Tänään oli vähän toisenlaisia mietteitä kanojen suhteen. Huolestuneisuutta ja epätietoisuutta. Noin klo 12 vein kanoille jotain ruokia ja laskin taas, että ovathan kaikki tallessa. (Olin jo aiemmin aamupäivällä päästänyt kanat ulos häkistä). Kuuteen vain en laskuissani päässyt, vaikka kuinka yritin. Viisi kanaa vain löytyi. Jatkoin jotain askaretta sisällä ja tunnin päästä menin taas laskemaan kanoja. Vain viisi löytyi silloinkin. Sitten tuli jo vähän huoli, missä on yksi? Koitin etsiskellä, muttei löytynyt. Eräs toinenkin etsiskeli, muttei löytynyt.
Oma mieli alkoi jo valmistautua vastaanottamaan tietoa kokonaan kadonneesta kanasta. Epätietoisuus oli pahinta. Tiesin että kana voi hyvin olla vaan jossain omassa piilossaan, vaikka ne kyllä yleensä porukassa ovatkin. Mitään höyhenkasaa ei löytynyt ja muut kanat olivat rauhallisia, joten sen puoleen kunnollisia perusteluja kanahaukan tai koiran hyökkäykselle ei ollut. Mutta sitten kuitenkin mieleen tosiaan tulivat jo kanahaukat enteellisine nimineen tai joskus aiemmin nähty irrallaan oleva isokokoinen piski.
Ajattelin, ettei minkään kanankaan elämä lopu Herran sallimatta, enkä sen puoleen ollut ahdistunut. Mutta olihan se tylsää, kun ei tiennyt että onko tässä käynyt jotenkin vai eikö ole. Ja että pitääkö nyt ilmoittaa kana kadonneeksi vaiko eikö pidä. Ruoka ei oikein maistunut itselle kun teki mieli vaan mennä etsimään kanaa. Ja niin siinä sitten kävi, että parin tunnin kadoksissa olon jälkeen sain taas laskea yhteen kuusi kanaa. Kadonnut oli sitten vaan tullut takaisin. Olihan se ilo. Ja tässä kiitollisuuden tilassa istuin katselemassa kanojen touhuja vähän pidempään kuin normaalisti. Osasi taas arvostaa, eikä pitänyt niitä itsestään selvyyksinä. Eihän sitä koskaan tiedä mikä päivä on sellainen, ettei olekaan enää kuutta kanaa.
Kuolemanmahdollisuus vei ajatukset kuolemaan. Ja siihen, kuinka jokaisen päivät on ennaltamäärätty ja tiedetty. Kukaan ei kuole vahingossa, vaikka ihmisten näkökulmasta asiat tulevatkin usein yllättävällä ja ehkä ikävälläkin tavalla – kuin kanahaukan syöksyllä. Raamatun mukaan Jumala tuntee ja tietää jokaisen päivät jo ennen kuin ihminen on syntynytkään: ”Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetun kaikki sinun kirjaasi ennen kuin ainoakaan niistä oli tullut.” (Ps. 139:16).
Onhan se sitten suru, kun läheinen kuolee. Itseltä ei edes ole kuollut lähiomaisia, etten pysty sillälailla edes tietämään millaista se sitten on. Mutta uskon kuitenkin, että Jumala jotenkin valmistaa tilanteet ja antaa rauhan itselle sitten siihenkin. Näin ainakin kävi kun muutamia vuosia sitten autokolarin kautta Herra otti pois kaksi läheistä ystävääni. Se oli todella yllättävä tilanne. Mutta kaikessa siinä sai kokea Jumalan yli ymmärryksen käyvää rauhaa ja huolenpitoa. Ja nähdä Jumalan suunnitelman kaikessa siinä mikä ulkoisesti saattoi näyttää kauhealta vahingolta. Nämä molemmat ystävät olivat Jeesuksen omia. Ei tarvinnut murehtia, mihin heidän sielunsa meni, vaan kumpikin rakasti Jeesusta enemmän kuin edes moni muu uskova. Saan tietää, että on sitten jälleennäkemisen riemua odotettavissa, kun itsellä on lähdön aika edessä.
Uskovana kuolemaan suhtautuminen on niin erilaista kuin jos tätä toivoa ei ole: ”Mutta me emme tahdo pitää teitä veljet, tietämättöminä siitä, kuinka poisnukkuneiden on, ettette murehtisi niin kuin muut, joilla ei toivoa ole. Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan. .. Niin lohduttakaa siis toisianne häillä sanoilla. (2. Tess. 4:14,18).
Ihmisen itse ei tule tietää poisnukkumisensa päivää, mutta periaatteessa siihen pitäisi olla valmis koska tahansa. Se voi olla itse kullakin tänään tai huomenna. Tärkeintä olisi tuntea Jeesus omana vapahtajana ja elämänsä Herrana. Silloin ei tarvitse arvuutella missä ikuisuuselämään kykenevä ihmissielu iankaikkisuuden viettää. Eikä myöskään tarvitse surra sitä, jos joku kuoli vauvana ja toinen vanhempana, sillä kun sielu kuitenkin elää ikuisesti, niin kyllä ne erot sitten siellä iäisyyden puolella tasoittuvat. Mutta kun vain olisi iäisyydenviettopaikaksi valittu syntien tunnustamisen ja Jeesuksen sovitusveren kautta kulkeva taivastie.
”Niin olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika (Jeesus) tulee.” (Luuk. 12.40)
”Mutta pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys ja juoppous eikä elatuksen murheet, niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta.” (Luuk. 21:34)
”Olkaa te niiden ihmisten kaltaiset, jotka herraansa odottavat.” (Luuk. 12:36)
Kuusi kanaa päivälevolla.