Joulupukin maa

Suora lainaus viimeisimmästä Suomen Kuvalehdestä (29/2010): ”Jos Jumala yhtäkkiä hajottaisi näppäimistönsä ja tuhoaisi vahingossa Suomen, niin huomaisiko kukaan? Jos, niin miksi? Jokaisen meistä pitäisi pystyä vastaamaan siihen, miksi maani on olemassa, mikä on meidän erityislahjamme, meidän tarkoituksemme?”

Mm. näillä kysymyksillä suomalaisia herättelee tunnettu maabrändikonsultti, brittiläinen Simon Anholt, joka on ollut konsultoimassa myös Suomessa ulkoministerin asettamaa maabrändivaltuuskuntaa. Valtuuskunnan on tarkoitus loppuvuodesta julkaista loppuraporttinsa Suomen identiteetistä ja toimenpiteistä Suomi-brändin kehittämiksi. Tavoitteena on kansainvälisen kilpailukyvyn parantaminen.

En tiedä, kuinka vakavasti pitäisi ottaa henkilö, joka uskoo, että Jumala hallitsee maailmaa hajoamistilassa olevan näppäimistön kautta ja kömmähdysten seurauksena tuhoaa kansakuntia. Kuitataan nyt tämä kuitenkin retorisena Jumalaa tuntemattoman henkilön keskustelunavauksena ja siirrytään suoraan varsinaiseen kysymykseen mitä Anholt ajaa takaa. Mikä on Suomen erityislahja ja tarkoitus?

Suomalaisen on äkkiseltään itsensä vaikea ajatella tällaista asiaa ja siksi tarvitaan ulkopuolista silmää. Anholt näkee suomalaisuuden erityispiirteinä mm. sisun, joka ei ole hänestä ollenkaan myytti vaan totta, tosin kantaen myös kääntöpuoltaan eri jääräpäisyyttä. Suomalaiset myös pitävät lupauksensa ja ovat aktiivisia. ”Olennaisinta suomalaisuudessa ovat siis hiljaisuus, teot ja toiminta. Ja kun keitokseen lisätään jääräpäisyys, tuo suomalaisten ”typerä ylpeys”, yhdistelmästä tulee hyvin voimakas. Anholt muotoilee tämän iskulauseeksi: ”Jos haluat, että jotain tapahtuu, hanki suomalainen. Jos kokouksessa ei tule tulosta, jonkun pitäisi nousta ylös ja kysyä, onko täällä suomalaisia paikalla. He saavat asioita tehdyksi, ja se on kiinnostavaa. Ei puhetta vaan äksöniä.””

Huolimatta siitä, että Anholtin Jumala istuu hajoavan näppäimistön takana, nämä analysoinnit kuulostavat hyvin mielenkiintoisilta. Johtunee siitä, että Anholt on uransa aikana ehtinyt konsultoida jo viittäkymmentä maata, niin kyllä siinä oppii sitten jo äkkiä tietyt kansallispiirteetkin erottamaan. Tietenkään tuossa ei edes pitäisi olla mitään käsittämätöntä uutta, mutta suomalainen vaan taitaa tarvita aina sen ulkopuolisen sanomaan jotain positiivista itsestään. Maabrändäyksen päämäärä on kuitenkin se, mitä muut ajattelevat Suomesta. Tässä Anholt kehottaa pohtimaan, mitä Suomi voisi tehdä ulkomaiden, ulkomaalaisten, inhimillisyyden ja maapallon puolesta.

Kauneinta ja ihaninta, mitä Suomi voisi koskaan tehdä ulkomaiden kansalaisten hyväksi, olisi Jeesuksesta kertominen. Ilosanoman vieminen kaikkeen maailmaan. Tätä on toki paljon tapahtunutkin vuosien saatossa. Suomesta on varmastikin lähtenyt lähetystyöntekijöitä muihin maihin eniten suhteessa väkilukuun. Jumala tietää hyvin suomalaisten luonteenlaadun ja kun sisulle ja äksönille saadaan oikea osoite, Jeesuksen takia, ja kun hän saa murtaa jääräpäisyyden ”typerän ylpeyden” sen alta paljastuu nöyryys, joka antaa kunnian Jumalalle ja homma pelittää. Mitään muuta oikeasti merkittävää meillä ei koskaan tule olemaan tarjota maailmalle (Anholtkin sanoo, että jos joku toinen Pohjoismaa menestyy, hyöty siitä valuu Ruotsille, koska se on tunnetuin Pohjoismaa), mutta ilosanoman rinnalla kaikki muu on täysin turhaa. Jeesus ei ole tuote, Hän on Persoona eikä koskaan saisi yrittää millään lailla rahastaa Jumalan kustannuksella. Asian kääntöpuoli on kuitenkin se, että Jumala pitää huolen ja maksaa palkan niille, jotka ovat hänen elopelloillaan hommissa. Jos hallitusohjelmassa olisi ykköstavoitteena ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.” (Mark. 16:15), muita kohtia ei siellä välttämättä tarvittaisikaan. Onhan meillä Jeesuksen lupaus: ”Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä (maalliset asiat) teille annetaan.”

Jumala on ollut Suomea kohtaan ihmeellinen. Täällä on varmastikin ollut herätyksiä vuosisatojen varrella enemmän kuin missään muualla. Nykyään tämä tieto on parhaiten enää näkyvissä vanhojen herätysliikkeiden nimissä, joita on niin paljon, ettei niitä kaikkia muistakaan. Lähetystyöntekijöitä tietysti lähtee ulkomaille näinäkin päivinä, mutta jos Herra suo, niin tulevaisuudessa paljon enemmän. Jumala on koko ajan kasvattamassa erikoista nuorta polvea, jolle Jumalan palveleminen on ollut elämän päätarkoitus hyvin nuoresta pitäen.

Kananmunapuolelta löytyy hyvää ja varoittavaakin esimerkkiä vielä tähän aiheeseen. Suomen valtti kananmunaviennissä on ollut puhtaus, salmonellavapaus. Monissa muissa maissa munissa on salmonellaa, kotimaiset ovat olleet puhtaita. Viime vuonna tosin Suomessakin ilmeni salmonellaepisodi, rehutehtaan saastunta saastutti kanoja ja satoja tuhansia kanoja tapettiin, jotta puhtaus voitiin taas taata. Tilanne oli raju niille, joille tapaus tuli oman kanalan kohdalle. Kukaan kanalanomistaja ei voinut mitenkään suojautua, kun salmonella oli tehdasrehussa. Kanojen tuhoamisen ja äärimmäisten desinfiointien kautta puhtaaseen tilaan on taas päästy ja kanamäärät alkavat olla palautumassa normaaleiksi.

Jotta Suomesta voitaisiin viedä maailmalle myös puhdasta sanomaa Jeesuksesta eikä mitään kummallista opillista sekasotkua tai jonkun väärän hengen saastuttamaa, suomalaisen tulisi rukoilla erityistä puhtautta hengelliseen kenttään ja pyrkiä varomaan erityisesti ulkomailta tulevia, esim. institutionaalisen ekumenian nimissä tapahtuvia saastuntoja ja lisäksi väärässä hengessä olevia ”karismaattisia” opettajia. Suomi on vieläkin poikkeuksellisen puhdas maa katolisen opin ja hengen vaikutuksista ja tämä pitäisi pyrkiä säilyttämään, koska puhtaus tässä asiassa on yksi Suomen tärkeimpiä hengellisiä valttikortteja. Toki institutionaalisen ekumenian vaikutuksia on jo nyt Suomessakin vaikuttamassa, ollut jo pitkään, mutta koko Suomen hengellisen kentän tulevaisuus riippuu siitä, mihin suuntaan tuo vaikutus menee ja annetaanko esim. katolisen oppijärjestelmän hyväksyville enemmän vai vähemmän tilaa. Katolisuuden myötä hyväksyttäväksi vaadittava mm. paaviuden tunnustaminen ja Marian rukoileminen plus monet muut täysin Raamatunvastaiset asiat vievät jalansijaa saadessaan hengellisen kentän lopullisen tuhon tielle. Rakkauden ja suvaitsevaisuuden nimissä vaaditaan ties mitä, ja totuus eli Jeesuksen auktoriteetti ja Raamatun kivijalka saadaan laittaa syrjään kirkkokuntaoppien sekamelskassa. Homma menee (ja on mennyt) keskusteluiksi, mietitään mikä kirkkokunta voi hyväksyä minkäkin kirkkokunnan mitäkin oppeja, palkan ja kokouspalkkioiden takia paikalla olevat henkilöt pohtivat asioita seminaarista ja kokouksesta toiseen koko kaiken ollessa täydellisen turhaa, yksikään sielu ei pelastu, sairas parane tai nälkäinen saa ruokaa.

Jeesus tiesi, että hänen sanojaan tulisi kuulemaan myös suomalaisia ja sanoi ”menkää ja saarnatkaa”, ei puhetta vaan äksöniä. Mikään ei voisi olla kauniimpi maabrändi kuin Suomi Finland – Ilosanoman Maa – The Land of the Gospel. Ikiaikaisen peruskallion maa – Maa Kristuskalliolla. Tuhansien järvien maa – Elämän vettä janoisille. Ei joulupukin maa, vaan lahjana maailmalle sanoma ”Teille on Syntynyt Vapahtaja”. Connecting people – Että he yhtä olisivat Jeesuksessa.

Jeesus ei ole mikään sisu, sauna ja salmiakki –juttu. Hän kuuluu koko maailmalle. Mutta erityisesti suomalaiset voisivat olla tätä jutskaa kertomassa – vaikka sitten huipputeknologiaa apuna käyttäen. Kun ollaan niin jääräpäisen sisukkaitakin. Vaan mitä pitää tapahtua, ennen kuin suomalaiset voivat ottaa vastaan Jumalan ajatuksia, suunnata antennit Herraan? Jumalan täytyy tulla todeksi ja rakkaaksi meille. Vahingossa Jumalan näppäimistöt eivät hajoile, mutta niitä joita Herra rakastaa, hän myös kurittaa. Jumalan voi täytyä vähän rajummalla tavalla herättää tämä kansa. Herätys tyylillä millä hyvänsä on valtavaa rakkautta Jumalalta juuri meitä jääräpäitä kohtaan.

Kuule Israel

”Munamankelini” rungossa on tämmöinen ”logo”. Tunturi jäljittelee Suomen vaakunan leijonaa. Puuttuu vain käyrä sapeli alta ja 9 tähteä. Kaikki tietävät, että on kyse Suomen vaakunan leijonasta. Leijonan varpaat näyttävät kyllä ihmeen paljon kanan varpailta!

Harva taitaa kuitenkaan tietää, että Jerusalemilla on myös vähän samantyyppinen leijonavaakuna: http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Jerusalem-coat-of-arms.svg

Jerusalemin vaakunan leijona on Juudan leijona. Juudan sukukunnan merkiksi tuli leijona Jaakobin eli Israelin siunatessaan poikansa ennen kuolemaansa. Yhdelle kahdestatoista pojastaan, Juudalle, hän sanoi: ”Juuda on nuori leijona” (1. Moos. 49:9). Kun Israelilaiset heimot, Juudan sukukunta yhtenä, tulivat Egyptistä luvattuun maahan, Juudan sukukunta asettui siihen kohtaan maata, jossa Jerusalem sijaitsee. Muut heimot asettuivat heille osoitettuihin paikkoihin.

Israelin kansan historia on valtavan dramaattista ja vanhan testamentin kirjat siitä yksityiskohtaisesti kertovat. Yksi traagisimpia asioita on pakkosiirtolaisuuteen joutuminen. Jumala varoitti kansaansa epäjumalien palvomisesta ”miljoona kertaa”, mutta aina sitä vain tapahtui, eivätkä israelilaiset pysyneet uskollisina Herralle. Lopulta heidän syntinsä mitta oli tullut täyteen ja Jumala salli, että kansa joutui pakkosiirtolaisuuteen toiseen maahan Jerusalemin jäädessä vihollisen tuhottavaksi. Pakkosiirtolaisuus tapahtui kuitenkin tavallaan kahdessa vaiheessa. Jo aiemmin Israelin kansa oli jakaantunut kahtia, oli kaksi kuningasta ja kaksi valtiota, pohjoinen Israeliksi kutsuttu, joka muodostui 10 heimosta ja eteläinen Juuda, joka muodostui kahdesta heimosta. Pohjoisen Israelin kuningasten epäjumalanpalvelus on todella törkeää ja v. 721 eKr tuon ajan mahtikansa assurialaiset valloittivat heidät ja veivät heidät omasta maastaan Assuriaan. ”He hylkäsivät Herran, Jumalansa, kaikki käskyt. Ja niin Herra viimein poisti Israelin kasvojensa edestä, niin kuin hän oli puhunut kaikkien palvelijainsa, profeettain kautta. Ja Israel vietiin pois maastansa pakkosiirtolaisuuteen Assuriin, jossa he ovat tänäkin päivänä.” (2. Aik. 17:16,23)

Juudan heimon keskuudessa epäjumalanpalvelusta oli vähemmän, mutta heidänkin syntiensä mitta tuli täyteen ja tuokin kansanosa joutui pakkosiirtolaisuuteen, kuitenkin vain määräajaksi, 70 vuodeksi. 587 eKr babylonialaiset olivat suuri kansa, jonka Jumala salli valloittaa Juudan ja viedä heidät pois maastaan. Kuitenkin tosiaan 70 vuotta myöhemmin Persian kuningas Koores antoi käskyn juutalaisille palata omaan maahansa ja rakentaa uudelleen hävitetty Jerusalem ja sen temppeli.

