Ei merta edemmäksi kanaan

Kanojen reviiri alkaa olla jo aika laaja. Tänään löysivät ensi kertaa kukkapenkkikuopsutuksen! Ja puutarhan puolella tepastelevat ja syövät vähän marjoja marjapensaista. Soraa ei tarvitse enää viedä häkkiin, vaan sitä nokkivat itse pihatieltä. Kiva aina katsoa kun tulee pihalle, että missäs kanat tällä kertaa ovat. Kun ajaa autolla pihaan, kanat ovat kyllä olleet aina jossain nurmikolla, mutta silti on mieleen tullut että olisi mainiota saada portinpieleen kanavaroituskyltti. ”Varo kanaa!” Tai punakeltainen varoituskolmio kanankuvalla! :)

Ennen kanojen vapautusta emmittiin, että saako niitä sitten kiinni ja takaisin häkkiin. Pohdin, että pitäisikö olla kalastushaavi, jolla vois kopata kanoja kiinni. Se vääntyikin sitten kanastushaaviksi.. Ja kun puhuttiin, että pitäisikö kerätä matoja tunkiolta ja antaa niitä kanoille, niin sitten puhuttiin matojen keräämisestä ja kanastamisesta. ;)

Maantielle on kanahäkiltä noin 60 metriä. Sinne saakka eivät ole onneksi vielä menneet ja sitä tietysti toivoo, etteivät sinne menekään. Että pysyisivät nyt tässä omassa pihassa, jossa olisi kaikkein turvallisinta (vaikka tänään pelkäsin että puutarhassa putoaa omenanraakile kanan päähän, kun ne puun alla olivat ja jokunen omppu putoili!)

Monessa muussakin asiassa on hyvä, ettei lähde merta edemmäksi kanaan. Hengellisissä asioissa ainakin. Suomessakin on nykyään tarjolla monenlaista uskontoa, filosofiaa ja elämänkatsomusta. Tai sitten lähdetään kauaskin kuulemaan jotain erityistä voimaa tai oppia edustavaa henkilöä. On myös messuja, joilla esittäytyy satoja eri henkimaailman asioihin tavalla tai toisella liittyviä tahoja mainostamassa omaa tietään rauhaan, tyyneyteen, henkimaailmakokemuksiin ja kuolemanjälkeiseen olotilaan tai sen puuttumiseen (mikä sitten kelläkin on päämääränä).

Uskontoja ja ajatusmalleja on tosiaan monia. Ympäri maailman omansa. Kaikilla kansoilla on olleet omat jumalansa, Suomessa Ukot ja kumppanit, monissa maissa auringonjumala, Allah, joka on kuun jumala, erilaisia hedelmällisyysjumalia ja kellä sitten mikäkin pölkynpää tai joku eläin, näitä riittää. Ihminen on mielikuvituksellaan ja saatanan avustuksella kehittänyt syntiinlankeemuksessa Jumalasta eroon joutuneen sielunsa tyhjiölle jos jonkinlaista korviketta. Kaikkia tällaisia kansoja kutsutaan pakanakansoiksi, suomalaiset siis mukaanlukien.

Jumalan tarkoitus on kuitenkin koko ajan ollut tulla tunnettavaksi kaikkien kansojen keskuudessa. Mutta se saattoi tapahtua vasta sitten, kun Jeesus oli tullut maan päälle ja sovittanut ihmisten synnit. Tämä tapahtui maailman maantieteellisessä keskipisteessä eli Israelissa. Ja Israelin kansan keskuudessa Jumala ilmestyi ihmisille jo paljon ennen Jeesuksen ihmisenäolon aikaa. Kaikki se mitä israelilaisille tapahtui, oli esikuvaa Jeesuksesta ja tuon kansan valmistamista siihen, että Jumalan Poika syntyisi juuri sinne. (Ja paljon muutakin toki, tämä on loputtoman rikas aihe.) Mutta sitten kun Jeesus oli ylösnoussut, hän kehotti näitä hänen Jumalan Pojaksi tietäviä ja ylösnousemuksensa itse todistaneita sekä Jumalan voiman saaneita israelilaisia lähtemään kaikkeen maailmaan kertomaan kuinka hänen kauttaan voi saada synnit anteeksi ja yhteyden elävään Jumalaan. Sen jälkeen Jumalan Pyhä Henki on antanut uskon Jeesukseen ja Pyhän Hengen Jumalan lapseuden sinetiksi ja yhteyden Jumalaan kelle tahansa ja mihin tahansa kansaan kuuluvalle ihmiselle, joka on sitä halunnut. Juutalaisista Raamatussa kerrotaan että Jumala on paaduttanut heidän sydämensä etteivät he massoittain ole kääntyneet Jeesuksen puoleen, niin että muiden kansojen ihmisillä on ensin mahdollisuus saada kuulla sanoma Jeesuksesta. (”Heidän lankeemuksensa on maailmalle rikkaudeksi ja heidän vajautensa pakanoille rikkaudeksi.” ”Sillä jos heidän hylkäämisensä on maailmalle sovitukseksi, mitä heidän armoihin-ottamisensa on muuta kuin elämä kuolleista? (Room. 11:12,15)) Sanotaan myös, että tämä ilosanoma syntien anteeksisaamismahdollisuudesta on tiedotettava kaikille kansoille ja sitten tulee loppu eli tämän nykyisen maailmanajan loppu (Matt. 24:14). Vielä on tällä tiedotussektorilla aukkopaikkoja ja viestinnän esteitä eri kansojen suuntiin.

Homma näyttäisi toimivan niin, että Jumala tulee ihmisen luo ja missä tahansa voi kääntyä Jeesuksen puoleen. Eikä niin, että pitäisi lähteä etsimään omalle luonnetyypille soveltuvaa uskontoa. Miksi lähteä pakanajumalien, henkimaailmojen tai valaistuneiden ajatusten seuraamiseen, kun kerran yhteys todelliseen rakkauteen, elävän vetten virtojen äärelle, kaiken lohdutuksen Jumalaan syliin, Luojan luo ja ikuisuuselämään olisi tarjolla Jeesuksen tuntemisen kautta? :)

P.S. Kyllä jossain varmaan palvotaan kanaakin. Tai munaa. Munasymboliikkaa ainakin on monissa uskonnoissa. Raamatussa ei ole.

Tunkio

Meillä on tässä vanhan navetan takana tunkio. Ei mikään hieno komposti vaan oikein tunkio. Mutta kyllä sielläkin multaa muodostuu eikä se niin kovasti haise. Ajattelis, että kanat vois tykätä tonkia tuolla tunkiolla. Sieltä löytyis varmaan enemmänkin niitä suurimpia kananherkkuja eli matoja. On jo tosiaan nähty, että madot on suurinta herkkua. Jos yksi kana löytää madon, niin muut on heti ryntäämässä perään ja yrittämässä saada osansa. Jäätelöllä ei ollut samaa vaikutusta.. Kanat eivät ole kuitenkaan oppineet reittiä tunkiolle. Sinne pitäisi mennä vähän pidemmän ruohon läpi eivätkä ne halua kulkea pitkässä ruohossa. Tänään sain yhden kanan kiinni (ensi kertaa jonkun muun kuin Outolinnun) ja vein sen tunkiolle. Mutta ei se sitten yksinään siellä halunnut olla vaan tuli heti pois. Silti luulen, että noin periaatteessa se tunkio olisi kanoille mahtava paikka. Onhan se sanontakin: Kukkona tunkiolla. Joku kana tai kukko on siis joskus ollut tunkiolla!

Jotenkin niin puhuttelee tuo tunkio kaikkine herkkupaloineen. Ihmisen mielestä ensisijaisesti inhottava paikka. Haiseva paikka, jonne viedään jätteet ja jossa kukaan ihminen ei halua oleskella. Ja silti se olisi noille puhtaille valkoisille kanoille ihana paikka, josta löytyisi parhaimmat herkut. Tulee vaan niin mieleen toisaalta sellaiset ihmiset, joiden kanssa ei kovin moni halua olla ja sitten taas jokaisen meidän oman elämämme kipeät paikat ja tunkiot, joita ei niin välttämättä halua edes ajatella eikä muille ihmisille juuri esitellä. (Tai sitten ei pysty ajattelemaan paljoa muuta kuin niitä asioita.)

Ihmisenä ollessaan Jeesus rakasti kovasti myös ihmistunkiota. Uskonnolliset pilkkasivat häntä, koska hän oli sellaistenkin seurassa, joista kukaan muu ei välittänyt. Hän ei katsonut nenän vartta pitkin ketään. Ja niin Hän tietysti toimii tänäkin päivänä. Tänään iltakävelylläni joku alkoholisti tuli vastaan, kertoi nukkuneensa kaurapellossa ja olevansa nyt eksyksissä. Kuljin sitten käsi kädessä tämän vanhemman miehen kanssa useamman satametriä, jotta se pääsi sinne mistä oli lähtenyt. Veikkaisin, että tässä ainakin oli yllättävästä Jumalan vaikuttamasta rakkaudesta kyse, kun ei minulla kyllä muuten ole mitään tarvetta kuljeskella rapajuoppojen kanssa käsikädessä pitkin kylänraittia! :)

Mutta sitten ne meidän kaikkien omat tunkiot. Ne asiat, jotka omasta mielestämme ovat huonoja ja ikäviä. Ja kuinka juuri näiltä elämän tunkioilta löytyy parhaimmat madot! Kun antaa Jumalan tulla sinne kaivelemaan. Kaikkein kipeimpiin asioihin.

23-vuotiaana minulla oli takana huonosti päättynyt ihmissuhde. Taas joku jäteläjä lisää oman elämän tunkiolle. Silloin omassa mielessäni päätin, että seuraavaksi tutustun Jeesukseen, ennen kuin kehenkään muuhun mieheen. Tuo päätös vaikutti sellaista, että marssin ensimmäiseen vastaan tulleeseen kristilliseen kirjakauppaan ja ostin hyllystä satunnaisen kirjan. Johdatusta oli todella matkassa, sillä kirja oli sen verran sopiva minulle ja tilanteeseeni, että siinä heti ensi lehdillä kerrottiin Jeesuksen kuolleen, että voisi saada synnit anteeksi. Ja jotenkin minulle sitten annettiin se usko tähän asiaan ja uusi lehti aukesi kirjan lisäksi myös elämässä (ja se päättynyt ihmissuhde ei vaivannut enää yhtään..). Kannatti huutaa Jeesusta apuun tunkiolla.

Mutta onhan niitä tunkioita sitten uskovan elämässäkin. Vaan kuitenkin saa lohduttautua: ”Monta on vanhurskaalla kärsimystä, mutta Herra vapahtaa hänet niistä kaikista.” (Ps. 34:20). Kipeimmistäkin asioista voi löytyä lohdullisia herkullisia matoja ja muita aarteita, kun on uskossa: kuoleman lähestyessä voi iloita uuden elämän alkamista taivaassa, uskovan läheisen menettäessään voi lohduttautua jälleennäkemisessä, sairastaessa Jumala voi puhua uusia asioita ja oppii luottamaan Herraan lisää, keskenmenon kohdatessa saa uskoa tapaavansa lapsensa taivaassa, ihmissuhteen jäädessä lyhyeksi saa luottaa, että kuoleman jälkeen on aikaa vielä tutustua paremmin ja siellä vasta kaikki suhteet saavat todellisen täyttymyksen, raskaassa työssä saa uskoa Jumalan kuitenkin koulivan ja opettavan uusia tehtäviä varten jnejne. Jumalaa tituleerataan Raamatussa myös ”kaiken lohdutuksen Jumalaksi” (2. Kor. 1:3). Hän sallii erinäisiä asioita, mutta myös lohduttaa niissä. Ei voi olla olemassa mitään sellaista tunkioasiaa, mitä Jumala ei voisi kääntää parhaimmaksi, ravinteikkaimmaksi ja muhevimmaksi elämän kasvualustaksi. (”Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat” Room. 8:28). Mutta se vaatii sen, että Jeesus tarvitsisi päästää talikoimaan sinne tunkiolle.

Kanat olisivat varmaan mielellään menneet tunkiolle, mutta reitti ei ollut auki ja tunkiollakin kasvoi nokkosta ehkä vähän liikaa. Kuka haluaa tunnustaa syntisyytensä ja avata reitin Jeesukselle oman elämänsä tunkiolle? Ja kuka uskova tunnustaa, että edelleen on talikolla töitä myös omalla tunkiolla?

P.S. Kanat viettää nyt yöt häkissä, munii aamulla pesiin ja sen jälkeen ne päästetään tepastelemaan pihaan. Illalla ne saa ihan hyvin takaisin häkkiin. Tämä on upeaa, vapautta ja häkkiä sopivassa suhteessa! :)

Ymmärrys hoi

En ole oikein ymmärtänyt kunnolla sellaista, kun ihmiset antavat lemmikeilleen kaikenlaisia herkkuja. Karkkeja, kakkua jne. Että eihän ne ole edes terveellisiä ja että turhaan lihottavat lemmikkieläimiään sellaisilla. Että eihän ne elukat varmaan edes maista samalla lailla. No joo, parempi, ettei mielessään ihmettele enää jatkossa tätäkään asiaa.. Löysin tänään nimittäin itseni tarjoilemassa kanoille jäätelöä! Jäätelöä, vadelmia ja kirsikoita. Aivan älytöntä :) Vähän vaan, ettei tuu vatsanväänteitä, mutta kumminkin. Enpä olisi tätäkään voinut etukäteen uskoa tekeväni. Näin se mieli voi muuttua, kun asiat tulevatkin omalle kohdalle.

