Kanat ovat alkaneet käyttäytyä vähän niin kuin olen toivonutkin niiden alkavan käyttäytyä. Siis suhteessa siihen, kun tulen paikalle. Alussa ne juoksivat karkuun. Nykyään rientävät vastaan! Kun ne näkevät ihmisen lähestyvän häkkiä, ne alkavat kaakattaa ja tosiaan tulevat luo, katsomaan että olisiko jotain hyvää tulossa ja kuka kerkiää saada ensin. Niin sitä pitää! Kun kanat ovat vihdoin alkaneet luottaa ihmiseen enemmän ja ymmärtävät tulla kohti eikä paeta, alkaa ehkä olla vähitellen suuremman vapauden aika. Koko ajan haaveilen, että voisin vapauttaa kanat kulkemaan pihassa aivan vapaasti. Tarkoittaa riskejä, munien etsimistä jne, mutta silti haluaisin kokeilla sellaistakin ennen syksyn tuloa. Vaan ehkä vieläkin vähän lykkään sitä..
Toinen käyttäytymisreaktio on sellainen, että jos kanoilla on lepohetki meneillään kun joku tulee, ne tietysti nousevat ja tulevat ensin katsomaan, että tuleeko jotain syötävää. Jos sitten kuitenkin tulija vain istuutuukin penkille ja alkaa katsella kanoja, kanat eivät suinkaan menekään takaisin levolle, vaan alkavat nokkia jyviä maasta ja muun touhotuksen. Aivan kuin eivät voisi mennä takaisin huilaamaan, kun joku tuli katsomaan. Vasta pidemmän aikaa kanoja katseleva voi nähdä niiden menevän taas levolle. Ihme touhua tämä. Eikai siitä ny heti kauhea nälkä tule, jos joku tulee häkin viereen katsomaan?
Mitä on siis se, että kun joku tulee häkin viereen, pitääkin alkaa touhottaa jotain? Miksei voi levätä, jos oli lepäämässä? Että kestää aikansa ennen kuin voi mennä takaisin lepäämään? Onko ihmistenkin käytöksessä jotain tällaista samanlaista? Onko hengellisessäkin käytöksessä? Että jos joku katselee, niin käyttäytyykin eri lailla kuin mitä muuten tekisi? Että vaikkei oikeasti teekään mitään, niin kun joku ihminen tulee katsomaan niin alkaakin kova touhotus? Nokkiminen ja kuoputus, vaikkei olisi yhtään nälkä? Joku pakkoreaktio vaan, että nyt pitää näyttää että on kovasti tekemässä jotain?
Uskovissakin voi ilmetä ja ilmenee ulkokultaisuutta. Ihan itsestäkin löytyy. Halua näyttää toimeliaammalta uskovalta kuin oikeasti on tai jotenkin muuten paremmalta ihmiseltä kuin on. Tällainen kaikki toisten katseiden takia tekeminen on kuitenkin aivan turhaa ja Jeesus haluaisi varmasti vapauttaa meitä aivan kaikesta turhasta touhotuksesta. Silloin muidenkin olisi helpompi nähdä, mikä on oikeaa Jumalan vaikuttamaa tekemistä, kun ei olisi mitään pakkoliikkeen omaisia ”hyviä tekoja”.
Seuraavat Jeesuksen sanomiset voisivat liittyä varmaan tähänkin aiheeseen: "Ennen kaikkea kavahtakaa fariseusten hapatusta, se on: ulkokultaisuutta.” (Luuk 12:1.) ”Martta, Martta, moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet, mutta tarpeellisia on vähän tahi yksi ainoa. (Luuk. 10:41-42). ”Ja Paavalin kautta tulevaa rohkaisua uskoville: ” Te olette kalliisti ostetut; älkää olko ihmisten orjia.” (1. Kor. 7:23).
Itse luulin ennen uskoon tuloani, että taivaaseen pääsyn ratkaisee se, miten ihminen täällä elää. Että elääkö jotenkin hyviä tekoja tehden vai jotenkin huonommin. Onko avuliaana vai ei jne. Siitähän ei sitten voinut yhtään päätellä, että onko itse menossa taivaaseen vai ei, kun joskus teki jonkun ”hyvän teon” ja joskus taas ei. Ja niin oli täys epäselvyys koko asiassa, kun ei osannut muuta kuin katsoa ja arvioida omia tekemisiään. Kun sitten sain ymmärtää, että Jeesus onkin mitätöinyt kuolemallaan kaikki pahat tekoni, ja tehnyt tavallaan hyvät teot puolestani, syntyi valtavan ihana tietoisuus siitä, että olen menossa taivaaseen, vaikka makaisin loppuelämäni sohvalla tekemättä mitään! Kyllähän senkin jälkeen on sitten halunnut tehdä kaikenlaista, mutta mitään hyviä tekoja ei tosiaan tarvitse tehdä siksi, että pääsisi taivaaseen. Eikä tietenkään voikaan tehdä. En osaa sanoa, mistä sellainen ajatus oli päähäni tullut, että omat teot vaikuttaisivat taivaskelpoisuuteen. Mutta kai sellaistakin sitten jostain tuutista opetetaan, kun jo koululaisena moista ajatusmallia taakkanani kannoin. Vai oliko se sitten vaan se minun oma syntisäkkini mikä painoi, kun epävarmuus kalvoi, ettei ole omin avuin taivaskelpoinen? Kyllä olikin sitten kiva päästä siitä murheesta eroon! :)
Ikkunastani kun katselen kanoja niin siellä ne nyt taas kuopsuttavat. Eikä kukaan ole vieressä katsomassa. Ihanan aitoa kuopsutusta siis! Jumalan vaikuttamaa eikä ihmisen takia tapahtuvaa. ”Sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi” (Fil. 2:13).