Juudalaiset eli juutalaiset palasivat maahansa. Myöhemmin kansan keskuudessa syntyi Messias, Voideltu, Juudan leijona, Jeesus. "Älä itke; katso, jalopeura Juudan sukukunnasta, Daavidin juurivesa, on voittanut” (Ilm. 5:5) Jumalan erityisen mielenkiinnon kohteena on kuitenkin ollut koko Israel, ei vain Juudan sukukunta. Mitä tapahtui 10 muulle sukukunnalle, jotka jäivät Assuriaan? Sitä ei Raamattu kerro.

Viime aikoina on saanut lukea mielenkiintoisia esityksiä siitä, missä nykyisistä kansoista kadonneiden Israelin heimon jälkeläisiä voisi olla. Yksi esitys on ollut suomensukuiset kansat. Kaikki tietävät että ollaan kotoisin sieltä kuuluisasta Volgan mutkasta, mutta kuinka sinne oikein päädyttiin? Muinainen Assuria ei olisi kovin kaukana Volgan mutkasta. Kielitieteilijöiden mukaan suomen ja heprean kielissä on tuhansia samanjuurisia sanoja. Assurialaisten tarina maailman synnystä on kuulemma samantyylinen munatarina, kun mitä on Kalevalassa. Muitakin perusteluja on esitetty. Dna-tutkimuksia tehdään asiasta.

Jos jotakin suomalaisissa on poikkeuksellista, niin se on siteet Israelin maahan. Ei poliittisen Israelin toimiin, vaan Israelin maahan. Tiedotusvälineistä saa Israelista todella ikävän kuvan. Tiesin uskovia, jotka olivat käyneet Israelissa, mutta itse ajattelin aikanaan, että antaa muiden hypätä siellä, se ei ole minun juttuni. Sitten vain kerran aivan yllättäen koin Jumalan kehotusta lähteä käymään. Ja oi voi ja kappas kummaa, aivan kuin jotakin minusta olisi jäänyt sinne. Niin kuin niin monelle suomalaiselle on käynyt, niin kävi minullekin: Israelista tuli aivan kuin toinen kotimaa. Vaikka olen käynyt siellä vasta kaksi kertaa, kokemukseni sitä maata kohtaan on aivan erilainen kuin mitään muuta ”ulkomaata” kohtaan. Ja tämä kaikki tuli todella yllätyksenä, ei siksi että olisin jotenkin järkeillyt sen niin. Ennemminkin ekalla matkalla ajattelin, että hyvä että tulee nyt tämäkin nähtyä, niin sitten voi matkustaa seuraavaksi muihin maihin. En yhtään ymmärtänyt, miksi minua itketti ensi kerralla kun lentokone nousi Tel Avivista ja näin loittonevan rantaviivan koneen ikkunasta. Matkassa ei tavallaan edes ollut mitään erityisen ihmeellistä. Ja silti kuitenkin oli ollut. Sinne alkoihin haluamaan uudelleen.

Sama homma on käynyt niin monille suomalaisille. Tuhansia käy siellä vuosittain. Aiemmin en ymmärtänyt ollenkaan, nykyään ymmärrän. Israel rakkaus on jotakin aivan muuta ja paljon syvempää, kuin mitä Israelin poliittisen johdon tekemiset ovat. Israelin puolesta rukoileminen on uskoville annettu tehtävä tapahtui maailmassa mitä hyvänsä. Suomalaisten jos kenen pitäisi myös pystyä ymmärtämään jatkuvat ”Mainilan laukaukset”, joilla islamilaiset järjestöt pommittavat Israelia aina säännöllisin väliajoin. Israelista tulee kenties jossain vaiheessa maailman vihatuin valtio, maine on nyt jo huono, mutta tästä huolimatta Israelin siunaaminen ja sen puolesta rukoileminen on annettu meidän tehtäväksi eikä itse pidä lähteä vihaan mukaan. Ja jos vaikka olemmekin vielä samaa kansaa, se olisi jo todella erikoista.

Ihmiskunnan pelastus ei kuitenkaan ole Israelissa eikä Israelin kansaan kuulumisessa vaan Juudan Leijonassa Jeesuksessa. Hän on rauhan kuningas ja ainoa, joka voi tuoda rauhan Israelinkin maaperälle. Juutalaiset niin kuin kaikki muutkin kansat ovat yhtä hukassa ilman Jeesusta. Jeesuksen tuntevia juutalaisia on kyllä, muttei vielä mitenkään kovin paljoa suhteessa kaikista juutalaisista.

Juutalaisia palaa jatkuvasti takaisin Israeliin ympäri maailmaa. Jäämme sitten ihmettelemään tuleeko Jumala palauttamaan sinne takaisin myös kadonneita Israelin heimojen jäseniä. Ainakin juutalaisten Israeliin auttaminen on tärkeää hommaa ja Venäjän juutalaisten keskuudessa suomalaisia tietysti jo toimiikin. Tulevaisuudessa Suomi voikin olla vielä tärkeämpi portti Venäjän juutalaisten Israeliin pääsylle.

Nämä ovat ihmeellisiä asioita ja näitä asioita tutkiessa Raamattu rävähtää konkretiana tähän päivään. Kuka tahansa voi lähteä käymään Gennesaretin järven rannalla. Kuka tahansa voi mennä Jerusalemiin, Nasaretiin tai Betlehemiin (joka on kyllä arabien puolella, aina ei pääse sinne). Itse tykkään jostain syystä kauheasti Öljymäestä. Mutta tärkeitä on tietysti Jeesuksen tunteminen ja Hän on henkensä kautta läsnä ihan samalla tavalla missä tahansapäin maapalloa. Kukaan ei tule yhtään paremmaksi käymällä Israelissa: jos se ei vedä, ei kannata mennä. Rakkaus maahan tulee hengessä ja se on Jumalan antama yliluonnollinen kiintymys, ei siksi että se olisi jotenkin täydellinen turistikohde. Kyllä Malediiveillä on paremmat biitsit, mutta Jerusalem on maailman keskipiste, ihan maantieteellisestikin ja kaikella muulla lailla.

”Kirottu olkoon, joka sinua (Israelia) kiroaa, siunattu, joka sinua siunaa.” (1. Moos. 27:29)

P.S. Kun suomalaisten keskuudessa ihmetellään aina välillä kansallista alemmuudentunnetta, niin Israelin heimojuuria oleminen olisi kyllä hyvä selitys sille. Pakkosiirtolaistausta ja Volgan mutkissa harhailu omasta maasta poisajettuna ja tavallaan Jumalan hylkäämänä antaisi vähintäänkin riittävän selityksen huonolle kansalliselle itsetunnolle.. :)

Niskat nurin

Kanojen menoa kun katsoo, niin näyttäisi siltä, että ne ovat ihan terveitä. Monipuolinen kuopiminen, runsas liikkeellä olo ja nokiskelu, juokseminen, siipien oikominen ja ergonominen orrella nukkuminen varmastikin pitävät kropan kunnossa. Kävellessä pää nykii eestaas siihen malliin, että veri varmasti kiertää niska- ja hartiaseudulla. Tietokoneella ääressä olemista kanat selvästi välttelevät, ehkä juuri huonon ergonomian takia.

Se on sitten vähän toista blogistilla. Miten voikin ihminen olla jatkuvasti niskoista ja hartioista jumissa ja enemmän tai vähemmän tuntuvana. No, kyllä vaan voi. Ja kun jumitukset ovat tulleet, niin niitä on ihmeellisen vaikea saada pois. Hierojalla käynti helpottaa hetkeksi, muttei paranna. Moni liikunta vain pahentaa. Pyöräilyä sanotaan erityisen huonoksi hartiavaivaiselle ja nyt minä sitten olen vain halunnut pyöräillä, se kun on muuten ollut niin hienoa. Kun muuten liikun niin vähän, niin mieluummin sitten kuitenkin välillä menen pyörällä kuin aina autolla.

Se, mikä voisi auttaa olisi ehkä totaalinen tietokoneelta pois olo. Vaan enpä ole vielä tähän päivään mennessä siihen pystynyt. Talvisaikaan työssä ollaan tietysti tietokoneen ääressä liki koko päivä + illalla vapaa-ajalla reilusti lisää. Kesäaikaan olen koneella vähän vähemmän, mutta ei voi mitään, että tulee vaan silloinkin oltua aika paljon. Mieluummin eläisin enemmän reaalisti ja vähemmän virtuaalisesti, mutta tämä nyt sitten on ollut tämmöistä vaihetta. Ja niin on niskat jumissa, kun ei sitten ole tosiaan kotona tietokone-ergonomiakaan lähelläkään fysioterapeuttien suosittelemaa. Italian matkan aikana kun oli reilun viikon koneelta pois, huomasi kyllä, että olotila niskoissa ja lapaluiden välissä helpottui, mutta kiristykset ovat jo ehtineet tulla takaisin moneen kertaan sen jälkeen.

Niska- ja hartiavaivojen synnyn tavallaan ymmärtää ja laillansa sen miten niistä voisi itse vielä kuntoutuakin, mutta ei se vain silti mitenkään itsestään selvää ole. Sitten on tietysti monia muita juttuja itselläkin, mistä ei voi itseänsä parantaa eikä kuntouttaa eikä lääkäritkään pysty auttamaan. Monilla taas on vielä paljon vakavampia ja elämää häiritsevämpiä sairauksia, vaivoja ja kipuja kuin minulla. Hirveän monella on jotakin sairautta, valtavasti elämään rajoittavaa tai siihen paljon vaikuttavaa.

Sitä usein miettii, että kuinka Suomessa niin harvoin kuulee, että Jeesus on parantanut jonkun jostakin. Kuitenkin se on harvinaista, vaikka toisaalta tietysti itse tavallaan kuulee paljon useammin kuin joku muu näistä asioista. Kun kuitenkin sen pitäisi olla ihan normaalia juttua, että Jeesus parantaa. Ja tunnenhan toki ihmisiä jotka ovat parantuneet jostakin, mutta kovin lähelle ei ainakaan vielä ole tullut sitä, että Jeesus olisi parantanut jostain oikein isommasta taudista tai vaivasta. Mitä nyt muistan lähipiiristä kuulleeni, kun on rukoiltu sairaan puolesta on esim. parantumisia kuumeesta, selkävaivoista, päänsärystä ja raskausihottumasta. Toki sitten toisten kautta on kuullut parantumisia syövästäkin ja ties mistä, mutta kuitenkin nämä tapaukset ovat ihmeellisen harvinaisia. Siksi ihmeellisen harvinaisia, että uuden testamentin mukaan parantumisten pitäisi olla ihan peruskamaa: ”Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi.” ”Jos joku teistä sairastaa, kutsukoon tykönsä seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään, voidellen häntä öljyllä Herran nimessä. Ja uskon rukous pelastaa sairaan ja Herra antaa hänen nousta jälleen. ” ”Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras.”

Kyllähän sitä tavallaan tietääkin syitä, miksei parantamisen armolahjaa ole kovin monilla. Uskovat ovat kovin ylpeitä ja elävät enemmän itselleen kuin muille, niin ei vain ole kovinkaan monia sellaisia ”astioita”, joissa voisi olla parantamisen armolahja, koska tämä koituisi tuolle ihmiselle itselleen vahingoksi, jos se vain lisäisi ylpeyttä itsestään. Yksi ihminen kerran kertoikin, että hänellä oli tämä armolahja, mutta hän ylpistyi siitä ja parantumiset loppuivat. Toinen syy on tietysti se, että tällä hetkellä ei ole olemassa noita seurakunnan vanhimpia, joita voisi kutsua rukoilemaan puolestaan. On vielä niin konkreettisella tasolla aivan alkutekijöissään tai aloittamista vaille valmis raamatullisessa seurakuntajärjestyksessä eläminen.