Ennen uskoontuloani en myöskään ymmärtänyt, mitä NIIN ihmeellistä siinä Jeesuksessa muka on. Että joo, kyllähän se viisaita puhui ja kehotti rakastamaan toisia ihmisiä, mutta että kuinka se nyt sitten kuitenkaan niin iso asia on, että siitä pitää niin meteliä pitää. Että kyllä minä uskon että Jeesus on Jumalan Poika, kuollut ja ylösnoussut, mutta että en vaan ymmärrä, miksi nuo jotkut uskovat näyttävät saavan asiasta vielä paljon enemmän irti. Sitten vasta kun tulin tilanteeseen, että päätin itse haluavani tutustua vielä paremmin Jeesukseen ja sain ymmärtää hänen kuolleen juuri minun syntieni tähden, niin yhtäkkiä ja yllättäin aloin itsekin saada asiasta paljon enemmän irti!

Kanat jäätelöllä:

Viheriäisillä niityillä

"Herra on minun paimeni, ei minulta mitään puutu. Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden. Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat. Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen. Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti." (Ps. 23)

Kanat oli tänään useamman tunnin viheriäisillä niityllä. Diaesityksen kuvia voi katsoa suurempana kun klikkaa pikkudiaesityskuvaa.

Kanojen vapautusrintama

Merkittäviä tapahtumia kanasektorilla: Eilen ensimmäinen kana käveli häkin ulkopuolella! Tämä oli pieni askel kanalle, mutta suuri harppaus kanalaumalle.

Tapahtumien kulku oli seuraava: Päätettiin siskoni kanssa vapauttaa vähän kanoja. Avattiin häkin ovi. Kukaan ei tullut ulos. Yritettiin hannu&kerttu-taktiikkaa eli ripotella jyviä oviaukon molemmin puolin, niin että joku kävelisi jyvien houkuttelemana ulos. Kukaan ei tullut ulos. Menin sisään häkkiin ja yritin hätyyttää kanoja kohti oviaukkoa, mutta kanat toimivat aivan kuin siinä olisi ollut seinä ja juoksivat vaan ympäri häkkiä. Lopulta oli pakko turvautua viimeiseen vaihtoehtoon. Ottaa yksi kana kiinni ja viedä se häkin ulkopuolelle. Kiinniotettavaksi tuli sitten kukas muu kuin Outolintu, jonka edelleenkin saa selvästi helpoiten kiinni. Näin Outolinnusta tuli ensimmäinen häkin ulkopuolella kävellyt kana! Ja kun Outolintu oli ulkopuolella, niin sitten sinne uskaltautui itse kävellen pari muutakin kanaa. Ne sitten jaloittelivat hetken aikaa ja sitten ohjailtiin ne takaisin häkkiin. Tänään puolestaan toin lautasella perunaa ja asetin sen häkin ulkopuolelle. Perunan houkuttelemina kaikki tulivat ulos. Ja sitten ne porukalla kävelivät jonkun aikaa pihassa. Tekivät pienen kierroksen. Jonka jälkeen sain ne vielä suht helposti ajettua takaisin häkkiin. Tässä kuvia näistä historiallisista hetkistä!


Outolintu ekana ulkona.

Peruna houkuttaa ylittämään esteet.

Kanaset niityllä.

Peräkanaa.

Uudet maisemat.

Tuonne häkkiin vaan kertyy paljon kanankakkaa aika lyhyessä ajassa, vaikka sitä siirrelläänkin. Ja sitten tulee kärpäsiä sinne pörräämään. On se nyt ollu kuitenkin hienoa, kun kanat on edes vähän jo jaloitellu vapaana! Ja kun kuulee niitä juttuja, että kanat on pihassa vapaana, niin kyllä sen pitäis käytännössä olla mahdollista. Ei ne nyt ainakaan mihinkään karkuun juossu, vaan pysy laumana ja rauhallisesti kävelivät ja tutkivat ympäristöä.

Mulla tuo häkki vaan niin jotenkin tulee nykyisten kirkko- ym. muiden seurakuntarajojen vertauskuvaksi. Että kuinka siinä on paljon hyvää, se antaa turvaa, siellä on ruokaa jne, mutta kuinka se kuitenkin on ihmistekoinen. Ja kuinka se estää täyden vapauden ja kuinka sitä paskaakin kertyy sinne ja kärpäsiä pyörii, kun ollaan pienissä rajatuissa ympyröissä. Että täyteen vapauteen meidät on tarkoitettu, vaikka se kuulostaa hurjalta ja melkein pelottavaltakin eikä oikein voi ymmärtää että kuinka niin voi olla. Mutta että kuitenkin voi.

Kun juutalaiset olivat pakkosiirtolaisuudessa Baabelissa, ja kun vapautuksen aika tuli, ensin lähti osa kansasta Jerusalemiin kaupunkia korjaamaan ja loput tulivat perässä myöhemmin (VT, Esra). Outolintu näytti muille kanoille esimerkkiä, että häkin ulkopuolellakin voi elää hyvää kanan elämää. Ja kun minä ensi kertaa kuulin, että on uskovia jotka eivät kuulu mihinkään nimelliseen seurakuntaan ajattelin että jaahas, mikähän harhaoppi tässä nyt on kyseessä. Mutta muiden esimerkistä sai havaita, että kyllä sellainenkin on täysin mahdollista, raamatullista ja vieläpä oikein siunattua.

Kanalauma pysyi lähellä toisiaan, vaikkei häkin seinät olleetkaan pitämässä niitä koossa. Halu pysyä yhdessä on niiden sisimmässä eikä tosiaan häkin vaikutusta. Sitä vaan ei voi tietää niin kauan kuin ollaan häkin sisällä. Ja uskovien sisimmässä on halu myös uskovien yhteyteen. Paljon paremmin tämä sisimpään laitettu laumahenki tulisi näkyviin, kun oltaisiin häkkien ulkopuolella.

Viimeksi tulleessa Kotimaa-lehdessä kerrottiin, kuinka mikään nykyisin olemassa olevista kirkkokunnista ei vastaa alkuseurakuntaa. Se nyt lienee itsestään selvää. Silloin oltiin todella vapaita kanoja ilman häkkien rasitteita. :) Huomaa vaan, että nykyään monen on vaikea uskoa että sellainen voisi olla enää mahdollista. Mutta miksi ei? Ainakin siinä vaiheessa siihen pitää pyrkiä, kun nykyhäkit ovat niin täynnä paskaa ja kärpäsiä, ettei siellä voi enää olla sairastumatta!

Nykytilanne on tämä: kanat on häkeissä ja välillä ulkopuolella. Molemmissa on hyvä. Ja asioissa pitää edetä sillä aikataululla, minkä kokee oikeaksi. Tärkeintä on kuunnella paimenen eli Jeesuksen ääntä, jonka sisimmässään saa ymmärtää. Kuinka Hän itse kutakin paimentaa. Joskus voi kulku olla erisuuntaan kuin muulla laumalla, muttei turhaan sekään.

”Sillä näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä itse etsin lampaani ja pidän niistä huolen. Niin kuin paimen pitää huolen laumastaan, kun hän on lampaittensa keskellä ja ne ovat hajallaan, niin minä pidän huolen lampaistani, ja minä pelastan ne joka paikasta, minne ne ovat hajaantuneet pilvisenä ja pimeänä päivänä. Kadonneet minä tahdon etsiä, eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa; mutta lihavat ja väkevät minä hävitän. Minä kaitsen niitä niin kuin oikein on. Niin minä tahdon vapauttaa lampaani, etteivät ne enää jää ryöstettäviksi.” (Hes. 34:11,12,16,22)

PS. Ihmisillä on niin kova halu kategorisoida. Selvyyden vuoksi: en kannata EVR:n (Eläinten vapautusrintama) toimintatapoja ja -periaatteita, vaikka kanojen vapauttamista olenkin harrastanut! ;)

Satumaa-tango

Muistelen että joskus oli kauhea haloo siitä, voiko kirkossa esittää Satumaa-tangoa. Lopputulosta en muista. Tässä nyt vastaavaa haloota. Voiko kanablogissa esittää Satumaa-tangon?? Sellainen on tuossa videolla! Voin taata, että kuulostaa aika järkyltä. Ja voin hyvin kuvitella kaiken sen myötähäpeän jota kuulija kokee ja oon samaa mieltä kaikkien niiden kans kenen mielestä se on pohjanoteeraus.. ;) Mutta nyt voi jokainen tutkia ja koetella, että voiko kanablogissa esittää Satumaa-tangon. Onko se Raamatun mukaista toimintaa?

Voiko kirkossa soida Satumaa? Eikös kirkot sitten kumminkin ole vain rakennuksia? Seinät ja katto. Vanhoja ja arkkitehtuuriltaan hienoja rakennuksia. Joissa on niin kaameat penkit, ettei niissä millään meinaa pystyä ainakaan tuntia kauempaa olemaan. Sitten on maalauksia ja muita koristuksia, joita voi yrittää katsella, jos meinaa nukahtaa puheiden aikana. Ja se alttari, jolle ei ole mun ymmärryksen mukaan mitään perustetta Raamatussa. Onhan se kätevä kynttiläteline, mutta en kyllä itse ole Raamattua lukiessa havainnut, että semmoisia kuuluisi Uuden Liiton aikana enää pykäillä. Vanhan Liiton aika ennen Jeesuksen uhrikuolemaa oli mun käsittääkseni eri juttu tässäkin asiassa.

”Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä” (Apt. 17:24). ”Taivas on minun valtaistuimeni, ja maa on minun jalkojeni astinlauta. Mikä olisi huone, jonka te minulle rakentaisitte, mikä paikka olisi minun leposijani?” (Jes. 66:1). Jeesukseen uskovista todetaan: ”Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä, apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus, jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä. (Ef. 2:19-22). ”Ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi” (1. Piet. 2:5) ”Missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun [Jeesuksen] nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä.” (Matt. 18:20).

Eikös noista Raamatunkohdista voisi ymmärtää, ettei mikään käsintehty rakennus ole toistansa pyhempi? Vaan että Jumala asustelee uskovien ihmisten sisimmässä. Ja kun näitä ”eläviä kiviä” on koossa kaksi tai useampia, niin siinä Jumalalle todellista rakennusta ja alttaria.

Itse olen kokenut Jumalan läsnäoloa kirkkoja enemmän mm. junassa, ihmisten olohuoneissa, traktorissa, työhuoneissa, keittiössä, autossa, kävelylenkillä, saunassa, erilaisissa kerhotiloissa jne. Joillekin taas Jumalan läsnäolon paikkoja ovat olleet sairaalat ja vankilat. Mutta sitten tietysti myös eri hengellisten järjestöjen omistamat rakennukset ja kirkkorakennukset. Mutta ettei yhtään enempää ne kirkot kuin mikään muukaan paikka.

Se on varmaan se kirkkojen kaikuminen, mikä saa ne tuntumaan jotenkin erilaisilta paikoilta. Siellä kun kertoo vieruskaverilleen normaaliin puheääneen jotain niin senhän kuulee puoli kirkkoa. Sitten on pakko olla hiirenhiljaa. Joka taas luo sellaisen mielleyhtymän, että kun astuu kirkkoon niin että siellä on muka jotenkin pyhempää ja pitäisi olla hiljempaa vaikka oikeasti ei vaan halua, että kaikki kuulee mitä on sanomassa. En kyllä löydä Raamatusta missään kohtaa sellaista, että pitäisi rakentaa kauhean isoja kaikuvia kivirakennuksia kamaline penkkeineen ja että sais vain kuiskia. Paavali välittää sen sijaan tällaisia terveisiä: ”Monet tervehdykset Herrassa lähettävät teille Akylas ja Priska sekä heidän kodissaan kokoontuva seurakunta.” (1. Kor. 16:19). Ja mä luulen että Akylaalla ja Priskalla oli mukavat sohvat! :) Tai sitten olivat rennosti lattialla. Muttei ainakaan kiduttavilla keskiaikaisilla penkeillä, joista en ihmettelisi vaikka niiden design olisi suoraan pimeyden henkivalloista lähtöisin, kun kaikki energia puheiden kuulemisesta menee siihen kun vaihtelee asentoa..

Ja sitten vielä yksi paikka kohdata Jumala: ”Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa.” (Matt. 6:6). Missä vaan omassa olossa voi rukoilla, vaikka huussissa. ”Minne minä voisin mennä, kussa ei sinun Henkesi olisi, minne paeta sinun kasvojesi edestä?” (Ps. 139:7).

