi kanaa. Kadonnut oli sitten vaan tullut takaisin. Olihan se ilo. Ja tässä kiitollisuuden tilassa istuin katselemassa kanojen touhuja vähän pidempään kuin normaalisti. Osasi taas arvostaa, eikä pitänyt niitä itsestään selvyyksinä. Eihän sitä koskaan tiedä mikä päivä on sellainen, ettei olekaan enää kuutta kanaa.

Kuolemanmahdollisuus vei ajatukset kuolemaan. Ja siihen, kuinka jokaisen päivät on ennaltamäärätty ja tiedetty. Kukaan ei kuole vahingossa, vaikka ihmisten näkökulmasta asiat tulevatkin usein yllättävällä ja ehkä ikävälläkin tavalla – kuin kanahaukan syöksyllä. Raamatun mukaan Jumala tuntee ja tietää jokaisen päivät jo ennen kuin ihminen on syntynytkään: ”Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetun kaikki sinun kirjaasi ennen kuin ainoakaan niistä oli tullut.” (Ps. 139:16).

Onhan se sitten suru, kun läheinen kuolee. Itseltä ei edes ole kuollut lähiomaisia, etten pysty sillälailla edes tietämään millaista se sitten on. Mutta uskon kuitenkin, että Jumala jotenkin valmistaa tilanteet ja antaa rauhan itselle sitten siihenkin. Näin ainakin kävi kun muutamia vuosia sitten autokolarin kautta Herra otti pois kaksi läheistä ystävääni. Se oli todella yllättävä tilanne. Mutta kaikessa siinä sai kokea Jumalan yli ymmärryksen käyvää rauhaa ja huolenpitoa. Ja nähdä Jumalan suunnitelman kaikessa siinä mikä ulkoisesti saattoi näyttää kauhealta vahingolta. Nämä molemmat ystävät olivat Jeesuksen omia. Ei tarvinnut murehtia, mihin heidän sielunsa meni, vaan kumpikin rakasti Jeesusta enemmän kuin edes moni muu uskova. Saan tietää, että on sitten jälleennäkemisen riemua odotettavissa, kun itsellä on lähdön aika edessä.

Uskovana kuolemaan suhtautuminen on niin erilaista kuin jos tätä toivoa ei ole: ”Mutta me emme tahdo pitää teitä veljet, tietämättöminä siitä, kuinka poisnukkuneiden on, ettette murehtisi niin kuin muut, joilla ei toivoa ole. Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan. .. Niin lohduttakaa siis toisianne häillä sanoilla. (2. Tess. 4:14,18).

Ihmisen itse ei tule tietää poisnukkumisensa päivää, mutta periaatteessa siihen pitäisi olla valmis koska tahansa. Se voi olla itse kullakin tänään tai huomenna. Tärkeintä olisi tuntea Jeesus omana vapahtajana ja elämänsä Herrana. Silloin ei tarvitse arvuutella missä ikuisuuselämään kykenevä ihmissielu iankaikkisuuden viettää. Eikä myöskään tarvitse surra sitä, jos joku kuoli vauvana ja toinen vanhempana, sillä kun sielu kuitenkin elää ikuisesti, niin kyllä ne erot sitten siellä iäisyyden puolella tasoittuvat. Mutta kun vain olisi iäisyydenviettopaikaksi valittu syntien tunnustamisen ja Jeesuksen sovitusveren kautta kulkeva taivastie.

”Niin olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika (Jeesus) tulee.” (Luuk. 12.40)

”Mutta pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys ja juoppous eikä elatuksen murheet, niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta.” (Luuk. 21:34)

”Olkaa te niiden ihmisten kaltaiset, jotka herraansa odottavat.” (Luuk. 12:36)

Kuusi kanaa päivälevolla.

Kumpi oli ensin? Osa 1/3

Kumpi oli ensin, muna vai kana? Lähdenpä nyt huvin vuoksi tutkimaan tätä kysymystä kanojen sukupuuta selvittämällä.