Itse tietysti odottaa että alkaa taas tapahtua sitä, mikä on ihan normaalia Jeesuksen toimintaa: sokeat saavat näkönsä, kuurot kuulonsa, rammat pomppii jne. Ja tämä kaikki osana ihan ”normaalia toimintaa” eikä niin että on erikseen jotakin parantumiskokouksia ja ”parantajia”. Jeesus on parantaja ja terveeksitekemisen armolahjan ei pitäisi olla sen ”kummempi” kuin vaikka profetoimisen tai kielillä puhumisen. (1. Kor. 12) Se, jolla on tämä armolahja, ei ihmisenä ole yhtään mikään. Ihan tavallinen talliainen kuin kuka tahansa muukin. Jumalan Henki on se ihme, Hänen voimansa, ei ”kippo”, jonka kautta Henki mitäkin kulloinkin tekee. Mutta kyllä sitä vaan itsekin on vielä niin onnettomassa tilassa, että tuppaa vaan edelleen ”katsomaan myös ihmiseen”. Itseensä tai muihin – tekemään vertailuja milloin mistäkin. Jumalalla kai kuitenkin löytyy konstit irrottaa tästäkin asiasta enemmän ja enemmän. Ainakin toivoo, että pian jo kaikki armolahjat voisivat olla seurakunnan yhteisessä hyödyssä.

Kerran yhdessä tilaisuudessa koin selvästi, kuinka sain jonkun kosketuksen niskoihini. Ne olivat aivan jumissa ja selvästi yhtäkkiä tuli lämmin olo lapaluiden väliin ja verenkierto elpyi. Joku jumitus poistettiin silloin hetkeksi aivan selvästi, se oli Pyhän Hengen kosketus ilman että kukaan ihminen edes kosketti tai rukoili puolestani, yleisesti oltiin vain rukouksessa silloin. Jumitukset tulivat kuitenkin takaisin joidenkin aikojen jälkeen. Saapas sitten nähdä miten tämäkin asia vielä etenee, meneekö vain jumit pahempaan, otetaanko tietokonetauko tavalla tai toisella jossain vaiheessa, tuleeko apu liikunnasta, relaamisestako kun johtuuhan tää sisäisistä jännityksistäkin, meneekö loppuelämä tällai kuitenkin elinkelpoisessa puolitilassa vai ottaako Jeesus mua niskasta kiinni.

Muniya

Minulla on tuttava, jonka katuosoite oli aikanaan Muniyaa magu. Kun reilu 10 vuotta sitten sain tämän osoitteen, oli se mielestäni hassu: suomalaisellehan se kuulostaa heti joiltain munimiseen liittyvältä. Kyseinen katu sijaitsee Malen kaupungissa, joka on Malediivien pääkaupunki(saari). Malediivit on itsenäinen saarivaltio Intian valtameressä. Valtio koostuu 1190 saaresta, niistä 200 on asuttua ja lisäksi 80 on pelkkiä turismisaaria (paikalliset eivät asu hotellisaarilla, jotka voivat olla hyvin pieniäkin tyyliin ”mökki omassa saaressa”). Maan väkiluku on jotakin 350 – 400 000. Pääkaupunkisaari Male on hyvin tiiviisti asutettu, väkiluku nousee koko ajan ja saaria ei niin helposti valtameressä suurennella, joten tunnelmassa lienee jotakin ”sillit suolassa” -meininkiä.

Matkatoimistojen esitteiden vahtaaminen oli mielipuuhani teini-ikäisenä. Haaveissani olin menossa aina milloin mihinkin. Kauneimmat rantakuvat mitä esitteissä näin olivat aina Malediiveilta. Se jäi semmoiseksi haavemaaksi.

Lukukautena 1999-2000 olin vaihto-oppilaana Englannissa. Kaveripiiriksi muodostui paikan muut vaihto-oppilaat ja yksi heistä oli malediivilainen tyttö. Olin aivan ihastunut kuullessani hänen kotimaansa. Häntäkin ihmetytti se, että joku ylipäänsä tiesi mitään Malediiveista. Muistan sanoneeni hänelle ensimmäisiä tutustumissanoja vaihtaessamme: ”you are from a paradise!” Jotakin vuoden aikana tältä ihmiseltä Malediiveista opinkin. Senkin, että paikallisille se ei todellakaan ole mikään paratiisi.

Tulin uskoon tuon Englannin vuoden aikanani ja tämä malediivilainen oli ensimmäisten joukossa, kelle Jeesuksesta ja uskostani jotain kerroin. Hän harjoitti islamia, niin kuin kaikki malediivilaiset. Vuoden aikana tapasin ihan lyhyesti myös muutaman muun Englannissa opiskelemassa olleen malediivilaisen. Näistä tapaamisista muista lähinnä vain sen, kuinka tunsin itseni jättimäiseksi valkoiseksi valaaksi näiden pienten, tummien ja hentojen malediivilaisten seurassa. (Miehetkin olivat minua selvästi lyhyempiä.)

Uskoontulo toi tietysti mukanaan uudenlaisen kiinnostuksen Malediiveja kohtaan. Ne tiedot, mitkä minulla ovat, kertoisivat siitä, että maassa ei edelleenkään ole ensimmäistäkään Jeesusta tuntevaa paikallista asukasta. Tietenkään en voi olla mitenkään varma, eihän muslimimaassa tällaisia asioita voi välttämättä ollenkaan tuoda julki. Toisekseen malediivilaisia opiskelee paljon ulkomailla, joten onhan joku voinut tulla ulkomailla ollessaan uskoon. Mutta näistä mahdollisuuksista huolimatta käsittäisin, että malediivilaiset on kansa, jossa ei Jeesusta tunneta ja keille evankeliumia ei ole kerrottu. (Monissa ns. muslimimaissa on jonkun verran yleensä aina Jeesukseen uskoviakin, virallinen uskonto ei kerro mitään, ei edes se, että olisi ”kristitty” maa, kysymys on aina yksilöistä ei valtioista.)

Malediivilainen kaverini kävi Suomessakin, lumiukkoja on tehty ja saunassa käyty. Sanoin hänelle vähän leikillänikin vain, että mä tuun Malediiveille sitten häämatkalle. On nyt pikkaisen antanut odottaa itseään tuo häämatka ja tällä menolla Malediivit ovat peittyneet nousevan merenpinnan alle, ennen kuin minä sinne ehdin, mutta tosiaan niin edelleen maa on kyllä mielessä aina silloin tällöin. Näkee sitten mitä suunnitelmia Jumalalla on Malediiveja kohtaan. Joskus tulee mieleen rukoilla ihmisten puolesta siellä. Minua on myös puhutellut merensaarista kertovat Raamatunkohdat:

”Hän itse ei sammu eikä murru, kunnes on saattanut oikeuden maan päälle, ja merensaaret odottavat hänen opetustansa.”

”Veisatkaa Herralle uusi virsi, veisatkaa hänen ylistystänsä hamasta maan äärestä, te merenkulkijat ja meri täysinensä, te merensaaret ja niissä asuvaiset.”

”Lähellä on minun vanhurskauteni, minun autuuteni ilmestyy, minun käsivarteni tuomitsevat kansat; minua odottavat merensaaret ja panevat toivonsa minun käsivarteeni.”

Kun nyt muistin, että malediivien kielessä (dhivehissä) on jotain suomalaisittain munalta kuulostavia sanoja, kysyin näiden merkitystä tältä tuttavaltani. Hän kirjoitti: ”Blogisi nimi kuulostaa hyvin malediivilaiselta. ”Muna” on henkilön nimi, arabialainen nimi, ja se tarkoittaa toivoa tai kaipauksen kohdetta. ”Vai” tarkoittaa tuulta. ”Muniya” on hyvin pienen linnun nimi, en tiedä mikä se on englanniksi. ”kaanaa” tarkoittaa ruokaa.” Tämä oli minusta aivan mainiota. ”Muna vai kana” vapaasti käännettynä ja väännettynä: ”Toivontuuliruokaa” :)

Se on sitten täysin up to God, että päätyykö meikäläinen ikinä minkäänlaisissa matkatarkoitusperissä malediivilaisten atollien maaperälle. Jeesus tulee kuitenkin tavalla tai toisella tulemaan siellä vielä tunnetuksi. Hän on sanonut, ettei tule hakemaan omiaan pois ennen kuin kaikki kansat ovat kuulleet hänestä: ”Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.” Rukoillaan malediivilaisten puolesta.

P.S. Google Maps on kyllä aivan käsittämätön. Taidanpa lähteä tästä virtuaalimatkalle Maleen ja muille saarille.

Kakkublogi

Tämmöistä ihmeellistä tämä sitten on. Eilisten ahdistavien tunnelmien jälkeen tänään oli poikkeuksellisen jaksavainen päivä. Mutta tyhjensin kyllä itseni kaikesta omasta jaksamisesta ja yrittämisestä. Minä en todellakaan jaksa yrittää itse mitään, vain levosta ja täydestä pakottamattomuudesta käsin voin jaksaa yhtään mitään.

Olen ajatellut, että minut on nyt tyhjennetty omavoimaisen tekemisen yrittämisestä, kunpa en enää sortuisi yrityksiin. Elämässäni minut on jo aiemmin tyhjennetty omasta itsestä lähtöisin olevasta ”rakkaudesta”. Minut vedettiin kuiviin kaikesta inhimillisestä rakkaudesta. Se tapahtui yhteydenpidossa ihmiseen, jossa minä rakastin, mutta toinen ei. Kun tätä oli jatkunut 5 vuotta, minussa ei ollut jäljellä enää tippaakaan inhimillistä rakkautta ketään ihmistä kohtaan. Olin aivan tyhjä ja oikeastaan inhosin vain ihmisiä yleisesti ottaen. Olen kuitenkin hyvin onnellinen tuosta tyhjennyksestä. Jos rakastan, tiedän, että se on Jeesuksen rakkautta minussa. Ja koska Jeesus rakastaa, olen minäkin saanut huomata rakkautta monia ihmisiä kohtaan. Jotakin sellaista rakkautta, joka ei vaadi mitään. Siksi, että se on Jumalasta. Omassa itsessäni olen vain kova ja kylmä.

Tyhjennysharjoitukset näyttävät nyt sitten tosiaan jatkuvan tässä oman tekemisen puolella. Omat tekemisvoimavarat alkavat olla myös tyhjennetty. En enää jaksa yrittää tehdä mitään omassa voimassa, muuten olen heti voimattomuuden vallassa. Sitten kun taas tunnustan Herralle ja itselleni ettei minussa ole mitään hyvää, ei mitään voimaa tehdä hyvää kellekään, niin silloin saan levon. Ja sitten Jumala voi antaa voimansa tekemiseen. No, tämä harjoituspuoli on vielä kesken, tullen yrittämään taas jossain vaiheessa ja tullen taas voipumaan. Mutta otan kyllä tämän opetuksen vakavasti. Se voimattomuus, joka tulee omasta hyvien tekojen yrittämisestä (= esim. jos yrittää auttaa toista, vaikkei oikeasti haluaisi) on hyvin todellista. Kirjoitettakoon aikakirjoihin: Tarja Halosen ollessa Suomen tasavallan 11. presidenttinä, hänen 11 presidenttiysvuotenaan ja Mari Kiviniemen ollessa pääministerinä kanablogin kirjoittajan omat voimat loppuivat ja hän ymmärsi, että voidakseen tehdä mitä arkisimpiakin asioita, hän tarvitsee siihen Jumalan voiman. Ilman sitä ei eväkään liikahda.

Seuraavat Raamatunkohdat ovat välttämättömiä käsittää ja palauttaa mieleen, aina kun yhtään meinaa mennä oman yrittämisen puolelle, ahdistus pukkaa, masennus vyöryy ja energia poistuu:

”Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa.”

”Katsokaan taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljoa suurempiarvoiset kuin ne? Ja kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa?”

”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."

”Nuorukaiset väsyvät ja nääntyvät, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat; mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat. ”

”sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.”

”jos joku palvelee, palvelkoon sen voiman mukaan, minkä Jumala antaa, että Jumala tulisi kaikessa kirkastetuksi Jeesuksen Kristuksen kautta.”

