Neljä päivää sitten kirjoitin tänne, kuinka murehdin hiukan syksyn tuloa ja kanojen viimeistä päivää. Sitten jätin asian Herran haltuun. Tänään jo tuntui, että Jumala oli hiukan vaikuttanut minussa uusia ajatuksia! Munia hakiessani ja ruokia viedessäni huomasin nimittäin katsovani yhtäkkiä kanoja aivan uusin silmin: että kylläpäs ne ovatkin pullean lihaksikkaita ja mehevän näköisiä! Silmäini edessä olikin nyt viisi kananpaistia höyhenpuvuissaan! Suunnittelin jo kanakauden päättäjäisten järjestämistä kananpaisteineen! Aivan yllättävä käänne, mutta hyvää valmistautumista syksyn tuloon. Täältä ikkunasta näen taas, kuinka pulleat paistini tuolla kuopivat ja ottavat multakylpyjä!
Tässä kanapaisti-asiassakin on vaan se ongelma, että kun en sitä osaa tehdä. Oletetaan nyt, että jostain järjestyy sellainen ihminen, joka saa nätisti munijat hengiltä. Mutta entäs sitten? Sitten minulla on viisi takuutuoretta kanaa! Enkä osaisi tehdä niille yhtään mitään.. Muutenkin tämä ruuanlaitto ei tosiaan ole vahvinta alaani, niin saatikka sitten jos se pitää aloittaa sulkapäällisistä teuraslämpimistä kanoista! Kun Atrian valmiiksimarinoitu broilerin rintafilekin voi tuottaa ihmetystä.. Ei yläasteen kotitaloustunnilla opetettu kanan höyhennystä tai sisälmysten poistoa ja mitä sen jälkeen tehdään. Onko tämä uusavuttomuutta? Tunnustaudun sellaiseksi. Missä järjestetään kursseja ”Kanasta viillokiksi”?
Jostain vanhoista kirjoista voisi löytyä apua kanojen käsittelyn niskojen napsautuksen jälkeen. Itse asiassa eräs ystäväni jo puhuikin jostain 50-luvun kirjasta, jossa puhuttiin näppärästä höyhennyksestä. Mutta luulen että vaikka minulla olisi tämä kirja, niin olisin aivan yhtä avuton. Aihe on niin vieras, että tarvitsisin ehdottomasti opastusta. Jos jossain kirjassa lukisi, että leikkaa kanan vatsa auki ja ota suolet pihalle, niin se jäisi minulta kyllä tekemättä, jos ei kukaan näyttäisi, että miten se käytännössä tehdään.
Uskon asioissa jokainen on myös luonnostaan aika lailla uusavuton. Hengellistä kasvua ei oikein pääse tapahtumaan, ellei saa opastusta ja opetusta kokeneemmilta. Uskoon tultua Raamattua alkaa yleensä ymmärtää uudella tavalla, mutta siitä huolimatta se voi tuntua vaikeaselkoiselta 50-luvun keittokirjalta, jolla ei ole kosketuspintaa omaan elämään, jos kukaan ei neuvo perusasioita siitä. Sitten kun on saanut alkuopastuksen ja nähnyt kuinka toiset lukevat ja ymmärtävät sitä ja saavat siitä elämäänsä hyviä reseptejä, on sitä itsekin paljon helpompi lukea ja ymmärtää omalle kohdalle. Jos ei näe kenenkään muun elävän konkretiaksi Raamatun asioita, saattaa turhaan hylätä ne luullen niitä joiksikin ”tuon ajan kulttuuriin” kuuluviksi asioiksi, vaikkei sellaisia asioita siellä olekaan, mitkä eivät yhtä hyvin olisi todeksi elettäviä myös nyt.
Raamatun tutkimisen ongelmana tuppaa olemaan, että ollaan melkein jokainen suomalainen kuultu niin paljon kaikenlaista opetusta aiheeseen liittyen, joka kuitenkaan ei olekaan Raamatusta lähtöisin. Todellisuudessa tarvitsemmekin poisoppimista monista vallitsevista käsityksistä, joista on vain tullut osa kulttuuria ja moni luulee, että ne ovat Raamatusta peräisin, vaikkeivät olekaan (mm. ristiäiset, konfirmaatio, hautajaiskaavat, papit/maallikot-jako ym. ym.). Kun pystyisi ajatusmaailmassaan suursiivoukseen ja heittämään pois jotakin elämän varrella tarttuneita käsityksiä, erilaisia tavan vuoksi tehtäviä asioita ja omia piintyneitä ajatusmalleja, saisi tilaa uusille ja raikkaille ajatuksille! Raamatun tutkiminen on parasta, kun ei oleta etukäteen mitään. Ja niistä sellaisista käsityksistä, joista luullaan että ovat Jumalan asioita, mutta jotka eivät olekaan, Jeesus toteaa ja rohkaisee: ” Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois.” (Matt. 15:13).
Minunkin silmäni avautuivat näkemään kanojen lihakset! Ja Jumala voi kyllä avata sisäiset silmämme havaitsemaan pikkuhiljaa, että Hänen Sanansa on kaikilta kohdin aivan yhtä pätevää tänään kuin kirjoitushetkillään. ”Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti” (Hepr. 13:8).