Nämä kanat ovat kuoriutuneet eräässä kasvatuskanalassa. Kasvatuskanalasta ne ovat tulleet nuorikkokasvatuskanalaan, sen jälkeen häkkikanalaan ja sieltä meille. Tämä on siis niiden neljäs kanalapaikka. Näiden meidän kanojen vanhemmat, kana ja kukko ovat puolestaan kuoriutuneet (käsittääkseni) eräässä toisessa kanalassa, josta ovat sitten siirtyneet tuohon ensiksi mainittuun kasvatuskanalaan. Ja sitten taas näiden vanhemmat, eli omien kanojen isovanhemmat, niin, ne ovatkin lentäneet tänne Saksasta. Joo, lentäneet, muttei kuitenkaan ihan omin siivin vaan lentokoneella.

Kanat ovat LSL-rotuisia (Lohmann selected Leghorn) eli hybridijalostuksen tuotosta. Suurin osa suomalaisista munijoista on saman jalostusfirman eli Lohmann Tierzucht GmbH:n jalostuksen ”tuotteita”. Kun varsinaisen munijapolven isovanhemmat ovat tietyllä lailla jalostettu, ns. hybridijalostuksen keinoin, varsinainen munijapolvi tuottaa runsaasti munia. Jos minä nyt täällä alkaisin kananjalostajaksi ja saisin jostain vielä kukonkin, niin näiden munijakanojen jälkeläiset eivät kuitenkaan enää olisi niin hyviä munijoita kuin nämä täällä, munimisgeenit eivät enää osuisi niin hyvin kohdalleen. Niin tarkkaan se on säädelty.

Kanalinjaa tutkimalla olen nyt siis päässyt Saksaan. Seuraavaksi voinkin sitten hetken ihmetellä hengellisen elämän taustalinjoja ja huomaan että pieni pysähdyspaikka silläkin puolella osuu Saksaan.

Niin kuin Suomen kanoista suurimman osan isovanhemmat ovat Saksasta peräisin, niin samoin on monien suomalaisten hengellisistä käsityksistä monet Saksasta peräisin. Tai jos omat ajatukset eivät ole, niin ainakin isovanhempaispolven ajatuksissa lienee jotakin Saksasta perittyä. Niin kuin suuri osa kanoista on Lohmannin jalostusfirman tuotteita, samoin monien hengellisen elämän käsityksissä on jotakin saksalaisen Lutherin toiminnan tuotteita. Kananjalostusymmärrykseni hybridijalostuksesta on sen verran vähäinen, etten pysty tarkasti pidemmälle tutkimaan miten Lohmannin jalostuslaitoksessa kanoja jalostetaan. Kovin tarkasti en myöskään tunne Martti Lutherin toimintaa ja ajatuksia, mutta siitä on kuitenkin jonkun verran tietoa saatavillakin. Tutkin siis hiukan netistä Lutherin toimintaa.

Martin (suomalaisittain Martti) Luther oli ihan tavallinen saksalainen talliainen. Hän syntyi 1483. Martti opiskeli lakia yliopistossa, kun isänsä toivoi hänestä virkamiestä. Kerran matkalla opiskelupaikalleen sää oli jokseenkin huono ja salamat iskivät Marttia lähelle. Koska hän ei ollut uskossa, hän pelkäsi kovin kuolevansa ja lupasi siinä hädässä että alkaa munkiksi, jos selviää hengissä. Hän selvisi hengissä ja meni luostariin. Siellä häntä opetti uskovainen Johann von Staupitz, joka johdatti Martin Jeesuksen luo ja sisälle armollisen Jumalan tuntemiseen.