Olen yrittänyt palvella omassa voimassa ja Jumala on nyt näyttänyt miten turhaa ja tyhjää sellainen on. Tämä on valtavan helpottava käsittää. En ole aikaisemmin ollenkaan käsittänyt tuota viimeistäkään kohtaa, 1. Piet. 4:11. Ettei todella tarvitse palvella ketään muuta kuin siinä voimassa, joka tulee Jumalalta. Tuo on valtavan sielun levon lähde. Olen todella kiitollinen, että Jumala nyt avaa minulle tätä asiaa, näin selvästi taas uudelleen. Eikö minun todellakaan tarvitse mitään? Yrittää auttaa ketään, jos ei jaksaisi? Käsittämätöntä! Aivan ihanaa. Eräs Jumalan nimi on Voima. En haluaisi, että omavoimaisuuteni olisi enää esteenä Jumalan Voimalle. Etten omalla yrittämiselläni yrittäisi olla jotenkin parempi kuin olen. Minä itse olen laiska välinpitämätön vetelys - se on fakta. Mutta sen käsittäminen ja tunnustaminen antaa levon. Siksi, että Jumala rakastaa juuri tällaisenaan.

(Tällaisesta olen kyllä saanut opetusta jo elämän varrella toki aiemminkin. Joku aika sitten esim. leivoin yhteen juttuun. Pari piirakkaa tein ilolla, sitten iski väsymys, mutta ajattelin että väännän nyt kuitenkin vielä sämpylät, kun olin niin ajatellut etukäteen. Tein ne tosiaan väkisin vääntämällä. Itse tapahtumassa kävi sitten niin, että sämpylöitä ei tarvittu, vain ne piirakat menivät, niistä tykättiinkin, mutta sämpylät oli tehty aivan turhaan – leipäpuolta oli muutenkin riittävästi ja toin pakkopullasämpylät takaisin kotiin. Tämä oli vain hyvä vahvistus itselleni, kuinka tosiaan väkisin vääntäminen on aivan turhaa.)

Tänään minun sielussani oli lepo. Ja siitä levosta syntyi piirakka. Siihen kului 4 munaa.

Vaatimattomat

Kanat ovat siitä ihania, että ne eivät vaadi mitään. Niitä on helppo palvella, kun ne eivät odota ja oleta sitä. Kanat vain kanailevat ja ihmiset sitten vievät niille tarvittavat ruuat ja vedet. On helppo olla niiden kanssa, kun ne eivät ajatuksissaankaan vaadi mitään, tunnelma ei ole painostava, kanojen niin kuin ei muidenkaan eläinten kanssa. Siksi ihmiset varmaan niin pitävätkin eläimistä, niitä on helppo rakastaa, kun ne eivät vaadi sitä.

Meikäläisen sieluparka on taas burnoutin partaalla. Viimekesänä romahdin loppukesästä ja nyt se voi tapahtua jo aikaisemmin. Ymmärrän kyllä kaikkia, jotka ovat loppuun palaneet. Oikeastaan melkein kaipaisin sitä itsekin, minulla on ollut vain lyhyempiä romahduksia, ei sellaista, mistä saisi sairasloman. Ei kuitenkaan ole ihanampaa kuin heittää kaikki harteiltaan ja antaa itselleen luvan olla pieni ja voimaton. Itkuisestikin.

Burnoutkin tuntuu olevan enemmän naisten juttu. ”Heikompien astioiden” on niin vaikea nykyään saada olla heikompia astioita. Toki miehetkin voivat palaa loppuun, mutta silti suurin osa on naisia. Kilttejä naisia, jotka haluavat auttaa toisia, murehtivat isoja asioita eivätkä halua olla muille vaivaksi. Henkistä painetta vain kasaantuu ja kasaantuu pikkuhiljaa eikä ole keinoja päästä siitä eroon. Jossain vaiheessa kapasiteetin raja tulee vastaan ja sitten ei enää jaksa mitään. Kaikki voimat ovat poissa.

Elämäni ahdistavimmat sanat ovat ”täytyy” ja ”pakko”. Ne vievät kaiken elämänilon ja voiman. Kun päässä soi ”pakko” ei jaksa tehdä yhtään mitään. Kaikesta tekemisestä tulee täydellistä pakkopullaa. ”Pakko” on kuin loinen, joka imee energiaa joka hetki. Loinen jättää yleensä jäljelle sen verran, että isäntänsä pysyy juuri ja juuri hengissä, muutenhan se itsekin kuolisi. Jos on burnoutin partaalla, on siunattu asia saada romahtaa kunnolla. Paljon kauheampaa on kituuttaa minimaalisella voimalla sisäisen pakon sanelemana vuodesta toiseen. Kitukasvuisuudessa eivät ilon kukat kuki.

Ihaninta on saada romahtaa pakkojensa alta Jeesuksen syliin. Jeesus ei pakota mihinkään, hänen olemuksessaan, ajatuksissaan ja rakkaudessaan ei ole pakkoa eikä pakkotyötä. ”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."

Kun olen Kristuksessa sydämeni ja sieluni on keveä, vapaa ja levollinen. Pakkojen vyöryessä päälleni kuitenkin meinaan joka kerta nitkahtaa. Varmaankin yritän vielä jotain itse, olla jotenkin hyvä ja yritän auttaa, mutta samassa sitten taas menetän rauhani ja olen taas ahdistuksessa. Tämän asian prosessointi on itsellä vielä kesken, nähtäväksi jää, miten Jeesus minut syvempään rauhaansa johdattaa: mennäänkö burnoutilla vai saanko Hengessä käsittää syvemmin Jeesuksen täydellisen työn kohdalleni ja totaalisesti lakata kaiken yrittämisen, edes auttaa ketään. Minun omat voimani on tyhjennetty.

No, nyt en jaksa kirjoittaakaan enempää, painetta pökkää sen verran kovana päälle. Syöksyn taas tuskissani Kristuskalliolle paiskaamaan murheet ja pakot hänen päällensä. Hänessä on rauha.

Sisältä kaunis

Aina välillä joku kysyy, että miten olen toipunut helmikuussa tehdystä munasarjan endometrioosikystaleikkauksesta. Kiitos kysymästä, kiitos Herralle, oikein hyvin. Vain pienet arvet mahanahassa muistuttavat siitä, että leikkauksessa on joskus oltu. Niin, ja tulihan mulle sitten myös lääkitys, syproteroniasetaattia ja etinyyliestradiolia sisältävät pillerit (tuttavallisemmin e-pillerit), jotka ehkäisevät endometrioosin uudelleen syntymistä. Vaihtoehtoisena ”hoitomuotona” lääkärit puhuivat myös raskaaksi tulemisesta, mikä tosiaan edelleenkin yksinäiselle naimattomalle naiselle esitettynä lääkityksenä saa joskus miettimään, että mistähän muropaketista lääkärinpapereita saa! ;) Kun jopa minä tiedän, ettei raskaus ala reseptillä..

Leikkauksen jälkitarkastukseen olen menossa vasta ensi helmikuussa. Menneen operaation raportin eli epikriisin sain postissa joku aika leikkauksen jälkeen. Sitä olikin hauska lukea, koska koskaan ennen en ole saanut arviota sisuskalujeni tilasta. Tässä lainausta siitä:

”16.2. tehty toimenpide, jossa poistettu oikeasta ovariosta suuri endometriooma. Vatsaontelossa muutoin hyvin siisti tilanne. Vasemman saktouterinisen ligamentin kohta hieman paksumpi ja tästä otettu myös koepala endometrioosia ajatellen. Rakon seutu ja fossa Douglas muutoin täysin normaalit. Toimenpiteen jälkeen todettiin statuksessa vatsaontelossa normaali kohtu ja kauniit munanjohtimet. Vasen ovario täysin normaali, oikeallakin ovarikudosta hyvin jäi jäljelle. Toipuu osastolla normaalisti.”

Jotenkin mua on niin huvittanut tuo ”kauniit munanjohtimet”. Jotakin kaunista sitten minussakin, kun kerran siitä on mustaa valkoisella :). Hauskaa, että lääkärit näkevät ihmisen sisuskaluissa kauneuttakin. Minäkin kyllä tavallaan ymmärrän sen viime syksyn kananavaamisten jälkeen. Ajattelin etukäteen että sisäelimet ovat rumia ja yököttäviä, mutta minustakin niissä oli kauneutta. Jumalan teot ovat kauniita myös siellä, mihin silmä ei normaalisti yllä.

Jumalalle sisäinen kauneus on kaikkein tärkeintä, vielä syvempi kuin sisäelinten kauneus. Siitä Jumala muistuttaa erityisesti naisia. Sisäinen kauneus tulee siitä, miten Jeesus saa muotoa meissä. Kenessäkään ei ole omasta takaa sisäistä kauneutta. ”Pettävä on sulous, kauneus katoavainen; ylistetty se vaimo, joka Herraa pelkää.” (Sn. 31:31), ”Kultarengas sian kärsässä on kaunis nainen älyä vailla” (Snl. 11:22) ”Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista…vaan olkoon se salassa oleva sydämen ihminen, hiljaisan ja rauhaisan hengen katoamattomuudessa; tämä on Jumalan silmissä kallis.” (1. Piet. 3:3-4).

Kaunistautuminen ei tokikaan ole väärin, vaan Jumalan antama asia sekin, muttei se saa hallita elämää: ”niin myös, että naiset ovat säädyllisessä puvussa, kaunistavat itseään kainosti ja siveästi, ei palmikoiduilla hiuksilla, ei kullalla, ei helmillä eikä kallisarvoisilla vaatteilla, vaan hyvillä teoilla, niin kuin sopii naisille, jotka tunnustautuvat jumalaapelkääviksi.” (1. Tim. 2:9-10)

Että olisi Jumalan mielen mukainen nainen, se jää kyllä rukousaiheeksi ja itsensä haluaa vain jättää Herran muokattavaksi. Liian helposti nimittäin saattaa mennä ”lain allekin” näissä asioissa ja pukeutuu vain ”säkkiin” ja ajattelee, ettei sitten ainakaan kaunistaisi itseään liikaa tai olisi kenellekään kiusaukseksi. Kun eihän se homma niinkään mene, ei sekään sisäistä kauneutta lisää. Kaikki sisäinen kauneus on Jumalan työtä ja ulkoinen muuttuu, voi olla erilaisia vaiheitakin. Herra hoitaa jotakuta ja hän huomaa haluavansa joskus meikatakin, joku toinen taas huomaa, että voikin olla ilman meikkiä. ”Kaikki on minulle luvallista, mutta ei kaikki ole hyödyksi; kaikki on minulle luvallista, mutta minä en saa antaa minkään itseäni vallita.” (1. Kor. 6:12) Se on vapautta Herrassa.

Sain joskus profetian, että minusta tulee sananlaskujen 31 mukainen nainen. Olen sitten vain ajatellut, että siinäpähän Herra sulla astiassa vääntämistä riittää. Alkulähtökohta on ainakin ollut kaikissa asioissa täysin päinvastainen, kuin millainen on Snl 31 nainen. Olen suorastaan kammonnut Snl 31 naista, ahdistunut hänestä, tuntenut kuristuvani, ahdistunut Jumalastakin, halunnut repiä koko sivun irti, kun ensi kertoja olen hänestä lukenut. Nykyään suhteeni häneen on jo paljon parempi, mutta tosiaan jos joskus olen hänen kaltaisensa itse,niin se on kyllä sitten täysin Jumalan työ ja Kristus minussa. Jos itse omassa voimassa yritän ottaa hänestä mallia, näännyn heti jo pelkästä ajatuksesta. Siitäkin vain näkee, miten kaukana inhimilliset ajatuksemme ovat Jumalan ajatuksista. ”Minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.” (Room. 7:18-19)

Jätämme itsemme Herran muovattaviksi. Tekihän hän kauniit munanjohtimetkin - pystyy hän siis tekemään meissä muutakin sisäistä kauneutta: ”sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.” (Fil. 2:13)

Helteessä

Onkin ollut ihan lämpöinen heinäkuu tähän mennessä. Tiedä sitten tullaanko tässä rikkomaan jotakin hellejaksoennätyksiä, mutta ainakin ihmisten puheissa helle tuntuu olevan kovasti. Monien mielestä 30 astetta on liian kuuma.