Ajattelisin että olis oleellisempaa miettiä, että saako jossain rakennuksessa olla alttareita ja saako jotain rakennusta sanoa pyhemmäksi paikaksi kuin jotain muuta, kuin että saako laulaa Satumaa-tangoa.

Maamunat & 'Rakkaus on lumivalkoinen'

Pihaan oli tänään ilmestyny maamunia. Siis noita sieniä, jotka on ensin valkoisia palloja ja sitten myöhemmin tummuvat ja niistä tussahtaa itiöpölyä. Kai ne valkoisuudessaan ja pyöreydessään hiukan munilta näyttävätkin, että muna-nimitys on ymmärrettävä.

Olin viime viikolla käymässä ilmaiskonsertissa, jossa Jussi Hakulinen esitti kappaleensa Rakkaus on lumivalkoinen. Mitenkähän tää nyt mulla yhdistyy noihin maamuniin..? Tuossa kauniissa sävellyksessä on perin kaipaava ja tunteikas kertosäe:

”Niin pienen hetken rakkaus on lumivalkoinen,
on puhdas niin kuin hanki helmikuisten aamujen,
voi kunpa joskus kauemmin sen loisto kestää vois,
vaan illan tullen katoaa ja tummuu aina pois.”

Aika monien suomalaisten mielestä tää on hyvä kappale. Siltä vaikutti siellä konsertissakin. Että moni tunnustautui kaipaamaan lumivalkoista rakkautta, joka ei loppuisi. Kukapa meistä ei? Jotenkin se rakkauden kaipuu vaikuttaa aivan kuin ihmisyyden ytimeltä.

Evoluutioteorian mukaan lajit ovat kehittyneet toisista lajeista, ja siinä on sitten aina jostain muodostunut uusia ominaisuuksia, jotka auttaisivat pärjäämään paremmin luonnossa. Teorian mukaan ihminen olis sitten jossain vaiheessa jollain lailla kehittynyt apinasta. Mutta eihän tää vaan voi olla totta! Miten ihmeessä nimittäin ihmisessä oleva rakkauden kaipuu olisi jollain lailla edistänyt hengissä selviämistä? Sanotaan että jollekin apinalle olis jonkin mutaation vaikutuksesta muodostunut rakkaudenkaipuu. Niin miten tämä yksilö sitten olisi ollut jotenkin selviytyjä? Sydänsuruinen apina. Istuu lakonisena puussa mieli maassa, eikä jaksa tehdä elettäkään hankkiakseen ruokaa. Muut hoivaavat jälkeläisiään vimmatusti vaistojensa ohjaamina, mutta sydänhaavainen rakkaudenkaipuinen apina lähtee yksistään erämaahan haikailemaan ja kuihtuu sinne. Miten evoluutio olisi voinut kehittää rakkauden, joka saa ihmisen toimimaan täysin epärationaalisesti? Antamaan oman ruokansa toiselle, vaikka olisi nälkä itsellä? Eikö rakkauteen kykenevät olisivat kuolleet ensimmäisinä, jos kaikki olisi vain pelkkää kemiaa, fysiikkaa, biologiaa ja vaistojen varaista toimintaa?

Raamattu kertoo mielestäni huomattavasti paremman selityksen sille, miten ihminen on tullut Tellukselle ja miksi meissä on sisäänrakennettu tarve tulla rakastetuiksi. 1. Moos. 1:27: ”Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa.” Kuvan mallista eli Jumalasta taas kerrotaan: ”Jumala on rakkaus” (1. Joh. 4:8).

Jussi Hakulisen laulussa rakkaudelle käy kuin maamunalle. Se tummuu ja tussahtaa pois. Aito kananmuna sen sijaan ei tussahda, vaan säilyttää valkoisuutensa. Tosi monien ihmisten ongelmana on se, että etsii rakkautta väärästä paikasta. Voisi varmaan sanoa, että jokainen tekee niin jossain vaiheessa elämäänsä, kuka sitten pidemmän, kuka lyhyemmän aikaa. Kun kerran Jumala on rakkaus, niin olisi hyvä, jos voisi ensin kokea ja ymmärtää sen. Silloin ei tarvitsisi odottaa keltään ihmiseltä sellaista mitä hänellä ei luonnostaan ole. Jokaisessa oleva kyky rakastaa on Raamatun mukaan alun perin Jumalasta lähtöisin. Mutta ne alkuvarastot voi sitten loppua jossain vaiheessa, jos ei saa Jumalalta lisää rakkautta.

Jumalan rakkauden yhteyteen pääsee tällä lailla: ”Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa. Siinä on rakkaus – ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.” (1. Joh. 4:9-10). Tuossa siis kerrotaan, että kun elää Jeesuksen kautta, voi olla yhteydessä Jumalaan, joka on rakkaus. Mutta sitä ei voi tietenkään ymmärtää, jos ei ole itse kokenut. Ja onhan se monella lailla vajavaista sen jälkeenkin, mutta erilaista elämää kuitenkin.

Jussi Hakulisen laulun jossain säkeistössä on sanat: ”miten kaunis voikaan olla maa, vaikkei ole Jumalaa.” Siinä selviää, miksi hänen tuntemansa rakkauskin on ollut vain pienen hetken lumivalkoista. Jeesuksen opetuslapsi Johannes sanoittaa toiseen sävyyn: ”Tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä [Jeesukselta] kuulleet ja jonka me teille julistamme: että Jumala on valkeus ja ettei hänessä ole mitään pimeyttä.” (1. Joh. 1:5) ”Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa. Me rakastamme, sillä Hän on ensin rakastanut meitä.” (1. Joh. 4:18-19).

En nyt muuten sitten aio ottaa kuitenkaan kukkoa. Mutta tuskin se kanoja haittaa. Eivät ne nyt tuolla näytä kaipauksessa riutuvilta ollenkaan. Samaa ei voi sanoa kaikista niistä Jumalan kuvista, joita olen tässä viime aikoina tavannut! :)

Risteytyskukko

Toiseksi edellisessä eli 16.7. olleessa kirjoituksessa oli se aitojen takaa otettu komean kukon kuva. Kirjoitin silloin, että se oli rodultaan valkoinen leghorn kukko. Itsellä oli kyllä pienoinen epäilys, että jos se sittenkin on joku muu, mutta kun se niin näytti valkoiselta leghornilta, niin ajattelin sitten, että ei kai se muukaan voi olla. Kävi sitten niin, että olin asiassa sekä oikeassa että väärässä. Onneksi tätä blogia lukee paremminkin kanoja tuntevia ihmisiä kuin minä, niin sain oikaisun asiasta ja nyt voi kertoa sen muillekin, ettei tule levitetyksi harhaoppia valkoisesta leghornista. Minulle nimittäin kerrottiin, että se kukko oli jonkinlainen risteytys. Siinä tosiaan oli valkoista leghornia, jolta se pitkälti näytti, mutta että siinä on myös geenejä jostain muusta, raskaammasta ja isommasta kanarodusta. Sekoittunut tapaus siis. Ei rotupuhdas valkea leghorn. Tätä ei varmaan kovin moni lukija olisi pystynyt sanomaan. Pitää olla ollut paljon tekemisissä kanojen kanssa ja tuntea eri rotuja, jotta pystyy sen tuolla lailla kuvasta sanomaan. Pieni epäilykseni ei riittänyt asian vahvistamiseksi. Eli sittenkin oli parempi, etten tuota komeaa kukkoa tänne saanut, kun minä tietysti kasvatan vain puhdasrotuisia valkeita leghorneja! :)

Tämmöinen sekoittuneisuus on yksi pahimpia vihollisen juonia hengellisissä asioissa. Että joku asia äkkiseltään näyttää oikein komealta ja puhtaalta kristillisyydeltä ja käytännössä sisältääkin jotain aivan vääriä geenejä. Mistä minä tiedän vaikka tuonkin kukon käytös olisi ollut jotenkin kovinkin erilaista kuin valkoisen leghornin käytös? Kun siinä kerran oli niitä muitakin geenejä, sattui vaan erehdyttävästi näyttämään valkoiselta leghornilta. Erilaisissa kristillisissä piireissä voi myös löytyä ties mitä oppisekoituksia. Että on jotakin asioita, jotka on otettu Raamatusta, puhutaan Jumalasta ja lähimmäisenrakkaudesta ja ties mistä muista kristilliseltä kuulostavista asioista, mutta kuitenkin onkin jätetty pois asian varsinainen ydin eli todellisen uskoontulon eli uudestisyntymisen tarpeellisuus, jonka vain Jumala voi tehdä ihmisen kääntyessä Jeesuksen puoleen ja syntisyytensä tunnustaessaan. Jeesus sanoo: ”Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa.” (Joh. 3:3).

Jeesus varoittaa paljon sekarotuisuudesta hengellisissä asioissa. Ulkokuorella, sanoilla, symboleilla ja toimituksilla on niin helppo viedä ihmisiä harhaan. Kun ihminen alkaa olla kiinnostunut hengellisistä asioista, vihollisen täytyy keksiä uusi juoni pitääkseen ihmiset pois Jeesuksen luota. Raamatussa kerrotaan, että” itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi” (2. Kor. 11:14). Se pystyy pitämään ihmisen Jeesuksen luota pois myös hyvillä asioilla, jopa ihmeteoilla: ”tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä” (2. Tess. 2:9). Jeesus varoittaa: ”Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: ’Minä olen Kristus’, ja he eksyttävät monta. Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.” (Matt. 24:4-5,11).

Ongelmallista on jumalisuuden ulkokuori. Että ulkoisesti antaa ymmärtää että on kristitty, mutta sisältä ei olekaan (”heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman” 2. Tim. 3:5). Kaikki eivät ollenkaan ole oikeasti, Raamatun määrittelemällä tavalla kristittyjä, ketkä sanovat olevansa. Eikä uskovia vaikka sanovat olevansa. Erään valtavan ison ja laajan organisaation johtohahmo on tuon instituution oppien mukaan Kristuksen sijainen maan päällä. Oppiin kuuluu mm. rukousten osoittaminen kuolleille ihmisille ja syntien anteeksisaaminen toimitusten eli sakramenttien kautta. Kaikki siis sellaisia asioita, jotka ovat täydellisesti Raamatun vastaisia. Ja silti tätäkin oppia harjoittavia kutsutaan uskoviksi ja kristityiksi. Tämän Roomassa pääpaikkaansa pitävän järjestön vaikutusvalta tuntuu kasvavan jatkuvasti ja se on levitellyt ja levittelee oppinsa geenejä myös muihin kristillisiin kirkkokuntiin ja järjestöihin. Jokainen voi miettiä ja rukoilla, koska omalle kohdalleen tulee nämä sanat siitä, voiko enää kuulua siihen kristilliseen kirkkokuntaan tai järjestöön mihin nyt kuuluu:” "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi” (Ilm. 18:4).

Tässä voi sitten jo joku alkaa murehtia, että kuinka sitten voi elää uskovana tai mihin voi mennä ja onko mikään todellista. Todellista varmasti on, kun on kerran feikkejäkin! Jeesus lohduttaa: ”Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut.” ”Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.” ” Laskettuaan kaikki omansa ulos, hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, sillä ne tuntevat hänen äänensä. Mutta vierasta ne eivät seuraa, vaan pakenevat häntä, koska eivät tunne vierasten ääntä.” (Joh. 10:14,9,4-5).

Sain paljon itseäni kokeneemmalta kanankasvattajalta kuulla tuon, ettei se kukko ollutkaan puhdas valkea leghorn. Mitä hengellisiin eksytyksiin tulee, pitäisi myös olla nöyryyttä ottaa vastaan mitä muut uskovat ovat asioista mieltä ja mitä Herra kenenkin kautta ilmoittaa. Ja tietysti aina rukoillen kulkea ja pyytää Jumalaa johdattamaan, ettei joutuisi sekarotu-ulkokuorioppihetteikköikin, vaan pääsisi sellaisista pois tukevalle Jeesus-kalliolle. Kohti puhdasta valkoista leghorniutta! :)

Kukkoa vaiko eikö kukkoa

Tänään on ollu tunnemylläkkää suuntaan ja toiseen! Kukkoon liittyen, mihinkäs muuhun. Sain nimittäin aamulla sähköpostia, että olisi kukko saatavilla! Olin aivan innoissani ja vastausviestissäni puhuin jo sen ottamisesta. Kanoille kävin kertomassa että "kukko tulee, kukko tulee!" ja pitkin päivää mietin sitä kukkoa. Että ihanaa ja valtavaa, kun ens viikolla olis kukko tulossa. Aivan olin intoa piukassa kukosta. Ja joillekin ystäville jo sähköpostilla hehkutin että kukko tulee.

Mut sitten aloin puhua asiasta täällä kotona ja muut eivät jakaneetkaan innostustani. Että tänne semmoinen kiekuja, joka ei tee muuta kuin kiekuu. Ja että mitä naapurit sanoo, kun täällä yks kajauttaa kenties aamuviidelta hirmuiset kukkokiekuut. Ja että kestänkö minäkään sitä, minä, jonka ikkuna on kanahäkin suuntaan ja nukun vähän liiankin pitkään. Ja että se vaan syö ja syksykin jo pian tulossa ja tappaa pitää. Että pärjää ne kanat keskenäänkin.