Katolisen kirkon oppi on aina ollut täysin raamatunvastainen ja niin se oli tuohonkin aikaan. Katolisella kirkolla oli oppinsa lisäksi myös valtava valta ja maalliset ruhtinaatkin joutuivat noudattamaan kirkon määräyksiä. Kenelläkään ei ollut oikeutta kritisoida kirkon oppia julkisesti. Kun tällaista tapahtui ja joku nosti esille että kirkon opin pitäisi perustua Raamattuun eikä paavin sanomisiin, niin hänet poltettiin elävältä jos ei sanojaan perunut. Raamattuja ei ollut kuin latinaksi eikä tavallinen kansa ei voinut mistään kuulla Jumalan Sanaa kun jumalanpalveluksetkin olivat latinaksi. Koska vain yliopistossa saattoi opiskella latinaa, perin harvalla oli mahdollisuuksia itse Raamatusta tutkia, että millainen Jumala oikeasti on. Kirkko käytti tätä tietämättömyyttä törkeästi hyväksi ja kaiken huippuna oli anekauppa jolla ihmisiä rahastettiin väittämällä heidän saavan syntinsä anteeksi ja taivaspaikan ostamalla tällaisen todistuksen. Kirkon rahantarve olikin erityisen suuri, sillä Roomassa oli menossa Pietarinkirkon rakentaminen ja aneita kaupiteltiin laajoilla alueilla että pytingin loisto saataisiin maksuun.

Martti pääsi Wittembergin yliopistoon opiskelemaan ja sitä kautta myös Raamatun lukeminen tuli hänelle mahdolliseksi. Raamatun äärellä Martillekin vahvistui se sama asia, kun niin monille muille jotka ovat uskoon saaneet tulla. Ettei mitään tarvitse eikä voi itse tehdä, vaan että Jeesus on kuollut syntien tähden. Kirkon parissa tämä asia ei voinutkaan aueta, kun kirkon oppi oli aivan toinen.

Uskoontulo oli ollut Martille yhtä iso asia kuin se on kelle tahansa. Ja koska Martti välitti muistakin ja halusi että muutkin voisivat löytää tien Jeesuksen luo, niin hän alkoi toimia siten että ihmiset alkaisivat kiinnittää huomiota kirkon harhaoppeihin. Martti toivoi, että kirkko voisi jotenkin poistaa pahimmat harhansa. Hän kirjoitti teesinsä anekaupasta. Ne painettiin 1517. Kirkon sisällä asiasta nousi kauhea haloo, kun kerran joku kehtasi nousta paavin oppia vastaan. Martti ei puolestaan ollut asiassa aivan yksin, vaan oli toki muitakin, jotka kritisoivat kirkon touhua. Kiinnostusta oli sekä aidosti hengellistä asioista huolissaan olevilla henkilöillä kuten Ulrich Zwinglillä ja Philipp Melanchtonilla ja sitten taas toisaalta maallisilla ruhtinailla, jotka halusivat vain alueensa pois katolisen kirkon vallan alta.

Keisari määräsi Martin valtakunnankiroukseen, mutta hänen ystävänsä valekaappasi hänet Wartburgin linnaan suojaan, jossa hän vietti aikaa vastustajilta piilossa kuitenkin ajan hyödyksi käyttäen eli kääntäen Raamattua saksan kielelle. Uusi Testamentti tuli painosta 1522. Jossain vaiheessa tämä entinen munkki meni naimisiin entisen nunnan kanssa, kun sekin kävi selväksi, etteivät avioimattomuussäädökset ole millään lailla Raamatunmukaisia. Zwingli puolestaan taisteli omalla sarallaan ja totesi että evankeliumi pätee myös vaikka kirkko ei sitä vahvistaisikaan. Oikein mielenkiintoista aikaa tuntuu pojilla olleen tuolloinkin. Uskovana eläminen ei kyllä ole todella ollut tylsää 1500-luvullakaan!

Aikamoista härdelliä se sitten oli, pannaa ja bullaa ja ties mitä. Hengellisesti tapahtui hienoja asioita, kun Raamattu tuli periaatteessa kaikkien luettavaksi. Tosin käytännössä kovin moni ei tuohon aikaan ollut lukutaitoinen eikä raamattujakaan varmaan ihan jokaisen saatavilla ollut, mutta ainakin jumalanpalveluksia muutettiin kansankielelle. Härdelliin sotkeutuivat kuitenkin myös maalliset tahot, jotka käyttivät tilannetta hyödykseen vain päästäkseen irti paavin vallasta. Martti painotti Raamatun arvovaltaa ja sitä että usko otetaan vastaan vapaaehtoisesti ja itsestään ilman pakotteita. Hän joutui kauhistumaan sitä, kuinka jotkut hänen puolellaan olevista käyttivät tilannetta väärällä lailla hyväkseen.