Mitä kanoja olen katsellut, niin en huomaa mistään, että ne mitenkään kärsisivät helteestä. Näyttävät käyttäytyvän niin kuin viileämmässäkin. Johtuu varmaan siitä, että kana onkin tuontitavaraa Suomeen lämpimämmästä ilmastosta. Käsittääkseni harja ja heltta ovat tropiikkiin sopivia viilennysvälineitä. (tai sitten olen ihan väärässä tässä..) No, joka tapauksessa se on selvää, että kana on kotoisin Suomea lämpimämmistä olosuhteista, kun talvea se ei ulkona pärjäisi ja meikäläiset kesähelteet eivät niitä häiritse. Ne ovat niin kuin minä – lämpö tuntuu ihanalta ja hellelukemat ihan aktivoivat. Itse olenkin usein miettinyt, että sopisin kyllä paljon paremmin muualle kuin Suomen ilmastoon.. Vaikka kyllä tietysti pieni viileämpikin hetki on välillä ihanaa ja oikeastaan helteiden rasittavuuden huomaa itse vasta sitten, kun ne ovat ohi. Ulkomailla lämmössäkään en ole koskaan ollut reilua viikkoa kauempaa, joten en edes tiedä, kuinka sitä sitten oikeasti jaksaisi, jos pidempään olisi ja mitä siitä tuumaisi. Voisin kyllä silti kokeilla joskus, erityisesti talvella.. (Olen aina haaveillut pääseväni tammi-helmikuussa 30+ asteisiin, mutta se ei ole vielä toteutunut, ehkä vielä joskus Herra järjestää semmoisenkin jutskan.)

Ilmastolliset helteet eivät siis ole minua kummemmin rasittaneet, mutta muunlaiset helteet kylläkin. Ahdistusten helteet. Viime päivät ovat taas olleet niin rankkoja, että oi voi. Psyykkisessä mielessä on niin ahjossa ja helteessä, että kovasti kaipaa virvoitusta ja viilennystä. No, kyllähän sitä sitten aina välillä tuleekin, kunnes taas jälleen on helteessä uudelleen. Erämaan helle ja keitaan levot vuorottelevat, Herra tietysti tietää, mitä kukainenkin jaksaa, mutta hellettä kyllä jokainen uskova varmasti saa myös osakseen. Paahtavaa kuumaa ahjoa, jossa usko koetellaan ja valo paljastaa kaiken.

Seuraava Raamatunkohta puhuu koetusten helteestä: ”Rakkaani, älkää oudoksuko sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikään kuin teille tapahtuisi jotakin outoa, vaan iloitkaa, sitä myöten kuin olette osallisia Kristuksen kärsimyksistä, että te myös hänen kirkkautensa ilmestymisessä saisitte iloita ja riemuita. Sillä aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta; mutta jos se alkaa ensiksi meistä, niin mikä on niiden loppu, jotka eivät ole Jumalan evankeliumille kuuliaiset?” (1. Piet. 4:12-13,17).

Liki kaikilla tuntemillani uskovilla on kyllä ollut suorastaan poikkeuksellisen vaikeita aikoja. Jokaisella on ollut joku isompi pitkään jatkunut tuska omassa elämässään. (vähintään yksi, monilla enemmänkin). On ollut yksinäisyyttä, sairautta, työttömyyttä, perheongelmia, masennusta, ahdistusta, köyhyyttä. Toki näitä on kaikilla muillakin ihmisillä, mutta jotenkin uskoville nämä ovat olleet jokaisella varsinainen hiomisen ahjo, Jumalan muokkauspöytä, jossa uskovia - Herran astioita, on valmistettu käyttöönottoa varten ja uskoa on koeteltu. Duuni kyllä tosin tuntuu jatkuvan edelleen, kun helle vain jatkuu ja jatkuu.

Tuskan kestää, kun lohduttautuu sillä, että Jumala tietää mitä hän on tekemässä. Että kaikella on tarkoituksensa ja kuinka valtavaa onkaan, kun joskus kipu nostetaan pois. Jumala lupaa: ”Monta on vanhurskaalla kärsimystä, mutta Herra vapahtaa hänet niistä kaikista.” (Ps. 34:20) Miten ja koska Jumala tämän sitten itse kunkin kohdalla tekee, on tietysti Hänen käsissään. Hän tietää millaista astiaa, mihin tarkoitukseen ja millä muovaus- ja polttouunitekniikalla on itse kustakin tekemässä.

Ahdistuksiin kuuluu vielä sekin, että niiden kanssa on usein aivan yksin. Tietysti voi ja on hyvä kertoa jollekin, yhdessä kantaa toisten kuormia jne, mutta käytännössä yleensä apu voi tulla vain Jumalalta, ollaan tavalla tai toisella inhimillisesti umpikujassa. Ei voi kuin nostaa katseen ylös ja huutaa apua Herralta. Huutaa ja huutaa apua. Vuosikausia, vuosikymmeniäkin jostain asiasta.

En minäkään täällä blogissa oikein voi kertoa, mikä minun ahdistukseni on, koska en voi puhua täällä oikein muista ihmisistä. Ja jos yrittäisin kertoa, niin eipä sitä varmaan kukaan käsittäisi, kuinka kipeä asia se on minulle, vaikkei kerrottuna edes välttämättä kuulostakaan kovin ihmeelliseltä. Vain Jumala voi täysin ymmärtää, mistä on kyse ja kuinka joku asia kehenkin sattuu.

Kyllä sitä niin ahjossaan huokailee ja toivoo, että tuska olisi jo ohi. Mutta Herra tietää. ”Minä sanon Jumalalle, kalliolleni: "Miksi olet minut unhottanut? Miksi minun täytyy käydä murhepuvussa, vihollisen ahdistamana?" Minun luitani jäytää, kun viholliseni minua häpäisevät, sanoen minulle kaiken päivää: ”Missä on sinun Jumalasi?” Miksi murehdit, minun sieluni, ja miksi olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan kiittää häntä, minun kasvojeni apua, minun Jumalaani.” (Ps. 42:10-12)

Paljasjalka(ka)naiset

Tänään koko päivän päässäni on soinut laulu:

”Riisu kengät, maa, jolla seisot on Herran,
pyhää ja puhdasta maata.
Katso ja kuuntele hiljaa,
vaikka paljon et ymmärtää saata.
Paina pääsi, maa, jolla seisot on Herran.
Hän itse puhuu ja kuulee,
koskettaa meitä kuin viljaa,
sillä Jumalan pelloilla tuulee.”

Oikeastaan päässäni on soinut vain laulun ensimmäinen rivi, muuta en kunnolla muistanutkaan. Mutta tuo oli jotenkin ihmeellistä: ”riisu kengät, maa, jolla seisot on Herran”. Loppuosakin on kyllä minua henk. koht. puhutteleva.

Pyhä maa, Herran maa, on Kristus-kallio: ”Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus.” (1. Kor. 10:4) Jokainen, joka seisoo Kristus-kalliolla seisoo pyhällä maalla. En oikein tiedä, mitä kaikkea Moosekselle ja Joosualle annettu kenkien riisumiskehoitus pyhällä maalla pitikään sisällään, jotenkin kai kuitenkin se viittasi siihen erityiseen pyhyyteen ja siihen, ettei pyhällä paikalla olisi ihmisen ja Jumalan välissä mitään ihmistekoista. (Tästä aiheesta joku opettamisen lahjalla varustettu voisi pitää pitkän opetuksen.)

Raamatussa on paljon vertauksia Jumalasta järkkymättömänä ja muuttumattomana pelastuksen kalliona, elämän perustuksena:

”Sillä minä julistan Herran nimeä; antakaa kunnia meidän Jumalallemme. Hän on kallio.” (5. Moos. 32:4)

”Herra elää! Kiitetty olkoon minun kallioni, ja ylistetty Jumala, minun pelastukseni kallio” (2. Sam. 22:47)

”Ole minulle kallio, jolla saan asua ja jonne aina saan mennä, sinä, joka olet säätänyt minulle pelastuksen. Sillä sinä olet minun kallioni ja linnani.” (Ps. 71:3)

”Vaikka minun ruumiini ja sieluni nääntyisi, Jumala on minun sydämeni kallio ja minun osani iankaikkisesti.” (Ps. 73:26)

”Turvatkaa Herraan ainiaan, sillä Herra, Herra on iankaikkinen kallio.” (Ps. 26:4)

”Ole minulle turvakallio, vuorilinna, johon minut pelastat. Sillä sinä olet minun kallioni ja linnani, ja nimesi tähden sinä minua johdat ja talutat.” (Ps. 31:3-4)

Jeesus itse kertoo vertauksen avulla miten välttämätöntä on rakentaa elämänsä Hänen varaansa, muuten käy hullusti ennemmin tai myöhemmin:

”Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi. Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä huonetta vastaan, mutta se ei sortunut, sillä se oli kalliolle perustettu. Ja jokainen, joka kuulee nämä minun sanani eikä tee niiden mukaan, on verrattava tyhmään mieheen, joka huoneensa hiekalle rakensi. Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksähtivät sitä huonetta vastaan, ja se sortui ja sen sortuminen oli suuri.” (Matt. 7:24-27)

Kun Jumala lähettää tuulensa ja myrskynsä, silloin viimeistään selviää kenen rakennus on milläkin perustalla. Hyvässä säässä hiekkalinnakin kestää, mutta myrskyssä vain se, mikä on Kristus-kalliolla. Lohdutus on, että aina voi paeta turvaan Jeesus-kalliolle. Yleensä ihmiset tekevät sen vasta siinä vaiheessa kun oma hiekalle rakennettu elämä on luhistumassa. Ei siinä mitään, parempi myöhään kuin ei silloinkaan, Kristus-kalliolla on tilaa.

”Mutta Herra on minun linnani, Jumalani on minun suojakallioni.”

”Tulkaa, kohottakaamme ilohuuto Herralle, riemuhuuto pelastuksemme kalliolle.”

Kanat ovat ainakin paljasjalkaisesti omalla maallaan:

Päätöntä menoa

Kanojen kaulojen katkaisuun on onneksi vielä aikaa. Eilen tosin eräät olivat jo ehtineet luulla, että yhden kanan päivät olivat päättyneet, kun sitä ei löytynyt illalla mistään. Yöksi häkkiin oli suljettu 5 kanaa + kukko ja häkkiin laittajat olivat tosiaan jo ajatelleet, että nyt on joku kettu tai muu käynyt hakemassa itselleen iltapalan. Vaan aamulla kana sitten kuitenkin löytyi, ulkorakennuksesta. Se oli illalla marssinut sinne sisään ovien ollessa auki, sitten illalla ovi oli suljettu ja kanaparka olikin viettänyt yksinäisen yön heittelemällä ikkunalaudalla olleita tavaroita maahan. Minun saapuessani paikalle kaikki tämä oli jo takanapäin eikä minun tarvinnut missään vaiheessa miettiä, onko kanan syönyt joku. Siellä ne kaikki 7 taas tonkivat tänään ihan samalla tavalla kuin ennenkin.

Tänä vuonna ei varmaan niin paljon tarvitse etukäteen miettiä, että kuinka kestää kanojen päivien päättämisen sitten kun aika on, kun sen on jo kerran kokenut. Tosin, en kyllä tiedä, ei se minua kyllä mitenkään ihan hirmuisesti innostakaan.. Eihän se mitään erityisen miellyttävää puuhaa ole. Viime vuonna päädyin työnjaossa kanan kiinnipitäjäksi, ettei se lähde päättömänä lentoon. Vaikka itse lopettaminen on salamannopea toimenpide eikä kana tietenkään ole enää elossa, kun se pää on irti, siipiin tulee erikoinen refleksi, joka laittaa ne räpyttelemään, sitten kun lopettaminen on tapahtunut. Sitä kestää jonkun aikaa ja kyllä se jonnekin varmaan päätyisi, jos ei pitäisi kiinni.

Elävässä kanassa pää on ruumiissa kiinni ja päättömän kanan meno on kuollutta. Ilman päätä, vaikka niin pientä kuin kanallakin, kropalla ei tee mitään. Päässä on aivot, olkoon sitten kuinka kananaivot hyvänsä. Koko hermotoiminnan keskus on pää, kaikki tunteminen tapahtuu sieltä käsin.

Itse olen taas viimekin aikoina miettinyt valtavan laajaa aihetta, Kristuksen ruumiin toimintoja. Kaikki uudestisyntyneet uskovathan muodostavat seurakunnan eli Kristuksen ruumiin. Jeesus on pää. ”Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan pää” (Kol . 1:18). Uskovat taas ovat täällä maan päällä hänen ruumiinsa: ”Mutta te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä.” (1. Kor. 12:27) Jotta kokonaisuus olisi elävä ja toimiva, tarvitaan sekä ruumiin yhteys päähän, että ruumiinosien yhteys toisiinsa. Tärkeintä on kuitenkin jokaisen ruumiinosan yhteys päähän: ”vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus, josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on.” (Ef. 4:15-16).