Nyt en sitten yhtään tiedä, että mitä teen. Toisaalta edelleen haluaisin sen kukon. Mutta että meneehän tää ilmankin. Ja kuinka tautisen lujaa se sitten kiekuu viideltä aamulla? Voiko sitä ajastaa kiekumaan myöhemmin? Saako jostain sordiinoja kukoille? Vaan toisaalta voisko se kuitenkin ollakin vähän hiljaisempi kaveri? Joku vanha kukonraakki, jolla ei olis niin väliä, vaikka syksykin lähenee? Kyllä täällä nyt jyviä liikenee aina yhdelle kukollekin. Olen aivan ihmeissäni enkä yhtään tiedä mitä pitäisi tehdä. Molemmat vaihtoehdot tietysti käy. Pehmeneekö vastustus vai annanko vaan asian olla?

Uskonasioissa vastustus on hyvin tyypillistä. Saatanasta käytetään Raamatussa myös nimitystä vastustaja. Tämä vastustaja vaikuttaa ihmisten ajatusmaailmassa vastustusta Jumalan asioita kohtaan. Kaikilla mahdollisilla tavoilla. Yleensä hyvin viekkaasti ja niin että ihminen luulee olevansa fiksu individualisti, joka ei kaikkea uskovaisten "hölynpölyä" niele, vaikka kyseessä onkin vastustajan vastustus. Lisämausteena siihen voi tulla vaikka "älä nyt tuollaisia, mitähän naapuritkin sanoisivat jos sinä noista uskonasioista alkaisit kiekumaan" tai "eihän sitä nyt tässä elämänvaiheessa kannata uskonasioita miettiä, kun syksykin jo lähenee, että paremmalla ajalla sitten joskus myöhemmin, vaikka juuri ennen kuolemaa".

Saatana eli vihollinen eli vastustaja on niin valtavan ovela. Ja kun ihminen on luonnostaan syntiinlankeemuksen tilassa, silloin ei pysty erottamaan omasta ajatusmaailmastaan, mikä on omia ajatuksia ja mitkä ovat vastustajan ajatuksia. Ne on kaikki sitä samaa "omaa" ajatusmaailmaa. Saatanaa kutsutaan myös valheen isäksi. Se voi aiheuttaa ihmisessä mm. jatkuvaa itsesyytöstä, hokea että sinusta ei ole mihinkään ja ihminen itse luulee ajattelevansa niin. Tai että Jumala kyllä on kiinnostunut muista ihmisistä, mutta juuri sinusta ei ole. Tai että Raamattu on vain satukirja tai historiateos tai yksi viisauskirja muiden joukossa. Tai ihan mitä vaan, minkä se tietää että puree kehenkin. Että mikä on se valhe, joka pitää kenetkin erillä Jeesuksesta. Se on yleensä jokaisella vähän eri, niin että saa olla siinä käsityksessä niin kuin se olisi kovastikin oman ajattelun ja syvällisen pohdinnan tulosta, että minulle henkilökohtaisesti nämä uskon asiat eivät kuulu. Ennemminkin kyseessä on jokaiselle henkilökohtaisesti sorvattu vastustus tai valhe.

Tästä jokaisen ajatusmaailmassa johtuvasta vastustuksesta johtuen, kukaan ei voi tulla Jumalan luo, jollei Jumala itse asiaa vaikuta. Jeesus sanoo: "Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä" (Joh. 6:44). "Olkaa siis Jumalalle alamaiset; mutta vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee." (Jaak. 4:7). Jumala haluaisi Jeesuksen valmistaman tien kautta omistusoikeuden kuitenkin ihan jokaiseen: "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." (Joh. 3:16).

Minäkään en nyt tässä vaiheessa tiedä, onko tämä kukon vastustaminen väärää ja turhaa vastustusta vai olisiko parempi ettei se oikeasti tulisi tänne. Ei tämmöisissä tilanteissa voi kuin pyytää Jumalalta johdatusta ja sitä että asiat menisivät kanojen elämässä Jumalan suunnitelmien mukaisesti. Ja sitten vaan kattellaan, että mitä seuraavaksi tapahtuu!

Katsoa saa muttei kukkoa..

Kyllä mua nyt koetellaan.. Vai eikö muka? Kattokaa ny mikä kukko!! Otin tuon kuvan tässä illalla lähikaupungin puiston lintuhäkistä. Siellä se oli ja kiekui! Täydellinen kukko. Yritin ottaa videolle sen kiekumista, mutta se ei onnistunut, kun kiekaisu oli jo melkein ohi siinä vaiheessa kun kamera reagoi. Minä sitten verkkojen läpi epätoivoisesti valokuvasin tuota valtavan upeeta kukkoa. Siellä se oli, joidenkin ihme kirjokanojen seassa. Kirjokanojen, haloo!! Kyllä valkoisen leghornin kuuluis olla valkoisten leghornien kans. Voi että mikä pyrstö! Mikä kaula! Mikkä koipireidet! Mikä selän kaari! Upein koskaan näkemäni kukko, enkä voinu saada sitä ittelleni.. Tai siis kanoilleni. Että se kuulu jollekin toiselle. Kun tulin kotiin ja kattelin kanoja, niin ne näyttivät juuri siltä, että olisivat kaivanneet tuota komistusta kaveriksi. :(

Uskovan elämään kuuluu kyllä paljon kovia paikkoja ja koettelemuksia. Siis tosi paljon kovempia kuin tämä juttu. :) Muttei turhaan kuitenkaan: "Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee; sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa" (Hebr. 12:6) "Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut." (Hebr. 12:11).

Kukko puuttuu..

Jotakin perin oleellista kanalaumastani puuttuu. Se on tietysti kukko. Urospuolinen kana eli kukko. Kukon kieuntaa ei tässä pihassa kuulu. Enkä voi kertoa mitään kukosta, kun sellaista ei ole. Yhtään en osaa kuvitella, miten se kukko oikein käyttäytyisi. Suojelisiko se kanoja jotenkin? Olisiko se kovinkin aggressiivinen? Vai leppoisa tapaus? Kukosta olisi varmasti paljon kerrottavaa! Mutta nyt en osaa edes arvailla, että millainen se olisi. Ja käyttäytyisivätkö kanat jotenkin toisin, jos olisi kukko mukana? Olen ainakin kuullut, että kanat eivät noki toisiaan niin paljon kun on kukko laumassa. Onneksi tässä laumassa kanat eivät toisiaan nyt keskenäänkään pahemmin kiusaa.

Jos olisi se kukko! Siitä voi vain haaveilla ja kuunnella toisten kertomuksia kukoista. Mattopyykillä eräs nainen kertoi kukosta, joka oli ollut heillä hänen lapsuudessaan. Kertoja oli pikkutyttönä vähän kai jotenkin kiusannut kukkoa ja saanut sitten tuta takaisin. Kyseinen kukko ei meinannut päästää kertojaa huussista ulos, vaan odotti kimpaantuneena oven takana. Kuulemma sitä oikein pelkäsi, kun se saattoi satuttaa lujasti nokkimalla ja potkimalla jalkojensa sapeleilla. Eräs ystävä taas kertoi heidän lemmikkikukostaan, joka seurasi pihassa kaikkialle, mihin ihmisetkin menivät. Että oli oikein ihana kukko. Ja minä sitten olen vain näiden kertomusten varassa. Kanojenhakureissulla ollessani eräältä ystävältäni kuulin, että jostain olisi saanut kukon 10 eurolla. Mutta kiekuja jäi sitten hakematta. Vieläköhän sen saisi? Kuinkahan nopeasti kanat tutustuisivat kukkoon ja toisinpäin? Olisikohan kukosta turvaa kanojen vapauttamissuunnitelmiani ajatellen?

Koska siis tässä minun kesäkanatarhassani ei ole kukkoa, niin en nyt voi tehdä omia havaintoja eri kanasukupuolten käyttäytymisestä enkä tämän kokemuksen puutteen vuoksi voi tehdä siitä vertauksia vaikka miesten ja naisten suhteenkaan. Yleensähän ei kannata kauheasti puhua sellaisesta mistä ei ole omia kokemuksia. Tai ainakaan väittää tietävänsä miten asiat ovat, jos ei itse ole niitä kokenut. Mutta Raamattuun pohjautuen kai voi kuitenkin jotakin kertoa..?

Samanlaisista munista kuoriutuu kukkoja ja kanoja. Ja Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi (1. Moos. 1:27). Vaivutti Adamin anestesiaan ja teki kylkiluusta Eevan. Jos tuntuu puolisonsa tavatessaan, että on löytänyt toisessa kadoksissa olevan osansa/puoliskansa, niin se on ihan raamatullinen tunne. (Luin jostain että sana kylkiluu olisi huonosti käännetty. Ettei naista tehty kylkiluusta, vaan Adam pistettiin jotenkin puoliksi ja siitä toisesta puolesta tehtiin Eeva. Jos jollakin on kuitenkin hebrean taitoisena toinen käsitys, niin en todellakaan väitä tietäväni alkutekstiä tässä enkä missään muussakaan kohtaa. Minusta tuo oli vain mielenkiintoinen juttu. Mutta kylkiluukin kelpaa hyvin. Yhdestä ja samasta lähtöisin ja irrotettu; siitä kai se kaipaus toiseen on syntyjään.)

Kun kerran Jumala keksi tämän ajatuksen, että pistetäänpä ihminen puoliksi ja elämään kahdenlaisissa erilaisissa paketeissa, niin onhan Hänellä sitten parhaat mahdolliset ohjeet myös siihen, kuinka tämä yhteiselo parhaiten sujuu. Raamattu on paras parisuhdekirja. Mutta harva pystyy ottamaan vastaan näitä Jumalan vinkkejä suhteeseen, jos ei muuten elämässään etsi Jumalan tahtoa ja kysele Jumalalta neuvoja. Sen verran vieraita ne ovat syntiinlankeemuksen kärsineen ihmiskunnan, siis joka ihmisen, luonnolliselle mielelle, että jokaisen ihmisen kohdalla Jumalan täytyy tehdä jotain työtään, että pystyy ottamaan näitä vinkkejä vastaan.

”Miehet, rakastakaa vaimojanne, niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä. Samalla tavoin tulee myös miesten rakastaa vaimojansa niin kuin omia ruumiitaan; joka rakastaa vaimoansa, hän rakastaa itseänsä.” (Ef. 5:25,28). ”Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset niin kuin Herralle. Mutta niin kuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehillensä kaikessa alamaiset.”(Ef. 5:22,24). ”Mutta myös teistä kukin kohdaltaan rakastakoon vaimoaan niin kuin itseänsä; mutta vaimo kunnioittakoon miestänsä.” (Ef. 5:33).

Näitä kun lukee niin ainakin naisilta nousee höyry päästä, jos Herra ei ole mielessä näillä alueilla päässyt vaikuttamaan. Ja varmaankin kaikki voivat todeta, että ihmiselle itselleen ja omin avuin suoritettavaksi nuo ovat mahdottomia tehtäviä. Mission Impossible. Kukaan nainen ei luonnostaan halua olla alamainen eikä kukaan mies voi rakastaa ketään niin kuin Jeesus rakastaa. Mutta tuossa se on. Haaste ja resepti. Sitten voi vain rukoilla, että Herra vaikuttaisi itsessä tuollaisiakin asioita. Jokaisen omassa vapaaehtoisuudessa, ei toista käskien vaan Jumalan muovatessa ja opettaessa ja vaikuttaessa pikkuhiljaa. Jotenkin vaan luulisin, että tuota kautta tulevat suurimmat siunaukset yhdessä ja yhtenä elämiseen. ”Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha.” (Mark. 10:8).

Tämä on valtavan rikas ja iso alue. Raamatussa on paljon muitakin kohtia miehenä ja naisena elämiseen liittyen. Niitä kannattaa ehdottomasti tutkia. Ja hommata kristillisiä parisuhdekirjoja, jos ei ole sellaisia koskaan lukenut (vaikkei olisikaan puolisoa). Ovat tosi mielenkiintoisia. Ja käydä kristillisissä avioparitapahtumissa ja –leireillä. Sellaisille voi mennä ketkä vaan, jotka haluavat vaikka ymmärtää toisiansa piirun verran paremmin. Ei todellakaan tarvitse olla ero jo mielessä ja sitten viimeisenä oljenkortena tarttua tällaiseen, vaan ihan vain yhteisen kiinnostuksen vuoksi kannattaa mennä kuuntelemaan aiheista koska tahansa.

Mutta voivoivoivoivoi, kun kanaparoilla ei ole kukkoa!!!

(Voin kuvitella ystävieni virnistelevän, kun lukevat kuinka täällä blogisti huokailee, että voi kun olis se kukko ja että kun voi vain yrittää kuvitella, että minkälaista olis, jos olis se kukko.. ;) Älkää nyt kovinkaan paljon kuitenkaan lukeko rivien välistä! :) )

Julkkis-Kana

Tämän päivän lehdestä havaitsin, että paikallisessa kesätapahtumassa esiintyy Kana. Laulaja-juontaja Kana. Julkkis-Kana. Jotkut varmaan tietävät hänet, jotkut ei.