Tietyillä alueilla Lutherin ajatukset pääsivät hyvin vallalle ja kirkon oppia uudistettiin jonkun verran heittämällä pahimmat törkeydet pois. Suomi oli tuohon aikaan Ruotsin hallinnassa ja 1527 Västeråsin valtiopäivillä Kustaa Vaasa halusi Ruotsiin nämä uudet opit poliittisista syistä, jotta hän pääsi takavarikoimaan katolisen kirkon omaisuuden valtiolle ja katkaisemaan suhteet paaviin. Näin ollen kirkon parissa toimivia henkilöitäkin piti uudelleenkouluttaa ja oppiin Saksaan lähetettiin myös suomalainen Mikael Agricola. Palattuaan takaisin Suomeen Mikael käänsi Uuden Testamentin suomen kielelle ja muutenkin katolisen kirkon oppeja karsittiin jumalanpalvelustoiminnasta.

Mitähän tästä nyt sitten oikein pitäisi päätellä? Pojat ovat tehneet hyvää työtä ja rohkeasti puolustaneet Jumalan Sanaa, kääntäneet Raamatun ja olleet monella lailla Jumalan käytössä. Kuitenkaan ketään ihmistä ei saisi korottaa sen enempää kuin ketään muutakaan. Kun en ole Martin kanssa henk.koht. päässyt juttelemaan niin en toki tiedä kaikkia hänen ajatuksiaan, mutta ainakaan nyt tämä nykyinen kirkon oppi, joka Lutherin nimeä kantaa, ei kyllä ole niin ”Sola Scriptura – Raamattu yksin” kuin se voisi olla. Ei sinnepäinkään. Mutta uskon kyllä, että Martti on oman osuutensa uskovana tehnyt ja Herran käytössä ollut. (Tällaisesta edelleenkin aivan ajankohtaisesta aiheesta tänään muuten tasan 490 v.: ”Lutherin ja Eckin väittely paaviudesta alkoi 4.heinäkuuta 1519. Keskustelussa Luther otti sola scriptura -kannan (suom. "Raamattu yksin"), jossa hän nosti Raamatun arvovallan paavin ja kirkolliskokousten yläpuolelle” lähde: Wikipedia)

Päädyttiin Saksaan ja jalostuskanalaan ja päädyttiin Saksaan ja ev.lut.kirkon opin syntysijoille. Molemmat tuottavat pahimmillaan tietynlaista samankaltaisuutta ja kaavaa. Onko saksalainen hybridijalostuskana alkuperäinen Luojan luoma monimuotoisuuden ilmentymä? Onko luterilaisen kirkon oppi alkuperäinen puhtaaseen Raamatun sanaan perustuva? Eipä niin. Vaikka hyvää yritystä ja parannusta aikaisempaan vallinneeseen tilaan kummassakin toki onkin. Kanapuolella vaihtoehdotkin ovat vähissä kun suomalainen kananjalostus loppui 1990-luvun lopulla kokonaan.

Mutta aivan niin kuin Martti, kuka tahansa voi tarttua Raamattuun, nyt ihan suomenkielellä, tutkia sieltä miten ihminen saa syntinsä anteeksi, minkälainen todella on raamatullinen seurakuntamalli, mitä kaikkea väitetään kristilliseksi vaikkei asiat perustukaan Raamattuun jne. Todella mielenkiintoista! Jokainen voi alkaa uskonpuhdistajaksi omassa elämässään! Eikä ole tylsää sen jälkeen!