Jokainen ruumiinosa on välttämätön ja tarpeellinen, jokaisella uskovalla on oma tärkeä paikkansa Kristuksen ruumiin jäsenenä. Vaikka kaikki eivät välttämättä tiedä mitä esim. perna ihmisessä tekee, ei se tarkoita sitä, että se olisi turha kapistus. Ruumis toimii kunnolla vasta, kun jäsenet ovat kiinni toisissaan ja päässä ja noudattavat yhteisiä päältä tulevia ohjeita. Vain silloin voidaan liikkua toimia samaan suuntaan.

Kristuksen ruumiin nykytila on ollut aika hirvittävä. Se on ollut hyvin sairas ja lisäksi jotenkin kaksipäinen. Osa ihmisistä noudattaa ihmiskäskyjä/kirkon oppia tai ei kuuntele yhtään mitään, osa sitten kuuntelee Raamattua ja Jeesuksen ääntä. Jotkut noudattavat molempia. Syntyy sekasortoinen tilanne, jossa ruumis ei voi toimia. Se on jaoteltu palasiin, jäsenet eivät ole yhteydessä toisiinsa niin kuin pitäisi, haisevia syntipaiseita on ympäriinsä jne.

Saadaan kuitenkin uskoa, että tullaan vielä näkemään se, että ne, jotka kuulevat Jeesuksen äänen, tulevat jotenkin erottautumaan ja puhdistautumaan ja ruumis tulee vielä toimintakuntoiseksi ja kaunistetuksi, ennen kuin Jeesus hakee omansa pois. Näitä tällaisia profetioita on tullut vuosien varrella useampiakin eri ihmisille. Varmasti ne ovat toteutumassa koko ajan yksittäisten ihmisten kohdalla. Herra erottaa ja kokoaa rivit uudella tavalla, Sanalle perustuen ja Pyhän Hengen voimassa.

Jos rakastaa Päätä, rakastaa myös Ruumista, koska ne ovat yhtä. ”Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä. Jos joku sanoo: ”Minä rakastan Jumalaa”, mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Ja tämä käsky meillä on häneltä, että joka rakastaa Jumalaa, se rakastakoon myös veljeänsä.” (1. Joh. 4:19-21) Näin hurjan konkreettistakin se on: ”Jos nyt jollakin on tämän maailman hyvyyttä ja hän näkee veljensä olevan puutteessa, mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus saattaa pysyä hänessä? Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.” (1. Joh. 3:17-18)

Koska uskovat ovat Jeesuksen ruumis, rakkauden veljien ja sisarten kesken tulisi olla erityistä: ”Sentähden, kun meillä vielä aikaa on, tehkäämme hyvää kaikille, mutta varsinkin uskonveljille.” (Gal. 6:10) ”Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.'” (Matt. 25:40)

Vain Jumala voi antaa rakkauden Jeesusta ja hänen ruumiinsa jäseniä kohtaan. Kenelläkään ei ole sitä itsessään. Mutta saadaan rukoilla, että entistä enemmän Jeesuksen rakkaus saisi meissä tilaa, Herraa ja Hänen omiaan kohtaan. Että Kristuksen ruumis olisi rakkauden täyteinen, kaunis ja toimelias Ylkäänsä odottava morsian. Silloin myös muut voivat haluta tulla osallisiksi ihmeellisestä Jeesuksesta ja hänen rakkaudestaan ja armostaan syntistä ihmistä kohtaan.

Jeesus kaipaa elävään ruumiiseensa uusia jäseniä. Hänen verensä voi puhdistaa ja liittää ruumiiseen kenet tahansa, joka ottaa hänet vastaan. Jeesuksen ruumiin jäsenenä on osallisena Jeesuksesta, Elämästä. Tässä ajassa ja iankaikkisuudessa. ”Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa; kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa.” (Kol. 3:3)

Anna avec

Digikuvien aikana harva valokuva päätyy enää paperiseen muotoon - hääkuvat ovat kuitenkin yleensä poikkeus. Keväällä olleiden sisareni häiden kiitoskorttikuva on hiljan valmistunut ja päätynyt myös maatilalla hetkeksi keittiön pöydällekin poseeraamaan. Kuinka ollakaan, eräästä tapahtumasta järjestäjät teettivät myös paperikuvia ja siellä oli kuva minustakin. Eräänä päivänä kotiin löysin hääkuvan vierestä oman kuvani nojaamasta koristekukon rintaa vasten. Eräs ihminen oli sen yllättäen siihen asetellut.

Jotenkin tuntuu, että viime aikoina minulle on taas tapahtunut jotakin ihmeellisiä asioita Hengen maailmoissa. Jotenkin olen aivan uudella tavalla saanut nojata Jeesukseen, aivan kuin kuvassa kukkoon. On ollut aivan ihania hetkiä, kun on saanut jotakin aivan uutta lepoa ja rauhaa Jeesuksessa. Ei voi ihmisellä olla mitään parempaa, kuin se rauha, minkä Jeesus antaa.


Tullessani uskoon reilu 10 vuotta sitten päätin, että haluan tutustua seuraavaksi Jeesukseen ennen kuin kehenkään muuhun mieheen. Sain tulla Jumalan lapseksi, uskovaksi ja Jeesuksen omaksi, mutta en vain ole voinut mitään sille asialle, että kaikesta valtavasta kiinnostuksesta raamattua ja uskon asioita kohtaan, olen koko ajan ollut jotenkin hyvin vajavaisessa suhteessa Jeesukseen. Hän on ollut tavallaan vieras, kuin harson takana, vaikka onkin ollut tuttu. Minun on ollut helpompi puhua muista asioista, kuin Jeesuksen rakkaudesta, koska en ole sitä jotenkaan voinut kunnolla tuntea. Vaan, nyt, aivan kuin jotain olisi tässäkin asiassa tapahtunut.

Vaikka lupasin Jeesukselle, että haluan tutustua Häneen, ennen kuin muihin miehiin, olen tässä kymmenen vuoden aikana kyllä ollut retkallani milloin mihinkin suuntaan. Olen haikaillut rakkauden kokemuksia ja sitä että joku ihminen täyttäisi rakkauden tarpeeni, oma-arvostuksen puutteeni, yksinäisyyden tunteeni ja ties mitkä muut asiat. Mitään kunnollista suhdetta kehenkään ei kuitenkaan ole ollut ja vaikka se on ollut kauhean kipeää, en voi kuin ihmetellä Jumalan rakkautta ja uskollisuutta minua kohtaan. Siitä, että Hän on rakastanut minua ja halunnut näyttää minulle, että Jeesus on se, joka minun kipuni ja kaipuuni haluaa täyttää – ei kukaan ihminen. Että olen saanut hoitoni haavoihini Jeesukselta, turvan pelkoihini. On tuntunut ihmeellisen hyvältä ja levolliselta, ei tarvitse pelätä, ei yksinäisyyttä eikä hylkäämistäkään. Jeesus ei jätä, nyt käsitän sen. Hän rakastaa minua, nyt tunnen sen. En ole täällä turhaan, nyt uskon sen. Kukaan ihminen, oli sitten kuinka rakkaudellinen uskovainen mies tahansa, ei olisi koskaan voinut hoitaa niitä haavoja ja täyttää niitä tarpeita, olisin vain imenyt toisen kuiviin odotuksillani ja hajonnut itse pettymyksiini.

Olen lukuisia kertoja sanonut Jumalalle, että jos Hän on tarkoittanut minut olemaan elämäni naimaton, haluan sitä olla. Joka kerta näin sanoessani olen aina kuitenkin tavallaan pelännyt, että jos käykin niin ja että jos sitten minulla kuitenkin on kova kipu asiasta, että koen itseni kauhean yksinäiseksi. Nyt muutamia päiviä sitten, jotenkin pystyin tämänkin asian sanomaan jostain uudesta rauhasta käsin. Ei pelosta, vaan levosta käsin. Etten ole yksin, vaan että Jeesus todella on kanssani. Ei kaukana vaan lähellä. Ja että Jeesus välittää minun tunteistani. Enemmän kuin kukaan ihminen voi koskaan tulla välittämään.

Olin häissä viikonloppuna. Häissäkin ja muissa vastaavissa sitä on vuosien varrella niin monta kertaa haikaillut, että kunpa ei tarvitsisi olla yksinäisenä sellaisissa jutuissa, että sais olla avec. Nyt viikonloppuna minulla oli kuitenkin rauha. Minä olin matkassa seuralaisineni. Jeesus oli minun kanssani, minun kipuni oli poissa.

Minä haluaisin saada olla tässä rauhassa pysyvämmin. Minä haluan olla Jeesuksessa. Minä haluaisin katsoa Häneen enkä aaltoihin, niin kuin Pietari, joka alkoi vajota, kun katsoi olosuhteisiin eikä Jeesukseen. Elämässä on myrskyä, mutta Jeesuksessa on rauha. Saa nähdä, miten matka jatkuu, mutta olen saanut nyt kuitenkin kokea pienen hetken nojaten Herrani rintaa vasten. On tämä niin erikoista vaellusta..

Katja-kruunu

Oma kesäkanaelämäni on edennyt yli puolen välin - vielä on kuitenkin hiukan reilu 2 kk jäljellä tällä paikkakunnalla. Erityisen onnellinen tänä kesänä olen tosiaan ollut tästä omasta kesäkanankoppiasuntoluukustani, jossa on voinut rauhallisia aamuja ja iltoja viettää. (Eikä enää ole kylmäkään täällä niin kuin toukokuussa, helteiden suoma 28 asteen sisälämpötila sopii mulle oikein hyvin.)

Koska tämä on vain kesäasuntoni, sisustus pyrittiin järjestämään mahdollisimman vähin hankinnoin, kun syksyllä sitten taas kämppä tyhjenee. Ainoa kaluste, jonka ostin tänne oli valaisin. Mutta se olikin sitten itselleni vähän poikkeuksellinen hankinta.

Kuten totesin munamankeli-kirjoituksessa, minun on ollut kauhean vaikea ostaa itselleni mitään. Varsinkaan mitään ”turhaa”. Jumala on nyt kuitenkin viimeisen vuoden aikana muuttanut minua, heijastukset vaikuttavat jopa tähän asiaan ja asuntoni valaisin on mielestäni aika hyvä todiste tästä. Kun meillä ei ollut ylimääräisiä valaisimia, jonka tänne olisi voinut tuoda, niin hommasin itselleni keväällä kristallikruunun. Se kun oli mun mielestä hieno. :) En oikeastaan käsitä edelleenkään, miten tuo juttu on mahdollista, mutta täällä se roikkuu ja on mielestäni edelleenkin hieno. Kruunun nimi (malli) on Katja. (Kristallikruunukaupan kaikki kruunut olivat nimetty naisten nimillä, oli Paulaa ja Juttaa ja Alisaa ja ties mitä. Tämän mielestäni niistä kauneimman, sinisävyisen, nimi oli tosiaan Katja.)

Katja-nimeen liittyy minulla erityisiä muistoja. Tänään, 13.7. on kulunut tasan 5 vuotta siitä, kun eräs minulle rakas Katja pääsi kirkkauden puolelle. Hän oli kuollessaan 36-vuotias. Enkelit noutivat hänen sielunsa silmänräpäyksellissä autokolarissa. Hänellä ei varmasti ehtinyt olla mitään fyysisiä kärsimyksiä.

Kauneinta Katjassa oli hänen rakkautensa Jeesukseen. Hän oli ollut uskossa 9 vuotta, niistä kaksi viimeistä jotenkin ”uudistuneemmassa tilassa”. Itse ehdin tuntea Katjan vajaat kaksi vuotta. Hän oli todella sisar Herrassa - sisar, jota oli helppo rakastaa. Olin etuoikeutettu saadessani kuulla hänen ajatuksiaan ja elämänsä asioita. Hänen puheissaan ei ollut turhan jauhamista, koska hänen elämänsä keskipiste oli Jeesus. Jumala antoi hänen myös kokea hengessä taivaallisia jo maan päällä, sekä toisaalta taisteluja pimeyden valtoja vastaan. Nyt jälkeenpäin mieleen ovat silti eniten painuneet vain sanansa: ”On se sitten valtavaa kun saa NÄHDÄ Herran.” Ei meistä kumpikaan käsittänyt, että Katja olisi jo niin pian näkemässä Jeesuksen. Eikä Katja mitenkään koskaan ajatellut, että hänen lähtönsä täältä tulisi jo niin pian, kyllä hän oli tässä elämässä ihan normaalilla ja hienolla tavalla arjessa mukana, työelämässä ja äitinä. Mutta Jumala oli hänet kuitenkin valmistanut jo kirkkautta varten.

