Tämän päivän lehdestä havaitsin, että paikallisessa kesätapahtumassa esiintyy Kana. Laulaja-juontaja Kana. Julkkis-Kana. Jotkut varmaan tietävät hänet, jotkut ei.
Minun ja tämän esiintyvän Kanan elämäntaipaleella on muutakin yhteistä kuin nyt kana-aihe. Ollaan aloitettu samaan aikaan opiskelut maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa. Mariannasta tuli sitten rap-laulaja ja juontaja Kana. Ja minä nyt vaan muuten kirjoittelen kanoista. En kyllä muista että kummallakaan kana-aihe olisi mitenkään erityisesti ollut mielessä fuksivuonna! Mutta ihan hienoa, että Mariannasta tuli Kana. En häntä juurikaan tuntenut, mutta kyllä hän jotenkin erottui joukosta, ei ollut ihan täysin tyypillinen agraariopiskelija jos nyt sorrutaan stereotypialuokituksiin. Nettisivuiltaan luin, että hän on pienestä pitäen halunnu laulaa, juontaa ja esiintyä. Ja nyt sitten saa tehdä sitä. Kanana.
Joidenkin jotkut osat elämäntehtävähaaveista täyttyvät. Mutta jotenkin tuntuu, että aika monilla on jotain sellaisia asioita, mitä haluaisi tehdä ja mitä kaipaisi tehdä tai mitä haluaisi olla, mutta ettei vaan tule mahdollisuuksia. Että tavallaan on jotain sisäistä paloa joihinkin asioihin, jotka tuntuvat omilta jutuilta, mutta sitten arki on kuitenkin aivan toista.
Voin olla väärässä, mutta luulen, että jos antaisi elämänsä aivan kokonaan Jumalan johdatukseen, niin Herra johtaisi ajallaan sellaiselle paikalla elämässä, että saisi todella kokea olevansa omalla paikallaan. Tällöin nämä sisäiset palot saisivat täyttymyksensä Jumalan tarkoittamiin asioihin tai ne tulisivat jotenkin Herralle kiitollisin mielin lahjoina vastaanotetuiksi. Jumala varmasti vetää puoleensa juuri niinkin, että oma elämä tuntuu tyhjältä ja siltä että on väärällä paikalla. Hän haluaisi, että ihminen etsisi ensin Jumalaa, jotta Jumala voisi sitten täyttää kaikki hänen tarpeensa ja viedä myös sille paikalle elämässä, jossa saa kokea olevansa täysin omalla paikalla. ”Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan” (Matt. 6:33).
Jos ei ole uskossa ja elämä polkee paikallaan ja on tyhjyyden tunnetta, niin miksei lähtisi kyselemään Jumalan tahtoa elämäänsä omien suunnitelmien sijaan? Jumala lupaa: ”minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen” (Jer. 31:9). Mutta jos ei rukoile ja halua Jumalan johdatusta, niin kuinka paljon voi odottaa sitä? Välillä oikein ihmettelee, miten vaikeaa on joillekin kääntyä Jumalan puoleen ja sitten on pahaa oloa kun elämä on tyhjää. Kun Hänellä olisi ihanan rikas elämä tarjota eikä se kuitenkaan kiinnosta. Aivan surku tulee.
Jeesus neuvoo: ”Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen” (Matt. 16:25). Siinä on uusien mahdollisuuksien alku. ”Nöyrtykää Herran edessä, niin hän teidät korottaa” (Jaak. 4:10).
Itse olen kiitollinen siitä, että mun elämäni on johdattunut näin, että tänä kesänä on ollut kanoja ja monta asiaa olen saanut oppia niidenkin kautta!
Ja mitä kaikkea jännää Herralla sitten onkaan elämään edessäpäin varattuna? :) Ihan tässäkin ajassa siis. Mielenkiinnolla saa odottaa ja ihmetellä vain!