Minun ja tämän esiintyvän Kanan elämäntaipaleella on muutakin yhteistä kuin nyt kana-aihe. Ollaan aloitettu samaan aikaan opiskelut maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa. Mariannasta tuli sitten rap-laulaja ja juontaja Kana. Ja minä nyt vaan muuten kirjoittelen kanoista. En kyllä muista että kummallakaan kana-aihe olisi mitenkään erityisesti ollut mielessä fuksivuonna! Mutta ihan hienoa, että Mariannasta tuli Kana. En häntä juurikaan tuntenut, mutta kyllä hän jotenkin erottui joukosta, ei ollut ihan täysin tyypillinen agraariopiskelija jos nyt sorrutaan stereotypialuokituksiin. Nettisivuiltaan luin, että hän on pienestä pitäen halunnu laulaa, juontaa ja esiintyä. Ja nyt sitten saa tehdä sitä. Kanana.

Joidenkin jotkut osat elämäntehtävähaaveista täyttyvät. Mutta jotenkin tuntuu, että aika monilla on jotain sellaisia asioita, mitä haluaisi tehdä ja mitä kaipaisi tehdä tai mitä haluaisi olla, mutta ettei vaan tule mahdollisuuksia. Että tavallaan on jotain sisäistä paloa joihinkin asioihin, jotka tuntuvat omilta jutuilta, mutta sitten arki on kuitenkin aivan toista.

Voin olla väärässä, mutta luulen, että jos antaisi elämänsä aivan kokonaan Jumalan johdatukseen, niin Herra johtaisi ajallaan sellaiselle paikalla elämässä, että saisi todella kokea olevansa omalla paikallaan. Tällöin nämä sisäiset palot saisivat täyttymyksensä Jumalan tarkoittamiin asioihin tai ne tulisivat jotenkin Herralle kiitollisin mielin lahjoina vastaanotetuiksi. Jumala varmasti vetää puoleensa juuri niinkin, että oma elämä tuntuu tyhjältä ja siltä että on väärällä paikalla. Hän haluaisi, että ihminen etsisi ensin Jumalaa, jotta Jumala voisi sitten täyttää kaikki hänen tarpeensa ja viedä myös sille paikalle elämässä, jossa saa kokea olevansa täysin omalla paikalla. ”Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan” (Matt. 6:33).

Jos ei ole uskossa ja elämä polkee paikallaan ja on tyhjyyden tunnetta, niin miksei lähtisi kyselemään Jumalan tahtoa elämäänsä omien suunnitelmien sijaan? Jumala lupaa: ”minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen” (Jer. 31:9). Mutta jos ei rukoile ja halua Jumalan johdatusta, niin kuinka paljon voi odottaa sitä? Välillä oikein ihmettelee, miten vaikeaa on joillekin kääntyä Jumalan puoleen ja sitten on pahaa oloa kun elämä on tyhjää. Kun Hänellä olisi ihanan rikas elämä tarjota eikä se kuitenkaan kiinnosta. Aivan surku tulee.

Jeesus neuvoo: ”Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen” (Matt. 16:25). Siinä on uusien mahdollisuuksien alku. ”Nöyrtykää Herran edessä, niin hän teidät korottaa” (Jaak. 4:10).

Itse olen kiitollinen siitä, että mun elämäni on johdattunut näin, että tänä kesänä on ollut kanoja ja monta asiaa olen saanut oppia niidenkin kautta!

Ja mitä kaikkea jännää Herralla sitten onkaan elämään edessäpäin varattuna? :) Ihan tässäkin ajassa siis. Mielenkiinnolla saa odottaa ja ihmetellä vain!

Kanan laulu

Aamuisin herätessäni ensimmäiseksi kuulemani ääni on yleensä kananrääyntä. Se ei kuulu niin kovaa, että heräisin siihen, mutta herättyäni kyllä kuulen sen. Sanoisin tosiaan rääyntä. Tai krääkkyminen. Tai sitten välillä se munantulokiljunta. Harvoin kuulen sellaista mitä sanoisin kotkotukseksi. Joskus niiltä pääsee melkein kuin koiran haukahdus. Jo on äänimaailma!

Kanojen ”laulu” on siis yksi linnunlaulun laji. Niitä muita on sitten aika monenlaisia. Itse en kovinkaan monia lintuja laulusta tunnista, joitakin vain. Se vaatii ihan oman perehtymisensä, mutta niiden tunnistaminen vaikuttaa kyllä olevan elämää rikastuttava tekijä myös, kun jotkut ystäväni niitä erottavat. Ettei ole vain ”linnunlaulua” vaan osaa kuulla kaikki variaatiot.

Sen verran lintujen äänimaailmaa kuitenkin itsekin tunnen, että olen huomannut erään ”lainalaisuuden”. Se havainto on sellainen, että mitä isompi ja koreampi lintu on, sitä yksinkertaisempi ja jotenkin rumempi ääni sillä on. Ja toisaalta mitä pienempi, mitäänsanomattomamman näköinen ja piilossa pysyttelevämpi lintu, sitä kauniimpi ja monimuotoisempi äänimaailma. Ehkä tässäkin nyt joku ornitologi jonkun poikkeuksen osaisi sanoa, mutta kyllä se pääpiirteissään näin menee. Vai voiko joku kuvitella kanan nokasta tulevaksi sulosointuista liverrystä? Tai riikinkukolta mestarillisia säveliä? Tai toisaalta leivolta tai satakieleltä karheaa yksinkertaista raakkumista?

Jotenkin tuntuu että hengellisessä elämässä vallitsee vähän samat säännöt tässäkin kohtaa. Linnun iso koko ja koreus olkoot vertauskuvaa ihmisen omasta voimasta ja omasta tahdosta. Sellaisesta joka on jotenkin helposti muidenkin havaittavissa. Että ihminen itse kokee pystyvänsä tekemään asioita hyvin ilman Jumalaakin. Että on niin ”iso lintu”, että pärjää tässä maailmassa omilla avuillaan. Tai sitten vaikka oma itsesääli on isossa osassa. Kuitenkin niin, että joku ihmisestä itsestä nouseva ominaisuus dominoi. Pieni harmaa lintu taas kuvatkoon ihmistä, joka ei ajattele omassa voimassa pystyvänsä suuriin asioihin, sellainen, joka tietää, ettei voi elää ilman Jumalaa.

Kumman laulu on sitten kauniimpaa? Olkoon laulu vertauskuvaa hengellisen elämän rikkaudesta. Kuvaa sellaisesta, jota kaikki eivät edes pysty erottamaan. Jolle osa on lähes kuuroja. Mutta joka kuitenkin herkkäkorvaiselle kertoo rikkaasta monimuotoisuudesta ja sisäisistä aarteista. Jotenkin tuntuu, että mitä pienempi ihminen omassa voimassaan on, sitä suuremmin Jumala voi häntä käyttää. Vaikka varmaan kaikenlaisia ”lintuja” tarvitaan myös hengellisen elämän puolella. Yksi kiinnittää huomiota, toinen kertoo satakielen laulullaan Jumalan ihmeistä.

Raamatussa uskovia kehotetaan kuitenkin sellaiseen elämään, jossa ihmisen oma luonnollinen voima jotenkin vähenisi, jotta Jumalan voima pääsisi suureksi. Tämä tarkoittaa siis hengellisten asioiden maailmaa, ei siis sitä, etteikö voisi harrastaa vaikka liikuntaa ja voimistaa lihaksiaan! Joitain Sanankohtia tästä aiheesta: ”Hänen [Jeesuksen] tulee kasvaa, mutta minun vähetä” (Joh. 3:30). ”Sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä.”(2. Kor. 12:10) ”Voi niitä, jotka ovat viisaita omissa silmissään ja ymmärtäväisiä omasta mielestänsä!” (Jes. 5:21). ”Älkää korkeita mielitelkö, vaan tyytykää alhaisiin oloihin. Älkää olko itsemielestänne viisaita.” (Room. 12:6).

Ja huomisaamuna kuulen taas toivottavasti sulokkaan kanojen laulun! :)

Pakkokuopsuttelut

Kanat ovat alkaneet käyttäytyä vähän niin kuin olen toivonutkin niiden alkavan käyttäytyä. Siis suhteessa siihen, kun tulen paikalle. Alussa ne juoksivat karkuun. Nykyään rientävät vastaan! Kun ne näkevät ihmisen lähestyvän häkkiä, ne alkavat kaakattaa ja tosiaan tulevat luo, katsomaan että olisiko jotain hyvää tulossa ja kuka kerkiää saada ensin. Niin sitä pitää! Kun kanat ovat vihdoin alkaneet luottaa ihmiseen enemmän ja ymmärtävät tulla kohti eikä paeta, alkaa ehkä olla vähitellen suuremman vapauden aika. Koko ajan haaveilen, että voisin vapauttaa kanat kulkemaan pihassa aivan vapaasti. Tarkoittaa riskejä, munien etsimistä jne, mutta silti haluaisin kokeilla sellaistakin ennen syksyn tuloa. Vaan ehkä vieläkin vähän lykkään sitä..

Toinen käyttäytymisreaktio on sellainen, että jos kanoilla on lepohetki meneillään kun joku tulee, ne tietysti nousevat ja tulevat ensin katsomaan, että tuleeko jotain syötävää. Jos sitten kuitenkin tulija vain istuutuukin penkille ja alkaa katsella kanoja, kanat eivät suinkaan menekään takaisin levolle, vaan alkavat nokkia jyviä maasta ja muun touhotuksen. Aivan kuin eivät voisi mennä takaisin huilaamaan, kun joku tuli katsomaan. Vasta pidemmän aikaa kanoja katseleva voi nähdä niiden menevän taas levolle. Ihme touhua tämä. Eikai siitä ny heti kauhea nälkä tule, jos joku tulee häkin viereen katsomaan?

Mitä on siis se, että kun joku tulee häkin viereen, pitääkin alkaa touhottaa jotain? Miksei voi levätä, jos oli lepäämässä? Että kestää aikansa ennen kuin voi mennä takaisin lepäämään? Onko ihmistenkin käytöksessä jotain tällaista samanlaista? Onko hengellisessäkin käytöksessä? Että jos joku katselee, niin käyttäytyykin eri lailla kuin mitä muuten tekisi? Että vaikkei oikeasti teekään mitään, niin kun joku ihminen tulee katsomaan niin alkaakin kova touhotus? Nokkiminen ja kuoputus, vaikkei olisi yhtään nälkä? Joku pakkoreaktio vaan, että nyt pitää näyttää että on kovasti tekemässä jotain?

Uskovissakin voi ilmetä ja ilmenee ulkokultaisuutta. Ihan itsestäkin löytyy. Halua näyttää toimeliaammalta uskovalta kuin oikeasti on tai jotenkin muuten paremmalta ihmiseltä kuin on. Tällainen kaikki toisten katseiden takia tekeminen on kuitenkin aivan turhaa ja Jeesus haluaisi varmasti vapauttaa meitä aivan kaikesta turhasta touhotuksesta. Silloin muidenkin olisi helpompi nähdä, mikä on oikeaa Jumalan vaikuttamaa tekemistä, kun ei olisi mitään pakkoliikkeen omaisia ”hyviä tekoja”.

Seuraavat Jeesuksen sanomiset voisivat liittyä varmaan tähänkin aiheeseen: "Ennen kaikkea kavahtakaa fariseusten hapatusta, se on: ulkokultaisuutta.” (Luuk 12:1.) ”Martta, Martta, moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet, mutta tarpeellisia on vähän tahi yksi ainoa. (Luuk. 10:41-42). ”Ja Paavalin kautta tulevaa rohkaisua uskoville: ” Te olette kalliisti ostetut; älkää olko ihmisten orjia.” (1. Kor. 7:23).

Itse luulin ennen uskoon tuloani, että taivaaseen pääsyn ratkaisee se, miten ihminen täällä elää. Että elääkö jotenkin hyviä tekoja tehden vai jotenkin huonommin. Onko avuliaana vai ei jne. Siitähän ei sitten voinut yhtään päätellä, että onko itse menossa taivaaseen vai ei, kun joskus teki jonkun ”hyvän teon” ja joskus taas ei. Ja niin oli täys epäselvyys koko asiassa, kun ei osannut muuta kuin katsoa ja arvioida omia tekemisiään. Kun sitten sain ymmärtää, että Jeesus onkin mitätöinyt kuolemallaan kaikki pahat tekoni, ja tehnyt tavallaan hyvät teot puolestani, syntyi valtavan ihana tietoisuus siitä, että olen menossa taivaaseen, vaikka makaisin loppuelämäni sohvalla tekemättä mitään! Kyllähän senkin jälkeen on sitten halunnut tehdä kaikenlaista, mutta mitään hyviä tekoja ei tosiaan tarvitse tehdä siksi, että pääsisi taivaaseen. Eikä tietenkään voikaan tehdä. En osaa sanoa, mistä sellainen ajatus oli päähäni tullut, että omat teot vaikuttaisivat taivaskelpoisuuteen. Mutta kai sellaistakin sitten jostain tuutista opetetaan, kun jo koululaisena moista ajatusmallia taakkanani kannoin. Vai oliko se sitten vaan se minun oma syntisäkkini mikä painoi, kun epävarmuus kalvoi, ettei ole omin avuin taivaskelpoinen? Kyllä olikin sitten kiva päästä siitä murheesta eroon! :)

Ikkunastani kun katselen kanoja niin siellä ne nyt taas kuopsuttavat. Eikä kukaan ole vieressä katsomassa. Ihanan aitoa kuopsutusta siis! Jumalan vaikuttamaa eikä ihmisen takia tapahtuvaa. ”Sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi” (Fil. 2:13).