Katja on kruunattu elämän kruunulla taivaan puolella. Hän pysyi uskollisena Jeesukselle loppuun asti, vaikka joutuikin kärsimään uskonsa tähden. (”Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun.”) Ei voi kuin ihmetellä Jumalan johdatusta, että sain tulla Katjankin tuntemaan. Eikä voi kuin rukoilla, että Jumala antaisi myös itselle uskollisuutta Jeesukselle, oli edessä mitä tahansa. Että itsekin aikanaan pääsisi perille, saisi nähdä Herran Jeesuksen ja hänen verellään pesemänsä pyhät. Ja Katjan siellä iloitsemassa muiden kanssa. ON SE SITTEN VALTAVAA, KUN SAA NÄHDÄ HERRAN (ja Katjankin)!

”Minä (Jeesus) tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi.”

Videoita

Tässä linkki youtubeen http://www.youtube.com/user/testimoniesofjesus#p/u

Linkin takaa löytyy erillisiä noin minuutin videoita, joissa useammat henkilöt vastaavat kysymykseen Mitä Jeesus sinulle merkitsee/What does Jesus mean to you? Osa videoista on otettu Italian reissulla, osa Suomessa.

Hassua katsoa itseään mokeltamassa videolla. En lue mitään paperista, vaikka välillä näyttää siltäkin. Ei ole tullut tuota kameran edessä olemista harjoiteltua.. Mutta ainakin videot ovat aitoa materiaalia jokaiselle kertojalle elämänsä tärkeimmästä asiasta.

Kuin kanat orrella

Rakas Jeesus, kirjoitan sulle päiväkirjaa:

Tulin juuri kotiin paikkakunnallani järjestetystä telttakokous illasta. Sen oli järjestänyt eräs itseään seurakunnaksi nimittävä taho. Olin onnellisena menossa sinne toiveissani saada kuulla Jumalan Sanaa ja olla Pyhän Hengen läsnäolossa. Tullessani kauniissa kesäillassa kotiin, olo oli kuitenkin kuin entisellä tytöllä tanssien jälkeen.

Kyllähän siellä hyviä hengellisiä lauluja laulettiin, vanhojakin, Jeesus, sinun verestäsi ja voimastasi kertovia. Mutta jotenkin ne jäivät vain lauluiksi ja laulamiseksi, voima oli poissa, sanoja vain tippui ihmisten suista. Oli rukousta, piti taas nousta seisomaankin sitä varten, vaikken olisi yhtään halunnut. Aivan kuin se olisi oleellista, missä asennossa ollaan, kun joku edessä rukoilee. Se tuntuu niin turhalta, olithan Jeesus vieressäni.

Vääntelehdin koko kaksi tuntia sillä kamalalla penkillä. Se on kun on tämä heikko selkä, niin inhoan noita penkkejä. Tuli ihan kanat mieleen, kanat orrella, vaikka ne istuukin mielellään orrella toisinkin kuin minä tuolla penkillä. Minunkin teki välillä mieli laittaa pää siiven alle ja alkaa nukkumaan, kun en niin kauheasti saanut siitä puheestakaan. Mieluiten olisin istunut siihen vihreälle nurmelle, jonka päällä penkki oli, mutten sitten kehdannut, kun muut olivat niin orrella.

Jeesus, olen aivan ihmeissäni, kun ihmiset tuntuvat puhuvan noissa kokouksessa jotenkin niin väärälle kohderyhmälle. Tuollakin olivat varmaankin aivan kaikki sinun omiasi. Vaan sitten kuitenkin oli todistuspuheenvuoroja paljon. Toisaalta sitten taas tarkoitus varmaan kuitenkin oli, että telttakokouksissa olisi sellaisia, joita sinä vetäisit puoleesi – varsinainen puhe oli taas kuitenkin selvästi uskoville suunnattu. Olenko minä ihan pöpi, kun käsittäisin Raamatusta että uskovien kokoukset ja evankeliointikokoukset saisivat olla eri asioita? Eivätkö uskovat tarvitsisi puhetta opettajilta ja paimenilta ja sellaiset jotka eivät sinua vielä tunne puhetta evankelistoilta? Tuntuu, että uskovia nykyään enemmän evankelioidaan, kuin opetetaan. Jeesus, missä opettajat ja paimenet ovat, missä profeetat? Miksi törmään niin usein evankelistoihin ja todistuspuheenvuoroihin uskovien kokouksissa? Kai nyt kaikki uskovat tietävät miten uskoon tullaan? Kyllä minä toki evankelistojakin tykkään kuunnella, mutta kaipaisin myös muuta, neuvoa ja opetusta. Ja sitä sinun Henkesi vapautta, sitä että jokaisella olisi jotakin, kun tullaan yhteen.

Aika yksinäinen fiilis olisi ollut tuolla teltalla, jos et sinä Jeesus olisi ollut minun kanssani. En tuntenut ketään ja kukaan ihminen ei puhunut minulle mitään. Ajattele Jeesus, jos olisin ollut kovassa hädässä, eikä kukaan olisi mitään silloinkaan sanonut. Olisin lähtenyt pois vielä ahdistuneempana kuin olisin tullut! Olisin voinut saada sinustakin ihan typerän kuvan, jos kovassa pettymyksessä ja yksinäisyydessä olisin lähtenyt pois. Enkä minä siellä kyllä mitään erityistä rakkauden ilmapiiriäkään havainnut. Ihmiset tuntuivat olevan aika kuivakkaita ja näytti siltä kuin he olisivat käyneet samassa tapahtumassa 40 vuotta ilman, että se olisi muuttunut mihinkään. Moni puhuikin 30 ja 40 vuoden takaisista tapahtumista. Vaikka sinä toimit joka päivä, niin tuli olo että jotkut vain muistelivat menneitä. Enkä minä oikein siitäkään tykännyt kun heti aluksi niin mainostettiin sitä ryhmittymää, joka tilaisuuden järjesti. Tuli ihan pöllö olo kun ihmetteli, että järjestetäänkö tämä nyt oikein tämän ryhmittymän kunniaksi vai Jeesus sinun kunniaksesi. Alussa ainakin enemmän hoettiin sitä ensimmäistä.

Puhuja sitten puhui semmoisella tyylillä mikä oli niin opitun oloista. Siinä tulee kanssa vähän semmoinen tyhjä olo. Toisaalta puhutaan paljon sinun voimastasi ja sitten kumminkin jää tyhjäksi, kun ei kuitenkaan koe mitään. Voi olla voimakasta puhetta ja kovaan ääneen rukoilemista – sitten itselle tulee vain olo, että onko minussa nyt jotain vikaa, kun en koe yhtään mitään. Ihan tulee joskus semmoinen olo, kuin olisi jossain kuohassa. Vaahdossa, eikä itse aineessa. Että jää janoiseksi eikä saa vettä, vaikka puhutaankin vedestä.

Mutta kyllä minä, Jeesus, niin kuin tiedät, haluan kovasti siunata kaikkia heitä, jotka olivat tuolla tänä iltana. Tiedän, että he ovat sinun rakkaita lapsiasi jokainen ja sinä haluat heille valtavan hyvää kaikille. Ja kyllä se saarnamieskin ihan asiassa oli ja varmaan sinulta saanut aiheen – hän puhui psalmista 23, siitä miten ihanan hyvä paimen sinä olet. Kuinka sinä johdatat omiasi viheriäisille niityille lepäämään ja virvoittavien vetten ääreen. Ja kuinka tärkeää on tuntea sinut henk. koht. omana paimenena. Nyt kun itsellä on lampaitakin, saa taas paremmin muistaa kaikkia sinun lammasvertauksiasi, kuinka sinä todella olet hyvä paimen, rakastat jokaista lammastasi ja johdatat laumaasi. Kiitos siitä, että saa olla yksi lammas sinun laumassasi. Tänä iltana tuolla sain olla muiden sinun lampaitesi kanssa. Minä saan uskoa, että sinä johdatat jokaista virvoittavien vetten ääreen. Siunaa Jeesus, kaikkia joita tuollakin illassa tänään oli, sinun ihanalla siunauksellasi ja virvoituksellasi!

P.S. Onneksi saa kuulla viestejä myös toisenlaisista telttakokouksista. Tämän kirjoittamisen jälkeen eräs tuttu kirjoitti facebookissa seuraavasti: "Olin eilen telttapäivillä puhumassa. Siellä oli n. 70 henkeä paikalla ja teltta oli lähes täynnä. Koin vapautta ja iloa julistamiseen ja koin ennenkaikkea Herran Pyhän Hengen läsnäoloa kokouksessa. Moni tuli kosketetuksi illan aikana ja ihmisiä tuli rukoiltavaksi kokouksen jälkeen. Kunnia, kiitos ja ylistys Herralle!"

Munamankeli

Oon tänään hommannu munamankelin! Tai no, vissiinkin virallisesti vain miestenpyörää voidaan sanoa munamankeliksi ja ite oon hommannu kyllä naistenpyörän, mut voisko sitäkin tän blogin hengessä kutsua munamankeliksi…? Menee ittellä niin jo munat sekaisin, ettei meinaa muistaa, että voisi olla muitakin munia mankeloitavaksi kuin kananmunia..

Pyörän saaminen on käsittämättömän mainio juttu. Siihen sisältyy niin paljon Jumalan huumorintajua, ettei sitä oikein voi kaikkea selittääkään; menee aivan sisäpiirihuumoriksi Jeesuksen kanssa tää pyöräasia. Koitan nyt jotakin kumminkin kertoa, mutta en kuvittelekaan että muiden mielestä tämä olisi niin hauskaa kuin itsestäni – eikä kukaan muu olekaan saanut nyt pyörää.

Homma juontuu jo viime kesään. Olin silloin pyörälenkillä pyörälläni, jonka olen saanut 11-vuotiaana (tai sitten siskoni pyörällä, en edes muista kummalla, kumminkin jollain ei niin hyvällä). Pyörälenkki oli kokonaisuudessaan hyvin poikkeuksellinen, koska sen aikana juttelin Jeesuksen kanssa dialogia. Tällaista ei ole tapahtunut ennen, eikä sen jälkeenkään, mutta silloin tapahtui. Loppumatkasta kysyin, että eikö Jeesus voisi hommata mulle uutta pyörää (mun on ollut aina jotenkin vähän vaikea hommata itselleni yhtään mitään). Sain jotenkin sellaisen vastauksen, että Jeesuksella ei ole rahaa eikä pankkitiliä omissa nimissä ja että jos hän menisi vaan kauppaan hakemaan pyörän niin silloinhan hän varastaisi, eikä hän Jumalana voi varastaa, et semmoinen pikku ongelma. Mua nauratti se vastaus ihan kauheasti, totta tosiaan, eihän Jeesus voi mennä kaupasta pyörää pöllimään! :)

Tänä kesänä olen sitten ajatellut, että nyt haluaisin ostaa sen uuden pyörän ja kun asun kesäkanakoppiluukussani 10 kilsan päässä oikeista kanoista, niin tämä väli olisi juuri sopiva pyöräilyyn. Toukokuun lopussa katselin netistä sopivaa pyörää ja kävin liikkeessäkin jo kokeilemassa sitä ja tosiaan löysin semmoisen, minkä haluaisin. Olin jo aikeissa ostaa pyörän, kun sitten tuli este – eräs henkilö ei kestänyt ajatusta, että tänne tulee uutta tavaraa. Ostaminen jäi.

Viime aikoina olen saanut taas muistaa sitä opetusta, jonka pyöräretkellä sain: Jeesuksella ei ole pankkitiliä eikä käteistä rahaa. Rahat ovat ihmisten nimissä ja ihmisten hallussa. Jumala ei tee sellaisia ihmeitä, että tyhjästä tulee rahaa jollekulle. Jos joku on puutteessa, kannattaa mieluummin järjestää keräys kuin kuvitella, että Jumala murtautuisi pankkiohjelmistoon ja lisäisi nollia tilisaldoon tai perustaisi laittoman setelipainon.

