Meillä on tässä vanhan navetan takana tunkio. Ei mikään hieno komposti vaan oikein tunkio. Mutta kyllä sielläkin multaa muodostuu eikä se niin kovasti haise. Ajattelis, että kanat vois tykätä tonkia tuolla tunkiolla. Sieltä löytyis varmaan enemmänkin niitä suurimpia kananherkkuja eli matoja. On jo tosiaan nähty, että madot on suurinta herkkua. Jos yksi kana löytää madon, niin muut on heti ryntäämässä perään ja yrittämässä saada osansa. Jäätelöllä ei ollut samaa vaikutusta.. Kanat eivät ole kuitenkaan oppineet reittiä tunkiolle. Sinne pitäisi mennä vähän pidemmän ruohon läpi eivätkä ne halua kulkea pitkässä ruohossa. Tänään sain yhden kanan kiinni (ensi kertaa jonkun muun kuin Outolinnun) ja vein sen tunkiolle. Mutta ei se sitten yksinään siellä halunnut olla vaan tuli heti pois. Silti luulen, että noin periaatteessa se tunkio olisi kanoille mahtava paikka. Onhan se sanontakin: Kukkona tunkiolla. Joku kana tai kukko on siis joskus ollut tunkiolla!
Jotenkin niin puhuttelee tuo tunkio kaikkine herkkupaloineen. Ihmisen mielestä ensisijaisesti inhottava paikka. Haiseva paikka, jonne viedään jätteet ja jossa kukaan ihminen ei halua oleskella. Ja silti se olisi noille puhtaille valkoisille kanoille ihana paikka, josta löytyisi parhaimmat herkut. Tulee vaan niin mieleen toisaalta sellaiset ihmiset, joiden kanssa ei kovin moni halua olla ja sitten taas jokaisen meidän oman elämämme kipeät paikat ja tunkiot, joita ei niin välttämättä halua edes ajatella eikä muille ihmisille juuri esitellä. (Tai sitten ei pysty ajattelemaan paljoa muuta kuin niitä asioita.)
Ihmisenä ollessaan Jeesus rakasti kovasti myös ihmistunkiota. Uskonnolliset pilkkasivat häntä, koska hän oli sellaistenkin seurassa, joista kukaan muu ei välittänyt. Hän ei katsonut nenän vartta pitkin ketään. Ja niin Hän tietysti toimii tänäkin päivänä. Tänään iltakävelylläni joku alkoholisti tuli vastaan, kertoi nukkuneensa kaurapellossa ja olevansa nyt eksyksissä. Kuljin sitten käsi kädessä tämän vanhemman miehen kanssa useamman satametriä, jotta se pääsi sinne mistä oli lähtenyt. Veikkaisin, että tässä ainakin oli yllättävästä Jumalan vaikuttamasta rakkaudesta kyse, kun ei minulla kyllä muuten ole mitään tarvetta kuljeskella rapajuoppojen kanssa käsikädessä pitkin kylänraittia! :)
Mutta sitten ne meidän kaikkien omat tunkiot. Ne asiat, jotka omasta mielestämme ovat huonoja ja ikäviä. Ja kuinka juuri näiltä elämän tunkioilta löytyy parhaimmat madot! Kun antaa Jumalan tulla sinne kaivelemaan. Kaikkein kipeimpiin asioihin.
23-vuotiaana minulla oli takana huonosti päättynyt ihmissuhde. Taas joku jäteläjä lisää oman elämän tunkiolle. Silloin omassa mielessäni päätin, että seuraavaksi tutustun Jeesukseen, ennen kuin kehenkään muuhun mieheen. Tuo päätös vaikutti sellaista, että marssin ensimmäiseen vastaan tulleeseen kristilliseen kirjakauppaan ja ostin hyllystä satunnaisen kirjan. Johdatusta oli todella matkassa, sillä kirja oli sen verran sopiva minulle ja tilanteeseeni, että siinä heti ensi lehdillä kerrottiin Jeesuksen kuolleen, että voisi saada synnit anteeksi. Ja jotenkin minulle sitten annettiin se usko tähän asiaan ja uusi lehti aukesi kirjan lisäksi myös elämässä (ja se päättynyt ihmissuhde ei vaivannut enää yhtään..). Kannatti huutaa Jeesusta apuun tunkiolla.
Mutta onhan niitä tunkioita sitten uskovan elämässäkin. Vaan kuitenkin saa lohduttautua: ”Monta on vanhurskaalla kärsimystä, mutta Herra vapahtaa hänet niistä kaikista.” (Ps. 34:20). Kipeimmistäkin asioista voi löytyä lohdullisia herkullisia matoja ja muita aarteita, kun on uskossa: kuoleman lähestyessä voi iloita uuden elämän alkamista taivaassa, uskovan läheisen menettäessään voi lohduttautua jälleennäkemisessä, sairastaessa Jumala voi puhua uusia asioita ja oppii luottamaan Herraan lisää, keskenmenon kohdatessa saa uskoa tapaavansa lapsensa taivaassa, ihmissuhteen jäädessä lyhyeksi saa luottaa, että kuoleman jälkeen on aikaa vielä tutustua paremmin ja siellä vasta kaikki suhteet saavat todellisen täyttymyksen, raskaassa työssä saa uskoa Jumalan kuitenkin koulivan ja opettavan uusia tehtäviä varten jnejne. Jumalaa tituleerataan Raamatussa myös ”kaiken lohdutuksen Jumalaksi” (2. Kor. 1:3). Hän sallii erinäisiä asioita, mutta myös lohduttaa niissä. Ei voi olla olemassa mitään sellaista tunkioasiaa, mitä Jumala ei voisi kääntää parhaimmaksi, ravinteikkaimmaksi ja muhevimmaksi elämän kasvualustaksi. (”Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat” Room. 8:28). Mutta se vaatii sen, että Jeesus tarvitsisi päästää talikoimaan sinne tunkiolle.
Kanat olisivat varmaan mielellään menneet tunkiolle, mutta reitti ei ollut auki ja tunkiollakin kasvoi nokkosta ehkä vähän liikaa. Kuka haluaa tunnustaa syntisyytensä ja avata reitin Jeesukselle oman elämänsä tunkiolle? Ja kuka uskova tunnustaa, että edelleen on talikolla töitä myös omalla tunkiolla?
P.S. Kanat viettää nyt yöt häkissä, munii aamulla pesiin ja sen jälkeen ne päästetään tepastelemaan pihaan. Illalla ne saa ihan hyvin takaisin häkkiin. Tämä on upeaa, vapautta ja häkkiä sopivassa suhteessa! :)