Nahkamuna

Tänään oli joltain kanalta tullut nahkamuna. Pelästynyt vissiin jotakin ja niin muna oli pullahtanut keskelle häkkiä ilman kunnollista kuorta. Sisällön olivat syöneet. Repaleiset kuorenriekaleet olivat vain jäljellä.

Minunkin päiväni täyttivät niin muut touhut, ettei keriinnyt blogia rauhassa munimaan. Nahkamuna tuli tästäkin, sisältöä vailla! ;)

Uudet mehevät ajatukset!

Neljä päivää sitten kirjoitin tänne, kuinka murehdin hiukan syksyn tuloa ja kanojen viimeistä päivää. Sitten jätin asian Herran haltuun. Tänään jo tuntui, että Jumala oli hiukan vaikuttanut minussa uusia ajatuksia! Munia hakiessani ja ruokia viedessäni huomasin nimittäin katsovani yhtäkkiä kanoja aivan uusin silmin: että kylläpäs ne ovatkin pullean lihaksikkaita ja mehevän näköisiä! Silmäini edessä olikin nyt viisi kananpaistia höyhenpuvuissaan! Suunnittelin jo kanakauden päättäjäisten järjestämistä kananpaisteineen! Aivan yllättävä käänne, mutta hyvää valmistautumista syksyn tuloon. Täältä ikkunasta näen taas, kuinka pulleat paistini tuolla kuopivat ja ottavat multakylpyjä!

Tässä kanapaisti-asiassakin on vaan se ongelma, että kun en sitä osaa tehdä. Oletetaan nyt, että jostain järjestyy sellainen ihminen, joka saa nätisti munijat hengiltä. Mutta entäs sitten? Sitten minulla on viisi takuutuoretta kanaa! Enkä osaisi tehdä niille yhtään mitään.. Muutenkin tämä ruuanlaitto ei tosiaan ole vahvinta alaani, niin saatikka sitten jos se pitää aloittaa sulkapäällisistä teuraslämpimistä kanoista! Kun Atrian valmiiksimarinoitu broilerin rintafilekin voi tuottaa ihmetystä.. Ei yläasteen kotitaloustunnilla opetettu kanan höyhennystä tai sisälmysten poistoa ja mitä sen jälkeen tehdään. Onko tämä uusavuttomuutta? Tunnustaudun sellaiseksi. Missä järjestetään kursseja ”Kanasta viillokiksi”?

Jostain vanhoista kirjoista voisi löytyä apua kanojen käsittelyn niskojen napsautuksen jälkeen. Itse asiassa eräs ystäväni jo puhuikin jostain 50-luvun kirjasta, jossa puhuttiin näppärästä höyhennyksestä. Mutta luulen että vaikka minulla olisi tämä kirja, niin olisin aivan yhtä avuton. Aihe on niin vieras, että tarvitsisin ehdottomasti opastusta. Jos jossain kirjassa lukisi, että leikkaa kanan vatsa auki ja ota suolet pihalle, niin se jäisi minulta kyllä tekemättä, jos ei kukaan näyttäisi, että miten se käytännössä tehdään.

Uskon asioissa jokainen on myös luonnostaan aika lailla uusavuton. Hengellistä kasvua ei oikein pääse tapahtumaan, ellei saa opastusta ja opetusta kokeneemmilta. Uskoon tultua Raamattua alkaa yleensä ymmärtää uudella tavalla, mutta siitä huolimatta se voi tuntua vaikeaselkoiselta 50-luvun keittokirjalta, jolla ei ole kosketuspintaa omaan elämään, jos kukaan ei neuvo perusasioita siitä. Sitten kun on saanut alkuopastuksen ja nähnyt kuinka toiset lukevat ja ymmärtävät sitä ja saavat siitä elämäänsä hyviä reseptejä, on sitä itsekin paljon helpompi lukea ja ymmärtää omalle kohdalle. Jos ei näe kenenkään muun elävän konkretiaksi Raamatun asioita, saattaa turhaan hylätä ne luullen niitä joiksikin ”tuon ajan kulttuuriin” kuuluviksi asioiksi, vaikkei sellaisia asioita siellä olekaan, mitkä eivät yhtä hyvin olisi todeksi elettäviä myös nyt.

Raamatun tutkimisen ongelmana tuppaa olemaan, että ollaan melkein jokainen suomalainen kuultu niin paljon kaikenlaista opetusta aiheeseen liittyen, joka kuitenkaan ei olekaan Raamatusta lähtöisin. Todellisuudessa tarvitsemmekin poisoppimista monista vallitsevista käsityksistä, joista on vain tullut osa kulttuuria ja moni luulee, että ne ovat Raamatusta peräisin, vaikkeivät olekaan (mm. ristiäiset, konfirmaatio, hautajaiskaavat, papit/maallikot-jako ym. ym.). Kun pystyisi ajatusmaailmassaan suursiivoukseen ja heittämään pois jotakin elämän varrella tarttuneita käsityksiä, erilaisia tavan vuoksi tehtäviä asioita ja omia piintyneitä ajatusmalleja, saisi tilaa uusille ja raikkaille ajatuksille! Raamatun tutkiminen on parasta, kun ei oleta etukäteen mitään. Ja niistä sellaisista käsityksistä, joista luullaan että ovat Jumalan asioita, mutta jotka eivät olekaan, Jeesus toteaa ja rohkaisee: ” Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois.” (Matt. 15:13).

Minunkin silmäni avautuivat näkemään kanojen lihakset! Ja Jumala voi kyllä avata sisäiset silmämme havaitsemaan pikkuhiljaa, että Hänen Sanansa on kaikilta kohdin aivan yhtä pätevää tänään kuin kirjoitushetkillään. ”Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti” (Hepr. 13:8).

Maailman suurin kananmuna?!

Tämänpäiväinen munienhakureissu jäi mieleen. Vedin takkia niskaan ja painuin sateiseen ja kylmään heinäkuun päivään munakenno kourassa. Häkin ulkopuolelta jo katselin, että 4 munaa näyttää tulleen tänään niin kuin eilenkin. Mitä lähemmäs pesää tulin sitä laajemmiksi silmämunani kävivät: toisessa pesässä jöllötti suurin koskaan näkemäni kananmuna! Se oli aivan valtaisa, eikä enää ihmetyttänyt yhtään, että joltain oli jäänyt eilen muna tulematta, kun nyt oli sitten tullut tuollainen jättiläiskananmuna. On siinä ollutkin munimista! Munan paino on n. 120 g, eli se on liki kaksi kertaa niin painava kuin munat yleensä. Kerta kaikkiaan!



Yhtään en tiedä, että onko tällainen superkananmuna harvinainen vai ihan tavallinen juttu. Onko meillä nyt jääkaapissa kenties UNIVERSUMIN SUURIN koskaan munittu kananmuna?!? Pitääkö välittömästi ottaa yhteyttä Guinnesin ennätysten kirjaan?! Järjestää valtakunnallinen mediatilaisuus? Tai kenties vaan paikallislehteen? Jos sittenkin tyydyn blogitiedotukseen?

Jotenkin nyt kuitenkin luulen, että tämmöisiä aina silloin tällöin tulee ja ehkä isossa kanalassa päivittäin. Niitä vaan ei laiteta kennoihin ja syyn voi oheisesta kuvasta havaita. Mutta en silti tiedä, kun kukaan ei ole koskaan kertonut minulle, mikä on kenenkin suurin näkemänsä kananmuna. Tämä heinäkuun 9. 2008 jää kuitenkin omiin muistoihini valtaisan kananmunan päivänä!

Yhtään en tiedä, mistä tämmöinen megasuperhypergiganttisen munan tuleminen johtuu. Kai siinä jollain lailla on kaksi muna-aihiota yhdistynyt, mutta miksi niin en tiedä. Johtiko kenties viime perjantain mansikkakakunpalaruokinta tähän? ;) Jännä sitten joskus rikkoa tuo ja nähdä että mitä siellä on sisällä. Että kuinka monta ruskuaista. Tai sitten pitää puhaltaa sisältö ulos ja jättää kuori muillekin ihmeteltäväksi. Vaikea valinta kyllä. Tarttis viedä se läpivalaisuun!

Kyllä tämä elämä on ihmeellistä ja jännittävää eikä koskaan voi tietää mitä vastaan tulee! ”Sillä sinä ilahutat minua, Herra, töilläsi; minä riemuitsen sinun kättesi teoista. Kuinka SUURET ovat sinun tekosi, Herra!” (Ps. 92:5-6) :)

Pääsiäismunat

Heti ensimmäisenä päivänä kun kanat olivat tulleet, vitsailtiin, että jos niille antaisi suklaata, niin tulisiko niiltä sitten sellaisia suklaasisustaisia munia, joita pääsiäisen aikaan kaupoissa näkee. Ei ole sit kuitenkaan annettu kanoille suklaata..

Pääsiäinen on suklaamunasesongin lisäksi myös kananmunanmyynnin sesonkiaika. Näin olen kuullut ja oppinut. Asia tosiaan perustuu opittuun, koska itse en ole huomannut kyllä syöväni munia silloin sen enempää kuin muulloinkaan. Mutta joku sitten vissiin tekee niin. Ja varmaankin joulu on myös toinen sesonkiaika, kun silloin leivotaan enemmän. Kananmunantuotantoa harjoittavien tahojen kannalta on tietysti hyvä, että joskus edes kulutusta on enemmänkin, mutta kyllähän tasainen suurempi kulutus olisi kai kuitenkin parempi ja helpompi kaikille. Minunkin kanat munivat munan päivässä. Jos nyt tulisikin pääsiäinen, niin ne silti munisivat munan päivässä. Kenenkään kalenterimerkinnät eivät niiden ovulaatiota kiihdyttäisi, näin olen ymmärtänyt! :)

Samoin kuin ihmisten munankulutus kasvaa keskimäärin pääsiäisen ja joulun aikaan, niin kasvaa keskimäärin myös ihmisten hengellisen käyttäytymisen aktiivisuus. Munia ja kirkonpenkkejä näihin aikoihin kuluttavat sellaisetkin, jotka sitä normaalisti eivät juuri tee. Mutta juhlien jälkeen nämä kulutukset taas palaavat niihin samoihin tasaisiin pieniin lukemiin, mitä ne suurimpana osana vuodesta ovat. Munia tarvittiin enemmän joihinkin perinteisiin ruokiin ja koristeisiin ja hengellisessä tilaisuudessa käytiin myös vain perinteen takia. Terveelliset munat eivät jääneet enemmälti osaksi ruokavaliota eivätkä hengelliset asiat jääneet mietityttämään sen enempää. Näinhän se monilla menee, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.

”Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava. Niin Joosefkin lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, jonka nimi on Beetlehem. Niin tapahtui heidän siellä ollessaan, että Marian synnyttämisen aika tuli. Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa. Mutta enkeli sanoi heille: ”Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. Kunnia Jumalalle korkeuksissa ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!” (Luuk. 2:1,4,7,8,10,11,14)

”Mutta viikon ensimmäisenä päivänä ani varhain he tulivat haudalle, tuoden mukanaan valmistamansa hyvänhajuiset yrtit. Ja he menivät sisään, mutta eivät löytäneet Herran Jeesuksen ruumista. Ja kun he olivat tästä ymmällä, niin katso, kaksi miestä seisoi heidän edessään säteilevissä vaatteissa. Ja he peljästyivät ja kumartuivat kasvoillensa maahan. Niin miehet sanoivat heille: ”Miksi te etsitte elävää kuolleitten joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut ylös. Muistakaa, kuinka hän puhui teille vielä ollessaan Galileassa, sanoen: Ihmisen Poika pitää annettaman syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulittaman, ja hänen pitää kolmantena päivänä nouseman ylös.”(Luuk. 24:1-7)

Nämäkin ovat sopivia Raamatunkohtia luettavaksi ja pohdittavaksi minä tahansa päivänä! :)

En lähde tässä nyt pidemmälti selittämään, kuinka joulu on alkuperältään ei-kristillinen vuoden pimeimmän päivän juhla. Tai kuinka pääsiäinen on sen muistelemiseksi, että Jumala johdatti Israelin kansan pois Egyptin orjuudesta, siitä tuo sana pääsiäinenkin, eli jotenkin ”pois pääseminen”. Nämä ovat kyllä myös varsin mielenkiintoisia asioita. Mutta parasta onkin siis, kun voi ajatella Jumalaa ja Herran asioita joka päivä, lukea mitä kohtaa vain Raamatusta minä päivänä hyvänsä, käydä hengellisissä tilaisuuksissa koska vain, pyytää Jumalalta saada uskoa Jeesukseen koska tahansa jne.