Kumpi oli ensin, muna vai kana, kysymyksessä en päässyt tällä kertaa vielä Lohmannin firmaa pidemmälle, mutta jatkuu seuraavassa numerossa jos Herra suo. Tässä vaiheessa tekee myös mieli todeta, että Lohmannin jalostuskanalan kasvatit pystyvät myös vapaan kanan elämään. Havaintona on myös, että kirkosta eronnutkin uskova voi elää rikasta hengellistä elämää :)

Rikkonainen

Tänään munintapesästä löytyi kolmannen kerran rikkinäinen muna. Ensimmäinen rikottu havaittiin reilu viikko sitten, toinen pari päivää sitten ja kolmas tosiaan tänään. Tylsää. Jossain vaiheessa epäiltiin rikkomista harakan tekosiksi, mutta enemmän epäilyksen alla on nyt kuitenkin joku kanoista. Että joku on päässyt munan makuun ja alkanut rikkoa niitä. Tosin sekin on vähän kyseenalaista, koska joka kerta löytyessä munassa on vielä sisältöä jäljellä. Että jos joku oikein herkuttelisi omilla munillaan, niin ajattelisi että söisi sitten koko sisällön. Mutten tiedä nyt aivan tarkkaan mistä on kysymys. Kyllä kanat tosiaan voivat oppia omia muniaan rikkomaan ja sisältöjä syömään. Pitäisiköhän istua häkin laidalla joku aamu ja katsoa mitä tapahtuu. Vai kenties asentaa valvontakamerat kuvaamaan munintapesän tapahtumia?

Onhan se vähän onnetonta, kun muna tulee, mutta sitten se heti rikotaan ennen kuin se ehtii käyttöön. Munia tulee nyt kyllä säännöllisesti joka kanalta, ettei varsinaista munapulaa tule, vaikka joskus joku onkin rikkoutunut, mutta onhan se silti tympeää löytää rikkihakattu muna. Sillä ei sitten tee yhtikäs mitään. Loppuja sisältöjäkään ei voi kanoille antaa, etteivät kaikki pääse munan makuun ja ala harrastaa samaa toimintaa.

Pyhän Hengen vaikuttamat hedelmät niin kuin munatkin on ensisijaisesti tarkoitettu muiden iloksi. Parempi vaan, ettei niitä välttämättä niin itsessään huomaisikaan, ettei ala kiinnittää huomiota itseensä, Herraan vain. Usein kuitenkin tuntuu, että itseltä löytyy vain rikkimenneitä munia, tai että ainakin niiden osuus on huomattava. Eikä osaa sanoa, että mistä sekään johtuu.

”Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.” (Gal. 5:22). Näitä tietysti haluaisi tuottaa, ja uskovan elämässä sen pitäisi olla mahdollista. Ei siksi, että olisi jotenkin parempi ihminen, vaan siksi, että Jeesus voi sellaisia Häneen uskovan kautta vaikuttaa. Näitä hedelmiä on monien kohdalla saanut itsekin nähdä. Jeesus kertoo tästä hengen hedelmän tuottamisesta: ”Niin kuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa. Minä ole viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.” (Joh. 15:4-5).

Kyllä sitä tietää, että oma elämä kantaa hengen hedelmiä melko vähän. Miksi ilo rikkoutuu niin monessa tilanteessa? Miksei rauha vallitse? Miksi rakkauden suhteen oma astia on niin tyhjä niin usein? Hyvyydestä ei tahdo edes mainita. Ystävällisyyden sijaan on karvas mieli. Siilin piikit ja kova kuori aran ja kipeän sisimmän suojana.

Elämä on niin tätä. Kuin Pikku-Kallen kauppareissulla kun kaatui pyörällä ja kysyttiin että kuinka kävi: - Kurkku katkesi, maksa levisi ja munat halkesivat. (Mikä häikäisevä vitsi tähän väliin..)

Ja sitten taas kuitenkin, Jumala voi kaiken. Viedä syvemmälle Jeesuksen tuntemiseen. Että saa pysyä Hänessä. Eikä Hän heitä pois, vaikka munat meneekin rikki. Joka päivä aloitetaan muninta uudelleen.

”Niin kuin te siis olette omaksenne ottaneet Kristuksen Jeesuksen, Herran, niin vaeltakaa hänessä, juurtuneena häneen ja hänessä rakentuen ja uskossa vahvistuen.” (Kol. 2:7)