Rahaliikenne tapahtuu siis ihmisten kautta. Ja uskovien olisi hyvä rukoilla sitä, että rahansa saisivat olla Jeesuksen käytössä. ”Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.” Oma mieli on kyllä automaattisesti rahassa kiinni, mutta ei voi kuin rukoilla, että Jumala antaisi mielensä mukaista suhtautumista rahaan. Harva tulee ehkä esim. ajatelleeksi, että nuukuus ja säästäminen voivat joillekin olla mitä suurinta ahneutta, rahan rakastamista ja siihen turvansa laittamista Jumalan sijaan.

Tällä viikolla annoin rahaa yhteen juttuun, mihin koin että Jumala kehotti/halusin laittaa. Sen jälkeen samana päivänä tuli puhetta polkupyörästä, eikä sen hommaamista aiemmin vastustanutta ihmistä enää haitannutkaan, että pyörä ostetaan. Konkreatiaksi tuli ihmeellisen nopeasti: ”Antakaa, niin teille annetaan. Hyvä mitta, sullottu, pudistettu ja kukkurainen, annetaan teidän helmaanne; sillä millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin."

Sain nyt sitten pyörän. Jo keväällä katsomani Tunturi Pregon. Menneellä Italian matkalla opin, että prego tarkoittaa italiaksi ”ole hyvä”. Hän sitten kumminkin hommasi tämän pyörän minulle. ”Ole hyvä, prego” – Kiitos, grazie, Jeesus! :)

Freedom

Nyt on eletty jo pari viikkoa täysin vapaiden kanojen aikaa. Kanojen vapautus tapahtui sillä aikaa, kun itse olin Italiassa, joten en päässyt seuraamaan läheltä alkuvapauden ihmettelyä. Sen sijaan sain mm. seuraavanlaisia tekstareita tapahtumista:

”Kanat tunnin vapaalla jalalla. Kukko kulkee edellä ja suurin osa kanoista yleensä perässä. Ei suurempaa dramatiikkaa. Huomenna harjoitukset jatkuu..”

”No nyt on kukko heittäytyny ihan mahdottomaksi. Se kulkee pöheiköstä toiseen kanat perässä.”

”Kukko halus kai ensin kiertää katsomassa paikat, nyt ne on kopin edessä.”

Kun olin saapunut takaisin, kanalauma oli jo erittäin tottunut vapaana olemiseen. Ne kulkevat pihassa siellä ja täällä, ottavat multakylpyjä kukkapenkeissä, kakkivat portaille, lepäilevät ja juoksevat ihmisiä vastaan luulleessaan saavansa jotain. Kukko siinä sitten myös kukkoilee mukana, välillä sekin ottaa multakylpyjä, mutta muistaa myös kiekumishommansa. Jotenkin ovat kyllä taas niin parhaimmillaan aivan vapaana, nättejä valkoisia lintuja vihreällä nurmikolla. Laumahenki tulee näkyviin, kun kumminkin aikalailla pysyvät yhdessä.

Tänä vuonna ei edes ole semmoista aikaisempien vuosien Outolintua tai Kyyhökanaa eli jotenkin poikkeavaa kanayksilöä porukassa. Ainoa joka poikkeaa joukosta on kukko. Ja kyllä se ihan herrasmies on. Kun vie jotain ruokaa, niin kanat ryntäävät kupille, mutta kukko ei koskaan ryntää, vaan jättäytyy sivulle. Joskus näyttää että se tarjoilee jotain ruokia kanoille. Ja millään lailla aggressiivinen se ei kyllä ole yhtään ketään kohtaan, ei tarvitse pelätä vihaista kukkoa. Lähinnä vaan meinaa huvittaa se kukkoilu, jonka se kuitenkin ottaa niin tosissaan koko ajan. Lisäksi kukko myös yrittää ottaa vahtimisen vakavasti koko ajan. Sen näkee harvemmin nukkumassa kuin kanojen. Joskus kuitenkin kukko näyttää nukahtavan seisaalleen. Sen silmäluomet menevät kiinni, jalat alkavat mennä kasaan, uni on voittamassa.. ja sitten taas se yrittää piristyä, pysyä hereillä ja tarkkailla ympäristöä. En kyllä tavallaan ihmettele miksi joku on nähnyt kukossa jotakin vertauskuvallista valvomiseen. Vaan kyllä sekin sentään ihan nukkuukin, päivälläkin.

Kanojen vapaus on siis hienoa. Niin kuin uskovan vapauskin. Italian reissulla meillä oli yhtenä aiheena uskovan vapaus, mitä se itse kullekin merkitsee. Koitin sitä silloin siellä vähän miettiä, mitä siitä tuli ensimmäisenä mieleen. Jotenkin ajatukset kiertyivät kolmelle eri ”tasolle”:

Ajattelisin, että vapaus Jeesuksessa ”ruumiin tasolla” on vapautta siitä, että kaikenlaiset olosuhteet ovat hyviä. Että voi olla onnellinen ja tyytyväinen ilman jotakin standardeja tai vertailua muihin. ”Mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin. ”Älkää korkeita mielitelkö, vaan tyytykää alhaisiin oloihin.” Älkää olko vaelluksessanne ahneita; tyytykää siihen, mitä teillä on”, ”Osaan elää niukkuudessa, osaan myös elää runsaudessa; kaikkeen ja kaikenlaisiin oloihin minä olen tottunut; sekä olemaan ravittuna että näkemään nälkää, elämään sekä runsaudessa että puutteessa.” Jumala on luvannut pitää huolen omiensa ruuan ja vaatetuksen tarpeista: ”Älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte tai mitä joisitte, älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte. Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä koko aittoihin, ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljoa suurempiarvoisemmat kuin ne? Älkää siis murehtiko sanoen: Mitä me syömme? tahi: Mitä me juomme tahi: Millä me itsemme vaatetamme? Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevat. Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.” On valtava vapaus, jos saa elää todeksi sen, että Jumala todella huolehtii lapsestaan eikä tarvitse kantaa murhetta maallisista. (Toki arjessa eletään, mutta ettei tarvitse murehtia vaan saa luottaa Jumalan lupauksiin.)

Toinen taso on sielun taso. Se on varmasti hyvin laaja juttu, mutta itselle tulee ensimmäisenä mieleen vapaus ihmisten mielipiteistä. (Ehkä siksi, että tällä tasolle koen olevani kaiken vähiten vapaa.) Uskovien ei tarvitsisi olla väärällä lailla ollenkaan sidoksissa ihmisten mielipiteisiin. Jeesuksen seuraaminen ja yleinen mielipide ovat aina vastakkain ja vievät eri suuntiin: ”Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija.” ”Te olette kalliisti ostetut; älkää olko ihmisten orjia.” Rukoilen, että saisin enemmän vapautua mielipiteistä ja seurata Jeesusta enkä yrittää mielistellä joka suuntaan. ”Niin me puhumme, emme, niinkuin tahtoisimme olla mieliksi ihmisille, vaan Jumalalle, joka koettelee meidän sydämemme.”

Kolmas taso on hengen vapaus. ”Sillä Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus.” Vapaus elää elävän Jumalan yhteydessä, Hänen liikuteltavanaan. Ilman ihmisten perinnäissäännöksiä ja uskontoja, kaavoja ja traditioita. Että saa olla uskovien yhteydessäkin Hengen johdatuksessa, aina ammentaa uutta ja yllättyä Jumalan ihmeistä ja rikkauksista. Ettei tarvitse kuulua mihinkään kirkkokuntahäkkiin, vaan notkeaan Kristuksen ruumiiseen eli elävään seurakuntaan: ”vaikka meitä on monta, olemme yksi ruumis Kristuksessa” ”Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin; sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi” ”Mutta te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä.” On valtavaa, kun saa olla osana elävässä Kristuksen ruumiissa. Rukoukseni on, että saisi tulla enemmän tilanteita, joissa Pyhä Henki voisi täysin vapaasti ja puhtaasti toimia. Erinäiset perinteet, tavat, ohjelmat ja aikataulut kahlitsevat uskovienkin kokoontumisia nykyään melkein aina. Mutta onneksi sentään joskus saa kokea hengen vapauttakin seurakunnassakin ja uskon ja rukoilen, että jatkossa vielä enemmän.

Tämä vapausartikkeli on tietysti hyvin vajavainen. En puhu tässä kunnolla ja selvästi edes vapaudesta synnin kahleista, mihin koko homma Jeesuksessa perustuu, Hän vapauttaa synnin orjuudesta ja sen takia on myös mahdollista olla vapaa eri tavoin monilla elämän alueilla, joilla vihollinen on sitonut vankilaansa. Jeesuksella on avaimet kaikkinaisiin kahleisiin ja siksi Hänessä on vapaus: "Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen, saarnaamaan Herran otollista vuotta." Hassuin paradoksi on, että ihmiset eivät halua tulla Jeesuksen luo, kun pelkäävät menettävänsä vapautensa ja joutuvansa kontrolliin ja muottiin, vaikka todellisuudessa ihminen on luonnostaan ilman Jeesusta koko ajan synnin kahleissa ja Jeesus antaisi todellisen vapauden.

”Sillä se on Jumalan tahto, että te hyvää tekemällä tukitte suun mielettömäin ihmisten ymmärtämättömyydeltä - niinkuin vapaat, ei niinkuin ne, joilla vapaus on pahuuden verhona, vaan niinkuin Jumalan palvelijat.”

”Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.”

”Vapauteen Kristus vapautti meidät.”

Gallina

Tässä kanatuliaiset Italiasta. Tai tarkemmin sanottuna nämä ovat kylläkin toisesta valtiosta eli itsenäisestä San Marinosta, jossa myös piipahdettiin. Italian puolella en nähnyt kanoja kuin lautasella. Ja sitten puhuttiin niistä, italiaksi kana on gallina. Söpö sana.

Olen ollut matkan jälkeen monta päivää aivan tööt. Fyysiselläkin väsymyksellä on varmaan osansa, mutta myös muuten on tavallaan rajuakin palata arkeen, kun on hetken saanut olla siitä irti. Oli niin hienoa olla uskovien yhteydessä useampaa päivää putkeen. Tuntuu typerältäkin, että sellaista varten täytyy lähteä niin kauas, ihan hyvin täälläkin voisi järjestää vastaavaa, jos vain ihmiset haluaisivat tulla yhteen. Homman hienous ei ollut mitenkään paikkaan sidottua vaan sitä, että oltiin yhdessä, rukouksessa, Sanan äärellä, juttelemassa asioista, yhteistä tekemistä jne. Sellaista voisi kyllä olla ihan missä vain muuallakin, Jumalan Henki ei todellakaan ole paikkasidonnainen.

Matka oli minulle monella lailla merkittävä. Lisäksi se oli tavallaan vaikeakin – hengellisillä matkoilla ei ole yllättävää kokea hengellistä taistelua. Tiettyjä kysymysmerkkejä jäi myös ilmaan, en pysty kertomaan alkuunkaan kaikkea mitä mieleen jäi pyörimään. Jumalan aikataulussa jään odottamaan vastauksia. Toivottavasti saisin rauhan odottaa ja levätä tässä hetkessä.

Oli kyllä hienoa tavata italialaisia uskovia. Ja erityisesti tulla heti ymmärretyksi siinä, ettei kuulu mihinkään kirkkokuntaan, vaan että seurakuntamalli otetaan Raamatusta eikä kirkkohistoriasta. Käsittämätöntä sinänsä, että Suomessa saa yrittää vääntää rautalangasta, että nykyinen seurakuntainstituutiomalli ei ole raamatullinen ja sitten Italiassa törmää heti henkilöihin, joille tämä asia on itsestään selvää (ja eivät tiettykään kuuluneet katoliseen kirkkoon). Sama Jeesus Herrana, sama Henki sinettinä eikä esteitä välissä. Miten täällä Suomessa rakastetaankin enemmän kahlitsevia historiallisia instituutioita kuin Raamatun seurakuntamallia..? Moni hokee, että pitäytyy Raamattuun ja sitten kumminkin tässä asiassa ei edes yritä elää Sanaa (esim. 1. Kor. 14:26) todeksi.. En käsitä.. Tahtoo takas Italiaan..

Koitan tässä nyt sitten tosiaan taas totutella arkeen. Siihen luottamukseen, että Jumala on kanssani siinäkin, kuinka vaikeaa sitten olisikin. Ettei Hän jäänyt pilvien päälle, vaan on myös ahdistuksen alhoissa vierellä. ”Jos minä taivaaseen nousisin, niin sinä olet siellä; jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä.”

Kiitos Herralle matkasta.