Koska Jeesus nousi kuolleista tuon yhden tietyn aikalaistensa viettämän pääsiäisjuhlan jälkeen, on Hän siis elossa ja on vielä tulossa takaisinkin. Toisesta tulemisestaan hän toteaa: ”Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee” (Matt. 24:42). Saa mennä illalla nukkumaan, mutta on hyvä tiedostaa, että joka päivä pitäisi periaatteessa olla valmis myös siihen, että Jeesus tulee uudelleen ja siis perehtyä tähän aiheeseen, ettei sitten ole aivan Hoo Moilasena. Ja että jaksaa miettiä hengellisiä asioita päivittäin, niin voi syödä tasaiseen tahtiin vaikka kanojen tasaiseen tahtiin munimia munia! :)

Video: Munantuloilmoitus

Outolintu ilmoittaa videolla munan tulleen.

(Loistava keksintö muuten Jumalalta asentaa kanaan tällainen muninnasta ilmoittava hälytysjärjestelmä! Ei tartte turhaan käydä pesällä kyttäilemässä, että olisikohan niitä munia jo mahdollisesti tullut.. :) )

Pää pölkyllä -murheet

Kanat ovat olleet täällä nyt kuukauden päivät. Kyllä ne aika erilaisesti käyttäytyvät nyt kuin ensimmäisillä viikoilla. Tuolloin ne lähinnä kyyhöttivät yhdessä paikassa, olivat hiljaisia ja söivät vain munitusrehua. Nyt ne puolestaan kulkevat rohkeasti ympäri häkkiä, syöksähtelevät ötököiden perään, kaakattavat välillä lujaakin ja ottavat multakylpyjä. Munitusrehu ei ole enää ollenkaan herkkuruokaa, vaan innolla syöksyvät kaikkien ruuantähteiden perään mitä niille annetaan ja kauransakin etsivät mieluummin maasta kuin ottavat ruokakupista. Ainakin kolme nukkuu yönsä orrella. Eikä Outolintukaan enää oleile yksinään ja hakkaa nokallaan pahvilaatikkoon, vaan on touhukas kana muiden joukossa. Huoneestani näen häkähäkkiin ja tätä kirjoittaessa siellä on käynnissä kova kuopiminen ja nokkiminen. Kaikki siellä heltat heiluen touhaavat jotakin. On ne niin upeita!

Mutta minkähän takia ihmisen luonteeseen kuuluu niin usein asioiden murehtiminen etukäteen? Minäkin nimittäin olen aina välillä huomannut murehtivani, että mites sitten syksyllä. Että kuinka sitten voisi nätisti järjestyä se hetki, kun kanojen pitäisikin päättää päivänsä? Ja kuka sen osaisi hienosti hoitaa? Ja miltä minusta sitten tuntuu? Ja miltä kanoista tuntuu? Ja kuuluuko täältä kauheaa kananhuutoa, veri roiskuu ja päättömiä kanoja lentää ympäriinsä? Ja sitten keräilen hervottomia päitä?? Ja koko kesästä jääkin mieleen vain veriset päät pölkyllä???

Aika monissa asioissa on kyllä saanut opetella sitä, että asiat vain pitää jättää Jumalan huoleksi. Ainakin sellaiset, joille ei itse voi mitään. Ja sellaisia asioita on aika paljon. Jumala tietää, että turha murehtiminen kuuluu helposti ihmisen luonteeseen ja juuri siinäkin asiassa Hän haluaa olla apuna ja tukena. Että oppisi luottamaan Häneen pienissä ja isoissa asioissa. Raamatussa on paljon kehotusta juuri tähän asiaan. ”Kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa?” (Matt. 6:27). ”Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa.” (Matt. 6:34). "Heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen" (1. Piet. 5:7). ”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi” (Fil. 4:6). ”Heitä murheesi Herran huomaan, hän pitää sinusta huolen” (Ps. 55:23).

Aion nyt täten heittää kanojen päivien päättymisen Herran murheeksi, ja itse vain yrittää olla miettimättä sitä. Jumala saa johdattaa asian niin kuin parhaaksi näkee. Jos tuokin nyt vähän vaikean tuntuinen asia sitten voisi vaikka jotenkin tulla vielä hienoksikin asiaksi, kun Jumala saisi vapaat kädet johdattaa sen, eikä itse yrittäisi väkisin suunnitella mitään. Minä en kyllä pysty noilta niskoja napsauttamaan. Nyt sitten vaan mielenkiinnolla katsotaan, miten asia lopulta järjestyy, kuka sen sitten tekee vai meneekö asia jotenkin muulla lailla. Haluan nyt vain iloita jokaisesta päivästä kun kanat on. Ja tietysti Jumala voi vaikuttaa minussa myös sellaista mielenmuutosta, että syksymmällä olenkin aivan innoissani kanantaposta ja höyhennyksestä!! ”Sillä Jumalalle on kaikki mahdollista” (Mark. 10:27)!

Muna ja reseptien kirjo

Sain eilen aivan loistavan lainalahjan! Ystäväni oli nähnyt kirjaston uutuushyllyssä kirjan nimeltä ”Muna” ja lainannut sen minulle. Laina-aika on 1.8. asti. Kyseessä on keittokirja ja olen aivan innostunut tuosta kirjasta. Kaikki, jotka tuntevat minua yhtään paremmin tietävät, että kyseessä on todellinen Herran IHME, jos kerran MINÄ olen innostunut KEITTOKIRJASTA! Jumalalle ei totisesti mikään ole mahdotonta!

Kirjan nimi on siis Muna ja kirjoittaja on Michel Roux, joku huippukokki vissiin. Suomenkielinen versio kirjasta on ilmestynyt tänä vuonna. Tässä upeakuvaisessa opuksessa on yli 130 ohjetta ja ideaa erilaisiin munaan perustuviin ruokiin ja jälkiruokiin. Siinä kerrotaan munan keittäminen, paistaminen, omeletit, munakokkelit, uppomunat ja näiden lukuisat variaatiot ja toisaalta kohokkaat, täytekakkupohjat, ohukaiset, jäätelöt ja marengit. Tänään kokeilin jo uppomunia!

En olekaan ennen oikein kunnolla ajatellut, miten laaja munan käyttötarkoitus on. Siitä valmistuu kaikkein yksinkertaisin ruoka (keitetty tai paistettu muna) ja toisaalta se on välttämätön raaka-aine kaikkein hienoimmissa ja vaikeimmin valmistettavissa kastikkeissa, majoneesissa ja kohokkaissa. Lisäksi se on välttämätön myös parhaimpien herkkujen valmistuksessa. Täytekakut ja jäätelöt tarvitsevat munaa, kun ne itse valmistetaan. Maailmanlaajuinen ruokalista ja juhlapöydät olisivat jokseenkin erilaisia ilman munaa!

Luulen, että joku muukin on unohtanut munan laajemmat käyttömahdollisuudet, kun kanoista kertoessani yleensä ihmetellään, että nytkö teillä vaan syödään keitettyjä ja paistettuja munia. Nehän ne tietysti ensimmäisenä tulevat mieleen. Mutta vaikka munia tulee 5 päivässä tasaiseen tahtiin, tällä hetkellä jääkaapissa ei ole säilössä kuin tänään tulleet 5 munaa. Kyllä niitä kuluu :)

Herkullisen näköisiä marenkikuvia katsellessa ja toisaalta munan lukuisia käyttötarkoituksia ihmetellessä tulee mieleen myös hengellisiä vertauksia näistä asioita. Luulen, että aika moni mieltää hengellisen elämänkin jotenkin perin yksitoikkoiseksi – keitettyjen munien syömiseksi joka päivä kyllästymiseen asti. Että kun on uskossa niin se tarkoittaa, että pitää käydä kirkossa istumassa, ehkä laulaa kuorossa tai soittaa jotain jossain tai pitää pyhäkoulua. Tai kutoa sukkia lähetyksen hyväksi. Eikä sitten oikein paljon muuta tulekaan mieleen. Ja jos sitten nämä asiat eivät innosta ja tunnu omilta niin saattaa tulla ajatelleeksi, että tuo uskossa oleminen sopii vain 70+ naisille eikä ainakaan minulle. (Tai sitten vaikka nuorisolle tms, muttei juuri minulle.)

Mutta niin kuin Muna-kirja paljastaa kananmunan laajat käyttötarkoitukset, niin Raamattukin paljastaa uskossa elämisen todellisuuden. Siellä todetaan mm.: ”Sillä elämä on minulle Kristus” (Fil. 1:21) sekä ”ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa.” (Gal. 2:20). Uskovana eläminen ei ole toimintojen harrastamisia tai tilaisuuksissa käymisiä, vaan koko elämä uudessa valossa. Uusi mielekkyys voi tulla niin monille elämän alueille, joilla ei olisi voinut uskoa sitä mitenkään olevan. Ja Jumala johdattaa johdatusta pyytäviä niille paikoille, joilla saa olla juuri siinä tehtävässä mikä itselle parhaiten soveltuu. Ei tarvitse osata laulaa eikä soittaa!

Kananmunat liittyvät herkullisimpiin hetkiin, jos ajatellaan että kakut ja jäätelöt eivät synny ilman niitä. Ja Jeesusta tarvitaan siihen, että voi kokea kaikkein mielekkäimmät ihmiselämään tarkoitetut hetket. Mutta kuinka voi kertoa toiselle miltä maistuu jäätelö, jos toinen ei ole koskaan sellaista maistanut…?

Jäätelöstä puheenollen, tuon Muna-kirjan jäätelöreseptejä lukiessa tuli innostus että tarttis päästä kokeilemaan jäätelön tekemistä itse. Mahdankohan hommata seuraavaksi jäätelökoneen? Sellaista siinä tarvittaisiin.

Toimintakenttä

Viime viikon matkalla kerroin tietysti myös muille matkalaisille hiukan kanoista ja minulta kysyttiin vitsinä nokkela kysymys: ”Aiotko perustaa oman pakkaamon?” Kysymyksen humoristisuuden ymmärtääkseen täytyy olla hieman perillä suomalaisista kananmunantuotantokuvioista. Ongelmana on nimittäin alan hajanaisuus. Munia pakkaa liian moni keskenään kilpaileva taho ja sen takia kanojen pitäjälle munista jäävä hinta on ollut alhainen. Vaikka tuotantosuunta on muutenkin pieni eikä kanaloita ole kovin monia, siitä huolimatta pieni joukko on hajaantunut keskenään kilpaileviin tahoihin. Kauppa pystyy sitten raakasti kilpailuttamaan näitä keskenään kilpailevia tahoja, jonka seurauksena kanojen arvokkaita munia myydään mitättömään hintaan alan jakautumisen tähden. (Maaseudun Tulevaisuus 2.7.08.)

Yksi syy siihen, miksi pakkaamoita on niin monia, on se että sellaisen perustaminen on suhteellisen helppoa. Varsinainen tuotehan on jo valmiissa säilyvässä pakkauksessa. Sitten munia vain lajitellaan koon mukaan, ne leimataan ja laitetaan kennoihin.

Viimeisen vuoden aikana on taas tullut munakenttään uusia pakkaamoja ja uudenmallisia kennoja. Kaupassa kuluttaja sitten katselee munapakkauksia ja vertailee hintoja. Kennon ulkonäkö voi olla jopa ratkaiseva tekijä munia ostettaessa. Kun ne munat näyttävät niin samoilta. Onhan niidenkin tuotantotavoissa ja kanojen ruokinnassa ja ties missä munien laatuun vaikuttavissa tekijöissä myös paljon eroja, mutta harva jaksaa perehtyä sellaisiin asioihin, kun kerran munat vaan näyttävät ja maistuvatkin aika samanlaisille.

Tilanne munasektorilla on jokseenkin samanlainen kuin tilanne kristillisissä piireissä. Opiskeluaikanani Helsingissä katselin joskus Hesarista hengellisten tilaisuuksien ilmoituksia, kun olisi tehnyt mieli mennä johonkin. Mutta niitä eri tahojen ilmoituksia oli kuin sieniä sateella ja niin monenlaisia mistä ei yhtään ottanut selvää, että onko tämä hyvä tilaisuus vai kenties pahimmillaan jotain aivan harhaoppia, että sillä kertaa en tainnut loppuviimein lähteä yhtään mihinkään. Erilaisia tahoja, seurakunniksi itseään sanovia piirejä, yhdistyksiä, kirkkokuntia ja järjestöjä on niin paljon, ettei ole ihme, että hengellisistä asioista varovasti kiinnostunut päätyy lopulta jäämään kotiin teeveen ääreen. Niin minäkin taisin tuolloin tehdä.

Munapakkaamoita on suht helppo perustaa, koska muna tulee valmiina. Ja seurakunniksi itseään nimittäviä yhdistyksiä on suht helppo perustaa, koska Jumala on jo tehnyt sen, että joku on tullut uskoon. Kautta historian muodostettu ja edelleen muodostetaan omia isompia tai pienempiä porukoita, vaikkei se välttämättä ollenkaan ole Jumalan tahdon mukaista toimintaa.

Munat tulevat kanoista samannäköisinä. Tuottaja/pakkaamo sitten lätkäisee niihin leimansa ja laittaa ne juuri tuon pakkaamon omiin kennoihin. Kun ihminen uudestisyntyy eli tulee uskoon, hän kuuluu vain sille joka tuon asian teki, eli Jumalalle. Mutta koska tämä tapahtuu usein jotenkin muiden uskovien vaikutuspiirissä tai jonkun hengellisen yhteisön tilaisuuksissa, niin yleensä jo heti alkumetreillä uskovalle vain tarttuu myös joku leima kylkeen myös tästä yhteisöstä. Ja sitten ollaan samanlaisessa kennossa toisten kanssa. Ja saatetaan katsoa vähän karsastellen toisenlaisessa kennossa olevia uskovia. Pakkaukset ovat niin hallitsevia, että on vaikea niiden läpi nähdä, että munathan ovat itse asiassa aivan samanlaisia. Ja ulkopuolelta tilannetta katselevat eivät ymmärrä miksi on niin paljon erilaisia kennoja, kun samanlaisiahan muniahan niissä on.

Erilaisen leimat ja kennot ovat ihmistekoisia ja samoin on hengellisellä puolella: ”Lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat.. eriseurat, lahkot.” (Gal. 5:20). Uskovat olisi tarkoitus tuntea siitä että he ovat yhtä (Joh. 17:23). Pelkkinä munina, kennoitta ja leimoitta samassa korissa, jonka kyljessä ei ole minkään pakkaamon nimeä.

Jos hengelliset asiat kiinnostavat, muttei tiedä minne menisi, niin paras on rukoilla Jumalalta johdatusta ja mennä sitten vaan johonkin. Tai käydä katsomassa useammissa eri piirien eri tilaisuuksissa. Mitä enemmän tuodaan esiin Raamattua ja mitä vähemmän kyseisen tahon historiaa, perinteitä, jäsenyyksiä, kaavamaisia toimintoja, muita käsikirjoja tai perustajahenkilöä, sen parempi. Nämä jälkimmäiset ovat niitä pakkaamon vaikutuksia. Jumala taas vaikuttaa seuraavia asioita: ”rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen” (Gal. 5:22). Tällaisia havaitessaan kannattaa mennä mukaan.

Jumala vaikuttaa niin monissa paikoissa ja monella tavalla, kennoissa ja niiden ulkopuolella. Parasta on kun antaa Jumalan johdattaa juuri sille paikalla jokaisen yksilön, kun Hänen suunnitelmissaan on. Onko sinun paikkasi Herran resepteissä munakkaassa, lätyissä, täytekakussa, lihapullissa, marengissa vai jossain muussa? :)

En ole aikeissa perustaa omaa pakkaamoa. Näiden kanojen munien olisi tarkoitus pysyä leimattomina.

Kanojen kuvia

Elämän eka lihakeittoateria.

Kolme viidestä.

Yhdellä jalalla orrella - wau!

Outolintu munintapesässä.

Harja-oikealle -kanan katsekontaktia.

Nukkumassa pää siiven alla ilta-auringossa.

Kanakatsomo

Kanahäkin viereen oli tuotu penkki sillä aikaa, kun olin ollut reissuilla. Siinä istuen saa kaikessa rauhassa katsella kanojen puuhastelua. Itse olin aiemmin istunut maassa. Tuo penkki on nimetty kanakatsomoksi. Perheemme lisäksi kanakatsomosta on nauttinut myös naapurinrouva. Kesän aikana vielä useammallekin tarjoutunee mahdollisuus kanakatsomon näkymiin. Tervetuloa kanakatsomoon!

Kanakatsomon penkki on kuitenkin hyvin vaatimaton. Melkein yhtä huono istuttava kun viime viikonlopun hengellisen telttakokouksen penkit, joilla kävin istumassa. Vain erittäin kiinnostavat puheet siellä ja kivat katseltavat täällä saa unohtamaan kovat penkit.

Pakko palata vielä viikko sitten näkemääni istuimeen. Pietarin Eremitaasiin ja siellä Pietari Suuren valtaistuimeen. En tiedä olisiko se ollut mukava tuoli vai ei. Tuota istuinta eivät turistit saaneet käydä testaamassa, katsoa vain. Opas kertoi, että joskus joku turisti oli käynyt kokeilemassa valtaistuinta. Tuon istahtamisen seurauksena kyseinen turisti oli saanut häädön Venäjältä ja loppuiän kestävän porttikiellon maahan.

Tuolla rajan takana näin siis tuolin, jolle ei ollut lupa istua. Valtaistuimen. Sellaisen, jolla istujalla on valta hallita sitä, joka istuimen eteen tulee. Tuonkin valtaistuimen edessä tunsi itsensä hieman pieneksi. Valtava valtaistuisali ja istuimella istuja, jolla on valta ylitsesi.

Jos Eremitaasin valtaistuin tai muiden maiden kuninkaiden häikäisevät valtaistuinsalit jäävät näkemättä, niin ei hätää! Ne ovat vain vertauskuvaa siitä mitä tämän ajan rajan takana tapahtuu. Saamme nähdä vielä paljon upeamman valtaistuimen. Raamattu kertoo siitä, että kerran tulemme, kaikki maailmassa koskaan eläneet ihmiset, olemaan kokoontuneita Jumalan valtaistuimen eteen. Tuolloin valtaistuimella istuu Jeesus ja kaikille on ilmiselvää, kuka on maailmankaikkeuden Kuningas. Kaikkien kuningasten Kuningas ja herrain Herra. ”Kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman… ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi että Jeesus Kristus on Herra.” (Fil. 2:10-11).

”Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle.” (Matt. 25:31-32).

Tässä vaiheessa kannattaisi olla siellä oikealla, lampaiden puolella, sillä heille sanotaan: ”Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.” Vasemmalla puolella oleville Jeesus joutuu toteamaan tuskaisat sanat: ”Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.”

Kadotusta ei ole tehty ihmistä varten, mutta syntiinlankeemuksen seurauksena koko ihmiskunta joutui perkeleen puolelle eikä yksittäisellä ihmisellä ole asiaa Jumalan valtakunnan puolelle, ellei ota vastaan omalle kohdalleen Jeesuksen järjestämää pelastusta eli puolensiirtoa perkeleen omistusoikeudesta Jumalan omistusoikeuteen. Lampaat ja vuohet ovat hyvä vertauskuva, sillä lampaat seuraavat paimenta ja tuntevat hänen äänensä, mutta vuohet ovat itsepäisiä eivätkä tahdo seurata paimenta. Ulkoisesti ovat aika samannäköisiä eläimiä, mutta luonteeltaan täysin erilaisia. Niidenkin eroista voisi kirjoittaa tekstin, mutta jätetään se jokaisen itse tutkittavaksi.

Kanakatsomossa katsellaan kanoja ylhäältäpäin, mutta lempein silmin ja ihastellen. Samoin Jumalakin katselee luotujaan rakkauden silmin ja odottaa että ihmiset kääntyisivät hänen puoleensa, että hän saisi mahdollisimman monen kanssa viettää ikuisuutta taivaan puolella. Joka päivä on mahdollisuus vaihtaa sisin omaa tietä kulkevat vuohen sisimmästä Jumalan ääntä seuraavaan lampaan sisimpään: ”Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.” (2. Kor. 6:2).

Käynti rajan takana

Kanojen luona taas! Jälleennäkeminen oli riemullinen, mutta yksipuolinen: helttansa eivät värähtäneetkään saapumisestani. Muuten ovat kyllä käyttäytyneen hyvin poissa ollessani, munineet reilusti joka päivä, maistelleet uusia ruokia kuten hernekeittoa ja mansikoita ja ehkä pikkuisen rohkaistuneet lisää etteivät niin paljoa pelkää ihmistäkään. Häkkiä siirrettiin tänään taas puhtaaseen kohtaan. Ruohoa kyllä syövät mielellään.

Kun olen ollut poissa kanojen luota aika paljon viimeisen viikon aikana, niin niistä ei nyt ole putkahdellut niin paljon hengellisiäkään asioita mieleen. Out of sight, out of mind. Sen sijaan tekee mieli kertoa hiukan mikä muu on puhutellut:

Minulla oli nimittäin viime viikolla rajakokemus. Pääsin käymään rajan takana! Niin, olin siis Venäjällä.. :) Päivä Pietarissa. No joo, olen käynyt siellä kyllä ennenkin. Tälläkin reissulla käytiin Eremitaasissa. Sehän on Venäjän tsaarien 1700-luvulla rakennuttama valtaisa palatsi, jossa on toinen toistaan häikäisevämpiä huoneita kaikkine valtavine taideaarteineen, kullattuine huoneineen, mosaiikkeja ja veistoksia, käsittämättömän isoja kattokruunuja, valtaistuinsaleja ja tanssisaleja. Jos siellä katsoisi joka taide ym. esinettä minuutin ajan, aikaa rakennuksessa vierähtäisi 14 vuotta (jos katselua harrastaisi 8 tuntia päivässä arkipäivisin). Ensimmäisiin saleihin astuessaan ensikertalainen ei voi kuin ihmetellä. Miten tällaista voi olla ja miten tämä kaikki on voitu tehdä ja mitä omaisuuksia rakennuttamiseen on tarvittu?

Huomasin kuitenkin pian ajattelevani, että ehkä Eremitaasissa ja muissa vastaavissa hieman yli ymmärryksen menevissä kuninkaallisissa kohteissa saamme pienen esimaun ja häivähdyksen siitä, millaista on taivaassa. Ja että millaista siellä tuleekaan olemaan, kun kerran ihmiskädetkin pystyvät valmistamaan tuollaisia eremitaaseja? Minkälaista onkaan astua Jumalan valtaistuimen eteen ja Hänen valtakuntaansa, kun Venäjän tsaarienkin rakennukset voivat saada haukkomaan henkeä?

Raamatussa kerrotaan jotakin tästä paikasta, uudesta Jerusalemista: ”Ja sen [kaupungin] muuri oli rakennettu jaspiksesta, ja kaupunki oli puhdasta kultaa, puhtaan lasin kaltaista. Ja kaupungin muurin perustukset olivat kaunistetut kaikkinaisilla kalleilla kivillä; ensimmäinen perustus oli jaspis, toinen safiiri, kolmas kalkedon, neljäs smaragdi, viides sardonyks, kuudes sardion, seitsemäs krysoliitti, kahdeksas berylli, yhdeksäs topaasi, kymmenes krysoprasi, yhdestoista hyasintti, kahdestoista ametisti. Ja ne kaksitoista porttia olivat kaksitoista helmeä; kukin portti oli yhdestä helmestä; ja kaupungin katu oli puhdasta kultaa, ikään kuin läpikuultavaa lasia. Eikä kaupunki tarvitse valoksensa aurinkoa eikä kuuta; sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppu on Karitsa. Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistusten tekijää eikä valhettelijaa, vaan ainoastaan ne, jotka ovat kirjoitetut Karitsan elämänkirjaan.” (Ilm. 21:18-21,23,27).

Minun ei tarvinnut maksaa pääsymaksua Eremitaasiin, vaan eräs taho oli maksanut sen. Häikäisevän uuden Jerusalemin pääsymaksukin on maksettu valmiiksi. Karitsa eli Jeesus on uhrattu pääsymaksuksi. Joka haluaa ottaa tuon pääsylipun vastaan, voi tunnustaa Jumalalle että on syntinen ihminen eikä sellaisenaan yhtään taivaskelpoinen. Taivaaseen päästäkseen tarvitsee ottaa omalle kohdalle vastaan Jeesuksen sovitusuhripääsymaksu jokaisen henkilökohtaisten syntien tähden. Tuohon kultakaupunkiin ei ole pääsylippua muuten kuin Jeesuksen avulla. Jeesus sanoo: ”Ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani” (Joh. 14:6).

Kanat jäivät nyt sitten paitsi Eremitaasista. Mutta ne olisivat ymmärtäneet siitä jokseenkin yhtä vähän kuin me nyt tällä hetkellä voimme ymmärtää siitä millaisiin paikkoihin tässä ruumiissa elämisen jälkeen voimme päästä. Upeat paikat täytyy kuitenkin olla odottamassa. Jeesus sanoi: ”Minä menen valmistamaan teille sijaa” (Joh. 14:3). Englanninkielisessä raamatunkäännöksessä asuinsija sanan kohdalla on ”mansion”, siis kartano. Että kenties siellä on jokaiselle Jeesuksen vereen turvautuvalle valmisteilla ikioma kartano! Jos tässä maailmassa joutuu asumaan vähän ahtaammin tai oikeinkin surkeissa oloissa, ikuisuus Jumalan kartanoissa ja kultakaduilla korjaa varmasti tilanteen. :) Ja niiden rinnalla Eremitaasi vastannee samaa kuin ihminen asuisi kanojen häkissä..

Tämmöinen rajantakainen kokemus minulla siis! Millaiset näkymät onkaan itse kullakin vastassa kun ylitetään kuoleman raja? :)